Mitkä ovat/olivat suurimmat huolesi parikymppisenä?

Masennus ja paineet saada töitä.

20-25 oli elämäni stressaavinta aikaa. Yh-äitinä sairastavalle lapselle.

Mut-ongelmat, opiskelemassa väärää alaa, vaikeus löytää vuokra-asuntoa, terveyshuolet.

Stressasin siitä, että miten päästä uran alkuun ja alkaa saada menestystä. Opinnoissa piti edetä, mutta samalla köydä töissä ja harrastaa asioita, joista olisi hyötyä uralla.

Miehiä en sen ikäisenä ajatellut juurikaan, vasta paljon vanhempana.

Itse olen huolettomampi nyt kolmekymppisenä. Parikymppisenä painin vakavien mielenterveysongelmien kanssa, eikä kukaan ottanut niitä tosissaan. Meinasin jäädä asunnottomaksi pariin otteeseen, vajosin alkoholismiin ja yritin its3murhaa. Mikään ei sujunut, kuulin ääniä, näin pelottavia harhoja joskus, ahdisti, oli menneisyyden takaumia ja usein en tiennyt, näenkö unta vai en. Pitkät alkoholittomat jaksotkaan ei parantaneet mitään. Ahdistus ja harhat vain paheni.

Lapsuus ja teini-ikä oli silti pahempia. Tuntuu, että elämä vaan paranee kun vanhenen. Niin sanottu aikuisuus ja sen tuomat murheet on tuntuneet pieniltä.

Onneksi jaksoin tähän asti. Vieläkin tulee takapakkia välillä, mutta silti elämää on parempaa kuin kuvittelin, että se voisi olla.

Taisin olla tuolloin melko huoleton. Suurin stressi taisi liittyä siihen, mille alalle opiskelen ja mihin työhön lopulta haedun. Voi niitä aikoja, nyt 20 vuotta myöhemmin tekisin joitain asioita eri tavalla, mutta ihan hyvin minulla kuitenkin asiat sorttaantuivat.

”Jatkuukohan kuntoutustuki?”

Nyt kolmekymppisenä: ”Pääsispä töihin tyhjällä ansioluettelolla.”

Ihan opintojen alussa stressasin kyllä valmistumisesta ja työllistymisestä, mutta se helpotti aika pian (ehkä 23--vuotiaana) Sinkkuuttakin stressasin, tietysti.

Raha, opinnot ja työn saaminen. Todellakin olen huolettomampi nyt kolmekymppisenä. 

Stressasin kaikkea koko ajan. Olin hirveän ahdistunut kaikista ihmissuhteista, ajattelin että kaikki salaa inhoaa mua ja olen ällöttävä idiootti.

Stressasin koulua ja itkin iltaisin etten ikinä valmistu ja saan hermoromahduksen ja oon ikuisesti työtön.

Stressasin niin, etten syönyt tai nukkunut hyvin ja olin koko ajan huonovointinen ja luulosairas. Pienikin flunssa sai minut itkemään ja odottamaan lähestyvää kuolemaani.

Olin ihan pskana siis. Varmaan amk oli mulle liian rankka? No valmistuin silti ja nyt 32v elämä on super rentoa ja kivaa.

Raha, työt, opiskelut.

Sitten lapset. Nyt 35 vuotiaana 10v lapsen äitinä voin sanoa eläväni huolettominta aikaa mitä olen elänyt.

Omaisen kuolinkamppailun seuraaminen.

Mt ongelmat, lapsuuden traumat, vanhemman mt ongelmat, yksinäisyys, kaverittomuus... Joo ei todellakaan huoletonta aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Mt ongelmat, lapsuuden traumat, vanhemman mt ongelmat, yksinäisyys, kaverittomuus... Joo ei todellakaan huoletonta aikaa.

Plus tietty normaalit opiskelu/työ/urajutut mutta noihin muihin verrattuna ne ei stressanneet kyllä yhtään.

En oikein tiennyt mitä haluaisin tulevaisuudelta, enkä tiennyt miten naisten kanssa ollaan, joten ei koskaan lykästänyt heidän kanssaan. Se kävi aika rankaksikin jossain vaiheessa, kunnes sain ketsuppipullon auki sillä rintamalla.

Kyllä huolettominta on nyt nelikymppisenä.

Lähinnä miten saisi ryypättyä mahdollisimman paljon ja mistä saisi naista (vähintään kerta viikkoon).

Saada seksi sujumaan parisuhteessa myös minua tyydyttävällä tavalla. Lisäksi huolehtia, että mies saa hampaat kuntoon, koska oli hammaslääkäripelkoinen ja tahdoin siistin miehen, jonka sainkin.

Koin olevani epäihminen ja muiden paheksuvan olemassaoloani. "Elämäni parhaat vuodet." No ei todellakaan. Lällyjen ongelmia nuo "mistä saa pimpsaaa".

Mikä tuon ikäisenä voi ahdistaa niin paljon?

Koulu/koulutus: vuosi sinne tälle tuon ikäisenä ei merkkaa mitään ja arvosanojakin kysellään harvassa työpaikassa. Halutessaan koulunkäyntiin voi panostaa vaikka 60 tuntia viikossa, myöhemmin ajankäytön reunaehdot ovat paljon tiukemmat.

Työpaikka: vuosi sinne tälle tuon ikäisenä ei merkkaa mitään, tuon ikäisenä on itseasiassa paljon helpompi saada jalka ovenväliin kuin myöhemmin. Myöhemmin myös perhe jne. saattaa rajoittaa työn perässä muuttamista.

Ihmissuhteet: tuon ikäisenä on ylipäätään aikaa nähdä kavereita niin paljoa, että kaverisuhteita ehtisi murehtia.

Mielenterveys: no, myöhemmällä iällä krakaa terveys. Omaan mielenterveyteen on huomattavasti helpompi vaikuttaa kuin terveyteen, joka menee väistämättä iän myötä vain huonompaan suuntaan.

Mietin, pääsenkö koskaan olemaan alastoman naisen kanssa. 46-vuotiaana tämä murhe poistui.