BIG Brother 2019 Official
No niin, aloitellaas odottaminen, tällä viikolla jysähtää! Mitä odotatte uudelta BB:ltä?
Kommentit (90773)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen taloon menemistä Anusta tuli kuva, että hän olisi paljon vilkkaampi, ja hän sanoi ainakin jossain haastattelussa, ettei hänen kanssaan tule ikinä tylsää, mikä on ristiriidassa sen kanssa millainen hän talossa lopulta on.
En ole seurannut 247:aa, mutta voihan sillä olla koko ajan juttua jonkun kanssa mut ei mitään sellaista mitä kiinnostaisi raportoida nettiin.
Olen katsonut 24/7:ää, ja sen pohjalta nuo käsityksen Anusta ja Helmeristä saanut. Toki osan ajasta katson vain sivusilmällä. Jotenkin on jääneet välistä ne kohdat, joissa nämä henkilöt ottaisivat osaa keskusteluihin. Sen sijaan vaikuttavat vain "hiippailevan" ympäriinsä. Näin he onnistuvat olemaan hahmoja, jotka eivät ärsytä, mutta eivät oikein tuo mitään mielenkiintoakaan.
Villeki osaa olla välillä hauska. Helmeri myös ja tietysti krisu.. LOLLL.
Eevis ei osaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen pettynyt suomalaisiin tämän ketjun perusteella. Homot ovat ällöjä, muunsukupuoliset trendipellejä, nainen joka harrastaa seksiä on paha, ja kristittyä ääliötä on pakko kunnioittaa vaikka hän sanoisi mitä paskaa.
Koettaisitte tulla jo nykyaikaan. Hävettää puolestanne.
Ja nainen joka ei peseydy on ihan fine
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Krisu ryssii tän tehtävän kiroilee jo😁
Ei kiroilua ole kielletty. Tietäsit, kuinka laivan henkilökunta kiroaa.
No kai mä nyt sen tiedän mutta Krisu sanoi että ei saa kiroilla!!!
Kai henkilökunta nyt keskenään saa kiroilla, muttei asiakkaitten aikana. Krisu ei kiroillut asiakkaille, ei ainakaan vielä. :)
Kiroilu on vaan niin hiton rasittavaa kuunneltavaa, en tykkää sellaisesta tavasta.
Krisu ihan vit..hyvä tuossa roolissa just niin imelä ja mielin kielin kun pitääkin😂😅😂
hermeli vetää tänään pikku tumut.
Siis tää tehtävä on hauska. Krisu vetää ihan täysillä rooliaan ja matkustajatkin osas heti pyytää puuttuvia
Keskiviikkoon mennessä Krisun pää jo hajonnut ja huutaa risteilyvierailelle päin naamaa: haistakaa tekin v.ttu!
Vierailija kirjoitti:
Villeki osaa olla välillä hauska. Helmeri myös ja tietysti krisu.. LOLLL.
Eevis ei osaa.
Eevis nauraa myös tuolla
Vierailija kirjoitti:
Olen pettynyt suomalaisiin tämän ketjun perusteella. Homot ovat ällöjä, muunsukupuoliset trendipellejä, nainen joka harrastaa seksiä on paha, ja kristittyä ääliötä on pakko kunnioittaa vaikka hän sanoisi mitä paskaa.
Koettaisitte tulla jo nykyaikaan. Hävettää puolestanne.
Samat ajatukset mullakin. Tosin en ole pettynyt suomalaisiin yleisesti, vaan siihen millaisia ihmisiä yleensäkin maailmassa on. Ehkä ei pitäisi odottaa niin paljon, niin ei tulisi näitä pettymyksiäkään.
Joskus mietin, millaisia ihmisiä tietynlaiset nettikeskustelijat ovat oikeassa elämässä. Eivät nämä kaikki voi mielikuvitushahmojakaan olla, vaikka osa olisikin trolleja, vaan he ovat oikeassa elämässä ihmisiä, joita muut saattavat pitää ihan tavallisina, ehkä mukavinakin. Onko niitä munkin lähipiirissä, mutta en vain tiedä, koska todellisista mielipiteistään huolimatta osaavatkin halutessaan myös käyttäytyä?
nyt pitäisi olla kolmas 24/7 kamera
Vierailija kirjoitti:
Just. Eevis sanoi skippaavansa suihkun :)
Just... Kuinkahan monta kertaa sen on tullut pantua edellisen suihkun jälkeen? Joko Jukkaakin alkoi ällöttää?
Tämä hauska tehtävä, mutta 1-2 matkustajaa lisää niin toimisi ehkä paremmin.
Joko laiva on lähteny satamasta? Jukka jo irrotti otteen ruorista
Kyllä se Krisu komentaa että ei kiroilla julkisissa tiloissa ja itse huutelee vittua julkisissa tiloissa😁
Miten niille sämpylöille kavi?
Hyi hemmetti nuo kevinin miestissit, taitaa se oikeasti vetää jotain hormoneita
Tavallaan toi Tarina pilaa ton niinku nuoremman ja kokemattomamman henkilön omilla vouhotuksillaan, tavallaan niinku niin kova manipulaatio käynnissä jatkuvasti, että tavallaan haastava havaita sitä kiitollisuutta ja etuoikeutusta tästä kaikesta tai siis silleen.