Yksinäisyys ja epätoivoinen olo, auttakaa!

Vierailija kirjoitti:

Ihme vinkumista taas täällä! Miten aikuinen ihminen jolla työ ,viitsii valittaa ja vinkua kun on yksinäinen ?! En tajua yhtään! Jos on työpaikka, pitäisi olla myös sen verran rahaa että voisi tehdä pieniä retkiä/matkoja jonnekin, osallistua johonkin Kansalaisopiston kurssille jne yms. mahdollisuuksia on vaikka ja mihin ! On täysin itsestä kiinni jos alkaa rypemään itsesäälissä ja valittamaan ja vinkumaan eloa ja oloa. Pääasia se on tässä ihmisen elämässä että on TERVE!!!! On jalat, kädet jne millä liikkua ja kulkea luonnossa ja iloita kaikista pienistä elämän ihmeistä. Olkaa onnellisia siitä mitä teillä on, älkää valittako siitä mitä ei ole!

Minä olen työkyvyttömyyseläkkeellä, eikä ystäviä ole. Olen jo wanhakin, eikä miehet kiinnostu minusta.

Saanko valittaa?

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama paitsi ei edes työtä.

Mullekin työ on ollut aina sellainen elämään pelastaja, mutta nyt ei ole kahteen vuoteen ollut työtäkään, eli en ole ns tarpeellinen kenellekään/millekään.

Mua ei enää ahdista, masenna tms, enkä kyllä osaa sanoa tarkemmin, että miksi. Ikä varmasti vaikuttanut siihen, että tajuan, että on niin paljon tapahtumia menneessä, mille en ole mitään voinut. En kanna enää menneisyyteni taakkaa mukanani, vaan elän tässä hetkessä. Tottakai ajoittain ahdistaa, kun ei ole rahaa, ja tulevaisuus huolettaa, mutta suurimman osan ajasta olen kyllä ihan hyvillä mielin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjun alussa joku toinen yksinäinen kirjoitti, että tuttuja ja kavereita on, mutta ei ketään sellaista, kenen kanssa tehdä jotain ex temporee! Tässä tulikin jo heti se asenneongelma! Ei nykyihmiset ehdi mihinkään ex tempore, vaan asiat pitää sopia viikkoja tai kuukausia etukäteen. Ja myös kun näin tehdään, yleensä tapaamiset onnistuu. Mitä enemmän järjestää tapaamisia hyvissä ajoin, sitä helpompi on lähentyä ja ehkä myös jonkin verran harrastaa viimehetken näkemisiä jos tilanteet antaa myöden.

Miksi  n51 (tms) jäät odottamaan, että nämä porukassa kokoontumiset tapahtuu kerran pari vuodessa? Miksi et itse järjestä niitä useammin, ja laita asioita tapahtumaan? Ongelma yksinäisillä monesti on se, että jäädään odotteleen että muut sitä ja tätä. Jos niillä muilla on paljon hyviä ja läheisiä ystäviä jo etukäteen, ei heillä ole tarvetta lähteä tustutumaan läheisemmin johonkin uuteen tai etäisempään ihmiseen. Tämän etäisen ihmisen on ITSE LUOTAVA TOISILLE TARVE syvempään tutustumiseen, ja se tarkoittaa sitä, että joutuu ehkä pitkänkin aikaa järjesteleen tapaamisia ja kutsumaan ihmisiä ihan oma-aloitteisesti ja ehkä myös ilman vastavuoroisuutta.

Kun on sinnikäs, pikkuhiljaa tutustuu näiden ennen etäisten ystävien ympyröihin, ja löytää sieltä uusia kontakteja, joihin tutustumalla omakin ystäväpiiri kasvaa. Tämä tietenkin vaatii työntekoa, ja myös lähtökohtaisesti ns tylsiin ihmisiin paneutumista. mutta mikäpä tärkeä asia ei vaatisi työtä.

Ap kuvailee itseään hyväksi ja ahkeraksi työntekijäksi. Nyt ehdottomasti orientoidut työpaikalla myöskin hyvänä ja ahkerana firman bileiden järjestäjänä. Ehdotat pomoille illanviettoja, virkistyspäiviä, työkavereille drinkille lähtöä, työyhteisön bileitä tai vaikka naamiaisia sinun luonasi! Siitä se lähtee, että ensin saat porukoita kokoon, jonka jälkeen alat vasta perusteellisemmin lähentyyn yksilöiden kanssa. Yksinäiset tekevät usein virheen siinä, että alkavat lähestyä yhtä ihmistä liian nopeasti liian innostuneesti. Ensin isompi ryhmä haltuun missä kaikilla on kivaa, ja sitten vasta ystävystymään syvemmin.

Miksi et kutsuisi niitä paria vanhaa lukiokaveria luoksesi muistelemaan "vanhoja hyviä lukioaikoja" teemaan liittyvän musiikin ja hyvän ruuan ja juoman merkeissä? Tai jos menet johonkin harrastusporukkaan, yleensä ihmiset tykkäävät sosiaalisista tyypeistä jotka järkkäilevät kaikkea kivaa yhteistoimintaa harrastuksen ulkopuolella. Olet vielä sen verran nuorikin, että vanhoja kavereita ja työkavereita on helppo pyytää illanviettoihin ym vaikka ette niin läheisiä olisikaan.

Lisäksi some on tärkeä elementti em tueksi. Ensinnäkin, perusta tili, ala seuraamaan sinua kiinnostavia tyyppejä, ja pyydä heitä seuraamaan sinua (esim kansainväliset valokuvaajat ym alkavat usein seuraamaan myös sinua jos sinulla on jotain kaunista tai kiinnostavaa annettavaa) Sitten ala alkuun kuvata ihan arkipäiväsiä asioita.. kauniita maisemia, pihan kukkia, valoja ja varjoja, ruoka-annoksia, muutama reenikuva, pari selfiee, työpaikalta jotain, kahvilasta tai baarista jtn. Näin saat profiilisi alkuun, muut saavat sinusta normaalin ja positiivisen vaikutelman, ja myös itse saat vahvistettua parempaa fiilistä, kun voit palata positiivisiin hetkiin selailemalla kuvia.. aloita uusi harrastus, muista kuvata bileet ja illanvietot, joskus shoppailut jne. Näin seuraajasi, esim työkaverisi ja vanhat lukiokaverisi saavat sinusta jotain tarttuma- ja samaistumispintaa, ja kokevat sinut jo tutummaksi ja helpommin lähestyttäväksi.

Onnea matkaan, aloita jo tänään!

T. Entinen yksinäinen, ja kaiken yllämainitun onnistuneesti toteuttanut nykyinen sosiaalikko ;)

Ahkera bileiden järjestäminen on varmaan ihan hyvä juttu, jos työkaverit ovat ahkeria bilettäjiä. Olin nuorena töissä paikassa, jossa työporukkaani kuului 7 nuorta miestä ja nuorta naista, joista suurin osa oli vielä sinkkujakin. Meillä oli paljon työajan ulkopuolella olevia yhteisiä juttuja. Vähitellen vaan porukka alkoi pariutua ja hankkia lapsia. Osa lähti opiskelemaan ja tilalle tuli päälle nelikymppisiä. Työajan ulkopuoliset jutut vähenivät, koska eivät työkaverit osallistuneet niihin enää. 

Niin, tosin siinä vaiheessa kun ihmiset vielä bilettävät ennen perheenperustamisia jne, pitää käyttää tilaisuus hyväksi ja tutustua sillä tasolla, että ystävyys säilyy elämäntilanteen muututtuakin :) Mikään elämäntilanne ei ole pysyvä, joten muuttuva tai hetkittäinen erilainen elämäntilanne ei ole hyvä syy unohtaa ystävyyttä tai jättää se "hoitamatta". Lopultahan kyseessä on ihmissuhdetaidot, ystäviä saa kuka vaan, mutta se että ystävät pystyy pitämään, vaatii ehkä jo etukäteen oikeanlaista asennetta.

Mitä tulee nelikymppisii työkavereihin jotka ei biletä (ainakaan ahkerasti), niin niiden kanssa voi välillä keksiä muutakin aktiviteettiä.. illallistamisista teatterheihin tai vaikka lukupiireihin.. ;) 

Samaa mieltä kanssasi ja monillahan ongelma on, että ystävyys ei kestä toisen elämäntilanteiden muutoksia. Ystävyys katkeaa, kun ystävä muuttaa kauemmas, pariutuu tai hankkii lapsia. Jos aikuinen ihminen ei hyväksy sitä, että ystävyys muuttuu erilaiseksi (tapaamiset harvenevat, koska on enemmän välimatkaa, tai ystävällää onkin elämässään nyt muitakin ihmisiä, jotka vievät hänen aikaansa), on hirveän vaikea löytää sellaista ystävää, joka sitoutuisi pysymään samassa elämäntilanteessa samassa asuinpaikassa seuraavat X vuotta. 

Tuohon loppuun sen verran, että olen seurannut palstan yksinäisyyskeskusteluita jo pitkään ja oppinut, ettei yksinäisyys ole seuran puutetta. Se on tunne siitä, ettei ole läheinen ja tärkeä kenellekään. Nelikymppisten työkavereiden seura teatterissa tai lukupiireissä ei siis ole sitä, mitä yksinäinen elämäänsä kaipaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme vinkumista taas täällä! Miten aikuinen ihminen jolla työ ,viitsii valittaa ja vinkua kun on yksinäinen ?! En tajua yhtään! Jos on työpaikka, pitäisi olla myös sen verran rahaa että voisi tehdä pieniä retkiä/matkoja jonnekin, osallistua johonkin Kansalaisopiston kurssille jne yms. mahdollisuuksia on vaikka ja mihin ! On täysin itsestä kiinni jos alkaa rypemään itsesäälissä ja valittamaan ja vinkumaan eloa ja oloa. Pääasia se on tässä ihmisen elämässä että on TERVE!!!! On jalat, kädet jne millä liikkua ja kulkea luonnossa ja iloita kaikista pienistä elämän ihmeistä. Olkaa onnellisia siitä mitä teillä on, älkää valittako siitä mitä ei ole!

Minä olen työkyvyttömyyseläkkeellä, eikä ystäviä ole. Olen jo wanhakin, eikä miehet kiinnostu minusta.

Saanko valittaa?

Hyödyttääkö se sua yhtään?

etsi käsiisi Karla Niemisen kirjoittama kirja: https://www.olethyvatyyppi.fi/

mä oon kokenut ton tosi hyödylliseksi, koska siinä on käytännön neuvoja, miten voi edetä. ei vaan "osallistu johonkin", vaan konkreettisempaa. on myös muistettava, että pienestä se lähtee, ei voi olla päivänä 1 tosi yksinäinen ja päivänä 2 elää supersosiaalista elämää, vaan muutos etenee hitaasti. muutos voi kuitenkin tapahtua parempaan suuntaan.

Av:n porukka on mun ystäviä. Täällä pääsen keskustelemaan muiden ihmisten kanssa. Av pitää minut paitsi ajan tasalla human interest -tyyppisistä asioista, mukana maailman menossa. Olisin varmasti mökkihöperöitynyt jo vuosia sitten ilman av:tä.

Kosketusta täältä ei saa, mutta näen joskus unia, jossa minua halataan.

Kyllä tämän täytyy minulle riittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjun alussa joku toinen yksinäinen kirjoitti, että tuttuja ja kavereita on, mutta ei ketään sellaista, kenen kanssa tehdä jotain ex temporee! Tässä tulikin jo heti se asenneongelma! Ei nykyihmiset ehdi mihinkään ex tempore, vaan asiat pitää sopia viikkoja tai kuukausia etukäteen. Ja myös kun näin tehdään, yleensä tapaamiset onnistuu. Mitä enemmän järjestää tapaamisia hyvissä ajoin, sitä helpompi on lähentyä ja ehkä myös jonkin verran harrastaa viimehetken näkemisiä jos tilanteet antaa myöden.

Miksi  n51 (tms) jäät odottamaan, että nämä porukassa kokoontumiset tapahtuu kerran pari vuodessa? Miksi et itse järjestä niitä useammin, ja laita asioita tapahtumaan? Ongelma yksinäisillä monesti on se, että jäädään odotteleen että muut sitä ja tätä. Jos niillä muilla on paljon hyviä ja läheisiä ystäviä jo etukäteen, ei heillä ole tarvetta lähteä tustutumaan läheisemmin johonkin uuteen tai etäisempään ihmiseen. Tämän etäisen ihmisen on ITSE LUOTAVA TOISILLE TARVE syvempään tutustumiseen, ja se tarkoittaa sitä, että joutuu ehkä pitkänkin aikaa järjesteleen tapaamisia ja kutsumaan ihmisiä ihan oma-aloitteisesti ja ehkä myös ilman vastavuoroisuutta.

Kun on sinnikäs, pikkuhiljaa tutustuu näiden ennen etäisten ystävien ympyröihin, ja löytää sieltä uusia kontakteja, joihin tutustumalla omakin ystäväpiiri kasvaa. Tämä tietenkin vaatii työntekoa, ja myös lähtökohtaisesti ns tylsiin ihmisiin paneutumista. mutta mikäpä tärkeä asia ei vaatisi työtä.

Ap kuvailee itseään hyväksi ja ahkeraksi työntekijäksi. Nyt ehdottomasti orientoidut työpaikalla myöskin hyvänä ja ahkerana firman bileiden järjestäjänä. Ehdotat pomoille illanviettoja, virkistyspäiviä, työkavereille drinkille lähtöä, työyhteisön bileitä tai vaikka naamiaisia sinun luonasi! Siitä se lähtee, että ensin saat porukoita kokoon, jonka jälkeen alat vasta perusteellisemmin lähentyyn yksilöiden kanssa. Yksinäiset tekevät usein virheen siinä, että alkavat lähestyä yhtä ihmistä liian nopeasti liian innostuneesti. Ensin isompi ryhmä haltuun missä kaikilla on kivaa, ja sitten vasta ystävystymään syvemmin.

Miksi et kutsuisi niitä paria vanhaa lukiokaveria luoksesi muistelemaan "vanhoja hyviä lukioaikoja" teemaan liittyvän musiikin ja hyvän ruuan ja juoman merkeissä? Tai jos menet johonkin harrastusporukkaan, yleensä ihmiset tykkäävät sosiaalisista tyypeistä jotka järkkäilevät kaikkea kivaa yhteistoimintaa harrastuksen ulkopuolella. Olet vielä sen verran nuorikin, että vanhoja kavereita ja työkavereita on helppo pyytää illanviettoihin ym vaikka ette niin läheisiä olisikaan.

Lisäksi some on tärkeä elementti em tueksi. Ensinnäkin, perusta tili, ala seuraamaan sinua kiinnostavia tyyppejä, ja pyydä heitä seuraamaan sinua (esim kansainväliset valokuvaajat ym alkavat usein seuraamaan myös sinua jos sinulla on jotain kaunista tai kiinnostavaa annettavaa) Sitten ala alkuun kuvata ihan arkipäiväsiä asioita.. kauniita maisemia, pihan kukkia, valoja ja varjoja, ruoka-annoksia, muutama reenikuva, pari selfiee, työpaikalta jotain, kahvilasta tai baarista jtn. Näin saat profiilisi alkuun, muut saavat sinusta normaalin ja positiivisen vaikutelman, ja myös itse saat vahvistettua parempaa fiilistä, kun voit palata positiivisiin hetkiin selailemalla kuvia.. aloita uusi harrastus, muista kuvata bileet ja illanvietot, joskus shoppailut jne. Näin seuraajasi, esim työkaverisi ja vanhat lukiokaverisi saavat sinusta jotain tarttuma- ja samaistumispintaa, ja kokevat sinut jo tutummaksi ja helpommin lähestyttäväksi.

Onnea matkaan, aloita jo tänään!

T. Entinen yksinäinen, ja kaiken yllämainitun onnistuneesti toteuttanut nykyinen sosiaalikko ;)

Ahkera bileiden järjestäminen on varmaan ihan hyvä juttu, jos työkaverit ovat ahkeria bilettäjiä. Olin nuorena töissä paikassa, jossa työporukkaani kuului 7 nuorta miestä ja nuorta naista, joista suurin osa oli vielä sinkkujakin. Meillä oli paljon työajan ulkopuolella olevia yhteisiä juttuja. Vähitellen vaan porukka alkoi pariutua ja hankkia lapsia. Osa lähti opiskelemaan ja tilalle tuli päälle nelikymppisiä. Työajan ulkopuoliset jutut vähenivät, koska eivät työkaverit osallistuneet niihin enää. 

Niin, tosin siinä vaiheessa kun ihmiset vielä bilettävät ennen perheenperustamisia jne, pitää käyttää tilaisuus hyväksi ja tutustua sillä tasolla, että ystävyys säilyy elämäntilanteen muututtuakin :) Mikään elämäntilanne ei ole pysyvä, joten muuttuva tai hetkittäinen erilainen elämäntilanne ei ole hyvä syy unohtaa ystävyyttä tai jättää se "hoitamatta". Lopultahan kyseessä on ihmissuhdetaidot, ystäviä saa kuka vaan, mutta se että ystävät pystyy pitämään, vaatii ehkä jo etukäteen oikeanlaista asennetta.

Mitä tulee nelikymppisii työkavereihin jotka ei biletä (ainakaan ahkerasti), niin niiden kanssa voi välillä keksiä muutakin aktiviteettiä.. illallistamisista teatterheihin tai vaikka lukupiireihin.. ;) 

Samaa mieltä kanssasi ja monillahan ongelma on, että ystävyys ei kestä toisen elämäntilanteiden muutoksia. Ystävyys katkeaa, kun ystävä muuttaa kauemmas, pariutuu tai hankkii lapsia. Jos aikuinen ihminen ei hyväksy sitä, että ystävyys muuttuu erilaiseksi (tapaamiset harvenevat, koska on enemmän välimatkaa, tai ystävällää onkin elämässään nyt muitakin ihmisiä, jotka vievät hänen aikaansa), on hirveän vaikea löytää sellaista ystävää, joka sitoutuisi pysymään samassa elämäntilanteessa samassa asuinpaikassa seuraavat X vuotta. 

Tuohon loppuun sen verran, että olen seurannut palstan yksinäisyyskeskusteluita jo pitkään ja oppinut, ettei yksinäisyys ole seuran puutetta. Se on tunne siitä, ettei ole läheinen ja tärkeä kenellekään. Nelikymppisten työkavereiden seura teatterissa tai lukupiireissä ei siis ole sitä, mitä yksinäinen elämäänsä kaipaa. 

Olen samaa mieltä. En tarkoittanutkaan teattereita ym (pelkäksi) täytteeksi yksinäisen arkeen, vaan itse näen ne enemmänkin mahdollisuutena lähentyä toisten kanssa. Saada yhteisiä kokemuksia, oppia toisista jotain uutta, mikä mahdollistaa syvemmän tutustumisen ja ehkä myös oikean ystävyyden = tunteen omasta tärkeydestä. :)

Mulla kaverit/ystävät ovat pudonneet kyydistä, kun olen lopettanut sen yhteydenpidon heidän suuntaansa. On näköjään ollut sellaista yksipuolista kaveruutta, jota olen pitänyt yksinäni yllä. Ei jaksa enää, jos toinen ei vaivaudu käymään/soittaamaan/viestittämään yhtään mitään. Enpä sitten minäkään. Hyvän päivän tuttuja löytyy harrastuksista, mutta se on sellaista kevyttä smalltalkia.

Vierailija kirjoitti:

Mulla kaverit/ystävät ovat pudonneet kyydistä, kun olen lopettanut sen yhteydenpidon heidän suuntaansa. On näköjään ollut sellaista yksipuolista kaveruutta, jota olen pitänyt yksinäni yllä. Ei jaksa enää, jos toinen ei vaivaudu käymään/soittaamaan/viestittämään yhtään mitään. Enpä sitten minäkään. Hyvän päivän tuttuja löytyy harrastuksista, mutta se on sellaista kevyttä smalltalkia.

Niitä vapaamatkustajia valittettavasti löytyy aina. :( 

Mutta ihmissuhteissa niinkuin ei missään muussakaan katkeroituminen auta. Mitä ikinä tapahtuukin, aina on herättävä uuteen päivään ja tehtävä ne asiat mitkä on tehtävä. Asiat eivät tule ikinä valmiiksi, ei myöskään ystävyyssuhteet. Eli uutta matoo koukkuun ja tuulta päin.

Vierailija kirjoitti:

Mulla kaverit/ystävät ovat pudonneet kyydistä, kun olen lopettanut sen yhteydenpidon heidän suuntaansa. On näköjään ollut sellaista yksipuolista kaveruutta, jota olen pitänyt yksinäni yllä. Ei jaksa enää, jos toinen ei vaivaudu käymään/soittaamaan/viestittämään yhtään mitään. Enpä sitten minäkään. Hyvän päivän tuttuja löytyy harrastuksista, mutta se on sellaista kevyttä smalltalkia.

Mä ryhdyin aikoinaan kahden lapsen yksinhuoltajana yrittäjäksi ja olen todella kiitollinen ystävälleni, ettei hän lempannut mua elämästään, vaikka yhteydenpito olikin muutaman vuoden täysin hänen varassaan. 

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyydestä kärsii todella moni ihminen, myös sellainen, jolla näyttäisi asiat olevan hyvin. Tuntuu siltä, kuin yksinäisyys lisääntyisi koko ajan johtuen ihan siitä, että ihmistä ei tarvitse kohdata kasvotusten, kun on näitä näppäriä teknisiä vempaimia, joilla pidetään haurasta yhteyttä. Se ei kuitenkaan korvaa oikeaa kanssakäymistä muiden kanssa. Olen asunut muualla maailmalla, ja täytyy sanoa, että siellä ollaan eri lailla yhteisöllisiä kuin täällä Suomessa. Otetaan kontaktia naapureiden, työkavereiden, kenen kanssa vaan. Jäädään juttelemaan tuntemattomien kanssa, tutustutaan ja kutsutaan koteihin.

Erityisen yksinäiseksi tunsin itseni, kun palasin Suomeen. Otin hulluna kontaktia vanhoihin kavereihin, joihin olin yrittänyt myös maailmalla ollessani pitää yhteyksiä yllä. Hankin uusia harrastuksia, juttelin kaikkien kanssa, ja pyysin ihmisiä, kahville, lounaalle, leffaan, kävelylle jne jne. Jossain vaiheessa vain luovutin. Suomalaiset eivät ole helposti lähestyttäviä. Yksi sanoi minulle suoraan, että hänellä on jo riittävästi kavereita. Olisin kuollut nauruun, ellei olisi itkettänyt. Espanjassa tai Italiassa ei tunnu kellään olevan liikaa kavereita. Muut vain vaikenivat kuin muuri. Parhaat ystäväni ovat edelleen niitä, jotka jäivät ulkomaille. He jaksavat myös pitää yhteyttä ja ovat kiinnostuneita asioistani. Heillä ei ole koskaan sellaista vaihetta elämässä, etteikö ystävä sinne mahtuisi.

Tässä onkin kulttuuriero. Monissa muissa maissa yksinäisyys poistuu, kun on seuraa. Jutellaan tuntemattomien kanssa, tutustutaan ja kutsutaan koteihin. Kun yksi tällainen muuttaa pois, tilalle tulee toinen. Ja kolmas. Kyllä niissäkin maissa sen 500 km päähän muuttaneen tapaamiset harvenevat ihan kuten Suomessakin, mutta se ei haittaa, koska hänen tilalleen on tullut jo pari uutta. Jos muuttaa vieläkin kauemmas, vaikkapa 10 000 km päähän, vuosien saatossa myös yhteydenpito vähenee. On mukavaa tavata sen harvan kerran, kun muuttaja tulee käymään kotiseudullaan, mutta muuten yhteydenpito säilyy tiiviinä lähinnä vain perheenjäsenten ja sukulaisten kanssa. Ja tässä on se ero eli suomalainen haluaisi ystävyyden olevan elinikäinen läheinen ihmissuhde, mutta näissä maissa elinikäisiä läheisiä ihmissuhteita ovat lähinnä perhe- ja muut sukulaisuussuhteet. Suomalainen pitää tuollaista yhteisöllisyyttä pinnallisena, koska siihen yhteisöön tulee ja siitä lähtee ihmisiä.