Suru elämättömästä nuoruudesta.

Assburger kirjoitti:

Oletko, AP kuinka vanha?

33 v.

Masennukseen taipuvaisen kannattaa välttää kännisekoiluja. Darrassa voi mennä naru kaulaan.

33-vuotias on vielä aika nuori, kun Suomessa taitaa jo suurin osa kansalaisista elää yli 80-vuotiaiksi.

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Oletko, AP kuinka vanha?

33 v.

Oletko työelämässä, harrastatko mitään?

Onhan sinulla elämää jäljellä.

Itselläni jäi myös teini-iän hengailukausi väliin, kun ei ollut ystäviä.

N. 25- vuotiaana oli tyttöystävän opiskelujen myötä jonkinlaista "villin nuoruuden" tavoittelua, joskin jotenkin ulkopuoliseksi olen itseni aina joka paikassa kokenut.

Saarnaaja 12

Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista sanot: ”Nämä eivät minua miellytä.”

On paljon ihmisiä, joilla on niitä näennäisiä ystäviä paljon niin nuoruudessakuin myöhemminkin, mutta useimmilla todellisissa elämän koettelemuksissa joukko harvenee ympäriltä ja jäljelle saattaa jäädä tukemaan ehkä yksi ystävä, puoliso tai muut läheiset, toiset jäävät silti täysin yksin. Kyllä silloin, kun on menestystä, sinusta on jotain hyötyä muille, löytyy selkääntaputtelijoita, mutta kun ihminen ns. Riisutaan kaikista ulkoisen menestyksen merkeistä, ihmisten kiinnostus loppuu.

Minä olin masentunut ja ahdistunut nuori, en uskonut edes eläväni aikuiseksi ja elin sen mukaisesti, ryyppäsin kyllä, mutta siitä oli nuoruuden huolettomuus kaukana, se oli itsetuhoista käytöstä ja itsensä tappaminen olikin mielessä.

Tässä sitä kuitenkin ollaan ja ihan työelämässäkin mukana, mutta en jaksa haikailla "menetettyä" nuoruutta, totean vain, että onneksi se oli ohi ja onneksi minusta kuitenkin kehkeytyä suurinpiirtein eheä aikuinen. Elämäni on nyt varsin tasaista ja varmaan jonkun mielestä tylsääkin, mutta itse nautin tästä tasaisuudesta ja siitä että arki rullaa samaa kaavaa, kai sitä oli ihan tarveeksi "jännittävä" nuoruus, että nyt riittää ihan tavallinen elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on ollut varjelus elämässä.

Juu, on varjeltu yhteenkuuluvaisuuden tunteelta ja ystäviltä.

Mutta vakavasti, nyt vaan mukaan kaikkiin harrastuksiin ja reppu selässä vaikka soolomatkalle. Mitä voit menettää? Mikä on pahempi kuin yksinäinen elämä? Jos sulla suinkin on varaa niin suosittelisin lisäksi terapiaa. Se nopeuttaisi eroonpääsyä itsesäälistä. Muista, että et todellakaan ole ainoa, jolla nuoruus ei mennyt "niinkuin piti".

Olen kyllä kokeillut aikuisena harrastuksia, matkustanutkin, ja opiskellut (tosin tehottomasti masennuksen takia). Olen valtaosan näistä asioista tehnyt siten että olen yksin. En oikein osaa tutustua muihin, elämä ei napannutkaan mukaansa. En tiedä miten kääntäisin elämäni suuntaa.

En ole käynyt yliopistoa enkä ole masentunut mutta ymmärrän mitä tarkoitat. Olen erittäin ujo luonne joka ei kanssa osaa tutustua spontaanisti muihin. Juhlat tai muut samankaltaiset sosiaaliset tilanteet ovat mulle piinaa joista tekisi mieli paeta samantien. Viimeisen kerran mulla oli kavereita ylä-asteen aikana. Sen jälkeen olen ollut täysin yksin. Nyt olen jo kolmekymppinen. Olen miettininyt voisinko jatko opiskelun tai vaikka työpaikan vaihdon ja toiselle paikkakunnalle muuton kautta aloittaa alusta. Luulen että sun ja mun vanhempia sekä heiltä saamaamme kasvatusta että ohjausta elämään. Yhdistää tietynlainen naiivi kunnollisuus ja jäykkä mustavalkoinen ajattelu. Näin jälkikäteen ajatellen kun mietin vanhempiani niin nämä elävät omassa kuplassaan. Sosiaaliset ympyrät ovat lopulta suppeat. Sitä maailmaa johon meitä valmistettiin ei vain ollutkaan enää olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Ryyppykaverit eivät ole oikeita ystäviä.

Ei. Mutta niiden oikeiden ystävien kanssa voi ryypätä, matkustella, käydä keikoilla ja mitä vaan. Itselläni ainakin ne ihmiset joiden kanssa ”elettiin nuoruutta”, ovat edelleenkin elämässä mukana. Satunnaiset baaritutut toki jääneet matkan varrelle, mutta muistoissa kulkevat.

Muuten sama tilanne mutta mulla taas ei ollut oikein mitään rajoja eikä sääntöjä ns. vapaa kasvatus. Tuntuu että vanhemmat olisivat enemmänkin toivoneet että olisin örveltänyt jossain kaveriporukassa, ei vaan huvittanut eikä oikein ollut kavereita.

Tietyllä tavalla harmittaa juuri että ei ole kavereita eikä mitään kokemuksia mutta toisaalta en kadu valintojani koska ne tuntuivat silloin oikeilta. Harmittaa kuitenkin että tää vaihe on ns. jäänyt päälle eli en enää edes osaa hankkia kavereita ja olla sosiaalinen. Tuntuu että sosiaaliset ihmiset ovat tietynlaisia enkä mahdu siihen muottiin enkä haluaisi muuttaakaan itseäni vain siksi että jotkut hyväksyisivät minut.

Pääset ainakin Taivaaseen. Eikö siinä ole riittävästi ikuisuutta ajatellen?

Ei ole liian myöhäistä aloittaa elämää nyt, vaikka nuoruus olisikin mennyt ohi.

t. 17v joka yriittä elää, ettei myöhemmin kaduta.

En ole lukenut aloittajan mainitsemaa teinikännäysketjua, en tiedä minkälaisia "normaaleita" kokemuksia siellä kerrotaan. Mutta siis jos on vain kaveriporukoiden ryyppäystarinoita niin kuulostaa turhalta. Toisaalta en voi olla varma sen turhuudesta koska mullakin se jäi täysin väliin, koska ei mulla teininä kavereita ollut joten en sitten ryypännytkään. En kuitenkaan murehdi tuollaisesta, ei musta siltä tunnu että olisin jostain jäänyt paitsi.

Mutta: toinen erittäin tärkeä kokemus nuorena: SEIKKAILUT. En tarkoita känniseikkailuja tai seksiseikkailuja. Vaan villit ihmeelliset omituiset arvaamattomat seikkailut. No, matkaseikkailut. Että yhtenä päivänä on jostain kumman syystä yhdessä paikassa joidenkin heebojen kanssa ja toisena päivänä on jostain kumman syystä jossain toisessa paikassa joidenkin toisten kanssa. Ja kolmantena päivänä on taas tiesmissä tekemässä tiesmitä tieskenen kanssa. Seikkailut!

Joku sanoisi että tuo on välivuosi, vaikkapa interrail-matkailua tai vapaaehtoistöitä. Nojoo, suunnilleen, paitsi että interrail/vapaaehtoisuus on kohtuullisen vähäistä nössöä seikkailua. Seikkailu voi olla paljon enemmänkin. Kuitenkin siis, tuollainen oli ainakin mulle tosi tärkeetä. Ne on mulle tärkeitä muistoja.

Mutta hyviä uutisia aloittajalle: ei seikkailut mun mielestä ikää katso. Kyllähän ne jotkut hupsut 50v mammatkin jättää kaiken taakseen ja lähtee rakkauden perässä Afrikkaan :p Koskaan ei ole liian vanha seikkailuun, eli ei haittaa jos sulla ei niitä vielä ole ollut. Tietysti monella on seikkailut parikymppisenä koska silloin elämään sopii pitää välivuosia. Myöhemmin välivuodet on hankalia kun on työura ja lapset ja talo ja lainat ja reumatismit ja dementiat, jne. Mutta jos onnistut vapauttamaan itsesi tuollaisista riesoista niin voit lähteä seikkailuihin vielä vaikka 100 vuotiaana.

Itsekin aion lähteä vielä. Vielä sitten joskus kunhan taas onnistun. Joskus hamassa tulevaisuudessa. Valitettavasti mäkin olen nyt melkolailla sitoutunut olemaan täällä Suomessa vielä ainakin jonkin aikaa. Blaah! Seikkailuissa on se huono puoli että vaikka niitä on jo paljon takana niin niitä kaipaa vielä lisää.

Rakasta Jeesusta äläkä  himoitse turmellusta. 

Tämä aloitus on niin provo. "kristillisestä kodista...", just...

Itse en myöskään kännännyt nuorena, en jäänyt porukoista pois. Myönnetään, että sitten melkein aikuisena 19-22 vuotiaana hieman kesti alkoholinkäytön "opettelussa". (=join välillä hieman liikaa) Mutta en tosiaan koe, että olisin jäänyt jostain paitsi nuorena.

Miksi ihmeessä ihmisen pitäisi joskus nuorena osallistua alkoholin kanssa läträämiseen? Miten se muka tekee ihmisen elämästä parempaa? Humala on myrkytystila ja se ei tee ihmiselle hyvää kokeilla kertaakaan. Myös henkinen puoli siinä että jos törttöilee kännissä tai joku tekee sulle jotain pahaa kännissä tai että sinä olet kännissä, niin siinä onkin sitten loppuelämä pilalla.

Jos on näistä asioista säästynyt nuorena niin saa kyllä kiittää luojaa tai mitä vaan tahoa että helpommalla on elämässä päässyt.

Ryyppämisessä ei ole mitään hienoa, päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

En ole lukenut aloittajan mainitsemaa teinikännäysketjua, en tiedä minkälaisia "normaaleita" kokemuksia siellä kerrotaan. Mutta siis jos on vain kaveriporukoiden ryyppäystarinoita niin kuulostaa turhalta. Toisaalta en voi olla varma sen turhuudesta koska mullakin se jäi täysin väliin, koska ei mulla teininä kavereita ollut joten en sitten ryypännytkään. En kuitenkaan murehdi tuollaisesta, ei musta siltä tunnu että olisin jostain jäänyt paitsi.

Mutta: toinen erittäin tärkeä kokemus nuorena: SEIKKAILUT. En tarkoita känniseikkailuja tai seksiseikkailuja. Vaan villit ihmeelliset omituiset arvaamattomat seikkailut. No, matkaseikkailut. Että yhtenä päivänä on jostain kumman syystä yhdessä paikassa joidenkin heebojen kanssa ja toisena päivänä on jostain kumman syystä jossain toisessa paikassa joidenkin toisten kanssa. Ja kolmantena päivänä on taas tiesmissä tekemässä tiesmitä tieskenen kanssa. Seikkailut!

Joku sanoisi että tuo on välivuosi, vaikkapa interrail-matkailua tai vapaaehtoistöitä. Nojoo, suunnilleen, paitsi että interrail/vapaaehtoisuus on kohtuullisen vähäistä nössöä seikkailua. Seikkailu voi olla paljon enemmänkin. Kuitenkin siis, tuollainen oli ainakin mulle tosi tärkeetä. Ne on mulle tärkeitä muistoja.

Mutta hyviä uutisia aloittajalle: ei seikkailut mun mielestä ikää katso. Kyllähän ne jotkut hupsut 50v mammatkin jättää kaiken taakseen ja lähtee rakkauden perässä Afrikkaan :p Koskaan ei ole liian vanha seikkailuun, eli ei haittaa jos sulla ei niitä vielä ole ollut. Tietysti monella on seikkailut parikymppisenä koska silloin elämään sopii pitää välivuosia. Myöhemmin välivuodet on hankalia kun on työura ja lapset ja talo ja lainat ja reumatismit ja dementiat, jne. Mutta jos onnistut vapauttamaan itsesi tuollaisista riesoista niin voit lähteä seikkailuihin vielä vaikka 100 vuotiaana.

Itsekin aion lähteä vielä. Vielä sitten joskus kunhan taas onnistun. Joskus hamassa tulevaisuudessa. Valitettavasti mäkin olen nyt melkolailla sitoutunut olemaan täällä Suomessa vielä ainakin jonkin aikaa. Blaah! Seikkailuissa on se huono puoli että vaikka niitä on jo paljon takana niin niitä kaipaa vielä lisää.

Esimerkki matkaseikkailusta:

Mene Intiaan johonkin "jooga/meditaatiotemppeliin". Kyllästy siihen ja häippäse jonkun hampuusin kanssa. Seuraa sitä hampuusia jonkin aikaa minne se sitten meneekin. Elelkää Intiassa kaduilla, kodittomina, hengailkaa intialaisten katulasten kanssa. Sitten häippäse taas, lähde yksin kävelemään vuoristoon. Eksy sinne vuoristoon. Jää sinne hortoilemaan, näänny, näe nälkää, melkein kuole. Sairastu malariaan. Pääse hädintuskin takaisin sivistyksen pariin sairaalaan. Kun paranet joudut sairaalasta karkotuskeskukseen koska olet hukannut passisi tai vähintäänkin koska turistiviisumisi on vanhentunut jo ajat sitten. Karkotuskeskuksessa joudut olemaan häkissä viikkokausia kunnes sut pistetään lentokoneeseen takaisin Suomeen.

Tuosta jää varmasti tosi rakkaat muistot, tuntuu siltä että olet oikeasti elänyt. Eli sikäli hyvä seikkailu. Mutta se huono puoli tuossa on että se on tosi pahaksi terveydelle koska näet nälkää ja sairastat malarian. Pitkän päälle jos sulla on useita tuollaisia sairaita seikkailuja niin sun terveys ei yksinkertaisesti enää kestä ja sun seikkailut loppuu siihen, jäät vaivaisena jumiin Suomeen. Jos opit seikkailemaan paremmin niin opit seikkailemaan terveellisemmin, niin että et sairastele ja pystyt syömäänkin riittävästi. Seikkailun ei tarvitse tulla kalliiksi lompakolle eikä terveydelle - silloin voit seikkailla tulevaisuudessakin lisää.

Paljon mieluummin viettäisin kesälomani eksyksissä Intian vuoristossa kuin Suomessa mökillä. En kyllä tiedä saanko Intiaan enää viisumia kun mut on sieltä jo pariin kertaan karkotettu. Ensi kerralla mun ehkä pitää mennä jonnekin muualle.

Mulle taas suututaan ja loukkaanutaan kun en halua ystäviä sillä olen rauhallinen ihminen ja kuuntelen ja olisin hyvä terapetti ihmisten ongelmille ja yksinäisyyteen mutta kun en introverttina jaksa ja liika ihmisten kanssa väsyttää. Mulla pitkä elämänkokemus enkä jaksa niin monien ystäväksi alkaa mitä tarvetta olisi. En jaksa mitään säännöllistä yhteydenpitoa ja jatkuvaa ihmisten huolien kuuntelemista. Tykkään olla paljon yksin ja terapoida itse itseäni yksinäisyyden kautta. En pelkää mitään kun kaikilla ihmisillä on mitä erilaisempia pelkotiloja. Olen käsitellellyt omat pelkoni ja se riittää. Missä vain kuljen niin ei haittaa muut ihmiset sillä olen ihan oma itseni. Olen löytänyt oman itseni eikä siihe ole mitään uskontoja toisten ihmisten määrittelemiä neuvoja tarvittu. 

Kertoo jotain keski-ikäisten ajatusmaailmasta, kun monissa kommenteissa biletys = känniörvellys. Näinhän se ei ole, vaan esim. nuorena kaveriporukassa on tullut tehtyä ja koettua paljon kaikenlaista hauskaa mitä vanhempana muistella ja ihan selvin päin. En sitä kiistä, etteikö myös alkoholi olisi kuulunut kuvaan ajoittain, mutta hauskanpito ja örvellys on ihan eri asioita. Newsflash: kännissä voi olla myös kivaa, ei ole pakko örveltää.

Ja totta kai aika kultaa muistot, mutta ei se niitä tapahtuneita juttuja huonommiksi tee. Itse en ainakaan kadu mitään (joitain ihan yksittäisiä juttuja lukuunottamatta) mitä tuli nuorena tehtyä, ja lämmöllä muistelen sitä aikaa. Niistä, jotka väittää etteivät ole mitään menettäneet, tulee vähän sellainen fiilis, että taitaa olla vähän muutenkin hiekkaa kamelinvarpaassa (tai jossain muualla, jos on miespuolinen.)

Mutta keskustelun aloittajalle: ei sitä kannata jäädä murehtimaan, mitä on joskus jättänyt tekemättä. Kyllä vanhempanakin pystyy elämään ja kokemaan. Jutut ja elämykset on tietysti erilaisia kuin nuoremmilla, siitä olen samaa mieltä, että keski-ikäisenä ei kannata nuorrutta yrittää elää uudelleen, se on vähän nolon näköistä. Mutta usein vanhemmalla iällä taloudellinen tilannekin on sen verran vakaampi, että pystyy tekemään enemmän asioita. Mielikuvitus on vaan rajana, usko pois!