Tabu: kun et rakasta lapsiasi yhtä paljon

Joskus lapsena kuulin, kun oma äitini oli humalassa ja kertoi omalle äidilleen, että minä olen hänelle tärkeämpi kuin siskoni. Se tuntui pahalta siskoni puolesta. Siskoni on juuri sellainen temperamenttinen ja joskus vaikea, hänen kanssa ei voi puhua juuri mistään ilman että saa vittuilua ja ilkeitä vastauksia. Ei hän tarkoita, mutta puhuu aina siihen sävyyn luonnostaan. Olen 27v ja siskoni nyt 31v ja hänellä oma perhe ym. Ovat kuitenkin läheisiä ja lähes viikottain yhteydessä. Nykyään uskon, että olemme äidillemme yhtä rakkaita molemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teini-ikä kun helpottaa, olet nuoremmankin kanssa varmasti yhtä läheinen.

Muista, AP, ettei mikään ihmissuhde ole samanlainen ja silti ne voivat olla yhtä arvokkaita ja tärkeitä.

KIITOS! Toivottavasti olet oikeassa. Vanhemman kanssa ei oikeastaan koskaan ollut mitään murrosiän vaikeuksiakaan, ja ehkä siksikin on nyt vaikea osata suhtautua, kun nuoremmalla murrosikä ottaa ihan eri tavalla kovalle. Ehkäpä tämä tästä kohta tasautuu

Mulle tulee jotenkin mieleen, että koska esikoinen on helpompi, tekee niinkuin sanotaan eikä kyseenalaista, niin hänestä on helpompi pitää.

Nuorempi on ehdottomasti fiksumpi kun eka ja tulee pitämään paremmin puolensa elämässä.

Oletko koskaan kertonut hänelle tunteistasi, halaatteko, teettekö asioita yhdessä? Siis muutakin kuin käyt peleissä?

Toisilla teini-ikä on vaikeampi kuin toisilla. Muistat vaan jaksaa kysellä ja kiinnostua nuoren asioista vaikka et vastakaikua saisikaan. Se on tosi tärkeää. Et uskokkaan kuinka paljon.

Omat lapseni ovat jo nuoria aikuisia mutta tunnistan tuon tunteen. Yhtä rakkaita ja tärkeitä ovat molemmat mutta toisen kanssa on helpompi olla, on ystävällinen ja avulias, juttelee asioistaan, huomaa jos olen väsynyt töistä ja sanoo silloin jotain kivaa. Toinen lapsi on herkkä loukkaantumaan ja murjottamaan, kärkäs sanomaan vastaan aivan mitättömistäkin asioista jne., tunnen että hänen kanssaan saa koko ajan olla varpaillaan ja miettiä mistä voi puhua. Toinen piipahtelee käymään oma-aloitteisesti, toisen joutuu erikseen kutsumalla kutsumaan. Ja toki kutsunkin, pari kertaa viikossa nähdään. Oleminen on vaan niin raskasta tämän toisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teini-ikä kun helpottaa, olet nuoremmankin kanssa varmasti yhtä läheinen.

Muista, AP, ettei mikään ihmissuhde ole samanlainen ja silti ne voivat olla yhtä arvokkaita ja tärkeitä.

KIITOS! Toivottavasti olet oikeassa. Vanhemman kanssa ei oikeastaan koskaan ollut mitään murrosiän vaikeuksiakaan, ja ehkä siksikin on nyt vaikea osata suhtautua, kun nuoremmalla murrosikä ottaa ihan eri tavalla kovalle. Ehkäpä tämä tästä kohta tasautuu

Mulle tulee jotenkin mieleen, että koska esikoinen on helpompi, tekee niinkuin sanotaan eikä kyseenalaista, niin hänestä on helpompi pitää.

Nuorempi on ehdottomasti fiksumpi kun eka ja tulee pitämään paremmin puolensa elämässä.

Oletko koskaan kertonut hänelle tunteistasi, halaatteko, teettekö asioita yhdessä? Siis muutakin kuin käyt peleissä?

Kyllä, olen molempien kanssa tehnyt asioita kahdestaan ihan pienestä pitäen. Silloin yleensä lapsi on itse saanut päättää mitä tehdään.

Nuoremman kanssa käydään usein konsertissa, hän kun soittaa klassista musiikkia itsekin ja musiikki on hänelle tärkeää. Tai sitten ollaan käyty katsomassa vaikka aikuisten lentispeliä, hän kun pelaa lentistä itsekin. Vanhemman kanssa saatetaan vaan käydä kahvilla tai syömässä ja juttelemassa.

Ja molemmille kerron säännöllisesti, että rakastan heitä. Ja että olen heistä ylpeä.

Vanhempaa halaan useammin, mutta se johtuu siitä, että nuorempi on selvästi viestinyt, että ei halua, että häntä halataan. Olen siis yrittänyt kunnioittaa hänen rajojaan

Molemmat tulevat tässä maailmassa pärjäämään! Sitä en epäile sekuntiakaan. Molemmilla omat vahvuutensa

Vierailija kirjoitti:

Omat lapseni ovat jo nuoria aikuisia mutta tunnistan tuon tunteen. Yhtä rakkaita ja tärkeitä ovat molemmat mutta toisen kanssa on helpompi olla, on ystävällinen ja avulias, juttelee asioistaan, huomaa jos olen väsynyt töistä ja sanoo silloin jotain kivaa. Toinen lapsi on herkkä loukkaantumaan ja murjottamaan, kärkäs sanomaan vastaan aivan mitättömistäkin asioista jne., tunnen että hänen kanssaan saa koko ajan olla varpaillaan ja miettiä mistä voi puhua.

Kuulostaa kovin tutulta! Aivan kuin minun lapset

ap

Vierailija kirjoitti:

Kunnon paskiaisvanhempi pitää suosikkeja ym. Toivottavasti maksaa kovimman mahdollisen hinnan siitä kun siirtyy ajasta iäisyyteen.

Jokainen alapeukuttaja osti itselleen 2 kuukautta lisäaikaa kiirastulessa

itse olen ollut lapsena se "vähemmän rakas" ja voin kertoa että sillä on ollut ja on edelleen ihan järjettömän suuri vaikutus elämässäni (mielenterveysongelmat). Ihan pienestä huomasin kyllä että äiti puolusti aina meistä siskoista toista ja sitten minä olin se hankala ja vaikea lapsi.  Jos huomautin asiasta, niin minulle suututtiin ja sanottiin ettei se todellakaan ole totta. En muista että olisi esimerkiksi kysytty silloinkaan MIKSI minusta mahtoi tuntua siltä tai mitään muuta että olisin tuntenut edes tulleeni kuulluksi.

Vaikka periaatteessa meitä yritettiin aina kohdella tasapuolisesti ja sitä oikein sanallisesti korostettiin miten molemmat saa kaikkea saman verran, niin henkisesti koin ettei minua tuettu oikein millään tavalla ja sainkin joskus kuulla miten minua on vaikea rakastaa jne. Mutta väittäisin että lapsi aistii sen jos ei ole toivottu tai jos häntä ei rakasteta kuten sisaruksia ja se varmasti näkyy käytöksessä vanhempia kohtaan. Nyt aikuisena suhteet vanhemppin ovat tavallaan hyvät, mutta ettäiset, koen ettei minulla ole vanhemmilleni mitään annettavaa. En haluaisi katkeroitua, mutta se on tainnut tapahtua jo.

Molemmat ovat kyllä ehdottomasti yhtä haluttuja olleet ensimmäisestä sekunnista lähtien.

Toisen kanssa on vain vaikeampi tulla toimeen ja hän ei ole yhtä läheinen

Mitäs tämä nuorempi, tuleeko muuten toimeen koulussa, harrastuksissa? Jos on ollut jotain kiusaamista, kertoisiko siitä? Tuleeko lapset keskenään toimeen?

Olen jo vanhempi ja aina kiltti, kuten tytöt ennen kasvatettiin. Isä alisti koska kertoi että tytön pitää olla nöyrä, narsisti äiti vihasi mutta oli muille kiltti. Jouduin moninkertaisesti kiusaamisen, hyväksikäytön, väkivallan ja monenlaisen vedätyksen kohteeksi, elämä ollut kamalaa.

Voisin kuvitella että hiukan kärttyisä kiukuttelija osaa paremmin pitää puolensa elämässä. Jos varsinaisia ulkoisia ongelmia ei ole, sinun täytyy hyväksyä hänet sellaisena kuin on.

Vierailija kirjoitti:

Mitäs tämä nuorempi, tuleeko muuten toimeen koulussa, harrastuksissa? Jos on ollut jotain kiusaamista, kertoisiko siitä? Tuleeko lapset keskenään toimeen?

Olen jo vanhempi ja aina kiltti, kuten tytöt ennen kasvatettiin. Isä alisti koska kertoi että tytön pitää olla nöyrä, narsisti äiti vihasi mutta oli muille kiltti. Jouduin moninkertaisesti kiusaamisen, hyväksikäytön, väkivallan ja monenlaisen vedätyksen kohteeksi, elämä ollut kamalaa.

Voisin kuvitella että hiukan kärttyisä kiukuttelija osaa paremmin pitää puolensa elämässä. Jos varsinaisia ulkoisia ongelmia ei ole, sinun täytyy hyväksyä hänet sellaisena kuin on.

Nuorempi riitelee/loukkaantuu välillä ystävilleen, mutta on onneksi jotenkin ne saanut aina sovittuakin. Muutama hyvä ystävä hänellä on

Muutama vuosi sitten joutui koulussa kiusaamisen kohteeksi. Kertoi siitä kotona vasta kun paine oli lähes sietämätön. Tunnen että olisin voinut auttaa paremmin jos olisin tiennyt asiasta aikaisemmin

Näen että tämä kiusaaminen vaikuttaa häneen edelleenkin mikä surettaa minua hirveästi

Sisaruksilla keskenään hyvät välit

Lapsi parka

Omassa lapsuudessani koin aina, että en ollut yhtä rakas kuin nuorempi sisarukseni. En myöskään yhtä "huono" kuin vanhempi sisarukseni. Olin se näkymätön keskimmäinen.

Vaikuttaa voimakkaasti minuun yhä vieläkin - 50-vuotiaana

Kyllä minä tiesin jo lapsena että äiti ei minusta pahemmin välitä, ei hän tietenkään mitenkään ilkeä tai tahallisen välinpitämätön ollut mutta sen aisti että rakkaampia oli siskoni ja veljeni. Pitänyt sitä aivan normaalina, oli minullakin erillaiset tunteet vanhempiani kohtaan. Kai se näiden kommenttien perusteella on tabu.

Musta tuo on iso juttu että häntä kiusattiin. Miksi kerroit sen tässä vasta nyt? Sellainen saa sulkeutuneeksi, eristäytymään, hylätyksi ja huonoksi olon. Toisella lapsella on paha olla aika selvästi vielä.

Minun isäni on aina suosinut ISOsiskoani. Eikö yleensä pikkusisarus ole lellikki? Minä olen kaukana siitä. Hyvin harvoin olen isän kanssa tekemisissä enää. Asioita ei voi korjata enää tässä vaiheessa, ei sillä että hän edes yrittäisi.

Vierailija kirjoitti:

Joskus lapsena kuulin, kun oma äitini oli humalassa ja kertoi omalle äidilleen, että minä olen hänelle tärkeämpi kuin siskoni. Se tuntui pahalta siskoni puolesta. Siskoni on juuri sellainen temperamenttinen ja joskus vaikea, hänen kanssa ei voi puhua juuri mistään ilman että saa vittuilua ja ilkeitä vastauksia. Ei hän tarkoita, mutta puhuu aina siihen sävyyn luonnostaan. Olen 27v ja siskoni nyt 31v ja hänellä oma perhe ym. Ovat kuitenkin läheisiä ja lähes viikottain yhteydessä. Nykyään uskon, että olemme äidillemme yhtä rakkaita molemmat.

Miksi et kutsu mummoasi isoäidiksi/mummoksi? Outoa.

Kuulostaa siltä että et ole löytänyt tapaa olla nuoremman kanssa. Koitat änkeä huoneeseen ja toivot pitkiä keskusteluja niinkuin esikoisen kanssa, mutta nuorimmainen ei ole sinun esikoisesi. Pitää löytää jokaisen lapsen kanssa ne omat juttunsa, ja sehän juuri tekeekin niistä juuri teidän kahden omat jutut - kun niitä ei tehdä sit välttämättä muiden kanssa ollenkaan. Hyväksy lapsi sellaisena kuin hän on ja jatka sinnikkäästi lapseesi tutustumista ja hänen tukemistaan. Äläkä VERTAA lapsia keskenään. Ja jos lapsi tarvitsee tilaa, anna sitä. Kyllä hän taas lähentyy kanssasi kun on sen aika ja sitä me äidit odotamme kiltisti. 

Uskon että rakastat molempia yhtä paljon, koska itsekkin niin uskot. 

Vierailija kirjoitti:

Yritän kyllä arkisissa asioissa pitää huolta siitä, että en suosi tai lelli esikoista. Ja yritän esim hyvää palautetta antaa molemmille. Ja pidän TOSI tarkkaa huolta, että istun paikalla jokaisessa nuoremman matsissa ja konsertissa, ettei ainakaan kokisi ettei äitiä kiinnosta hänen asiat.

Mutta siinä missä vanhimman kanssa joskus unohdutaan juttelemaan tuntikausiksi, kun puhutaan jostain hänelle tärkeistä asioista, niin nuoremmalta saan aina vastaukseksi "en tiedä" tai jotain vastaavaa. Vaikea siinä on tuntikausia keskustella syvällisiä, jos toisesta ei saa mitään vastakaikua.

Tiesin saavani paskamyrskyn päälleni tästä avauksesta. Mutta oikeasti kärsin tilanteesta. Haluaisin olla yhtä läheinen molempien lasteni kanssa. Mutta totuus on, että en ole

Edelleen sinä nyt kuvailet sitä läheisyyttä eli vähän kuin kaverisuhdetta vanhemman lapsen kanssa, se ei ole sama asia kuin rakkaus. Ja tottakai sun pitää se näyttää sille nuoremmalle ja ehkä ihan sanoa, että rakastat molempia yhtä paljon vaikka luonteeltaan tulette juttuun paremmin sen vanhemman kanssa.

Ei mullakaan ole samanlainen suhde aikuiseen tyttäreen kuin kouluikäisiin poikiin, ei tietenkään, enkä silti rakasta eri määrää lapsiani vaan kaikkia äärettömän paljon. Kuten tohtori Phill sanoo, ihmisellä on jokaiselle rakkaalle siellä "sydämessä" oma tili, ei niin että on vain yksi tili missä on x määrä rakkautta ja sitä jaetaan sitten jollain prosenttiosuudella eri ihmisille. 

Vierailija kirjoitti:

Musta tuo on iso juttu että häntä kiusattiin. Miksi kerroit sen tässä vasta nyt? Sellainen saa sulkeutuneeksi, eristäytymään, hylätyksi ja huonoksi olon. Toisella lapsella on paha olla aika selvästi vielä.

Voi hyvin olla. Mutta miten auttaa kun hän ei puhu. Olen kysellyt monen monta kertaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teini-ikä kun helpottaa, olet nuoremmankin kanssa varmasti yhtä läheinen.

Muista, AP, ettei mikään ihmissuhde ole samanlainen ja silti ne voivat olla yhtä arvokkaita ja tärkeitä.

KIITOS! Toivottavasti olet oikeassa. Vanhemman kanssa ei oikeastaan koskaan ollut mitään murrosiän vaikeuksiakaan, ja ehkä siksikin on nyt vaikea osata suhtautua, kun nuoremmalla murrosikä ottaa ihan eri tavalla kovalle. Ehkäpä tämä tästä kohta tasautuu

Kai sinä nyt muutenkin normaalilla järjellä ymmärrät että sen murrosikäiden käytöstä ohjaa vielä paljon se että hän on keskenkasvuinen eikä aikuinen? Aivoissa myllertää. Et sinä voi tehdä mitään perustavaa laatua olevia päätelmiä ihmisestä sen perusteella minkälainen hän on 15vuotiaana. Yleensä ihmisellä on ihan erilaiset välit aikuisena kuin murrosikäisenä nuorena vanhempiinsa. Ja murrosikä vaikuttaa eri yksilöihin eri tavalla koska luonteet on alunperin erilaiset.