Onko koiran pentuvaihe teistä ihanaa vai loppujen lopuksi aika kamalaa?

Pääsääntöisesti kamalaa. Tosin tällä hetkellä meillä on kaksi, joista toinen oli pentuna harvinaisen helppo, oppi äkkiä sisäsiistiksi, ei tuhonnut mitään ja oli pennuksi melko rauhallinen ja hyvä käytöksinen, tosin murkkuiässä tämäkin raastoi hermoja.

Toinen oppi myös äkkiä sisäsiistiksi mutta oli muuten täystuho, saatiin vasta remontti loppuun kun tuo aikanaan söi seinään reiän ja jyrsi kaikki lattialistat. Virtaa oli kuin pienessä kylässä. Nyt kun tuokin on jo melkein 2v peruskoulutettu ja käyttökoiran uran aloittanut, elämä sekä harrastaminen on ihanan helppoa ja stressitöntä. Kauhulla odotan näiden eläköitymistä kun pitää alkaa miettiä taas uuden pennun hankintaa...

Pikkupentuaika on ihan kamalaa. Se on ihanaa kun sitä muistelee kuvista tai kun pentu tuhisee lattialla tyytyväisenä. Kun se pikkupiru herää...

Ihanaa kun koiralla alkaa olla vähän älliä päässään ja homma toimii. Edes joskus ;D 

Raskasta ja kamalaa se on, pakko vaan kestää läpi. Mulla nyt 7 kk vanha uros-sheltti ja voi taivas kun olen väsynyt sen loputtoman tekemisen- ja huomionhalun ja energisyyden kanssa. Olen sinkku koiranomistaja ja käyn kokopäivätöissä, joten mitään muuta en voi työn jälkeen tehdä kun viihdyttää tuota koiranriiviötä. 

Mutta mulla on ollut kolmesti koira ennenkin, tiedän mitä tämä on ja että se menee ohi, ja sitten jossain vaiheessa on palkkiona ihana, aikuinen rauhallinen koira. Se on kyllä vähän kaduttanut että miksi otin uroksen, kokemukseni mukaan kun nartut rauhoittuu paljon nopeammin, yleensä aika lailla ekojen juoksujen tullessa hormonit kypsyttää myös aivot. Ja pienillä koirilla ne ekat juoksut voi olla jo puolivuotiaanakin. Uros voi olla ärsyttävä pentu puolitoista-kaksivuotiaaksikin.

Aika kamalaa, kun on jatkuvaa treeniä ja opettelua ja se saamarin naskalihammas järsii kaiken. Sama homma on kyllä esim. rescue-koirien kanssa, vaikka olisivat jo aikuisia. Siihen nähden pentu on helppo, kun eivät ole ehtineet vielä juurtua "huonoille tavoille".

Kotoa löytyy kyllä molempia yksi, tai siis pennusta koulutettu (nyt jo 13v paappa) ja teininä minulle tullut rescue (nyt 6v).

Ensimmäisen koiran kohdalla lähinnä kamalaa. Mutta nyt kun sama koira on muutaman vuoden ikäinen, osaisin varmasti seuraavan kanssa olla enemmän rennosti ja keskittää energiani oikeisiin asioihin huolehtimisen sijaan. Mutta onhan ne pennut etenkin 6 kk - 18 kk "teini-iässä" välillä aivan raivostuttavia ja ahdistaa, onko koko koulutus pilalla.

Ap:n koira on pieni paimenkoira, luultavasti siis göötti tai corgi tms. Nämä koirat ovat todella energisiä ja oppivaisia. Kunhan jaksatte panostaa pitkäjänteisti koulutukseen ja hyvän suhteen luomiseen, teille tulee siitä ihana perheenjäsen. Mutta aktiivinen älykäs rotu tarkoittaa myös ehtiväistä, eläväistä ja paimenkoiran kohdalla tavallista useammin herkkäluonteista pentua, jonka kanssa saa olla helisemässä milloin mistäkin.

Tsemppiä AP, kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu. Koeta nauttia hyvistä hetkistä ja ota paljon valokuvia, se kasvaa äkimmin kuin huomaatkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi koiran perässä pitäisi juosta, toisin päin sen asian pitää mennä ja koira kyllä sen itsekin ymmärtää. Koira on sillä tavalla jalostettu eläin, että se seuraa ihmistä ja yrittää päästä lauman johtajan suosioon ja turvaan. Koiran hoidonkin voi tehdä vaikeaksi itselleen curling-vanhemmuudella. Olin lapsille curing-vanhempi mutta koiralle en ole jaksanut olla ja sen vuoksi ehkä meillä onkin maailman kiltein ja helpoin koira. Olen kai mielessäni jopa ajatellut, että jos se kuolee tyhmyyttään hyppäämällä jonnekin rotkoon, niin sitten ei voi mitään. Joten olen antanut mennä mökillä vapaasti enkä ole perässä juossut. 

No me ollaan aika erilaisia koiran kasvattajia. Minä en todellakaan ajattele kuten sinä, hyi mikä ajattelutapa.

Koiralla on meillä hyvä olla. En vain ole jaksanut hoitaa sitä vaikeimman kautta vaan olen jättänyt koiralle itselleen sopeutumisen ja oppimisen ja sehän on koiralle luontaista, koska se on laumaeläin. Ehkä meille on sattunut joku erikoisen kiltti bischon tai sitten olen joku koirakuiskaaja mutta mitään vaikeutta koiran kanssa ei ole ollut, pelkkiä mukavia hetkiä. Meillä on paljon lapsia ja vauhtia elämässä joten kukaan ei ehdi katsoa jokaista suupalaa jonka koira ehkä laittaisi suuhunsa tai muutenkaan vahdata sen tekemisiä. Tämä on minusta aivan terve ja järkevä tapa suhtaua koiriin ja koirakin on onnellinen ja ihmisrakas. 

Please, huomaa jo etta rotu, jonka omistat, on bichon eika bischon...

Tämän narttupennun kanssa olin vähillä unilla ja aika viriviritööttööt kun piti juoksuttaa yökaudet pissalla, että oppisi sisäsiistiksi.

Kerrankin mukavan rehellinen ketju ja lähes ilman pätemisiä ja riitelyä. Tsemppiä kaikille riiviöiden kouluttajille, kyllä niistä rakkaita ja upeita kavereita kasvaa.

kyllähän siinä oma viehätyksensä on ja silloin luodaan perusta koiran ja omistajan suhteelle ja opitaan talon tavoille. tykkään pentuajasta, mutta onhan yhteiselo  helpompaa kun pentuaika on ohi. parasta aikaa kuitenkin täysi-ikäisyys ja vanhemmiten vain paranee kun koira ymmärtää ihmistä ilman sanoja.

Vierailija kirjoitti:

Ja siis, olemme yrittäneet vaivihkaa lähestyä koiraa, kun se löytää noita aarteita, ei juoksemalla sen perässä, kuten paremmintietäjä ehdotti, mutta koira ymmärtää jo kupletin juonen, ja lähtee karkuun herkkunsa kanssa, vaikka tarjoaisi vaihtokauppaa. Kyllä se lähtee perään, jos alkaa juosta sen luota poispäin, mutta ei se sitä paskaa/sientä jätä.

Ap

saan pennun jättämään oman  ´´saaliinsa´´ kun lähden poispäin ja pidän itselläni jonkun pallon, kepin tai vaikka rukkasen jota heittelen ja heiluttelen mutta en tarjoa sitä pennulle. kun pentu huomaa, että minulla on jotain kiinnostavaa se pudottaa omansa ja tulee kärkkymään, en heti anna sitä vaan leikittelen jonkun aikaa ja samalla vaivihkaa saan pois sen minkä pentu on jättänyt.

Aivan kamalaa. Eka oma koira oli aikuinen kodinvaihtaja, toka pentu.

Jatkossa aion ottaa vain aikuisia kodinvaihtajia. Sellainen 3-4-vuotias koira alkaa jo olla kiva. Vanhuskoirat on kaikista ihanimpia.

Koiran pentuvaihe on yksi elämän parhaista asioista. Miksi jotkut jaksavat valittaa kaikesta? Älä ota koiraa!

Vierailija kirjoitti:

Ja siis, olemme yrittäneet vaivihkaa lähestyä koiraa, kun se löytää noita aarteita, ei juoksemalla sen perässä, kuten paremmintietäjä ehdotti, mutta koira ymmärtää jo kupletin juonen, ja lähtee karkuun herkkunsa kanssa, vaikka tarjoaisi vaihtokauppaa. Kyllä se lähtee perään, jos alkaa juosta sen luota poispäin, mutta ei se sitä paskaa/sientä jätä.

Ap

Etkö ole opettanut irti sanaa? Meillä pentu oppi sen parissa viikossa. Oli aika hyödyllinen sana!

Ihan hirveetä ja varsinkin jos saat ns. erityiskoiran ja se pentuaika ei vaan lopu koskaan tai uusiutuu satunnaisesti. Meillä ensimmäinen koira ihan täydellinen, muutaman kerran kusi sinne minne ei saanut, mutta muuten pentuaika meni nopeasti. 

Toinen koira... repi meiltä tapetit, sohvat, matot ja lattiat (laminaatti) kusi ja paskoi pilalle.. Pentuaikana oltiin tuntikausia ulkona vaan ei kussut ulos ja heti rappukäytävään kun tultiin sisälle. Oppi viimein sisäsiistiksi 1,5 vuotiaana. Mitään fyysistä syytä ei löytynyt. Remmissä veti niin että kädet oli verillä.. neljä vuotta kesti opettaa remmiin. Sen jälkeen kävellyt kuin unelma. Koira on nyt 8v ja edelleen satunnaisesti kun tulet kotiin on matto, sohva tms. revitty riekaleiksi tai avannut ovia ja mennyt huoneisiin joihn ei saa mennä ja tehnyt tuhmuuksia.. Näitä episodeja on noin kerta vuoteen enää onneksi.

Kovapäinen piru, ei tee mitään jos ei miellytä, mutta hyvinä hetkinä se on ihanaakin ihanampi ja sydämellisin otus. 

Silti en enää koskaan ota koiraa

N35

Aika toivottomalta tuntuu, ja kadun ajoittain päätöstäni. Hieman alle 5 kk vanha rescue-pentu saapui jonkin aika sitten ja ulkoilutuksista ei tule mitään kun lenkki alkaa vilkkaalla tiellä, ja keskittyminen häviää jo tuolloin. Hepuleiden jälkeen ei ole mitään tehtävissä ja koira sinkoilee jokaista ohikulkijaa kohti ja nämä katsovat kuin halpaa makkaraa. Yritän vain pysyä rauhallisena ja olla kiskomatta pois tilanteesta, mutta korvissa soi ja koira ei rauhoitu. Onneksi sisällä edes suhteellisen helppo ja hellyyttävä pentu, vaikka välillä hakeekin huomiota ikävin tavoin ja säikkyy heijastuksiaan. Ehkä tästä vaiheesta päästään vielä yli (pelottaa tosin lähestyvä murrosikä..) Lohduttavaa lukea muidenkin vaikeuksista, ei koe olevansa ihan niin yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Aika toivottomalta tuntuu, ja kadun ajoittain päätöstäni. Hieman alle 5 kk vanha rescue-pentu saapui jonkin aika sitten ja ulkoilutuksista ei tule mitään kun lenkki alkaa vilkkaalla tiellä, ja keskittyminen häviää jo tuolloin. Hepuleiden jälkeen ei ole mitään tehtävissä ja koira sinkoilee jokaista ohikulkijaa kohti ja nämä katsovat kuin halpaa makkaraa. Yritän vain pysyä rauhallisena ja olla kiskomatta pois tilanteesta, mutta korvissa soi ja koira ei rauhoitu. Onneksi sisällä edes suhteellisen helppo ja hellyyttävä pentu, vaikka välillä hakeekin huomiota ikävin tavoin ja säikkyy heijastuksiaan. Ehkä tästä vaiheesta päästään vielä yli (pelottaa tosin lähestyvä murrosikä..) Lohduttavaa lukea muidenkin vaikeuksista, ei koe olevansa ihan niin yksin. 

Onko autoa käytössä jos veisit johonkin rauhallisempaan paikkaan ulkoilemaan. Tuo "haamujen näkeminen" kuuluu joillakin koirilla kehitykseen juuri tuossa iässä. Rauhoita koiraa, silitä, pyydä istumaan, anna nami.

Kunnon valjaat ja remmi, fleksi vasta sitten kun remmikäytös on täysin hallinnassa.

Vierailija kirjoitti:

Ihmeen moni haisevan louskuleuan haluaa ottaa riesakseen, ihmettelen,

Vaimon/miehen?

Koiranpentu on söpö, mutta se on eläinvauva kuitenkin ja sen vuoksi hieman rasittava pidettävä. Koiraan ei kuitenkaan samanlaista suhdetta saa, jos sitä ei pienestä saakka kasvata itse, eli pidemmän päälle helpommalla pääsee, kun kuitenkin kärsii sen pentuvuoden ja totuttaa koiran juuri siihen oman kodin elämään.

Vierailija kirjoitti:

Aika toivottomalta tuntuu, ja kadun ajoittain päätöstäni. Hieman alle 5 kk vanha rescue-pentu saapui jonkin aika sitten ja ulkoilutuksista ei tule mitään kun lenkki alkaa vilkkaalla tiellä, ja keskittyminen häviää jo tuolloin. Hepuleiden jälkeen ei ole mitään tehtävissä ja koira sinkoilee jokaista ohikulkijaa kohti ja nämä katsovat kuin halpaa makkaraa. Yritän vain pysyä rauhallisena ja olla kiskomatta pois tilanteesta, mutta korvissa soi ja koira ei rauhoitu. Onneksi sisällä edes suhteellisen helppo ja hellyyttävä pentu, vaikka välillä hakeekin huomiota ikävin tavoin ja säikkyy heijastuksiaan. Ehkä tästä vaiheesta päästään vielä yli (pelottaa tosin lähestyvä murrosikä..) Lohduttavaa lukea muidenkin vaikeuksista, ei koe olevansa ihan niin yksin. 

Rescue-koiraa ei varsinkaan pidä ottaa kovin heppoisin perustein, siis kadut jo nyt koiran ottamista? Voi jestas. Koirasi on ihan normaali pentu ja muuten, sinä saat komentaa sitä koiraa, älä päästä sitä tempomaan hihnassa ja totta hemmetissä vedät sen pois muiden ihmisten luota, että muut saavat kulkea rauhassa.

Ehkä sun pitäisi olla yhteydessä yhdistykseen jolta koiran sait ja kysyä heiltä neuvoja koiran kouluttamiseen?

T: Kahden jo vanhan rescue-koiran omistaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika toivottomalta tuntuu, ja kadun ajoittain päätöstäni. Hieman alle 5 kk vanha rescue-pentu saapui jonkin aika sitten ja ulkoilutuksista ei tule mitään kun lenkki alkaa vilkkaalla tiellä, ja keskittyminen häviää jo tuolloin. Hepuleiden jälkeen ei ole mitään tehtävissä ja koira sinkoilee jokaista ohikulkijaa kohti ja nämä katsovat kuin halpaa makkaraa. Yritän vain pysyä rauhallisena ja olla kiskomatta pois tilanteesta, mutta korvissa soi ja koira ei rauhoitu. Onneksi sisällä edes suhteellisen helppo ja hellyyttävä pentu, vaikka välillä hakeekin huomiota ikävin tavoin ja säikkyy heijastuksiaan. Ehkä tästä vaiheesta päästään vielä yli (pelottaa tosin lähestyvä murrosikä..) Lohduttavaa lukea muidenkin vaikeuksista, ei koe olevansa ihan niin yksin. 

Onko autoa käytössä jos veisit johonkin rauhallisempaan paikkaan ulkoilemaan. Tuo "haamujen näkeminen" kuuluu joillakin koirilla kehitykseen juuri tuossa iässä. Rauhoita koiraa, silitä, pyydä istumaan, anna nami.

Kunnon valjaat ja remmi, fleksi vasta sitten kun remmikäytös on täysin hallinnassa.

Ei valitettavasti ole autoa käytössä. Olisikin hyvä jos pystyisi totuttamaan uusiin asioihin vaiheittain, mutta ovesta kun astuu ulos niin heitetään koiran kanssa heti ns. syvään päätyyn. Melko läheltä alkaa hiljaisemmat luontopolut, mutta usein ei päästä edes sinne saakka kun lähtee jo kierrokset nousemaan. Pelkään nyt tässä lähinnä että ongelma lähtee eskaloitumaan jos ei tule tarpeeksi onnistumisia suhteessa epäonnistumisiin. 

Flexiä tulen tuskin käyttämään. Nyt käytössä on kolmipalavaljaat ja panta. Harkitsen myös pehmustettujen valjaiden ostoa jos auttaisivat.