Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vanhenemisen hyväksyminen
10.08.2019 |
Katselin tänään vain 4 vuotta sitten otettuja kuvia. Olen koko ajan tiedostanut, että olen vanhentunut tässä ajassa paljon, mutta nyt vasta tajusin kuinka paljon. Kuvien ottoaikana olin noin 26-vuotias, nyt 30.
On vaikea käsittää kuinka nopeasti ulkonäköni on muuttunut tässä ajassa. Ihon kunto ja elastisuus on romahtanut altavasti ja tyttömäisyys ja raikkaus kadonnut.
En ole tässä välissä saanut edes lapsia, mutta tuntui kuvia katsellessa kuin ne olisivat jonkun muun elämästä, joku muu kuin minä. Hirveän outo tunne!
Kipuiletteko/kipuilitteko te muut samalla tavalla? Omaa vanhenemista on vaikea hyväksyä, tuntuu että parhaat hetket ovat takanapäin - niinkuin ne tavallaan ovatkin.
Mietin onko seuraavat 5 vuoden aikana tapahtuvat muutokset yhtä radikaaleja, ja miten kestän ne. Vuodet vaan vierivät ja pakko on kulkea mukana, halusin sitä tai en.
Kommentit (41)
Hohhoi, aika väsynyt provo joltain mieheltä joka vihaa 30+ ikäisiä naisia. Ei todellakaan vielä 30v tule mitään tuollaisia muutoksia, naurettavaa. Nämä provot olisi parempia jos ne olisi pikkuisen realistisempia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsessäni vaikea hyväksyä, mutta muissa pidän iän merkkejä viehättävinäkin jopa. Ilmeryppyjä erityisesti. Ikää 28v. Mutta olen silti kateellinen 31v kaverille joka näyttää edelleen joltain max 25 vuotiaalta, on kyllä huomattavan kaunis muutenkin... Miksi itse rupsahdin näin nopeasti. 24v alkoi vauhdilla alamäki, 26v olin vielä ihan ok, nyt jo aikamoinen lörpsähtänyt täti.
Niin, itse hyväksyn oman vanhenemiseni, kumpa sen hyväksyisi myös yhteiskuntakin, jonka me kaikki muodostamme.
Ei se hyväksyminen hetkessä tapahdu, itse en oo sinut vanhanemisen kanssa edelleenkään (ikä 40), ainoa mahdollisuus huolehtia itsestään ja yrittää työstää ja hyväksyä niitä asioita, joissa kriiseilyä tms ilmenee.
Kaikki vanhennumme ja se on hyvä asia, asia, jolle ei voi mitään.
Jokaista lähestyy peräseinä, halusi tai ei, pelkäsi tai ei.
Olen hyväksynyt omat ryppyni ja iloitsen iän tuomasta elämänkokemuksesta.
N49
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä pelkään vain sitä että aika loppuu kesken. Janoan elämää, ja tuntuu musertavalta että joskus tämä päättyy omalta osaltani. Ei siksi että olisin tärkeä maailmalle, vaan koska maailma ja elämä on tärkeitä minulle, enkä haluaisi lakata elämästä.
Siksi vanhenemisen hyväksymisen vaikeus naaman valahtamisineen ei liity mulla mihinkään itsetuntoasiaan, itsetuntoni ei perustu ulkonäölle, vaan siihen, että jokainen ryppy on kohti vanhainkodin vuodeosastoa vaipoissa syötettynä - ja kohti vääjäämätöntä.
Ehkä olisi siisteintä lähteä yllättäen, saappaat jalassa, mutta se olisi kamalinta läheisille.
Tietysti kuuluu asiaan käydä näitä asioita läpi. Mutta jossain vaiheessa kannattaa sanoa itselleen, että v...un väliä. Se oikeasti on niin, että terveys on kaikista tärkein juttu. Ja jos on iloinen mieli, niin se kaunistaa paljon enemmän kuin sileä iho.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tietysti kuuluu asiaan käydä näitä asioita läpi. Mutta jossain vaiheessa kannattaa sanoa itselleen, että v...un väliä. Se oikeasti on niin, että terveys on kaikista tärkein juttu. Ja jos on iloinen mieli, niin se kaunistaa paljon enemmän kuin sileä iho.
Niin, tämän kun myös vastakkainen sukupuoli hyväksyisi
Siis 30-vuotias nainen näyttää ihan babelta vielä. Nainen on kauneimmillaan vasta joskus 40-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan naurettavaa tuon ikäiseltä. Mä ainakin olin kolmikymppisenä parhaimmillani ja vasta nyt yli 45-vuotiaana olen huomannut selviä ikääntymisen merkkejä. Vanheneminen nyt sattuu olemaan luonnon laki. Toivottavasti ap kypsyy iän myötä, muuten on ikävä tulevaisuus edessä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen jo 50+ nainen. Nuorena olin todella hyvännäköinen ja hoikka. Nyt kun vilkaisen välillä vahingossa peiliin, ihmettelen, kuka tuo vanha ja pullea akka oikein on? 😯
Vierailija kirjoitti:
Mä pelkään vain sitä että aika loppuu kesken. Janoan elämää, ja tuntuu musertavalta että joskus tämä päättyy omalta osaltani. Ei siksi että olisin tärkeä maailmalle, vaan koska maailma ja elämä on tärkeitä minulle, enkä haluaisi lakata elämästä.
Siksi vanhenemisen hyväksymisen vaikeus naaman valahtamisineen ei liity mulla mihinkään itsetuntoasiaan, itsetuntoni ei perustu ulkonäölle, vaan siihen, että jokainen ryppy on kohti vanhainkodin vuodeosastoa vaipoissa syötettynä - ja kohti vääjäämätöntä.
Ehkä olisi siisteintä lähteä yllättäen, saappaat jalassa, mutta se olisi kamalinta läheisille.
Kyllä, ajan loppuminen kesken pelottaa. Olisi vielä niin paljon tehtävää, ja niin monta uutta kevättä näkemättä. Keväät tulevat silti, ja maailma jatkaa kulkuaan samoin kuin joka päivä, mutta minua ei enää ole sitä näkemässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Karseeta kun tissit alkaa roikkua navan tasolla. Olispa ollu pienet tissit....
Vierailija kirjoitti:
Tuota sanotaan seinään osumiseksi. Eksälleni tuo tapahtui siinä 27 ja 30 ikävuoden välissä. Aivan todella hätkähdyttävä muutos ihan näin sivusta seuraajan näkökulmastakin. Nykyinen kumppanini on 21-vuotias, joten seinään on vielä aikaa.
Exä oli ikäisesi?
Et tiedåkään mitä se 21v miettii sinusta oikeasti että tuollainen kuiva ja kavereilla nuoret kiinteät ja iloa täynnä.
On todella noloa viedä nuorelta kokemus kokea rakkaus ja seksi ja kaikki muu merkittävä oman ikäluokkansa miehen kanssa. Tuskin kannustaisit omaa tytärtä limaisen vanhan miehen tyttöystäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Ihan naurettavaa tuon ikäiseltä. Mä ainakin olin kolmikymppisenä parhaimmillani ja vasta nyt yli 45-vuotiaana olen huomannut selviä ikääntymisen merkkejä. Vanheneminen nyt sattuu olemaan luonnon laki. Toivottavasti ap kypsyy iän myötä, muuten on ikävä tulevaisuus edessä...
Juuri noin.
Minulla oli 27-vuotiaana ikäkriisi kun tuntui ettå olen vanhin ihminen maailmassa. Tunne johtui kuitenkin tietenkin vain väsyttävästå vauva-ajasta.
Tänään kyllä tuli katsottua peilistä että ai kauhea mitkä rypyt jos siristän silmiä.. mutta jos ei siristele niin iho on vielä ihan sileä eikä ryppyjä näy :D Mutta huomaahan sen että ekat muutokset on tulleet. Täytän 31 tänä vuonna.
Mutta enpä tiiä, tunnen itseni edelleen kauniiksi. Ja nykyään myös pikkuhiljaa naiselliseksi, siirtymä "tytöstä"-> "naiseksi" on mielestäni vain hyvä asia. Vaikka minusta monissa +40 naisissakin on vielä ripaus tyttömäisyyttä. Monesti myös ihailen minua vanhempia naisia, monet on todella upeita vielä keski-iässä ja sen jälkeenkin!
En mitenkään koe että elämä olisi ohi, vaikka olen jo kaksi lastakin saanut ja avioerokin tuli käyty läpi viime vuonna. Ainakin jos palstalta kysytään niin minun elämä on OHI eronneena äitinä. Itse koen että minulla on alkamassa ihan uusi, jännittävä vaihe elämässä. Itse en ainakaan haluaisi olla ikuisesti kakskymppinen. Ja jokainen päivä on uusi päivä lisää pallon päällä, siitä olen kiitollinen. Rypyt on ongelmista pienin, kunhan terveenä pysyisi.
Vierailija kirjoitti:
Mä pelkään vain sitä että aika loppuu kesken. Janoan elämää, ja tuntuu musertavalta että joskus tämä päättyy omalta osaltani. Ei siksi että olisin tärkeä maailmalle, vaan koska maailma ja elämä on tärkeitä minulle, enkä haluaisi lakata elämästä.
Siksi vanhenemisen hyväksymisen vaikeus naaman valahtamisineen ei liity mulla mihinkään itsetuntoasiaan, itsetuntoni ei perustu ulkonäölle, vaan siihen, että jokainen ryppy on kohti vanhainkodin vuodeosastoa vaipoissa syötettynä - ja kohti vääjäämätöntä.
Ehkä olisi siisteintä lähteä yllättäen, saappaat jalassa, mutta se olisi kamalinta läheisille.
Älä jaksa rutista. Tänään lähti oman käden kautta 15-vuotias poika.
Alue: Aihe vapaa
Mainokset kohdennetaan kuluttajille. Fakta on, että nuorissa on vähän vakiintuneita ja mökkihöperöityneitä.