Tuleeko muillekin yksinelävillä tunne että elämä vain liukuu ohi?

Mulla on perhe, mutta silti elämä vain tuntuu liukuvan ohi. Taas on syksy.

missä sinun kumppani on?

Kyllä parisuhde on se mikä tekee ihmisen onnelliseksi. Moni muukin asia tuottaa onnea, mutta ilman parisuhdetta ihminen jää paitsi elämän merkityksellisimmästä asiasta. Työorientoituneet ovat mieleltään vajavaisia.

Vierailija kirjoitti:

missä sinun kumppani on?

Minulla ei ole kumppania.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä parisuhde on se mikä tekee ihmisen onnelliseksi. Moni muukin asia tuottaa onnea, mutta ilman parisuhdetta ihminen jää paitsi elämän merkityksellisimmästä asiasta. Työorientoituneet ovat mieleltään vajavaisia.

Ei elämä ole noin yksinkertaista..

Minusta taas tuntuu, että perheellisenä elämä liukuu ohi. Aamusta iltaan aikataulutusta, velvollisuuksia ja muista huolehtimista. Yksin olisi töiden jälkeen aikaa olla ihan rauhassa, harrastaa, urheilla tai vaan ihan nauttia hiljaisuudesta. Tuntuu, että ympärilläni olevat yksineläjät ovat perheellisiä onnellisempia.

Tämä kai riippuu paljon siitä, onko yksinolo vapaaehtoista vai ei.

Sama tunne voi olla vaikka olisi parisuhteessakin. Joka tapauksessahan elämä liukuu ohi, sitä ei voi mitenkään estää.

Asun yksin mutta ei todellakaan tunnu siltä että elämä liukuu ohi :O Käyn töissä, harrastan kaikkea mukavaa jne, nautin siis ihan tavallisesta arjesta! Kohokohtia on vapaapäivät, lomat, varsinkin kesällä, vietin nytkin tosi ihanan kesäloman pyöräillen, uiden, lukien, huilaten. Nyt jaksaa taas käydä töissä ja odotella seuraavia lomia :D Kyllä elämä on vaan ihanaa ja pääasia että saa elää terveenä ja mennä ja tulla ja liikkua omilla jaloilla !! Miettikääpä sitä te kaikki jotka vingutte millaista elämänne on, monella on asiat paljon huonommin. 

Joo. Elämä on liukunu ohi. No vielä voi alkaa elää, mut jotenkin se aika vaan hujahti 20 vuotiaasta lähemmäs 40 kymppiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on perhe, mutta silti elämä vain tuntuu liukuvan ohi. Taas on syksy.

Tämä on aivan eri asia. Perheelliset voi vanheta kumppanin kanssa, muistella yhteisiä vuosia, juhlia lasten synttäreitä joka vuosi x lasten määrä. Pysyisitte poissa näistä yksineläjien ketjuista perheinenne.

Mitä jää yksinäiselle käteen yksin vietetyistä vuosista?

Ei tule. Minun elämä ei mitenkään liu'u ohitseni, vaan minä ihan määrätietoisesti ohjaan omaa elämääni. Nyt olen lomalla, ja arvaa mitä teen? Hengailen netissä, katselen frendejä, juon kahvia jättimäisestä mukista. Arvaa mitä tekisin jos olisin perheellinen? Vahtisin lapsia. Todennäköisesti jossain leikkikentällä, tai hoplopissa.

Loma jatkuu vielä pari viikkoa. Mietin tässä, että voisin kipaista Roomassa, ihan huvikseni. Arvaa onnistuisiko perheellisenä? Ei tod.

Huomenna taidan mennä elokuviin. Saan valita ihan itse kellonajan, ja elokuvan. Jos olisin perheellinen, minun olisi ajoitettava elokuva päiväunien, ruoka-aikojen ja (lasten) harrastusten lomaan. Ja se elokuvakin olisi joku, mitä lapset haluavat nähdä.

Elämäni on ihanaa! (Ja varmasti kaikki perheellisetkin rakastavat omaa elämäänsä. Kyseessä ei ole kilpailu, jokainen saa itse valita mitä arvostaa.)

Kyllä, on sellaista tunnetta, että on "jälkeenjäänyt" ja tarpeettomuutta ja merkityksettömyyttä. 

Suosittelisin ap sinulle kuitenkin lisäämään ystävien määrää. Siitä saa vähän kompensaatiota tilanteeseen. Minulla ei ole enää edes vanhempiakaan, joten tiedän kyllä tunteen, joka sinussa kaihertaa. 

Ei tunnu kun en mieti tollasta. Yks ihminen mikä hyväksyy tilanteensa on murtumaton. Mä voisin olla tuolla vetämässä pään täyteen ja paneskelemassa, mutta mä oon tehnyt sitä ennen ja mä en koskaan tuntenut itseäni niin tyhjäksi mitä silloin tunsin. Onnellisuus tulee sisältä.

Olette siis kyvyttömiä nauttimaan elämästä? Olisiko aika kehittää itseään ja varsinkin tutustua itseensä, sen sijaan että vaikeroi täällä?

Vierailija kirjoitti:

Ei tunnu kun en mieti tollasta. Yks ihminen mikä hyväksyy tilanteensa on murtumaton. Mä voisin olla tuolla vetämässä pään täyteen ja paneskelemassa, mutta mä oon tehnyt sitä ennen ja mä en koskaan tuntenut itseäni niin tyhjäksi mitä silloin tunsin. Onnellisuus tulee sisältä.

Viisasta puhetta. M

Vierailija kirjoitti:

Asun yksin mutta ei todellakaan tunnu siltä että elämä liukuu ohi :O Käyn töissä, harrastan kaikkea mukavaa jne, nautin siis ihan tavallisesta arjesta! Kohokohtia on vapaapäivät, lomat, varsinkin kesällä, vietin nytkin tosi ihanan kesäloman pyöräillen, uiden, lukien, huilaten. Nyt jaksaa taas käydä töissä ja odotella seuraavia lomia :D Kyllä elämä on vaan ihanaa ja pääasia että saa elää terveenä ja mennä ja tulla ja liikkua omilla jaloilla !! Miettikääpä sitä te kaikki jotka vingutte millaista elämänne on, monella on asiat paljon huonommin. 

Tämä. Opettelisit tyytyväisyyttä AP. Ei ruoho ole vihreämpää muualla.

Vierailija kirjoitti:

Asun yksin mutta ei todellakaan tunnu siltä että elämä liukuu ohi :O Käyn töissä, harrastan kaikkea mukavaa jne, nautin siis ihan tavallisesta arjesta! Kohokohtia on vapaapäivät, lomat, varsinkin kesällä, vietin nytkin tosi ihanan kesäloman pyöräillen, uiden, lukien, huilaten. Nyt jaksaa taas käydä töissä ja odotella seuraavia lomia :D Kyllä elämä on vaan ihanaa ja pääasia että saa elää terveenä ja mennä ja tulla ja liikkua omilla jaloilla !! Miettikääpä sitä te kaikki jotka vingutte millaista elämänne on, monella on asiat paljon huonommin. 

Omasta mielestä jokainen saa silti tuntea elämänsä sellaiseksi kuin se on, eikä se saisi mennä niin, että joillakin on oikeus valittaa  ja muilla ei. Minusta aloittaja ei edes sorru mihinkään valitukseen vaan toteaa vaan tilanteen ja sekin on osa sitä asian hyväksymistä, kun myöntää sen. Joillekin se yksinäisyys on muutenkin ikävä juttu ja uskon, että monesti sinkuilla se juuri korostuu jos ei ole muuten läheisiä ihmisiä. Monesti olen myös lukenut sen, että ihmiset jotka ovat parantuneet sairaudestaan kiittävät niitä läheisiä, jotka ovat olleet tukena ja joskus joku kertoikin, ettei olisi selvinnyt ilman läheisten apua. Joskus joku sairaanhoitaja kertoikin surevansa eniten sitä jos jollakin sairaalla ei ole ollut tukea kenestäkään ja on sairastanut yksin. Tämä menee tietenkin jo vähän ohi aiheesta ja en tietenkään kadehdi sairaita, mutta haluan tuoda senkin puolen esiin.

Itse olen yksinäinen nuori nainen, jolle moni varmaan kertoisi, että mene ja tee sekä muuta elämäni, mutta ei tämä aina ole niin helppoa kuitenkaan. Silti minusta ihmisellä on oikeus todeta, ettei välttämättä voi niin hyvin ja onnellinen, vaikka olisi sata muuta joilla asiat vieläkin huonommin. Ihminen elää kuitenkin sitä omaa elämäänsä iloineen ja suruineen. Minullakin on paljon kokemuksia joista tahtoisin päästä yli ja vaikuttavat elämääni. Tämäkään ei silti tapahdu hetkessä ja uskon, että monilla on omat taakkansa joita pakostakin kantavat mukanaan. Itsellä elämä myös tuntuu menevän monesti ohi ja se, että kärsin monesti epätodellisesti olosta  ( dissosiaatio) vaan lisää tätä. Sitä ei vaan ole helppo aina "herätä" ja kokea sitä maailmaa senkään vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asun yksin mutta ei todellakaan tunnu siltä että elämä liukuu ohi :O Käyn töissä, harrastan kaikkea mukavaa jne, nautin siis ihan tavallisesta arjesta! Kohokohtia on vapaapäivät, lomat, varsinkin kesällä, vietin nytkin tosi ihanan kesäloman pyöräillen, uiden, lukien, huilaten. Nyt jaksaa taas käydä töissä ja odotella seuraavia lomia :D Kyllä elämä on vaan ihanaa ja pääasia että saa elää terveenä ja mennä ja tulla ja liikkua omilla jaloilla !! Miettikääpä sitä te kaikki jotka vingutte millaista elämänne on, monella on asiat paljon huonommin. 

Tämä. Opettelisit tyytyväisyyttä AP. Ei ruoho ole vihreämpää muualla.

Ihminen on sosiaalinen heimoeläjä ja liika yksinolo aiheuttaa haitallisia hormonaalisia muutoksia, jolloin tyytyväisyyden saavuttaminen on vaikeampaa ja terveyskin vaakalaudalla. Toki myös ahdistava perhe tekee hallaa. 

Vierailija kirjoitti:

Joo. Elämä on liukunu ohi. No vielä voi alkaa elää, mut jotenkin se aika vaan hujahti 20 vuotiaasta lähemmäs 40 kymppiseksi. 

Sama. Yht'äkkiä sitä onkin liian vanha siihen, tähän ja tuohon vaikka justiinsa kaikkialta toitotettiin kuinka sulla on vielä aikaa, ei ole mikään kiire, sä olet niin nuori vielä..

Hups vaan, ja 20 vuotta meni ja nyt on myöhäistä oikeastaan kaikki.

N42

Ymmärrän sua. Musta tuntuu kuin olisin yksinäisyydessäni kuin tyrmässä minkä ikkunasta katson elämäni valuvan ohi. Joskus kun käy paikassa missä on paljon yhdessä tulleita pareja niin on kyllä tosi tyhjä olo.