Isäni kuoli. Isästäni 1987 eronnut äitini ei ottanut mitenkään osaa suruuni

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitten olet enää äitisi kanssa tekemisissä? Katkaise välit ja mene terapiaan äitusuhteestasi.

No jos minä olen yksin suhteessa hänen aiheuttamiensa ongelmien kanssa, niin miten luulet sen liittyvän yhteydenpitoon häneen? Olen yksin joka tapauksessa!!!!! Ja terapiassa olen, mutta terapeutin kyvyt eivät riitä auttamiseeni paljoa tätä syvemmin. Ei tajua ongelmaa. En itsekään tiedä, miksi olen yksin ongelman kanssa, siksi meninkin terapiaan.terapeutin pitää se selvittää ja siinä sitten auttaa minua löytämäön minua tukevia ihmissuhteita.

Ap

Kun se on sellaista henkistä yksinoloa, torjutuksi tulemista tai ainakin sen vahvaa kokemusta, ja se on ÄITINI SYY, hän halusi sellaisia pahoja kokemuksia minulle. Ei auttavia ja mua tukevia kokemuksia muilta m7lle. Silloinhan hän olisi menettänyt minut välittömästi.

Ap

Lämmin osaanotto.  Sinulla on vaikeaa mutta uskon ihan vilpittömästi että löydät ratkaisun ongelmiin. 

Voimia 

Onhan se tuokin tapa surra... Tulla haukkumaan vieraita ihmisiä vtun idiooteiksi... 🤔

Koska jos minä olisin kokenut muut ennemmin sellaisina, että he hyväksyvät minut (ja äitinihän ei hyväksynyt), mä olisin keskisormea näytellen siirtynyt muiden siipien suojaan ja unohtanut äitini. Sen hän halusi estää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Onhan se tuokin tapa surra... Tulla haukkumaan vieraita ihmisiä vtun idiooteiksi... 🤔

Ei ole ketjua, joissa tämä äitihullu ei olisi haukkunut ketään vastaajaa. Sillä on persoonallisuushäiriö. Onko äiti sitten ollut osallisena tämän häiriön syntyyn ollenkaan, ei tiedetä.

Vierailija kirjoitti:

Lämmin osaanotto.  Sinulla on vaikeaa mutta uskon ihan vilpittömästi että löydät ratkaisun ongelmiin. 

Voimia 

Kiitos

Isähän oli elämässäni voimahahmo. Varsinkin lapsuudessa. Mutta siitä olen ennemmin kiitollinen, kuin suren sen loppua. Eihän hän vaimonsa alistamana enää ollut voimallinen. Mutta silti hän on nimenomaan antanut minulle paljon voimaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se tuokin tapa surra... Tulla haukkumaan vieraita ihmisiä vtun idiooteiksi... 🤔

Ei ole ketjua, joissa tämä äitihullu ei olisi haukkunut ketään vastaajaa. Sillä on persoonallisuushäiriö. Onko äiti sitten ollut osallisena tämän häiriön syntyyn ollenkaan, ei tiedetä.

Ei ole persoonallisuushäiriötä. Sinulla on sen sijaan, kiusaamisen pershärö.

Ap

Toivottavasti veronmaksajat eivät joudu maksamaan terapiaasi.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti veronmaksajat eivät joudu maksamaan terapiaasi.

Kelahan korvaa sitä kolme vuotta vähintään viiden vuoden välein, joten korvasi terapiaani juuri sen kolme vuotta. Se loppui näihin aikoihin juuri. Ja ensin kävin siellä vuoden omakustanteisesti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suru on hyvin itsekäs tunne, jolloin jokainen meistä käpertyy itseensä ja kukin tavallaan. Se on keino, millä ihminen selviää.

Kuolinuutinen nostattaa surun lisäksi muitakin tunteita. Olemme perusasioiden äärellä ja etenkin itsemme. Mieleen nousevat vanhatkin tunteet ja kuten sinullakin suoraan lapsuudesta suhteessasi äitiin.

En tiedä käsitätkö yhtään, mitä kirjoitan, mutta joudut nyt vain hyväksymään sen, että äitisi hylkää sinut jälleen kerran. Voit päättää keskitytkö purkamaan pahaa oloasi ja suruasi äitiisi vai koetatko selvitä nyt pahimman yli tukeutumalla ihmisiin, jotka sinua vilpittömästi haluavat auttaa sekä ottaa osaa. Kannattaa valita.

Äitisi ei siitä muutu mihinkään. Et vaikka kuinka raivoat täällä ja muualla. 

Otan osaa isäsi poismenoon, Tiedän, miltä tuntuu menettää rakkaita ihmisiä ja myös sen miten julmia tututkin sukulaiset osaavat olla minua kohtaan. Jos kertoisin tarinani saattaisi se kauhistuttaa sinuakin, miten huonosti ihmiset osaaavat käyttäytyä toisiaan kohtaan surussakin.

Ei minulla sellaisia ole, s*atanan idi ootti. Et nyt oikein tajua, että sekin johtuu nimenomaan äidistäni. Se mitä hän on puhunut minulle muiden ajattelevan minusta on pahaa ja haisevaa paskaa. Joku voi olla minua kohtaan myötätuntoinen, mutta haistatan sille paskat, koska minun on pitänyt esittää niille ihmisille äitini kasvatuksen takia jotakuta, joka mä en ole. Sä et tiedä mun ongelmistani mitään s*atanan k*sipää, miksi kuvittelet että tajuat jotain? Et tajua, olet mun silmissäni pelkkä itsestäsi vääriä luuleva idi ootti. Mulle voidaan kyllä olla ystävällisiä, mutta ei se mitään merkkaa, KIITOS ÄITINI, koska en luota yhteenkän v*ttupää-kusipäähän, kiitos sen, mitä äitini minusta sanoi, että he ajattelevat. Ei hän sitä, mitä he ajattelevat tiennyt, mutta sillä hän murensi minäni, persoonani ja itsetuntoni, ja sen seurauksena sun puheesi on pelkkää p*skaa.

Jos mulla olisikin ihmisiä, joihin tukeutua, niin luuletko sä vatipää, että mua surettaisi se, mitä äitini on tehnyt tässä? Eihän sillä olisi silloin mitään väliä!

Vain idiootti kirjoittaa ventovieraalle tuon boldatun lauseen. Ei kaikilla ole tuollaista että voisivat valita, aivokääpiö.

Ap

Taivas että olet rasittava tyyppi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien kuolema jakaa meidät kyllä ihan ääripäihin. Toisilla menee elämä pitkäksiaikaa ihan sekaisin, ihan aikuisenakin. Itselläni, vaikka oli ihan ok välit vanhempiin, ei hetkauttanut mitenkään esim. isän kuolema. En ole käynyt haudalla koskaan hautajaisten jäljeen, eipä siellä ketään olekkaan. Tämä normaalia kiertokulkua. 

Mun isäni ei ollut äitini vanhempi, joten äidillä on nolla syytä reagoida asiaan noin itsekeskeisesti, kuin teki. Ja siis ei minulle isän KUOLEMA ole pahin ero hänestä, vaan se on tapahtunut jo aikaisemmin isän eläessä. Siksi tämä on nyt piece of cake. Ihan normaalia, että vanhempi kuolee, ei siinä mitään.

Ap

Siis miten tää nyt meni? Aloituksessa valitit kun äitisi ei ottanut osaa suruusi, vaikka muut, sukulaiset ja työkaverit otti osaa, ja nyt onkin ihan piece of cake ja normaali asia isän kuolema. En ymmärrä.

Minä voin olla todella kiitollinen isästä elämässäni ja kiitollisuus siitä, mitä hän elämässäni edusti on ikuista, ainakin niin kauan kuin elän. Vaikkei hän ollut täydellinen, mutta hän ei edes yrittänyt olla, (syytellen sitten minua jos ei ollut). Toisin kuin äitini.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien kuolema jakaa meidät kyllä ihan ääripäihin. Toisilla menee elämä pitkäksiaikaa ihan sekaisin, ihan aikuisenakin. Itselläni, vaikka oli ihan ok välit vanhempiin, ei hetkauttanut mitenkään esim. isän kuolema. En ole käynyt haudalla koskaan hautajaisten jäljeen, eipä siellä ketään olekkaan. Tämä normaalia kiertokulkua. 

Mun isäni ei ollut äitini vanhempi, joten äidillä on nolla syytä reagoida asiaan noin itsekeskeisesti, kuin teki. Ja siis ei minulle isän KUOLEMA ole pahin ero hänestä, vaan se on tapahtunut jo aikaisemmin isän eläessä. Siksi tämä on nyt piece of cake. Ihan normaalia, että vanhempi kuolee, ei siinä mitään.

Ap

Siis miten tää nyt meni? Aloituksessa valitit kun äitisi ei ottanut osaa suruusi, vaikka muut, sukulaiset ja työkaverit otti osaa, ja nyt onkin ihan piece of cake ja normaali asia isän kuolema. En ymmärrä.

Pointti oli, että siitä näin, ettei hän ole ollut myötätuntoinen minulle KOSKAAN. Eli silloin KUN OLISIN SITÄ TAR-VIN-NUT, eli lapsena.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suru on hyvin itsekäs tunne, jolloin jokainen meistä käpertyy itseensä ja kukin tavallaan. Se on keino, millä ihminen selviää.

Kuolinuutinen nostattaa surun lisäksi muitakin tunteita. Olemme perusasioiden äärellä ja etenkin itsemme. Mieleen nousevat vanhatkin tunteet ja kuten sinullakin suoraan lapsuudesta suhteessasi äitiin.

En tiedä käsitätkö yhtään, mitä kirjoitan, mutta joudut nyt vain hyväksymään sen, että äitisi hylkää sinut jälleen kerran. Voit päättää keskitytkö purkamaan pahaa oloasi ja suruasi äitiisi vai koetatko selvitä nyt pahimman yli tukeutumalla ihmisiin, jotka sinua vilpittömästi haluavat auttaa sekä ottaa osaa. Kannattaa valita.

Äitisi ei siitä muutu mihinkään. Et vaikka kuinka raivoat täällä ja muualla. 

Otan osaa isäsi poismenoon, Tiedän, miltä tuntuu menettää rakkaita ihmisiä ja myös sen miten julmia tututkin sukulaiset osaavat olla minua kohtaan. Jos kertoisin tarinani saattaisi se kauhistuttaa sinuakin, miten huonosti ihmiset osaaavat käyttäytyä toisiaan kohtaan surussakin.

Ei minulla sellaisia ole, s*atanan idi ootti. Et nyt oikein tajua, että sekin johtuu nimenomaan äidistäni. Se mitä hän on puhunut minulle muiden ajattelevan minusta on pahaa ja haisevaa paskaa. Joku voi olla minua kohtaan myötätuntoinen, mutta haistatan sille paskat, koska minun on pitänyt esittää niille ihmisille äitini kasvatuksen takia jotakuta, joka mä en ole. Sä et tiedä mun ongelmistani mitään s*atanan k*sipää, miksi kuvittelet että tajuat jotain? Et tajua, olet mun silmissäni pelkkä itsestäsi vääriä luuleva idi ootti. Mulle voidaan kyllä olla ystävällisiä, mutta ei se mitään merkkaa, KIITOS ÄITINI, koska en luota yhteenkän v*ttupää-kusipäähän, kiitos sen, mitä äitini minusta sanoi, että he ajattelevat. Ei hän sitä, mitä he ajattelevat tiennyt, mutta sillä hän murensi minäni, persoonani ja itsetuntoni, ja sen seurauksena sun puheesi on pelkkää p*skaa.

Jos mulla olisikin ihmisiä, joihin tukeutua, niin luuletko sä vatipää, että mua surettaisi se, mitä äitini on tehnyt tässä? Eihän sillä olisi silloin mitään väliä!

Vain idiootti kirjoittaa ventovieraalle tuon boldatun lauseen. Ei kaikilla ole tuollaista että voisivat valita, aivokääpiö.

Ap

Taivas että olet rasittava tyyppi.

Itse olet tyhmä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien kuolema jakaa meidät kyllä ihan ääripäihin. Toisilla menee elämä pitkäksiaikaa ihan sekaisin, ihan aikuisenakin. Itselläni, vaikka oli ihan ok välit vanhempiin, ei hetkauttanut mitenkään esim. isän kuolema. En ole käynyt haudalla koskaan hautajaisten jäljeen, eipä siellä ketään olekkaan. Tämä normaalia kiertokulkua. 

Mun isäni ei ollut äitini vanhempi, joten äidillä on nolla syytä reagoida asiaan noin itsekeskeisesti, kuin teki. Ja siis ei minulle isän KUOLEMA ole pahin ero hänestä, vaan se on tapahtunut jo aikaisemmin isän eläessä. Siksi tämä on nyt piece of cake. Ihan normaalia, että vanhempi kuolee, ei siinä mitään.

Ap

Siis miten tää nyt meni? Aloituksessa valitit kun äitisi ei ottanut osaa suruusi, vaikka muut, sukulaiset ja työkaverit otti osaa, ja nyt onkin ihan piece of cake ja normaali asia isän kuolema. En ymmärrä.

Pointti oli, että siitä näin, ettei hän ole ollut myötätuntoinen minulle KOSKAAN. Eli silloin KUN OLISIN SITÄ TAR-VIN-NUT, eli lapsena.

Ap

Ja siis silloin kun olisin sitä lapsena tarvinnut, ja siihen aikaan aloin kiukutella, kun en sitä saanut, mikä on LAPSEN OIKEUS, niin SIITÄ alkoi HÄNEN PAHUUTENSA: hän rankaisi siitä MINUA, että kiukuttelin, koska HÄN ITSE OLI PASKAPÄÄ. Syyllisti minua ja jätti siis AIVAN YKSIN jos tarvitsin apua. Siksi kos tan sille nyt jos mulla on paha olla. Se on hänen syytään.

Ap

Hiekkalaatikkotasoa nämä Äitihullun kakkpyllyy-läälää-ulinat. No, jos ei ole kuin lusikalla annettu...

Aivan varmasti jos isäni kuolema olisi minulle nyt iso suru, niin kiukuttelisin hänelle nytkin, ettei hän ota osaa suruuni, eikä ole myötätuntoinen. Sitten saisin taas haukut siitä, miten paha olen. Vaikka en ole, hän on syypää kiukutteluun, koska se satuttaa minua, että hän loukkaa minua siksi, että on itse vaja kki, eikä osaa osoittaa myötätuntoa.

Ap

Jos ei osaa osoittaa myötätuntoa, hänen kuuluisi hävetä sitä. Ei kunnon hyvä ihminen ole noin itsekeskeinen ja kylmä. Eikä suutu siitä sille, joka asiasta hänelle sanoo. Eli hänen vioistaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Aivan varmasti jos isäni kuolema olisi minulle nyt iso suru, niin kiukuttelisin hänelle nytkin, ettei hän ota osaa suruuni, eikä ole myötätuntoinen. Sitten saisin taas haukut siitä, miten paha olen. Vaikka en ole, hän on syypää kiukutteluun, koska se satuttaa minua, että hän loukkaa minua siksi, että on itse vaja kki, eikä osaa osoittaa myötätuntoa.

Ap

Hän itse esiintyy täydellisenä. Hänessä ei ole vikoja. Niin silloin ansaitsee hävetä, jos mokaa myötätunnon osoittamisessa, jos kerran luulee itsensä siinäkin onnistuneen. Hänelle ei saa sanoa mistään, missä hän ei onnistu. Hän se tässä lapsellinen paska on, joka kuvittelee olevansa joku prinsessa.

Ap