Lue keskustelun säännöt.
Suostuin siihen että meillä kävisi perhetyöntekijä ja nyt tämä on yhtä hel""iä. Tästä piti olla apua, saan vain lisästressiä !
15.08.2019 |
Ensinnäkin se että päivällisen pitäisi olla klo 16 ja kaikkien istuttava yhtä aikaa pöytään, kauhea motkotus kun mies on töissä ja 12 v kavereillaan että kyllä kaikkien nyt pitäisi ISTUA TÄSSÄ KESKUSTELEMASSA PÄIVÄN TAPAHTUMISTA. Ja meille on ollut ihan toimiva systeemi se että syö, kun ehtii.
Tämä nainen myös tahtoisi värikoodata kirjahyllymme ja on ihan pakkomielteinen siitä että edes kerran viikossa leivon jotain. Se ei kuulemma riitä, että pari kertaa kuussa tekaisen pannarin tai sämpylöitä.
Tämä ihminen on käynyt meillä nyt kolmen viikon ajan ma , ti ja to klo 12-17 "auttamassa" arjessa. Joo itse suostuin tähän mutta ihan tätä en odottanut! Pelkään että kohta kilahdan ja sitten on lastensuojelu kimpussa.
Minulla on siis masennus ja 2 kolmesta lapsesta erityislapsia, siksi perhetyö.
Kommentit (795)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhetyön idea on periaatteessa ihan hyvä. Mutta homma menee heti pieleen siinä kohdin kun työntekijöiksi palkataan liian matalasti koulutettuja (esim. lähihoitajia) tai muuhun asiaan koulutettuja (esim. sairaanhoitaja, sosionomi). Jotta tuollaisesta perheen vuorovaikutuksessa tukemisesta olisi oikeasti hyötyä, niin työntekijän pitäisi olla koulutukseltaan perhepsykoterapeutti, mieluusti myös joku psykologi tms. Silloin hänellä olisi oikeasti ammattitaitoa arvioida sitä vuorovaikutusta ja perhedynamiikkaa ja olisi oikeasti ammattitaitoa auttaa sen parantamisessa. Silloin keinot ei olisi mitään päivällinen klo 16, leipominen kerran viikossa, kirjahyllyn järjestäminen tms. Perheen vuorovaikutuksen arviointi ja muutoksen tukeminen on todella vaativaa työtä, joka edellyttää pitkää koulutusta juuri siihen aiheeseen. Jos työntekijä jolla ei ole asiaan psykoterapeutin koulutusta yrittää sitä, niin pieleen menee ja rankasti.
Ikävä kyllä kunnat säästää ja palkkaa perhetyöhön noita liian vähän koulutettuja.
Höpö höpö, ei sinne maisteria tarvita kertomaan perheessä, että kotitöissä pitää olla työnjakoa ja kaikki osallistuu tai että teini-ikäiselle tulee antaa jo vapauksiakin eikä pitää vauvana. Perhetyössä käytetään ihan maalaisjärkeä, kun se monesta perheestä puuttuu ja terapeutit tarvitaan sitten erikseen, jos ei perusteet on jo kunnossa, mutta silti perhedynamiikka sakkaa.
Höpö höpö. Eihän tuossa sun jutussa ole päätä eikä häntää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Perhetyön idea on periaatteessa ihan hyvä. Mutta homma menee heti pieleen siinä kohdin kun työntekijöiksi palkataan liian matalasti koulutettuja (esim. lähihoitajia) tai muuhun asiaan koulutettuja (esim. sairaanhoitaja, sosionomi). Jotta tuollaisesta perheen vuorovaikutuksessa tukemisesta olisi oikeasti hyötyä, niin työntekijän pitäisi olla koulutukseltaan perhepsykoterapeutti, mieluusti myös joku psykologi tms. Silloin hänellä olisi oikeasti ammattitaitoa arvioida sitä vuorovaikutusta ja perhedynamiikkaa ja olisi oikeasti ammattitaitoa auttaa sen parantamisessa. Silloin keinot ei olisi mitään päivällinen klo 16, leipominen kerran viikossa, kirjahyllyn järjestäminen tms. Perheen vuorovaikutuksen arviointi ja muutoksen tukeminen on todella vaativaa työtä, joka edellyttää pitkää koulutusta juuri siihen aiheeseen. Jos työntekijä jolla ei ole asiaan psykoterapeutin koulutusta yrittää sitä, niin pieleen menee ja rankasti.
Ikävä kyllä kunnat säästää ja palkkaa perhetyöhön noita liian vähän koulutettuja.
Tätä en ihan allekirjoita. Olen siis tuo perhetyöntekijä, joka on koulutukseltaan sairaanhoitaja ja psykoterapeutti. Teen paljon työtä vauvaperheissä. Koen että sairaanhoitajan koulutuksesta on tässä hyötyä, sillä olen työskennellyt vastasyntyneiden osastolla useita vuosia ja näin ollen pystyn mielestäni ammattitaitoisesti ohjaamaan perhettä esim. vauvan hoidossa ja vastaamaan lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyviin asioihin. Psykoterapiakoulutus on hyvä työkalu työhöni, mutta hyvän pohjan olen saanut sh-opinnoista. Mielestäni on hyvä, että perhetyöntekijöillä on eri taustoja (sh, sosionomi, sosiaalityöntekijä, lyhytterapeutit, psykoterapeutit) koska tällöin pystytään vastaamaan parhaalla mahdollisella tavalla erilaisten perheiden tarpeisiin. Työntekijä jokaiseen perheeseen valitaan yleensä sen mukaan, mitä kokemusta ja erityisosaamista kullakin työntekijällä on.
Tää keskusteluketju vahvistaa mun tunnetta siitä että tällä palstalla on todella paljon epäonnistuneita äiti-ihmisiä joista katkeruus paistaa kilometrin päähän :D Aina on vika jossain muussa kun itsessä. Helppo sysätä kaikki paska mm. perhetyöntekijöiden, opettajien ja kavereiden vanhempien niskaan :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhetyön idea on periaatteessa ihan hyvä. Mutta homma menee heti pieleen siinä kohdin kun työntekijöiksi palkataan liian matalasti koulutettuja (esim. lähihoitajia) tai muuhun asiaan koulutettuja (esim. sairaanhoitaja, sosionomi). Jotta tuollaisesta perheen vuorovaikutuksessa tukemisesta olisi oikeasti hyötyä, niin työntekijän pitäisi olla koulutukseltaan perhepsykoterapeutti, mieluusti myös joku psykologi tms. Silloin hänellä olisi oikeasti ammattitaitoa arvioida sitä vuorovaikutusta ja perhedynamiikkaa ja olisi oikeasti ammattitaitoa auttaa sen parantamisessa. Silloin keinot ei olisi mitään päivällinen klo 16, leipominen kerran viikossa, kirjahyllyn järjestäminen tms. Perheen vuorovaikutuksen arviointi ja muutoksen tukeminen on todella vaativaa työtä, joka edellyttää pitkää koulutusta juuri siihen aiheeseen. Jos työntekijä jolla ei ole asiaan psykoterapeutin koulutusta yrittää sitä, niin pieleen menee ja rankasti.
Ikävä kyllä kunnat säästää ja palkkaa perhetyöhön noita liian vähän koulutettuja.
Höpö höpö, ei sinne maisteria tarvita kertomaan perheessä, että kotitöissä pitää olla työnjakoa ja kaikki osallistuu tai että teini-ikäiselle tulee antaa jo vapauksiakin eikä pitää vauvana. Perhetyössä käytetään ihan maalaisjärkeä, kun se monesta perheestä puuttuu ja terapeutit tarvitaan sitten erikseen, jos ei perusteet on jo kunnossa, mutta silti perhedynamiikka sakkaa.
99% perheistä tietää, että kotitöissä pitää olla työnjakoa ja ruoan pitää olla ravitsemuksellisesti ok jne. Suomessa äärimmäisen harva ei noita asioita tiedä. Ei tule mieleen yhtään tilannetta, jossa ongelma olisi se, että perheessä ei tiedetä noita asioita. Tai että olisi jotain hyötyä kertoa, että kotityöt pitää jakaa.
Ja käsky jakaa kotityöt ei ole vuorovaikutuksen tukemista.
Vierailija kirjoitti:
Tää keskusteluketju vahvistaa mun tunnetta siitä että tällä palstalla on todella paljon epäonnistuneita äiti-ihmisiä joista katkeruus paistaa kilometrin päähän :D Aina on vika jossain muussa kun itsessä. Helppo sysätä kaikki paska mm. perhetyöntekijöiden, opettajien ja kavereiden vanhempien niskaan :D
Sinusta kirjahyllyn värikoodaus ja pakkoruokailu kello 16 on järkeviä juttuja kustantaa verovaroin? Et taida paljon veroja maksella kun tuo ei häiritse sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää keskusteluketju vahvistaa mun tunnetta siitä että tällä palstalla on todella paljon epäonnistuneita äiti-ihmisiä joista katkeruus paistaa kilometrin päähän :D Aina on vika jossain muussa kun itsessä. Helppo sysätä kaikki paska mm. perhetyöntekijöiden, opettajien ja kavereiden vanhempien niskaan :D
Tässä ketjussa ei ole kritisoitu opettajia eikä kavereiden vanhempia. Ihan asiallista keskustelua, mutta taisi osua perhetyöntekijällä arkaan paikkaan. Yhyy, minusta Ei ehkä tykätäkään.
Mites sitten vuorotyöläiset, hoitajat ja muut. Klo 16 ei aina ole paikalla vanhempia tekemään ruokaa. Kelpaako se sitten perhetyöntekijöiden mielestä, että lapset lämmittävät mikrossa itsenäisesti ruokansa klo 16, vaikka se on tehty jo aamupäivällä, ennenkuin vanhemmat lähtivät töihin. Vai pitäisikö vuorotyötä tekevien vanhempien heittäytyä työttömiksi, jos eivät saa päivätyötä. Mistäs sitten saadaan hoitajat sairaaloihin, jos sellaiset , joilla on lapsia eivät voi olla töissä perheen ruoka-aikoina ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n ydinongelma on ilmeisesti vakava masennus. Ei käynyt ilmi saako hän siihen hoitoa. Käypähoitosuosituksen mukaan hoito tulisi olla psykoterapia+mielialalääkitys.
Masentuneelle arjesta selviäminen on liian rankkaa. Hän tarvitsee siihen konkreettista apua (siis ihan käytännön tekemisen tasolla) SAMALLA kun hän saa adekvaattia lääketieteellistä hoitoa masennukseensa eli käy psykoterapiassa ja syö niitä lääkkeitä. Kotiapua siis, jos on pieniä lapsia.
Minun mielestä perhetyö tulisi kyseeseen vasta kun masennus on parantunut ja jos edelleen on silloin avuntarvetta kotona. Mutta ensin pitää hoitaa se masennus pois terveydenhuollollisin keinoin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhetyön idea on periaatteessa ihan hyvä. Mutta homma menee heti pieleen siinä kohdin kun työntekijöiksi palkataan liian matalasti koulutettuja (esim. lähihoitajia) tai muuhun asiaan koulutettuja (esim. sairaanhoitaja, sosionomi). Jotta tuollaisesta perheen vuorovaikutuksessa tukemisesta olisi oikeasti hyötyä, niin työntekijän pitäisi olla koulutukseltaan perhepsykoterapeutti, mieluusti myös joku psykologi tms. Silloin hänellä olisi oikeasti ammattitaitoa arvioida sitä vuorovaikutusta ja perhedynamiikkaa ja olisi oikeasti ammattitaitoa auttaa sen parantamisessa. Silloin keinot ei olisi mitään päivällinen klo 16, leipominen kerran viikossa, kirjahyllyn järjestäminen tms. Perheen vuorovaikutuksen arviointi ja muutoksen tukeminen on todella vaativaa työtä, joka edellyttää pitkää koulutusta juuri siihen aiheeseen. Jos työntekijä jolla ei ole asiaan psykoterapeutin koulutusta yrittää sitä, niin pieleen menee ja rankasti.
Ikävä kyllä kunnat säästää ja palkkaa perhetyöhön noita liian vähän koulutettuja.
Höpö höpö, ei sinne maisteria tarvita kertomaan perheessä, että kotitöissä pitää olla työnjakoa ja kaikki osallistuu tai että teini-ikäiselle tulee antaa jo vapauksiakin eikä pitää vauvana. Perhetyössä käytetään ihan maalaisjärkeä, kun se monesta perheestä puuttuu ja terapeutit tarvitaan sitten erikseen, jos ei perusteet on jo kunnossa, mutta silti perhedynamiikka sakkaa.
99% perheistä tietää, että kotitöissä pitää olla työnjakoa ja ruoan pitää olla ravitsemuksellisesti ok jne. Suomessa äärimmäisen harva ei noita asioita tiedä. Ei tule mieleen yhtään tilannetta, jossa ongelma olisi se, että perheessä ei tiedetä noita asioita. Tai että olisi jotain hyötyä kertoa, että kotityöt pitää jakaa.
Ja käsky jakaa kotityöt ei ole vuorovaikutuksen tukemista.
Meillä on paljon perheitä, joissa vanhemmalla on esim. mielenterveyden haastetta tai toiminnanohjauksen haastetta. Tällainen koti voi olla sellainen, jossa ei ole jalansijaa roinan vuoksi tai kokonaisia huoneita on asumiskelvottomina hamstratun tavaran alla. Lapsen arki voi olla kaoottista. Äiti heräilee puoliltapäivin ja lapset aamuvarhain. Siinä sitten ryönässä pyörivät ennen kuin äiti heräilee. Vanhemman ja lapsen vuorovaikutus voi olla sekaisin. Osa ei osaa olla lainkaan vanhempi, vaan ottaa käskynsä joltain neljävuotiaalta. Toinen saattaa elää lapsensa kautta niin ettei ymmärrä lapsensa olevan oma yksilönsä saati antaa tälle tilaa. Osa lyttää lastaan ihan kaikessa. Ongelmat ovat niin päivänselviä ettei siihen tarvita gurua kertoakseen niitä, ihan maalaisjärki riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhetyön idea on periaatteessa ihan hyvä. Mutta homma menee heti pieleen siinä kohdin kun työntekijöiksi palkataan liian matalasti koulutettuja (esim. lähihoitajia) tai muuhun asiaan koulutettuja (esim. sairaanhoitaja, sosionomi). Jotta tuollaisesta perheen vuorovaikutuksessa tukemisesta olisi oikeasti hyötyä, niin työntekijän pitäisi olla koulutukseltaan perhepsykoterapeutti, mieluusti myös joku psykologi tms. Silloin hänellä olisi oikeasti ammattitaitoa arvioida sitä vuorovaikutusta ja perhedynamiikkaa ja olisi oikeasti ammattitaitoa auttaa sen parantamisessa. Silloin keinot ei olisi mitään päivällinen klo 16, leipominen kerran viikossa, kirjahyllyn järjestäminen tms. Perheen vuorovaikutuksen arviointi ja muutoksen tukeminen on todella vaativaa työtä, joka edellyttää pitkää koulutusta juuri siihen aiheeseen. Jos työntekijä jolla ei ole asiaan psykoterapeutin koulutusta yrittää sitä, niin pieleen menee ja rankasti.
Ikävä kyllä kunnat säästää ja palkkaa perhetyöhön noita liian vähän koulutettuja.
Höpö höpö, ei sinne maisteria tarvita kertomaan perheessä, että kotitöissä pitää olla työnjakoa ja kaikki osallistuu tai että teini-ikäiselle tulee antaa jo vapauksiakin eikä pitää vauvana. Perhetyössä käytetään ihan maalaisjärkeä, kun se monesta perheestä puuttuu ja terapeutit tarvitaan sitten erikseen, jos ei perusteet on jo kunnossa, mutta silti perhedynamiikka sakkaa.
99% perheistä tietää, että kotitöissä pitää olla työnjakoa ja ruoan pitää olla ravitsemuksellisesti ok jne. Suomessa äärimmäisen harva ei noita asioita tiedä. Ei tule mieleen yhtään tilannetta, jossa ongelma olisi se, että perheessä ei tiedetä noita asioita. Tai että olisi jotain hyötyä kertoa, että kotityöt pitää jakaa.
Ja käsky jakaa kotityöt ei ole vuorovaikutuksen tukemista.
Meillä on paljon perheitä, joissa vanhemmalla on esim. mielenterveyden haastetta tai toiminnanohjauksen haastetta. Tällainen koti voi olla sellainen, jossa ei ole jalansijaa roinan vuoksi tai kokonaisia huoneita on asumiskelvottomina hamstratun tavaran alla. Lapsen arki voi olla kaoottista. Äiti heräilee puoliltapäivin ja lapset aamuvarhain. Siinä sitten ryönässä pyörivät ennen kuin äiti heräilee. Vanhemman ja lapsen vuorovaikutus voi olla sekaisin. Osa ei osaa olla lainkaan vanhempi, vaan ottaa käskynsä joltain neljävuotiaalta. Toinen saattaa elää lapsensa kautta niin ettei ymmärrä lapsensa olevan oma yksilönsä saati antaa tälle tilaa. Osa lyttää lastaan ihan kaikessa. Ongelmat ovat niin päivänselviä ettei siihen tarvita gurua kertoakseen niitä, ihan maalaisjärki riittää.
Ja sinä ratkaiset ongelman värikoodauttamalla kirjahyllyn ja kahvittelemalla ja somettamalla siellä työpäivän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhetyön idea on periaatteessa ihan hyvä. Mutta homma menee heti pieleen siinä kohdin kun työntekijöiksi palkataan liian matalasti koulutettuja (esim. lähihoitajia) tai muuhun asiaan koulutettuja (esim. sairaanhoitaja, sosionomi). Jotta tuollaisesta perheen vuorovaikutuksessa tukemisesta olisi oikeasti hyötyä, niin työntekijän pitäisi olla koulutukseltaan perhepsykoterapeutti, mieluusti myös joku psykologi tms. Silloin hänellä olisi oikeasti ammattitaitoa arvioida sitä vuorovaikutusta ja perhedynamiikkaa ja olisi oikeasti ammattitaitoa auttaa sen parantamisessa. Silloin keinot ei olisi mitään päivällinen klo 16, leipominen kerran viikossa, kirjahyllyn järjestäminen tms. Perheen vuorovaikutuksen arviointi ja muutoksen tukeminen on todella vaativaa työtä, joka edellyttää pitkää koulutusta juuri siihen aiheeseen. Jos työntekijä jolla ei ole asiaan psykoterapeutin koulutusta yrittää sitä, niin pieleen menee ja rankasti.
Ikävä kyllä kunnat säästää ja palkkaa perhetyöhön noita liian vähän koulutettuja.
Höpö höpö, ei sinne maisteria tarvita kertomaan perheessä, että kotitöissä pitää olla työnjakoa ja kaikki osallistuu tai että teini-ikäiselle tulee antaa jo vapauksiakin eikä pitää vauvana. Perhetyössä käytetään ihan maalaisjärkeä, kun se monesta perheestä puuttuu ja terapeutit tarvitaan sitten erikseen, jos ei perusteet on jo kunnossa, mutta silti perhedynamiikka sakkaa.
99% perheistä tietää, että kotitöissä pitää olla työnjakoa ja ruoan pitää olla ravitsemuksellisesti ok jne. Suomessa äärimmäisen harva ei noita asioita tiedä. Ei tule mieleen yhtään tilannetta, jossa ongelma olisi se, että perheessä ei tiedetä noita asioita. Tai että olisi jotain hyötyä kertoa, että kotityöt pitää jakaa.
Ja käsky jakaa kotityöt ei ole vuorovaikutuksen tukemista.
Meillä on paljon perheitä, joissa vanhemmalla on esim. mielenterveyden haastetta tai toiminnanohjauksen haastetta. Tällainen koti voi olla sellainen, jossa ei ole jalansijaa roinan vuoksi tai kokonaisia huoneita on asumiskelvottomina hamstratun tavaran alla. Lapsen arki voi olla kaoottista. Äiti heräilee puoliltapäivin ja lapset aamuvarhain. Siinä sitten ryönässä pyörivät ennen kuin äiti heräilee. Vanhemman ja lapsen vuorovaikutus voi olla sekaisin. Osa ei osaa olla lainkaan vanhempi, vaan ottaa käskynsä joltain neljävuotiaalta. Toinen saattaa elää lapsensa kautta niin ettei ymmärrä lapsensa olevan oma yksilönsä saati antaa tälle tilaa. Osa lyttää lastaan ihan kaikessa. Ongelmat ovat niin päivänselviä ettei siihen tarvita gurua kertoakseen niitä, ihan maalaisjärki riittää.
Sinulla on pelottava asenne auttamistyötä kohtaan. Kadulta voisi reväistä vain jonkun, kenet tahansa, jolla on maalaisjärkeä, sinun mielestä tuohon työhön. Ok.
Sitten varmaan sinun mielestä päiväkodin täti voi olla kuka vain maalaisjärjellinen, samaten vaikka psykologina voisi toimia kuka vain jolla on maalaisjärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää keskusteluketju vahvistaa mun tunnetta siitä että tällä palstalla on todella paljon epäonnistuneita äiti-ihmisiä joista katkeruus paistaa kilometrin päähän :D Aina on vika jossain muussa kun itsessä. Helppo sysätä kaikki paska mm. perhetyöntekijöiden, opettajien ja kavereiden vanhempien niskaan :D
Mikä vika? Sekö, että on sairastunut masennukseen tai että perheessä on erityislapsia? Ihan aiheesta perhetyötä on arvosteltu, meneehän se meidän verorahoista. Jos on turhaa tai jopa haitallista perheelle, pitää siitä voida puhua. Vai oletko itse niitä jotka eivät kestä mitään kritiikkiä, vaan loukkaantuvat ja ottavat itseensä, eivät kestä totuutta.
Huuhaa -hommaa. Kodinhoitajat takaisin! Ihmiset tarvitsee käytännöntekoja eikä pilipaliohjeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhetyön idea on periaatteessa ihan hyvä. Mutta homma menee heti pieleen siinä kohdin kun työntekijöiksi palkataan liian matalasti koulutettuja (esim. lähihoitajia) tai muuhun asiaan koulutettuja (esim. sairaanhoitaja, sosionomi). Jotta tuollaisesta perheen vuorovaikutuksessa tukemisesta olisi oikeasti hyötyä, niin työntekijän pitäisi olla koulutukseltaan perhepsykoterapeutti, mieluusti myös joku psykologi tms. Silloin hänellä olisi oikeasti ammattitaitoa arvioida sitä vuorovaikutusta ja perhedynamiikkaa ja olisi oikeasti ammattitaitoa auttaa sen parantamisessa. Silloin keinot ei olisi mitään päivällinen klo 16, leipominen kerran viikossa, kirjahyllyn järjestäminen tms. Perheen vuorovaikutuksen arviointi ja muutoksen tukeminen on todella vaativaa työtä, joka edellyttää pitkää koulutusta juuri siihen aiheeseen. Jos työntekijä jolla ei ole asiaan psykoterapeutin koulutusta yrittää sitä, niin pieleen menee ja rankasti.
Ikävä kyllä kunnat säästää ja palkkaa perhetyöhön noita liian vähän koulutettuja.
Höpö höpö, ei sinne maisteria tarvita kertomaan perheessä, että kotitöissä pitää olla työnjakoa ja kaikki osallistuu tai että teini-ikäiselle tulee antaa jo vapauksiakin eikä pitää vauvana. Perhetyössä käytetään ihan maalaisjärkeä, kun se monesta perheestä puuttuu ja terapeutit tarvitaan sitten erikseen, jos ei perusteet on jo kunnossa, mutta silti perhedynamiikka sakkaa.
99% perheistä tietää, että kotitöissä pitää olla työnjakoa ja ruoan pitää olla ravitsemuksellisesti ok jne. Suomessa äärimmäisen harva ei noita asioita tiedä. Ei tule mieleen yhtään tilannetta, jossa ongelma olisi se, että perheessä ei tiedetä noita asioita. Tai että olisi jotain hyötyä kertoa, että kotityöt pitää jakaa.
Ja käsky jakaa kotityöt ei ole vuorovaikutuksen tukemista.
Meillä on paljon perheitä, joissa vanhemmalla on esim. mielenterveyden haastetta tai toiminnanohjauksen haastetta. Tällainen koti voi olla sellainen, jossa ei ole jalansijaa roinan vuoksi tai kokonaisia huoneita on asumiskelvottomina hamstratun tavaran alla. Lapsen arki voi olla kaoottista. Äiti heräilee puoliltapäivin ja lapset aamuvarhain. Siinä sitten ryönässä pyörivät ennen kuin äiti heräilee. Vanhemman ja lapsen vuorovaikutus voi olla sekaisin. Osa ei osaa olla lainkaan vanhempi, vaan ottaa käskynsä joltain neljävuotiaalta. Toinen saattaa elää lapsensa kautta niin ettei ymmärrä lapsensa olevan oma yksilönsä saati antaa tälle tilaa. Osa lyttää lastaan ihan kaikessa. Ongelmat ovat niin päivänselviä ettei siihen tarvita gurua kertoakseen niitä, ihan maalaisjärki riittää.
No otetaan nyt esimerkiksi tuo sinun kuvaama perhe, jossa äidillä on toiminnanohjauksen ongelmaa ja mielenterveyden ongelmaa ja koti on täynnä roinaa ja lapset herää ennen äitiä hortoilemaan sen roinan keskelle.
Miten sinä hoidat tuota perhettä perhetyöntekijänä? Siis sillä maalaisjärjelläsi??!!
Vierailija kirjoitti:
Perhetyön idea on periaatteessa ihan hyvä. Mutta homma menee heti pieleen siinä kohdin kun työntekijöiksi palkataan liian matalasti koulutettuja (esim. lähihoitajia) tai muuhun asiaan koulutettuja (esim. sairaanhoitaja, sosionomi). Jotta tuollaisesta perheen vuorovaikutuksessa tukemisesta olisi oikeasti hyötyä, niin työntekijän pitäisi olla koulutukseltaan perhepsykoterapeutti, mieluusti myös joku psykologi tms. Silloin hänellä olisi oikeasti ammattitaitoa arvioida sitä vuorovaikutusta ja perhedynamiikkaa ja olisi oikeasti ammattitaitoa auttaa sen parantamisessa. Silloin keinot ei olisi mitään päivällinen klo 16, leipominen kerran viikossa, kirjahyllyn järjestäminen tms. Perheen vuorovaikutuksen arviointi ja muutoksen tukeminen on todella vaativaa työtä, joka edellyttää pitkää koulutusta juuri siihen aiheeseen. Jos työntekijä jolla ei ole asiaan psykoterapeutin koulutusta yrittää sitä, niin pieleen menee ja rankasti.
Ikävä kyllä kunnat säästää ja palkkaa perhetyöhön noita liian vähän koulutettuja.
Täysin samaa mieltä!
Joko perheterapeutti tai sitten ei tarvitse lähettää ketään, ei tuollaista sohvalla istujaa ja leipomisen ehdottelijaa. Perheterapeutti olisi juuri se henkilö, joka osaa auttaa perhettä, mutta kuinka moni pt on kunnollisen, pitkän ja vaativan koulutuksen saanut perheterapeutti...?
Vierailija kirjoitti:
Seuraavan kerran kun tulee ovesta sisään, avaat keskustelun ”kiva kun tulit! Tänään tarvitsen apua [syötä tähän: vessan siivouksen, lasten kylvetyksen, kokkauksen, lasten ulkoilun] kanssa.
Perhetyöntekijä ei ole kotiapulainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää keskusteluketju vahvistaa mun tunnetta siitä että tällä palstalla on todella paljon epäonnistuneita äiti-ihmisiä joista katkeruus paistaa kilometrin päähän :D Aina on vika jossain muussa kun itsessä. Helppo sysätä kaikki paska mm. perhetyöntekijöiden, opettajien ja kavereiden vanhempien niskaan :D
Sinusta kirjahyllyn värikoodaus ja pakkoruokailu kello 16 on järkeviä juttuja kustantaa verovaroin? Et taida paljon veroja maksella kun tuo ei häiritse sinua.
Veikkaan että me veronmaksajat ollaan niitä joilla perhetyöntekijöiden ei tarvii käydä. Suuremmalla todennäkösyydellä te apua tarvitsevat olette niitä loisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää keskusteluketju vahvistaa mun tunnetta siitä että tällä palstalla on todella paljon epäonnistuneita äiti-ihmisiä joista katkeruus paistaa kilometrin päähän :D Aina on vika jossain muussa kun itsessä. Helppo sysätä kaikki paska mm. perhetyöntekijöiden, opettajien ja kavereiden vanhempien niskaan :D
Sinusta kirjahyllyn värikoodaus ja pakkoruokailu kello 16 on järkeviä juttuja kustantaa verovaroin? Et taida paljon veroja maksella kun tuo ei häiritse sinua.
Veikkaan että me veronmaksajat ollaan niitä joilla perhetyöntekijöiden ei tarvii käydä. Suuremmalla todennäkösyydellä te apua tarvitsevat olette niitä loisia.
Ei minulla ole koskaan käynyt perhetyöntekijää. Ja jos joku tuolla asenteella tulisi vastaan, kantelu lähtisi saman tien. Kuvottavaa käytöstä tuo sinun uhosi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhetyön idea on periaatteessa ihan hyvä. Mutta homma menee heti pieleen siinä kohdin kun työntekijöiksi palkataan liian matalasti koulutettuja (esim. lähihoitajia) tai muuhun asiaan koulutettuja (esim. sairaanhoitaja, sosionomi). Jotta tuollaisesta perheen vuorovaikutuksessa tukemisesta olisi oikeasti hyötyä, niin työntekijän pitäisi olla koulutukseltaan perhepsykoterapeutti, mieluusti myös joku psykologi tms. Silloin hänellä olisi oikeasti ammattitaitoa arvioida sitä vuorovaikutusta ja perhedynamiikkaa ja olisi oikeasti ammattitaitoa auttaa sen parantamisessa. Silloin keinot ei olisi mitään päivällinen klo 16, leipominen kerran viikossa, kirjahyllyn järjestäminen tms. Perheen vuorovaikutuksen arviointi ja muutoksen tukeminen on todella vaativaa työtä, joka edellyttää pitkää koulutusta juuri siihen aiheeseen. Jos työntekijä jolla ei ole asiaan psykoterapeutin koulutusta yrittää sitä, niin pieleen menee ja rankasti.
Ikävä kyllä kunnat säästää ja palkkaa perhetyöhön noita liian vähän koulutettuja.
Höpö höpö, ei sinne maisteria tarvita kertomaan perheessä, että kotitöissä pitää olla työnjakoa ja kaikki osallistuu tai että teini-ikäiselle tulee antaa jo vapauksiakin eikä pitää vauvana. Perhetyössä käytetään ihan maalaisjärkeä, kun se monesta perheestä puuttuu ja terapeutit tarvitaan sitten erikseen, jos ei perusteet on jo kunnossa, mutta silti perhedynamiikka sakkaa.
99% perheistä tietää, että kotitöissä pitää olla työnjakoa ja ruoan pitää olla ravitsemuksellisesti ok jne. Suomessa äärimmäisen harva ei noita asioita tiedä. Ei tule mieleen yhtään tilannetta, jossa ongelma olisi se, että perheessä ei tiedetä noita asioita. Tai että olisi jotain hyötyä kertoa, että kotityöt pitää jakaa.
Ja käsky jakaa kotityöt ei ole vuorovaikutuksen tukemista.
Meillä on paljon perheitä, joissa vanhemmalla on esim. mielenterveyden haastetta tai toiminnanohjauksen haastetta. Tällainen koti voi olla sellainen, jossa ei ole jalansijaa roinan vuoksi tai kokonaisia huoneita on asumiskelvottomina hamstratun tavaran alla. Lapsen arki voi olla kaoottista. Äiti heräilee puoliltapäivin ja lapset aamuvarhain. Siinä sitten ryönässä pyörivät ennen kuin äiti heräilee. Vanhemman ja lapsen vuorovaikutus voi olla sekaisin. Osa ei osaa olla lainkaan vanhempi, vaan ottaa käskynsä joltain neljävuotiaalta. Toinen saattaa elää lapsensa kautta niin ettei ymmärrä lapsensa olevan oma yksilönsä saati antaa tälle tilaa. Osa lyttää lastaan ihan kaikessa. Ongelmat ovat niin päivänselviä ettei siihen tarvita gurua kertoakseen niitä, ihan maalaisjärki riittää.
Eiköhän tässä tilanteessa olisi parasta konkreettinen apu joltain reippaalta työntekijältä, joka sanoisi vanhemmalle, että nyt aletaan siivoamaan ja tekisi siinä vanhemman kanssa yhdessä niitä asioita. Sen sijaan nämä kaiken alan asiantuntija -sosionomit menevät istuskelemaan ja puhumaan ja havainnoimaan asioiden tilaa perheessä. Sitten raportoidaan sossulle juorutyylisesti perheen tilannetta.
Ja minä olen itse STT. olen nähnyt erilaisia perhetyöntekijöitä. Yksi kävi herättämässä teinitytön kouluun ja kävi IKEAssa ostamassa huonekaluja itsenäistyvälle nuorelle. Yksi taas kertoi minulle, että hänen tehtävänään on ohjata ja täytellä papereita. Yksi oli taas luutuamassa lattioita, kun tulin kotikäynnile. Että kyllä se voipi riippua paljon työntekijästäkin.
Terv. Ei lasun puolella oleva STT.
Höpö höpö, ei sinne maisteria tarvita kertomaan perheessä, että kotitöissä pitää olla työnjakoa ja kaikki osallistuu tai että teini-ikäiselle tulee antaa jo vapauksiakin eikä pitää vauvana. Perhetyössä käytetään ihan maalaisjärkeä, kun se monesta perheestä puuttuu ja terapeutit tarvitaan sitten erikseen, jos ei perusteet on jo kunnossa, mutta silti perhedynamiikka sakkaa.