Vaimo petti

M84 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksesta ei käynyt ilmi ne syyt, miksi vaimo on alunperin luovuttanut ap:n suhteen ja alkanut katsella muita. Niistä riippuu paljon, onko toivoa.

Vaimo kokee, että on ollut suhteessa yksin. Lähinnä kun ei olla tehty perheenä mitään. Mulla on liikkuva työ, mutta olen silti joka päivä, paitsi yhtenä päivänä, viimeistää viideltä kotona. Hän ei ole saanut läheisyyttä minulta enkä minä häneltä. Olemme tavallaan kasvaneet erilleen. Vaimo myös kokee, että jos ei nyt lähde niin saattaa menettää rakkautensa. Ja on sitä mieltä, että jos me ei saada tätä toimimaan niin menettää myös minut. Eli jää täysin yksin.

Mutta miten minä sitten? Mä oon jumalauta molemmissa vaihtoehdoissa jossain kohtaa yksin.

Suosittelen sua lukemaan tutkimuksia pettämisestä, niitä on paljon, ja useassa on huomattu, että pettäminen on luonteenpiirre, ei olosuhteiden aikaansaannosta. 

Et ole tehnyt mitään, joka "ajaisi" vaimosi toisen syliin. Ongelmat ei aja pettämään, vaimosi on tehnyt päätöksen pettää ihan itse, ja se saa itse kantaa vastuun siitä.

Lopeta se itsesi syyttäminen, keskity tosiasioihin ja tee päätöksesi sen mukaan. Kertomasi perusteella teillä on isompiakin ongelmia vaimosi mielenterveyden suhteen, yrittäisin ainakin hankkia sille apua, koska se on lastesi äiti ja toimintansa perusteella ei niin terve....

Akka luiskaan ja jatkat elämässä eteenpäin 👍

Mä oon ihan samassa tilanteessa, mut nainen about sun ikäinen. Mies petti mua, ja jäi kiinni nyt kesällä. Mies haluaisi erota, mä en. Olen valmis antamaan anteeksi pettämisen. Ymmärrän sua tuossa asiassa. Meillä on yksi lapsi. Rakastan edelleen miestäni, mutta suurelta osin lapsen takia haluaisin jatkaa. Meilläkin yksi ongelma on ollut että ei olla tehty asioita tarpeeksi perheenä, vaan erikseen. Mies kyllä ollut tässä se passiivinen osapuoli. Ahdistavaa elää nyt tässä epävarmuudessa. Tsemii sulle!

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin vaimoasi. Kyllä minunkin rakkaus loppuisi, jos mies kirjoittaisi enääN. Hyi h***o mikä id****i.

Sehän on lainausmerkeissä, eli vaimon sanomaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon ihan samassa tilanteessa, mut nainen about sun ikäinen. Mies petti mua, ja jäi kiinni nyt kesällä. Mies haluaisi erota, mä en. Olen valmis antamaan anteeksi pettämisen. Ymmärrän sua tuossa asiassa. Meillä on yksi lapsi. Rakastan edelleen miestäni, mutta suurelta osin lapsen takia haluaisin jatkaa. Meilläkin yksi ongelma on ollut että ei olla tehty asioita tarpeeksi perheenä, vaan erikseen. Mies kyllä ollut tässä se passiivinen osapuoli. Ahdistavaa elää nyt tässä epävarmuudessa. Tsemii sulle!

Mä ymmärrän sua ja kiitos, että kirjotit. Olis ihan sairaan kiva kuulla lisää sun fiiliksiä ja mitä oot asialle tehnyt. Ootko ehdottanut pariterapiaa? Ootko ite käyny psykologilla juttelemassa?

Vierailija kirjoitti:

Niin siis eihän tässä ole kyse siitä, että vaimo ns. petti, vaan siitä että vaimolla on suhde toiseen mieheen. Vaimo on rakastunut toiseen mieheen! Ja nyt on ylitetty se kynnys, että asia on viimein tuotu ilmi omalle aviomiehelle, mikä käsittääkseni on vaatinut jo pitkällisemmän prosessoinnin ajatusten ja tunteiden tasolla. Vaikeahan siinä on yrittää saada vaimon kanssa syvällistä dialogia aikaiseksi enää, kun hän on tietyn pisteen ylittänyt ja päätökset tehnyt. 

Olen itse aikanaan ollut samassa tilanteessa. Rakastin aviomiestäni syvästi, ja meillä oli kaksi pientä lasta. Vuosien varrella sain kuitenkin tarpeekseni jatkuvasta nalkutuksesta ja vähättelystä, kaikki mitä tein oli huonosti tai väärin. Seksiä meillä sentään oli monta kertaa viikossa, koska itse sitä tarvitsin myös. Mutta kun mies jota rakastin painoi minua henkisesti alas päivästä toiseen. Aluksi meillä oli kaikki yhteistä, 10 vuoden jälkeen meillä ei ollut enää mitään yhteistä. 

Minä huomasin vähitellen, että saan pyytämättäni muualta kaiken sen henkisen hyvän ja tarpeellisen, mitä oma rakas mieheni ei minulle anna. Kotona elin työssäkäyvän naimisissa olevan pienten lasten äidin elämää, mutta omassa mielessäni olin ihan muualla. Siellä, missä sain kuulla, että olen ihan kelpo ihminen, ja hyvä ja ihana ja seksikäs nainen sellaisena kuin olen. Kotiin tulinkin lähinnä ottamaan p*skaa niskaan omalta mieheltäni, jota halusin rakastaa. 

Ja sitten oltiinkin siinä tilanteessa minkä ap meille tässä kertoo. Minulle se oli pitkällisen prosessin päätös, miehelleni valtaisa järkytys. Revipä siitä enää järkevää tai rakentavaa keskustelua. Minä keskityin siinä tilanteessa jo rakentamaan uutta elämääni lasteni kanssa. Käytin kaikki jäljellä olevat vähäiset voimavarani siihen, että pääsen tilanteesta ja miehestäni eroon. Ei todellakaan ollut minkäänlaiselle jälleenrakentamiselle enää piiruakaan tilaa tai kiinnostusta.  Ja vasta tässä vaiheessa mieheni oli valmis puhumaan, kertomaan minulle kuinka hyvä ja tärkeä ja rakas ja ihana olen, ja kuinka paljon hän minua rakastaa. MYÖHÄISTÄ!

Kaikkea hyvää sinulle ap. Toivottavasti pysyt hyvänä ja vastuullisena miehenä ja isänä jos ja kun ero tulee, ettet ala nillittämään lasten tapaamisiin ja elatusmaksuihin liittyvissä asioissa. 

Minulle sossun lastenvalvoja sanoi aikanaan, että vuodesta toiseen on käsittämätöntä huomata kuinka ns. hyvistä miehistä ja isistä kuoriutuu erotilanteissa itsekkäitä kusipäitä. 

Mitähän sinusta kuoriutui esiin? Meinaan sinäkö olit täydellinen ja miehesi vain ei arvostanut, ei voinut kuin pettää...

Älä suostu syyllistymään! Toki pitää katsoa omalta osalta peiliin ja sen työn oletkin jo aloittanut. Et kuitenkaan ole vastuussa vaimosi tekemisistä ja tunteista. Hän on myös ollut puhumatta ja hän on päättänyt aloittaa suhteen toiseen mieheen. Ne asiat ovat hänen vastuullaan, ei sinun.

Et varmaan ole ollut paras mahdollinen puoliso, mutta ei se tarkoita, että pakotit hänet toimimaan noin. Hän olisi voinut valita toisenkin tien. Jos voitte myöntää molemmat omat puutteenne sekä keskustella asiallisesti jatkosta, niin kannattaa yrittää. Mutta syntipukiksi ei kannata ryhtyä suhteen pelastamiseksi. Ei se olisi tasaveroinen parisuhde vaan sinä olisit jatkossakin se syyllinen kaikkeen.

Olet joka päivä kotona viideltä!! Mun mies oli lasten lapsuuden kotona lähes poikkeuksetta aikaisintaan seitsemältä, asui meidän autotallissa yrittämässä. Enkä siltikään pettänyt. Valittajah.u.ora mäkeen, jssap!

Petetyksi tulemisen jälkeen, varsinkin jos on yhteinen perhe, on helposti tunne että haluaa jatkaa. Niin minäkin halusin vaikka mieheni oli pitänyt suhdetta yllä toiseen jo pitkään. Lopulta, kuukausien pitkien kävelyjen ja pohdintojen jälkeen, mulla yhtäkkiä napsahti päässä minkälaista mun elämä tulisi olemaan, jos hänen kanssa jatkaisin.

En voisi koskaan enää luottaa häneen, epäilisin aina hänen menojaan ja tekemisiään. En halunnut itselleni sellaista elämää.

Lähetin eropaperit ja alkoi vuosien kuntoutuminen ehjäksi.

Mutta palkinnoksi asioiden käsittelystä sain hyvän elämän, terveen minän ja myös uskon, että kaikki miehet eivät ole paskoja. Päätin että en ole katkera. Olen toipunut vakavasta pettämisestä hyvin, eikä se ole vaikuttanut nykyiseen parisuhteeseeni niin että olisin sairaalloinen kyttääjä. Tästä olen erityisen ylpeä.

Vierailija kirjoitti:

Niin siis eihän tässä ole kyse siitä, että vaimo ns. petti, vaan siitä että vaimolla on suhde toiseen mieheen. Vaimo on rakastunut toiseen mieheen! Ja nyt on ylitetty se kynnys, että asia on viimein tuotu ilmi omalle aviomiehelle, mikä käsittääkseni on vaatinut jo pitkällisemmän prosessoinnin ajatusten ja tunteiden tasolla. Vaikeahan siinä on yrittää saada vaimon kanssa syvällistä dialogia aikaiseksi enää, kun hän on tietyn pisteen ylittänyt ja päätökset tehnyt. 

Olen itse aikanaan ollut samassa tilanteessa. Rakastin aviomiestäni syvästi, ja meillä oli kaksi pientä lasta. Vuosien varrella sain kuitenkin tarpeekseni jatkuvasta nalkutuksesta ja vähättelystä, kaikki mitä tein oli huonosti tai väärin. Seksiä meillä sentään oli monta kertaa viikossa, koska itse sitä tarvitsin myös. Mutta kun mies jota rakastin painoi minua henkisesti alas päivästä toiseen. Aluksi meillä oli kaikki yhteistä, 10 vuoden jälkeen meillä ei ollut enää mitään yhteistä. 

Minä huomasin vähitellen, että saan pyytämättäni muualta kaiken sen henkisen hyvän ja tarpeellisen, mitä oma rakas mieheni ei minulle anna. Kotona elin työssäkäyvän naimisissa olevan pienten lasten äidin elämää, mutta omassa mielessäni olin ihan muualla. Siellä, missä sain kuulla, että olen ihan kelpo ihminen, ja hyvä ja ihana ja seksikäs nainen sellaisena kuin olen. Kotiin tulinkin lähinnä ottamaan p*skaa niskaan omalta mieheltäni, jota halusin rakastaa. 

Ja sitten oltiinkin siinä tilanteessa minkä ap meille tässä kertoo. Minulle se oli pitkällisen prosessin päätös, miehelleni valtaisa järkytys. Revipä siitä enää järkevää tai rakentavaa keskustelua. Minä keskityin siinä tilanteessa jo rakentamaan uutta elämääni lasteni kanssa. Käytin kaikki jäljellä olevat vähäiset voimavarani siihen, että pääsen tilanteesta ja miehestäni eroon. Ei todellakaan ollut minkäänlaiselle jälleenrakentamiselle enää piiruakaan tilaa tai kiinnostusta.  Ja vasta tässä vaiheessa mieheni oli valmis puhumaan, kertomaan minulle kuinka hyvä ja tärkeä ja rakas ja ihana olen, ja kuinka paljon hän minua rakastaa. MYÖHÄISTÄ!

Kaikkea hyvää sinulle ap. Toivottavasti pysyt hyvänä ja vastuullisena miehenä ja isänä jos ja kun ero tulee, ettet ala nillittämään lasten tapaamisiin ja elatusmaksuihin liittyvissä asioissa. 

Minulle sossun lastenvalvoja sanoi aikanaan, että vuodesta toiseen on käsittämätöntä huomata kuinka ns. hyvistä miehistä ja isistä kuoriutuu erotilanteissa itsekkäitä kusipäitä. 

Miksi heti oletat, että mies on etävanhempi ja maksaa elatusmaksuja? Ehkä juuri tuo on se syy, miksi asiat on kuten lastenvalvoja sanoi. Olisi kiva nähdä miten nämä hyvä äidit käyttäytyisivät, jos eron sattuessa kaikki viranomaisista naapureihin olettaisi heti, että totta kai isä pitää lapset ja pohdittaisiin vain sitä kuinka monta päivää kuukaudessa äiti saa lapsiaan nähdä ja kuinka paljon hänen pitää elatusmaksuja maksaa.

M84 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon ihan samassa tilanteessa, mut nainen about sun ikäinen. Mies petti mua, ja jäi kiinni nyt kesällä. Mies haluaisi erota, mä en. Olen valmis antamaan anteeksi pettämisen. Ymmärrän sua tuossa asiassa. Meillä on yksi lapsi. Rakastan edelleen miestäni, mutta suurelta osin lapsen takia haluaisin jatkaa. Meilläkin yksi ongelma on ollut että ei olla tehty asioita tarpeeksi perheenä, vaan erikseen. Mies kyllä ollut tässä se passiivinen osapuoli. Ahdistavaa elää nyt tässä epävarmuudessa. Tsemii sulle!

Mä ymmärrän sua ja kiitos, että kirjotit. Olis ihan sairaan kiva kuulla lisää sun fiiliksiä ja mitä oot asialle tehnyt. Ootko ehdottanut pariterapiaa? Ootko ite käyny psykologilla juttelemassa?

En ole käynyt juttelemassa psykologille. Yhden kaverin kanssa olen jutellut. Sukulaisille en ole kertonut. Jotenkin halua vielä suojella miestäni, etten kertoisi monelle. En usko, että mies suostuu pariterapiaan. Kesällä puhuimme asioista, mutta nyt elämme arkea erillämme. Asumme omakotitalossa. Onhan tämä tosi ahdistavaa. Lapsen vuoksi koitan tsempata ja olla reipas. Toivoisin, että tämä olisi vain ”pahaa unta” ja mies muuttaisi mielensä. Yritän olla niin kiva, kun vaan pystyn..Onko vaimosi nyt aktiivinen eroasioiden järjestelyn suhteen? Meillä kumpikin passiivisena. Mies välttelee mua. En tiedä pettääkö edelleen :(

Vierailija kirjoitti:

M84 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon ihan samassa tilanteessa, mut nainen about sun ikäinen. Mies petti mua, ja jäi kiinni nyt kesällä. Mies haluaisi erota, mä en. Olen valmis antamaan anteeksi pettämisen. Ymmärrän sua tuossa asiassa. Meillä on yksi lapsi. Rakastan edelleen miestäni, mutta suurelta osin lapsen takia haluaisin jatkaa. Meilläkin yksi ongelma on ollut että ei olla tehty asioita tarpeeksi perheenä, vaan erikseen. Mies kyllä ollut tässä se passiivinen osapuoli. Ahdistavaa elää nyt tässä epävarmuudessa. Tsemii sulle!

Mä ymmärrän sua ja kiitos, että kirjotit. Olis ihan sairaan kiva kuulla lisää sun fiiliksiä ja mitä oot asialle tehnyt. Ootko ehdottanut pariterapiaa? Ootko ite käyny psykologilla juttelemassa?

En ole käynyt juttelemassa psykologille. Yhden kaverin kanssa olen jutellut. Sukulaisille en ole kertonut. Jotenkin halua vielä suojella miestäni, etten kertoisi monelle. En usko, että mies suostuu pariterapiaan. Kesällä puhuimme asioista, mutta nyt elämme arkea erillämme. Asumme omakotitalossa. Onhan tämä tosi ahdistavaa. Lapsen vuoksi koitan tsempata ja olla reipas. Toivoisin, että tämä olisi vain ”pahaa unta” ja mies muuttaisi mielensä. Yritän olla niin kiva, kun vaan pystyn..Onko vaimosi nyt aktiivinen eroasioiden järjestelyn suhteen? Meillä kumpikin passiivisena. Mies välttelee mua. En tiedä pettääkö edelleen :(

Tottakai välttelee. Mies haluaa että sä teet likaisen työn ja haet eroa. Varsinkaan kun et ole puhunut ympäristölle että on pettänyt niin hän voi sitten laittaa kurat sun niskaan "vaimo ihan yllättäen halusi erota vaikka meillä oli kaikki niin hyvin"

Toiset osaa kantaa vastuunsa ja toiset ei. Valitse kumpi olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin siis eihän tässä ole kyse siitä, että vaimo ns. petti, vaan siitä että vaimolla on suhde toiseen mieheen. Vaimo on rakastunut toiseen mieheen! Ja nyt on ylitetty se kynnys, että asia on viimein tuotu ilmi omalle aviomiehelle, mikä käsittääkseni on vaatinut jo pitkällisemmän prosessoinnin ajatusten ja tunteiden tasolla. Vaikeahan siinä on yrittää saada vaimon kanssa syvällistä dialogia aikaiseksi enää, kun hän on tietyn pisteen ylittänyt ja päätökset tehnyt. 

Olen itse aikanaan ollut samassa tilanteessa. Rakastin aviomiestäni syvästi, ja meillä oli kaksi pientä lasta. Vuosien varrella sain kuitenkin tarpeekseni jatkuvasta nalkutuksesta ja vähättelystä, kaikki mitä tein oli huonosti tai väärin. Seksiä meillä sentään oli monta kertaa viikossa, koska itse sitä tarvitsin myös. Mutta kun mies jota rakastin painoi minua henkisesti alas päivästä toiseen. Aluksi meillä oli kaikki yhteistä, 10 vuoden jälkeen meillä ei ollut enää mitään yhteistä. 

Minä huomasin vähitellen, että saan pyytämättäni muualta kaiken sen henkisen hyvän ja tarpeellisen, mitä oma rakas mieheni ei minulle anna. Kotona elin työssäkäyvän naimisissa olevan pienten lasten äidin elämää, mutta omassa mielessäni olin ihan muualla. Siellä, missä sain kuulla, että olen ihan kelpo ihminen, ja hyvä ja ihana ja seksikäs nainen sellaisena kuin olen. Kotiin tulinkin lähinnä ottamaan p*skaa niskaan omalta mieheltäni, jota halusin rakastaa. 

Ja sitten oltiinkin siinä tilanteessa minkä ap meille tässä kertoo. Minulle se oli pitkällisen prosessin päätös, miehelleni valtaisa järkytys. Revipä siitä enää järkevää tai rakentavaa keskustelua. Minä keskityin siinä tilanteessa jo rakentamaan uutta elämääni lasteni kanssa. Käytin kaikki jäljellä olevat vähäiset voimavarani siihen, että pääsen tilanteesta ja miehestäni eroon. Ei todellakaan ollut minkäänlaiselle jälleenrakentamiselle enää piiruakaan tilaa tai kiinnostusta.  Ja vasta tässä vaiheessa mieheni oli valmis puhumaan, kertomaan minulle kuinka hyvä ja tärkeä ja rakas ja ihana olen, ja kuinka paljon hän minua rakastaa. MYÖHÄISTÄ!

Kaikkea hyvää sinulle ap. Toivottavasti pysyt hyvänä ja vastuullisena miehenä ja isänä jos ja kun ero tulee, ettet ala nillittämään lasten tapaamisiin ja elatusmaksuihin liittyvissä asioissa. 

Minulle sossun lastenvalvoja sanoi aikanaan, että vuodesta toiseen on käsittämätöntä huomata kuinka ns. hyvistä miehistä ja isistä kuoriutuu erotilanteissa itsekkäitä kusipäitä. 

Mitähän sinusta kuoriutui esiin? Meinaan sinäkö olit täydellinen ja miehesi vain ei arvostanut, ei voinut kuin pettää...

Minusta kuoriutui onnellisempi nainen. Elin yksinhuoltajan elämää lasteni kanssa, ensimmäinen vuosi oli todella vaikea, mutta sen jälkeen helpotti. Ex-mies ei maksanut elatusmaksuja, mutta koska en halunnut alkaa taistella asiasta, elätin lapset omista palkkatuloistani. Ex tapasi uuden naisen noin kuukausi eromme jälkeen, ja toisen naisen noin 6 kuukauden kuluttua, ja kolmannen siitä parin vuoden päästä... 

Ei se minulle aina helppoa ollut, mutta valtavasti voimavaroja sain siitä, että olin yksin eikä ollut toista osapuolta nuijimassa minua henkisesti alas joka päivä. Uuden miehen tapasin noin 5 vuotta tästä, ja olemme nykyään onnellisesti naimisissa. Ex on katkaissut kaikki välit ja ilmeisesti jatkaa unelmiensa naisen etsimistä.  Minulle ero (miehestä jota halusin rakastaa) oli yksi elämäni parhaita päätöksiä. 

Hyvää jatkoa kaikille, sekä ap:lle että teille kaikille alapeukuttajille. <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin siis eihän tässä ole kyse siitä, että vaimo ns. petti, vaan siitä että vaimolla on suhde toiseen mieheen. Vaimo on rakastunut toiseen mieheen! Ja nyt on ylitetty se kynnys, että asia on viimein tuotu ilmi omalle aviomiehelle, mikä käsittääkseni on vaatinut jo pitkällisemmän prosessoinnin ajatusten ja tunteiden tasolla. Vaikeahan siinä on yrittää saada vaimon kanssa syvällistä dialogia aikaiseksi enää, kun hän on tietyn pisteen ylittänyt ja päätökset tehnyt. 

Olen itse aikanaan ollut samassa tilanteessa. Rakastin aviomiestäni syvästi, ja meillä oli kaksi pientä lasta. Vuosien varrella sain kuitenkin tarpeekseni jatkuvasta nalkutuksesta ja vähättelystä, kaikki mitä tein oli huonosti tai väärin. Seksiä meillä sentään oli monta kertaa viikossa, koska itse sitä tarvitsin myös. Mutta kun mies jota rakastin painoi minua henkisesti alas päivästä toiseen. Aluksi meillä oli kaikki yhteistä, 10 vuoden jälkeen meillä ei ollut enää mitään yhteistä. 

Minä huomasin vähitellen, että saan pyytämättäni muualta kaiken sen henkisen hyvän ja tarpeellisen, mitä oma rakas mieheni ei minulle anna. Kotona elin työssäkäyvän naimisissa olevan pienten lasten äidin elämää, mutta omassa mielessäni olin ihan muualla. Siellä, missä sain kuulla, että olen ihan kelpo ihminen, ja hyvä ja ihana ja seksikäs nainen sellaisena kuin olen. Kotiin tulinkin lähinnä ottamaan p*skaa niskaan omalta mieheltäni, jota halusin rakastaa. 

Ja sitten oltiinkin siinä tilanteessa minkä ap meille tässä kertoo. Minulle se oli pitkällisen prosessin päätös, miehelleni valtaisa järkytys. Revipä siitä enää järkevää tai rakentavaa keskustelua. Minä keskityin siinä tilanteessa jo rakentamaan uutta elämääni lasteni kanssa. Käytin kaikki jäljellä olevat vähäiset voimavarani siihen, että pääsen tilanteesta ja miehestäni eroon. Ei todellakaan ollut minkäänlaiselle jälleenrakentamiselle enää piiruakaan tilaa tai kiinnostusta.  Ja vasta tässä vaiheessa mieheni oli valmis puhumaan, kertomaan minulle kuinka hyvä ja tärkeä ja rakas ja ihana olen, ja kuinka paljon hän minua rakastaa. MYÖHÄISTÄ!

Kaikkea hyvää sinulle ap. Toivottavasti pysyt hyvänä ja vastuullisena miehenä ja isänä jos ja kun ero tulee, ettet ala nillittämään lasten tapaamisiin ja elatusmaksuihin liittyvissä asioissa. 

Minulle sossun lastenvalvoja sanoi aikanaan, että vuodesta toiseen on käsittämätöntä huomata kuinka ns. hyvistä miehistä ja isistä kuoriutuu erotilanteissa itsekkäitä kusipäitä. 

Miksi heti oletat, että mies on etävanhempi ja maksaa elatusmaksuja? Ehkä juuri tuo on se syy, miksi asiat on kuten lastenvalvoja sanoi. Olisi kiva nähdä miten nämä hyvä äidit käyttäytyisivät, jos eron sattuessa kaikki viranomaisista naapureihin olettaisi heti, että totta kai isä pitää lapset ja pohdittaisiin vain sitä kuinka monta päivää kuukaudessa äiti saa lapsiaan nähdä ja kuinka paljon hänen pitää elatusmaksuja maksaa.

Minä olisin halunnut jakaa vastuut ja kustannukset tasan. Miehelle se ei kelvannut. Sovittiin lopulta, että lapset ovat luonaan joka toinen viikonloppu, kahtena iltana viikossa, ja lomilla sovitusti. Nuo arkitapaamiset mies jätti väliin lähes välittömästi vedoten kaikenlaisiin kiireisiin, lomatapaamiset muuttuivat hankaliksi myös. Lopulta jäljellä olivat enää nuo viikonloput. Ne sentään yleensä hoituivat hyvin. Mutta se minusta. Tämä on ap.n ketju ja tragedia, minä lopettelen oman tarinani tähän. Kunhan halusin ap:lle valottaa asiaa omasta näkökulmastani. 

M84 kirjoitti:

Tiedostan omat voimavarani ja olen sitä mieltä, että yksin en lapsista pysty huolehtimaan millään tavalla. Me olemme yksikkö / perhe / ydinperhe ja uskon, että vaimoni myös ajattelee näin. Ja kun kaksi aikuista asuu saman katon alla niin kaikki vain olisi järjellä ajatellen helpompaa.

Emme ole osanneet puhua. Olen valmis antamaan ajan kanssa anteeksi noinkin ison teon, koska nyt tiedostan ongelmat

Hyvä että tunnet noin. Nyt on nimittäin tullut ryppy rakkauteen ja uusi ihastus/rakkaus kuvioihin. Elämäntilanteenne on kuitekin sellainen että sinulla on oikeus vaatia vaimoasi jatkamaan kanssasi vielä ainakin muutama vuosi. Siinä ajassa asiat selkenevät että onko liitollanne jatkoa vai eroatteko. Uusi rakkaus kyllä väistyy entisen vakavan suhteen tieltä ja sitten aikanaan kun olette molemmat vapaita lähtemään nykyisestä suhteestanne niin löytyy kyllä uudet suhteet. Jos niitä haluatte ja kun olette valmiita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M84 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon ihan samassa tilanteessa, mut nainen about sun ikäinen. Mies petti mua, ja jäi kiinni nyt kesällä. Mies haluaisi erota, mä en. Olen valmis antamaan anteeksi pettämisen. Ymmärrän sua tuossa asiassa. Meillä on yksi lapsi. Rakastan edelleen miestäni, mutta suurelta osin lapsen takia haluaisin jatkaa. Meilläkin yksi ongelma on ollut että ei olla tehty asioita tarpeeksi perheenä, vaan erikseen. Mies kyllä ollut tässä se passiivinen osapuoli. Ahdistavaa elää nyt tässä epävarmuudessa. Tsemii sulle!

Mä ymmärrän sua ja kiitos, että kirjotit. Olis ihan sairaan kiva kuulla lisää sun fiiliksiä ja mitä oot asialle tehnyt. Ootko ehdottanut pariterapiaa? Ootko ite käyny psykologilla juttelemassa?

En ole käynyt juttelemassa psykologille. Yhden kaverin kanssa olen jutellut. Sukulaisille en ole kertonut. Jotenkin halua vielä suojella miestäni, etten kertoisi monelle. En usko, että mies suostuu pariterapiaan. Kesällä puhuimme asioista, mutta nyt elämme arkea erillämme. Asumme omakotitalossa. Onhan tämä tosi ahdistavaa. Lapsen vuoksi koitan tsempata ja olla reipas. Toivoisin, että tämä olisi vain ”pahaa unta” ja mies muuttaisi mielensä. Yritän olla niin kiva, kun vaan pystyn..Onko vaimosi nyt aktiivinen eroasioiden järjestelyn suhteen? Meillä kumpikin passiivisena. Mies välttelee mua. En tiedä pettääkö edelleen :(

Tottakai välttelee. Mies haluaa että sä teet likaisen työn ja haet eroa. Varsinkaan kun et ole puhunut ympäristölle että on pettänyt niin hän voi sitten laittaa kurat sun niskaan "vaimo ihan yllättäen halusi erota vaikka meillä oli kaikki niin hyvin"

Toiset osaa kantaa vastuunsa ja toiset ei. Valitse kumpi olet.

Valitettavasti olet varmaankin oikeassa. Luulen, että mieheni haluaisi, että hoidan hänen haluamansa eron, ja vielä niin että hän pääsisi mahdollisimman helpolla eli saisi jäädä omakotitaloomme ja minä muuttaisin pois täältä. Viikko- viikko systeemiä hän on ehdottanut. En kuitenkaan halua erota, joten jos on pienikin toivo, niin pysyn tässä, jos vaan psyykkeeni kestää sen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin siis eihän tässä ole kyse siitä, että vaimo ns. petti, vaan siitä että vaimolla on suhde toiseen mieheen. Vaimo on rakastunut toiseen mieheen! Ja nyt on ylitetty se kynnys, että asia on viimein tuotu ilmi omalle aviomiehelle, mikä käsittääkseni on vaatinut jo pitkällisemmän prosessoinnin ajatusten ja tunteiden tasolla. Vaikeahan siinä on yrittää saada vaimon kanssa syvällistä dialogia aikaiseksi enää, kun hän on tietyn pisteen ylittänyt ja päätökset tehnyt. 

Olen itse aikanaan ollut samassa tilanteessa. Rakastin aviomiestäni syvästi, ja meillä oli kaksi pientä lasta. Vuosien varrella sain kuitenkin tarpeekseni jatkuvasta nalkutuksesta ja vähättelystä, kaikki mitä tein oli huonosti tai väärin. Seksiä meillä sentään oli monta kertaa viikossa, koska itse sitä tarvitsin myös. Mutta kun mies jota rakastin painoi minua henkisesti alas päivästä toiseen. Aluksi meillä oli kaikki yhteistä, 10 vuoden jälkeen meillä ei ollut enää mitään yhteistä. 

Minä huomasin vähitellen, että saan pyytämättäni muualta kaiken sen henkisen hyvän ja tarpeellisen, mitä oma rakas mieheni ei minulle anna. Kotona elin työssäkäyvän naimisissa olevan pienten lasten äidin elämää, mutta omassa mielessäni olin ihan muualla. Siellä, missä sain kuulla, että olen ihan kelpo ihminen, ja hyvä ja ihana ja seksikäs nainen sellaisena kuin olen. Kotiin tulinkin lähinnä ottamaan p*skaa niskaan omalta mieheltäni, jota halusin rakastaa. 

Ja sitten oltiinkin siinä tilanteessa minkä ap meille tässä kertoo. Minulle se oli pitkällisen prosessin päätös, miehelleni valtaisa järkytys. Revipä siitä enää järkevää tai rakentavaa keskustelua. Minä keskityin siinä tilanteessa jo rakentamaan uutta elämääni lasteni kanssa. Käytin kaikki jäljellä olevat vähäiset voimavarani siihen, että pääsen tilanteesta ja miehestäni eroon. Ei todellakaan ollut minkäänlaiselle jälleenrakentamiselle enää piiruakaan tilaa tai kiinnostusta.  Ja vasta tässä vaiheessa mieheni oli valmis puhumaan, kertomaan minulle kuinka hyvä ja tärkeä ja rakas ja ihana olen, ja kuinka paljon hän minua rakastaa. MYÖHÄISTÄ!

Kaikkea hyvää sinulle ap. Toivottavasti pysyt hyvänä ja vastuullisena miehenä ja isänä jos ja kun ero tulee, ettet ala nillittämään lasten tapaamisiin ja elatusmaksuihin liittyvissä asioissa. 

Minulle sossun lastenvalvoja sanoi aikanaan, että vuodesta toiseen on käsittämätöntä huomata kuinka ns. hyvistä miehistä ja isistä kuoriutuu erotilanteissa itsekkäitä kusipäitä. 

Miksi heti oletat, että mies on etävanhempi ja maksaa elatusmaksuja? Ehkä juuri tuo on se syy, miksi asiat on kuten lastenvalvoja sanoi. Olisi kiva nähdä miten nämä hyvä äidit käyttäytyisivät, jos eron sattuessa kaikki viranomaisista naapureihin olettaisi heti, että totta kai isä pitää lapset ja pohdittaisiin vain sitä kuinka monta päivää kuukaudessa äiti saa lapsiaan nähdä ja kuinka paljon hänen pitää elatusmaksuja maksaa.

Minä olisin halunnut jakaa vastuut ja kustannukset tasan. Miehelle se ei kelvannut. Sovittiin lopulta, että lapset ovat luonaan joka toinen viikonloppu, kahtena iltana viikossa, ja lomilla sovitusti. Nuo arkitapaamiset mies jätti väliin lähes välittömästi vedoten kaikenlaisiin kiireisiin, lomatapaamiset muuttuivat hankaliksi myös. Lopulta jäljellä olivat enää nuo viikonloput. Ne sentään yleensä hoituivat hyvin. Mutta se minusta. Tämä on ap.n ketju ja tragedia, minä lopettelen oman tarinani tähän. Kunhan halusin ap:lle valottaa asiaa omasta näkökulmastani. 

Niinno ap kyllä murehti jo, ettei pärjää yksin lasten kanssa eli vaimon pitäisi haluta jatkaa samaan malliin kuin ennenkin. Tai myönnytykseksi joitain hänen toiveitaan voitaisiin hetken aikaa myötäillä. Vaimo kuitenkaan tuskin haluaa samaa. Molemmat ovat toimineet typerästi suhteen aikana ja valitettavasti se päättyy nyt tähän. Epäitsekyyttä opettelemaan. Toivottavasti tosiaan osaavat ajatella lasten parasta molemmat.

Vierailija kirjoitti:

M84 kirjoitti:

Tiedostan omat voimavarani ja olen sitä mieltä, että yksin en lapsista pysty huolehtimaan millään tavalla. Me olemme yksikkö / perhe / ydinperhe ja uskon, että vaimoni myös ajattelee näin. Ja kun kaksi aikuista asuu saman katon alla niin kaikki vain olisi järjellä ajatellen helpompaa.

Emme ole osanneet puhua. Olen valmis antamaan ajan kanssa anteeksi noinkin ison teon, koska nyt tiedostan ongelmat

Hyvä että tunnet noin. Nyt on nimittäin tullut ryppy rakkauteen ja uusi ihastus/rakkaus kuvioihin. Elämäntilanteenne on kuitekin sellainen että sinulla on oikeus vaatia vaimoasi jatkamaan kanssasi vielä ainakin muutama vuosi. Siinä ajassa asiat selkenevät että onko liitollanne jatkoa vai eroatteko. Uusi rakkaus kyllä väistyy entisen vakavan suhteen tieltä ja sitten aikanaan kun olette molemmat vapaita lähtemään nykyisestä suhteestanne niin löytyy kyllä uudet suhteet. Jos niitä haluatte ja kun olette valmiita. 

No ei h.e.lvetissä ole OIKEUTTA VAATIA vaimoa jatkamaan. Ei ole mitään oikeutta. Eikä se, että sitä pitäisi VAATIA merkitse kyllä hyvää ennustetta. Kyllä on av-viikon huonointa antia tänään...

Tottakai pitää sopia ja yhteensovittaa lasten hoito, mutta yhdessä elämistä ja parisuhdetta ei voi eikä pidä vaatia.

Entäs jos näitäkin vaiheita kutsutaan elämäksi?

60v yhdessä olleet Hilma ja Veikko, ihan varmasti on heilläkin ollut omat käänteensä iässä 32-45

Yleensä sitä heräilee huomaamaan mikä elämässä on tärkeää kun matkamittariin on tullut kilsoja.

T. Ex-rouva ja eroani en kadu vaan sitä että olisi pitänyt lähteä aiemmin

Vierailija kirjoitti:

Valittiko AP:n vaimo AP:lle jostakin? Esittikö toivomuksia, joihin AP ei reagoinut mitenkään? Myöhäistä itkeä kun maito on jo lattialla?

Niin, oliko kotona jotain taustaääntä, mitä ap ei rekisteröinyt? Vaimon puhetta epäkohdista toisin sanoen.

Olen vähän skeptinen ap:ta kohtaan tässä ketjussa, sillä en millään voi uskoa, että vaimo haluaa erota lapsiperheellisenä vsin siksi, että ap ja hän eivät tehneet yhdessä asioita. En niin millään.

Kyllä eropäätöksen takana täytyy olla paljon muutakin tyytymättömyyttä.

Onko vaimo kokenut esim joutuvansa tekemään kotityöt yksin ja hoitamaan lapset yms tai että ap ei ole arvostanut ja kunnioittanut häntä?