Lue keskustelun säännöt.
Siskoni, curling-äiti from hell
27.08.2019 |
Ja ennen kuin kukaan sanoo mitään, totean että minulla ei ole mitään sitä vastaan, että jokainen kasvattaa kuten haluaa, mutta nyt onkin kyse siitä, että siskoni haluaa curlata myös meillä.
Ihan käsittämättömiä juttuja ja tapoja suojella, varjella, estää pieninkin pikkiriikkinen pettymys tai mieliharmi! Kaikki pitäisi ennakoida ja tehdä aivan kaikki puolesta ja kaikkeen lähdetään mukaan suurella tunteella. Lapsi ei saisi koskaan itkeä, tuntea harmistusta, epäonnistua tai väsyä. Vaan aina siitä ympärillä hyörii se äitihelikopteri.
Argh!
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Jos sanon lapsilleni, että viekaa likaiset astianne tiskipöydälle, siskoni sanoo että ei tarvitse tai että hän vie.
Jos isompi lapseni kiusaa pienempää, kiellän, siskoni selittää että ei se isompi kiusannut, ei isompi koskaan ole kiusannut.
Jos silti pidän pääni käskyissä tai kielloissa, siskoni lähettelee kaksi viikkoa lohduttelukortteja lapsilleni.
Jos lapsistani joku haluaa esim kokeilla jotain harrastusta, sisko alkaa kampanjoida että ei se käy, on liian vaarallista, ei se sulle sovi jne.
Koko ajan jotain.
Ärsyttävää!
Ap
Ongelma ei ole oikeastaan edes se curling kasvatus, vaan se että siskosi on henkisesti "rajaton anoppi" -case.
Älä päästä enää kotiisi päsmäröimään. Laita puhelinnumero estoon, jos laittaa noiden korttien kaltaisia viestejä lapsillesi.
Se viesti minkä siskosi (todennäköisesti ihan tietoisesti) lapsillesi välittää on se, että hän välittää heistä enemmän kuin heidän välinsä. Voit sitä kuvailla curlingiksi tai miksi tahansa muuksi, mutta tosiasia on että hän murentaa sinun suhdetta lapsiisi jatkuvasti ja tekee sinusta "pahan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sanon lapsilleni, että viekaa likaiset astianne tiskipöydälle, siskoni sanoo että ei tarvitse tai että hän vie.
Jos isompi lapseni kiusaa pienempää, kiellän, siskoni selittää että ei se isompi kiusannut, ei isompi koskaan ole kiusannut.
Jos silti pidän pääni käskyissä tai kielloissa, siskoni lähettelee kaksi viikkoa lohduttelukortteja lapsilleni.
Jos lapsistani joku haluaa esim kokeilla jotain harrastusta, sisko alkaa kampanjoida että ei se käy, on liian vaarallista, ei se sulle sovi jne.
Koko ajan jotain.
Ärsyttävää!
Ap
Ongelma ei ole oikeastaan edes se curling kasvatus, vaan se että siskosi on henkisesti "rajaton anoppi" -case.
Älä päästä enää kotiisi päsmäröimään. Laita puhelinnumero estoon, jos laittaa noiden korttien kaltaisia viestejä lapsillesi.
Se viesti minkä siskosi (todennäköisesti ihan tietoisesti) lapsillesi välittää on se, että hän välittää heistä enemmän kuin heidän välinsä. Voit sitä kuvailla curlingiksi tai miksi tahansa muuksi, mutta tosiasia on että hän murentaa sinun suhdetta lapsiisi jatkuvasti ja tekee sinusta "pahan".
Siis *enemmän kuin heidän äitinsä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen veljen vaimon perheessä lapsia ei kuulemma kielletä. Tulee paha mieli. (Äidille ilmeisesti)
Sain aikaan melkein perhesodan, kun kielsin heidän kolmevuotiastaan heittämästä hiekkaa pikkuveljensä(1,5v) ja meidän vauvan(10kk) päälle.
Ei heillä kielletä, heillä keskustellaan.
Olemme päässeet onneksi tilaan, jossa meidän luona on meidän säännöt ja he voivat halutessaan pysyä poissa.Tällaista tulee liialllisesta lastenkasvatuksen analysoimisesta. Siinä käytetään aikuisen käsityskykyä mallina ja kuvitellaan, että samalla tavallahan se lapsen mieli toimii kuin aikuisenkin: järkiperusteet ohjaavat lapsen käyttäytymään oikein. Lapsen käsityskyky on kuitenkin niin rajallinen, ettei hän tällaiseen järkiajatteluun kykene. Ei kolmevuotiasta pätkääkään kiinnosta mitä vauvalle tapahtuu, jos sen päälle heittää hiekka.
Lapsi ymmärtää näin:
- heitän hiekkaa vauvan päälle => sain näpeilleni ja minuun sattuu,
- heitän uudestaan hiekkaa vauvan päälle => sain isomman läpsäisyn ja minuun sattuu vähän enemmän,
- heitän taas hiekkaa vauvan päälle => nyt sattuu jo kunnolla,
- opin että ei kannata heittää hiekkaa vauvan päälle.
Sitten on olemassa myös vanhempia (kuten minä), jotka onnistuvat opettamaan lapselle ilman väkivaltaa, että hiekan heittäminen vauvan päälle ei ole ok. Samalla opitaan se, että hiekkaa ei heitetä, koska se tuntuu toisesta pahalta, ei sitä, että asiat jätetään tekemättä ensisijaisesti siksi, ettei itselle tulisi seuraamuksia. Eli empatian kehittymisen ruokkimista.
Toki sellaista lasta on "kiva" komentaa joka uskoo ja tottelee.
Esikoiseni ei uskonut mitään. Joskus oli pakko ottaa tukasta kiinni kun ei mikään mennyt perille. Ei revitty tukasta vaan pieni nipistys. Hän sai adhd diagnoosin lapsena joka selittää paljon hänen käytöstään.
Toinen lapseni taas on aina uskonut ja totellut. Toki on protestoinut ja kiukutellut ja osoittanut mieltään mutta on kuitenkin totellut. Ei ole tarvinnut niin kovaa ohjausta kuin esikoinen. Ei hän yrittänyt juosta autojen eteen tai poukkoillut niin että jää polkupyörän alle kävelytiellä. Ei karkaillut puistosta, ei tyhjentänyt kaappeja ja roskiksia lattialle. Ei repinyt vaatteita kaapeista tai heitellyt leluja ympäriinsä niin että ikkunat helisi. Ei ollut puheen ymmärtämisen ongelmia. Ei jatkuvaa onnettomuuden vaaraa.
Lapsia on niin erilaisia.
En minäkään väkivaltaa kannata millään tavalla enkä olisi halunnut noin tehdä muttei mikään muukaan auttanut.
Ehkä minäkin ilman tätä esikoista yhtyisin kuoroon jossa huutaisin että puuttuu kasvatustaidot joscei lastaan saa kuriin. Ja ei, ei se kasvattaminen ole helppoa koskaan, oli lapsi helppo tai vaikea luonne. Kuopuskin on vahvatahtoinen mutta hänen kanssaan on silti aina onnistunut keskustelu, kieltäminen ja toistot. Jäähylläkin on isunut niin että olen seissyt vieressä ja se tunne kun lapsi pysyy siinä jäähyllä! Vaikka mieltään osoittaakin. Esikoinen ei pysynyt koskaan millään mitenkään.
Ja voin sanoa että suuremman kasvatustyön olen tehnyt esikoiseni kanssa ja mielestäni onnistunut siinä erinomaisesti! Poika on fiksu, hyvätapainen ja sosiaalinen ja tulee toimeen ihmisten kanssa. Ei ole auktoriteettiongelmia eikä vaikeuksia koulussa. On empaattinen ja haaveilee lastentarhan opettajan amnatista.
Kuopus on myös fiksu ja hyvätapainen. Hänen kanssaan to kaikki tuli vaan pienemmällä vaivalla.
Minulta löytyy samanlainen sisko. Monet kuvailemasi tilanteet tuttuja. Kaiken huippu oli kun oli meillä yötä lapsineen. Serkukset halusivat nukkua siskonpedissä. Myöhään, 11 maissa illalla oli käynyt salakuljettamassa lasten älypuhelimet heidän sänkyynsä (meillä alkaa ruuduton aika viikolla klo 19.00) Lapseni kertoi myöhemmin, että *Jaana oli vaan sanonut että pelaatte sitten hiljaa ettei äiti herää. Ja seuraava aamu oli kouluaamu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen veljen vaimon perheessä lapsia ei kuulemma kielletä. Tulee paha mieli. (Äidille ilmeisesti)
Sain aikaan melkein perhesodan, kun kielsin heidän kolmevuotiastaan heittämästä hiekkaa pikkuveljensä(1,5v) ja meidän vauvan(10kk) päälle.
Ei heillä kielletä, heillä keskustellaan.
Olemme päässeet onneksi tilaan, jossa meidän luona on meidän säännöt ja he voivat halutessaan pysyä poissa.Tällaista tulee liialllisesta lastenkasvatuksen analysoimisesta. Siinä käytetään aikuisen käsityskykyä mallina ja kuvitellaan, että samalla tavallahan se lapsen mieli toimii kuin aikuisenkin: järkiperusteet ohjaavat lapsen käyttäytymään oikein. Lapsen käsityskyky on kuitenkin niin rajallinen, ettei hän tällaiseen järkiajatteluun kykene. Ei kolmevuotiasta pätkääkään kiinnosta mitä vauvalle tapahtuu, jos sen päälle heittää hiekka.
Lapsi ymmärtää näin:
- heitän hiekkaa vauvan päälle => sain näpeilleni ja minuun sattuu,
- heitän uudestaan hiekkaa vauvan päälle => sain isomman läpsäisyn ja minuun sattuu vähän enemmän,
- heitän taas hiekkaa vauvan päälle => nyt sattuu jo kunnolla,
- opin että ei kannata heittää hiekkaa vauvan päälle.
Sitten on olemassa myös vanhempia (kuten minä), jotka onnistuvat opettamaan lapselle ilman väkivaltaa, että hiekan heittäminen vauvan päälle ei ole ok. Samalla opitaan se, että hiekkaa ei heitetä, koska se tuntuu toisesta pahalta, ei sitä, että asiat jätetään tekemättä ensisijaisesti siksi, ettei itselle tulisi seuraamuksia. Eli empatian kehittymisen ruokkimista.
Toki sellaista lasta on "kiva" komentaa joka uskoo ja tottelee.
Esikoiseni ei uskonut mitään. Joskus oli pakko ottaa tukasta kiinni kun ei mikään mennyt perille. Ei revitty tukasta vaan pieni nipistys. Hän sai adhd diagnoosin lapsena joka selittää paljon hänen käytöstään.
Toinen lapseni taas on aina uskonut ja totellut. Toki on protestoinut ja kiukutellut ja osoittanut mieltään mutta on kuitenkin totellut. Ei ole tarvinnut niin kovaa ohjausta kuin esikoinen. Ei hän yrittänyt juosta autojen eteen tai poukkoillut niin että jää polkupyörän alle kävelytiellä. Ei karkaillut puistosta, ei tyhjentänyt kaappeja ja roskiksia lattialle. Ei repinyt vaatteita kaapeista tai heitellyt leluja ympäriinsä niin että ikkunat helisi. Ei ollut puheen ymmärtämisen ongelmia. Ei jatkuvaa onnettomuuden vaaraa.
Lapsia on niin erilaisia.
En minäkään väkivaltaa kannata millään tavalla enkä olisi halunnut noin tehdä muttei mikään muukaan auttanut.
Ehkä minäkin ilman tätä esikoista yhtyisin kuoroon jossa huutaisin että puuttuu kasvatustaidot joscei lastaan saa kuriin. Ja ei, ei se kasvattaminen ole helppoa koskaan, oli lapsi helppo tai vaikea luonne. Kuopuskin on vahvatahtoinen mutta hänen kanssaan on silti aina onnistunut keskustelu, kieltäminen ja toistot. Jäähylläkin on isunut niin että olen seissyt vieressä ja se tunne kun lapsi pysyy siinä jäähyllä! Vaikka mieltään osoittaakin. Esikoinen ei pysynyt koskaan millään mitenkään.Ja voin sanoa että suuremman kasvatustyön olen tehnyt esikoiseni kanssa ja mielestäni onnistunut siinä erinomaisesti! Poika on fiksu, hyvätapainen ja sosiaalinen ja tulee toimeen ihmisten kanssa. Ei ole auktoriteettiongelmia eikä vaikeuksia koulussa. On empaattinen ja haaveilee lastentarhan opettajan amnatista.
Kuopus on myös fiksu ja hyvätapainen. Hänen kanssaan to kaikki tuli vaan pienemmällä vaivalla.
En mä sanonut, että on puutteelliset kasvatustaidot, jos ei saa lasta kuriin. Mä sanoin, että on puutteelliset kasvatustaidot, jos kasvattaa lasta sillä tavalla, mitä lainaamassani viestissä kuvattiin - että sen sijaan, että lasta kielletään ja selitetään, miksi ei käy, aiheutetaan kipua. Eihän se opeta tulevaisuuden kannalta mitään, paitsi tietenkin, jos kieroilua pitää hyvänä. Et sinä ole selävstikään kasvattanut lastasi samalla tavalla kuin lainaamassani viestissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulta löytyy samanlainen sisko. Monet kuvailemasi tilanteet tuttuja. Kaiken huippu oli kun oli meillä yötä lapsineen. Serkukset halusivat nukkua siskonpedissä. Myöhään, 11 maissa illalla oli käynyt salakuljettamassa lasten älypuhelimet heidän sänkyynsä (meillä alkaa ruuduton aika viikolla klo 19.00) Lapseni kertoi myöhemmin, että *Jaana oli vaan sanonut että pelaatte sitten hiljaa ettei äiti herää. Ja seuraava aamu oli kouluaamu.
Tismalleen noin voisi toimia minunkin siskoni!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen veljen vaimon perheessä lapsia ei kuulemma kielletä. Tulee paha mieli. (Äidille ilmeisesti)
Sain aikaan melkein perhesodan, kun kielsin heidän kolmevuotiastaan heittämästä hiekkaa pikkuveljensä(1,5v) ja meidän vauvan(10kk) päälle.
Ei heillä kielletä, heillä keskustellaan.
Olemme päässeet onneksi tilaan, jossa meidän luona on meidän säännöt ja he voivat halutessaan pysyä poissa.Tällaista tulee liialllisesta lastenkasvatuksen analysoimisesta. Siinä käytetään aikuisen käsityskykyä mallina ja kuvitellaan, että samalla tavallahan se lapsen mieli toimii kuin aikuisenkin: järkiperusteet ohjaavat lapsen käyttäytymään oikein. Lapsen käsityskyky on kuitenkin niin rajallinen, ettei hän tällaiseen järkiajatteluun kykene. Ei kolmevuotiasta pätkääkään kiinnosta mitä vauvalle tapahtuu, jos sen päälle heittää hiekka.
Lapsi ymmärtää näin:
- heitän hiekkaa vauvan päälle => sain näpeilleni ja minuun sattuu,
- heitän uudestaan hiekkaa vauvan päälle => sain isomman läpsäisyn ja minuun sattuu vähän enemmän,
- heitän taas hiekkaa vauvan päälle => nyt sattuu jo kunnolla,
- opin että ei kannata heittää hiekkaa vauvan päälle.
Sitten on olemassa myös vanhempia (kuten minä), jotka onnistuvat opettamaan lapselle ilman väkivaltaa, että hiekan heittäminen vauvan päälle ei ole ok. Samalla opitaan se, että hiekkaa ei heitetä, koska se tuntuu toisesta pahalta, ei sitä, että asiat jätetään tekemättä ensisijaisesti siksi, ettei itselle tulisi seuraamuksia. Eli empatian kehittymisen ruokkimista.
Toki sellaista lasta on "kiva" komentaa joka uskoo ja tottelee.
Esikoiseni ei uskonut mitään. Joskus oli pakko ottaa tukasta kiinni kun ei mikään mennyt perille. Ei revitty tukasta vaan pieni nipistys. Hän sai adhd diagnoosin lapsena joka selittää paljon hänen käytöstään.
Toinen lapseni taas on aina uskonut ja totellut. Toki on protestoinut ja kiukutellut ja osoittanut mieltään mutta on kuitenkin totellut. Ei ole tarvinnut niin kovaa ohjausta kuin esikoinen. Ei hän yrittänyt juosta autojen eteen tai poukkoillut niin että jää polkupyörän alle kävelytiellä. Ei karkaillut puistosta, ei tyhjentänyt kaappeja ja roskiksia lattialle. Ei repinyt vaatteita kaapeista tai heitellyt leluja ympäriinsä niin että ikkunat helisi. Ei ollut puheen ymmärtämisen ongelmia. Ei jatkuvaa onnettomuuden vaaraa.
Lapsia on niin erilaisia.
En minäkään väkivaltaa kannata millään tavalla enkä olisi halunnut noin tehdä muttei mikään muukaan auttanut.
Ehkä minäkin ilman tätä esikoista yhtyisin kuoroon jossa huutaisin että puuttuu kasvatustaidot joscei lastaan saa kuriin. Ja ei, ei se kasvattaminen ole helppoa koskaan, oli lapsi helppo tai vaikea luonne. Kuopuskin on vahvatahtoinen mutta hänen kanssaan on silti aina onnistunut keskustelu, kieltäminen ja toistot. Jäähylläkin on isunut niin että olen seissyt vieressä ja se tunne kun lapsi pysyy siinä jäähyllä! Vaikka mieltään osoittaakin. Esikoinen ei pysynyt koskaan millään mitenkään.Ja voin sanoa että suuremman kasvatustyön olen tehnyt esikoiseni kanssa ja mielestäni onnistunut siinä erinomaisesti! Poika on fiksu, hyvätapainen ja sosiaalinen ja tulee toimeen ihmisten kanssa. Ei ole auktoriteettiongelmia eikä vaikeuksia koulussa. On empaattinen ja haaveilee lastentarhan opettajan amnatista.
Kuopus on myös fiksu ja hyvätapainen. Hänen kanssaan to kaikki tuli vaan pienemmällä vaivalla.En mä sanonut, että on puutteelliset kasvatustaidot, jos ei saa lasta kuriin. Mä sanoin, että on puutteelliset kasvatustaidot, jos kasvattaa lasta sillä tavalla, mitä lainaamassani viestissä kuvattiin - että sen sijaan, että lasta kielletään ja selitetään, miksi ei käy, aiheutetaan kipua. Eihän se opeta tulevaisuuden kannalta mitään, paitsi tietenkin, jos kieroilua pitää hyvänä. Et sinä ole selävstikään kasvattanut lastasi samalla tavalla kuin lainaamassani viestissä.
Ei asiat ole noin mustavalkoisia ja lapset ovat kovin erilaisia. Terveessä kasvatuksessa yhdistetään keskustelua, palkitsemista ja rankaisemista. Emmehän me yhteiskunnassa tarvitsisi poliisejakaan, jos kaikki ihmiset luonnostaan haluaisivat käyttäytyä hyvin.
Kieroilua olen kyllä paljon nähnyt juuri sellaisten pehmeästi kasvatettujen lasten taholta, jotka ovat oppineet, että kun sanoo anteeksi ja vähän selittelee, niin pääsee aina kuin koira veräjästä takaisin pahantekoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen veljen vaimon perheessä lapsia ei kuulemma kielletä. Tulee paha mieli. (Äidille ilmeisesti)
Sain aikaan melkein perhesodan, kun kielsin heidän kolmevuotiastaan heittämästä hiekkaa pikkuveljensä(1,5v) ja meidän vauvan(10kk) päälle.
Ei heillä kielletä, heillä keskustellaan.
Olemme päässeet onneksi tilaan, jossa meidän luona on meidän säännöt ja he voivat halutessaan pysyä poissa.Tällaista tulee liialllisesta lastenkasvatuksen analysoimisesta. Siinä käytetään aikuisen käsityskykyä mallina ja kuvitellaan, että samalla tavallahan se lapsen mieli toimii kuin aikuisenkin: järkiperusteet ohjaavat lapsen käyttäytymään oikein. Lapsen käsityskyky on kuitenkin niin rajallinen, ettei hän tällaiseen järkiajatteluun kykene. Ei kolmevuotiasta pätkääkään kiinnosta mitä vauvalle tapahtuu, jos sen päälle heittää hiekka.
Lapsi ymmärtää näin:
- heitän hiekkaa vauvan päälle => sain näpeilleni ja minuun sattuu,
- heitän uudestaan hiekkaa vauvan päälle => sain isomman läpsäisyn ja minuun sattuu vähän enemmän,
- heitän taas hiekkaa vauvan päälle => nyt sattuu jo kunnolla,
- opin että ei kannata heittää hiekkaa vauvan päälle.
Sitten on olemassa myös vanhempia (kuten minä), jotka onnistuvat opettamaan lapselle ilman väkivaltaa, että hiekan heittäminen vauvan päälle ei ole ok. Samalla opitaan se, että hiekkaa ei heitetä, koska se tuntuu toisesta pahalta, ei sitä, että asiat jätetään tekemättä ensisijaisesti siksi, ettei itselle tulisi seuraamuksia. Eli empatian kehittymisen ruokkimista.
Toki sellaista lasta on "kiva" komentaa joka uskoo ja tottelee.
Esikoiseni ei uskonut mitään. Joskus oli pakko ottaa tukasta kiinni kun ei mikään mennyt perille. Ei revitty tukasta vaan pieni nipistys. Hän sai adhd diagnoosin lapsena joka selittää paljon hänen käytöstään.
Toinen lapseni taas on aina uskonut ja totellut. Toki on protestoinut ja kiukutellut ja osoittanut mieltään mutta on kuitenkin totellut. Ei ole tarvinnut niin kovaa ohjausta kuin esikoinen. Ei hän yrittänyt juosta autojen eteen tai poukkoillut niin että jää polkupyörän alle kävelytiellä. Ei karkaillut puistosta, ei tyhjentänyt kaappeja ja roskiksia lattialle. Ei repinyt vaatteita kaapeista tai heitellyt leluja ympäriinsä niin että ikkunat helisi. Ei ollut puheen ymmärtämisen ongelmia. Ei jatkuvaa onnettomuuden vaaraa.
Lapsia on niin erilaisia.
En minäkään väkivaltaa kannata millään tavalla enkä olisi halunnut noin tehdä muttei mikään muukaan auttanut.
Ehkä minäkin ilman tätä esikoista yhtyisin kuoroon jossa huutaisin että puuttuu kasvatustaidot joscei lastaan saa kuriin. Ja ei, ei se kasvattaminen ole helppoa koskaan, oli lapsi helppo tai vaikea luonne. Kuopuskin on vahvatahtoinen mutta hänen kanssaan on silti aina onnistunut keskustelu, kieltäminen ja toistot. Jäähylläkin on isunut niin että olen seissyt vieressä ja se tunne kun lapsi pysyy siinä jäähyllä! Vaikka mieltään osoittaakin. Esikoinen ei pysynyt koskaan millään mitenkään.Ja voin sanoa että suuremman kasvatustyön olen tehnyt esikoiseni kanssa ja mielestäni onnistunut siinä erinomaisesti! Poika on fiksu, hyvätapainen ja sosiaalinen ja tulee toimeen ihmisten kanssa. Ei ole auktoriteettiongelmia eikä vaikeuksia koulussa. On empaattinen ja haaveilee lastentarhan opettajan amnatista.
Kuopus on myös fiksu ja hyvätapainen. Hänen kanssaan to kaikki tuli vaan pienemmällä vaivalla.En mä sanonut, että on puutteelliset kasvatustaidot, jos ei saa lasta kuriin. Mä sanoin, että on puutteelliset kasvatustaidot, jos kasvattaa lasta sillä tavalla, mitä lainaamassani viestissä kuvattiin - että sen sijaan, että lasta kielletään ja selitetään, miksi ei käy, aiheutetaan kipua. Eihän se opeta tulevaisuuden kannalta mitään, paitsi tietenkin, jos kieroilua pitää hyvänä. Et sinä ole selävstikään kasvattanut lastasi samalla tavalla kuin lainaamassani viestissä.
Ei asiat ole noin mustavalkoisia ja lapset ovat kovin erilaisia. Terveessä kasvatuksessa yhdistetään keskustelua, palkitsemista ja rankaisemista. Emmehän me yhteiskunnassa tarvitsisi poliisejakaan, jos kaikki ihmiset luonnostaan haluaisivat käyttäytyä hyvin.
Kieroilua olen kyllä paljon nähnyt juuri sellaisten pehmeästi kasvatettujen lasten taholta, jotka ovat oppineet, että kun sanoo anteeksi ja vähän selittelee, niin pääsee aina kuin koira veräjästä takaisin pahantekoon.
Luitko sä nyt ensinkään sitä vastausta, johon mä kommentoin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sanon lapsilleni, että viekaa likaiset astianne tiskipöydälle, siskoni sanoo että ei tarvitse tai että hän vie.
Jos isompi lapseni kiusaa pienempää, kiellän, siskoni selittää että ei se isompi kiusannut, ei isompi koskaan ole kiusannut.
Jos silti pidän pääni käskyissä tai kielloissa, siskoni lähettelee kaksi viikkoa lohduttelukortteja lapsilleni.
Jos lapsistani joku haluaa esim kokeilla jotain harrastusta, sisko alkaa kampanjoida että ei se käy, on liian vaarallista, ei se sulle sovi jne.
Koko ajan jotain.
Ärsyttävää!
Ap
Ongelma ei ole oikeastaan edes se curling kasvatus, vaan se että siskosi on henkisesti "rajaton anoppi" -case.
Älä päästä enää kotiisi päsmäröimään. Laita puhelinnumero estoon, jos laittaa noiden korttien kaltaisia viestejä lapsillesi.
Se viesti minkä siskosi (todennäköisesti ihan tietoisesti) lapsillesi välittää on se, että hän välittää heistä enemmän kuin heidän välinsä. Voit sitä kuvailla curlingiksi tai miksi tahansa muuksi, mutta tosiasia on että hän murentaa sinun suhdetta lapsiisi jatkuvasti ja tekee sinusta "pahan".
Kyllä. Tunnistan tämänkin. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen veljen vaimon perheessä lapsia ei kuulemma kielletä. Tulee paha mieli. (Äidille ilmeisesti)
Sain aikaan melkein perhesodan, kun kielsin heidän kolmevuotiastaan heittämästä hiekkaa pikkuveljensä(1,5v) ja meidän vauvan(10kk) päälle.
Ei heillä kielletä, heillä keskustellaan.
Olemme päässeet onneksi tilaan, jossa meidän luona on meidän säännöt ja he voivat halutessaan pysyä poissa.Tällaista tulee liialllisesta lastenkasvatuksen analysoimisesta. Siinä käytetään aikuisen käsityskykyä mallina ja kuvitellaan, että samalla tavallahan se lapsen mieli toimii kuin aikuisenkin: järkiperusteet ohjaavat lapsen käyttäytymään oikein. Lapsen käsityskyky on kuitenkin niin rajallinen, ettei hän tällaiseen järkiajatteluun kykene. Ei kolmevuotiasta pätkääkään kiinnosta mitä vauvalle tapahtuu, jos sen päälle heittää hiekka.
Lapsi ymmärtää näin:
- heitän hiekkaa vauvan päälle => sain näpeilleni ja minuun sattuu,
- heitän uudestaan hiekkaa vauvan päälle => sain isomman läpsäisyn ja minuun sattuu vähän enemmän,
- heitän taas hiekkaa vauvan päälle => nyt sattuu jo kunnolla,
- opin että ei kannata heittää hiekkaa vauvan päälle.
Sitten on olemassa myös vanhempia (kuten minä), jotka onnistuvat opettamaan lapselle ilman väkivaltaa, että hiekan heittäminen vauvan päälle ei ole ok. Samalla opitaan se, että hiekkaa ei heitetä, koska se tuntuu toisesta pahalta, ei sitä, että asiat jätetään tekemättä ensisijaisesti siksi, ettei itselle tulisi seuraamuksia. Eli empatian kehittymisen ruokkimista.
Toki sellaista lasta on "kiva" komentaa joka uskoo ja tottelee.
Esikoiseni ei uskonut mitään. Joskus oli pakko ottaa tukasta kiinni kun ei mikään mennyt perille. Ei revitty tukasta vaan pieni nipistys. Hän sai adhd diagnoosin lapsena joka selittää paljon hänen käytöstään.
Toinen lapseni taas on aina uskonut ja totellut. Toki on protestoinut ja kiukutellut ja osoittanut mieltään mutta on kuitenkin totellut. Ei ole tarvinnut niin kovaa ohjausta kuin esikoinen. Ei hän yrittänyt juosta autojen eteen tai poukkoillut niin että jää polkupyörän alle kävelytiellä. Ei karkaillut puistosta, ei tyhjentänyt kaappeja ja roskiksia lattialle. Ei repinyt vaatteita kaapeista tai heitellyt leluja ympäriinsä niin että ikkunat helisi. Ei ollut puheen ymmärtämisen ongelmia. Ei jatkuvaa onnettomuuden vaaraa.
Lapsia on niin erilaisia.
En minäkään väkivaltaa kannata millään tavalla enkä olisi halunnut noin tehdä muttei mikään muukaan auttanut.
Ehkä minäkin ilman tätä esikoista yhtyisin kuoroon jossa huutaisin että puuttuu kasvatustaidot joscei lastaan saa kuriin. Ja ei, ei se kasvattaminen ole helppoa koskaan, oli lapsi helppo tai vaikea luonne. Kuopuskin on vahvatahtoinen mutta hänen kanssaan on silti aina onnistunut keskustelu, kieltäminen ja toistot. Jäähylläkin on isunut niin että olen seissyt vieressä ja se tunne kun lapsi pysyy siinä jäähyllä! Vaikka mieltään osoittaakin. Esikoinen ei pysynyt koskaan millään mitenkään.Ja voin sanoa että suuremman kasvatustyön olen tehnyt esikoiseni kanssa ja mielestäni onnistunut siinä erinomaisesti! Poika on fiksu, hyvätapainen ja sosiaalinen ja tulee toimeen ihmisten kanssa. Ei ole auktoriteettiongelmia eikä vaikeuksia koulussa. On empaattinen ja haaveilee lastentarhan opettajan amnatista.
Kuopus on myös fiksu ja hyvätapainen. Hänen kanssaan to kaikki tuli vaan pienemmällä vaivalla.
Minulla on ADHD ja muistan edelleen kun äiti veti hiuksista kun olin 3-vuotias. Ei unohdu ikinä.
Sulla ei taida olla sosiaalisia taitoja juurikaan?