Miksi vauvanhoito on miehille niin vaikeaa? Heti kun vauva vähänkin itkaisee, työnnetään vauva äidin syliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska miehet pelkää sitä itkua ja eivät ehkä aluksi tiedä mitä oikeen tehdä. Nainen hoivaa vauvaa luonnollisemmin ehkä, koska kantaa sitä 9kk sisällään. Vaikka se hoivaus on musta molemman vanhemman tehtävä ja tuo on aika kivokautista ajattelua ettei mies olis vauvan hoitaja myös.

Tässä ensimmäinen järkevä vastaus kysymykseeni. Ap

Minä hoidan lastani, enkä lykkää sitä äidille. Tämä ei ilmeisesti kelpaa?

Vierailija kirjoitti:

Koska miehet pelkää sitä itkua ja eivät ehkä aluksi tiedä mitä oikeen tehdä. Nainen hoivaa vauvaa luonnollisemmin ehkä, koska kantaa sitä 9kk sisällään. Vaikka se hoivaus on musta molemman vanhemman tehtävä ja tuo on aika kivokautista ajattelua ettei mies olis vauvan hoitaja myös.

Nainen joutuu opettelemaan vauvan hoidon ihan niin kuin mieskin. Miehet vaan on vastuunpakoilijoita kaiken naisilla teettäviå vätyksiå.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turha tästä on isiä syyttää. Isä kestää vaikka se vauva huutaisikin, mutta äidin mielestä huutamisen on loputtava heti.

Kuka hullu huudattaa vauvaa?! Vauva ei itke syyttä eikä osaa odottaa, että saa apua. Tuollaiset miehet on sadistisia ja luonnevikaisia.

No niin. Koittakaas nyt päättää:

A) Pitääkö miehen antaa vauva takaisin äidille heti kun se alkaa itkemään? Ettei ole sadisti.

B) Pitääkö miehen opetella sen vauvan hoito rauhassa, niin ettei heti lykkää sitä vaimolle. Tällöin vauva ehtii huutaa, ennenkuin homma alkaa toimimaan.

C) Teki mies niin tai näin, se on aina väärin tehty.

Ei ole vauvanhoito MIEHILLE vaikeaa. Se on JOILLEKIN miehille vaikeaa, mutta on se kyllä joillekin naisillekin.

Kun meidän ensimmäinen lapsi syntyi, olin niin huonossa kunnossa, että kätilö näytti miehelleni kaikki pesut ja navan putsaamiset ja muut jutut, mitä nyt esikoisen vanhemmille näytetään. (Mulla oli kyllä kokemusta vauvanhoidosta jo aiemmin.) Kun tultiin kotiin, mies opetteli käärimään harsovaipat ja opetti sen mulle, kun olin tarpeeksi hyvässä kunnossa, että jaksan nostaa vauvaa ja vaihtaa vaippoja. Kun kuopus syntyi, hänelle vauva-aikana (ei nyt ihan ekoina kuukausina, mutta aika pian, en tarkkaan muista) isä oli, jonka syliin halusi, kun oli kriisi. Täysimetin molempia vauvojani, joten siitä ei ole kyse! Muistan, kun joku joskus katsoi monttu auki, kun itkevä kuopus halusi minun sylistäni kädet ojossa isänsä syliin :D

Vierailija kirjoitti:

Ei ole vauvanhoito MIEHILLE vaikeaa. Se on JOILLEKIN miehille vaikeaa, mutta on se kyllä joillekin naisillekin.

Kun meidän ensimmäinen lapsi syntyi, olin niin huonossa kunnossa, että kätilö näytti miehelleni kaikki pesut ja navan putsaamiset ja muut jutut, mitä nyt esikoisen vanhemmille näytetään. (Mulla oli kyllä kokemusta vauvanhoidosta jo aiemmin.) Kun tultiin kotiin, mies opetteli käärimään harsovaipat ja opetti sen mulle, kun olin tarpeeksi hyvässä kunnossa, että jaksan nostaa vauvaa ja vaihtaa vaippoja. Kun kuopus syntyi, hänelle vauva-aikana (ei nyt ihan ekoina kuukausina, mutta aika pian, en tarkkaan muista) isä oli, jonka syliin halusi, kun oli kriisi. Täysimetin molempia vauvojani, joten siitä ei ole kyse! Muistan, kun joku joskus katsoi monttu auki, kun itkevä kuopus halusi minun sylistäni kädet ojossa isänsä syliin :D

Jatkan vielä: mieheni teki töitä kotona, joten hän oli läsnä lasten elämässä enemmän kuin kodin ulkopuolella töissä käyvä. Ja kyllä se pienen, itkevän vauvan antaminen äidille on monesti ihan luonnollista, kas kun pienellä vauvalla on usein nälkä. 

Joillain lapsilla voi olla hirveän voimakas suhde äitiin. Kaverien esikoinen oli tosi pitkään, vielä koululaisena aivan äidin tyttö. Isä joskus kertoi, että kyllä se "Miina" hänenkin kanssaan lähtee jonnekin, mutta kyllä se on aina selvää, kuka on se ykkösvanhempi, ja äiti on aina puheissa mukana, kun he ovat jossain.

Mullakin kävi niin, että synnärillä mies teki KAIKEN ensin. Meillä oli perhehuone, joten otin synnytyksestä ja unen puutteesta väsyneenä ihan vaan rennosti ja annoin kätilön näyttää miehelle ensin pesut, pukemiset sun muut ja mies näytti sitten mulle kun oltiin omassa rauhassa. Yöt hoiti mies. Ja en imettänyt, joten kun synnytyksen jälkeen oli ensimaidon aika, minä istuin siinä synnytystuolissa juomassa kahvia ja syömässä pullaa ja mies istui vauva sylissä nojatuolissa ja antoi pienen pienellä ruiskulla maitoa. En ikinä unohda sitä näkyä <3

Veikkaan, että tuo alku johti siihen, että mies oli ihan yhtä suvereeni vauvan hoidossa kun minäkin.

Toinen lapsi tulossa, ja aion ihan tietoisesti heti kotiin pääsystä asti lähteä vaikka kauppareissuille esikoisen kanssa ja "jättää" miehen vauvan kanssa kaksistaan. Meilläkin ihan varmasti helposti lipsahtaisi siihen, että mies touhuaa lapsen kanssa ja minä hoidan vauvan, kun en ole mikään leikittäjä ja touhuaja muutenkaan.

En minä ainakaan ole itkua pelännyt ja työttömänä olen kyllä hoitanut lasta enemmän kuin äiti, joka käy päivät töissä. Hyvin ollaan pärjätty ilmankin.

Vierailija kirjoitti:

No voisiko joku mies tulla kertomaan? 🤔 Ap

Koska vauvanhoito ei ole miesten evoluutiollinen tehtävä. Mies ei voi täyttää vauvan tärkeintä tarvetta, eli nälän poistamista imettämällä, joten vastuu on naisella. Kun miehenä näen yksinäisen vauvan, päällimmäisenä tunteena on hätä mistä löytää lähin nainen. Kun näen äidin vauvan kanssa päällimäinen tunne on, että nyt kaikki planeetat ovat kohdillaan. Miehenä koen, että sisäinen halu hoitaa lasta tulee vasta kun lapsi ei enää tarvitse maitoa: nyt minäkin pystyn huolehtimaan lapsesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No voisiko joku mies tulla kertomaan? 🤔 Ap

Koska vauvanhoito ei ole miesten evoluutiollinen tehtävä. Mies ei voi täyttää vauvan tärkeintä tarvetta, eli nälän poistamista imettämällä, joten vastuu on naisella. Kun miehenä näen yksinäisen vauvan, päällimmäisenä tunteena on hätä mistä löytää lähin nainen. Kun näen äidin vauvan kanssa päällimäinen tunne on, että nyt kaikki planeetat ovat kohdillaan. Miehenä koen, että sisäinen halu hoitaa lasta tulee vasta kun lapsi ei enää tarvitse maitoa: nyt minäkin pystyn huolehtimaan lapsesta.

Vastasyntyneen kanssa on muutakin puuhaa kuin lapsen syöttäminen. Mies oppii hyvin helposti vaihtamaan vaippaa, pesemään pyllyä, kylvettämään, hoitamaan navan, päänahan ja ihon, pukemaan, sylittelemään ja ihan juttelemaan vauvan kanssa. Noihin menee yllättävän paljon aikaa. Samalla vauva tulee tutuksi ja isä tulee tutuksi vauvalle. Koliikkia itkevää vauvaa saakin kannatella ja hyssytellä, siinäkin on tarkoitus saada vauvan olo helpommaksi eikä vain sietää itkua. Jos vauvan lykkää äidille heti, kun tämä inahtaakaan, ei vauvan tarpeita opi tunnistamaan. Itku voi helpottaa vauvan asentoa muuttamalla, jos ilmavaivat tekevät kipeää tai vauva tarvitsee vaipanvaihdon.

Kyllä minäkin nyt yleistän, kun ap:kin niin tekee. Kun nainen on henkisesti kuohinut miehen moittimalla hänen toimiaan lapsen kanssa, niin tulos on silloin kuvatun kaltainen. Jokaista tapahtumaa ja virhettä pelätään, ja kuvitellaan lapsen räsähtävän sirpaleiksi, jos vähäkään poiketaan neuvolan, hiekkalaatikon tätien tai AV:n ohjeista. Silloin helpointa on antaa se lapsi takaisin rakastavan äidin syliin, koska selvästikkään miehet eivät lapsiaan rakasta?

Itse palasin takaisin fyysisesti rankkaan yötyöhön kun esikoinen oli 3.5kk. Mies oli työttömänä kotona, jotem luonnollisesti hoiti yösyötöt, pitkälti kaikki aamupäivät kun minä nukuin. Ehkä hän teki asiat yrityksen ja erehdyksen kautta, ehkä teki asiat laakista "oikein" mutta hyvin hoiti hommat kotiin. Lapsi on nelivuotiaanakin selvästi isin tyttö, heillä on mahtava keskinäinen suhde!

Nyt odotan loppumetreillä toista lastamme ja kieltämättä haluan olla kotona pitkään vauvan kanssa, mutta olemme miehen kanssa puhuneet että mies on alusta asti yhtä mahtavasti mukana kuin esikoisenkin vauva-aikana.