Onko koiran pentuvaihe teistä ihanaa vai loppujen lopuksi aika kamalaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika toivottomalta tuntuu, ja kadun ajoittain päätöstäni. Hieman alle 5 kk vanha rescue-pentu saapui jonkin aika sitten ja ulkoilutuksista ei tule mitään kun lenkki alkaa vilkkaalla tiellä, ja keskittyminen häviää jo tuolloin. Hepuleiden jälkeen ei ole mitään tehtävissä ja koira sinkoilee jokaista ohikulkijaa kohti ja nämä katsovat kuin halpaa makkaraa. Yritän vain pysyä rauhallisena ja olla kiskomatta pois tilanteesta, mutta korvissa soi ja koira ei rauhoitu. Onneksi sisällä edes suhteellisen helppo ja hellyyttävä pentu, vaikka välillä hakeekin huomiota ikävin tavoin ja säikkyy heijastuksiaan. Ehkä tästä vaiheesta päästään vielä yli (pelottaa tosin lähestyvä murrosikä..) Lohduttavaa lukea muidenkin vaikeuksista, ei koe olevansa ihan niin yksin. 

Onko autoa käytössä jos veisit johonkin rauhallisempaan paikkaan ulkoilemaan. Tuo "haamujen näkeminen" kuuluu joillakin koirilla kehitykseen juuri tuossa iässä. Rauhoita koiraa, silitä, pyydä istumaan, anna nami.

Kunnon valjaat ja remmi, fleksi vasta sitten kun remmikäytös on täysin hallinnassa.

Mikähän tässä on aihe alapeukuttaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika toivottomalta tuntuu, ja kadun ajoittain päätöstäni. Hieman alle 5 kk vanha rescue-pentu saapui jonkin aika sitten ja ulkoilutuksista ei tule mitään kun lenkki alkaa vilkkaalla tiellä, ja keskittyminen häviää jo tuolloin. Hepuleiden jälkeen ei ole mitään tehtävissä ja koira sinkoilee jokaista ohikulkijaa kohti ja nämä katsovat kuin halpaa makkaraa. Yritän vain pysyä rauhallisena ja olla kiskomatta pois tilanteesta, mutta korvissa soi ja koira ei rauhoitu. Onneksi sisällä edes suhteellisen helppo ja hellyyttävä pentu, vaikka välillä hakeekin huomiota ikävin tavoin ja säikkyy heijastuksiaan. Ehkä tästä vaiheesta päästään vielä yli (pelottaa tosin lähestyvä murrosikä..) Lohduttavaa lukea muidenkin vaikeuksista, ei koe olevansa ihan niin yksin. 

Rescue-koiraa ei varsinkaan pidä ottaa kovin heppoisin perustein, siis kadut jo nyt koiran ottamista? Voi jestas. Koirasi on ihan normaali pentu ja muuten, sinä saat komentaa sitä koiraa, älä päästä sitä tempomaan hihnassa ja totta hemmetissä vedät sen pois muiden ihmisten luota, että muut saavat kulkea rauhassa.

Ehkä sun pitäisi olla yhteydessä yhdistykseen jolta koiran sait ja kysyä heiltä neuvoja koiran kouluttamiseen?

T: Kahden jo vanhan rescue-koiran omistaja.

Aikamoinen neropatti taidat olla jos pelokasta koiraa lähdet repimään tilanteista pois.

Mun lapsuuden kodissa oli aina koiria, monikossa ja koko ajan.

Vaikka pidinkin koirista ja pidän edelleen, en ikinä tule ottamaan koiraa omaan kotiini. Perheessäni aktiivisesti urheilevat teinit ja molemmat vanhemmat vuorotöissä. Koira ei koskaan saisi ansaitsemaansa huomiota ja koulutusta, joten kaikkien kannalta parempi ettei koiraa tule.

Muistan hyvin ne pentuajat vanhempieni kotona. Oi taivas, ei koskaan enää. Vanhemmat oli just niitä ihmisiä että monta lasta ja monta koiraa, se sotku ja härdelli oli jotain mitä en halua enää kokea.

Teininä se koiran pentu, joka kusi joka paikkaan ja jonka tekemisiä piti vahtia ja samalla vahdit 2- vuotiaan pikkusisaruksen touhuja, ahdisti todella. Ne koirat oli todellakin mun vanhempien juttu, ei mun.

Nyt aikuisena on kaksi hyvinhoidettua lasta, siisti koti eikä koiria.

Ihanaa aikaa, oma pentu oli alusta asti tosi helppo tapaus. Ei juuri tuhoja tehnyt ja oppi asioita tosi nopeasti.

Pentuaika on kamalaa! En silti ottaisi aikuista, koiraa, koska pennusta tiedän mitä saan ja pystyn kouluttamaan pennusta mieluisan.