Millainen oli tuntemasi itsemurhan tehnyt ihminen?
Itse en onneksi tunne ketään, tiedän vain muutaman asiaa vakavasti hautoneen :( onneksi nykyään voivat paremmin!
Kommentit (150)
Narsisti. Teki palveluksen sekä itselleen että muille. Muuta hyvää ei sitten elämänsä aikana tehnytkään. Hyvin surullinen elämäntarina takana, mikä oli saanut kyseisen henkilön häiriintymään sillä tavoin.
Yksi sairasti parantumatonta syöpää, ampui itsensä viimeisellä kotilomallaan.
Yhden itsensä hirttäneen itsemurhan syy on täysi arvoitus. Kaikki asiat olivat hyvin eikä jälkikäteenkin ole selvinnyt mitään.
Yksi oli alkoholisti ja teki itsemurhan avioeron ja ositusta varten tehdyn talon myynnin jälkeen.
Yksi nuori perheenisä luultavasti tappoi itsensä lääkkeiden yliannostuksella.
Isä teki 83-vuotiaana.
Oli saanut diagnoosin maksasyövästä. Ei alkoholisti. Elinaikaa muutama kuukausi ja päätti olla kokematta nämä kuukaudet.
Ei pahaa sanottavaa.
Vakavasti skitsofreeninen, elämänlaatu ei ainakaan hänellä heikentynyt itsemurhan vuoksi.
Alkoholisti, hirtti itsensä patteriin.
Lukuisia muita, joiden tiedän tehneen itsemurhan, joskin en tiedä heidän lopullista motiivia.
btw, USA:n asekuolemista n. kolmasosa on itsemurhia.
Päättäväinen, johdonmukainen, tyyni. Oli joskus kertonut aikeestaan, mutta toteutti tekonsa ilman ennakkovaroitusta. Hyvä ihminen oli, paljon kärsimyksiä elämässä.
Introvertti, joka oli kavaltanut suht pienen summan rahaa työpaikastaan.
Ihan tavallinen, mukava ihminen. Itsemurhauutinen tuli täysin puskista.
Tavallinen, mikään ei viitannut tulevaan. Syykin oli ns. pieni, tyttöystävä jätti.
Vanha, jo 85-vuotias. Kyllästyi kai elämäänsä palvelutalossa.
Niitä on niin monta ja varmasti syitä monia ottaa henkensä. Taloushuolet, päihdeongelma, syöpä, masennus nyt pääosin ollut syynä. Pidettyjä ja posiitiivisen oloisia ihmisiä kaikki olleet.
Tiedän kaksi. Molemmat olivat herkkiä, taiteellisia, kilttejä ja hyviä ihmisiä. Molemmat kärsivät mielenterveysongelmista, molemmilla oli siihen sukurasitetta. Yhdellä takana koulukiusaamista, toisella yksinäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vanha, jo 85-vuotias. Kyllästyi kai elämäänsä palvelutalossa.
Miten toteutti tämän?
Sympaattinen, hyvä keskustelija ja ammatiltaan nuoriso-ohjaaja. Välitti valtavasti nuoristi ja teki työtään suurella motivaatiolla.
Erittäin ystävällinen, hauska ja iloinen, ihana ihminen, välitti muista hirveästi ja näki vaivaa että ystävillä on kaikki hyvin ja hauskaa. Nauroi ja hymyili paljon.
Myös vakavasti mielisairas ja masentunut, mutta silti aina piristi muiden päivää. Kaunis ihminen. <3
En tiedä miksi vastaan tämän tyyliseen ketjuun, mutta tuli tarve jakaa tarina.
Kyseessä oli nuori, elovena-tyttö. Oli aina puhelias, ilonen, tunnollinen ja avulias. Kertoi harvoin perheestään, mutta puheiden perusteella perhe oli läheinen.
Huolta oli lähinnä yksinhuoltajaäidin vaihtuvista miehistä (väkivallasta, ahdistelusta tms. Ei ainakaan kertonut).
Menetettyään yhden elämänsä tärkeimmistä ihmisistä yritti ainakin kerran itsemurhaa, mutta selvisi, koska tuli kertomaan minulle ottaneensa yliannostuksen lääkkeitä.
Varmaan kertomisen takia, monet silloin ajattelivat, että kyseessä oli vain huomionhakuinen tempaus, eikä siihen osattu suhtautua vakavasti.
Suunnilleen vähän reilun/vähän vajaan vuoden aikana tytön kaikki läheiset ihmiset-vauvaikäistä sisarusta lukuun ottamatta kuolivat käsittämättömästi. Siis kuolemantapaukset eivät liittyneet mitenkään toisiinsa. Osasta kuulin vasta papin puheessa tytön hautajaisissa. Miten vähän sitten kuitenkaan toistamme tiedetään.
Tyttö kuoli kesälomalla. Koko kesän oli tarkoitus ottaa yhteyttä ja nähdä, koko kesänä en sitten ehtinyt (välimatkaa oli paljon).
Hautajaisten jälkeenkin ajattelin vielä pari vuotta, että pitäisi soittaa tytölle ja nähdä jossain. Välillä vieläkin tulee mieleen, että pitäisi soittaa.
Herkkä, hyväsydäminen ja masentunut. Olen surullinen että päätyi tähän. Miehen ystävä josta minäkin pidin hirvittävän paljon.
Puhumattakaan niistä joita ei kaipaa kukaan.
Yläasteella hiljainen ja ujo poika. Minäkin olin samanlainen, mutten yhä vakava tapaus. Olin hänen paras (ja ilmeisesti aika lailla ainoa) kaverinsa mutta yläasteella mentiin eri luokille eikä sitten tavattu. Meni sitten seiskaluokalla junan alle, rauha hänelle :(
Bilettäjä. Koskaan ei nähnyt sitä synkempää puolta. Kait just sen takia oli aina menossa.