Miksi on olemassa sisäkissoja muttei sisäkoiria?
Otsikko on vähän raflaava, pahoittelen sitä. En kaipaa paskamyrskyä. Toisen ketjun kommentin innoittamana päätin nyt vihdoin kysyä tätä mieltäni kauan askarruttanutta asiaa. En kaipaa tätä keskustelua täyteen "meidän Misse on ollut onnellinen sisäkissa jo vuosia"-kertomuksia, vaan enemmänkin pohdintaa siitä, miksi on täysin ok pitää kissaa sisätiloissa koko sen elämän ajan.
Isänikin kanssa ollaan monesti asiasta keskusteltu, kumpikaan ei ymmärrä mistä on lähtenyt alunperin liikkeelle ajatus, että kissa ei tarvitse ulkoilua. Tämä ajatushan on siis hyvin tuore, vielä muutama vuosikymmen sitten ei varsinkaan Suomessa käsittääkseni ollut olemassakaan käsitettä sisäkissa.
Kissa tarvitsee liikuntaa ja ulkoilua ihan siinä missä koirakin. Kissahan on koiraa villimpi eläin, sillä se on elänyt ihmisen kanssa kymmeniä tuhansia vuosia vähemmän, joten oikeastaan voisi olettaa että kissa kaipaisi ulkoilua jopa koiraa enemmän. Lisäksi kissan reviirikäyttäytyminen on koiraa voimakkaampaa, ja silti koira on se jonka vain kuuluu päästä nuuskimaan ja merkkailemaan ympäristöään. On paheksuttavaa olla ulkoiluttamatta koiraa, mutta täysin hyväksyttävää olla ulkoiluttamatta kissaa.
Koiran liikunnan voisi mainiosti hoitaa muullakin tavoin kuin ulkoilemalla, esim. juoksumaton avulla. Lisäksi sen voi opetta käymään vessanpöntöllä, ja netistä on tilattavissa pestäviä ruohomattoja joille koira voi hoitaa tarpeensa sisällä.
Osaako joku sanoa, mistä tämä erottelu on lähtöisin ja miksi se on edelleen elinvoimainen? Monet ulkoiluttavat jopa kanejaan ja kilppareitaan mutta kissaa ei vain tarvitse ulkoiluttaa.
Ajatuksia?
Kommentit (157)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samalla voisi kysyä miksi on vapaasti liikkuvia ulkokissoja muttei vapaita ulkokoiria? Koiran kohdalla kyseessä olisi suunnilleen heitteillejättö, mutta kissan kohdalla ihan fine, jos pääsee katoamaan niin naapurista tai torista saa uuden. En siis mitenkään puolustele kissan pitämistä pelkästään sisällä, mutta vähintään yhtä tuomittavaa on antaa kissansa kulkea vapaana.
Mun irtioleva koira vasta ajatti irtokissan sen kissan pihalle. Onneksi kissan omistaja ei nähnyt, olisin varmaan saanut hirveät huudot koiran irtipitämisestä (vaikka olikin valvonnan alla ja totteli kun käskin pysähtyä, ennenkuin se astui toisen pihalle). Kissa oli oman taloyhtiöni pihalla jossa mm. lasten hiekkalaatikko.
Nauttisin jos tulisi joku ulkokissan omistaja määkimään koiran irtipidosta tuollaisessa tilanteessa, mutta eihän ne tule, kun eihän ne edes tiedä missä niiden kissa on ja mitä vaaroja se kohtaa. Oma koira ei siis kissoille kuitenkaan mitään tee, kun on omiakin kissoja kotona, jahtaa niitä vaan.
2 kärpästä yhdellä iskulla, koira saa kivaa tekemistä ja samalla huolehtii että kissa pysyy omalla pihallaan :D
Vierailija kirjoitti:
Olen usein miettinyt samaa. Tosin tiedän aika monta idioottia entistä pikkukoiran omistajaa, jotka eivät ulkoiluttaneet koiriaan. Sitten ne pissas ja kakkas sisälle, olivat stressaantuneita ja käyttäytyivät, kuin stressaantunut eläin käyttäyy. Ja omistajat vaan kiros, kuinka surkea käytöshäiriöinen rakki niillä on.
Omaa kissaani ulkoilutan kerran päivässä pitkän kierroksen. Paitsi sateella ja pakkasissa, koska silloin ei laita nokkaansa ulos edes parvekkeelle. Ei tulisi mieleenkään päästää sitä yksin ulos vaaroihin tai aiheuttamaan itse tuhoa ympäristöön. Maatiloilla sinänsä ymmärrän navettakissat, mutta en sitä, ettei niitä leikata ja ne lisääntyy holtittomasti. Sit tulee sisäsiittoisia villikissoja, joita lopetellaan tai annetaan eteenpäin. Maalla tuntuu, että kissaa ja sen elämää ei arvosteta ollenkaan juuri tämän asian takia. Omistajien mielestä on ihan ok, että nartut on koko aika tiineenä ja on ihan fine tappaa syntyneet pennut ja koko homma alusta.
Näin maalaisena voin kertoa että nykymaalainen todellakin välittää kissoistaan (rokot, leikkuut) ja kissalaumat on ongelma joillakin mökin mummoilla ja pappoilla.
Mulla on maatila, 4 kissaa. Nukkuvat tuvassa, käyvät pyytämässä. Yleensä navetalla tai ojista. Kaikki leikattu, sirutettu ja rokotettu. Ikää kissoilla 17, 12, 7 ja 4.
Joten sulla ei kyllä ole mitään oikeutta levitellä valheita maalla asuvista.
Enkä todellakaan ole ainoa. Maalla kissa on nostanut todellakin arvoaan kuten koiratkin. 80-luvulla koirat päästettiin irti syksyllä ja olivat täysin vapaasti helmikuun loppuun. Ei lapsia naurattanut kun vastaan tuli 15 koiran killaporukka. Eikä aina aikuisiakaan.
Ps. Tiedänpä erään rivaripariskunnan, joka omisti kissan. Kun perheeseen tuli vauva, kissa laitettiin takapihalle ovesta eikä enää päästetty sisälle. Uutta kotia he eivät viitsineet etsiä. Sielläpä se kissa maukui takapihalla ovella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kissa on Suomen luonnossa vieraseläin, koira ei ole. Eli koiralla on luontainen vihollinen, jos se pääsee luontoon, kissalla ei. Siksi.
Kyllä se koirakin on vieraseläin.
Tämä. Vieraslaji ei tarkoita lajia, jolla ei ole luontaisia vihollisia, vaan lajia joka ei alunperin kuulu tietyn alueen luontoon. Siis joka on sinne esim. ihmisen vaikutuksesta ole myöhemmin muuttanut.
Suomessa ei ole villikoiria susia lukuunottamatta, tavallinen lemmikkikoira on todellakin vieraslaji.
Menee kyllä nyt vähän ohi aiheen mutta kuitenkin.
Ap
Tällä logiikalla ihminenkin on vieraslaji luonnossa, koirat tulivat tänne aika samoihin aikoihin kuin ihmiset. kissat tuhansia vuosia myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisten itsekkyyttä tuo, sisäkissat elävät kuin vankilassa koko ikänsä, silkkaa rääkkäystä.
Toisekseen ruokitun kotikissan saalistus on hyvin vähäistä villikissaan nähden. Talojen ikkunoihinkin kuolee moninkertaisesti enemmän lintuja.
Ruokkiminen ai vaikuta kissan saalistamisiin mitenkään. Kyse on erittäin palkitsevasta vaistotoiminnasta, sama ilmilö kuin siinä, että susi tappaa koko aitauksessa olevan lammaslauman sen sijaan että tappaisi vain yhden ja söisi sen.
Täydellinen saalisketju on kissalle niin palkistevaa, että se kyllä käyttää jokaisen tilaisuuden saalistaa ja tappaa hyväkseen, vaikka kuinka tarjoilisit sille mahan täyteen gourmeeruokaa ennenkuin päästät sen ulos.
Tästä on runsaasti tutkimuksia. Kotikissan saalismäärä on murto-osa villikissan saalismäärästä. Toki kaikilla kissoilla on saalistusvietti mutta on ihan eri asia tarviiko saalistaa hengissäpysymiseksi ja kenties omille pennuilleenkin kuin "huvikseen". Ts. villikissa käyttää liki koko energiansa ravinnonhakuun, kotikissa saalistaa lähinnä vain jos saalis "tulee kohdalle".
Ja millähän perusteella koiran pitäminen kerrostaloasunnossa vangittuna 23 h/vrk ei ole elainrääkkäystä? Lemmikkieläinten pitäminen kaupunkioloissa on vain ihmisten itsekkyyttä, oli sitten koira tai kissa. Se on tosiaan huvittavaa, että häkkikanoista ja turkiselämistä jaksetaan vouhottaa, vaikka samalla itse pidetään koiria ja kissoja täysin epäluonnollisissa oloissa vangittuna vain siksi, että itsellä olisi työpäivän/koulupäivän jälkeen pehmoinen rapsuteltava.
Jollei kissa saa liikuntaa, siitä tulee heikko, mahdollisesti lihava ja sairas. Hyvin vanhoiksi eläneet kissat saavat palstatilaa, mutta moni kissa kuolee ns. elintasosairauksiin paljon nuorempana. Jotkut kissat pääsevät hihnassa ulkoilemaan, mutta minun silmissäni sekin on rääkkäämistä: kissa haluaisi pinkoa pensaikossa, mutta hihna pitää sen hitaan ihmisen vauhdissa. Ja sama pätee koiriin. Äskettäin Hesarissa oli kissoista hyvä artikkeli, jossa kerrottiin, että kissat ja koirat ovat hyvin samanlaisia, mutta kissat vain kasvatetaan toisin.
https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000006192535.html
Olen seurannut vierestä erään vanhanrouvan lemmikinpitoa. Hänellä oli aikuisena otettu kissa, joka oli jo tottunut vain makaamaan ja syömään. Tämä kissa kuoli alle kymmenvuotiaana monen eri sairauden yhdistelmän vuoksi. Rouva ei oikein välittänyt kissojen "itsenäisyydestä" eli kyvystä maata tuntikausia pimeässä sängyn alla ja taipumuksesta ihmisten ja huonekalujen raapimiseen, vaan halusi pienen, kiltin koiran, jonka voisi opettaa käyttämään hiekkalaatikkoa ja jota ei tarvitsisi viedä ulos ollenkaan. Halusin uskoa, ettei kukaan kasvattaja myisi hänelle koiraa, mutta samalla pelkäsin, että hän ostaa pennun jostain virolaisen auton takakontista. Hän kuitenkin totesi, että kissa on helpompi, ja nyt hän on kasvattanut uutta kissaa vinoon muutaman vuoden ajan. Kissalla ei ole mitään kuria, ja rouvalla on naarmuja ja hampaanjälkiä sormenpäistä kyynärpäihin, muutaman viikon välein myös kasvoissa. Kissa viettää paljon aikaa eläinlääkäriasemilla vatsavaivojen vuoksi, kuten edellinenkin, koska se "suostuu syömään" vain parhaita herkkuja, joita eläimistä hyvin tietämätön omistaja sen luulee haluavan.
Koirien pakollinen rekisteröiminen otetaan käyttöön vuonna 2022 ja kissojen hieman myöhemmin. Tarkoituksena on parantaa eläinten asemaa ja elinoloja, mutten oikein näe sitä ratkaisuna näiden sisälemmikkien ongelmaan. Luulisi, että eläinlääkäreillä olisi jotain sanomista potilaasta, joka kärsii liikunnan ja seuran puutteesta, mutta samallahan he sahaisivat omaa oksaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kissa on Suomen luonnossa vieraseläin, koira ei ole. Eli koiralla on luontainen vihollinen, jos se pääsee luontoon, kissalla ei. Siksi.
Kyllä se koirakin on vieraseläin.
Tämä. Vieraslaji ei tarkoita lajia, jolla ei ole luontaisia vihollisia, vaan lajia joka ei alunperin kuulu tietyn alueen luontoon. Siis joka on sinne esim. ihmisen vaikutuksesta ole myöhemmin muuttanut.
Suomessa ei ole villikoiria susia lukuunottamatta, tavallinen lemmikkikoira on todellakin vieraslaji.
Menee kyllä nyt vähän ohi aiheen mutta kuitenkin.
Ap
Tällä logiikalla ihminenkin on vieraslaji luonnossa, koirat tulivat tänne aika samoihin aikoihin kuin ihmiset. kissat tuhansia vuosia myöhemmin.
Täältä voi lukea EU:n määritelmän käsitteelle vieraslaji:
https://www.vieraslajit.fi/fi/node/21
Ap
Valtaosa sisäkissoista varmasti hyötyisi valjas- tai tarhaulkoilusta. Vapaa ulkoilu sen sijaan on yksinkertaisesti väärin ja juontaa juurensa samoihin syihin miksei sisäkissojakaan aina hoideta hyvin. Kissaa pidetään yhä halpana ja helppona lemmikkinä jota ei voi eikä tarvitse kouluttaa mitenkään. Kissa on tosi asiassa paljon vaativampi lemmikki kuin ihmiset ymmärtävät, se tarvitsee paljon virikkeitä. Sekä suurimman osan elämästään nukkuva, tylsistynyt sisäkissa että pihalle yksin hortoilemaan päästetty ulkokissa ovat merkki ihmisen laiskuudesta ja tietämättömyydestä. Ensimmäisessä ei laiskuutta viitsitä järjestää virikkeitä ja toisessa niitä järjestetään silkkaa laiskuutta siten, että lemmikkieläin joutuu vaaraan. Fiksu omistaja järjestäisi asian siten että kissalla on sekä virikkeitä että turvallinen elinympäristö. Heti kun valjaista, tarhasta tai kissan aktivointileikeistä tulee puhe, ihmiset alkavat venkoilla miten juuri heidän kissansa ei vain pysty oppimaan mitään, vaikkei valjaisiin ole edes yritetty totuttaa. Kissa kaipaisi samanlaista pitkäjänteisyyttä kouluttamisessa kuin koira, sekä ennen kaikkea ymmärrystä millainen eläin se on. Suomalaisille kissanomistajille ei tekisi pahaa päivittää tietämystään tälle vuosikymmenelle, suurin osa vetoaa härkäpäisyyttään joihinkin lapsuuden naapurin mummon neuvoihin.
"Monet ulkoiluttavat jopa kanejaan ja kilppareitaan"
Miten niin JOPA? Kilpikonnille ulkoilu on paljon tärkeämpää kuin kissoille. Kilpikonnat tarvitsevat aurinkoa ja lämpöä terveytensä ylläpitämiseksi aivan eri tavalla kuin kissat tai muut nisäkkäät.
Tulee mieleen, että aloittaja on taas kerran sellainen tapaus jonka mielestä vain kissat ja koirat ovat oikeita eläimiä joita pitää hoitaa hyvin. Kyllä kanit ja kilpikonnat ovat ihan yhtä tärkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Ja millähän perusteella koiran pitäminen kerrostaloasunnossa vangittuna 23 h/vrk ei ole elainrääkkäystä? Lemmikkieläinten pitäminen kaupunkioloissa on vain ihmisten itsekkyyttä, oli sitten koira tai kissa. Se on tosiaan huvittavaa, että häkkikanoista ja turkiselämistä jaksetaan vouhottaa, vaikka samalla itse pidetään koiria ja kissoja täysin epäluonnollisissa oloissa vangittuna vain siksi, että itsellä olisi työpäivän/koulupäivän jälkeen pehmoinen rapsuteltava.
Niinpä. MOni koisa on teljetty pitkäksi päiväksi yhteen huoneeseen. Taipahimmillaan häkkiin.

Totta. Koiranpennun kanssa ulkoilun ja sisäsiisteyden opetteleminen on pitkäjänteistä ja kärsivällistä puuhaa. Pentu viedään ulos lukuisia kertoja päivässä, etenkin ruokailujen jälkeen. Pikkuhiljaa, viimeistään muutaman kuukauden aikana koirasta tulee sisäsiisti, ja jos omistaja on oikein viitseliäs niin koira ei enää edes poukkoile narun päässä.
Kissanpennun kanssa ollaan sisällä ensimmäiset kuukaudet, ja sitten kissalle isketään kerran valjaat niskaan ja kiikutetaan se ulos. Eihän siitä mitään tule, kissa vierastaa valjaita ja ulkoilmaa ja pahimmassa tapauksessa karkaa. Sitten todetaan että voi harmi, ei meidän Missestä olekaan ulkoilijaksi ja kissa suljetaan sisätiloihin loppuiäkseen.
Jos siis tätä ensimmäistäkään ulkoiluyritystä koskaan toteutetaan, monet eivät sellaista edes mieti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ja millähän perusteella koiran pitäminen kerrostaloasunnossa vangittuna 23 h/vrk ei ole elainrääkkäystä? Lemmikkieläinten pitäminen kaupunkioloissa on vain ihmisten itsekkyyttä, oli sitten koira tai kissa. Se on tosiaan huvittavaa, että häkkikanoista ja turkiselämistä jaksetaan vouhottaa, vaikka samalla itse pidetään koiria ja kissoja täysin epäluonnollisissa oloissa vangittuna vain siksi, että itsellä olisi työpäivän/koulupäivän jälkeen pehmoinen rapsuteltava.
Kerrostalokoirat ovat onnellisempia kuin maalaiskoirat. Maalaiskoirat ovat pienessä häkissä yksin ulkona ympäri vuorokauden, vain ruoka viedään kerran päivässä.
Vierailija kirjoitti:
"Monet ulkoiluttavat jopa kanejaan ja kilppareitaan"
Miten niin JOPA? Kilpikonnille ulkoilu on paljon tärkeämpää kuin kissoille. Kilpikonnat tarvitsevat aurinkoa ja lämpöä terveytensä ylläpitämiseksi aivan eri tavalla kuin kissat tai muut nisäkkäät.
Tulee mieleen, että aloittaja on taas kerran sellainen tapaus jonka mielestä vain kissat ja koirat ovat oikeita eläimiä joita pitää hoitaa hyvin. Kyllä kanit ja kilpikonnat ovat ihan yhtä tärkeitä.
Totta turiset, tuo jopa-sana välissä oli turha ja antoi ihan väärän kuvan siitä mitä koitin sanoa. Minun mielestäni ihan jokaisen eläimen tulisi saada ulkoilla, sillä yhtäkään eläintä ei ole tarkoitettu sisäeläimeksi alunperin. Ne ovat kaikki ulkoilmasta kotoisin. Niin kilpparit, kanit kuin kissat ja koiratkin kaipaavat ja tarvitsevat ulkoilua, ja mielestäni sen myös ansaitsevat. Tuotantoeläimistä puhumattakaan.
Huomaatko, miten sinun mielestäsi kissan ei tarvitse ulkoilla mutta kilpparin tarvitsee, tai ainakaan se ei ole kissalle niin tärkeää? Mihin perustat tämän väitteesi? Kilppareiden ulkoilutustarvetta siis väheksymättä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kissa on Suomen luonnossa vieraseläin, koira ei ole. Eli koiralla on luontainen vihollinen, jos se pääsee luontoon, kissalla ei. Siksi.
Kyllä se koirakin on vieraseläin.
Tämä. Vieraslaji ei tarkoita lajia, jolla ei ole luontaisia vihollisia, vaan lajia joka ei alunperin kuulu tietyn alueen luontoon. Siis joka on sinne esim. ihmisen vaikutuksesta ole myöhemmin muuttanut.
Suomessa ei ole villikoiria susia lukuunottamatta, tavallinen lemmikkikoira on todellakin vieraslaji.
Menee kyllä nyt vähän ohi aiheen mutta kuitenkin.
Ap
Tällä logiikalla ihminenkin on vieraslaji luonnossa, koirat tulivat tänne aika samoihin aikoihin kuin ihmiset. kissat tuhansia vuosia myöhemmin.
Täältä voi lukea EU:n määritelmän käsitteelle vieraslaji:
https://www.vieraslajit.fi/fi/node/21
Ap
Ah, totta. Ihminen on tulokaslaji.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja millähän perusteella koiran pitäminen kerrostaloasunnossa vangittuna 23 h/vrk ei ole elainrääkkäystä? Lemmikkieläinten pitäminen kaupunkioloissa on vain ihmisten itsekkyyttä, oli sitten koira tai kissa. Se on tosiaan huvittavaa, että häkkikanoista ja turkiselämistä jaksetaan vouhottaa, vaikka samalla itse pidetään koiria ja kissoja täysin epäluonnollisissa oloissa vangittuna vain siksi, että itsellä olisi työpäivän/koulupäivän jälkeen pehmoinen rapsuteltava.
Kerrostalokoirat ovat onnellisempia kuin maalaiskoirat. Maalaiskoirat ovat pienessä häkissä yksin ulkona ympäri vuorokauden, vain ruoka viedään kerran päivässä.
Hohhoijaa, niin varmaan on eläin onnellinen, kun saa tuijotella 40-neliöisen kodin betoniseiniä ja kiertää kehää laminaattilattialla. Tähän tarkoitukseen näitä nelijalkaisia tuotetaan kymmeniä tuhansia yksilöitä vuodessa jo pelkästään Suomessa. On se ihme, ettei tätä touhua ole lailla kielletty.
Kuka paskottaisi ja kusettaisi koiran sisälle.?Jo se tekee ajatuksen kokoaikaisesta sisäkoirasta mahdottoman. Koira tarvitsee myös liikuntaa ihan toisella tavalla, kuin kissa. Kissalle riittää kiipeilypuu ja se venyttelee jo aktiivisesti itsekin. Itseasiassa kokoaikaista sisäkissaa pitävä on vastuullisempi kissan omistaja, kuin se joka antaa kissan huidella vapaasti luonnontuholaisena.

Miksi sitten kissaa paskotetaan ja kusetetaan sisälle? Miksi koiralle ei voi ostaa hiekkalaatikkoa ja opettaa sitä käymään siinä?
Koiran suurempi liikunnantarve on myös täyttä mutuilua. Kissa on notkea ja vahva saaliseläin, joka luonnossa ollessaan liikkuu paljon. Molemmat siis todellakin tarvitsevat kunnon liikuntaa, venytteleminen raapimispuuta vasten ei kyllä täytä minkään eläimen liikunnantarvetta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisten itsekkyyttä tuo, sisäkissat elävät kuin vankilassa koko ikänsä, silkkaa rääkkäystä.
Toisekseen ruokitun kotikissan saalistus on hyvin vähäistä villikissaan nähden. Talojen ikkunoihinkin kuolee moninkertaisesti enemmän lintuja.
Ruokkiminen ai vaikuta kissan saalistamisiin mitenkään. Kyse on erittäin palkitsevasta vaistotoiminnasta, sama ilmilö kuin siinä, että susi tappaa koko aitauksessa olevan lammaslauman sen sijaan että tappaisi vain yhden ja söisi sen.
Täydellinen saalisketju on kissalle niin palkistevaa, että se kyllä käyttää jokaisen tilaisuuden saalistaa ja tappaa hyväkseen, vaikka kuinka tarjoilisit sille mahan täyteen gourmeeruokaa ennenkuin päästät sen ulos.
Tästä on runsaasti tutkimuksia. Kotikissan saalismäärä on murto-osa villikissan saalismäärästä. Toki kaikilla kissoilla on saalistusvietti mutta on ihan eri asia tarviiko saalistaa hengissäpysymiseksi ja kenties omille pennuilleenkin kuin "huvikseen". Ts. villikissa käyttää liki koko energiansa ravinnonhakuun, kotikissa saalistaa lähinnä vain jos saalis "tulee kohdalle".
Suomessa on 600 00 kotikissaa ja 0 villikissaa. Suomessa kotikissat tappaa huomattavasti enemmän lintuja ja muita eläimiä kuin villikissat.
Villiintynyt kotikissa ei ole villikissa, vaan samaa lajia kuin muutkin kotikissat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka paskottaisi ja kusettaisi koiran sisälle.?Jo se tekee ajatuksen kokoaikaisesta sisäkoirasta mahdottoman. Koira tarvitsee myös liikuntaa ihan toisella tavalla, kuin kissa. Kissalle riittää kiipeilypuu ja se venyttelee jo aktiivisesti itsekin. Itseasiassa kokoaikaista sisäkissaa pitävä on vastuullisempi kissan omistaja, kuin se joka antaa kissan huidella vapaasti luonnontuholaisena.
Miksi sitten kissaa paskotetaan ja kusetetaan sisälle? Miksi koiralle ei voi ostaa hiekkalaatikkoa ja opettaa sitä käymään siinä?
Koiran suurempi liikunnantarve on myös täyttä mutuilua. Kissa on notkea ja vahva saaliseläin, joka luonnossa ollessaan liikkuu paljon. Molemmat siis todellakin tarvitsevat kunnon liikuntaa, venytteleminen raapimispuuta vasten ei kyllä täytä minkään eläimen liikunnantarvetta.
Ap
Eikö sulla siis ole kissoille hiekkalaatikkoa ollenkaan? Tekeekö ne kaikki tarpeensa siis ulos? Kai itsekkin tiedät miksi sulla on kissoille hiekkalaatikko? Tietääkseni se hiekkalaatikko on sisällä niilläkin kissoilla jotka päästetään ovesta oman onnensa nojaan.