Isäni kuoli. Isästäni 1987 eronnut äitini ei ottanut mitenkään osaa suruuni

Tuo äidin toiminta vain sai itseni pohtimaan, että miten olen ollut ns. pahoille voimille altistettuna, enkä ole voinut valita. Koska en lapsena tajunnut, että äideillä ei ole oikeutta käyttäytyä noin, kuin äitini teki. Sen vielä jotenkin sietäisi, ettei hän osannut lohduttaa, ajatella asioita minun näkövinkkelistäni, eikä välittänyt minusta, mutta pahinta on se, että jos minä suutuin siitä, vaadin parempaa, niin sain kuulla, että minussa on vikaa! Että MINÄ olen paha! Se lukitsi minut yksinäisyyteen, josta en tiedä tietä ulos. Varsinkin, kun äitini siis tukki pakotien valehtelemalla, että muut ajattelevat minusta aivan samon!!!!! Haloo, eiväthän ajattele! Muut välittivät minusta, kuten tämä isäni poismenon tilanne NYT OSOITTAA. He välittivät MINUN surustani ja JAKOIVAT kanssani OMAANSA. Niin toimii TERVE mieli. Sitä en ole saanut kun tarvitsin, TERVETTÄ mieltä, vaan minua on kasvattanut p*skainen, sairas mieli.

Ja siis jos tämä olisi ollut tilanne alusta alkaen muiden suhteen uskon, että voisin luottaa heihin normaalimmin ja saada oikeaa tukea ja apua, kuten tämä joku hallusinoi kaikkien saatavilla aina olevan.

Ap

Ja tuosta muiden läheisteni välittämisestä; jos siellä sitten olisikin ollut joitakuita, jotka eivät minusta äitini tavoin välitäkään, niin so what? Se on elämää. En minäkään välitä kaikista ihmisistä. Mutta äitini kuvitteli, ettei kukaan välitä minusta ja vannotti, etten koskaan mene sellaista kuvittelemaan. Koska HÄN ITSE ei välitä minusta, ja häntä hävetti ajatus, että kuvittelisin jonkun kykenevän sellaiseen, mihin hän ei pysty.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien kuolema jakaa meidät kyllä ihan ääripäihin. Toisilla menee elämä pitkäksiaikaa ihan sekaisin, ihan aikuisenakin. Itselläni, vaikka oli ihan ok välit vanhempiin, ei hetkauttanut mitenkään esim. isän kuolema. En ole käynyt haudalla koskaan hautajaisten jäljeen, eipä siellä ketään olekkaan. Tämä normaalia kiertokulkua. 

Mun isäni ei ollut äitini vanhempi, joten äidillä on nolla syytä reagoida asiaan noin itsekeskeisesti, kuin teki. Ja siis ei minulle isän KUOLEMA ole pahin ero hänestä, vaan se on tapahtunut jo aikaisemmin isän eläessä. Siksi tämä on nyt piece of cake. Ihan normaalia, että vanhempi kuolee, ei siinä mitään.

Ap

Siis miten tää nyt meni? Aloituksessa valitit kun äitisi ei ottanut osaa suruusi, vaikka muut, sukulaiset ja työkaverit otti osaa, ja nyt onkin ihan piece of cake ja normaali asia isän kuolema. En ymmärrä.

Pointti oli, että siitä näin, ettei hän ole ollut myötätuntoinen minulle KOSKAAN. Eli silloin KUN OLISIN SITÄ TAR-VIN-NUT, eli lapsena.

Ap

Ja siis silloin kun olisin sitä lapsena tarvinnut, ja siihen aikaan aloin kiukutella, kun en sitä saanut, mikä on LAPSEN OIKEUS, niin SIITÄ alkoi HÄNEN PAHUUTENSA: hän rankaisi siitä MINUA, että kiukuttelin, koska HÄN ITSE OLI PASKAPÄÄ. Syyllisti minua ja jätti siis AIVAN YKSIN jos tarvitsin apua. Siksi kos tan sille nyt jos mulla on paha olla. Se on hänen syytään.

Ap

Niinhän sinä teet sinun lapsille, kysyt jopa Vauva palstalla kuinka kostaa lapselle joka kiukuttelee. ota ne lääkeet, vain otettu lääke auttaa.

Hän siis kuvittelee välittävänsä minusta, siksi hän vastailee puheluihin, ja halusihan hän nyt totta kai kuulla isäni poismenosta, koska on välittävinään tästäkin. Siksi siis kommunikoi kanssani.

Mutta minusta se ei ole ihmisestä välittämistä, että on omalle lapselleen paha ja satuttaa tärä, EIKÄ suostu korjaamaan tekojaan milloinkaan. Eli näkemään, mitä vikaa itsessä on, ja ottamaan vastuun siitä, että on sillä satuttanut lastaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien kuolema jakaa meidät kyllä ihan ääripäihin. Toisilla menee elämä pitkäksiaikaa ihan sekaisin, ihan aikuisenakin. Itselläni, vaikka oli ihan ok välit vanhempiin, ei hetkauttanut mitenkään esim. isän kuolema. En ole käynyt haudalla koskaan hautajaisten jäljeen, eipä siellä ketään olekkaan. Tämä normaalia kiertokulkua. 

Mun isäni ei ollut äitini vanhempi, joten äidillä on nolla syytä reagoida asiaan noin itsekeskeisesti, kuin teki. Ja siis ei minulle isän KUOLEMA ole pahin ero hänestä, vaan se on tapahtunut jo aikaisemmin isän eläessä. Siksi tämä on nyt piece of cake. Ihan normaalia, että vanhempi kuolee, ei siinä mitään.

Ap

Siis miten tää nyt meni? Aloituksessa valitit kun äitisi ei ottanut osaa suruusi, vaikka muut, sukulaiset ja työkaverit otti osaa, ja nyt onkin ihan piece of cake ja normaali asia isän kuolema. En ymmärrä.

Pointti oli, että siitä näin, ettei hän ole ollut myötätuntoinen minulle KOSKAAN. Eli silloin KUN OLISIN SITÄ TAR-VIN-NUT, eli lapsena.

Ap

Ja siis silloin kun olisin sitä lapsena tarvinnut, ja siihen aikaan aloin kiukutella, kun en sitä saanut, mikä on LAPSEN OIKEUS, niin SIITÄ alkoi HÄNEN PAHUUTENSA: hän rankaisi siitä MINUA, että kiukuttelin, koska HÄN ITSE OLI PASKAPÄÄ. Syyllisti minua ja jätti siis AIVAN YKSIN jos tarvitsin apua. Siksi kos tan sille nyt jos mulla on paha olla. Se on hänen syytään.

Ap

Niinhän sinä teet sinun lapsille, kysyt jopa Vauva palstalla kuinka kostaa lapselle joka kiukuttelee. ota ne lääkeet, vain otettu lääke auttaa.

En tee. Minä en rajoita enkä kiellä lapsiani ilmaisemasta tunteitaan, vaan koitan aina avustaa heitä käsittelemään niitä.

Ap