Jos kuolet yöllä, miten lapset pärjäävät?

Ei ole tapana maalailla piruja seinille. Sitten, jos niin käy, en voi enää itse vaikuttaa, minne lapset menevät. 

Lapsista aina joku huolehtii, mutta koirasta ei välttämättä huolehdita muuten kuin lopettamalla se. Kannattaa kyllä miettiä etukäteen ja laatia jonkinlainen suunnitelma.

Kyllä se joskus näin yh-äitinä huolettaa, että mitä lapselle käy, jos minulle sattuu jotain. Eihän kukaan edes heti tietäisi, että jotain olisi sattunut, jos en pystyisi itse ilmoittamaan. Saattaisi mennä useampikin päivä ennen kuin läheiset alkaisivat miettimään, onko kaikki kunnossa. Hurja ajatus, että lapsi joutuisi olemaan sen ajan täällä ihan itsekseen. Talolla ja työpaikalla ei ole mitään väliä. Ne hoitaa muut aikanaan, mutta lapsi ei voi kauaa odotella apua.

Mummohan sen lapsen ottais, mutta varmaan sitten joutuis isälleen :(

Lapsi yksin pinnasängyssä... Montakohan päivää? Ehkä naapurit toivottavasti huolestuisivat ja ilmoittaisivat poliisille, kun itku ei lopukaan. Toivottavasti.

Minulla ja siskolla on samaikäiset lapset, molemmilla omakotitalo ja olemme neljästään puolisoittemme kanssa tehneet kirjallisen sopimuksen miten asiat hoituvat jos huonosti käy.

Eli jäljellejäänyt ottaa lapset, on tuttu ja turvallinen paikka kaaoksen keskellä. Serkut tuttuja muutenkin ja yökyläilyt arkipäivää puolin ja toisin.

Minua kauhistuttaa myös tuo kouvolalaislasten kohtalo, oudossa maassa outoa kieltä puhuvien hoitajien keskellä, sitten sinne pelmahtaa joku suomalainen lässyttävä sosiaalitantta. Tuttu sukulainen olisi kaikkein tärkeintä saada paikalle, joka suurin piirtein edes tuntee lapset ja osaa lapsille tutulla tavalla hoitaa asiat. Tässähän on vielä se, että Turkkilaisen isän suku tulee paikalle vaatimaan miehen lapset turkkiin. Saadaan kunnon sotku aikaan.

Minulle on ihan sama mitä talolle käy. Se on vain materiaa. Tapelkoon elossa olevat siitä niin kuin lystäävät. Lapsen asiat olen järjestänyt ennakkoon niin, että hänellä on turvallinen paikka minne mennä, jos minulle tapahtuu jotain. Toki se sattuminen ei välttämättä tule ilmi kovin nopeasti, joten jonkin aikaa pikkuinen joutuisi olemaan ihan itsekseen. Siihen kun ei voi mitenkään varautua, että saisi tiedon sattumuksesta heti jollekin. 

Eipä ole tullut mietittyä. Ei ole siinä vaiheessa enään niinsanotusti minun ongelma mikään noista asioista.

Minulle tuli tästä aloituksesta mieleen se tapaus, olikohan Malmilla Helsingissä, kun pieni tyttö oli asunut kuolleen äitinsä kanssa muutaman päivän, naapuri oli kai sitten löytänyt tytön rapusta. Joskus aina tulee tuo tyttö mieleen ja toivon että on saanut rakastavan kodin ja pärjää elämässään.

Lakimiehen avulla on tehtynä kirjallinen sopimus lasten asioista, jos minulle sattuu jotain. Enempää en voi ennakkoon tehdä. Talo siirtyy automaattisesti lapsille, koska se on minun omaisuuttani ja lapset ovat minun perillisiäni.  

On mietitty ja sovittu. Isovanhemmat asuvat samassa pihapiirissä ja nuorin jo 11, pärjäävät lyllä mummon kanssa.

Miettisin taivaassa, että mistä minulle yhtäkkiä on lapsia ilmestynyt.

Lastensuojelu päättää. Oli jotain sopimuksia tai ei. Lasten lähipiiristä tietenkin aloitetaan sopivan perheen etsiminen.

Mitään kirjallisia sopimuksia ei ole tehty, mutta lyön pääni pantiksi että vanhempani ottaisivat lapseni. Miehen sisko varmaan huolisi kaksi kissaa, eikä taloilla, tonteilla ja työpaikoilla ole mitään väliä.

Nuorinkin lapsi jo 11-vuotias, pärjäisi täysi-ikäisten sisarustensa kanssa, iso asuntoni jää joka tapauksessa heille ja lisäksi on isohko henkivakuutus turvaksi.

Vanhimman tyttären kanssa olen puhunut asiat valmiiksi, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.

Onhan taloilla ja tonteilla väliä. Ne ovat omaisuutta jotka lapsesi perii.

Eivät lapset elä rahatta vanhempien kuolemankaan jälkeen.

Turha vähätellä, ettei talolla, asunnolla tai tonteilla tai kesämökeillä ole mitän väliä.

On niillä.  Ne ovat kuoltuasi lapsesi omaisuutta ja auttavat häntä eteenpäin elämässä, esim. koulutusasioissa.

Ei ole sukulaisia, isovanhemmat kuolleet. Mies jäisi sitten lapsen kanssa kahdestaan. En sitten tiedä, minne menisi jos molemmat kuoltaisiin.

Sosiaalityöntekijät päättävät koska jos me molemmat vanhemmat kuolemme, heidän täytyy huolehtia alaikäiset lapset ja lapsille tulee varmaan jonkin näköinen edunvalvoja hoitamaan asioita. Onneksi asumme Suomessa, ettei alaikäiset lapset jää oman onnensa nojaan ja kuole nälkään.

Meillä neljästä lapsesta vanhin on jo 17v ja nuorinkin 10v. Jos me miehen kanssa aamulla oltais hengettömiä niin nuo osaisivat kyllä hälyttää apua. Mun isä ja miehen äiti tulis kyllä välittömästi hätiin.

Meillä on isot henkivakuutukset joiden turvin lapset saisivat asua tässä kotitalossaan, ja rahaa jäisi yllin kyllin ylikin. Luultavasti jompi kumpi isovanhemmista ryhtyisi huoltajaksi, meidän molempien veljillä on paljon pienemmät lapset niin että se olisi heille kohtuuttoman hankalaa. Asiasta ei ole varsinaisesti keskusteltu, mutta varsinkin mun isä on lapsille hyvin läheinen ja hoitanut heitä kaikkia pikkuvauvasta alkaen. Toki asia menisi sosiaaliviranomaisten päätettäväksi koska mitään papereita asiasta ei ole tehty.