Isyys vaarassa, suomalaiset naiset haluavat kasvattaa lapsen nyt itse

Pidin 25 vuotta sitten tuota käytäntöä omituisena Barbadoksella.

Nyt ymmärrän, että Barbados olikin aikansa edellä.

Siellä oli ja varmaan on eselleen tapana tehdä lapset ja sitten muuttaa kaksi naista lapsineen yhdessä asumaan ilman miehiä. Ei siis lesbosuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihme. Yhdestä lapsesta huolehtiminen on helpompaa kuin kahdesta.

Nimenomaan näin. Jos ei se isä tuo mitään lisäarvoa perhe-elämään vaan pelkkää lisävaivaa niin elelköön yksinään.

Kannattaa valita miehet paremmin.

Niin kannattaa. Harmi, että miehet itse eivät asiaa ymmärrä vaan kitisevät siitä kun naiset ovat "nirsoja".

Kumma miten ne naisten valinnat menee silti pieleen vaikka on apuna kemiat ja kaikki :D

Ja miesten valinnat menee pieleen, kun otettu se joku, jonka kanssa ollaan niin kauan kunnes parempi tulee näköpiiriin.

Naiset hakevat 80% eroista vaikka on kipinä ja kemiakin apuna parinvalinnassa.

Miehet ovat hyviä teeskentelemään suhteen alkuvaiheessa. Onhan se hyvä ,mitä nopeamman nainen huomaa erehdyksensä ja lemppaa sian.

Lähde? hyvä neiti mutu.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun mielestä syyllisiä näissä parisuhteissa ovat molemmat osapuolet.

Miehistä tulee puhumattomia ja vetäytyviä ja naiset rupeavat kilahtelemaan turhista asioista, joita mies taas ei ymmärrä. Kumpikaan ei nosta kissaa pöydälle vaan toinen on hiljaa ja toinen raivoaa siitä, että taas jäi jokin asia hoitamatta juuri oikealla tavalla.

Syyllistyn tähän itsekin. Jos mies ottaa lapsille evääksi välipalapatukan niin rupean väsyneenä valittaa, että mikset ottanut banaania kun ne on jo ihan ruskeita!!! Odotan, että mies lukisi mun ajatuksia ja sehän on väärin. Mies taas lakkaa tekemästä asioita, koska pelkää taas ens kerralla aiheuttavansa jonkun turhan sodan. Ja kierre on valmis.

Vai olenko mä ainut, jonka arki on tällaista? Ainakin kavereiden kanssa keskustellessa tuntuu, että usein taannutaan lähes lapsen tasolle ja kuorossa valitetaan minkälaisia laiskoja ukkoja meillä on :(

Aina, painotan AINA kun olen halunnut puhua seurustelusuhteessa miehen kanssa parisuhdeasioista, niin miestä, mukaanluoettuna joka ikinen mies, on alkanut ahdistumaan. Ihan omien sanojensa mukaan heitä on ahdistanut paljon. Epäkohta, joku asia johon haluaisin muutosta, tai jota voisimme tehdä toisin, on torjuttu välittömästi ilman sekunninkaan ajatusta itse asiasta jota ehdotin/kysyin/lopulta vaadin. Ainoa vastaus, tai siis kaksi vastausta joita olen ikinä koskaan miehiltä saanut tuollaisessa tilanteessa on ollut 

A, meillähän on kaikki hyvin

B, miksi sinä nalkutat?

Näissä on sitten useita alalajeja, mutta nämä kaksi pääteemaa ovat toistuneet joka kerta. 

Olin 7 sinkkuna, ja sitten tapasin mieheni. Vahingosta viisastuneena ENSIN käsiteltiin joka ikinen pikku hiekanjyvänen, mikä käy, mikä ei käy, ja mitä on nalkutus, ja mitä se on että toinen ei tee omaa osaansa, ja SITTEN vasta alettiin seurustelemaan. Ensimmäiset 1-2v oli puhumista, puhumista ja puhumista. Kaikista asioista, ja päävaatimus suhtteelle oli se että molemmat avaa suunsa, ja että toisen on pakko kuunnella. Sääntönä oli myös se ettei kumpikaan disauta kertaakaan toisen mietteitä, vaan niistä tosiaan keskustellaan niin kauan ja paljon että MOLEMMILLA on sinut asian kanssa.

Näillä keinoin 7v yhdessä, ilman riitoja, ilman eron pyörittämistä mielessä. Miljoona alapeukkuakaan ei tunnu missään, sillä minulla on sellainen suhde, jonka itse haluan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan kutsuntatiedot julkisiksi. Miten muuten voin välttää miehen, joka on liian epäkypsä ja henkisesti kelpaamaton inttiinkään?

Ei tämäkään välttämättä kaikkia psykopaatteja karsi.

Psykopaatit on helppo seuloa normaaleista; psykopaatin kortisolitaso ei nouse stressitilanteessa. Pulssi ei kiihdy eivätkä kämmenet hikoa.

Moni psykopaatti on kuitenkin hyvä ihminen; ja se johtuu kasvatuksesta.

Mikä sellainen sitten on jonka pulssi kiihtyy 60 -->200 ja naama punoittaa kuin paviaanin perse ja on valmis vaikka räjäyttämään koko maailman vihoissaan.

Melttari eli melt-down. Tyypillistä neurokirjon ihmisille. Vastaa lähes orgasmia toi tila kuulemma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihme. Yhdestä lapsesta huolehtiminen on helpompaa kuin kahdesta.

Nimenomaan näin. Jos ei se isä tuo mitään lisäarvoa perhe-elämään vaan pelkkää lisävaivaa niin elelköön yksinään.

Kannattaa valita miehet paremmin.

Niin kannattaa. Harmi, että miehet itse eivät asiaa ymmärrä vaan kitisevät siitä kun naiset ovat "nirsoja".

Kumma miten ne naisten valinnat menee silti pieleen vaikka on apuna kemiat ja kaikki :D

Ja miesten valinnat menee pieleen, kun otettu se joku, jonka kanssa ollaan niin kauan kunnes parempi tulee näköpiiriin.

Naiset hakevat 80% eroista vaikka on kipinä ja kemiakin apuna parinvalinnassa.

Ei se kipinöinti ja kemia suojaa siltä, jos miehelle tulee alkoholi- tai peliongelma, nainen sairastuu syöpään tai miestä ei arki nappaakaan. Avioeroihin pitäisi ilmeisesti etsiä nykyäänkin syyllinen, niin sitä ei automaattisesti pistettäisi eroa hakevan syyksi.

Sinä hyvä eroherkkä nainen. Naiset näitä kemioita ja kipinöitä peräänkuuluttavat ja kuten näet, että pyllylleen menee! Parinvalintastrategianne on siis sysipaska! :D

Tuo on ihan totta. Omankin miehen suupielet saa silmänräpäyksessä alaspäin ja miehen pahalle tuulelle, vaikka kuinka varovaisesti yrittää sanoa, että meidän pitäisi jutella. Miksi ihmeessä se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihme. Yhdestä lapsesta huolehtiminen on helpompaa kuin kahdesta.

Nimenomaan näin. Jos ei se isä tuo mitään lisäarvoa perhe-elämään vaan pelkkää lisävaivaa niin elelköön yksinään.

Kannattaa valita miehet paremmin.

Niin kannattaa. Harmi, että miehet itse eivät asiaa ymmärrä vaan kitisevät siitä kun naiset ovat "nirsoja".

Kumma miten ne naisten valinnat menee silti pieleen vaikka on apuna kemiat ja kaikki :D

Ja miesten valinnat menee pieleen, kun otettu se joku, jonka kanssa ollaan niin kauan kunnes parempi tulee näköpiiriin.

Naiset hakevat 80% eroista vaikka on kipinä ja kemiakin apuna parinvalinnassa.

Ei se kipinöinti ja kemia suojaa siltä, jos miehelle tulee alkoholi- tai peliongelma, nainen sairastuu syöpään tai miestä ei arki nappaakaan. Avioeroihin pitäisi ilmeisesti etsiä nykyäänkin syyllinen, niin sitä ei automaattisesti pistettäisi eroa hakevan syyksi.

Sinä hyvä eroherkkä nainen. Naiset näitä kemioita ja kipinöitä peräänkuuluttavat ja kuten näet, että pyllylleen menee! Parinvalintastrategianne on siis sysipaska! :D

Ei ole. Itsekin tunsin kemiaa ja kipinöintiä miehen tavatessani. En ole eronnut, tämä parisuhde on kestänyt nyt 36 vuotta. Hyvin harva ystävistäni on eronnut, mutta heillekään ei ole kelvannut kuka tahansa mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Apua, en tiedä uskallanko tätä julkisesti sanoa:

Mun elämäni lapsen kanssa ilman miestä on ihanaa. Olen hyvin onnellinen ja lapseni myös. En ikinä vaihtaisi nykyistä elämääni parisuhdeperhearkeen. Tämä on niin paljon helpompaa, yksinkertaisempaa, rauhallisempaa ja parempaa - myös lapselle. Ympärilläni näen paljon perheitä, joissa parisuhteet eivät voi hyvin ja se heijastuu lapsiin.

Olen onnellinen, kun tein lapsen yksin.

Hienoa että voitte nyt hyvin! Se ei silti tarkoita, ettei lapsellesi voi jossain vaiheessa tulla  vahvaakin isän kaipuuta ja ikävää. Ystäväni myönsi asian vasta 39-vuotiaan. Olivat siis olleet onnellisia äitinsä kanssa kahdestaan alusta pitäen.

Kyllä minäkin kaipaan sitä, että isä olisi ollut kiinnostunut lapsistaan, olisi jutellut tai tehnyt jotain. Tuntuu pahalta, kun näen onnellisia isejä tyttärineen edes telkkarista. Hassua tässä on se, että vanhemmat eivät eronneet vaan isä asui meidän kanssa.

*hal* sinulle <3

Tuo edellinen sanoi "olen onnellinen, kun tein lapsen yksin", se oli siis tietoinen, osin ongelmallinen valinta. Muistutin vain, että vaikka äiti ja lapsi olisivat onnellisia, se ei silti poista joitain murheellisia asioita. Mutta niitähän tässä elämässä aina on, kuten sinäkin väkevästi tarinallasi todistit.

Plussia: lapseni ei koe parisuhderiitoja, ei eroa, ei poissaolevaa vanhempaa.

Miinuksia: häneltä jää kokematta ihanan (!) isän läsnäolo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihme. Yhdestä lapsesta huolehtiminen on helpompaa kuin kahdesta.

Nimenomaan näin. Jos ei se isä tuo mitään lisäarvoa perhe-elämään vaan pelkkää lisävaivaa niin elelköön yksinään.

Kannattaa valita miehet paremmin.

Niin kannattaa. Harmi, että miehet itse eivät asiaa ymmärrä vaan kitisevät siitä kun naiset ovat "nirsoja".

Kumma miten ne naisten valinnat menee silti pieleen vaikka on apuna kemiat ja kaikki :D

Ja miesten valinnat menee pieleen, kun otettu se joku, jonka kanssa ollaan niin kauan kunnes parempi tulee näköpiiriin.

Naiset hakevat 80% eroista vaikka on kipinä ja kemiakin apuna parinvalinnassa.

Miehet ovat hyviä teeskentelemään suhteen alkuvaiheessa. Onhan se hyvä ,mitä nopeamman nainen huomaa erehdyksensä ja lemppaa sian.

Lähde? hyvä neiti mutu.

Jos naiset tietäisi etukäteen mikä rasite mies on huushollissa ja perheessä niin montako suhdetta luulisit vuosittain syntyvän? Lähes joka toinen avioliitto päättyy eroon ja 80% tapauksissa nainen on se joka hakee eron Väestöliiton tutkimusten mukaan. Avoliitto on vielä tätäkin helpompi purkaa. Harva nykyisin jää huonoksi kokemaansa suhteeseen.

Miten on mahdollista, että lesbotkin usein eroavat jos vika on aina miehessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisisyys on hukassa. Niin naiseus kuin mieheyskin.

Roolit pahasti metsässä ja hakusessa, ja pitkälti tämä johtuu siitä, että suhde Luojaan on kadoksissa. Ei kiinnosta enää, millaiseksi hän kunkin loi. 

Miksi tähän pitää henkiolentoja repiä, selvään asiaan? Kaikista ei oĺe parisuhteeseen eikä vanhemmaksi, mutta sitä on vaikea kenestäkään etukäteen tietää, edes itsestään. Perhe-elämän rankkuus (ja palkitsevuus) on mysteeri ennenkuin sen itse kokee.

Se on kuitenkin selvä, että moni mies on täysin pihalla siitä, että perheessä tärkein ei ole hän vaan LAPSI. On naurettavaa olla mustasukkainen omalle lapselleen. Sehän tarkoittaa, että mies itse asettuu lapseksi, lapsen kilpailijaksi. Nainen ei tarvitse sellaista miestä vaan itsensä kanssa tasa-arvoisen aikuisen kumppanin. Hyvässä ja pahassa, ilossa ja surussa. Miksi mies ei tähän kykene, kysy sitä Jumalalta.

Koska usko tai älä, asiat liittyy toisiinsa. Ihminen (mies sekä nainen) kun on yhteydessä Jumalaan, ymmärtää oman vajavuutensa. Hän tiedostaa, että on varsin epätäydellinen niin äiti, isänä, miehenä kuin naisenakin, puoliso samoin, ja surullisin mielin hyväksyy realiteetit. Mutta ei tämä siihen lopu, vaan ihminen ymmärtää, että tarvitsee apua koko elämäänsä, vanhemmuuteensakin.

Sitten sitä apua haetaan. Jutellaan yhdessä puolison kanssa, että miten me näistä hankalista haasteista nyt yhdessä ja erikseen selviämme. Voi lukea alan kirjallisuutta, voi käydä terapiassa, ottaa vastaan perheneuvolan tukea ym. Oikea kristitty on nöyrä, ei elä suuruusharhoissaan tai omnipotenttiuksissaan. Sanon että se on aika iso nykyajan ongelma: luullaan liikoja itsestä ja toisesta. Eikä löydy armoa itselle eikä toiselle.

Oikea, Jumalan tarkoittama rakastava ja kunnioitettava tasa-arvo on kadoksissa ihmisen syntisyyden tähden. Me ajatellaan pahaa, me sanotaan pahasti, me ollaan pahoja. Nykyihminen kun ei tunnista tätä tosiasiaa, ja vaikka tunnistaisikin niin ei mitään myönnä, vaan toimii hyvin defensiivisesti. Ei ole hauskaa kenellekään.

Niin. Kun ihminen on yhteydessä niin itseensä kuin kumppaniinsa kuin Luojaansakin, hän toki tekee samalla tavalla virheitä kuten muutkin, mutta osaa kantaa vastuunsa, pyytää ja antaa anteeksi. Tämä asia on ollut ainakin meidän avioliittomme pelastus <3

Vierailija kirjoitti:

Tuo on ihan totta. Omankin miehen suupielet saa silmänräpäyksessä alaspäin ja miehen pahalle tuulelle, vaikka kuinka varovaisesti yrittää sanoa, että meidän pitäisi jutella. Miksi ihmeessä se on niin vaikeaa?

Voin omasta miehestäni sanoa, että hän kertonut syyksi mm. sen ettei halua riidellä. Että kaikki keskusteluta aina parisuhteessa ovat johtaneet kaikkien entisten kanssa riitelyyn.  Että nainen halutessaan keskustella parisuhteen tilasta, ei suinkaan kuulemma halua puhua parisuhteesta, vaan syyttää miestä kaikesta mikä ei ole hyvin. Miestä on kuulemma aina syytetty jos jotain on puhuttu, ta isanottu. Mie on ottanut heti itseensä ja loukkaantunut, suuttunut, ahdistunut, ja lopulta ajatellut ettei riitä naiselle sellaisena kuin on. Tämähän ei ole totta, ja mies ei ole omien sanojensa mukaan tajunnut koskaan aiemmin mistään kettuakaan. Ja itse ihan ihmettelee että miten helkkarissa se puhuminen onkin ollut niin vaikeaa. Minussa eron teki kuulemma se, että vedin ihan suoraan erokortin hollille, ja kerroin aina kun tilanne sitä vaati että ei, en aio seurustella ihmisen kanssa joka juo liikaa alkoholia, ei saa sukkiaan pyykkikoriin, tai mitä tahansa mitä en vain ala katsomaan suhteessani. Ja siis ei ollut mitään pelottelua, vaan ihan alussa jo sanoin että en ala tuhlaamaan aikaani, että mikäli mies ei osoittaudu sellaiseksi joka minulle sopii niin se on so long.  Miehen piti tietää oma paikkansa minun elämässäni. Ei niin että sitä arvotaan joka viikko uudestaan.  Mutta että aina, IHAN aina, olen valmis keskustelemaan asioista. Täten miehen ei ikinä tarvitse pelätä että ero tulee puskista jos hänen tekemisissään on mielestäni jotain vialla.

T 175

Kannattaa silloin raskausaikana ja pikkulapsiaikana todistaa (avo)vaimolle, että on korvaamaton apu lasten- ja kodinhoidossa!

Jos tähän palstaan on uskominen, niin moni mies valittaa, kuinka mies on lopen väsynyt kun palaa töistä ja tarvitsee työpäivän jälkeen lepoa ja päikkärit, raskaan työn raatimista ja siksi ei enää jaksa, eikä kiinnosta edes oma osuus kotitöistä, saati lapsen hoidosta ja olettaa naisen tekevän ne suurimmaksi osaksi parisuhteessa ja ollaan perhe.

Ja moni mies on korvaamaton työssä, eikä voi pitää vapaata työstä ja jäädä kotiin hoitamaan sairasta lasta tai käyttää neuvolassa/lääkäristä tai osallistua päiväkodin/koulun vanhempainvartreihin jne.

Ja miten ne ykskaks voimavarat ja hoivatarve palautuisi miehelle erossa, jos ne eivät ole toiminut parisuhteessakaan.

Hyvillä ja vastuullisilla miehillä ei ole mitään hätää, jos he ovat jo ennen eroa parisuhteessa ja perheenä osoittaneet taitonsa ja kykynsä lastenhoidossa ja kotitöissä, jolloin lähivanhemmuus tai yhteishuoltajuus onnistuu.

Onko sinulla ap. lähdettä yksinhuoltajuudesta?

Kun käytännössä suurimmalla osalla vanhempia on eron jälkeen yhteishuoltajuus.

Vai tarkoitatko lähivanhemmuutta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihme. Yhdestä lapsesta huolehtiminen on helpompaa kuin kahdesta.

Nimenomaan näin. Jos ei se isä tuo mitään lisäarvoa perhe-elämään vaan pelkkää lisävaivaa niin elelköön yksinään.

Kannattaa valita miehet paremmin.

Juu tämäkin naisen syy, tietysti, koska eihän miehellä voi olla vastuuta eikä sitä odottaa. Naisen pitää osata ennustaa, miten mies toimii vauvan syntymän jälkeen. Jos ei osaa, on naisen vika. Ei sen miesvauvan.

Onhan se miehenkin vika osittain, mutta kyllä se näkyy jo ennen lasta onko mies avuton.

Ei se ainakaan tuon Tuomas Rajalan tapauksessa näkynyt. Yhden lapsen kanssa elivät perheenä ihan kahden vuoden ajan ennen kuin miehen avuttomuus ja kyvyttömyys perhe-elämään tai keskustelemiseen räjähtivät yllättäen vaimon naamalle.

Vierailija kirjoitti:

Monet nykyajan miehistä on juuri yksinhuoltajaäitien kasvattamia, tälläiset äidit paasaa lapsiaan, kasvatetaan ilman kuria ja vastuuta, ei laiteta lapsia tekemään kotitöitä ja nyt nykyajan miehet ovat ihan mieslapsia sen takia :D Seuraavan sukupolven miehet tulevat olemaan vielä kamalempia.

Kyllä se taitaa olla juurikin päinvastoin. Yksinhuoltajan lapsi oppii jo nuorempana pitämään itsestään huolta. Ja vanhin lapsista ehkä ottaa erilailla vastuuta nuoremmista sisaruksistaan, kun kahden vanhemman perheessä.

Yksinhuoltaja naisten lapsia on ollut kauttaa maailman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaksoishuoltajuus ei ole mitenkään helppoa, lapsi stressaantuu kun pitää juosta kahden vanhemman välillä ja muuttaa aina uudelleen vuoroviikoin. Helmpompaa kun koko rumbaa ei enää tarvita vaan lapsi voi keskittyä turvalliseen kasvuun ja tasapainoiseen ympäristöön. Ymmärrän siis yskän miksi yksinuoltajuuden suosio lisääntyy.

Eron välttäminen auttaa.

Ei vaan perheestä poistetaan ylimääräinen painolasti ja haittatekjä.

Ylimääräinen painolasti ja rasite poistetaan vaikka väkisin. Ihan niinkuin työmehiläiset (naiset) poistavat hyödyttömän kuhnurin  (mies). 

Vierailija kirjoitti:

Ei ihme. Yhdestä lapsesta huolehtiminen on helpompaa kuin kahdesta.

Tämä on oikeasti niin totta enkä ymmärrä tuota alapeukkujen määrää :D

Isien "lasten elämässä mukana oleminen" on yleensä sitä että lapset tulevat viikonlopuksi parin viikon välein ja sittten tehdään kaikkea hirveän kivaa, mennään huvipuistoon, futismatsiin, pizzalle, leffaan jne. ja sitten dumpataan lapset takaisin äidille arkeen. Äiti tekee ruoat, pesee pyykit, siivoaa, vie harrastuksiin, sanoo vastaan (ja kestää lasten kiukuttelut), ostaa vaatteet, käyttää lääkärissä, ottaa töistä vapaata kun lapsi on sairas, samalla isä tapailee uusia naisystäviä ja nauttii leppoisasta omasta ajasta. Isä pääsee sitten nauttimaan hoidetuista lapsista hemmottelun merkeissä ja valittaa vielä päälle että ei mielestään pääse olemaan tarpeeksi lasten elämässä.

Mitä uutta? Miehet ovat aina pakoilleet vastuuta. Nykyään, noin 1970-luvulta lähtien on kuitenkin ollut myös pieni joukko niitä isiä, jotka haluavat lapsia, opettelevat hoitamaan niitä ja kykenevät ihmissuhteeseen ja sen vaatimaan vuorovaikutukseen.

Niitä on tällä palstalla niukasti. Enemmän on isiensä väheksymiä es-jonneja, jotka uhkuvat katkeruutta ja kuvittelevat, että naiset ja koko universumi on heille jotain velkaa. Eivät ole.