Yksinäisyys ja epätoivoinen olo, auttakaa!

En voi tarjota oikein muuta kuin vertaistukea. Olen sinua 10 vuotta vanhempi ja vähän samassa tilanteessa. Aikuinen on helposti aika yksin ilman puolisoa ja lähellä asuvaa sukua. 

Olen helposti lähestyttävä ja yleensä ihan pidetty, tuttuja on paljon ja aikoinaan oli hyviä ystäviäkin. Vaan ihmiset ovat vuosien varrella muuttaneet pois, perustaneet perheitä ja haluavat nähdä enää vain perheellisiä tuttujaan ym. Aikuinen sinkkuihminen ei ole oikein haluttua seuraa.

Ne kerrat kun tapaan ihmisiä ovat aina jotain tapahtumia, muutaman kerran vuodessa käydään vanhalla porukalla syömässä tai jotain muuta "isompaa". Ne ovat toki kivoja, vaan kaipaisin nimenomaan tavallista arjen ihmiskontaktia, kahvittelua, yhdessä syömistä, kävelyllä käyntiä, auttamista puolin ja toisin vaikka remonteissa ja elämän asioiden jakamista. En mitään 24/7 viihdyttäjää kuten monet kuvittelevat yksinäisten kaipaavan, vaan ihan vaan toista aikuista jolle voisi soittaa kun saa uuden työpaikan tai haluaisi seuraa kahville. 

Toiset ihmiset ei tällaista tule kokemaan koskaan elämänsä aikana eivätkä ymmärrä millaista on kun elämässä ei ole aitoja kohtaamisia eikä läsnäoloa. Ei sitä korvaa retket, matkat eikä kansalaisopiston kurssit, ei vaikka ne mukavia onkin. Ihminen tarvitsee sitä että on jollekin toiselle tärkeä omana itsenään, ei pelkkä viihde ja viihdytys riitä. Ymmärryksen ja kokemuspohjan puutteesta tulee näitä ilkeitä vastauksia, koita ohittaa ne.

Masennus iskee välillä itselläkin ja tunnen elämän kovin turhaksi. Elämästä ja kokemuksista häviää värit, kun niitä ei kenenkään kanssa jaa. Olen kokeillut kerhot, harrastukset, kansalaisopistojen kurssit, kaikki mitä olen onnistunut keksimään missä voisi tutustua ihmisiin. Aikuisilla on jo ne omat kuviot ja omat piirit, ystävystyminen on vaikeaa. Ei tässä oikein voi kuin yrittää tehdä muutosta elämäänsä, yritän itse järjestää itse muuttaa isompaan kaupunkiin, jos suuremmat piirit auttaisi asiaa. En tiedä auttaako, mutta täällä ei ainakaan mikään ole auttanut tilannettani.

Toivotan sinulle kovasti voimia ja valoisampaa tulevaisuutta. 

Ap jatkaa:

Tähän yksinäisyyteen liittyy kans sellanen leima: kun työpaikalla tutustuu uusiin ihmisiin, ne puhuu "kaverin kans mentiin sinne tänne ja tonne", itse en voi puhua näin ja heti tuntuu että mussa on vikaa. On käynyt myös niin, että kun kävin sellaisessa meikkausopastuksessa, meikkaa ja sanoi "ens kerral ku tuut, ota kaveri mukaan", en sit käynyt enää uudestaan kun ei tosiaan ole kaveria :D

Joku kysyi, et miks niitä kavereita ei ole jäänyt. Ensinnäkin olin yläasteella yksinäinen, pari kaveria kuitenkin oli. Toinen tippui pois kun menin lukioon ja toinen sit lukion aikana. Jäljelle sitten jäi lukiokaverit ja niiden kanssa ollaan nykyään todella harvoin tekemisissä. Totta kai toivoisin, että niitä kavereita olis jääny elämän varrelta ja usein mietinkin, mitä olisin voinut tehdä toisin? Se on vaan totuus, että ajassa ei voi palata taaksepäin. Jos voisi, niin todellakin palaisin ja tekisin muutoksia..

Hommaa mies. Vaikutat suhteellisen täyspäiseltä mielenterveysongelmia lukuunottamatta niin luulisi että voit löytää kohtuullisen. 

Yksinäisyydestä kärsii todella moni ihminen, myös sellainen, jolla näyttäisi asiat olevan hyvin. Tuntuu siltä, kuin yksinäisyys lisääntyisi koko ajan johtuen ihan siitä, että ihmistä ei tarvitse kohdata kasvotusten, kun on näitä näppäriä teknisiä vempaimia, joilla pidetään haurasta yhteyttä. Se ei kuitenkaan korvaa oikeaa kanssakäymistä muiden kanssa. Olen asunut muualla maailmalla, ja täytyy sanoa, että siellä ollaan eri lailla yhteisöllisiä kuin täällä Suomessa. Otetaan kontaktia naapureiden, työkavereiden, kenen kanssa vaan. Jäädään juttelemaan tuntemattomien kanssa, tutustutaan ja kutsutaan koteihin.

Erityisen yksinäiseksi tunsin itseni, kun palasin Suomeen. Otin hulluna kontaktia vanhoihin kavereihin, joihin olin yrittänyt myös maailmalla ollessani pitää yhteyksiä yllä. Hankin uusia harrastuksia, juttelin kaikkien kanssa, ja pyysin ihmisiä, kahville, lounaalle, leffaan, kävelylle jne jne. Jossain vaiheessa vain luovutin. Suomalaiset eivät ole helposti lähestyttäviä. Yksi sanoi minulle suoraan, että hänellä on jo riittävästi kavereita. Olisin kuollut nauruun, ellei olisi itkettänyt. Espanjassa tai Italiassa ei tunnu kellään olevan liikaa kavereita. Muut vain vaikenivat kuin muuri. Parhaat ystäväni ovat edelleen niitä, jotka jäivät ulkomaille. He jaksavat myös pitää yhteyttä ja ovat kiinnostuneita asioistani. Heillä ei ole koskaan sellaista vaihetta elämässä, etteikö ystävä sinne mahtuisi.

Edellinen ketju yksinäisistä oli paljon viihdyttävämpi.

Toi kuulostaa ihan ul-isemiselta, en tahtoisi olla teidän ystävänne. Ette harrasta mitään, ette ole mistään kiinnostuneita, mistä ihmeestä teidän kanssa juttelisi?

Hankkikaa elämä.

Sinullahan on hyvin asiat. Olet hyvä työssäsi ja sinua tarvitaan. Samaan aikaan ajattelet että olet "huono" jne. Eikö tässä ole paradoksi. Oikeasti sinun ajatuksesi ovat vai sinun ajatuksiasi. Opettele erottamaan ajatukset ja todellisuus toisistaan. Saat varmasti tuttavia ja kavereita, jos vain haluat, harrastukset jne.

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyydestä kärsii todella moni ihminen, myös sellainen, jolla näyttäisi asiat olevan hyvin. Tuntuu siltä, kuin yksinäisyys lisääntyisi koko ajan johtuen ihan siitä, että ihmistä ei tarvitse kohdata kasvotusten, kun on näitä näppäriä teknisiä vempaimia, joilla pidetään haurasta yhteyttä. Se ei kuitenkaan korvaa oikeaa kanssakäymistä muiden kanssa. Olen asunut muualla maailmalla, ja täytyy sanoa, että siellä ollaan eri lailla yhteisöllisiä kuin täällä Suomessa. Otetaan kontaktia naapureiden, työkavereiden, kenen kanssa vaan. Jäädään juttelemaan tuntemattomien kanssa, tutustutaan ja kutsutaan koteihin.

Erityisen yksinäiseksi tunsin itseni, kun palasin Suomeen. Otin hulluna kontaktia vanhoihin kavereihin, joihin olin yrittänyt myös maailmalla ollessani pitää yhteyksiä yllä. Hankin uusia harrastuksia, juttelin kaikkien kanssa, ja pyysin ihmisiä, kahville, lounaalle, leffaan, kävelylle jne jne. Jossain vaiheessa vain luovutin. Suomalaiset eivät ole helposti lähestyttäviä. Yksi sanoi minulle suoraan, että hänellä on jo riittävästi kavereita. Olisin kuollut nauruun, ellei olisi itkettänyt. Espanjassa tai Italiassa ei tunnu kellään olevan liikaa kavereita. Muut vain vaikenivat kuin muuri. Parhaat ystäväni ovat edelleen niitä, jotka jäivät ulkomaille. He jaksavat myös pitää yhteyttä ja ovat kiinnostuneita asioistani. Heillä ei ole koskaan sellaista vaihetta elämässä, etteikö ystävä sinne mahtuisi.

Ei tuossa ole mun mielestä mitään kummallista. Suuri osa meistä suomalaisista ei kaipaa jatkuvaa kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa. Monilla sosiaalinen kiintiö tulee täyteen jo työpäivän aikana helkkarin avokonttorissa, palavereissa juoksemisessa  tai jos on asiakaspalvelutyössä, asiakkaiden kanssa. Kun pääsee töistä, haluaa vain olla rauhassa tai korkeintaan puolison ja omien lasten kanssa. Ne suomalaiset, jotka nauttivat suuresti muiden ihmisten kanssa tekemisissä olemisesta, yleensä hakeutuvat sellaisiin ammatteihin, joissa saavat toteuttaa tätä. Usein kuitenkin käy niin, että kun ihmisten kanssa olemisesta tulee  työ, vapaa-ajallaan haluaa tehdä jotain muuta kuin mitä tekee töissä. 

Vierailija kirjoitti:

Hanki koira. Oikeasti. On ainakin syy lähteä kolme kertaa päivässä ulos, satoi tai paistoi. Ja on aina joku, joka on iloinen, kun tulet kotiin. Vaikka olisit käynyt vain viemässä roskat ulos. Joku, joka ei koskaan kyllästy sun hellyydenosoituksiisi. 

Ihmisen elämä ei aina mene kuten olisi toivonut. Siksi pitää yrittää pelata niillä korteilla, jotka sai. Keksiä elämäänsä jotain muuta sisältöä kuin mitä elämältä oli alunperin toivonut. Sulla on kuitenkin työpaikka ja siten toimeentulo, joten et ole kovin pahassa jamassa.  

En suosittele koiran hankkimista, jos ei ole varaa tuhansien eurojen eläinlääkärikuluihin.

Minä olen ypöyksin maailmassa, ei ole koiraakaan. Silti käyn pari kertaa päivässä ulkoilemassa. On mukava, ettei kukaan -edes koira- komenna minua lähtemään ulos pakkaseen ja pimeään klo 6 aamulla. Saan itse päättää, milloin on hyvä aika mennä ulos.

En ole työelämässäkään. Minulla on diagnosoitu vaikea masennus. En pääse hyödyntämään pitkää ja kallista koulutustani, mutta mitäs siitä.

Eniten elämässäni kaipaan ystävää, juuri sellaista kuin tässä edellä on kuvailtu. Jolle voi laittaa ex-tempore viestiä, jonka kanssa voisi nauraa ja hassutella. Puolisokin kelpaisi, kunhan hyväksyisi minut tämmöisenä puutteellisena.

"Keksiä elämälle muuta sisältöä kuin mitä oli alunperin toivonut." Hmm.... Tämä onkin tosi kinkkinen juttu. Olenhan minä jotain sisältöä näihin tyhjiin ja ankeisiin päiviin keksinyt, mutta eri asia on, tyydyttääkö se minua. Eli ei tyydytä. Huumeet on vielä kokeilematta, mutta en ole niihin päin kallellaan muutenkaan. Kun pää on jo valmiiksi hatara, en usko, että olisin "korkealla" edes pilvessä.

M57 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanki koira. Oikeasti. On ainakin syy lähteä kolme kertaa päivässä ulos, satoi tai paistoi. Ja on aina joku, joka on iloinen, kun tulet kotiin. Vaikka olisit käynyt vain viemässä roskat ulos. Joku, joka ei koskaan kyllästy sun hellyydenosoituksiisi. 

Ihmisen elämä ei aina mene kuten olisi toivonut. Siksi pitää yrittää pelata niillä korteilla, jotka sai. Keksiä elämäänsä jotain muuta sisältöä kuin mitä elämältä oli alunperin toivonut. Sulla on kuitenkin työpaikka ja siten toimeentulo, joten et ole kovin pahassa jamassa.  

Älä vaan hanki!

Olet kiinni siinä seuraavat 10-15 vuotta.

Ja sairastaa et voi.

Et käydä missään.

H ullu olet jos koiran otat yksinäisyyteen.

Ihan sivulta kommentoin tähän, mutta puhut ihan asiaa, ja moni ei noita mainitsemiasi asioita ajattele, kun koiran hankkimisinto iskee.  Ja vaikka sen yksinäisyytensä poistamiseksi seurakseen ottaisikin, niin se on vain lemmikki, eikä mikään ihmistä vastaava ystävä, jonka kanssa voi jutella ja pohtia elämän ongelmia ja kaikkea muutakin taivaan ja maan väliltä.  

Toisaalta jos koiran otat ihan vaan sen takia, että haluaa lemmikin elämäänsä, vaikka ystäviä ja sosiaalista kanssakäymistä olisikin, niin sitten tulee uusi ongelma siitä, ettei koiraansa voi jättää pitkiksi ajoiksi yksin kotiin, vaan sille on sitten aina löydettävä hoitopaikka tai hoitaja, jos elämään sisältyy paljon matkustelua ja sellaista menoa, jonne ei voi koiraansa viedä, ja jos voisikin, niin kyllä se on sitten hankalampaa kuin ilman koiraa.  Matkustelua rajoittaa ainakin siinä mielessä, että jos ei ole niitä ystäviä ollut aiemminkaan, niin mistä niitä sitten löydät koiran vahdiksi, kun haluaisi lähteä jonnekin matkustelemaan, jonne ei voi koiraansa mukaan ottaa.  Joku ehdottaa nyt, että onhan niitä koirahoitoloita, mutta eivät ne ilmaisia ole. Monta vuorokautta koirahoitolassa saattaa maksaa yllättävän paljon, ja eivätkä nekään ihan oman kodin likellä sijaitse, koira pitää kuljettaa sinne hoitolaankin, joka saattaakin olla monien kymmenien kilometrien päässä.

Vierailija kirjoitti:

En voi tarjota oikein muuta kuin vertaistukea. Olen sinua 10 vuotta vanhempi ja vähän samassa tilanteessa. Aikuinen on helposti aika yksin ilman puolisoa ja lähellä asuvaa sukua. 

Olen helposti lähestyttävä ja yleensä ihan pidetty, tuttuja on paljon ja aikoinaan oli hyviä ystäviäkin. Vaan ihmiset ovat vuosien varrella muuttaneet pois, perustaneet perheitä ja haluavat nähdä enää vain perheellisiä tuttujaan ym. Aikuinen sinkkuihminen ei ole oikein haluttua seuraa.

Ne kerrat kun tapaan ihmisiä ovat aina jotain tapahtumia, muutaman kerran vuodessa käydään vanhalla porukalla syömässä tai jotain muuta "isompaa". Ne ovat toki kivoja, vaan kaipaisin nimenomaan tavallista arjen ihmiskontaktia, kahvittelua, yhdessä syömistä, kävelyllä käyntiä, auttamista puolin ja toisin vaikka remonteissa ja elämän asioiden jakamista. En mitään 24/7 viihdyttäjää kuten monet kuvittelevat yksinäisten kaipaavan, vaan ihan vaan toista aikuista jolle voisi soittaa kun saa uuden työpaikan tai haluaisi seuraa kahville. 

Toiset ihmiset ei tällaista tule kokemaan koskaan elämänsä aikana eivätkä ymmärrä millaista on kun elämässä ei ole aitoja kohtaamisia eikä läsnäoloa. Ei sitä korvaa retket, matkat eikä kansalaisopiston kurssit, ei vaikka ne mukavia onkin. Ihminen tarvitsee sitä että on jollekin toiselle tärkeä omana itsenään, ei pelkkä viihde ja viihdytys riitä. Ymmärryksen ja kokemuspohjan puutteesta tulee näitä ilkeitä vastauksia, koita ohittaa ne.

Masennus iskee välillä itselläkin ja tunnen elämän kovin turhaksi. Elämästä ja kokemuksista häviää värit, kun niitä ei kenenkään kanssa jaa. Olen kokeillut kerhot, harrastukset, kansalaisopistojen kurssit, kaikki mitä olen onnistunut keksimään missä voisi tutustua ihmisiin. Aikuisilla on jo ne omat kuviot ja omat piirit, ystävystyminen on vaikeaa. Ei tässä oikein voi kuin yrittää tehdä muutosta elämäänsä, yritän itse järjestää itse muuttaa isompaan kaupunkiin, jos suuremmat piirit auttaisi asiaa. En tiedä auttaako, mutta täällä ei ainakaan mikään ole auttanut tilannettani.

Toivotan sinulle kovasti voimia ja valoisampaa tulevaisuutta. 

Tuossa kaipauksessasi ei ole mitään omituista. Tosiasia vaan on, että tuollaisen ystävän pitäisi asua kohtuullisen lähellä. Asun pääkaupunkiseudulla ja mulla on ystävä, jonka kanssa olisi kiva tehdä em asioita. Ongelma vaan on, että vaikka katson nopeimman reitin julkisilla hänen luokseen, matka yhteen suuntaan kestää noin tunnin. Ja jos matka takaisin tapahtuu myöhemmin illalla (esim klo 20) - kuten se arkisin tapahtuisikin - matkaan menisi jo puolitoista tuntia, koska yhden bussivaihdon kohdalla joutuisin odottamaan pysäkillä bussia 45 minuuttia. Ikävä tosiasia on, että tunnin kahvitteluun ei oikein jaksaisi käyttää 3,5 tuntia. Ei varsinkaan työpäivän päätteeksi. Toinen ystäväni ei asu ihan noin kaukana, mutta kahdella bussilla pitää hänenkin luokseen mennä ja matka yhteensuuntaan kestää parhaimmillaankin noin 40 minuuttia. Pikaiset kahvittelut tai yhteiset kävelylenkit jäävät, koska matkoihin menee liikaa aikaa. 

Kukaan ystävistäni tai kavereistani ei asu kävelymatkan päässä. Siskoni asuu ja sen vuoksi teenkin noita mainitsemiasi asioita siskoni kanssa. Jos hänkään ei asuisi, ei mullakaan olisi kahvittelu- ja iltakävelyseuraa. Ymmärrän oikein hyvin, ettei aikuisiällä ystävyys ole enää samanlaista kuin joskus nuorena, kun ystävät olivat kohtuullisen lähellä ja saattoi vain pikaisesti piipahtaa kahvilla. 

Itse olen ollut työkyvytön n. 4v ja mulla on perhe. Aluksi päivät tuntuivat yksinäisiltä kun oli tottunut töihin ja ihmiskontakteihin mutta nykyään suorastaan viihdyn itsekseni. Välillä näen muutamaa ystävääni.

Ketjun alussa joku toinen yksinäinen kirjoitti, että tuttuja ja kavereita on, mutta ei ketään sellaista, kenen kanssa tehdä jotain ex temporee! Tässä tulikin jo heti se asenneongelma! Ei nykyihmiset ehdi mihinkään ex tempore, vaan asiat pitää sopia viikkoja tai kuukausia etukäteen. Ja myös kun näin tehdään, yleensä tapaamiset onnistuu. Mitä enemmän järjestää tapaamisia hyvissä ajoin, sitä helpompi on lähentyä ja ehkä myös jonkin verran harrastaa viimehetken näkemisiä jos tilanteet antaa myöden.

Miksi  n51 (tms) jäät odottamaan, että nämä porukassa kokoontumiset tapahtuu kerran pari vuodessa? Miksi et itse järjestä niitä useammin, ja laita asioita tapahtumaan? Ongelma yksinäisillä monesti on se, että jäädään odotteleen että muut sitä ja tätä. Jos niillä muilla on paljon hyviä ja läheisiä ystäviä jo etukäteen, ei heillä ole tarvetta lähteä tustutumaan läheisemmin johonkin uuteen tai etäisempään ihmiseen. Tämän etäisen ihmisen on ITSE LUOTAVA TOISILLE TARVE syvempään tutustumiseen, ja se tarkoittaa sitä, että joutuu ehkä pitkänkin aikaa järjesteleen tapaamisia ja kutsumaan ihmisiä ihan oma-aloitteisesti ja ehkä myös ilman vastavuoroisuutta.

Kun on sinnikäs, pikkuhiljaa tutustuu näiden ennen etäisten ystävien ympyröihin, ja löytää sieltä uusia kontakteja, joihin tutustumalla omakin ystäväpiiri kasvaa. Tämä tietenkin vaatii työntekoa, ja myös lähtökohtaisesti ns tylsiin ihmisiin paneutumista. mutta mikäpä tärkeä asia ei vaatisi työtä.

Ap kuvailee itseään hyväksi ja ahkeraksi työntekijäksi. Nyt ehdottomasti orientoidut työpaikalla myöskin hyvänä ja ahkerana firman bileiden järjestäjänä. Ehdotat pomoille illanviettoja, virkistyspäiviä, työkavereille drinkille lähtöä, työyhteisön bileitä tai vaikka naamiaisia sinun luonasi! Siitä se lähtee, että ensin saat porukoita kokoon, jonka jälkeen alat vasta perusteellisemmin lähentyyn yksilöiden kanssa. Yksinäiset tekevät usein virheen siinä, että alkavat lähestyä yhtä ihmistä liian nopeasti liian innostuneesti. Ensin isompi ryhmä haltuun missä kaikilla on kivaa, ja sitten vasta ystävystymään syvemmin.

Miksi et kutsuisi niitä paria vanhaa lukiokaveria luoksesi muistelemaan "vanhoja hyviä lukioaikoja" teemaan liittyvän musiikin ja hyvän ruuan ja juoman merkeissä? Tai jos menet johonkin harrastusporukkaan, yleensä ihmiset tykkäävät sosiaalisista tyypeistä jotka järkkäilevät kaikkea kivaa yhteistoimintaa harrastuksen ulkopuolella. Olet vielä sen verran nuorikin, että vanhoja kavereita ja työkavereita on helppo pyytää illanviettoihin ym vaikka ette niin läheisiä olisikaan.

Lisäksi some on tärkeä elementti em tueksi. Ensinnäkin, perusta tili, ala seuraamaan sinua kiinnostavia tyyppejä, ja pyydä heitä seuraamaan sinua (esim kansainväliset valokuvaajat ym alkavat usein seuraamaan myös sinua jos sinulla on jotain kaunista tai kiinnostavaa annettavaa) Sitten ala alkuun kuvata ihan arkipäiväsiä asioita.. kauniita maisemia, pihan kukkia, valoja ja varjoja, ruoka-annoksia, muutama reenikuva, pari selfiee, työpaikalta jotain, kahvilasta tai baarista jtn. Näin saat profiilisi alkuun, muut saavat sinusta normaalin ja positiivisen vaikutelman, ja myös itse saat vahvistettua parempaa fiilistä, kun voit palata positiivisiin hetkiin selailemalla kuvia.. aloita uusi harrastus, muista kuvata bileet ja illanvietot, joskus shoppailut jne. Näin seuraajasi, esim työkaverisi ja vanhat lukiokaverisi saavat sinusta jotain tarttuma- ja samaistumispintaa, ja kokevat sinut jo tutummaksi ja helpommin lähestyttäväksi.

Onnea matkaan, aloita jo tänään!

T. Entinen yksinäinen, ja kaiken yllämainitun onnistuneesti toteuttanut nykyinen sosiaalikko ;)

Koiran sijasta enemmin kissa, kani, marsu tms. Koira on se kaikkein sitovin, työläin ja todennäköisesti eniten rahaa vievä. Siis jos päätyy lemmikin hankintaan.

Täällä olis yks mies sulle mut ei sulle kelpaa kuitenkaan. Pelkkää itsesääliästä uli*naa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi tarjota oikein muuta kuin vertaistukea. Olen sinua 10 vuotta vanhempi ja vähän samassa tilanteessa. Aikuinen on helposti aika yksin ilman puolisoa ja lähellä asuvaa sukua. 

Olen helposti lähestyttävä ja yleensä ihan pidetty, tuttuja on paljon ja aikoinaan oli hyviä ystäviäkin. Vaan ihmiset ovat vuosien varrella muuttaneet pois, perustaneet perheitä ja haluavat nähdä enää vain perheellisiä tuttujaan ym. Aikuinen sinkkuihminen ei ole oikein haluttua seuraa.

Ne kerrat kun tapaan ihmisiä ovat aina jotain tapahtumia, muutaman kerran vuodessa käydään vanhalla porukalla syömässä tai jotain muuta "isompaa". Ne ovat toki kivoja, vaan kaipaisin nimenomaan tavallista arjen ihmiskontaktia, kahvittelua, yhdessä syömistä, kävelyllä käyntiä, auttamista puolin ja toisin vaikka remonteissa ja elämän asioiden jakamista. En mitään 24/7 viihdyttäjää kuten monet kuvittelevat yksinäisten kaipaavan, vaan ihan vaan toista aikuista jolle voisi soittaa kun saa uuden työpaikan tai haluaisi seuraa kahville. 

Toiset ihmiset ei tällaista tule kokemaan koskaan elämänsä aikana eivätkä ymmärrä millaista on kun elämässä ei ole aitoja kohtaamisia eikä läsnäoloa. Ei sitä korvaa retket, matkat eikä kansalaisopiston kurssit, ei vaikka ne mukavia onkin. Ihminen tarvitsee sitä että on jollekin toiselle tärkeä omana itsenään, ei pelkkä viihde ja viihdytys riitä. Ymmärryksen ja kokemuspohjan puutteesta tulee näitä ilkeitä vastauksia, koita ohittaa ne.

Masennus iskee välillä itselläkin ja tunnen elämän kovin turhaksi. Elämästä ja kokemuksista häviää värit, kun niitä ei kenenkään kanssa jaa. Olen kokeillut kerhot, harrastukset, kansalaisopistojen kurssit, kaikki mitä olen onnistunut keksimään missä voisi tutustua ihmisiin. Aikuisilla on jo ne omat kuviot ja omat piirit, ystävystyminen on vaikeaa. Ei tässä oikein voi kuin yrittää tehdä muutosta elämäänsä, yritän itse järjestää itse muuttaa isompaan kaupunkiin, jos suuremmat piirit auttaisi asiaa. En tiedä auttaako, mutta täällä ei ainakaan mikään ole auttanut tilannettani.

Toivotan sinulle kovasti voimia ja valoisampaa tulevaisuutta. 

Tuossa kaipauksessasi ei ole mitään omituista. Tosiasia vaan on, että tuollaisen ystävän pitäisi asua kohtuullisen lähellä. Asun pääkaupunkiseudulla ja mulla on ystävä, jonka kanssa olisi kiva tehdä em asioita. Ongelma vaan on, että vaikka katson nopeimman reitin julkisilla hänen luokseen, matka yhteen suuntaan kestää noin tunnin. Ja jos matka takaisin tapahtuu myöhemmin illalla (esim klo 20) - kuten se arkisin tapahtuisikin - matkaan menisi jo puolitoista tuntia, koska yhden bussivaihdon kohdalla joutuisin odottamaan pysäkillä bussia 45 minuuttia. Ikävä tosiasia on, että tunnin kahvitteluun ei oikein jaksaisi käyttää 3,5 tuntia. Ei varsinkaan työpäivän päätteeksi. Toinen ystäväni ei asu ihan noin kaukana, mutta kahdella bussilla pitää hänenkin luokseen mennä ja matka yhteensuuntaan kestää parhaimmillaankin noin 40 minuuttia. Pikaiset kahvittelut tai yhteiset kävelylenkit jäävät, koska matkoihin menee liikaa aikaa. 

Kukaan ystävistäni tai kavereistani ei asu kävelymatkan päässä. Siskoni asuu ja sen vuoksi teenkin noita mainitsemiasi asioita siskoni kanssa. Jos hänkään ei asuisi, ei mullakaan olisi kahvittelu- ja iltakävelyseuraa. Ymmärrän oikein hyvin, ettei aikuisiällä ystävyys ole enää samanlaista kuin joskus nuorena, kun ystävät olivat kohtuullisen lähellä ja saattoi vain pikaisesti piipahtaa kahvilla. 

Ei sinun tarvitse matkustaa kahdella bussilla toisen kotiin.

Sopikaa tapaaminen keskustaan/jonnekin, mihin kumpikin pääsee helposti ja suht nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Ketjun alussa joku toinen yksinäinen kirjoitti, että tuttuja ja kavereita on, mutta ei ketään sellaista, kenen kanssa tehdä jotain ex temporee! Tässä tulikin jo heti se asenneongelma! Ei nykyihmiset ehdi mihinkään ex tempore, vaan asiat pitää sopia viikkoja tai kuukausia etukäteen. Ja myös kun näin tehdään, yleensä tapaamiset onnistuu. Mitä enemmän järjestää tapaamisia hyvissä ajoin, sitä helpompi on lähentyä ja ehkä myös jonkin verran harrastaa viimehetken näkemisiä jos tilanteet antaa myöden.

Miksi  n51 (tms) jäät odottamaan, että nämä porukassa kokoontumiset tapahtuu kerran pari vuodessa? Miksi et itse järjestä niitä useammin, ja laita asioita tapahtumaan? Ongelma yksinäisillä monesti on se, että jäädään odotteleen että muut sitä ja tätä. Jos niillä muilla on paljon hyviä ja läheisiä ystäviä jo etukäteen, ei heillä ole tarvetta lähteä tustutumaan läheisemmin johonkin uuteen tai etäisempään ihmiseen. Tämän etäisen ihmisen on ITSE LUOTAVA TOISILLE TARVE syvempään tutustumiseen, ja se tarkoittaa sitä, että joutuu ehkä pitkänkin aikaa järjesteleen tapaamisia ja kutsumaan ihmisiä ihan oma-aloitteisesti ja ehkä myös ilman vastavuoroisuutta.

Kun on sinnikäs, pikkuhiljaa tutustuu näiden ennen etäisten ystävien ympyröihin, ja löytää sieltä uusia kontakteja, joihin tutustumalla omakin ystäväpiiri kasvaa. Tämä tietenkin vaatii työntekoa, ja myös lähtökohtaisesti ns tylsiin ihmisiin paneutumista. mutta mikäpä tärkeä asia ei vaatisi työtä.

Ap kuvailee itseään hyväksi ja ahkeraksi työntekijäksi. Nyt ehdottomasti orientoidut työpaikalla myöskin hyvänä ja ahkerana firman bileiden järjestäjänä. Ehdotat pomoille illanviettoja, virkistyspäiviä, työkavereille drinkille lähtöä, työyhteisön bileitä tai vaikka naamiaisia sinun luonasi! Siitä se lähtee, että ensin saat porukoita kokoon, jonka jälkeen alat vasta perusteellisemmin lähentyyn yksilöiden kanssa. Yksinäiset tekevät usein virheen siinä, että alkavat lähestyä yhtä ihmistä liian nopeasti liian innostuneesti. Ensin isompi ryhmä haltuun missä kaikilla on kivaa, ja sitten vasta ystävystymään syvemmin.

Miksi et kutsuisi niitä paria vanhaa lukiokaveria luoksesi muistelemaan "vanhoja hyviä lukioaikoja" teemaan liittyvän musiikin ja hyvän ruuan ja juoman merkeissä? Tai jos menet johonkin harrastusporukkaan, yleensä ihmiset tykkäävät sosiaalisista tyypeistä jotka järkkäilevät kaikkea kivaa yhteistoimintaa harrastuksen ulkopuolella. Olet vielä sen verran nuorikin, että vanhoja kavereita ja työkavereita on helppo pyytää illanviettoihin ym vaikka ette niin läheisiä olisikaan.

Lisäksi some on tärkeä elementti em tueksi. Ensinnäkin, perusta tili, ala seuraamaan sinua kiinnostavia tyyppejä, ja pyydä heitä seuraamaan sinua (esim kansainväliset valokuvaajat ym alkavat usein seuraamaan myös sinua jos sinulla on jotain kaunista tai kiinnostavaa annettavaa) Sitten ala alkuun kuvata ihan arkipäiväsiä asioita.. kauniita maisemia, pihan kukkia, valoja ja varjoja, ruoka-annoksia, muutama reenikuva, pari selfiee, työpaikalta jotain, kahvilasta tai baarista jtn. Näin saat profiilisi alkuun, muut saavat sinusta normaalin ja positiivisen vaikutelman, ja myös itse saat vahvistettua parempaa fiilistä, kun voit palata positiivisiin hetkiin selailemalla kuvia.. aloita uusi harrastus, muista kuvata bileet ja illanvietot, joskus shoppailut jne. Näin seuraajasi, esim työkaverisi ja vanhat lukiokaverisi saavat sinusta jotain tarttuma- ja samaistumispintaa, ja kokevat sinut jo tutummaksi ja helpommin lähestyttäväksi.

Onnea matkaan, aloita jo tänään!

T. Entinen yksinäinen, ja kaiken yllämainitun onnistuneesti toteuttanut nykyinen sosiaalikko ;)

Ahkera bileiden järjestäminen on varmaan ihan hyvä juttu, jos työkaverit ovat ahkeria bilettäjiä. Olin nuorena töissä paikassa, jossa työporukkaani kuului 7 nuorta miestä ja nuorta naista, joista suurin osa oli vielä sinkkujakin. Meillä oli paljon työajan ulkopuolella olevia yhteisiä juttuja. Vähitellen vaan porukka alkoi pariutua ja hankkia lapsia. Osa lähti opiskelemaan ja tilalle tuli päälle nelikymppisiä. Työajan ulkopuoliset jutut vähenivät, koska eivät työkaverit osallistuneet niihin enää. 

Vierailija kirjoitti:

Ketjun alussa joku toinen yksinäinen kirjoitti, että tuttuja ja kavereita on, mutta ei ketään sellaista, kenen kanssa tehdä jotain ex temporee! Tässä tulikin jo heti se asenneongelma! Ei nykyihmiset ehdi mihinkään ex tempore, vaan asiat pitää sopia viikkoja tai kuukausia etukäteen. Ja myös kun näin tehdään, yleensä tapaamiset onnistuu. Mitä enemmän järjestää tapaamisia hyvissä ajoin, sitä helpompi on lähentyä ja ehkä myös jonkin verran harrastaa viimehetken näkemisiä jos tilanteet antaa myöden.

Miksi  n51 (tms) jäät odottamaan, että nämä porukassa kokoontumiset tapahtuu kerran pari vuodessa? Miksi et itse järjestä niitä useammin, ja laita asioita tapahtumaan? Ongelma yksinäisillä monesti on se, että jäädään odotteleen että muut sitä ja tätä. Jos niillä muilla on paljon hyviä ja läheisiä ystäviä jo etukäteen, ei heillä ole tarvetta lähteä tustutumaan läheisemmin johonkin uuteen tai etäisempään ihmiseen. Tämän etäisen ihmisen on ITSE LUOTAVA TOISILLE TARVE syvempään tutustumiseen, ja se tarkoittaa sitä, että joutuu ehkä pitkänkin aikaa järjesteleen tapaamisia ja kutsumaan ihmisiä ihan oma-aloitteisesti ja ehkä myös ilman vastavuoroisuutta.

Kun on sinnikäs, pikkuhiljaa tutustuu näiden ennen etäisten ystävien ympyröihin, ja löytää sieltä uusia kontakteja, joihin tutustumalla omakin ystäväpiiri kasvaa. Tämä tietenkin vaatii työntekoa, ja myös lähtökohtaisesti ns tylsiin ihmisiin paneutumista. mutta mikäpä tärkeä asia ei vaatisi työtä.

Ap kuvailee itseään hyväksi ja ahkeraksi työntekijäksi. Nyt ehdottomasti orientoidut työpaikalla myöskin hyvänä ja ahkerana firman bileiden järjestäjänä. Ehdotat pomoille illanviettoja, virkistyspäiviä, työkavereille drinkille lähtöä, työyhteisön bileitä tai vaikka naamiaisia sinun luonasi! Siitä se lähtee, että ensin saat porukoita kokoon, jonka jälkeen alat vasta perusteellisemmin lähentyyn yksilöiden kanssa. Yksinäiset tekevät usein virheen siinä, että alkavat lähestyä yhtä ihmistä liian nopeasti liian innostuneesti. Ensin isompi ryhmä haltuun missä kaikilla on kivaa, ja sitten vasta ystävystymään syvemmin.

Miksi et kutsuisi niitä paria vanhaa lukiokaveria luoksesi muistelemaan "vanhoja hyviä lukioaikoja" teemaan liittyvän musiikin ja hyvän ruuan ja juoman merkeissä? Tai jos menet johonkin harrastusporukkaan, yleensä ihmiset tykkäävät sosiaalisista tyypeistä jotka järkkäilevät kaikkea kivaa yhteistoimintaa harrastuksen ulkopuolella. Olet vielä sen verran nuorikin, että vanhoja kavereita ja työkavereita on helppo pyytää illanviettoihin ym vaikka ette niin läheisiä olisikaan.

Lisäksi some on tärkeä elementti em tueksi. Ensinnäkin, perusta tili, ala seuraamaan sinua kiinnostavia tyyppejä, ja pyydä heitä seuraamaan sinua (esim kansainväliset valokuvaajat ym alkavat usein seuraamaan myös sinua jos sinulla on jotain kaunista tai kiinnostavaa annettavaa) Sitten ala alkuun kuvata ihan arkipäiväsiä asioita.. kauniita maisemia, pihan kukkia, valoja ja varjoja, ruoka-annoksia, muutama reenikuva, pari selfiee, työpaikalta jotain, kahvilasta tai baarista jtn. Näin saat profiilisi alkuun, muut saavat sinusta normaalin ja positiivisen vaikutelman, ja myös itse saat vahvistettua parempaa fiilistä, kun voit palata positiivisiin hetkiin selailemalla kuvia.. aloita uusi harrastus, muista kuvata bileet ja illanvietot, joskus shoppailut jne. Näin seuraajasi, esim työkaverisi ja vanhat lukiokaverisi saavat sinusta jotain tarttuma- ja samaistumispintaa, ja kokevat sinut jo tutummaksi ja helpommin lähestyttäväksi.

Onnea matkaan, aloita jo tänään!

T. Entinen yksinäinen, ja kaiken yllämainitun onnistuneesti toteuttanut nykyinen sosiaalikko ;)

Huh huh. Yksinäisenä introverttinä joudun toteamaan, että minulla laatu korvaa määrän. Yksi ystävä riittää. Enkä häneenkään takerru 24/7, ehei!

En halua pinnallisia tuttavuuksia, jotka eivät anna itselle mitään.

En halua myöskään osallistua kaikenmaailman pippaloihin, joissa näitä sosiaalikkoja liitää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi tarjota oikein muuta kuin vertaistukea. Olen sinua 10 vuotta vanhempi ja vähän samassa tilanteessa. Aikuinen on helposti aika yksin ilman puolisoa ja lähellä asuvaa sukua. 

Olen helposti lähestyttävä ja yleensä ihan pidetty, tuttuja on paljon ja aikoinaan oli hyviä ystäviäkin. Vaan ihmiset ovat vuosien varrella muuttaneet pois, perustaneet perheitä ja haluavat nähdä enää vain perheellisiä tuttujaan ym. Aikuinen sinkkuihminen ei ole oikein haluttua seuraa.

Ne kerrat kun tapaan ihmisiä ovat aina jotain tapahtumia, muutaman kerran vuodessa käydään vanhalla porukalla syömässä tai jotain muuta "isompaa". Ne ovat toki kivoja, vaan kaipaisin nimenomaan tavallista arjen ihmiskontaktia, kahvittelua, yhdessä syömistä, kävelyllä käyntiä, auttamista puolin ja toisin vaikka remonteissa ja elämän asioiden jakamista. En mitään 24/7 viihdyttäjää kuten monet kuvittelevat yksinäisten kaipaavan, vaan ihan vaan toista aikuista jolle voisi soittaa kun saa uuden työpaikan tai haluaisi seuraa kahville. 

Toiset ihmiset ei tällaista tule kokemaan koskaan elämänsä aikana eivätkä ymmärrä millaista on kun elämässä ei ole aitoja kohtaamisia eikä läsnäoloa. Ei sitä korvaa retket, matkat eikä kansalaisopiston kurssit, ei vaikka ne mukavia onkin. Ihminen tarvitsee sitä että on jollekin toiselle tärkeä omana itsenään, ei pelkkä viihde ja viihdytys riitä. Ymmärryksen ja kokemuspohjan puutteesta tulee näitä ilkeitä vastauksia, koita ohittaa ne.

Masennus iskee välillä itselläkin ja tunnen elämän kovin turhaksi. Elämästä ja kokemuksista häviää värit, kun niitä ei kenenkään kanssa jaa. Olen kokeillut kerhot, harrastukset, kansalaisopistojen kurssit, kaikki mitä olen onnistunut keksimään missä voisi tutustua ihmisiin. Aikuisilla on jo ne omat kuviot ja omat piirit, ystävystyminen on vaikeaa. Ei tässä oikein voi kuin yrittää tehdä muutosta elämäänsä, yritän itse järjestää itse muuttaa isompaan kaupunkiin, jos suuremmat piirit auttaisi asiaa. En tiedä auttaako, mutta täällä ei ainakaan mikään ole auttanut tilannettani.

Toivotan sinulle kovasti voimia ja valoisampaa tulevaisuutta. 

Tuossa kaipauksessasi ei ole mitään omituista. Tosiasia vaan on, että tuollaisen ystävän pitäisi asua kohtuullisen lähellä. Asun pääkaupunkiseudulla ja mulla on ystävä, jonka kanssa olisi kiva tehdä em asioita. Ongelma vaan on, että vaikka katson nopeimman reitin julkisilla hänen luokseen, matka yhteen suuntaan kestää noin tunnin. Ja jos matka takaisin tapahtuu myöhemmin illalla (esim klo 20) - kuten se arkisin tapahtuisikin - matkaan menisi jo puolitoista tuntia, koska yhden bussivaihdon kohdalla joutuisin odottamaan pysäkillä bussia 45 minuuttia. Ikävä tosiasia on, että tunnin kahvitteluun ei oikein jaksaisi käyttää 3,5 tuntia. Ei varsinkaan työpäivän päätteeksi. Toinen ystäväni ei asu ihan noin kaukana, mutta kahdella bussilla pitää hänenkin luokseen mennä ja matka yhteensuuntaan kestää parhaimmillaankin noin 40 minuuttia. Pikaiset kahvittelut tai yhteiset kävelylenkit jäävät, koska matkoihin menee liikaa aikaa. 

Kukaan ystävistäni tai kavereistani ei asu kävelymatkan päässä. Siskoni asuu ja sen vuoksi teenkin noita mainitsemiasi asioita siskoni kanssa. Jos hänkään ei asuisi, ei mullakaan olisi kahvittelu- ja iltakävelyseuraa. Ymmärrän oikein hyvin, ettei aikuisiällä ystävyys ole enää samanlaista kuin joskus nuorena, kun ystävät olivat kohtuullisen lähellä ja saattoi vain pikaisesti piipahtaa kahvilla. 

Ei sinun tarvitse matkustaa kahdella bussilla toisen kotiin.

Sopikaa tapaaminen keskustaan/jonnekin, mihin kumpikin pääsee helposti ja suht nopeasti.

No niin me yleensä tehdäänkin eli tavataan Helsingin keskustassa. Sinnekin tosin multa menee yhteensuuntaan aikaa 30 minuuttia. Oletin tuon edellisen kirjoittajan tarkoittavan kahvittelulla toisen kotona tapahtuvaa kahvittelua eikä jossain kahvilassa tapahtuvaa kahvittelua, ja kävelyllä käymisellä jotain lähiympäristössä kävelyä eikä sitä, että lähdetään jonnekin kauemmas kävelemään yhdessä. Siis sellaista helppoa ja nopeaa, jota voisi tehdä aika extempore. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjun alussa joku toinen yksinäinen kirjoitti, että tuttuja ja kavereita on, mutta ei ketään sellaista, kenen kanssa tehdä jotain ex temporee! Tässä tulikin jo heti se asenneongelma! Ei nykyihmiset ehdi mihinkään ex tempore, vaan asiat pitää sopia viikkoja tai kuukausia etukäteen. Ja myös kun näin tehdään, yleensä tapaamiset onnistuu. Mitä enemmän järjestää tapaamisia hyvissä ajoin, sitä helpompi on lähentyä ja ehkä myös jonkin verran harrastaa viimehetken näkemisiä jos tilanteet antaa myöden.

Miksi  n51 (tms) jäät odottamaan, että nämä porukassa kokoontumiset tapahtuu kerran pari vuodessa? Miksi et itse järjestä niitä useammin, ja laita asioita tapahtumaan? Ongelma yksinäisillä monesti on se, että jäädään odotteleen että muut sitä ja tätä. Jos niillä muilla on paljon hyviä ja läheisiä ystäviä jo etukäteen, ei heillä ole tarvetta lähteä tustutumaan läheisemmin johonkin uuteen tai etäisempään ihmiseen. Tämän etäisen ihmisen on ITSE LUOTAVA TOISILLE TARVE syvempään tutustumiseen, ja se tarkoittaa sitä, että joutuu ehkä pitkänkin aikaa järjesteleen tapaamisia ja kutsumaan ihmisiä ihan oma-aloitteisesti ja ehkä myös ilman vastavuoroisuutta.

Kun on sinnikäs, pikkuhiljaa tutustuu näiden ennen etäisten ystävien ympyröihin, ja löytää sieltä uusia kontakteja, joihin tutustumalla omakin ystäväpiiri kasvaa. Tämä tietenkin vaatii työntekoa, ja myös lähtökohtaisesti ns tylsiin ihmisiin paneutumista. mutta mikäpä tärkeä asia ei vaatisi työtä.

Ap kuvailee itseään hyväksi ja ahkeraksi työntekijäksi. Nyt ehdottomasti orientoidut työpaikalla myöskin hyvänä ja ahkerana firman bileiden järjestäjänä. Ehdotat pomoille illanviettoja, virkistyspäiviä, työkavereille drinkille lähtöä, työyhteisön bileitä tai vaikka naamiaisia sinun luonasi! Siitä se lähtee, että ensin saat porukoita kokoon, jonka jälkeen alat vasta perusteellisemmin lähentyyn yksilöiden kanssa. Yksinäiset tekevät usein virheen siinä, että alkavat lähestyä yhtä ihmistä liian nopeasti liian innostuneesti. Ensin isompi ryhmä haltuun missä kaikilla on kivaa, ja sitten vasta ystävystymään syvemmin.

Miksi et kutsuisi niitä paria vanhaa lukiokaveria luoksesi muistelemaan "vanhoja hyviä lukioaikoja" teemaan liittyvän musiikin ja hyvän ruuan ja juoman merkeissä? Tai jos menet johonkin harrastusporukkaan, yleensä ihmiset tykkäävät sosiaalisista tyypeistä jotka järkkäilevät kaikkea kivaa yhteistoimintaa harrastuksen ulkopuolella. Olet vielä sen verran nuorikin, että vanhoja kavereita ja työkavereita on helppo pyytää illanviettoihin ym vaikka ette niin läheisiä olisikaan.

Lisäksi some on tärkeä elementti em tueksi. Ensinnäkin, perusta tili, ala seuraamaan sinua kiinnostavia tyyppejä, ja pyydä heitä seuraamaan sinua (esim kansainväliset valokuvaajat ym alkavat usein seuraamaan myös sinua jos sinulla on jotain kaunista tai kiinnostavaa annettavaa) Sitten ala alkuun kuvata ihan arkipäiväsiä asioita.. kauniita maisemia, pihan kukkia, valoja ja varjoja, ruoka-annoksia, muutama reenikuva, pari selfiee, työpaikalta jotain, kahvilasta tai baarista jtn. Näin saat profiilisi alkuun, muut saavat sinusta normaalin ja positiivisen vaikutelman, ja myös itse saat vahvistettua parempaa fiilistä, kun voit palata positiivisiin hetkiin selailemalla kuvia.. aloita uusi harrastus, muista kuvata bileet ja illanvietot, joskus shoppailut jne. Näin seuraajasi, esim työkaverisi ja vanhat lukiokaverisi saavat sinusta jotain tarttuma- ja samaistumispintaa, ja kokevat sinut jo tutummaksi ja helpommin lähestyttäväksi.

Onnea matkaan, aloita jo tänään!

T. Entinen yksinäinen, ja kaiken yllämainitun onnistuneesti toteuttanut nykyinen sosiaalikko ;)

Ahkera bileiden järjestäminen on varmaan ihan hyvä juttu, jos työkaverit ovat ahkeria bilettäjiä. Olin nuorena töissä paikassa, jossa työporukkaani kuului 7 nuorta miestä ja nuorta naista, joista suurin osa oli vielä sinkkujakin. Meillä oli paljon työajan ulkopuolella olevia yhteisiä juttuja. Vähitellen vaan porukka alkoi pariutua ja hankkia lapsia. Osa lähti opiskelemaan ja tilalle tuli päälle nelikymppisiä. Työajan ulkopuoliset jutut vähenivät, koska eivät työkaverit osallistuneet niihin enää. 

Niin, tosin siinä vaiheessa kun ihmiset vielä bilettävät ennen perheenperustamisia jne, pitää käyttää tilaisuus hyväksi ja tutustua sillä tasolla, että ystävyys säilyy elämäntilanteen muututtuakin :) Mikään elämäntilanne ei ole pysyvä, joten muuttuva tai hetkittäinen erilainen elämäntilanne ei ole hyvä syy unohtaa ystävyyttä tai jättää se "hoitamatta". Lopultahan kyseessä on ihmissuhdetaidot, ystäviä saa kuka vaan, mutta se että ystävät pystyy pitämään, vaatii ehkä jo etukäteen oikeanlaista asennetta.

Mitä tulee nelikymppisii työkavereihin jotka ei biletä (ainakaan ahkerasti), niin niiden kanssa voi välillä keksiä muutakin aktiviteettiä.. illallistamisista teatterheihin tai vaikka lukupiireihin.. ;) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjun alussa joku toinen yksinäinen kirjoitti, että tuttuja ja kavereita on, mutta ei ketään sellaista, kenen kanssa tehdä jotain ex temporee! Tässä tulikin jo heti se asenneongelma! Ei nykyihmiset ehdi mihinkään ex tempore, vaan asiat pitää sopia viikkoja tai kuukausia etukäteen. Ja myös kun näin tehdään, yleensä tapaamiset onnistuu. Mitä enemmän järjestää tapaamisia hyvissä ajoin, sitä helpompi on lähentyä ja ehkä myös jonkin verran harrastaa viimehetken näkemisiä jos tilanteet antaa myöden.

Miksi  n51 (tms) jäät odottamaan, että nämä porukassa kokoontumiset tapahtuu kerran pari vuodessa? Miksi et itse järjestä niitä useammin, ja laita asioita tapahtumaan? Ongelma yksinäisillä monesti on se, että jäädään odotteleen että muut sitä ja tätä. Jos niillä muilla on paljon hyviä ja läheisiä ystäviä jo etukäteen, ei heillä ole tarvetta lähteä tustutumaan läheisemmin johonkin uuteen tai etäisempään ihmiseen. Tämän etäisen ihmisen on ITSE LUOTAVA TOISILLE TARVE syvempään tutustumiseen, ja se tarkoittaa sitä, että joutuu ehkä pitkänkin aikaa järjesteleen tapaamisia ja kutsumaan ihmisiä ihan oma-aloitteisesti ja ehkä myös ilman vastavuoroisuutta.

Kun on sinnikäs, pikkuhiljaa tutustuu näiden ennen etäisten ystävien ympyröihin, ja löytää sieltä uusia kontakteja, joihin tutustumalla omakin ystäväpiiri kasvaa. Tämä tietenkin vaatii työntekoa, ja myös lähtökohtaisesti ns tylsiin ihmisiin paneutumista. mutta mikäpä tärkeä asia ei vaatisi työtä.

Ap kuvailee itseään hyväksi ja ahkeraksi työntekijäksi. Nyt ehdottomasti orientoidut työpaikalla myöskin hyvänä ja ahkerana firman bileiden järjestäjänä. Ehdotat pomoille illanviettoja, virkistyspäiviä, työkavereille drinkille lähtöä, työyhteisön bileitä tai vaikka naamiaisia sinun luonasi! Siitä se lähtee, että ensin saat porukoita kokoon, jonka jälkeen alat vasta perusteellisemmin lähentyyn yksilöiden kanssa. Yksinäiset tekevät usein virheen siinä, että alkavat lähestyä yhtä ihmistä liian nopeasti liian innostuneesti. Ensin isompi ryhmä haltuun missä kaikilla on kivaa, ja sitten vasta ystävystymään syvemmin.

Miksi et kutsuisi niitä paria vanhaa lukiokaveria luoksesi muistelemaan "vanhoja hyviä lukioaikoja" teemaan liittyvän musiikin ja hyvän ruuan ja juoman merkeissä? Tai jos menet johonkin harrastusporukkaan, yleensä ihmiset tykkäävät sosiaalisista tyypeistä jotka järkkäilevät kaikkea kivaa yhteistoimintaa harrastuksen ulkopuolella. Olet vielä sen verran nuorikin, että vanhoja kavereita ja työkavereita on helppo pyytää illanviettoihin ym vaikka ette niin läheisiä olisikaan.

Lisäksi some on tärkeä elementti em tueksi. Ensinnäkin, perusta tili, ala seuraamaan sinua kiinnostavia tyyppejä, ja pyydä heitä seuraamaan sinua (esim kansainväliset valokuvaajat ym alkavat usein seuraamaan myös sinua jos sinulla on jotain kaunista tai kiinnostavaa annettavaa) Sitten ala alkuun kuvata ihan arkipäiväsiä asioita.. kauniita maisemia, pihan kukkia, valoja ja varjoja, ruoka-annoksia, muutama reenikuva, pari selfiee, työpaikalta jotain, kahvilasta tai baarista jtn. Näin saat profiilisi alkuun, muut saavat sinusta normaalin ja positiivisen vaikutelman, ja myös itse saat vahvistettua parempaa fiilistä, kun voit palata positiivisiin hetkiin selailemalla kuvia.. aloita uusi harrastus, muista kuvata bileet ja illanvietot, joskus shoppailut jne. Näin seuraajasi, esim työkaverisi ja vanhat lukiokaverisi saavat sinusta jotain tarttuma- ja samaistumispintaa, ja kokevat sinut jo tutummaksi ja helpommin lähestyttäväksi.

Onnea matkaan, aloita jo tänään!

T. Entinen yksinäinen, ja kaiken yllämainitun onnistuneesti toteuttanut nykyinen sosiaalikko ;)

Huh huh. Yksinäisenä introverttinä joudun toteamaan, että minulla laatu korvaa määrän. Yksi ystävä riittää. Enkä häneenkään takerru 24/7, ehei!

En halua pinnallisia tuttavuuksia, jotka eivät anna itselle mitään.

En halua myöskään osallistua kaikenmaailman pippaloihin, joissa näitä sosiaalikkoja liitää.

No selkeästi tässä tapauksessa kukaan ei laske mitään sinun introverttiyden varaan, että voit lopettaa puhkumisen. Laatua löytääkseen on pakko etsiä määrästä. Aika jännä että tämä ei ole introverteillekkin itsestäänselvää.