Lue keskustelun säännöt.
Kuinka paljon ymmärrät tiedettä ? Vai onko se vain uskon asia?
29.08.2019 |
Itse ainakaan en pysty sanomaan onko mikään minulle kerrottu totta vai tarua.
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän ymmärrän tutkimusmetodeja, p-arvoja ja miten erityisesti ihmistieteistä uutisoidaan, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että tiedettä käytetään kuten uskontoa ihmisten ohjaamiseen. Kovat tieteet ovat tietysti oma juttunsa, niissä totuusarvot ovat tosi tai epätosi, muissa "ehkä".
Se, että joku mahdollisesti käyttää jotain työkalunaan omissa päämäärissään, ei tee työkalusta viallista.
Ihmisiä voidaan ohjata vaikkapa ruoskalla ja kirveellä, mutta ei se tarkoita että ruoska tai kirves olisivat jotenkin viallisia. Pahuus on siinä ihmisessä joka niitä hyödyntää omiin epämääräisiin tarkoituksiinsa.
Tietenkin tiedossa on valtaa. Tietoa välittämällä, levittämällä, valikoidenkin osana omaa sanomaansa hyödyntämällä voidaan vaikuttaa ihmisiin. Se on selvä juttu. Tieteen tehtävä ja olennainen luonne taas on tuottaa tietoa. Olisi silloin oikeastaan erittäin kummallista ja erikoista, jos tieteen tuottamaa tietoa EI käytettäisi yhdessä jos toisessakin asiassa ulkotieteelliseenkin vaikuttamiseen. Kun tiede tarjoaa parasta mahdollista tietoa, on keskimäärin jokaisen vaikuttajatahon intresseissä hyödyntää sen tuloksia omassa asiassaan.
Käytännössä näin toimivat kaikki. Ihan esimerkkinä, ilmastonmuutokseen liittyvässä ei-tieteellisessä) keskustelussa on tapana siteerata ja viitata vimmatusti. Denialistit ja alarmistit kilpailevat tutkimusviitteitä latomalla pinon korkeudesta. Tai vaikkapa "rotuteoriat"; rotujen eriarvoisuutta puolustelevat kaivelevat innolla esimerkiksi erilaisia tilastollisia kansallisuusälykkyysvertailuja kun taas tasa-arvon kannattajat viittaavat vaikkapa kognitiivisiin tutkimustuloksiin, joilla selitetään älykkyyden eri osatekijöitä ja perinnöllisten vs. ympäristön vaikutusten merkitystä. Tavallaan siis kaikki eri tahot tai polarisoituneissa ympäristöissä molemmat vastapuolet tekevät samaa; koettavat vaikuttaa ihmisiin tieteen tuloksia hyödyntäen, oman, tieteen ulkopuolisen agendansa hyväksi. Ei siinä mitään pahaa ole, eikä varsinkaan tieteen itsensä osalta.
Hyvyyden ja pahuuden suhteen pitää miettiä kenen mielestä hyvä ja kenen paha. Tällöin mennään enemmän filosofian puolelle ja vaikka tieteen filosofiassa onkin hyviksi katsottavia pyrkimyksiä, niin eivät ne silti välttämättä ole yksilön kannalta hyviä. Yhteisöjen (makrosysteemien) näkökulmasta asiat vielä monimutkaistuvat, sillä tieteellinen konsensus voi vaihdella maittain.
Ehkä vakavin ongelma tällä hetkellä on replikointiongelma. Isoa osaa ihmistieteiden tuloksista ei ole pystytty replikoimaan toisen tutkijaryhmän toimesta samoilla tutkimusmetodeilla.
Tiedeuutisoinnin eli markkinoinnin näkökulmasta taas etenkin meillä uutisoidaan jokin tietyssä tutkimusasetelmassa havaittu ilmiö ultimaattisena totuutena jättämällä sana "voi" tai "mahdollisesti" pois, eli jos tutkimuksessa on todettu "voi aiheuttaa", uutisoidaan se meillä "aiheuttaa". Näin ihmisille tulee täysin vääriä mielikuvia ja erityisesti meillä, koska meillä uskotaan vahvasti tieteisiin ja tutkimustulosten paikkansapitävyyteen. Harva ihminen edes tajuaa kyseenalaistaa tutkimustuloksia saati pohtia missä yhteydessä tutkimustulos on pätevä ja mitä esimerkiksi CI-arvo tarkoittaa.
Ilmastoälämölössä on ihan fiksujakin vastaväitteitä, jotka filtteroidaan dogmin vastaisena pois. Olisi paljon tärkeämpi keskustella miksi joku päätyy erilaiseen näkemykseen kuin leimata sellainen ihminen toisinajattelijaksi. Eräässä uskonnossa holokaustin jälkeen opittiin se, että mukaan pitää ottaa yksilö, joka pyrkii olemaan eri mieltä kuin muut, jotta kokonaiskuvasta tulee parempi. Tätä samaa meidän pitäisi opetella itse kukin, eli pyrkiä pohtimaan mikä voisi olla toisin, vaikka enemmistön mielestä jokin olisikin jotain. Tällöin myös tieteen perusta, eli falsioitavuus, tulisi testatuksi paremmin.
Tiede nimenomaan ei sisällä sellaisia arvotustekijöitä kuin hyvä ja paha, joten niistä on tässä ihan turha puhua. Tiede ei myöskään ole demokraattinen eikä edellytä vähemistön (eri mieltä olevan) huomioimista minkäänlaisella painotuksella. Tiede systeeminä nimenomaan on riippumaton yksilöiden näkemyksistä. Eri tutkijat voivat olla eri mieltä jostain, mutta on sitten jokaisen oma asia osoittaa tieteellisin menetelmin tieteellisen näkemyksensä paikkansapitävyys. Kun siihen löytyy asiallinen tieteellinen näyttö, muuttuu konsensus hyvinkin nopeasti.
Uskonnoissa tehtäköön mitä lystätään, niistä nyt ainakaan ei tieteeseen pidä mallia ottaa, jos halutaan säilyttää tieteen perusolemus olla nimenomaan ei-uskonnollinen.
Tavallaan tosi, mutta hyvyyden ja pahuuden suhteen on olemassa tieteen etiikka, joka säätelee sitä hyvää ja pahaa. On esimerkiksi eettisesti väärin tuoda esille naisilla olevan pienemmät aivot (tosi), jos älykkyys riippuisi aivojen koosta (epätosi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset eivät ymmärrä ollenkaan, että tieteellinen tutkimus itsessään on prosessi. Ei siis valmiita muuttumattomia totuuksia tarjoava systeemi (ne ovat uskontoja) vaan nimenomaan prosessi, jonka lähtökohtana on epäillä kaikkea, muodostaa hypoteeseja eli olettamuksia ja todistaa ne joko tosiksi tai epätosiksi. Tosista hypoteeseista syntyy teorioita eli selitysmalleja. Tieteellinen "teoria" ei tarkoita kansankielen sanaa teoria, jonka yleensä tulkitaan tarkoittavan luulottelua tai arvelua, vaan tieteellinen teoria tarkoittaa "nykytietämyksen valossa toimivaksi ja todeksi todistettua selitystä."
Selitykset eli teoriat muuttuvat tietämyksen kasvaessa. Joihinkin tulee pieniä korjauksia, jotkut osoittautuvat kokonaan vääriksi ja ne korvataan uusilla teorioilla. Nykyiset teoriat kaikki edustavat koko ihmiskunnan tämän hetken parasta tietämystä ja asiantuntemusta. Kymmenen vuoden päästä tiedetään paljon enemmän ja teoriat paranevat, tarkentuvat ja uudistuvat.
Tieteen lähtökohta on, että emme tiedä mitään, mutta aletaanpa tutkimaan, että miten kaikki toimii. Askel askeleelta päästään aina pidemmälle.
Hihhulit toimivat siten, että vetävät aina jumalakortin hatusta ensimmäisen uuden asian äärellä. Jos siis hihhuli ei tiedä, mikä aurinko on, hän ottaa jumalan avuksi ja toteaa, että "jumala loi valkeuden, aurinko on siis valkeus, asia loppuun käsitelty ja vastaan sanojat poltetaan roviolla."
Vierailija kirjoitti:
(Tuo ulottuvuuksien välinen panspermia oli muuten aika mielenkiintoinen hypoteesi!)
En mä nyt oikein tiedä voisiko sitä sellaiseksi kutsua. Siis pointti oli lähinnä se, että jos elämä syntyy todennäköisyydellä 0,00000000000000000000000000000000000000000000001 % per planeetta, eikä maailmankaikkeutemme arviolta 1 000 000 000 000 000 000 000 000 planeettakaan (joo, niitä on about noin paljon) riitä nostamaan todennäköisyyttä per maailmankaikkeus kuin jonnekin 0,00000000000000000000001 % tietämille, niin silloin maailmankaikkeuksia voi olla vaikka myös 1 000 000 000 000 000 000 000 000 kappaletta, joissa jokaisessa se valtava määrä planeettoja, jolloin todennäköisyys asettuukin 10 % tietämille ylipäätänsä. (Joo, ei todennäköisyysmatikka ihan näin toimi, mutta siis yksinkertaistetusti).
Tuo syntynyt elämähän ei olisi matkustanut omaan maailmankaikkeuteemme (panspermia), vaan me nyt vaan automaattisesti asutamme sellaista maailmankaikkkeutta, johon elämän synty sattumalta osui. Tuolla multiversumissa vaan on sitten läjäpäin autioita maailmankaikkeuksia.
Mä olen aina ollut sitä mieltä, että jos maailmankaikkeuksia kerta voi olla yksi, niin miksei kaksi. Ja jos voi olla kaksi, niin miksei miljoona. Ja miksei ääretön. Näinköhän olisi olemassa jotain tilaa, joka noin vain loppuisi kesken.
Äärettömiin maailmankaikkeusmääriin viittaa sekin, että ainakin tämä maailmankaikkeus olisi elämälle kelvoton paikka, jos melkein mitä vain luonnonlakia tai määrää muutettaisiin hitusenkin. Jos siis vaikka painovoima olisi voimakkaampi tai heikempi, jos sähkömagnetismi vaikuttaisikin eri tavalla tai jokin hiukkanen puuttuisi, ei nykyisenlaista elämää voisi olla. Ja kun elämää nyt ei vaan pompsahtele tuhatta erilaista joka seinän takaa, niin tuskin elämä noin periaatteellisella tasolla on mitenkään helppoa saada aikaiseksi satunnaisuudesta. Ääretön määrä yrityksiä vaan korjaa tämänkin ongelman näppärästi.
Riippuu tieteestä. Monet fysikaaliset ilmöt liittyvät työhöni ja minun tulee ymmärtää niitä. Mutta sitten on saas "tiedettä", jonka todenperäisyydestä ja lopuullisessta tottuudesta en ole yhtään varma ja jopa epäilen että kyse on enemmän politiikasta ja vaikuttamisesta kuin todellisesta tieteestä. Ilmastonmuutos on nyt yksi sellainen asia jossa totuus varmasti elää vielä ja voi muuttua.
No tieteessähän homma pohjautuu siihen että asiat ovat toistettavissa. Vaikka olisi eri tyyppi tekemässä jotain tieteellistä koetta, se on toistettavissa ja tulokset on samoja, ja näin väite osoittautuu todeksi eikä ole uskon asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä puhutaan paljon tieteen itsekorjautuvuudesta, mutta tämä ominaisuus on poistumassa tieteestä. Johtuu apurahoilla elävien tutkijoiden rahoitusmekaniikasta.
Näin juuri. Tutkijat eivät onnistu toistamaan edes omien tutkimustensa tuloksia. Reliabiliteetti ja validiteetti ovat pahasti kadoksissa.
https://tekniikanmaailma.fi/tutkittu-suuri-osa-tutkimuksista-satunnaist…
Myös professori Atte Korhola kirjoittaa tieteen vakavasta kriisistä (maksumuurin takana).
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005854151.html?share=72b4340bc4f251…
Suurimmalle osalle tiede on uusi uskonto, sen huomaa heti alapeukutuksista, piiloaggressoista ja alentuvasta sävystä. Tällaiset ihmiset ovat juuri näitä ääripään ajattelijoita ja jonkun suuren auktoriteetin hakijoita. Tiede eikä uskonto eivät pysty selittämään meille mitään mitä emme ymmärtäisi siltikään, tämä unohtuu monelta tallaajalta. Ihminen on erittäin rajallinen olento jonka laumakäyttäytyminen ei eroa kovin paljon vaikkapa simpansseista, ainoana erona vain, että simppanssin johtaja myös ottaa vastuun laumastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä puhutaan paljon tieteen itsekorjautuvuudesta, mutta tämä ominaisuus on poistumassa tieteestä. Johtuu apurahoilla elävien tutkijoiden rahoitusmekaniikasta.
Näin juuri. Tutkijat eivät onnistu toistamaan edes omien tutkimustensa tuloksia. Reliabiliteetti ja validiteetti ovat pahasti kadoksissa.
https://tekniikanmaailma.fi/tutkittu-suuri-osa-tutkimuksista-satunnaist…
Myös professori Atte Korhola kirjoittaa tieteen vakavasta kriisistä (maksumuurin takana).
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005854151.html?share=72b4340bc4f251…
Lääketieteellinen tilastotutkimus painii toistettavuusongelmien parissa, koska ei pystytä mallintamaan niin monimutkaista eliötä kuin ihminen on. Lisäksi etenkin jossain syöpätutkimuksen alalla on kova kilpailu saada julkaistua jotain tuloksia. Tiede kokonaisuutena ei kärsi minkäänlaisesta kriisistä ja niissä ei-toistettavissa tutkimuksissakaan ei kyse ole sinällään virheestä, vaan tuloksista on tehty optimistisia johtopäätöksiä, joita sitten maallikkolehdet vielä paisuttavat entisestään.
Tiede auttaa minua parantamaan työsuoristustani monella tapaa, kun ymmärrys lisääntyy niin aiheet käyvät tutummiksi jolloin siitä on konkreettita hyötyä toteuttaa tuotteita jotka vaativat laboratorio-olosuhteita sekä matematiikan, kemian ja biokemian ymmärtämistä.
Tiede myös auttaa hahmottamaan muiden tai harrastuksien merkityksellisiä todistettavia yhdistäviä tekijöitä. Spekulointi ja ymmärrys jonkin asian merkityksellisyydestä paranee tieteen avulla, usko ei paranna omaa suoristusta vaan harjoittelu, faktojen etsiminen ja tutkiminen ja niiden ymmärtäminen.
Usko on niin montaaa asiaa vastaan jotka parantavat suoristusta ja ymmärrystä etten voi käsittää että on olemassa ihmisiä jotka uskovat. Toki monet ihmiset ovat itseään ja muita kohtaan jostain syystä ennemmin epärehellisiä kuin tieteellisiä.
Tiedekkin herättää jostain syystä monissa kateutta, kun olet ymmärtänyt jonkin tieteellisen asian merkityksen työssäsi ja osaat sitä soveltaa ja kerrot siitä porukassa, alkaa monen energia-uskovaisen taholta tulla läppää, että hänen uskonsa todistamattomista asioista ovat ihan yhtä merkityksellisiä.
No niillä ei toteuteta kuitenkaan mitään konkreettistä. Usko ei viljele usko ei rakenna usko ei myy eikä usko paranna. On puhdasta itsekusetusta esittää omaa merkityksetöntä oletettua, mutta todistamatonta (toistaiseksi ainakin) asiaa yhtä tärkeänä kuin jokin konkreettinen parannus nykyiseen joka vaikuttaa oikeasti ihmisten elämään.
Tästä syystä monet uskovaiset ovat rasittavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä puhutaan paljon tieteen itsekorjautuvuudesta, mutta tämä ominaisuus on poistumassa tieteestä. Johtuu apurahoilla elävien tutkijoiden rahoitusmekaniikasta.
Näin juuri. Tutkijat eivät onnistu toistamaan edes omien tutkimustensa tuloksia. Reliabiliteetti ja validiteetti ovat pahasti kadoksissa.
https://tekniikanmaailma.fi/tutkittu-suuri-osa-tutkimuksista-satunnaist…
Myös professori Atte Korhola kirjoittaa tieteen vakavasta kriisistä (maksumuurin takana).
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005854151.html?share=72b4340bc4f251…
Lääketieteellinen tilastotutkimus painii toistettavuusongelmien parissa, koska ei pystytä mallintamaan niin monimutkaista eliötä kuin ihminen on. Lisäksi etenkin jossain syöpätutkimuksen alalla on kova kilpailu saada julkaistua jotain tuloksia. Tiede kokonaisuutena ei kärsi minkäänlaisesta kriisistä ja niissä ei-toistettavissa tutkimuksissakaan ei kyse ole sinällään virheestä, vaan tuloksista on tehty optimistisia johtopäätöksiä, joita sitten maallikkolehdet vielä paisuttavat entisestään.
Minä en kiistäisi replikointikriisin olemassaoloa. Tässä wikissä on aihetta ihan fiksusti käsitelty https://en.wikipedia.org/wiki/Replication_crisis
- Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä puhutaan paljon tieteen itsekorjautuvuudesta, mutta tämä ominaisuus on poistumassa tieteestä. Johtuu apurahoilla elävien tutkijoiden rahoitusmekaniikasta.
Näin juuri. Tutkijat eivät onnistu toistamaan edes omien tutkimustensa tuloksia. Reliabiliteetti ja validiteetti ovat pahasti kadoksissa.
https://tekniikanmaailma.fi/tutkittu-suuri-osa-tutkimuksista-satunnaist…
Myös professori Atte Korhola kirjoittaa tieteen vakavasta kriisistä (maksumuurin takana).
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005854151.html?share=72b4340bc4f251…
Lääketieteellinen tilastotutkimus painii toistettavuusongelmien parissa, koska ei pystytä mallintamaan niin monimutkaista eliötä kuin ihminen on. Lisäksi etenkin jossain syöpätutkimuksen alalla on kova kilpailu saada julkaistua jotain tuloksia. Tiede kokonaisuutena ei kärsi minkäänlaisesta kriisistä ja niissä ei-toistettavissa tutkimuksissakaan ei kyse ole sinällään virheestä, vaan tuloksista on tehty optimistisia johtopäätöksiä, joita sitten maallikkolehdet vielä paisuttavat entisestään.
Minä en kiistäisi replikointikriisin olemassaoloa. Tässä wikissä on aihetta ihan fiksusti käsitelty https://en.wikipedia.org/wiki/Replication_crisis
- Eri
Kyse ei ole varsinaisesta replikointiongelmasta, vaan puutteellisesta havainnoinnista. Pystymme mittaamaan miljoonia asiaan tuloksiin vaikuttavia muuttujia yhtä vähän kuin pystymme palaamaan alkuliemiaikoihin. Ehkä joskus kaukaisessa tulevaisuudessa pystymme tekemään riittävän monimutkaisia simulaatiota. Ikävä kyllä tänä päivänä mallimme ovat kovin yksinkertaisia, hitaita, kalliita ja niissä on räikeitä virheitä. Se ei tarkoita sitä, ettemme pystyisi selittämään syövän syntymämekanismia tai sekvensoimaan oikeellisesti koko genomia terveiltä ja sairailta. Toisaalta olisi pähkähullua väittää, että pystyisimme edes populaatiotasolla (saati yksilö) luotettavasti mittaamaan sairastumisen todennäköisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lääketieteellinen tilastotutkimus painii toistettavuusongelmien parissa, koska ei pystytä mallintamaan niin monimutkaista eliötä kuin ihminen on.
Tieteen idea on luoda selittäviä malleja, jotka toistuvat tapauksesta toiseen. Kun merkittävää määrää tutkimuksista ei pystytä toistamaan, tiede menettää merkityksensä. Jos tutkimus on vain pölyä maailmankaikkeudessa ilman selitysvoimaa, mikä on tutkimuksen idea?
Erityisesti rahoitusmalli tuhoaa tieteen. Merkittäviä ei-tuloksia jätetään kertomatta, koska niillä ei saa rahoitusta. Merkittäviä tuloksia taas julkaistaan valikoiden. Ja sittenkään niitä ei pystytä toistamaan.
On kummallista, kuinka ihmiset aina höyrähtävät johonkin. Nykyiset nuoremmat sukupolvet ovat höyrähtäneet tieteeseen tieteen vastaisesti. Nyt tieteen tekijät itse ovat havahtuneet tieteen ongelmiin, mutta kansa jatkaa tieteen palvontaa entiseen malliinsa.
Seuraava askel kai on se, että tieteen arvo kiistetään kokonaan, koska kansa nyt vain on sellaista, että siltä puuttuu kykyä suhteuttavaan ja analyyttiseen ajatteluun. Se on joko tai. Tiedekin on totuus tai epätotuus mutta kansalle on mahdotonta ymmärtää, että se voi olla myös jotain siltä väliltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääketieteellinen tilastotutkimus painii toistettavuusongelmien parissa, koska ei pystytä mallintamaan niin monimutkaista eliötä kuin ihminen on.
Tieteen idea on luoda selittäviä malleja, jotka toistuvat tapauksesta toiseen. Kun merkittävää määrää tutkimuksista ei pystytä toistamaan, tiede menettää merkityksensä. Jos tutkimus on vain pölyä maailmankaikkeudessa ilman selitysvoimaa, mikä on tutkimuksen idea?
Erityisesti rahoitusmalli tuhoaa tieteen. Merkittäviä ei-tuloksia jätetään kertomatta, koska niillä ei saa rahoitusta. Merkittäviä tuloksia taas julkaistaan valikoiden. Ja sittenkään niitä ei pystytä toistamaan.
On kummallista, kuinka ihmiset aina höyrähtävät johonkin. Nykyiset nuoremmat sukupolvet ovat höyrähtäneet tieteeseen tieteen vastaisesti. Nyt tieteen tekijät itse ovat havahtuneet tieteen ongelmiin, mutta kansa jatkaa tieteen palvontaa entiseen malliinsa.
Seuraava askel kai on se, että tieteen arvo kiistetään kokonaan, koska kansa nyt vain on sellaista, että siltä puuttuu kykyä suhteuttavaan ja analyyttiseen ajatteluun. Se on joko tai. Tiedekin on totuus tai epätotuus mutta kansalle on mahdotonta ymmärtää, että se voi olla myös jotain siltä väliltä.
Ei se ole pölyä, vaan work in progress. Tieteellinen julkaiseminen on ensisijassa tiedemiesten välistä kommunikaatiota, eikä sitä ole tarkoitettu popularisoitavaksi. Ilman julkaisemista joku toinen tutkija ei ole tietoinen viimeisistä edistysaskelista, eikä voi täten saada ideaa, joka mahdollisesti vie mallia jälleen yhden askeleen lähimmäksi todellisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole pölyä, vaan work in progress.
Ei se ole mitään work in progress, jos tutkimusten avulla ei pystytä luomaan selittäviä malleja.
Silloin kun vertaisarvioidussa julkaisussa julkaistaan tutkimus, se pitäisi pystyä toistamaan esitetyn metodologian mukaisesti ihan missä tahansa.
Jos niin ei pystytä tekemään, sitä ei tule nimetä tutkimukseksi eikä se kuulu vertaisarvioituun julkaisuun.
Tieteen ehdoton peruskriteeri on toistettavuus. Siitä ei tule tinkiä.
Kyllähän se pitkälti uskomiseksi menee, ts. uskon mitä tutkijat sanoo. Ei millään ole aikaa opiskella kaikkia tieteitä niin perusteellisesti, että voisin muulla perusteella arvioida.
Sen verran kuitenkin ymmärrän, että tutkijat ovat keskenään erimielisiä ja että tieteessäkin käsitykset muuttuvat. En siis ihan suin päin mene uskomaan sitä, mitä joku tutkija sanoo. Joistakin asioista on kohtalaisen vakaa yksimielisyys tutkijoiden keskuudessa, niitä voin varmemmin uskoa, mutta ei kai juuri mikään silti täysin varmaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole pölyä, vaan work in progress.
Ei se ole mitään work in progress, jos tutkimusten avulla ei pystytä luomaan selittäviä malleja.
Silloin kun vertaisarvioidussa julkaisussa julkaistaan tutkimus, se pitäisi pystyä toistamaan esitetyn metodologian mukaisesti ihan missä tahansa.
Jos niin ei pystytä tekemään, sitä ei tule nimetä tutkimukseksi eikä se kuulu vertaisarvioituun julkaisuun.
Tieteen ehdoton peruskriteeri on toistettavuus. Siitä ei tule tinkiä.
Aniharvinaista, etteivät tulokset olisi identtisiä samasta näytteestä. Se on sitten täysin eri tarina mitä ihminen olettaa identtiseksi, kun ei pystytä havaitsemaan selittäviä eroja.
Siis kyllä arvostan tiedettä , mutta en kyllä pysty sanomaan puhuuko joku tieteellisessä keskustelussa ihan omiaan vai totta. Oli ala mikä ala. Joitain perusjuttuja tajuan , mutta sen jälkeen en mitään.
ap
Vierailija kirjoitti:
Jos mulla on 5 omenaa ja syön niistä kaks, niin jäljellä on neljä.
Sen verran pystyn sanomaan.
t. Hallitus
Eiku Sinccis
Jos mulla on 5 omenaa ja syön kaksi omenaa niin montako jää?
5 omenaa kun syön toisen taskusta.
-Antti
Jes, eli olemme itse asiassa samaa mieltä siitä, missä mennään ja mitä on todistettu ja mitä ei. Väitteeni (hypoteesini) oli tosiaankin se, että toimivia järjestyksiä on vain pieni osa verrattuna toimimattomiin. Oikeastaan ainoa epätieteellinen perusteeni tälle on kuitenkin se, että prosessia ei ole kyetty toisintamaan. Mutta myönnän että tämä on huono peruste, tiedettä aiheesta on tehty vasta lyhyen aikaa (verrattuna maailmankaikkeuden ikään). Sitten jos maailmankaikkeuden lämpökuolemaan mennessä ei ole saatu tätä labrassa tehtyä, sanoisin että on melko todennäköistä että olen oikeassa.
Mutta mielenkiinnolla jäämme odottamaan biokemian uusia tutkimustuloksia aihepiiristä!
(Tuo ulottuvuuksien välinen panspermia oli muuten aika mielenkiintoinen hypoteesi!)