Miksi on olemassa sisäkissoja muttei sisäkoiria?
Otsikko on vähän raflaava, pahoittelen sitä. En kaipaa paskamyrskyä. Toisen ketjun kommentin innoittamana päätin nyt vihdoin kysyä tätä mieltäni kauan askarruttanutta asiaa. En kaipaa tätä keskustelua täyteen "meidän Misse on ollut onnellinen sisäkissa jo vuosia"-kertomuksia, vaan enemmänkin pohdintaa siitä, miksi on täysin ok pitää kissaa sisätiloissa koko sen elämän ajan.
Isänikin kanssa ollaan monesti asiasta keskusteltu, kumpikaan ei ymmärrä mistä on lähtenyt alunperin liikkeelle ajatus, että kissa ei tarvitse ulkoilua. Tämä ajatushan on siis hyvin tuore, vielä muutama vuosikymmen sitten ei varsinkaan Suomessa käsittääkseni ollut olemassakaan käsitettä sisäkissa.
Kissa tarvitsee liikuntaa ja ulkoilua ihan siinä missä koirakin. Kissahan on koiraa villimpi eläin, sillä se on elänyt ihmisen kanssa kymmeniä tuhansia vuosia vähemmän, joten oikeastaan voisi olettaa että kissa kaipaisi ulkoilua jopa koiraa enemmän. Lisäksi kissan reviirikäyttäytyminen on koiraa voimakkaampaa, ja silti koira on se jonka vain kuuluu päästä nuuskimaan ja merkkailemaan ympäristöään. On paheksuttavaa olla ulkoiluttamatta koiraa, mutta täysin hyväksyttävää olla ulkoiluttamatta kissaa.
Koiran liikunnan voisi mainiosti hoitaa muullakin tavoin kuin ulkoilemalla, esim. juoksumaton avulla. Lisäksi sen voi opetta käymään vessanpöntöllä, ja netistä on tilattavissa pestäviä ruohomattoja joille koira voi hoitaa tarpeensa sisällä.
Osaako joku sanoa, mistä tämä erottelu on lähtöisin ja miksi se on edelleen elinvoimainen? Monet ulkoiluttavat jopa kanejaan ja kilppareitaan mutta kissaa ei vain tarvitse ulkoiluttaa.
Ajatuksia?
Kommentit (157)
Tämä on yksi niistä vanhoista tavoista joista tulisi päästä eroon. Sama on esim. häkkikanalat, liekakarsinat. Töitä tehdään että ihmiset ymmärtäisivät eläimen elämän arvon.
Monilla pikkukoirilla on lattialla sanomalehtiä jonne voi pisut käydä tekemässä. Pienet koirat pisssaa useammin. Silti niitä ulkoilutetaan päivittäin, yleensä se 3 kertaa päivässä. Samaa toivoisin kissoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, eikö se nyt ollutkaan hyvä, että joku lenkittää kissansa? Ei kai pienen koiran kanssa mitään kymmenen kilsan lenkkiä tehdäkään. Onhan osa kissoista jopa hyvin koiratyyppisiä luonteeltaan (ui mielellään, noutaa palloa, tulee kutsuttaessa mielellään, nauttii lauman seurasta, leikkii koiran kanssa) ja jos elävät pennusta yhdessä, voivat omaksua toistensa tapoja. Ei kai siinä nyt mitään pahaa ole, vaikka pennusta käveleekin koirakaveri kanssa? Kai se idea oli juuri se, että kissan kanssa pitää vaivautua ehkä vähän enemmän panostamaan siihen hihnaulkoiluun kuin tosiaan se, että laitetaan kerran valjaat ja sitten sanotaan, ettei se tykännyt ulkoilma hihnassa.
Totta kai voi lenkkeillä. Mutta sitä ajatusta vierastan, ja näemmä pari muutakin vierastaa, että kissan kanssa ulkoileminen on arvokasta vaan jos se on lenkkimuotoista. Eli että kissaa ei ulkoiluteta koska se ei kulje ihmisen tahtiin ja ihmisen reittejä kuten koira.
Työkaverillani on kissa, jonka hän aikanaan otti koiransa kaveriksi pentuiässä. Koira on jo kuollut, mutta edelleen he käyvät kissan kanssa 3 x päivässä sen saman lenkin minkä kävivät porukassa kun koira vielä eli. Kissa siis todellakin kulkee automaattisesti sen saman lenkin aina reippaasti läpi, ja palaa sitten kotiovelle. Oppi koiran tavoille, ja mikäs siinä.
Ap
Kaikki kissat on erilaisia. Joku tykkää ulkoilla, joku ei. Kannattaisi vähän opiskella kissojen sielunelämää, ennenkuin teilaa jossain keskustelupalstalla kaikki kissanomistajat.
Kissaa voi aktivoida muutenkin. Ottaa kyläpaikkaan mukaan, antaa tutkia kerrostalossa rappukäytävät tms. Tuoda ulkoa kasa lehtiä tutkittavaksi .
Etelä-Korea on täynnä sisäkoiria. Koirat opetetaan tekemään tarpeet alustalle, koska kaikki ei käytä niitä lähes ikinä ulkona. Tai sitten saattavat päästä kerran päivässä. Ja kun siellä voi hankkia pennun eläinkaupasta niin monella on esim. husky mikä ei tosiaan saa tarpeeksi liikuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koiratkin ovat sisäkoiria aivan samalla tavalla, kuin kissat ovat sisäkissoja: kuinka monta koiraa olet nähnyt juoksevan vapaana ulkona Suomessa? Omistaja vain aukaisee oven ja koira saa lähteä tutkimusmatkalle omin päin? Pakko sanoa, etten minä ainakaan ole nähnyt yhtään sellaista koiraa. Tätähän ulkokissa tekisi.
Kissaakin voi ulkoiluttaa, niin minäkin teen. Omani ei halua minnekään, missä on paljon meteliä ja ihmisiä, joten käymme rauhallisemmissa paikoissa retkillä haistelemassa ja kiipeilemässä. Jotkut kissat tykkäävät ihan käydä lenkeilläkin missä vain, mutta kissa yleensä vie ihmistä, eikä ihminen koiraa - ja eikö tämä oikeastaan ole jopa eläimelle parempi, kuin ihmisen päättämä koiralenkki, etenkin, jos aikaa ei anneta koiralle edes haistella ympäriinsä?
Kaikki kissat sitten eivät halua ulos. Pakottamalla siitä elämästä ei tule yhtään sen parempaa tai mielenkiintoisempaa. Onhan niitä koiriakin, jotka mieluummin köllöttelevät sisällä, eikä hihnan ottaminen esille saa aikaan innostusta. Pakotamme kuitenkin koiran, sillä haluamme koirien tekevän tarpeensa ulos, mutta voisihan tarpeet tehdä sisällekin. Tuolla ulkomailla olen joskus nähnyt ihmisten antavan tehdä tarpeet sisälle aivan tarkoituksella pienelle, imevälle matolle pentuajan jälkeenkin.
Niin, tosiaan siis tarkoitin sisäkoiralla koiraa, joka ei ulkoile ikinä. Samaa tarkoitan sisäkissalla. Narussa ja muuten ulkoilevat ovat asia erikseen.
Olen kuullut tuon ennenkin, että kaikki kissat eivät halua ulos. Mistä sen sitten tietää? Kerran on isketty valjaat niskaan, kannettu ulos, kissa on pyrkinyt peloissaan sisälle ja siitä on päätelty että ei siitä ulkoilijaa tule? Ystävälläni oli aikanaan tällainen kissa, hän vakuutteli että kissa ei edes halua ulos. Tämä siksi, koska asui kerrostalossa eikä jaksanut lenkittää narussa.
Kun sitten muutti syrjäseudulle omakotitaloon niin yhtäkkiä kissa ulkoilikin mielellään ja aivan vapaana.
Ap
Jos kissa ei yrityksistä huolimatta halua olla ulkona, niin aika hankala sitä olisi siihen pakottaakaan, eikä mieluisaa kummallekaan osapuolelle. Sijainnin muuttaminen voi auttaa, mutta kissa on hyvin reviiritietoinen eläin. Pois omalta reviiriltä ja jonkun muun mahdollinen reviiri voi olla hyvinkin pelottavaa kissalle.
Tässä ketjussa on ihmetelty, miksei ulkokissoja saisi pitää. Vaikka siinä kissa saisikin virikkeitä, aiheuttaa kissa myös tuhoa luonnonvaraisille eläimille, ovat vähän turhan hyviä saalistajia. Toki, jos joitain pieneläimiä olisi liikaa ja jo haitaksi, petoeläimen tuominen paikkaan ei ole huono idea. En kuitenkaan itse halua käsilleni kaikkien pienten eläinten verta, jotka kissani olisi tappanut "virikkeeksi". Toinen puoli on myös se, että kissa on vaarassa. Jos asuu maalla, voi olla petoeläimiä. Autoja on joka paikassa, ihmisiä myös - ja ihmisistä löytyy todella oksettavia kissankiduttajia, joiden kynsiin en koskaan haluaisi kissani joutuvan. Kissa ei myöskään välttämättä kuole heti, kun auto osuu. En haluaisi oman kissani viimeisten hetkien olevan kivuliaita ja pelottavia, joista sen pitäisi selviytyä yksin ilman apua tai läheisyyttä.
Tietenkään mitään eläintä ei pidä pakottaa ulkoiluun jos se on sille vastenmielistä tai pelottavaa. En vain oikein itse jaksa uskoa että näissä tapauksissa on kovin pontevasti viitsitty edes yrittää totuttaa kissaa ulkoilun maailmaan. Tai valjaiden pitämiseen.
Omakin kissani oli ensimmäiset kuukaudet pihalla tosi varovainen, koska reviiri oli uusi ja keskustassa, ennen asui rivitalossa syrjässä. Nyt kuitenkin jo pyytää pihalle ja kulkee siellä kuin kuningas reviirillään päivystämässä. Mutta tosiaan aikaa se vaati.
Ap
Sitä on hankala sanoa, jos ei ole nähnyt kissaa ja tapaa, millä sitä yritetään totuttaa. Vanhemman kissan kanssa ehkä yleisempää, kun nuo osaavat olla aika jääräpäitä, mutta ei vanhankaan kissan opettaminen mahdotonta ole. Toinen hyvin suuri mahdollisuus on rescue-tapaukset, sillä traumoja voi olla taustalla.
Minulla myös tällainen toinen tapaus, joka ei suostu kylmemmällä säällä olemaan ulkona kyllä hetkeäkään. Märkäkään ei ole niin paha, kuin se, että vähän viluttaa, hyi. Ei takkikaan auttanut.
Mutta taidamme kaikki kuitenkin olla sitä mieltä, että eläin kuin eläin, virikkeitä on järjestettävä. Mitään eläintä ei saa vain jättää oman onnensa nojaan, kaikkien eteen pitää nähdä vaivaa ja järjestää tekemistä. Oli tämä sitten sisällä tai ulkona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onpa harvinaisen tietämätön aloitus. Sisäkissalla tarkoitetaan kissaa, jota ei päästetä yksin vapaana ulos kulkemaan. Se ei tarkoita, etteikö kissalla voisi olla esim. verkotettua tarhaa tai parveketta (monella on) tai ettei kissaa käytettäisi koskaan ulkona valjaissa.
Pahoittelen tietämättömyyttäni. En ikinä kutsu esim. omaa kissaani sisäkissaksi, sillä se ulkoilee valjaissa.
Aloituksessa tarkoitin tietysti siis sisäkissoja jotka eivät ulkoile lainkaan.
Ap
No mut hei sehän on hyvä tapa aloittaa väittely. Et kutsu omaa sisäkissaasi sisäkissaksi ja haukut kaikkien muiden sisäkissat. Kyllä sisäkissa on ihan yleinen termi, et sä voi sitä uudelleen määritellä vain että saisit aikaan väittelyn.
En halunnut aloittaa väittelyä vaan herättää keskustelua. Ja sitä onkin herännyt hyvin ja mielenkiintoista luettavaa on riittänyt, joten se onnistui hyvin.
En tosiaan tiennyt että sisäkissalle on muitakin merkityksiä kuin kissa joka ei koskaan ulkoile. Jos olisin tiennyt, niin olisin käyttänyt eri termiä kuin mitä käytin. Pahoittelen tätä sydämeni pohjasta.
Missä kohtaa olen haukkunut muiden sisäkissat?
Ap
Tämä ei ole mielenkiintoinen keskustelu. Vaikka muuta väität, tiesit varmasti, että tästä tulee kissan omistajien haukkumisketju ja se taisi olla tarkoituskin.
Mun kissa on varmasti onnellisempi kuin naapurin koirat, jotka ulvoo yksin ikäväänsä ma-pe aamusta iltaan. Mä teen etätyötä himassa, mun kissa ei joudu olemaan edes yksin. Lekottelee parvekkeella kun mä teen töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koiratkin ovat sisäkoiria aivan samalla tavalla, kuin kissat ovat sisäkissoja: kuinka monta koiraa olet nähnyt juoksevan vapaana ulkona Suomessa? Omistaja vain aukaisee oven ja koira saa lähteä tutkimusmatkalle omin päin? Pakko sanoa, etten minä ainakaan ole nähnyt yhtään sellaista koiraa. Tätähän ulkokissa tekisi.
Kissaakin voi ulkoiluttaa, niin minäkin teen. Omani ei halua minnekään, missä on paljon meteliä ja ihmisiä, joten käymme rauhallisemmissa paikoissa retkillä haistelemassa ja kiipeilemässä. Jotkut kissat tykkäävät ihan käydä lenkeilläkin missä vain, mutta kissa yleensä vie ihmistä, eikä ihminen koiraa - ja eikö tämä oikeastaan ole jopa eläimelle parempi, kuin ihmisen päättämä koiralenkki, etenkin, jos aikaa ei anneta koiralle edes haistella ympäriinsä?
Kaikki kissat sitten eivät halua ulos. Pakottamalla siitä elämästä ei tule yhtään sen parempaa tai mielenkiintoisempaa. Onhan niitä koiriakin, jotka mieluummin köllöttelevät sisällä, eikä hihnan ottaminen esille saa aikaan innostusta. Pakotamme kuitenkin koiran, sillä haluamme koirien tekevän tarpeensa ulos, mutta voisihan tarpeet tehdä sisällekin. Tuolla ulkomailla olen joskus nähnyt ihmisten antavan tehdä tarpeet sisälle aivan tarkoituksella pienelle, imevälle matolle pentuajan jälkeenkin.
Niin, tosiaan siis tarkoitin sisäkoiralla koiraa, joka ei ulkoile ikinä. Samaa tarkoitan sisäkissalla. Narussa ja muuten ulkoilevat ovat asia erikseen.
Olen kuullut tuon ennenkin, että kaikki kissat eivät halua ulos. Mistä sen sitten tietää? Kerran on isketty valjaat niskaan, kannettu ulos, kissa on pyrkinyt peloissaan sisälle ja siitä on päätelty että ei siitä ulkoilijaa tule? Ystävälläni oli aikanaan tällainen kissa, hän vakuutteli että kissa ei edes halua ulos. Tämä siksi, koska asui kerrostalossa eikä jaksanut lenkittää narussa.
Kun sitten muutti syrjäseudulle omakotitaloon niin yhtäkkiä kissa ulkoilikin mielellään ja aivan vapaana.
Ap
Jos kissa ei yrityksistä huolimatta halua olla ulkona, niin aika hankala sitä olisi siihen pakottaakaan, eikä mieluisaa kummallekaan osapuolelle. Sijainnin muuttaminen voi auttaa, mutta kissa on hyvin reviiritietoinen eläin. Pois omalta reviiriltä ja jonkun muun mahdollinen reviiri voi olla hyvinkin pelottavaa kissalle.
Tässä ketjussa on ihmetelty, miksei ulkokissoja saisi pitää. Vaikka siinä kissa saisikin virikkeitä, aiheuttaa kissa myös tuhoa luonnonvaraisille eläimille, ovat vähän turhan hyviä saalistajia. Toki, jos joitain pieneläimiä olisi liikaa ja jo haitaksi, petoeläimen tuominen paikkaan ei ole huono idea. En kuitenkaan itse halua käsilleni kaikkien pienten eläinten verta, jotka kissani olisi tappanut "virikkeeksi". Toinen puoli on myös se, että kissa on vaarassa. Jos asuu maalla, voi olla petoeläimiä. Autoja on joka paikassa, ihmisiä myös - ja ihmisistä löytyy todella oksettavia kissankiduttajia, joiden kynsiin en koskaan haluaisi kissani joutuvan. Kissa ei myöskään välttämättä kuole heti, kun auto osuu. En haluaisi oman kissani viimeisten hetkien olevan kivuliaita ja pelottavia, joista sen pitäisi selviytyä yksin ilman apua tai läheisyyttä.
Tietenkään mitään eläintä ei pidä pakottaa ulkoiluun jos se on sille vastenmielistä tai pelottavaa. En vain oikein itse jaksa uskoa että näissä tapauksissa on kovin pontevasti viitsitty edes yrittää totuttaa kissaa ulkoilun maailmaan. Tai valjaiden pitämiseen.
Omakin kissani oli ensimmäiset kuukaudet pihalla tosi varovainen, koska reviiri oli uusi ja keskustassa, ennen asui rivitalossa syrjässä. Nyt kuitenkin jo pyytää pihalle ja kulkee siellä kuin kuningas reviirillään päivystämässä. Mutta tosiaan aikaa se vaati.
Ap
Älä viitsi yleistää. Se, että sinä et jaksa uskoa, ei tee asiasta faktaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onpa harvinaisen tietämätön aloitus. Sisäkissalla tarkoitetaan kissaa, jota ei päästetä yksin vapaana ulos kulkemaan. Se ei tarkoita, etteikö kissalla voisi olla esim. verkotettua tarhaa tai parveketta (monella on) tai ettei kissaa käytettäisi koskaan ulkona valjaissa.
Pahoittelen tietämättömyyttäni. En ikinä kutsu esim. omaa kissaani sisäkissaksi, sillä se ulkoilee valjaissa.
Aloituksessa tarkoitin tietysti siis sisäkissoja jotka eivät ulkoile lainkaan.
Ap
No mut hei sehän on hyvä tapa aloittaa väittely. Et kutsu omaa sisäkissaasi sisäkissaksi ja haukut kaikkien muiden sisäkissat. Kyllä sisäkissa on ihan yleinen termi, et sä voi sitä uudelleen määritellä vain että saisit aikaan väittelyn.
En halunnut aloittaa väittelyä vaan herättää keskustelua. Ja sitä onkin herännyt hyvin ja mielenkiintoista luettavaa on riittänyt, joten se onnistui hyvin.
En tosiaan tiennyt että sisäkissalle on muitakin merkityksiä kuin kissa joka ei koskaan ulkoile. Jos olisin tiennyt, niin olisin käyttänyt eri termiä kuin mitä käytin. Pahoittelen tätä sydämeni pohjasta.
Missä kohtaa olen haukkunut muiden sisäkissat?
Ap
Tämä ei ole mielenkiintoinen keskustelu. Vaikka muuta väität, tiesit varmasti, että tästä tulee kissan omistajien haukkumisketju ja se taisi olla tarkoituskin.
Mun kissa on varmasti onnellisempi kuin naapurin koirat, jotka ulvoo yksin ikäväänsä ma-pe aamusta iltaan. Mä teen etätyötä himassa, mun kissa ei joudu olemaan edes yksin. Lekottelee parvekkeella kun mä teen töitä.
Miksi olet täällä jos ei kiinnosta?
Minä en ole haukkunut ketään ja olen vastuussa tasan omista sanomistani, en muiden.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä te sönkötätte? Kissan perusluonteeseen kuuluu nukkua paljon! Esim. kissanpentu nukkuu 20h/vrk. Ei ole itsekkyyttä tai laiskuutta jos sitä ei herätellä kesken unien ulkoilemaan.
Ei nuku niin paljon. Ainakaan minun kissani. Ja miksi ei voi ulkoiluttaa silloin kun se on hereillä?
Jos kissanpentusi ei koskaan leiki eikä syö vaan nukkuu kokoajan, se on sairas ja on vietävä lääkäriin.
Ap
Älä jaksa haastaa riitaa. Lue mistä tahansa kissaoppaasta. Ei tietenkään aikuinen kissa nuku noin paljon. Kirjoitin pentu. Mutta kissa yleisesti nukkuu paljon. Jos sä et anna oman kissasi nukkua rauhassa, se on eläinrääkkäystä. Sulla ei oikein ole hallussa kissojen luontainen käytös. Niin ihmeellisiä juttuja jankutat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä vapaasti ulkoileva voi olla myös valvottu. Tiedän koko ajan missä ulkoileva kissamme on, kiitos gps-pannan. Tosin kyllä siihen on käytännössä näköyhteyskin tai tulee vähintään huutamalla. Ei tuollainen leikattu kissa ulkoile mitenkään laajalla alueella.
Eikä kissa silloin jää ulos jos emme itse ole kotona.
Kissat rakastavat nopeita juoksupyrähdyksiä ja puissakiipeilyä. Vaikea olisi tarjota samaa sisätiloissa.Se gps-panta ei kylläkään kerro, onko kissasi esim. saalistamassa linnunpoikasia tai ketun kynsissä. Kissan vapaana pidon ongelmat ei ole pelkästään siinä, pystytkö paikantamaan sen vaan suurempi ongelma on se, miten kissat horjuttavat suomalaisen luonnon ekosysteemiä ja tietysti myös kissan turvallisuudessa. Tuskin kyttäät koko ajan gps-paikanninta, ja siinä vaiheessa kun huomaat sen juosseen auton alle on jo vähän myöhäistä.
Meillä ei ole tänne metsään kuin meidän oma yksityinen autotie. Ja kettu ei aikuiselle kissalle mitään tee, jos se olisi uhkaava, kissa menee puuhun. Olen useamman kettukohtaamisen todistanut. Ilves on käytännössä ainoa vaara.
Kissan pääasiallinen saalis on jyrsijät, ei linnut.
Joillekin tekee pahaa että kissa tapaa pieniä eläimiä (useimmiten saalis on asuinympäristössä haitallinen myyrä tai hiiri). Miten ihmeessä teollinen liha olisi eettisempää saati terveellisempää? Se hiiri on kissalle kaikkein parasta ravintoa ja todennäköisesti hiiri eli paremman elämän kuin se tehokasvatettu nauta tai possu.
Sisäkissoille sattuu muuten yllättävän paljon sellaisia tapaturmia joita ei koskaan käy maaseudun vapaasti ulkoileville. Tyypillisin tapaus on parvekkeelta putoaminen.

Kyllähän se olisi hyvää ruokaa (oletetaan, että puhdas ympäristö ja ei mykkyjä, ei käy kaikkialla), mutta kissalla on tapana leikkiä saaliilla.
Vierailija kirjoitti:
Sisäkissoille sattuu muuten yllättävän paljon sellaisia tapaturmia joita ei koskaan käy maaseudun vapaasti ulkoileville. Tyypillisin tapaus on parvekkeelta putoaminen.
Ja ulkokissoille sattuu yllättävän paljon sellaisia tapaturmia, joita ei koskaan käy sisäkissoille. Pointtisi?
Ai kissa tappaa siilejä? Äly hoi. Ihminen ja sen pennut tappaa siilejä murskaluvuin. Asun maalla ja kun oli vielä ulkoilevat kissat ne rakasti siilejä. Samassa porukassa kulkivat. Kissoja moinen tuhisija varsin kiinnosti. Ei yhtään jäniksen poikaa. Muutama orava vaan pääosin hiiriä, rottia ja myyriä. Nyt kun häkki kissat jotka ulkoilevat siellä ja narussa siili ikkunasta katsottuna on kovin ihana. Sen aikaa postaavat tiukkana kun siili syö ja näkyvissä. Nyky ihminen on luonnosta vieraantunut. Sen huomaa. Aamulla lehdessä juttu kun aikuinen mies pelkää kettua 🙄
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli kaksi kissaa. Toinen halusi itse ulos (huom päästin vain valjaissa) ja toinen ei halunnut missään nimessä ulos, vaan köllähti valjaita pukiessa kyljelleen ja ulkona kyyhötti yhdessä asennossa ja koitti luikkia heti takaisin sisään. Toista kissaa koitin välillä kävellyttää, mutta mitään urheilua se ei ollut vaan nuuskimista ja heinän syöntiä.
Minusta on eri asia jos kissalla on niin huono hermorakenne ettei se esim. uskalla ulos tai ei sopeudu valjaisiin tms. Sitten sitä ei tietenkään voi ulos pakottaa, mutta tämäkin vaatii useita yrityksiä ja valjaisiikin pitää tällaisen yksilön kohdalla totutella vähitellen posiitivisella ehdollistamisella, eikä niin että lyödään vaan valjaat niskaan ja naureskellaan kaatuilevalle kissalle.
Sitten, jos ei kunnon yrittämisen jälkeen onnistu, niin ei voi mitään, sittenkin on velvollisuus järjestää sitä aktiviteettia sisätilöissa. Sanomattakin selvä, että tällaiselle kissalle yksiö ei ole paras asumismuoto, koska sen tulisi saada sisällä se liikunta mitä se ei ulkona voi saada. Ihannetilanteessa siis näin, kuitenkin näin kissongelma-aikaan ei parane olla liian nirso kotien suhteen, koska vaihtoehtona on kissojen massalopettaminen (ei niitä ole oikein eläinkodin pienissä häkeissäkään vuosikausia säilyttää).
Vierailija kirjoitti:
Joillekin tekee pahaa että kissa tapaa pieniä eläimiä (useimmiten saalis on asuinympäristössä haitallinen myyrä tai hiiri). Miten ihmeessä teollinen liha olisi eettisempää saati terveellisempää? Se hiiri on kissalle kaikkein parasta ravintoa ja todennäköisesti hiiri eli paremman elämän kuin se tehokasvatettu nauta tai possu.
Kissa taas on parempaa ravintoa koiralle, kuin tehokasvatettu nauta tai possu.
Myös isot petolinnut ja ilvekset syö kissan mielellään ja kyllä se varmasti ketullekkin maistuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä te sönkötätte? Kissan perusluonteeseen kuuluu nukkua paljon! Esim. kissanpentu nukkuu 20h/vrk. Ei ole itsekkyyttä tai laiskuutta jos sitä ei herätellä kesken unien ulkoilemaan.
Ei nuku niin paljon. Ainakaan minun kissani. Ja miksi ei voi ulkoiluttaa silloin kun se on hereillä?
Jos kissanpentusi ei koskaan leiki eikä syö vaan nukkuu kokoajan, se on sairas ja on vietävä lääkäriin.
Ap
Älä jaksa haastaa riitaa. Lue mistä tahansa kissaoppaasta. Ei tietenkään aikuinen kissa nuku noin paljon. Kirjoitin pentu. Mutta kissa yleisesti nukkuu paljon. Jos sä et anna oman kissasi nukkua rauhassa, se on eläinrääkkäystä. Sulla ei oikein ole hallussa kissojen luontainen käytös. Niin ihmeellisiä juttuja jankutat.
Eli kissa ei tarvitse tuntikausien ulkoilua. Jos se nukkuu 20 tuntia päivässä, niin eihän sen kissan tarvitse ulkona olla kuin ehkä pari tuntia päivässä. Miksi täällä sama kissa pyörii koko päivän, yli 12 tuntia tuossa minun pihalla? Sen omistaja on siis eläinrääkkääjä, teenko eläinsuojeluilmoituksen?
Vierailija kirjoitti:
Sisäkissoille sattuu muuten yllättävän paljon sellaisia tapaturmia joita ei koskaan käy maaseudun vapaasti ulkoileville. Tyypillisin tapaus on parvekkeelta putoaminen.
Ja koska sisäkissa voi pudota parvekkeelta, on ihan sama työntää se ovesta ulos petojen armoille? Kuulostaa typerältä.