Lue keskustelun säännöt.
Äiti tunnustaa: tämän takia käytän älypuhelinta lasten kanssa ollessani
29.08.2019 |
Tässä pian kymmenen vuoden kokemuksella olen tehnyt seuraavan havainnon:
puhelimelle pakeneminen on usein ainoa tapa saada hetki hengähdysaikaa lapsiperhearjessa.
Meillä kyllä leikitään, tehdään kotitöitä, ulkoillaan, liikutaan, ollaan, keskustellaan yhdessä koko perheellä, joskus erikseen lapsi kerrallaan jne. Annetaan positiivista huomiota ja kannustetaan, ollaan kiinnostuneita lasten asioista ja elämästä, tuetaan ja autetaan.
Vaan kun jatkuvan läsnäolon vaatimus on aika uuvuttava. Olla ensin 8 h töissä ja siihen päälle 6 h täysin läsnä lapsille. Ei sellaiseen pysty, ainakaan vuositolkulla. Omat lapseni ovat jo 5-10-vuotiaita ja mielestäni sen ikäisten täytyy jo pärjätä ilman vanhempien 24/7-huomiota. Edes välillä. Ja se ei ole laiminlyöntiä.
Tekisinkin arkitoimien lomassa mielelläni kaikenlaisia omia puuhia. Lukeminen on rakas harrastukseni, lisäksi tykkään joogata, siivoaminenkin on ihan kivaa ihan rauhassa. Miehen kanssa meillä on hyvä keskusteluyhteys ja jaetaan mielellään kaikki asiat keskenämme. Olisi ihanaa, kun tulisi vieraita kylään.
Näiden toteuttaminen on kuitenkin hankalaa. Lapseni ovat todella vilkkaita ja puheliaita luonteeltaan, idearikkaita, sosiaalisia ja kielellisesti kyvykkäitä, toki myös impulsiivisia ja huonoja keskittymään siihen vastapainoksi. Niinpä he keskeyttävät minut jatkuvasti kysymyksillään ja jutuillaan. Jatkuvasti. Aina joku on vailla jotain. Ja lapsille ei riitä kevyt huomio: he todella pitävät huolen siitä, että heitä kuunnellaan. Kaikki varmaan tietävät kouluikäisten kertomistyylin, joka alkaa miljoonalla äiti-sanalla: "äiti, äiti, äiti, yksi tyttö koulusta *tauko* sillä tytöllä on pupu nimeltään Murre *tauko* niin se tyttö kertoi *tauko*..." Näitä juttuja riittää. Ja riittää. Ja riittää.
Niinpä: jos haluan edes hetken olla rauhassa ja signaloida lapsille että en ole käytettävissä, se onnistuu vain puhelimella ollessa. En ymmärrä miksi näin on, mutta niin vaan on. Somettaessa on lisäksi helpompi keskeyttää oma tekeminen kuin vaikka kirjan äärellä, joten mahdolliset keskeytykset eivät haittaa niin paljoa.
Lapset useimmiten jättävät minut rauhaan, kun olen puhelimella, tai ainakin rajaavat asiansa vain ehdottoman tärkeisiin. Jos teen mitä tahansa muuta - yritän lukea, katsoa sarjaa tabletilla, joogata, kahvittaa vieraita, jutella miehen kanssa, pestä kylpyhuonetta, tehdä töitä, käydä hemmetti vieköön vessassa -, se on kuin alitajuinen merkki heille, että olen käytettävissä.
En varsinaisesti enää edes välitä vaikkapa palstailusta, mutta roikun täällä, koska se antaa minulle omaa aikaa ja tilaa. Ehkä se on jonkun mielestä väärin lapsia kohtaan, mutta minä tarvitsen hetken hiljaisuutta tai mahdollisuuden keskittyä johonkin asiaan pidempään kuin viisi minuuttia. Lapseni eivät ole enää vauvoja, eivät edes taaperoita. Annan heille huomiota, leikin heidän kanssaan, luen heille ym. moninkertaisesti enemmän kuin minulle koskaan annettiin. Se saa riittää.
Älkää tuomitko vanhempien somettamista. Joskus se on ainoa keino pysyä järjissään.
Kommentit (12)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on pienemmät lapset ( 1 ja 3) ja olen kotona heidän kanssaan. Isompi ei nuku päiväunia, eli taukoja ei ole. Lapseni ovat ihania ja ihan normaaleja, toki myös heillä omat vikansa, mutta kukapa meistä virheetön on. Kuitenkin kotona olo lasten kanssa on 100x henkisesti raskaampaa kuin töissäolo, jatkuva saatavilla olo on kuluttavaa, ja päivän aikana pitkää vastaanottaa niin hurja määrä negatiivisia tunteita. En silti vaihtaisi päivääkään pois, ja en kadu valintaani olla kotona.
Silloin kun lapset yllättäen leikkivät joko yhdessä tai erikseen ilman häiriöitä, niin otan puhelimen käteen, sillä se on melkeinpä ainoa asia mikä on helppo laskea myös heti kädestä tilanteen vaatiessa. Kirjan lukeminen on itselleni esimerkiksi vaikeampaa lopettaa. Joten kyllä, jaan tunteesi, paitsi toki itselläni painaa syyllisyys siitä kun lapset ovat niin pieniä.
Vierailija kirjoitti:
No en tuomitse. Mutta sulla olis nyt aika vetää terveet rajat lapsille. Ei ole todellakaan ok että lapset saa sabotoida kaikkea äidin tekemistä. Annatko muidenkin ihmisten viedä rajattomasti omaa aikaasi vai koskeeko toi vaan sun lapsia?
Rajoja on vedetty ja yhteisiä käytänteitä sovittu, vaan ei lapsia voi jatkuvasti kieltää puhumasta. Ollaan miehen kanssa molemmat oltu puheliaita lapsia, ja kummallakin katkerana mielessä se aikuisten jatkuva ivailu asiasta.
Meillä on pienempi lapsi ja vähän sama juttu. Olisi kauhean kiva tosiaan vaikka joskus lukea vähän, mutta en saa, koska lapsi tulee kirjan repimään pois ja kaupan päälle vielä rikkoo sen.
En jaksa 10h työpäivän jälkeen antaa lapselle jokaikistä minuuttia ennen nukkumaanmenoa, ja tunnen siitä kauheaa syyllisyyttä, mutta kun EN VAAN JAKSA. Töissä on kuin eläintarhassa olisi ja sitten, kun tulen kotiin ja kaipaisin edes sitä, että saisin syödä edes välipalaa 10 minuuttia rauhassa, tulee lapsi siihen viereen kitisemään ja valittamaan. Kun sitten annan huomiota, saan lähinnä väkivaltaista käytöstä osakseni. Ei se lapsi keskity mihinkään yhteiseen leikkiin tai kirjaan (vaikka lukisin hänelle), vaan kasvojeni raapimiseen tai johonkin muuhun minulle yhtä tuskalliseen harrastukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en tuomitse. Mutta sulla olis nyt aika vetää terveet rajat lapsille. Ei ole todellakaan ok että lapset saa sabotoida kaikkea äidin tekemistä. Annatko muidenkin ihmisten viedä rajattomasti omaa aikaasi vai koskeeko toi vaan sun lapsia?
Rajoja on vedetty ja yhteisiä käytänteitä sovittu, vaan ei lapsia voi jatkuvasti kieltää puhumasta. Ollaan miehen kanssa molemmat oltu puheliaita lapsia, ja kummallakin katkerana mielessä se aikuisten jatkuva ivailu asiasta.
Ei tarvi kieltää puhumasta eikä ivata. Voit ihan ystävällisesti pyytää odottamaan. Tai kertoa että äiti tekee nyt ensin rauhassa asian x ja kuuntelee sitten sinun juttusi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tiedän miltä tuntuu. saa kai vanhemmatkin hetken hengähtää, järki lähtee muuten. ehkä se hengähtäminen oli ennen perunapellolla kyykkimistä, nyt se on tätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en tuomitse. Mutta sulla olis nyt aika vetää terveet rajat lapsille. Ei ole todellakaan ok että lapset saa sabotoida kaikkea äidin tekemistä. Annatko muidenkin ihmisten viedä rajattomasti omaa aikaasi vai koskeeko toi vaan sun lapsia?
Rajoja on vedetty ja yhteisiä käytänteitä sovittu, vaan ei lapsia voi jatkuvasti kieltää puhumasta. Ollaan miehen kanssa molemmat oltu puheliaita lapsia, ja kummallakin katkerana mielessä se aikuisten jatkuva ivailu asiasta.
Ei tarvi kieltää puhumasta eikä ivata. Voit ihan ystävällisesti pyytää odottamaan. Tai kertoa että äiti tekee nyt ensin rauhassa asian x ja kuuntelee sitten sinun juttusi.
Vaan kun se keskeytys on jo tapahtunut siinä vaiheessa. Usko pois, ihan kaikkea on kokeiltu tässä jo sen 10 v., ja lapset osaavat kyllä odottaa vuoroaan. Mutta vaikea keskittyä vaikka siihen kirjaan, jos monesti keskeytetään, vaikka lasta voikin pyytää odottamaan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en tuomitse. Mutta sulla olis nyt aika vetää terveet rajat lapsille. Ei ole todellakaan ok että lapset saa sabotoida kaikkea äidin tekemistä. Annatko muidenkin ihmisten viedä rajattomasti omaa aikaasi vai koskeeko toi vaan sun lapsia?
Rajoja on vedetty ja yhteisiä käytänteitä sovittu, vaan ei lapsia voi jatkuvasti kieltää puhumasta. Ollaan miehen kanssa molemmat oltu puheliaita lapsia, ja kummallakin katkerana mielessä se aikuisten jatkuva ivailu asiasta.
Ei tarvi kieltää puhumasta eikä ivata. Voit ihan ystävällisesti pyytää odottamaan. Tai kertoa että äiti tekee nyt ensin rauhassa asian x ja kuuntelee sitten sinun juttusi.
Vaan kun se keskeytys on jo tapahtunut siinä vaiheessa. Usko pois, ihan kaikkea on kokeiltu tässä jo sen 10 v., ja lapset osaavat kyllä odottaa vuoroaan. Mutta vaikea keskittyä vaikka siihen kirjaan, jos monesti keskeytetään, vaikka lasta voikin pyytää odottamaan. Ap
Hmm. No kuulostaapa tosiaan hankalalta. Mun lapset on vasta 0 ja 2 v joten en vielä oo ihan päässy tuohon asti. Mutta kyllä oon huomannu että ihmiset kattoo pahasti jos äitu käyttää kännykkää, vaikka kyseessä olis vaunussa nukkuva vauva 😂
Mä en itse edes paljon kohtaa sellaisia vanhempia, jotka nyt ihan kokoajan olisi puhelimella. Eiköhän suurimmalla osalla ole homma juurikin noin kuin ap:lla ja en näe siinä mitään pahaa. Itselläni on ihan samanlaista. Joskus näen paikoissa, joissa lapsi tarvitsisi selvästi vanhempaansa, sen vanhemman kännykän lumoissa, ja se kyllä tuntuu pahalta. Esimerkiksi neuvola, lääkäri, hammaslääkäri - jopa päiväkodin vienti- ja hakutilanteet. Tämä ei varmasti ole mitenkään hirveän yleistä ja aika usein kyse on kenties jostain satunnaisesta tilanteesta. Toivoisin kuitenkin ihan jokaisen lapsen vuoksi, että vanhemmat muistaisivat juuri tuollaisissa tilanteissa olla lapselle läsnä. Mitä sitten jos kotona olet puhelimella pikku kakkosen ajan, se on ihan normaalia! Mutta ennen hammaslääkäriä olisi hyvä keskittyä lapseen, ja erityisesti kun hakee lapsen päiväkodista. Lapsella on ollut ikävä ja ne ensi minuutit kun kohtaa vanhemman voivat olla hurjan tärkeät lapselle.
Se on muuten tämä vanhemmuus kummallista siinä mielessä, että samaan aikaa moni asia mitä itse tekee ja sanoo lapselle tuntuu jotenkin normaalilta ja oikeutetulta, mutta sitten kun näkee toisen vanhemman tekevän lapselleen jotain (esim. se puhelimella olo) niin tuntuukin tosi pahalta. Ehkä se on sitä, kun näkee toisten vuorovaikutuksesta vain vilauksen, niin täyttää ne tyhjät kohdat sillä tiedolla, eli kuvittelee sitten että äiti on aina tuollainen lapsilleen? Viimeksi kun kävin kaupassa seurasin kun äiti komenteli kahta todella kilttiä lastaan melko ilkeästi. Huusi tuomaan jotain autosta ja sitten tiuski kun lapsi ei heti tajunnut ojentaa käteen suoraan sitä minkä äiti oli pyytänyt, vaan jäi miettimään kumpi tavara pitikään (molemmissa käsissä oli tavarat) antaa. Ulkopuolinen havaitsi heti, että äiti purki omaa kiukkua lapsiinsa epäoikeudenmukaisesti. Mutta pointtini on, että eihän se ollut kuin pieni hetki, en minä todella tiedä millainen äiti hän on.
Ja olenhan minä itsekin menettänyt hermot lapselle julkisella paikalla. En tuolla lailla purkanut omaa pahaa oloani, vaan enemmänkin on liittynyt lapsen uhmaan, mutta aivan varmasti joku on vieressä kauhistellut miten äiti voi puhua noin lapselleen. Ne on ne pienet hetket, mistä ulkopuolinen alkaa muodostamaan kokonaisuutta ja mielikuvaa toisesta, sillä niin ihmismieli vain toimii. Halutaan täyttää ne aukot tiedossa mielikuvituksella. Sama ilmiö tällä kun paheksutaan sitä kun äiti on puhelimella ja vauva nukkuu vaunuissa. Kun nähdään vain se hetki toisen elämästä, niin mielessä täytetään että sitä on tämän ihmisen elämä kokoajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ton luurin räpläilyn näkee päivittäin joka paikassa. Lapset huutaa ja äiti ei kuuntele, kun on facebookissa ennemmin ja kaikki sivulliet joutuu kuuntelee sitä pennun vinkumista.
Vierailija kirjoitti:
Ton luurin räpläilyn näkee päivittäin joka paikassa. Lapset huutaa ja äiti ei kuuntele, kun on facebookissa ennemmin ja kaikki sivulliet joutuu kuuntelee sitä pennun vinkumista.
No höpö höpö
No en tuomitse. Mutta sulla olis nyt aika vetää terveet rajat lapsille. Ei ole todellakaan ok että lapset saa sabotoida kaikkea äidin tekemistä. Annatko muidenkin ihmisten viedä rajattomasti omaa aikaasi vai koskeeko toi vaan sun lapsia?