Onko outoa, jos kympin tyttö lähtee opiskelemaan lähihoitajaksi?

Olin itse tuollainen "kympin tyttö", joka lähdin opiskelemaan ammattikouluun. Olin siellä kolme viikkoa ja yritin sopia porukkaan. Silmäni avasi se, kun kerran välitunnilla ringissä luokkalaiseni kertoilivat keskiarvojaan. Paras alkoi seiskalla. En kehdannut sanoa omaani, joka alkoi ysillä.

Vaikka olin ollut hyvä koulussa ja olisin päässyt minne tahansa lukioon, en jostain syystä nähnyt sitä vaihtoehtona, koska suvussani ei ollut ylioppilaita. Olin siis alisuorittaja hakumenettelyissä. Tuo kokemus ringissä kuitenkin muutti elämäni suunnan. Tajusin, että olen väärässä paikassa, jos en kehtaa sanoa kiitettävää keskiarvoani. Minusta tuli ylioppilas ja pääsin kolmeen eri yliopistoon. Suoritin ylemmän korkeakoulututkinnon.

Ensin lähäriksi,sitten sairaanhoitajaksi ja lopulta lääkäriksi. Hieno opintie.

On myös hienoa jäädä lähihoitajan ammattiin ja tehdä työnsä hyvin.

Amikset dissaamassa opettajia, quelle surprise.

Lähihoitajan työ on fyysisesti raskasta ja pienipalkkaista. Jos hoitotyön kokee kutsumukseeen, niin kannattaisi mennä ensin lukioon ja sieltä amk:kiin opiskelemaan sh:ksi. Lähärit eivät yleensä ole niitä penaalin terävimpiä kyniä, vaan alalla on jo huono maine elämänsä ryssineiden nárkomaanien kansoitettua soveltuvuuskokeista luopuneet lh-kurssitukset ja -koulutukset. Työ on käytännössä siivousta ja vaipanvaihtoa, joka ei erikoisosaamista vaadi. Palkka on pienempi kuin sh:lla, ja asema työyhteisössä lääkäreiden ja sh:den alapuolella. Etenemismahdollisuuksia on hyvin rajoitetusti ilman lisäkouluttautumista.

Jos kykyjä riittää johonkin parempaan, kannattaa myös käyttää niitä; pitkällä aikavälillä se on kannattavampaa myös taloudellisesti.

Käytännössä tämä olisi tietenkin mahdotonta, mutta teoriassa olisi hienoa, että kaikki saisivat peruskoulusta kympin keskiarvoon oikeuttavat tiedot ja taidot. Kaikista ei kuitenkaan voisi tulla lääkäreitä, koska yhteiskunta tarvitsee myös duunareita toimiakseen.

Vierailija kirjoitti:

Ensin lähäriksi,sitten sairaanhoitajaksi ja lopulta lääkäriksi. Hieno opintie.

Hyvin epätodennäköistä päästä lääkikseen ilman lukiota. Kiertotie eli käytännössä 6 vuotta turhaa opiskelua, jonka jälkeen tai aikana on opiskeltava lukion pitkä matematiikka, kemia, biologia ja fysiikka pärjätäkseen lääkiksen pääsykokeessa tai vaihtoehtoisesti kirjoitettava laudaturit vähintään pitkästä kielestä, äikästä, pitkästä matematiikasta, kemiasta/bilsasta/fyssasta, jotta pääsisi sisään yliopistoon.

Vierailija kirjoitti:

Tyvestä puuhun noustaan. Sinulla ei luultavasti ole mitään tietoa kertomasi henkilön pitkän tähtäimen suunnitelmista. 

Tosi fiksua.

Tulevaisuudessa saattaa päättää suunnata lääkärin uralle. On hyödyllistä tuntea käytännössä miten hoitoala toimii kaikilla tasoilla.

En ole työpaikallani joutunut yhtään vaippaa vaihtamaan enkä juuri siivoamaankaan. Työpaikallani ei myöskään työskentele yhtään lääkäriä tai sairaanhoitajaa. Joillakin on aika suppea kuva lähihoitaja-alasta.

Vierailija kirjoitti:

Käytännössä tämä olisi tietenkin mahdotonta, mutta teoriassa olisi hienoa, että kaikki saisivat peruskoulusta kympin keskiarvoon oikeuttavat tiedot ja taidot. Kaikista ei kuitenkaan voisi tulla lääkäreitä, koska yhteiskunta tarvitsee myös duunareita toimiakseen.

Tämä!

Vierailija kirjoitti:

Arvostan lähihoitajatutkintoa enemmän kuin suurinta osaa esim. humanistisesta tiedekunnasta valmistuneista huuhaahömppämaistereista.

Keitä ovat nämä huuhaahömppämaisterit, joita täällä niin kovasti parjataan?

Suomi olisi kehitysmaa ilman päteviä kielten ja historian opettajia. Ulkomainen kirjallisuus ja elokuvat eivät käänny itsekseen suomeksi, eikä suomentamattomia teoksia kovin moni osaisi lukea, jollei olisi saanut ilmaista kieltenopetusta jo peruskoulussa. Historian olisivat kirjoittaneet jotkut muut, eivätkä suomalaiset itse, jolloin olisimme suurin piirtein samassa asemassa joko Baltian tai Afrikan kanssa, jolloin joku muu olisi aina sanellut meille, keitä me olemme ja mikä on suhteemme muihin. Parhaassa tapauksessa koulunkäynti olisi ollut mahdollista vain ruotsiksi, jos fennomaanit eivät olisi vaivautuneet 1800-luvulla sivistämään myös tavallista rahvasta.

Vierailija kirjoitti:

Amikset dissaamassa opettajia, quelle surprise.

Lähihoitajan työ on fyysisesti raskasta ja pienipalkkaista. Jos hoitotyön kokee kutsumukseeen, niin kannattaisi mennä ensin lukioon ja sieltä amk:kiin opiskelemaan sh:ksi. Lähärit eivät yleensä ole niitä penaalin terävimpiä kyniä, vaan alalla on jo huono maine elämänsä ryssineiden nárkomaanien kansoitettua soveltuvuuskokeista luopuneet lh-kurssitukset ja -koulutukset. Työ on käytännössä siivousta ja vaipanvaihtoa, joka ei erikoisosaamista vaadi. Palkka on pienempi kuin sh:lla, ja asema työyhteisössä lääkäreiden ja sh:den alapuolella. Etenemismahdollisuuksia on hyvin rajoitetusti ilman lisäkouluttautumista.

Jos kykyjä riittää johonkin parempaan, kannattaa myös käyttää niitä; pitkällä aikavälillä se on kannattavampaa myös taloudellisesti.

Dissattiinko opettajia? Minä luin, että he ovat Suomen älykkäimpiä ihmisiä - ovat osanneet pelata korttinsa oikein.

tunteita herättävä keskustelu näköjään

Nuoren pakottaminen johonkin tiettyyn opiskelupaikkaan tekee yleensä vain hallaa nuorelle sekä lapsi-vanhempi-suhteelle.

Vierailija kirjoitti:

Maafyke jos 9-10 peruskoulussa niin ehdottomasti lukio ja mahikset vaikka mihin. Edellyttäen että lukiossakin maafyke laudatur tasoa.

Miten niin ehdottomasti lukio? On myös nuoria, jotka hankkivat kokeista ysejä ja kymppejä vanhempiaan miellyttääkseen (esim. ankarat vanhemmat ja rangaistukset huonommista numeroista TAI vakavasti sairaat tai töistä ym. stressaantuneet vanhemmat, jolloin nuori haluaa edes koulumenestyksellään helpottaa vanhempiensa oloa). Entä jos nuori ei itse haluakaan mennä lukioon vaan ammattiopistoon?

Mielenkiintoinen keskustelu, koska itse aikoinaan 9,6 keskiarvolla olin hakemassa lähihoitajaopintoihin ainoana vaihtoehtona... Opo kovasti ihmetteli asiaa, mutta ei saanut päätäni kääntymään, lastenhoito kiinnosti minua ja tunsin vetoa sellaiseen ihmisläheiseen ammattiin. Läpäisin helposti pääsykokeet, mutta viime tingassa muutin mieltäni, enkä kuitannutkaan opiskelupaikkaa vastaanotetuksi. Siitä seurasi välivuosi, jonka aikana ymmärsin, että haluan lukioon. Lukiosta tie jatkui korkeakouluun enkä ole missään kohtaa katunut päätöstä.

Itselläni tosiaan oli sellaista taustaa, ettei luottamus itseen ollut paras mahdollinen, ja vanhempani olivat pelkän peruskoulun suorittaneita tavallisia duunareita, jotka ei sitten oikein osanneet korkeaan koulutukseen kannustaa, antoivat paremminkin täysin vapaat kädet ammatinvalintaan... Ja heille tunnen että olisin tosiaan yhtä arvokas lähihoitajana kuin mitä nyt sosionomiopiskelijana olen. :)

Mutta joo, nuoren mieli on siinä 15-vuotiaana vielä aika kesken ja kehitysvaiheessa, ei välttämättä osaa ajatella kaikkia ratkaisuja niin kauaskantoisesti, mutta ei tässä elämässä pitäisi mihinkään olla kiire. Ja ap:n mainitsema tyttö voi tosiaan hyvinkin tietää, mitä tahtoo. Toimeentulo on ainakin varma.

up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyvestä puuhun noustaan. Sinulla ei luultavasti ole mitään tietoa kertomasi henkilön pitkän tähtäimen suunnitelmista. 

Tosi fiksua.

Tulevaisuudessa saattaa päättää suunnata lääkärin uralle. On hyödyllistä tuntea käytännössä miten hoitoala toimii kaikilla tasoilla.

Ihan riittävän tuntemuksen hoitoalasta saa sairaanhoitajan opintojen ja työn kautta. Lukio on yleissivistävä koulu, ja parempi pohja lääkärille sekä matemaattisten aineiden että monien reaaliaineiden ja kielten takia.

Toki lähihoitajaksi saa lähteä opiskelemaan, mutta hoitoalasta kiinnostuneelle nuorelle, jolla koulu sujuu hyvin, suosittelisin lukio+sh-opintoja, jo siksi, että jos/kun mieli muuttuu, siltä pohjalta on helpompi vaihtaa mihin vaan.

Vierailija kirjoitti:

Tunsin kympin tytön joka kirjoitti myös hyvillä papereilla yo:ksi ja meni sen jälkeen opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Ei tietääkseni edes yrittänyt mihinkään muualle.

Sairaanhoitajilla on kovat pääsyrajat tän takia, kun niin monet hyvät tytöt hakee sinne.

Opiskelukin on rankkaa. Mielestäni hyvä, että sairaanhoitajaksi hakee fiksuja.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen keskustelu, koska itse aikoinaan 9,6 keskiarvolla olin hakemassa lähihoitajaopintoihin ainoana vaihtoehtona... Opo kovasti ihmetteli asiaa, mutta ei saanut päätäni kääntymään, lastenhoito kiinnosti minua ja tunsin vetoa sellaiseen ihmisläheiseen ammattiin. Läpäisin helposti pääsykokeet, mutta viime tingassa muutin mieltäni, enkä kuitannutkaan opiskelupaikkaa vastaanotetuksi. Siitä seurasi välivuosi, jonka aikana ymmärsin, että haluan lukioon. Lukiosta tie jatkui korkeakouluun enkä ole missään kohtaa katunut päätöstä.

Itselläni tosiaan oli sellaista taustaa, ettei luottamus itseen ollut paras mahdollinen, ja vanhempani olivat pelkän peruskoulun suorittaneita tavallisia duunareita, jotka ei sitten oikein osanneet korkeaan koulutukseen kannustaa, antoivat paremminkin täysin vapaat kädet ammatinvalintaan... Ja heille tunnen että olisin tosiaan yhtä arvokas lähihoitajana kuin mitä nyt sosionomiopiskelijana olen. :)

Mutta joo, nuoren mieli on siinä 15-vuotiaana vielä aika kesken ja kehitysvaiheessa, ei välttämättä osaa ajatella kaikkia ratkaisuja niin kauaskantoisesti, mutta ei tässä elämässä pitäisi mihinkään olla kiire. Ja ap:n mainitsema tyttö voi tosiaan hyvinkin tietää, mitä tahtoo. Toimeentulo on ainakin varma.

mikäli sinulla oli lukiossakin 9,6 keskiarvo,, niin alisuoriudut kyllä edelleen, jos opiskelet sosionomiksi. tuolla koulumenestyksellä sosiaalityö yliopistossa olisi ollut luontevampi vaihtoehto.

itse tiedän yhden kympin tytön, joka opiskeli tradenomiksi, ja asuu nykyään pikkupaikkakunnalla mielestäni vieläkin huonompi yhtälö kuin lähihoitaja, koska yt-neuvotteluiden iskiessä pikkupaikkakunnalta on vaikea löytää uutta työtä ja taloa vaikea saada myytyä. jos haluaa tehdä jotain tiettyä työtä ja luonne soveltuu paremmin johonkin tiettyyn työhön, niin mikäs siinä, mutta kyllä sitä sulkee tiettyjä ovia, jos tekee elämän suuret valinnat ei-niin-viisaasti.