Suru elämättömästä nuoruudesta.

Samoja tuntemuksia kuin ap:llä - paitsi etten ole uskovaisesta kodista. Minulla oli vain niin kova kuri, kiitos meneväisen isosiskon. Päättivät sitten pitää minut kurissa.Olin myös ujo ja ns. paras ystäväni oli jo tuolloin selkäänpuukottaja. Naurettavan syyn avulla hän  lausui, etten voi tulla kylän nuorison hengailupaikkaan. En sitten mennyt ja aloin eristäytyä ikätovereista, joita nyt kylässä ei muutenkaan paljoa ollut. Uskaltauduin sentään käymään kaupungissa elokuvissa ihan yksin. Vaikka pelkäsinkin nuoria ihmisiä, varsinkin poikia. En halunnut jatkaa kauppakoulun jälkeen enää opistoon, vaikka olisikin hyvän todistuksen ansiosta joutunut opiskelemaan vain kaksi vuotta. Minusta tuntui, että oli parasta päästä irti tästä "ystävästäkin" ja noin se onnistui. Menin töihin, ja työelämässä pikku hiljaa opin olemaan ihmisten parissa.  Miesten kanssa olin kyllä edelleen ujo, paitsi ravintolassa hiukan rohkaisstuin ja opin tanssimaankin. Minua auttoi pieni rohkaisu, yleensä lonkeroa.Silloin ei ollut rahaakaan juoda usein eikä paljoa kerralla. Mutta olin siis jo 18 kun hiukan vapauduin. Kivat teinirakkausmuistot minultakin puuttuvat täysin. Usein lauantai-iltaisin kiipesin meidän vintille itkemään yksinäisyyttäni. "Ei itketä lauantaina, ei viitsitä murjottaa..."Kun olisi ollut edes yksi ystävä, jonka kanssa mennä tanssipaikoille tai vaan kaupungille kahvilaan.

Sattuneesta syystä elin sen "nuoruuden" vasta kolmenkympin jälkeen. Mutta eihän se samanlaista ollut. Mutta omalla tavallaan ihanaa aikaa. Ja 80-lukua. Nyt vasta vanhana olen surrut tuota yksinäistä teinivaihetta. Pelkkiä suruja pahasta aknesta, muka lihavuudesta, mutta ei mitään iloja. Paitsi kaukoihastukset.

"Pelkkiä suruja pahasta aknesta, muka lihavuudesta, mutta ei mitään iloja. Paitsi kaukoihastukset." "Kivat teinirakkausmuistot minultakin puuttuvat täysin."

Tätähän se on kaikilla murrosikäisillä vähintään 80% ja niillä lopuilla on sitten jotain muuta murhetta. Kun minä olin yläasteella 80-luvun lopulla ei juuri kukaan seurustellut, ei varmaan edes 10%, eli kyllä ne teinirakkaudet oli enemmän poikkeuksia kuin sääntö.

en sekoile ja en sekoillut kirjoitti:

Sama juttu. Vanhempani kasvattivat minut sivistyneeksi ja päihteettömäksi.

Samalla kun elin päihteetöntä parikymppisyyttä, niin kaikki ympärilläni olevat samanikäiset nuoret tekivät kaikkea ja ottivat riskejä.

Itse elin turvallisesti ja jäin paitsi kaikesta. 

En todellakaan ymmärtänyt miten muiden kanssa voi olla niin vapautuneesti. 

Tietenkin päihteet poistamalla ei ota niin kovia riskejä ja jää seurustut ja muut seksiseikkailut kokematta.

Koin vieläpä ylemmyyden tunnetta siitä etten tarvitse päihteitä elämääni.

Nyt tajuan että päihteillä on tärkeä osa nuorten aikuisten elämässä ja ihmisen yhteiskunnallisessa elämässä.

Olen ikuisesti katkera vanhemmilleni siitä millaisen ihanteen he myivät minun mieleeni.

En koskaan saanutkaan palkintoa päihteettömyydestäni ja vielä tänäkin päivänä oletan että saan kuolemani jälkeen eletystä elämästä jonkinlaisen palkinnon "sitten" paratiisissa.

Sinkku ja täysin kokematon 45v mies.

Niin että narkomaanit ja alkoholistit on sun ihanteita?

Sun nykyinen sinkkuus ja kokemattomuus ei liity millään lailla päihteisiin. Maailma on väärällään päihteettömiä naisia jotka pysyvät kaukana päihteitä käyttävistä miehistä ja etsivät raittiita miehiä.

Vierailija kirjoitti:

Kertoo jotain keski-ikäisten ajatusmaailmasta, kun monissa kommenteissa biletys = känniörvellys. Näinhän se ei ole, vaan esim. nuorena kaveriporukassa on tullut tehtyä ja koettua paljon kaikenlaista hauskaa mitä vanhempana muistella ja ihan selvin päin. En sitä kiistä, etteikö myös alkoholi olisi kuulunut kuvaan ajoittain, mutta hauskanpito ja örvellys on ihan eri asioita. Newsflash: kännissä voi olla myös kivaa, ei ole pakko örveltää.

Ja totta kai aika kultaa muistot, mutta ei se niitä tapahtuneita juttuja huonommiksi tee. Itse en ainakaan kadu mitään (joitain ihan yksittäisiä juttuja lukuunottamatta) mitä tuli nuorena tehtyä, ja lämmöllä muistelen sitä aikaa. Niistä, jotka väittää etteivät ole mitään menettäneet, tulee vähän sellainen fiilis, että taitaa olla vähän muutenkin hiekkaa kamelinvarpaassa (tai jossain muualla, jos on miespuolinen.)

Mutta keskustelun aloittajalle: ei sitä kannata jäädä murehtimaan, mitä on joskus jättänyt tekemättä. Kyllä vanhempanakin pystyy elämään ja kokemaan. Jutut ja elämykset on tietysti erilaisia kuin nuoremmilla, siitä olen samaa mieltä, että keski-ikäisenä ei kannata nuorrutta yrittää elää uudelleen, se on vähän nolon näköistä. Mutta usein vanhemmalla iällä taloudellinen tilannekin on sen verran vakaampi, että pystyy tekemään enemmän asioita. Mielikuvitus on vaan rajana, usko pois!

No suurin osa puhuu niistä känniörvellyksistä että ne on sitä "nuoruuden elämistä" ja  tietysti irtosuhteet joista jää sukupuolitaudit ja abortit muistoksi, jos ei vielä pahempaakin.

Jos nuoruudessa on jotain kivoja muistoja, niin miksi sellaiset muka loppuu kun aikuistuu? Mulla ainakin on kivoja muistoja kaikenikäisenä, eihän se ikä sitä määritä onko kivaa kavereiden tai perheen kanssa. Se känniörvellys taas ei ole kivaa minkään ikäisenä eikä ole mitään "elämistä". 

Vierailija kirjoitti:

Itseänikin tavallaan harmittaa, mutta eipä sitten kuitenkaan. Ehkä olisin onnistunut saamaan jonkun tytön jollain kännäysreissulla, mutta kun ei ole koskaan se kännääminen kiinnostanut, eikä koskaan mukaan kukaan pyytänyt, niin "elämättähän" se jäi.

Normaaliahan minusta ei saa tekemälläkään, joten ihan se ja sama miten tämän elämänsä oikein elää. Ehkä joskus vastaan tulee joku yhtä outo hahmo, joka minut kelpuuttaa ystäväkseen tai "miehekseen", ja pääsen kokemaan ja elämään jonkilaisen puuttuvan "elämän"

Terveisin Naispelko26

Missä käsikirjassa se kerrotaan mikä on elämistä?

Jos teet asioita joista tykkäät, etkä tee toisille pahaa, niin eikö se ole elämistä? Eihän se eläminen voi olla vain seksiä, se on vain yksi osa ihmisen elämää, yksi nautinto ja keino lisääntyä. Lisääntyminen ei ole pakollista ja nautintoja on muitakin. Ihmissuhteitakin saa jos oikeasti haluaa, siis ystäviä, yksinäisiä on satoja tuhansia jopa miljoona tässä maassa, luultavasti on yksinäisen helppo löytää toinen yksinäinen ystäväksi jos vaan haluaa.

Voihan aikuinenkin vielä käydä viihteellä. Juo joskus yhtenä iltana. Aikuinen ei tosin juo muistiaan tai täysin hukkaa itsensä hallintaa. Krapularyyppyä eivät ota saati kaipaa kuin ne joille suhde alkoholiin ei ole enää ongelmaton.

Koskaan ei ole myöhäistä hankkia hyvää lapsuutta, tai nuoruutta. Aloita tänään.