Lue keskustelun säännöt.
Suru elämättömästä nuoruudesta.
24.08.2019 |
Luin tuota teini-kännäysketjua. Itselläni ei ole mitään näistä "normaaleista" kokemuksista. Olen kristillisestä kodista ja minulla on aina ollut tiukat rajat. Teininä jäin myös ulkopuolelle kaikista kaveriporukoista koulussakin. Sairastuin masennukseen. Ajattelin aina, että yliopistossa sitten. Olin niin ujo, etten osannut olla opiskelijabileissä. Nyt olen ollut koko aikuisuudenkin yksin. Sitä menovaihetta ei koskaan tullutkaan. Suren vaan omaa yksinäisyyttä.
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Et ole oikeastaan menettänyt yhtikäs mitään, sekavaa räpellystä josta et muista aikuisen kuin murto-osan ja nekin muistot on aika kullannut epärealistisiksi. Ihminen haikailee joutavien asioiden perään ja kehittelevät oikeaa kaavaa elämälleen joutessaan: Mukava sitten vanhempana kiikkustuolissa muistella miten montaa jenniä on tullut paneskeltua= makaat dementtinä vanhainkodissa paskat vaipoissa etkä muista mitään. Kannattaa vain elää se elämänsä siten kuin itsestä parhaalta tuntuu hetkessä eikä haikailla tekemättäjääneitä.
Itse asiassa, ihminen ei kadu kuolinvuoteellaan tekemisiään vaan tekemättäjättämisiään.
Miksi en tehnyt niin kuin halusin? Miksi en tehnyt sitä tai tätä tai tuota?
Aloittaja, mieti mitä haluat tehdä ja sitten vaan teet. Jos teinikännääminen on se mitä kaipaat, niin kymppikassi kaupasta ja puistoon istumaan.
Tai kotona, pistät teiniaikojen musaa soimaan, juot sidukkaa tai mitä teinijuomaa haluatkaan. Kyllä se siitä lähtee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskovaisissa piireissä on paljon enemmän sinkkunaisia kuin miehiä, joten katkera mies -45 löytää kyllä puolison, jos on oikeasti kunnon kaveri.
Mulle taas suututaan ja loukkaanutaan kun en halua ystäviä sillä olen rauhallinen ihminen ja kuuntelen ja olisin hyvä terapetti ihmisten ongelmille ja yksinäisyyteen mutta kun en introverttina jaksa ja liika ihmisten kanssa väsyttää. Mulla pitkä elämänkokemus enkä jaksa niin monien ystäväksi alkaa mitä tarvetta olisi. En jaksa mitään säännöllistä yhteydenpitoa ja jatkuvaa ihmisten huolien kuuntelemista. Tykkään olla paljon yksin ja terapoida itse itseäni yksinäisyyden kautta. En pelkää mitään kun kaikilla ihmisillä on mitä erilaisempia pelkotiloja. Olen käsitellellyt omat pelkoni ja se riittää. Missä vain kuljen niin ei haittaa muut ihmiset sillä olen ihan oma itseni. Olen löytänyt oman itseni eikä siihe ole mitään uskontoja toisten ihmisten määrittelemiä neuvoja tarvittu.
Vierailija kirjoitti:
Kertoo jotain keski-ikäisten ajatusmaailmasta, kun monissa kommenteissa biletys = känniörvellys. Näinhän se ei ole, vaan esim. nuorena kaveriporukassa on tullut tehtyä ja koettua paljon kaikenlaista hauskaa mitä vanhempana muistella ja ihan selvin päin. En sitä kiistä, etteikö myös alkoholi olisi kuulunut kuvaan ajoittain, mutta hauskanpito ja örvellys on ihan eri asioita. Newsflash: kännissä voi olla myös kivaa, ei ole pakko örveltää.
Ja totta kai aika kultaa muistot, mutta ei se niitä tapahtuneita juttuja huonommiksi tee. Itse en ainakaan kadu mitään (joitain ihan yksittäisiä juttuja lukuunottamatta) mitä tuli nuorena tehtyä, ja lämmöllä muistelen sitä aikaa. Niistä, jotka väittää etteivät ole mitään menettäneet, tulee vähän sellainen fiilis, että taitaa olla vähän muutenkin hiekkaa kamelinvarpaassa (tai jossain muualla, jos on miespuolinen.)
Mutta keskustelun aloittajalle: ei sitä kannata jäädä murehtimaan, mitä on joskus jättänyt tekemättä. Kyllä vanhempanakin pystyy elämään ja kokemaan. Jutut ja elämykset on tietysti erilaisia kuin nuoremmilla, siitä olen samaa mieltä, että keski-ikäisenä ei kannata nuorrutta yrittää elää uudelleen, se on vähän nolon näköistä. Mutta usein vanhemmalla iällä taloudellinen tilannekin on sen verran vakaampi, että pystyy tekemään enemmän asioita. Mielikuvitus on vaan rajana, usko pois!
Kyllä täällä ihan parikymppisiäkin kirjoittelee eikä vaan keski-ikäisiä.
Ole tyytyväinen kun ei loppuikää tarvi hävetä teiniaikojen toilailuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä aloitus on niin provo. "kristillisestä kodista...", just...
Itse en myöskään kännännyt nuorena, en jäänyt porukoista pois. Myönnetään, että sitten melkein aikuisena 19-22 vuotiaana hieman kesti alkoholinkäytön "opettelussa". (=join välillä hieman liikaa) Mutta en tosiaan koe, että olisin jäänyt jostain paitsi nuorena.
Eli kännäsithän sinä nuorena, jos 19-22-vuotiaana aloit juomaan.
Noinhan se just pitääkin, ei alaikäisenä kannata juoda.
Teini-ikää harvemmin muistellaan, eli nuoruudesta puhuttaessa tarkoitetaan just sitä nuoruutta eli täysi-ikäisen nuoren elinvuosia. Ei teini-ikää.
Itse olen nyt 4kymppinen nainen ja kasvanut kristillisissä piireissä myös tiukkojen rajojen kera. Kieltämättä se vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin negatiivisesti. Kun sitten muutin kotoa 19-vuotiaana, kävin jonkin verran bileissä ym, mutta koin, ettei tuollainen olisi minua varten muutenkaan eikä sovi persoonaani. Mieluummin olen juuri harrastanut, matkustanut, opiskellut ja nyt minulla on perhe ja oikein hyvä elämä. Ainut negatiivinen asia oli se, että bilettäessäni koin syyllisyyttä, ikään kuin tekisin väärin, vaikka toimin kuin normaali nuori. En ollut todellakaan edes rankka bilettäjä. Mutta summasummarum ei kannata jäädä menneeseen kiinni, jokaisella meillä on oma ainutlaatuinen historia. On paljon pahempiakin taustoja kuin kristillinen. Mieti ap oikeasti miten haluat elämääsi elää. Äläkä tunne syyllisyyttä ym mistään turhasta. Silloin tulet onnelliseksi. Ei tarvitse minkään kaavojen ym mukaan elää, jos ei se sinulle sovi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseänikin tavallaan harmittaa, mutta eipä sitten kuitenkaan. Ehkä olisin onnistunut saamaan jonkun tytön jollain kännäysreissulla, mutta kun ei ole koskaan se kännääminen kiinnostanut, eikä koskaan mukaan kukaan pyytänyt, niin "elämättähän" se jäi.
Normaaliahan minusta ei saa tekemälläkään, joten ihan se ja sama miten tämän elämänsä oikein elää. Ehkä joskus vastaan tulee joku yhtä outo hahmo, joka minut kelpuuttaa ystäväkseen tai "miehekseen", ja pääsen kokemaan ja elämään jonkilaisen puuttuvan "elämän"
Terveisin Naispelko26
Kyllä minusta on ainakin hauska muistella nuoruuden touhuja, menoja ja sutinoita. Eikä juomisen tarvitse aina olla mitään örvellystä, itse olen aina juonut ihan kohtuudella ja hauskaa on ollut!
Melkein päivittäin muistelen nuoruutta, nyt nelikymppisenä ei enää niin jaksa viipottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei rakkaat kanssasisaret ja -veljet. Ns. elämätöntä elämää voi jäädä murehtimaan koko loppuelämäkseen, mutta on toinenkin vaihtoehto. Jos tuntuu siltä, että jotain tärkeää on jäänyt kokematta, pitää heittää katkeruus nurkkaan ja alkaa kokemaan. Itsehän me tässä omasta elämästämme olemme vastuussa, ei kukaan muu. Eikä ole pakko ottaa isoja harppauksia kerralla, voi edetä myös pienin askelin. Esim. päättää, että joka päivä tai viikko tai kuukausi kokeilee jotakin uutta ja kiinnostavaa. Voisi vaikka laatia itselle listan asioista tai tilanteista tai tunnelmista, jotka haluaisi kokea. Ja siitä sitten unelmoimaan ja tavalla tai toisella toteuttamaan! Elämä on siitä ihana ja kummallinen, että arvaamattomia ja avaamattomia ovia avautuu, kun antaa niiden avautumiselle mahdollisuuden.
Ja tosiaan nuoruutta kun muistelee, niin päihteet eivät ole se juttu itsessään, vaan huoleton seikkailu. Vanhemmiten huolettomuus ehkä vähenee tai jopa katoaa, mutta seikkailut eivät. Pitää vain löytää itselleen sopivat tavat ja keinot! Seikkailemaan siis! <3
AP:lle tiedoksi. Biletystä ja känniörvellystä älä ainakaan aloita, äläkä kuvittele, että olet jäänyt jostain paitsi, jos et ole sellaiseen osallistunut. Muutenkaan en näe, että kannattaa kovinkaan paljon haikailla sen perään, että olisi pitänyt enemmän olla menoa ja meininkiä ja osallistua. Se on vain entistä nolompaa, jos henkilö oikein hakemalla hakee tällaisia kokemuksia tai huomiota. Yleensä suurimmalla osalla menee se sekoiluikä ohi jossain vaiheessa ja sitten saataakin alkaa jo hieman kaduttaa, jotkin tekemiset.
Ihmisiin kannattaa kyllä tutustua, mutta älä missään nimessä mihinkään kännäysporukoihin mene tai ala pyörittää elämääsi muutenkaan alkoholin ympärillä. Kyllä kokemuksia elämään saa muunlaisestakin seurasta. Kännäämisessä ei ole lopulta mitään hienoa, itse sen kokeneena voin sanoa. Hienoa on jos voi oikeasti ja itselleen rehellisesti olla ilman alkoholia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en sekoile ja en sekoillut kirjoitti:
Sama juttu. Vanhempani kasvattivat minut sivistyneeksi ja päihteettömäksi.
Samalla kun elin päihteetöntä parikymppisyyttä, niin kaikki ympärilläni olevat samanikäiset nuoret tekivät kaikkea ja ottivat riskejä.
Itse elin turvallisesti ja jäin paitsi kaikesta.
En todellakaan ymmärtänyt miten muiden kanssa voi olla niin vapautuneesti.
Tietenkin päihteet poistamalla ei ota niin kovia riskejä ja jää seurustut ja muut seksiseikkailut kokematta.
Koin vieläpä ylemmyyden tunnetta siitä etten tarvitse päihteitä elämääni.
Nyt tajuan että päihteillä on tärkeä osa nuorten aikuisten elämässä ja ihmisen yhteiskunnallisessa elämässä.
Olen ikuisesti katkera vanhemmilleni siitä millaisen ihanteen he myivät minun mieleeni.
En koskaan saanutkaan palkintoa päihteettömyydestäni ja vielä tänäkin päivänä oletan että saan kuolemani jälkeen eletystä elämästä jonkinlaisen palkinnon "sitten" paratiisissa.
Sinkku ja täysin kokematon 45v mies.
Olet oikeassa tuossa asiassa. Päihteet eivät sinänsä tuota suoraa onnentunnetta, mutta sosiaalisessa elämässä niillä on yllättävän suuri rooli.
Tuossa vanhempiesi ihanteessa ei periaatteessa ole mitään vikaa, mutta kompensaatiota tarvitaan. Ei selvänä olevaa porukasta kukaan muu ulos aja kuin selvänä olevan oma pää, jollei kyseessä ole joku ongelmakäyttäjien porukka.
Vanhempien pitäisi tuossa kaavassa opettaa, että porukasta eristäytyminen on huono idea, vaikka muut päihteitä käyttäisivätkin. Selvänä on tietysti rasittavaa kuunnella kännisten jorinoita, mutta jos sen perusteella aina jää kotiin, niin kohta on ulkopuolinen. Se taas on vahingollista itsetunnolle ja sosiaalisten taitojen kehitykselle.
Biletin nuorena, matkustin mihin halusin, tapasin uusia ihmisiä. Nyt vajaa 40-vuotiaana ei huvita oikein mikään. Tuntuu, että kaikki on koettu ja nähty. Myös useamman kuukauden reissaamiset yksin maailmalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeasti aika kamalaa, jos nykyään "nuoruuden eläminen" on yhtä kuin ryyppäämistä ja kännisäätöjä.
Itse biletin mutta en saanut kavereita sillä tavalla, ne vähätkin menivät kun unirytmi oli sekaisin ja olin väsynyt kaiken aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Osittain samaa. Nuorena asuttiin maalla, lähinpään kaupunkiin oli se 20km matkaa. Ei tullut hirveästi kännijuttuja. Ei nuorten kanssa hengailua eikä mitään tuollaista. Nyt 33-vuotiaanakin olen täysin vailla mitään romanttista kokemusta vastakkaisen sukupuolen kanssa. Itsemurhaa olen hautonut tämän johdosta useastikin. Vanhempien kanssa tuli hirmuiset huutoriidat. Teini-ikä sitten tulikin pääosin tietokoneen äärellä vietettyä. Olen edelleen aivan pohjattoman katkera ja vihainen omille vanhemmilleni.
Olisivat ohjanneet edes liikunnan pariin, eihän tasan yksikään 15-23 vuotias nainen vilkaisekaan lihavaa pulskaa poikaa kohti, vaikka omat vanhempani kuvittelevat niin, kun ovat itse jo lihavia ja rumia.
Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa liikuntaharrastusta! Aloita vaikka kävelystä. Tsemppiä! :)
Mulla on vähän sama, mutta en ole saanut mitenkään tiukkaa kotikasvatusta. Olen aina ollut ujo ja kiltti, mikään rellestäminen ei ole tuntunut luontevalta. Olen käynyt baarissa 2 kertaa aikuisena, eikä se ollut kivaa, koska en tuntenut "baarietikettiä" miten juomia tilataan, minkä nimisiä ne ovat yms. se oli hyvin kiusallista, ei millään tavalla luontevaa minulle. en ole myöskään kokenut mitään deittailua tms. menin naimisiin ensimmäisen poikaystäväni kanssa, joka on ensimmäinen ja ainoa mies joka minuun on osoittanut kiinnostusta. Lapset saatiin nuorena, joten nuoruus meni kotiäitinä. Pysyviä ystäviä en ole löytänyt, Työelämäkin pelkkää pätkää. Olisi mahtavaa jos olisi kaveri, jota pyytää mukaan tapahtumiin tai kokeilemaan uutta harrastusta, mutta pakko hyväksyä tilanne ja mennä yksin, vaikka kaksin kokemukset olisi varmasti hauskempia..
No mä en nuorena kännännyt enkä pannut randomeitä, mutta reissasin yksin ja tein kaikkea muuta mitä en enää näin kolmekymppisenä "uskaltaisi". En koe että mun nuoruus olisi jäänyt mitenkään elämättä, mutta mäkin olen aika yksinäinen, eikä mulle ole kovin montaa kaveria. Parisuhteetkaan ei onnistu. Uskon että olen vain jotenkin epäsosiaalinen.
en sekoile ja en sekoillut kirjoitti:
Sama juttu. Vanhempani kasvattivat minut sivistyneeksi ja päihteettömäksi.
Samalla kun elin päihteetöntä parikymppisyyttä, niin kaikki ympärilläni olevat samanikäiset nuoret tekivät kaikkea ja ottivat riskejä.
Itse elin turvallisesti ja jäin paitsi kaikesta.
En todellakaan ymmärtänyt miten muiden kanssa voi olla niin vapautuneesti.
Tietenkin päihteet poistamalla ei ota niin kovia riskejä ja jää seurustut ja muut seksiseikkailut kokematta.
Koin vieläpä ylemmyyden tunnetta siitä etten tarvitse päihteitä elämääni.
Nyt tajuan että päihteillä on tärkeä osa nuorten aikuisten elämässä ja ihmisen yhteiskunnallisessa elämässä.
Olen ikuisesti katkera vanhemmilleni siitä millaisen ihanteen he myivät minun mieleeni.
En koskaan saanutkaan palkintoa päihteettömyydestäni ja vielä tänäkin päivänä oletan että saan kuolemani jälkeen eletystä elämästä jonkinlaisen palkinnon "sitten" paratiisissa.
Sinkku ja täysin kokematon 45v mies.
Sivistyneisyys ja päihteettömyys voi olla palkinto ja paratiisi itseisarvoisesti. Kehittynyt otsalohko ei ole sama kuin kuolema. Holtiton nuorisokulttuuri ei edes ole kovin vanha perinne vaan kaupallisuuden tuomaa. Sinkkuus taas johtuu ettet osaa tai halua markkinoida itseäsi otolliselle kohderyhmälle.
Sama juttu. Vanhempani kasvattivat minut sivistyneeksi ja päihteettömäksi.
Samalla kun elin päihteetöntä parikymppisyyttä, niin kaikki ympärilläni olevat samanikäiset nuoret tekivät kaikkea ja ottivat riskejä.
Itse elin turvallisesti ja jäin paitsi kaikesta.
En todellakaan ymmärtänyt miten muiden kanssa voi olla niin vapautuneesti.
Tietenkin päihteet poistamalla ei ota niin kovia riskejä ja jää seurustut ja muut seksiseikkailut kokematta.
Koin vieläpä ylemmyyden tunnetta siitä etten tarvitse päihteitä elämääni.
Nyt tajuan että päihteillä on tärkeä osa nuorten aikuisten elämässä ja ihmisen yhteiskunnallisessa elämässä.
Olen ikuisesti katkera vanhemmilleni siitä millaisen ihanteen he myivät minun mieleeni.
En koskaan saanutkaan palkintoa päihteettömyydestäni ja vielä tänäkin päivänä oletan että saan kuolemani jälkeen eletystä elämästä jonkinlaisen palkinnon "sitten" paratiisissa.
Sinkku ja täysin kokematon 45v mies.