mieheni pettää minua työkaverinsa kanssa
Hei,
Mitä olette tehneet tai toimineet, kun olette saaneet tietää, että miehenne pettää teitä? Olemme olleet pitkään yhdessä nuoruudesta alkaen. Meillä on kaksi poikaa 2-v ja 5-v. Olen kotona nuoremman kanssa kodinhoidontuella ja mies käy töissä. Hän joutuu työn vuoksi välillä matkustamaan Suomessa.
Vanhempi lapsistamme meni päiväkotiin ja on todella vilkas lapsi. Olemme mieheni kanssa nukkuneet eri huoneissa nuoremman lapsen syntymän jälkeen. En oikein tiedä mitä tehdä?
Kuitenkin me matkustamme esim. mieheni vanhempien mökille juhannuksena, hautajaisiin kahdestaan pienimmän lapsen kanssa, kävimme toukokuussa Espanjassa lomalla. Hän viettää meidän kanssamme aikaa.
Hän ei tiedä, että tiedän hänen kaksoiselämästään. Hänen piti lähteä eilen tämän rakkaansa kanssa matkalle, mutta se jostain syystä oli peruuntunut ja on nyt ollut kotona kanssamme tänään.
Kommentit (206)
Kaikkein paras veto olisi jos jättäisit miehen ja sanoisit että saa lasten lähihuoltajuuden. Siinä olisi kostoa tarpeeksi. Sinä pääsisit elämään sinkkuelämää ja mies joutuisi uusperhehelvettiin.
Vierailija kirjoitti:

Niin ja entäs lapset, heille se vasta ”hyvä veto” olisikin?
🙄
Elä omaa elämääsi äläkä ole huomaavinasi äijän pelehtimistä. Älä puhu erosta ja keskity vain lapsiin ja heidän hyvin vointiin. Aloita oma elämäsi, ja käy vieraissa niin ettet jää kiinni. Hoida itsesi niin hyvää kuntoon kuin suinkin. Säästä rahaa, valmistaudu pari vuotta rauhassa eroon.
Vierailija kirjoitti:
Ei meillä ole kauheasti enää seksiä ollut. Espanjassa yllättäen oli vähän jotain intiimiä, mutta muuten ei oikeastaan ole ollut pitkään aikaan ja silloinkin on tuntunut siltä, että mies vain tyydyttää itsensä eikä välitä minusta lainkaan. Haluaa käyttää kondomia, jotta ei tulisi lisää lapsia.
😂
Vierailija kirjoitti:
Miksi oot tuon kanssa?
Eli se on narsisti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että ap:n seuraava suhde tuosta paranee. Päinvastoin on suuri riski että hän ajautuu narsistin uhriksi ja siinä voikin lopputulos olla hyvinkin ikävä. Tämä mielipide siis ihan hänen persoonallisuutensa perusteella. Seksiäkään hän ei tunnu tarvitsevan niin miksi mies ei saisi hakea sitä muualta. Lapsille ydinperhe on kuitenkin paras vaihtoehto.
Onko se oikea suhde lapsille, että vanhemmat eivät rakasta toisiaaan?
On. Ei se lapsia haittaa millään tavalla.
Eri
Olet oikessa. Meillä on yhteinen lapsi ystäväni kanssa, toimii hyvin, vaikka emme harrasta seksiä yhdessä emmekä koe toisiamme kohtaan miehen ja naisen välistä rakkautta. Asumme samassa omakotitalossa omissa asunnoissamme.
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein paras veto olisi jos jättäisit miehen ja sanoisit että saa lasten lähihuoltajuuden. Siinä olisi kostoa tarpeeksi. Sinä pääsisit elämään sinkkuelämää ja mies joutuisi uusperhehelvettiin.
Lapsien käyttäminen koston välineenä se vasta kypsän ja älykkään aikuisen toimintaa onkin.
Don’t get even. Get everything.
Petä säkin sitten miestäsi työkaverisi kanssa jos mahdollista👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että ap:n seuraava suhde tuosta paranee. Päinvastoin on suuri riski että hän ajautuu narsistin uhriksi ja siinä voikin lopputulos olla hyvinkin ikävä. Tämä mielipide siis ihan hänen persoonallisuutensa perusteella. Seksiäkään hän ei tunnu tarvitsevan niin miksi mies ei saisi hakea sitä muualta. Lapsille ydinperhe on kuitenkin paras vaihtoehto.
Onko se oikea suhde lapsille, että vanhemmat eivät rakasta toisiaaan?
On. Ei se lapsia haittaa millään tavalla.
EriOlet oikessa. Meillä on yhteinen lapsi ystäväni kanssa, toimii hyvin, vaikka emme harrasta seksiä yhdessä emmekä koe toisiamme kohtaan miehen ja naisen välistä rakkautta. Asumme samassa omakotitalossa omissa asunnoissamme.
Ohis
Ymmärrät kyllä itsekin, että teillä on aivan eri tilanne kuin parisuhteessa johon on alkujaan menty rakkaudesta.
Teillä ilmeisesti on joku sopimus ja tunnelma keskenänne on hyvä ja kunnioitatte toisianne.
Ette ole vihaisia toisillenne tai ahdistuneita ja katkeria.
Käyttäydytään sopuisasti ja hyvin toisianne kohtaan, vaikka ei ole sitä rakkautta.
Kun taas suhteessa joka alkujaan perustuu rakkauteen tunnelma muuttuu kotona paljonkin ja myös ihmiset siinä, jos esiin tulee esimerkiksi pettäminen tai muu epäluottamus.
Kumppanit alkavat jopa vihata toisiaan tai sitten lamautuvat täysin jne. Myös riidat näkyy lapsille tai mykkäkoulu. Saatetaan viestiä lasten kautta ja se on lapsille rankkaa.
Tämä kaikki kyllä vaikuttaa lapsiin.
Eli teidän tilannetta ei voi verrata tavalliseen parisuhteeseen jossa on lapsi tai lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Taas on menty provoon.
Me olemme järjestyksen naisia! Me parannamme maailmaa, ja nyt parannamme provoa :D Oliko sulla vielä jotain?
Vierailija kirjoitti:
Itse tekisin varmaan niin, että varmistaisin ensin oman selustani. Hoitaisin omat raha-asiat kuntoon ja menisin töihin. Sen jälkeen etsisin vuokrakämpän ja sanoisin miehelle, että olen tiennyt jo kauan tästä ja nyt lähden. Voit nyt vapaasti pelehtiä sen sirkkaliisasi kanssa. Ja sanosin vielä, että olen yh ja ei mitään yhteishuoltajuuksia ja tapaamisoikeudet lapsille ok.
Uhota voi, mutta ei tuo noin mene, ellei mies tosiaan ole vaan että ok. Jos lapsista on tällä hetkellä yhteishuoltajuus ei sitä voi yksipuolisesti päättää, että toisen huoltajuus loppuu nyt. Lisäksi lasten virallinen asuinpaikka on nyt yhteisessä kodissa, tietenkin, eikä sitäkään voi yksipuolisesti noin vaan muuttaa, molempien huoltajien suostumus tarvitaan. Jos ap etsii sen vuokrakämpän niin tuossa tilanteessa oikeasti menisi niin, että isästä tulisi automaattisesti lähivanhempi, lapsilisät menisi isälle ja äiti saisi alkaa maksella elareita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi oot tuon kanssa?
Eli se on narsisti?
Mistä tiedän, että onko hän narsisti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että ap:n seuraava suhde tuosta paranee. Päinvastoin on suuri riski että hän ajautuu narsistin uhriksi ja siinä voikin lopputulos olla hyvinkin ikävä. Tämä mielipide siis ihan hänen persoonallisuutensa perusteella. Seksiäkään hän ei tunnu tarvitsevan niin miksi mies ei saisi hakea sitä muualta. Lapsille ydinperhe on kuitenkin paras vaihtoehto.
Onko se oikea suhde lapsille, että vanhemmat eivät rakasta toisiaaan?
On. Ei se lapsia haittaa millään tavalla.
EriOlet oikessa. Meillä on yhteinen lapsi ystäväni kanssa, toimii hyvin, vaikka emme harrasta seksiä yhdessä emmekä koe toisiamme kohtaan miehen ja naisen välistä rakkautta. Asumme samassa omakotitalossa omissa asunnoissamme.
OhisYmmärrät kyllä itsekin, että teillä on aivan eri tilanne kuin parisuhteessa johon on alkujaan menty rakkaudesta.
Teillä ilmeisesti on joku sopimus ja tunnelma keskenänne on hyvä ja kunnioitatte toisianne.
Ette ole vihaisia toisillenne tai ahdistuneita ja katkeria.
Käyttäydytään sopuisasti ja hyvin toisianne kohtaan, vaikka ei ole sitä rakkautta.Kun taas suhteessa joka alkujaan perustuu rakkauteen tunnelma muuttuu kotona paljonkin ja myös ihmiset siinä, jos esiin tulee esimerkiksi pettäminen tai muu epäluottamus.
Kumppanit alkavat jopa vihata toisiaan tai sitten lamautuvat täysin jne. Myös riidat näkyy lapsille tai mykkäkoulu. Saatetaan viestiä lasten kautta ja se on lapsille rankkaa.
Tämä kaikki kyllä vaikuttaa lapsiin.
Eli teidän tilannetta ei voi verrata tavalliseen parisuhteeseen jossa on lapsi tai lapsia.
Todella hyvin kirjoitettu kaiken kaikkiaan..

Kyllä taas ahdistaa aivan kauheasti. Mies oli kutsunut vanhemmat hoitamaan lapsia ja sitten halusi lähteä kanssani viettämään aikaa sekä syömään. Onko sillä oikeasti huono omatunto vai onko se nainen jättänyt sen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että ap:n seuraava suhde tuosta paranee. Päinvastoin on suuri riski että hän ajautuu narsistin uhriksi ja siinä voikin lopputulos olla hyvinkin ikävä. Tämä mielipide siis ihan hänen persoonallisuutensa perusteella. Seksiäkään hän ei tunnu tarvitsevan niin miksi mies ei saisi hakea sitä muualta. Lapsille ydinperhe on kuitenkin paras vaihtoehto.
Onko se oikea suhde lapsille, että vanhemmat eivät rakasta toisiaaan?
On. Ei se lapsia haittaa millään tavalla.
EriOlet oikessa. Meillä on yhteinen lapsi ystäväni kanssa, toimii hyvin, vaikka emme harrasta seksiä yhdessä emmekä koe toisiamme kohtaan miehen ja naisen välistä rakkautta. Asumme samassa omakotitalossa omissa asunnoissamme.
OhisYmmärrät kyllä itsekin, että teillä on aivan eri tilanne kuin parisuhteessa johon on alkujaan menty rakkaudesta.
Teillä ilmeisesti on joku sopimus ja tunnelma keskenänne on hyvä ja kunnioitatte toisianne.
Ette ole vihaisia toisillenne tai ahdistuneita ja katkeria.
Käyttäydytään sopuisasti ja hyvin toisianne kohtaan, vaikka ei ole sitä rakkautta.Kun taas suhteessa joka alkujaan perustuu rakkauteen tunnelma muuttuu kotona paljonkin ja myös ihmiset siinä, jos esiin tulee esimerkiksi pettäminen tai muu epäluottamus.
Kumppanit alkavat jopa vihata toisiaan tai sitten lamautuvat täysin jne. Myös riidat näkyy lapsille tai mykkäkoulu. Saatetaan viestiä lasten kautta ja se on lapsille rankkaa.
Tämä kaikki kyllä vaikuttaa lapsiin.
Eli teidän tilannetta ei voi verrata tavalliseen parisuhteeseen jossa on lapsi tai lapsia.
Kysymys oli rakkaudesta; onko se oikea suhde lapsille, että vanhemmat eivät rakasta toisiaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että ap:n seuraava suhde tuosta paranee. Päinvastoin on suuri riski että hän ajautuu narsistin uhriksi ja siinä voikin lopputulos olla hyvinkin ikävä. Tämä mielipide siis ihan hänen persoonallisuutensa perusteella. Seksiäkään hän ei tunnu tarvitsevan niin miksi mies ei saisi hakea sitä muualta. Lapsille ydinperhe on kuitenkin paras vaihtoehto.
Onko se oikea suhde lapsille, että vanhemmat eivät rakasta toisiaaan?
On. Ei se lapsia haittaa millään tavalla.
EriOlet oikessa. Meillä on yhteinen lapsi ystäväni kanssa, toimii hyvin, vaikka emme harrasta seksiä yhdessä emmekä koe toisiamme kohtaan miehen ja naisen välistä rakkautta. Asumme samassa omakotitalossa omissa asunnoissamme.
OhisYmmärrät kyllä itsekin, että teillä on aivan eri tilanne kuin parisuhteessa johon on alkujaan menty rakkaudesta.
Teillä ilmeisesti on joku sopimus ja tunnelma keskenänne on hyvä ja kunnioitatte toisianne.
Ette ole vihaisia toisillenne tai ahdistuneita ja katkeria.
Käyttäydytään sopuisasti ja hyvin toisianne kohtaan, vaikka ei ole sitä rakkautta.Kun taas suhteessa joka alkujaan perustuu rakkauteen tunnelma muuttuu kotona paljonkin ja myös ihmiset siinä, jos esiin tulee esimerkiksi pettäminen tai muu epäluottamus.
Kumppanit alkavat jopa vihata toisiaan tai sitten lamautuvat täysin jne. Myös riidat näkyy lapsille tai mykkäkoulu. Saatetaan viestiä lasten kautta ja se on lapsille rankkaa.
Tämä kaikki kyllä vaikuttaa lapsiin.
Eli teidän tilannetta ei voi verrata tavalliseen parisuhteeseen jossa on lapsi tai lapsia.Kyllä taas ahdistaa aivan kauheasti. Mies oli kutsunut vanhemmat hoitamaan lapsia ja sitten halusi lähteä kanssani viettämään aikaa sekä syömään. Onko sillä oikeasti huono omatunto vai onko se nainen jättänyt sen?
Tai aikooko tunnustaa sulle?
Oliskohan nainen painostanut jättämään sut?
Siksi matka peruuntunut.
Kutsu se miehesi hoito teille kylään.