Millainen oli tuntemasi itsemurhan tehnyt ihminen?

Tunsin kaikki;

Pahasti koulukiusattu tyttö, teki itsemurhan 14-vuotiaana lääkkeiden yliannostuksella.

Alkoholisti mies, menettänyt monta perheenjäsentään, ampui itsensä.

Skitsofreenikko alkoholisti mies, koulu- ja työpaikkakiusattu, mielenterveysongelmia (tietenkin pahan kiusaamisen vuoksi nämä).

Mies joka hirtti itsensä koska perhe hajosi ja vaimo meni uuden miehen kanssa naimisiin.

Kamalaa miten toiset ihmiset voivat tuhota toisen ihmisen psyykeen ja elämän.

Vierailija kirjoitti:

Äiti kun olin lapsi, ajoi muualle ja otti yliannostuksen. Oli masentunut esim. saanut potkut töistä kun työntekijöitä karsittiin mutta oli kuulemma jo teininä tällaiseen itsetuhoiseen ajatteluun taipuvainen. Arka, surumielinen mutta lämminsydäminen ihminen.

Isän yrityksen onnistuin estämään, kai häpesi minulle aiheuttamaansa järkytystä niin paljon ettei enää uudestaan yrittänyt. Kuoli monia vuosia myöhemmin terveydellisistä syistä.

Itse olen masentunut ollut niin kauan kuin muistan mutten ole itsemurhaa koskaan harkinnut jostain syystä vaikka olen erittäin pahoin monesti voinut. Ehkä täällä on jotain mitä haluan kokea.

En tiedä miksi alapeukku mutta tarkoitukseni ei ollut mitenkään parjata vanhempiani, mutta isäni selvästi katui sitä että lapsena järkytyin hänen yrityksestään, varsinkin kun kyseessä oli ase. Hän kuoli alkoholismin aiheuttaman rasvamaksan vuoksi myöhemmin.

Ja minulla on ollut ajatuksia että haluan kuolla, mutta pelkään kuolemaa joten en ole koskaan vakavasti suunnitellut itsemurhaa vaikka on ollut epätoivon kausia ettei tästä mitään tule.

Biletyttö, elämänjanoinen, kontroloivasta perheestä, meni vapaus yli kun pääsi vapaaksi (tuli täysi ikäiseksi). Aikuisten miesten puolelta huonosti kohdeltu, hyväksikäyttöä, tyttö haki itseään ja sitä käytettiin hyväksi, tappoi itsensä huumeisiin tukahtaakseen traumansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhumattakaan niistä joita ei kaipaa kukaan.

Yleensä masentuneet kuvittelevat ettei kukaan kaipaisi vaikka niitä sitten oikeasti onkin vaikka kuinka monia, sellaisiakin joille itse ei tiedä olevansa mitenkään tärkeä tai erityinen, ihan puolituttujenkin elämään vaikuttaa. Moni joka ei edes kunnolla tunne ajattelee että miksi se masentunut ei pyytänyt minulta apua, minä olisin tehnyt kaikkeni auttaakseni. Ja masentunut kuvittelee että kaikkien läheisten elämä vaan jatkuu normaalisti vaikka minä lähden oman käden kautta, ei tajua että pilaa oikeasti totaalisesti lastensa, vanhempiensa, sisarustensa jne. elämän, se ei unohdu koskaan. Moni läheinen tekee sitten itsekin saman, ja taas tuska moninkertaistuu. 

Ymmärrän että tuntuu masentuneena että haluan pois, haluan että tämä loppuu, ja että kyllä ne muut toipuu siitä nopeasti että minua ei enää ole, mutta kyllä se pitäisi kuitenkin loppupeleissä tajuta ihan järjelläkin että eihän siitä kukaan niin vaan toivu. Jokainen meistä tietää jonkun tapauksen, ja jokainen meistä muistaa sen aina, jo se kertoo siitä että miten pahasti se muuttaa läheisten elämät, mikään ei ole enää kuin ennen.

Et taint tajuta tuota aloittajan lausetta. On olemassa ihmisiä, joilla ei ole ketään. Ei sukulaisia eikä ystäviä.

Teeskentelevä paatunut paskiainen, joka ei antanut itsestään mitään.

Muita ehkä 7-8v vanhempi yliopiston ekan vuoden opiskelija. Aina hyväntuulinen ja sellainen kaikkien kaveri, otti kaikki mukaan jutteluihin. Aika ulospäinsuuntautunut, jopa harvinaisen ulospäinsuuntautunut suomalaiseksi voisi sanoa. Harrastukset hieman väkivaltaisia kamppailulajeja. Ekan opiskeluvuoden lopussa tuli ilmoitus että menehtynyt, kuulemma itsemurha.

Vierailija kirjoitti:

Itse tunnen todella monta itsemurhan tehnyttä. Kaikki ovat olleet tosin melko nuoria. Eräs heistä oli todella tunnollinen ja mukava nuori mies, jolle kasaantui liikaa opiskelupaineita ja siihen vielä nuorena saatu lapsi. Ei koskaan kertonut kuinka huonosti todellisuudessa voi ja läheiset eivät ehkä pystyneet tai edes ymmärtäneet auttaa tarpeeksi. Seuraava oli sellainen hiljainen ja introvertti poika, joka vaan ihan yhtäkkiä päätti vaan lähteä. Tosin hänkin ihan kunnollinen ja kävi töissä yms ja mitään ennakkomerkkejä ei kuitenkaan ollut. Sitten on vielä kaksi nuorta poikaa, joista toista kiusattiin koulussa ja sattui muita ikäviä juttuja perheessä ja tämä oli sitten liikaa ja lähti myöskin ihan arvaamatta kuitenkin. Kaikki varmaan tiesivät, ettei hän voi hyvin, mutta ei pystytty auttamaan kunnolla ja toisaalta emme uskoneet, että hän kuitenkaan lähtee. Oli todella ihana ihminen ja aina auttoi muita.

Sitten on se minulle raskain tapaus, kun eräs  toinen nuori poika lähti myös. Hänen vanhempansa eivät koskaan hyväksyneet häntä ja oli muutnekin ollut kiusattu nuorempana. Asiat menivät paremmin jonkin aikaa, mutta sitten tapahtui käänne huonompaan ja sattui sellaisia asioita mitkä olivat liikaa ja hän lähti myös täysin yllättäen. Oli todella surullista aikaa minulle ja hän oli yksi ihanimmista ihmisistä  jonka olen saanut tuntea. Kukaan näistä ihmisistä ei ole ollut mikään kamala ihminen ja kaikki sellaisia "kunnollisia"  ja muuten hyvin tavallisia ihmisiä. Tosin herkkiä he varmaan olivat ja liiankin hyviä tähän maailmaan ja sattui monilla vielä paljon ikävää mikä varmaan pahensi tilannetta. Nuorin oli 17-vuotias ja vanhin 26-vuotta. Kaipaan kahta viimeistä todella paljon. Rip. Toivon etten ole itse seuraava. Valehtelisin jos sanoisin etten ole miettinyt näitä asioita todella usein. Mutta uskon, että ainakin vielä elämä voittaa, mutta en tiedä sitten vanhempana. Minäkin olen ollut kiusattu ja muutenkin omillani täysin.

❤️

Masentunut sotilas. Ampu päänsä hajalle ja sillä siisti. 

Nelikymppinen masentunut perheenäiti. Nuorin lapsi oli vasta viidennellä luokalla.

Sukulaiseni, nuori nainen, jolla ulospäin näytti olevan kaikki. Hän oli kaunis, yliopistosta valmistunut, hyvä työpaikka, onnelliselta näyttävä avioliitto, rakastava perhe ja suku.

Todellisuus oli, että hänen narsisti-isänsä oli pitänyt koko perhettä pelon vallassa ja vaatinut esim. koulussa täydellisyyttä. Ilmeisesti myös vahtinut syömistä ja liikkumista ettei vaan liho. Pakko oli mennä opiskelemaan mitä isä vaati ja aviomieskin oli isän valitsema. Siis, miellyttämisen tarve oli niin suuri ettei edes tajunnut, että teki niin kuin isä halusi. Ulospäin kaikki näytti upealta, mutta kun hiukan pääsi sisälle, näki miten isä terrorisoi koko perhettä.

Mutta sitten tuli ongelma, hän ei voinut saada lasta (joku synnynnäinen juttu). Ja ilmeisesti tämä oli se mikä johti tähän lopulliseen ratkaisuun. En tiedä ymmärsikö isä koskaan, että hän oli se pohjimmainen syy, tuskin.

Ystäväni veli. Sekaantui huumekauppaan ja ei löytänyt muuta tietä enää ulos umpikujasta.

Kolme luokkakaveriani teki itsemurhan lukiossa. Se oli ihan kamalaa, meidän ryhmänohjaaja oli niin järkyttynyt että joutui jäämään sairaslomalle. Nämä oli siis erillisiä tapauksia eivätkä nämä kolme olleet tietääkseni edes mitään kavereita, tapahtuivat kaikki 1,5 vuoden sisällä. Yksi heistä oli tyttö, hän oli meitä muita vuoden vanhempi koska oli saanut 16- vuotiaana lapsen ja ollut tämän kanssa kotona. Ihan tavallisen oloinen, muistan että menestyi hyvin koulussa ja haaveili hoitoalan opinnosta. Sen tiedän, että hänellä ja lapsen isällä oli jotain ongelmia. Yksi oli tosi hiljainen poika, joka oli hyvä koulussa. Oli vähän "nörttimäinen" mutta hänellä oli oma kaveriporukka jonka kanssa hengasi aina. Kolmas oli tosi vilkas ja villi poika, ei oikein menestynyt koulussa ja hänellä oli jotain lukivaikeuksia, en tiedä olisiko päässyt ikinä lukiosta läpi. Oli vähän sellainen luokan pelle ja pakko sanoa että omasta mielestäni tosi rasittava tyyppi - toki en missään nimessä olisi halunnut hänen päätyvän tälläiseen ratkaisuun. Yksi hirttäytyi, yksi meni junan alle ja yksi ajoi rekan eteen. 

En tuntenut ketään sen syvällisemmin, mutta koska meidän koulu oli pieni niin kaikki tunsi toisensa edes jotenkin. Kenestäkään ei ulos päin näkynyt mitään suurempia ongelmia, mutta varmasti kaikki kärsivät kovasti kun päätyivät tälläisiin ratkaisuihin. Väkisinkin olen miettinyt, että "ruokkiko" nämä itsemurhat jotenkin toisiaan, koska on mielestäni aika erikoista että pienehköstä porukasta kolme päätyy tälläiseen tekoon noin pienen ajan sisällä. 

15v poika, iloinen ja sosiaalinen ja kaikkien kaveri. Tuli kaikille shokkina.

Tuntemani henkilö oli kaikin taivoin luova, parikymppinen mies, joka ei kertonut aikeistaan kellekään, eikä jättänyt viestiä. Oli aina ollut rauhallinen ja hyvää seuraa. Jälkeenpäin oli kyllä merkkejä, mutta silloin niihin ei osannut kiinnittää riittävästi huomiota. Noin vuotta aiemmin hän mm. alkoi viettää paljon aikaa yksin ja lopetti taiteelliset harrastuksensa vähitellen, muttei vaikuttanut ulospäin masentuneelta tms. Eräänä päivänä hän käveli junan alle. Itsemurha oli kaikille täysi yllätys, eikä kukaan vielä tänänkään päivänä tiedä syytä. Todella surullinen tapaus, oli niin kovin nuorikin. Tästä on jo monta vuotta aikaa, emmekä olleet läheisiä, mutta usein tulee edelleenkin mietittyä, että olisiko mitään ollut tehtävissä.

Juuri alzhaimer-diagnoosin saanut 84v mummo, joka oli jo useemman vuoden puhunut yksinäisyyttään sukulaisilleen. Mies oli kuollut jo yli 10v aikasemmin, eikä tää mummo jaksanut enää käydä missään muttei olla yksinkään, otti lääkkeiden yliannostuksen.

Hyvin sulkeutunut keski-ikäinen mies, joka ei puhunut olostaan kenellekään. Yrityksen konkurssi ja niskaan kaatuvat velat olivat ehkä se viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin selän. Henkinen tuska oli varmaan alkanut jo vuosia aiemmin. Jälkeenpäin on mietitty paljon, olisiko jotain voinut tehdä, mutta tulemme aina samaan ajatukseen: jos ihminen ei puhu asioistaan kenellekään, häntä on vaikea auttaa. Kukaan ei aavistanut, että näin voisi tapahtua.

Rinnakkaisluokalta kaveri teki 18-vuotiaana.

Oli se jotenkin levoton, mutta ihan normi tyyppi.

En tiedä sen tarkemmin taustoja.

En tuntenut häntä läheisesti, mutta oltiin samalla luokalla lukiossa. Todella kaunis tyttö, poikkeuksellisen kauniit kasvonpiirteet. Ehkä vähän liiankin hoikka, en tiedä olisko voinut olla jotain syömishäiriötä myös. Tyyliltään hän oli huomiota herättävä, mustat hiukset, rock-henkinen pukeutuminen. Tummasta (ja kauniista) ulkomuodosta huolimatta iloisen ja ystävällisen oloinen. Erittäin fiksu, pärjäsi hyvin koulussa ja kirjoitti hyvät paperit.

Tappoi itsensä noin vuosi lukion päättymisen jälkeen, kuulin kaverin kautta. Ihmettelin sitten yhdelle hänet vähän paremmin tunteneelle kaverilleni, että kun vaikutti ystävälliseltä ja iloiselta, että enpä olisi uskonut. Kaveri kertoi että humalassa oli usein puhunut synkkiä juttuja, kun olivat olleet jonkun verran samoissa porukoissa. Kaveri sanoi että jälkikäteen katsottuna oli loogista, että tappoi itsensä, ei vaan ollut tajunnut juttujen vakavuutta.

Lapsuuden tuttu, pari vuotta sitten. En tunne taustoja kovin hyvin. Päiväkodissa leikittiin yhdessä. Sen jälkeenkin tunnettiin, muttei nyt niin kovin hyvin.

Pieni paikkakunta, lapsi jäi isättömäksi. Ilmeisesti nainen jätti, ja oliko se sitten liikaa? Vai oliko muutakin taustalla? En tiedä.

Olen itse muuttanut aikaa sitten pois tältä pieneltä paikkakunnalta. Mutta tuo uutinen sai minut todella surulliseksi. Niin turhaa, niin turhaa.

Todella mukava opettaja, kaikkien suosikki.