Suostuin siihen että meillä kävisi perhetyöntekijä ja nyt tämä on yhtä hel""iä. Tästä piti olla apua, saan vain lisästressiä !

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12-cv_k kirjoitti:

Tiedän tunteen, meillä kävi kunnallista apua kun kolmas lapsi oli puolivuotias enkä nukkunut öisin lainkaan vauvan itkiessä allergioitaan.

Niitä perhetyöntekijöitäkin on monenlaisia. Stressaavaa on myöskin, kun ei etukäteen tiedä kuka sieltä tulee. Meillä oli yksi tavallinen, ihana joka tarttui työhön jne. Toinen oli ihan yliaktiivinen ja lisäksi kommentoi vähän ihmeellisiä. Kolmas oli itse jonkinsortin avun tarpeessa, ei oikein osannut imuroida ja valitti väsymystään.

Kun huomasin että aloin yrittää puolikuolleena väsymyksestä siivota perhetyöntekijän tuloa varten, irtisanoin koko homman. Myöhemmin ajatellen, sillä rahalla olisi teettänyt kunnon siivouksen kerran-pari kuussa, muttei jaksanut siinä tilanteessa ajatella selkeästi kun talous oli muutenkin tiukalla erityiskorvikkeiden vuoksi.

Olisiko kohdallanne ollut kyse kuitenkin kunnallisesta kotiavusta? Ei perhetyöstä ollenkaan, jossa ei ole tarkoituskaan tehdä konkreettisia lapsenhoito- tai kotitöitä.

Perhetyötä ei irtisanota.

Tämä on juuri se ongelma, kun ei tiedetä perhetyön ja kotiavun eroa.

Tosin jo pyytäessä pitäisi ammattilaisten tarkentaa, että halutaanko apua kotitöihin ja lastenhoitoon, vai tukea vanhemmuuteen ja muuhun sosiaaliseen puoleen.

Joku voisi luulla, että vanhemmuus jotenkin liittyy lastenhoitoon.

Millaisella koulutuspohjalla nämä perhetyöntekijät käyvät ideoimassa pullataikinoita ja "kuntouttamassa"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ollut hyviä kokemuksia perhetyöstä. Lapsen kanssa leikkinyt ja ulkoillut. Käynyt sen vuoksi että pääsen käymään yksin asioilla ja joskus uimassa. Olen siis totaali-yh ilman tukiverkkoja.

Minä en leivo ikinä, ja sen olen työntekijälle sanonut. Leipominen ja ruuanlaitto ovat inhottavia hommia!

Enää meillä ei käy perhetyötä, lapsikin jo 2. luokalla. Hän lämmöllä muistelee "leikkitätejä" ja haluaisi että vieläkin kävisi.

Niin eli teillä on käynyt kotiapu, ei perhetyö. Perhetyöntekijät ei leikitä eikä ulkoiluta lapsia. Istuvat sohvalla kahvittelemassa.

Jos tämmöinen kahvittelija nyt teille tulee pakotettuna neuvoilemaan, niin eikö sille voi laittaa nurkkaan jonkun tuolin tai jakkaran jossa istuu sitten. Mitään kahveja aleta keittää. Itselleen voi kahvit laittaa ja istuu itse siinä sohvalla rupattelemassa, neuvoja siellä omalla jakkarallaan. Edes vettä tarvitse antaa, juokoon omasta vesipullostaan. Ei varmaan pitkään jaksaisi perhetyöntekijä käydä jakkaralla istumassa.

Näin mä toimisin varmaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12-cv_k kirjoitti:

Tiedän tunteen, meillä kävi kunnallista apua kun kolmas lapsi oli puolivuotias enkä nukkunut öisin lainkaan vauvan itkiessä allergioitaan.

Niitä perhetyöntekijöitäkin on monenlaisia. Stressaavaa on myöskin, kun ei etukäteen tiedä kuka sieltä tulee. Meillä oli yksi tavallinen, ihana joka tarttui työhön jne. Toinen oli ihan yliaktiivinen ja lisäksi kommentoi vähän ihmeellisiä. Kolmas oli itse jonkinsortin avun tarpeessa, ei oikein osannut imuroida ja valitti väsymystään.

Kun huomasin että aloin yrittää puolikuolleena väsymyksestä siivota perhetyöntekijän tuloa varten, irtisanoin koko homman. Myöhemmin ajatellen, sillä rahalla olisi teettänyt kunnon siivouksen kerran-pari kuussa, muttei jaksanut siinä tilanteessa ajatella selkeästi kun talous oli muutenkin tiukalla erityiskorvikkeiden vuoksi.

Olisiko kohdallanne ollut kyse kuitenkin kunnallisesta kotiavusta? Ei perhetyöstä ollenkaan, jossa ei ole tarkoituskaan tehdä konkreettisia lapsenhoito- tai kotitöitä.

Perhetyötä ei irtisanota.

Tämä on juuri se ongelma, kun ei tiedetä perhetyön ja kotiavun eroa.

Tosin jo pyytäessä pitäisi ammattilaisten tarkentaa, että halutaanko apua kotitöihin ja lastenhoitoon, vai tukea vanhemmuuteen ja muuhun sosiaaliseen puoleen.

Joku voisi luulla, että vanhemmuus jotenkin liittyy lastenhoitoon.

Toki, mutta puhutaankin eri konteksteissa. Vanhemmuus on toki käytäntöä, eli lastenhoitoa, mutta myös henkistä. Eli kuinka olla sellainen vanhempi, että lapsi saa kasvaa tasapainoisessa ympäristössä ja niin, että kommunikaatio vanhemman kanssa toimii.

Vierailija kirjoitti:

Millaisella koulutuspohjalla nämä perhetyöntekijät käyvät ideoimassa pullataikinoita ja "kuntouttamassa"?

Pääsääntöisesti sosionomeja.

Ja kuten aiemmin mainittu, sitä ei tiedä onko leipomista vain sivumennen ehdotettu ja se olisi sitten otettu käskynä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki kunnittain on eroja mutta esim. omassa kunnassani perhetyöntekijöinä on mm. lähihoitajia ja lastenhoitajia joilla ei ole työhön soveltuvaa koulutusta ja se näkyy työn laadussa. Perheille keksitään kaikenlaisia tehtäviä ja toimintatapoja vailla minkäänlaista teoreettista pohjaa. Enemmän sen mukaan mitkä ovat työntekijän omat tavat tai mielipiteet. Jatkuvasti unohdetaan kohteen tarpeet, tavat, tavoitteet, mahdollisuudet ja oikeudet.

On hyvää perhetyötä ja on alta kaiken arvostelun olevaa "perhetyötä".

T. sosiaalityöntekijä

Tämä on todella paha epäkohta. Työntekijän työn laatu ei saisi olla noin räikeän vaihtelevaa ja työntekijän persoonaan liittyvää tai hänen koulutustaustastaan riippuvaa.

Jos vertaisi tätä pethetyöntekijöiden työn laadun vaihtelevuutta esim. sairaanhoitajien työn laatuun. Sairaanhoitaja saisi sen sileän tien potkut, jos hän ei noudattaisi lääkärin antamaa potilassuunnitelmaa ja esim. antaisi vähän vähemmän sydänlääkkeitä, kun hänestä nyt vähän tuntuu siltä.

Perhetyöntekijöiden koulutustausta pitäisi olla jotenkin standardoitu. Itsekin olen nähnyt, että tämä perhetyö voi paikoin olla hyvinkin subjektiivista höttöä. Asiakasperhe on lisäksi hyvin huonossa asemassa tällaisessa tilanteessa, jos hänen tulee pakotettuna, huostaanottoa peläten ottaa vastaan mitä ihmeellisimpiä ohjeita huolenpidon tai jonkun epämääräisen tuen tarpeen käsitteiden nojalla. Jos tekee valituksen tai huomautuksen, niin voitkin olla yhtäkkiä yhteistyökyvytön.

Itse olen myös sosiaalityöntekijä, minulle tulisi aika pian potkut persiiseen, jos en noudattaisi lakia, säädöksiä ja ohjeistusta ja alkaisin asiakkaille kertoilemaan jotain omia mielipiteitäni ja itse hyväksi koettuja tapoja toimia arjessa.

Terveisin sosiaalityöntekijä

Miten niin tulisi potkut? Eihän sinulle tulisi muuta kuin oikeusasiamieheltä huomion kiinnityksiä, käsityksen ilmauksia ja ehkä huomautus. Samoin oikeuskanslerilta. Samoin aluehallintovirastolta. Hallinto-oikeus vain kumoaisi lainvastaiset päätöksesi. Tietosuojavaltuutettu vain ohjaisi sinua jatkossa noudattamaan salassapitosäännöksiä. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta vain toteaisi sinun syrjineen ja kehottaisi olemaan syrjimättä jatkossa. Virkasi saisit pitää, eikä sinulle mitään varsinaista sanktiota tulisi vaikka sinulle satelisi noita huomion kiinnittämisiä eri valvontaviranomaisilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ollut hyviä kokemuksia perhetyöstä. Lapsen kanssa leikkinyt ja ulkoillut. Käynyt sen vuoksi että pääsen käymään yksin asioilla ja joskus uimassa. Olen siis totaali-yh ilman tukiverkkoja.

Minä en leivo ikinä, ja sen olen työntekijälle sanonut. Leipominen ja ruuanlaitto ovat inhottavia hommia!

Enää meillä ei käy perhetyötä, lapsikin jo 2. luokalla. Hän lämmöllä muistelee "leikkitätejä" ja haluaisi että vieläkin kävisi.

Niin eli teillä on käynyt kotiapu, ei perhetyö. Perhetyöntekijät ei leikitä eikä ulkoiluta lapsia. Istuvat sohvalla kahvittelemassa.

Jos tämmöinen kahvittelija nyt teille tulee pakotettuna neuvoilemaan, niin eikö sille voi laittaa nurkkaan jonkun tuolin tai jakkaran jossa istuu sitten. Mitään kahveja aleta keittää. Itselleen voi kahvit laittaa ja istuu itse siinä sohvalla rupattelemassa, neuvoja siellä omalla jakkarallaan. Edes vettä tarvitse antaa, juokoon omasta vesipullostaan. Ei varmaan pitkään jaksaisi perhetyöntekijä käydä jakkaralla istumassa.

Näin mä toimisin varmaan.

En nyt sinänsä näe, että miksi pitäisi toimia noin lapsellisesti.

Kun sen sijaan aikuisena voisit sanoa, että en koe saavani tästä apua/ kysyä, että millä tavalla tämän asian tulisi meidän perhettämme auttaa.

Ehkä perhetyön ongelma on se, että se on niin epämääräistä, ettei sitä apua ja tukea oikein itse työntekijätkään pysty määrittelemään konkreettisesti. Esim. ap:n tapauksessa on selvää, että hän tarvitsee aivan konkreettista apua, ei teoreettista. Miksi hänelle on tarjottu ja käytännössä pakotettu ottamaan vastaan perhetyötä, joka on vain keskustelua, arvostelua ja selvästi pahanmielen aiheuttamista, kun pitää masentuneelle oikein osoittaa, miten epäonnistunut olet jopa kirjahyllyn kirjojen järjestämisessä?

Jos ap on oikeutettu perhetyöhön kolme kertaa viikossa, niin miten kukaan järkevä ihminen voi kuvitella, että 15 h arvostelua ja suunnittelua ja ap:n elämän rikkirepimistä auttaisi mitenkään? Eikö ap:ta pitänyt auttaa, ei vain pahentaa hänen oloaan? Ei kai oikeasti kukaan täysissä järjissä oleva pidä kirjahyllyn järjestelyä tai leipomista sopivana rutiinina lopenuupuneelle? Eikö ennemmin olisi pitänyt aloittaa sillä, että pohdittaisiin viikon ruokalistaa, mietittäisiin paras aika kaupassa käynnille, sille, milloin laitetaan pesukone päälle ja milloin imuroidaan? Ap ei todennäköisesti jaksa kovin suuria muutoksia, joten viereen tarvitaan kaveri, joka auttaa ja ohjeistaa ja tekee yhdessä.

Järkevintä olisikin, että nuo ajat olisivat eri aikoihin esim. maanantaina klo 7-12, jolloin autetaan ap:ta aamutoimien organisoinnissa, viikon ruokalistan suunnittelussa ja ostosten teossa, tiistaina aika voisikin olla 12-17, jolloin mietitään ruoanlaittoa, tiskejä, keittiön siivousta. Ja torstaisin olisi aika klo 17-22, jolloin mietitään perheen yhteisiä hetkiä, järjestetään koko perheen siivoushetki ja mietitään kullekin taitojensa mukaan jonkinlainen rooli (kuka imuroi, kuka raivaa tavarat, kuka pesee vessan, kuka laittaa pyykit). Kun nämä rutiinit sujuvat, voisi parin viikon päästä ruveta pohtimaan viikonlopun viettoa, lasten harrastuksia, nukkumaanlaittoa, läksyhetkiä jne. Mietittäisiin työnjakoa vanhempien kesken, jotta kumpikin pääsee lepäämään jne. Konkreettsesti autetaan ihmiset järjestämään elämänsä uudelleen, ei niin, että kehotetaan vaikkapa pesemään ikkunat, kun muu koti on kaaoksessa ja kukaan ei laita ruokaa. Kyllä ne ikkunat voivat olla pesemättä vaikka koko vuodenkin, jos kaikki muu sujuu perheessä hyvin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12-cv_k kirjoitti:

Tiedän tunteen, meillä kävi kunnallista apua kun kolmas lapsi oli puolivuotias enkä nukkunut öisin lainkaan vauvan itkiessä allergioitaan.

Niitä perhetyöntekijöitäkin on monenlaisia. Stressaavaa on myöskin, kun ei etukäteen tiedä kuka sieltä tulee. Meillä oli yksi tavallinen, ihana joka tarttui työhön jne. Toinen oli ihan yliaktiivinen ja lisäksi kommentoi vähän ihmeellisiä. Kolmas oli itse jonkinsortin avun tarpeessa, ei oikein osannut imuroida ja valitti väsymystään.

Kun huomasin että aloin yrittää puolikuolleena väsymyksestä siivota perhetyöntekijän tuloa varten, irtisanoin koko homman. Myöhemmin ajatellen, sillä rahalla olisi teettänyt kunnon siivouksen kerran-pari kuussa, muttei jaksanut siinä tilanteessa ajatella selkeästi kun talous oli muutenkin tiukalla erityiskorvikkeiden vuoksi.

Olisiko kohdallanne ollut kyse kuitenkin kunnallisesta kotiavusta? Ei perhetyöstä ollenkaan, jossa ei ole tarkoituskaan tehdä konkreettisia lapsenhoito- tai kotitöitä.

Perhetyötä ei irtisanota.

Tämä on juuri se ongelma, kun ei tiedetä perhetyön ja kotiavun eroa.

Tosin jo pyytäessä pitäisi ammattilaisten tarkentaa, että halutaanko apua kotitöihin ja lastenhoitoon, vai tukea vanhemmuuteen ja muuhun sosiaaliseen puoleen.

Joku voisi luulla, että vanhemmuus jotenkin liittyy lastenhoitoon.

Toki, mutta puhutaankin eri konteksteissa. Vanhemmuus on toki käytäntöä, eli lastenhoitoa, mutta myös henkistä. Eli kuinka olla sellainen vanhempi, että lapsi saa kasvaa tasapainoisessa ympäristössä ja niin, että kommunikaatio vanhemman kanssa toimii.

Perhetyöntekijä käy lähihoitajan tai sosionomin koulutuksellaan sen opettamassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki kunnittain on eroja mutta esim. omassa kunnassani perhetyöntekijöinä on mm. lähihoitajia ja lastenhoitajia joilla ei ole työhön soveltuvaa koulutusta ja se näkyy työn laadussa. Perheille keksitään kaikenlaisia tehtäviä ja toimintatapoja vailla minkäänlaista teoreettista pohjaa. Enemmän sen mukaan mitkä ovat työntekijän omat tavat tai mielipiteet. Jatkuvasti unohdetaan kohteen tarpeet, tavat, tavoitteet, mahdollisuudet ja oikeudet.

On hyvää perhetyötä ja on alta kaiken arvostelun olevaa "perhetyötä".

T. sosiaalityöntekijä

Tämä on todella paha epäkohta. Työntekijän työn laatu ei saisi olla noin räikeän vaihtelevaa ja työntekijän persoonaan liittyvää tai hänen koulutustaustastaan riippuvaa.

Jos vertaisi tätä pethetyöntekijöiden työn laadun vaihtelevuutta esim. sairaanhoitajien työn laatuun. Sairaanhoitaja saisi sen sileän tien potkut, jos hän ei noudattaisi lääkärin antamaa potilassuunnitelmaa ja esim. antaisi vähän vähemmän sydänlääkkeitä, kun hänestä nyt vähän tuntuu siltä.

Perhetyöntekijöiden koulutustausta pitäisi olla jotenkin standardoitu. Itsekin olen nähnyt, että tämä perhetyö voi paikoin olla hyvinkin subjektiivista höttöä. Asiakasperhe on lisäksi hyvin huonossa asemassa tällaisessa tilanteessa, jos hänen tulee pakotettuna, huostaanottoa peläten ottaa vastaan mitä ihmeellisimpiä ohjeita huolenpidon tai jonkun epämääräisen tuen tarpeen käsitteiden nojalla. Jos tekee valituksen tai huomautuksen, niin voitkin olla yhtäkkiä yhteistyökyvytön.

Itse olen myös sosiaalityöntekijä, minulle tulisi aika pian potkut persiiseen, jos en noudattaisi lakia, säädöksiä ja ohjeistusta ja alkaisin asiakkaille kertoilemaan jotain omia mielipiteitäni ja itse hyväksi koettuja tapoja toimia arjessa.

Terveisin sosiaalityöntekijä

Koko sosiaalityö on suvbjektiivista höttöä. Lastensuojelulakia myöten. Mikä on ”huoli”?

Ja alalle ei ole soveltuvuuskokeita. Ollenkaan.

Sellaisilta ihmisiltä joilla on omalla taustalla traumoja pitäisi estää pääsy kokonaan perheisiin häärimään.

Eipä se Ihan kokonaan sitä ole, sosiaalityön keinoin voidaan auttaa ihmistä myös ihan konkreettisesti, taloudellista tukea, palveluita yms.

STT, mutta ei lasun puolella ja tuon aikaisemman ajatelmansa tänne kirjoittanut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki kunnittain on eroja mutta esim. omassa kunnassani perhetyöntekijöinä on mm. lähihoitajia ja lastenhoitajia joilla ei ole työhön soveltuvaa koulutusta ja se näkyy työn laadussa. Perheille keksitään kaikenlaisia tehtäviä ja toimintatapoja vailla minkäänlaista teoreettista pohjaa. Enemmän sen mukaan mitkä ovat työntekijän omat tavat tai mielipiteet. Jatkuvasti unohdetaan kohteen tarpeet, tavat, tavoitteet, mahdollisuudet ja oikeudet.

On hyvää perhetyötä ja on alta kaiken arvostelun olevaa "perhetyötä".

T. sosiaalityöntekijä

Tämä on todella paha epäkohta. Työntekijän työn laatu ei saisi olla noin räikeän vaihtelevaa ja työntekijän persoonaan liittyvää tai hänen koulutustaustastaan riippuvaa.

Jos vertaisi tätä pethetyöntekijöiden työn laadun vaihtelevuutta esim. sairaanhoitajien työn laatuun. Sairaanhoitaja saisi sen sileän tien potkut, jos hän ei noudattaisi lääkärin antamaa potilassuunnitelmaa ja esim. antaisi vähän vähemmän sydänlääkkeitä, kun hänestä nyt vähän tuntuu siltä.

Perhetyöntekijöiden koulutustausta pitäisi olla jotenkin standardoitu. Itsekin olen nähnyt, että tämä perhetyö voi paikoin olla hyvinkin subjektiivista höttöä. Asiakasperhe on lisäksi hyvin huonossa asemassa tällaisessa tilanteessa, jos hänen tulee pakotettuna, huostaanottoa peläten ottaa vastaan mitä ihmeellisimpiä ohjeita huolenpidon tai jonkun epämääräisen tuen tarpeen käsitteiden nojalla. Jos tekee valituksen tai huomautuksen, niin voitkin olla yhtäkkiä yhteistyökyvytön.

Itse olen myös sosiaalityöntekijä, minulle tulisi aika pian potkut persiiseen, jos en noudattaisi lakia, säädöksiä ja ohjeistusta ja alkaisin asiakkaille kertoilemaan jotain omia mielipiteitäni ja itse hyväksi koettuja tapoja toimia arjessa.

Terveisin sosiaalityöntekijä

Voitko sosiaalityöntekijänä arvioida AP:n tilannetta, olisiko hänen ollenkaan viisasta yrittää irtisanoa stressaavaksi kokemaansa perhetyötä? Voiko jo pelkästään siitä herätä viranomaiselle lisää huolta tai leimautuminen yhteistyökyvyttömäksi? Mitä siitä seuraisi?

Koen syvää myötätuntoa AP:tä kohtaan. Tuntitolkulla vieras ihminen omassa kotona vain päsmäröimässä on jo ajatuksena ahdistava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ollut hyviä kokemuksia perhetyöstä. Lapsen kanssa leikkinyt ja ulkoillut. Käynyt sen vuoksi että pääsen käymään yksin asioilla ja joskus uimassa. Olen siis totaali-yh ilman tukiverkkoja.

Minä en leivo ikinä, ja sen olen työntekijälle sanonut. Leipominen ja ruuanlaitto ovat inhottavia hommia!

Enää meillä ei käy perhetyötä, lapsikin jo 2. luokalla. Hän lämmöllä muistelee "leikkitätejä" ja haluaisi että vieläkin kävisi.

Niin eli teillä on käynyt kotiapu, ei perhetyö. Perhetyöntekijät ei leikitä eikä ulkoiluta lapsia. Istuvat sohvalla kahvittelemassa.

Jos tämmöinen kahvittelija nyt teille tulee pakotettuna neuvoilemaan, niin eikö sille voi laittaa nurkkaan jonkun tuolin tai jakkaran jossa istuu sitten. Mitään kahveja aleta keittää. Itselleen voi kahvit laittaa ja istuu itse siinä sohvalla rupattelemassa, neuvoja siellä omalla jakkarallaan. Edes vettä tarvitse antaa, juokoon omasta vesipullostaan. Ei varmaan pitkään jaksaisi perhetyöntekijä käydä jakkaralla istumassa.

Näin mä toimisin varmaan.

En nyt sinänsä näe, että miksi pitäisi toimia noin lapsellisesti.

Kun sen sijaan aikuisena voisit sanoa, että en koe saavani tästä apua/ kysyä, että millä tavalla tämän asian tulisi meidän perhettämme auttaa.

Se olisi viimeinen virhe. "Äiti koe tarvitsevansa perhetyötä."

"Äiti on neuvoton, ei tiedä miten perhettä voisi auttaa."

"Perhetyöstä kieltäydytty, avohuollon tukitoimet eivät riittäviä perheen tilanteessa."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki kunnittain on eroja mutta esim. omassa kunnassani perhetyöntekijöinä on mm. lähihoitajia ja lastenhoitajia joilla ei ole työhön soveltuvaa koulutusta ja se näkyy työn laadussa. Perheille keksitään kaikenlaisia tehtäviä ja toimintatapoja vailla minkäänlaista teoreettista pohjaa. Enemmän sen mukaan mitkä ovat työntekijän omat tavat tai mielipiteet. Jatkuvasti unohdetaan kohteen tarpeet, tavat, tavoitteet, mahdollisuudet ja oikeudet.

On hyvää perhetyötä ja on alta kaiken arvostelun olevaa "perhetyötä".

T. sosiaalityöntekijä

Tämä on todella paha epäkohta. Työntekijän työn laatu ei saisi olla noin räikeän vaihtelevaa ja työntekijän persoonaan liittyvää tai hänen koulutustaustastaan riippuvaa.

Jos vertaisi tätä pethetyöntekijöiden työn laadun vaihtelevuutta esim. sairaanhoitajien työn laatuun. Sairaanhoitaja saisi sen sileän tien potkut, jos hän ei noudattaisi lääkärin antamaa potilassuunnitelmaa ja esim. antaisi vähän vähemmän sydänlääkkeitä, kun hänestä nyt vähän tuntuu siltä.

Perhetyöntekijöiden koulutustausta pitäisi olla jotenkin standardoitu. Itsekin olen nähnyt, että tämä perhetyö voi paikoin olla hyvinkin subjektiivista höttöä. Asiakasperhe on lisäksi hyvin huonossa asemassa tällaisessa tilanteessa, jos hänen tulee pakotettuna, huostaanottoa peläten ottaa vastaan mitä ihmeellisimpiä ohjeita huolenpidon tai jonkun epämääräisen tuen tarpeen käsitteiden nojalla. Jos tekee valituksen tai huomautuksen, niin voitkin olla yhtäkkiä yhteistyökyvytön.

Itse olen myös sosiaalityöntekijä, minulle tulisi aika pian potkut persiiseen, jos en noudattaisi lakia, säädöksiä ja ohjeistusta ja alkaisin asiakkaille kertoilemaan jotain omia mielipiteitäni ja itse hyväksi koettuja tapoja toimia arjessa.

Terveisin sosiaalityöntekijä

Miten niin tulisi potkut? Eihän sinulle tulisi muuta kuin oikeusasiamieheltä huomion kiinnityksiä, käsityksen ilmauksia ja ehkä huomautus. Samoin oikeuskanslerilta. Samoin aluehallintovirastolta. Hallinto-oikeus vain kumoaisi lainvastaiset päätöksesi. Tietosuojavaltuutettu vain ohjaisi sinua jatkossa noudattamaan salassapitosäännöksiä. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta vain toteaisi sinun syrjineen ja kehottaisi olemaan syrjimättä jatkossa. Virkasi saisit pitää, eikä sinulle mitään varsinaista sanktiota tulisi vaikka sinulle satelisi noita huomion kiinnittämisiä eri valvontaviranomaisilta.

Kyllä ne fudut jossain vaiheessa tulisi, varsinkin jos jatkuvasti tekisin laittomia päätöksiä, enkä esim. noudattaisi kaupungin sisäisiä ohjeistuksia. Tiedän ainakin yhden sossun, joka sai potkut, kun myönsi mitä sattuu asiakkaille. Pitkään se kyllä jatkui.

Se sama stt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12-cv_k kirjoitti:

Tiedän tunteen, meillä kävi kunnallista apua kun kolmas lapsi oli puolivuotias enkä nukkunut öisin lainkaan vauvan itkiessä allergioitaan.

Niitä perhetyöntekijöitäkin on monenlaisia. Stressaavaa on myöskin, kun ei etukäteen tiedä kuka sieltä tulee. Meillä oli yksi tavallinen, ihana joka tarttui työhön jne. Toinen oli ihan yliaktiivinen ja lisäksi kommentoi vähän ihmeellisiä. Kolmas oli itse jonkinsortin avun tarpeessa, ei oikein osannut imuroida ja valitti väsymystään.

Kun huomasin että aloin yrittää puolikuolleena väsymyksestä siivota perhetyöntekijän tuloa varten, irtisanoin koko homman. Myöhemmin ajatellen, sillä rahalla olisi teettänyt kunnon siivouksen kerran-pari kuussa, muttei jaksanut siinä tilanteessa ajatella selkeästi kun talous oli muutenkin tiukalla erityiskorvikkeiden vuoksi.

Olisiko kohdallanne ollut kyse kuitenkin kunnallisesta kotiavusta? Ei perhetyöstä ollenkaan, jossa ei ole tarkoituskaan tehdä konkreettisia lapsenhoito- tai kotitöitä.

Perhetyötä ei irtisanota.

Tämä on juuri se ongelma, kun ei tiedetä perhetyön ja kotiavun eroa.

Tosin jo pyytäessä pitäisi ammattilaisten tarkentaa, että halutaanko apua kotitöihin ja lastenhoitoon, vai tukea vanhemmuuteen ja muuhun sosiaaliseen puoleen.

Joku voisi luulla, että vanhemmuus jotenkin liittyy lastenhoitoon.

Toki, mutta puhutaankin eri konteksteissa. Vanhemmuus on toki käytäntöä, eli lastenhoitoa, mutta myös henkistä. Eli kuinka olla sellainen vanhempi, että lapsi saa kasvaa tasapainoisessa ympäristössä ja niin, että kommunikaatio vanhemman kanssa toimii.

Perhetyöntekijä käy lähihoitajan tai sosionomin koulutuksellaan sen opettamassa?

Lähihoitaja ei oi tehdä tuontyyppistä perhetyötä, vaan sosionomi.

Mikä koulutus sinusta tuossa tulisi olla, ihan mielenkiinnosta?

Tuli itsekin aikanaan kokeiltua molemmat ja noiden kahden ero, kotipalvelu ja perhetyö tulivat sitä myöten selväksi. Tuli muutto isommalle paikkakunnalle jossain vaiheessa ja jäin yksinhuoltajaksi. Neuvolan lääkäri, nuori nainen kysyi miten jaksellaan. Erehdyin sanomaan, että no ihan päivä kerrallaan tässä mennään. Sanoin, että univelkaa vähän on, kun tulee nukuttua n. 3 tunnin unia. Lapsellani oli alkuun koliikkia ja sitten korvatulehduskierre. Minulle suositettiin sitten tällaista kotona auttelevaa työntekijää ja vuosia myöhemmin kävi ilmi että lääkäri oli tulkinnut sanomani omalla tavallaan. Näitä kotipalvelutyöntekijöiksi olettamiani henkilöitä kävi 1-2 kertaa viikossa 2-3h kerrallaan, n. 6-7 eri työntekijää ehdin tuntemaan. Käsitykseni mukaan, kukaan heistä ei ollut järin kouluttautunut ja ikähaarukka oli suuri, osa teki hommia sivutyönä. Se, mihin aika kului työntekijän vierailun aikana vaihteli paljon.

Työntekijät keskittyivät kaikki vähän eri asioihin, yhden kanssa synkkasi hyvin ja yhden kanssa taas ei niinkään. Tämä viimeeksi mainittu ei ymmärtänyt sitä, että tykkäsin välillä lähteä kuntosalille, sanoi ettei hän ainakaan lähde minnekään ennen kuin hänen lapsensa ovat isoja, sanoi minulle välillä että voin mennä nukkumaan, että hän katsoo lasta sen aikaa. Sitten kun yritin kuroa univelkaa niin tämä työntekijä hyppäsi makuuhuoneeseen vähän väliä hakemaan jotain, omasi maanisen tarpeen vaihtaa vuodevaatteitani, vaikka muuten ei tarjoutunut siivoamaan. Kyseli jatkuvasti aina, että montako kertaa lapsi on sinä päivänä kakannut ja toinen vakikysymys; onko lapsella puolipitoisia. Eräs työntekijä taas minulta kysymättä järjesteli vaatekaappini ja keittiön ruokakaapin uuteen uskoon.

Tuo liikuntaharrastuksen paheksuminen vaivasi aika paljon ja se että tämä ilmeetön ihminen muutenkin kritisoi. Onneksi sain tukea tältä kaikista mukavimmalta työntekijältä, joka totesi että tuollainen mahdollisuus päästä edes kerran viikossa harrastamaan on tärkeää kun on muuten täysin kiinni vauvassa. Kerran sitten tämä työntekijöistä ikävin ei ollut saanut ajoissa tietoa, etten tarvitse kotipalvelutyöntekijää sinä päivänä ja tuli ovelle kun olin kotiasussa, sain sitten myöhemmin lukea lasu-ilmoituksesta että äiti ei halunnut häntä kotiinsa ja oli tullut ovelle aamupäivällä t-paidassa ja collegehousuissa. Mitään huolta ja perustetta ei tästä hänen ilmoituksestaan selvinnyt, hän vain oli ottanut todella pahasti itseensä etten ollut häntä halunnut kotiini. Se, että työntekijät raportoivat ja ovat tiiviisti sossujen kanssa tekemisissä selvisi vasta juteltuani kivan työntekijän kanssa toisen työntekijän tekemästä lasusta. Hän myös sanoi, että kyseisellä kaupungilla ei ollut ollut vuosiin enää kotipalvelutoimintaa, missä henkilö maksaa muutaman tunnin kotiavusta, siinä vaiheessa lapsiperheille tarjottavasta kotiavusta oli taidettu jo useammassakin kaupungissa luopua. Lastensuojeluilmoituksen myötä jouduin eräälle sossutyöntekijälle toistelemaan tuota univelka-asiaa, hän suositti että voisin mennä lapsen kanssa heidän johonkin laitokseen, sanoin että miten se eroaa kotioloista että eihän sielläkään kukaan auta sen univelan kanssa tai muutenkaan. Tämän myönsi ja päättelin itse, että tarkoitus olikin ollut vain päästä arvioimaan vanhemmuuttani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12-cv_k kirjoitti:

Tiedän tunteen, meillä kävi kunnallista apua kun kolmas lapsi oli puolivuotias enkä nukkunut öisin lainkaan vauvan itkiessä allergioitaan.

Niitä perhetyöntekijöitäkin on monenlaisia. Stressaavaa on myöskin, kun ei etukäteen tiedä kuka sieltä tulee. Meillä oli yksi tavallinen, ihana joka tarttui työhön jne. Toinen oli ihan yliaktiivinen ja lisäksi kommentoi vähän ihmeellisiä. Kolmas oli itse jonkinsortin avun tarpeessa, ei oikein osannut imuroida ja valitti väsymystään.

Kun huomasin että aloin yrittää puolikuolleena väsymyksestä siivota perhetyöntekijän tuloa varten, irtisanoin koko homman. Myöhemmin ajatellen, sillä rahalla olisi teettänyt kunnon siivouksen kerran-pari kuussa, muttei jaksanut siinä tilanteessa ajatella selkeästi kun talous oli muutenkin tiukalla erityiskorvikkeiden vuoksi.

Olisiko kohdallanne ollut kyse kuitenkin kunnallisesta kotiavusta? Ei perhetyöstä ollenkaan, jossa ei ole tarkoituskaan tehdä konkreettisia lapsenhoito- tai kotitöitä.

Perhetyötä ei irtisanota.

Tämä on juuri se ongelma, kun ei tiedetä perhetyön ja kotiavun eroa.

Tosin jo pyytäessä pitäisi ammattilaisten tarkentaa, että halutaanko apua kotitöihin ja lastenhoitoon, vai tukea vanhemmuuteen ja muuhun sosiaaliseen puoleen.

Joku voisi luulla, että vanhemmuus jotenkin liittyy lastenhoitoon.

Lastenhoito on sitä konkreettista pyllyn pesemistä, vanhemmuus on ihan jotain muuta.

En vain tajua miksi koko tää skenaario on luotu. Jos on ongelmia vanhemmuudessa, en todellakaan lähtiis neuvoja kyselemään lapsettomalta lähihoitajalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ollut hyviä kokemuksia perhetyöstä. Lapsen kanssa leikkinyt ja ulkoillut. Käynyt sen vuoksi että pääsen käymään yksin asioilla ja joskus uimassa. Olen siis totaali-yh ilman tukiverkkoja.

Minä en leivo ikinä, ja sen olen työntekijälle sanonut. Leipominen ja ruuanlaitto ovat inhottavia hommia!

Enää meillä ei käy perhetyötä, lapsikin jo 2. luokalla. Hän lämmöllä muistelee "leikkitätejä" ja haluaisi että vieläkin kävisi.

Niin eli teillä on käynyt kotiapu, ei perhetyö. Perhetyöntekijät ei leikitä eikä ulkoiluta lapsia. Istuvat sohvalla kahvittelemassa.

Jos tämmöinen kahvittelija nyt teille tulee pakotettuna neuvoilemaan, niin eikö sille voi laittaa nurkkaan jonkun tuolin tai jakkaran jossa istuu sitten. Mitään kahveja aleta keittää. Itselleen voi kahvit laittaa ja istuu itse siinä sohvalla rupattelemassa, neuvoja siellä omalla jakkarallaan. Edes vettä tarvitse antaa, juokoon omasta vesipullostaan. Ei varmaan pitkään jaksaisi perhetyöntekijä käydä jakkaralla istumassa.

Näin mä toimisin varmaan.

En nyt sinänsä näe, että miksi pitäisi toimia noin lapsellisesti.

Kun sen sijaan aikuisena voisit sanoa, että en koe saavani tästä apua/ kysyä, että millä tavalla tämän asian tulisi meidän perhettämme auttaa.

Se olisi viimeinen virhe. "Äiti koe tarvitsevansa perhetyötä."

"Äiti on neuvoton, ei tiedä miten perhettä voisi auttaa."

"Perhetyöstä kieltäydytty, avohuollon tukitoimet eivät riittäviä perheen tilanteessa."

Ei, vaan keskustelua siitä, että mitkä ovat tarpeet ja tavoitteet ja miten ne saavutetaan.

Eli jos et koe perhetyöntekijästä apua, niin perustele hänelle, että miksi näin ja mistä palvelusta kokisit saavasi enemmän apua.

Sitähän se perhetyöntekijä siellä todnäk yrittääkin selvittää, että mistä tämä perhe hyötyisi eniten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki kunnittain on eroja mutta esim. omassa kunnassani perhetyöntekijöinä on mm. lähihoitajia ja lastenhoitajia joilla ei ole työhön soveltuvaa koulutusta ja se näkyy työn laadussa. Perheille keksitään kaikenlaisia tehtäviä ja toimintatapoja vailla minkäänlaista teoreettista pohjaa. Enemmän sen mukaan mitkä ovat työntekijän omat tavat tai mielipiteet. Jatkuvasti unohdetaan kohteen tarpeet, tavat, tavoitteet, mahdollisuudet ja oikeudet.

On hyvää perhetyötä ja on alta kaiken arvostelun olevaa "perhetyötä".

T. sosiaalityöntekijä

Tämä on todella paha epäkohta. Työntekijän työn laatu ei saisi olla noin räikeän vaihtelevaa ja työntekijän persoonaan liittyvää tai hänen koulutustaustastaan riippuvaa.

Jos vertaisi tätä pethetyöntekijöiden työn laadun vaihtelevuutta esim. sairaanhoitajien työn laatuun. Sairaanhoitaja saisi sen sileän tien potkut, jos hän ei noudattaisi lääkärin antamaa potilassuunnitelmaa ja esim. antaisi vähän vähemmän sydänlääkkeitä, kun hänestä nyt vähän tuntuu siltä.

Perhetyöntekijöiden koulutustausta pitäisi olla jotenkin standardoitu. Itsekin olen nähnyt, että tämä perhetyö voi paikoin olla hyvinkin subjektiivista höttöä. Asiakasperhe on lisäksi hyvin huonossa asemassa tällaisessa tilanteessa, jos hänen tulee pakotettuna, huostaanottoa peläten ottaa vastaan mitä ihmeellisimpiä ohjeita huolenpidon tai jonkun epämääräisen tuen tarpeen käsitteiden nojalla. Jos tekee valituksen tai huomautuksen, niin voitkin olla yhtäkkiä yhteistyökyvytön.

Itse olen myös sosiaalityöntekijä, minulle tulisi aika pian potkut persiiseen, jos en noudattaisi lakia, säädöksiä ja ohjeistusta ja alkaisin asiakkaille kertoilemaan jotain omia mielipiteitäni ja itse hyväksi koettuja tapoja toimia arjessa.

Terveisin sosiaalityöntekijä

Koko sosiaalityö on suvbjektiivista höttöä. Lastensuojelulakia myöten. Mikä on ”huoli”?

Ja alalle ei ole soveltuvuuskokeita. Ollenkaan.

Sellaisilta ihmisiltä joilla on omalla taustalla traumoja pitäisi estää pääsy kokonaan perheisiin häärimään.

Eipä se Ihan kokonaan sitä ole, sosiaalityön keinoin voidaan auttaa ihmistä myös ihan konkreettisesti, taloudellista tukea, palveluita yms.

STT, mutta ei lasun puolella ja tuon aikaisemman ajatelmansa tänne kirjoittanut

On se. Niidenkin tarve ja saanti on täysin subjektiivisesta harkinnasta kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12-cv_k kirjoitti:

Tiedän tunteen, meillä kävi kunnallista apua kun kolmas lapsi oli puolivuotias enkä nukkunut öisin lainkaan vauvan itkiessä allergioitaan.

Niitä perhetyöntekijöitäkin on monenlaisia. Stressaavaa on myöskin, kun ei etukäteen tiedä kuka sieltä tulee. Meillä oli yksi tavallinen, ihana joka tarttui työhön jne. Toinen oli ihan yliaktiivinen ja lisäksi kommentoi vähän ihmeellisiä. Kolmas oli itse jonkinsortin avun tarpeessa, ei oikein osannut imuroida ja valitti väsymystään.

Kun huomasin että aloin yrittää puolikuolleena väsymyksestä siivota perhetyöntekijän tuloa varten, irtisanoin koko homman. Myöhemmin ajatellen, sillä rahalla olisi teettänyt kunnon siivouksen kerran-pari kuussa, muttei jaksanut siinä tilanteessa ajatella selkeästi kun talous oli muutenkin tiukalla erityiskorvikkeiden vuoksi.

Olisiko kohdallanne ollut kyse kuitenkin kunnallisesta kotiavusta? Ei perhetyöstä ollenkaan, jossa ei ole tarkoituskaan tehdä konkreettisia lapsenhoito- tai kotitöitä.

Perhetyötä ei irtisanota.

Tämä on juuri se ongelma, kun ei tiedetä perhetyön ja kotiavun eroa.

Tosin jo pyytäessä pitäisi ammattilaisten tarkentaa, että halutaanko apua kotitöihin ja lastenhoitoon, vai tukea vanhemmuuteen ja muuhun sosiaaliseen puoleen.

Joku voisi luulla, että vanhemmuus jotenkin liittyy lastenhoitoon.

Toki, mutta puhutaankin eri konteksteissa. Vanhemmuus on toki käytäntöä, eli lastenhoitoa, mutta myös henkistä. Eli kuinka olla sellainen vanhempi, että lapsi saa kasvaa tasapainoisessa ympäristössä ja niin, että kommunikaatio vanhemman kanssa toimii.

Perhetyöntekijä käy lähihoitajan tai sosionomin koulutuksellaan sen opettamassa?

Lähihoitaja ei oi tehdä tuontyyppistä perhetyötä, vaan sosionomi.

Mikä koulutus sinusta tuossa tulisi olla, ihan mielenkiinnosta?

"Eli kuinka olla sellainen vanhempi, että lapsi saa kasvaa tasapainoisessa ympäristössä ja niin, että kommunikaatio vanhemman kanssa toimii."

Perheterapeutin koulutus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ollut hyviä kokemuksia perhetyöstä. Lapsen kanssa leikkinyt ja ulkoillut. Käynyt sen vuoksi että pääsen käymään yksin asioilla ja joskus uimassa. Olen siis totaali-yh ilman tukiverkkoja.

Minä en leivo ikinä, ja sen olen työntekijälle sanonut. Leipominen ja ruuanlaitto ovat inhottavia hommia!

Enää meillä ei käy perhetyötä, lapsikin jo 2. luokalla. Hän lämmöllä muistelee "leikkitätejä" ja haluaisi että vieläkin kävisi.

Niin eli teillä on käynyt kotiapu, ei perhetyö. Perhetyöntekijät ei leikitä eikä ulkoiluta lapsia. Istuvat sohvalla kahvittelemassa.

Jos tämmöinen kahvittelija nyt teille tulee pakotettuna neuvoilemaan, niin eikö sille voi laittaa nurkkaan jonkun tuolin tai jakkaran jossa istuu sitten. Mitään kahveja aleta keittää. Itselleen voi kahvit laittaa ja istuu itse siinä sohvalla rupattelemassa, neuvoja siellä omalla jakkarallaan. Edes vettä tarvitse antaa, juokoon omasta vesipullostaan. Ei varmaan pitkään jaksaisi perhetyöntekijä käydä jakkaralla istumassa.

Näin mä toimisin varmaan.

En nyt sinänsä näe, että miksi pitäisi toimia noin lapsellisesti.

Kun sen sijaan aikuisena voisit sanoa, että en koe saavani tästä apua/ kysyä, että millä tavalla tämän asian tulisi meidän perhettämme auttaa.

Se olisi viimeinen virhe. "Äiti koe tarvitsevansa perhetyötä."

"Äiti on neuvoton, ei tiedä miten perhettä voisi auttaa."

"Perhetyöstä kieltäydytty, avohuollon tukitoimet eivät riittäviä perheen tilanteessa."

Ei, vaan keskustelua siitä, että mitkä ovat tarpeet ja tavoitteet ja miten ne saavutetaan.

Eli jos et koe perhetyöntekijästä apua, niin perustele hänelle, että miksi näin ja mistä palvelusta kokisit saavasi enemmän apua.

Sitähän se perhetyöntekijä siellä todnäk yrittääkin selvittää, että mistä tämä perhe hyötyisi eniten.

Tai sitten hän ”vain käy töissä” kuten suurin osa eri virastoissa ns työskentelevistä, eikä häntä kiinnosta pätkääkään ponnistella ylimääräisiä tai kuunnella asiakasta.