Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kilpirauhasen vajaatoiminta?

Vierailija
08.08.2019 |

Minulla on jo kauan ollut pitkä liuta erilaisia oireita jotka lääkärit laittavat usein vain masennuksen (masennus todettu) tai muun psyykkisen piikkiin. Uskon kyllä että osa oireistani saattaa selittyä masennuksella mutta en silti jaksa uskoa että kaikki oireeni johtuisivat vain pahasta henkisestä olosta. Viimeisin oire jonka syyn kyseenalaistan on lyhyessä ajassa tapahtunut painonnousu. Ruokailutottumukseni eivät ole muuttuneet paitsi että kesän aikana on tullut nautittua alkoholia taas enemmän, mutta niin tuli myös viime kesänä eikä paino silti noussut.

Olen nuori, olen töissä ja elän muutenkin aktiivisesti. Kesän alussa, kesäkuussa sopivat farkut eivät nyt yhtäkkiä enää mahdu päälleni. Syön terveellisesti, herkuttelen harvoin. Painonnousun lisäksi oireita ovat mm. jatkuva heikko olo, väsymys joka ei lähde vaikka nukkuisin miten hyvin tai paljon, huimaus, rytmihäiriöt, erilaiset kiputuntemukset, ummetus ja muut erilaiset vatsavaivat. Ajatus takkuaa jatkuvasti, tätä on kestänyt jo melko kauan. On jatkuvasti sellainen olo, kuin olisin sumussa enkä muista asioita kunnolla. Olen myös jatkuvasti ärtynyt enkä vain sillä vanhalla tutulla tavalla mitä masennus aiheuttaa, vaan tämä on erilaista. Olen jatkuvasti heikkona ja olo on uupunut, hengästyn tyhjästä. EKG:t sekä holter on otettu, niissä kuulemma kaikki ok.

Joku jolla kilpirauhasen vajaatoiminta, kuulostaako tämä yhtään tutulta?

Kommentit (79)

Vierailija
1/79 |
08.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nuohan on oireita, jotka voi tulla sekä masennuksesta että kilpparivajiksesta. Kilpirauhasen vajaatoiminta on niin yksinkertainen todeta tai pois sulkea yksinkertaisesta verikokeesta, että ehdottomasti kannattaa käydä testaamassa onko kyse siitä.

Vierailija
2/79 |
08.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuttuja oireita. Voi hyvinkin olla kilpirauhasen vajaatoimintaa. Pyydä lääkäriltä päästä testeihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/79 |
08.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Raudanpuute. Jos sulla on runsaat menkat, niin tarkistapa se ferritiini.

Vierailija
4/79 |
08.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käy S-ferrit testissä. Lisärautaa, jos arvo on alle 70. Liian matalat ferritiiniarvot haittaavat kilpirauhasen toimintaa. Joillakin kilpirauhanen toimii hyvin vasta kun arvot on yli 80.

Vierailija
5/79 |
08.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kilpirauhasen vajaatoiminnassa ja raudanpuutteessa on identtiset oireet. Vain verikokeilla voi selvittää, kummasta on kyse vai onko kummastakaan.

Vierailija
6/79 |
08.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hemoglobiini voi olla normaali, vaikka olisi jo raudanpuute. Eli ota ferritiini. Se ei kuulu perusverenkuvaan, se pitää osata erikseen pyytää.

Kaikki oireesi voi hyvin olla raudanpuutetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/79 |
08.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Raudanpuute. Jos sulla on runsaat menkat, niin tarkistapa se ferritiini.

Toinen mitä olen epäillyt on juurikin raudanpuute. Puhuin asiasta lääkärille ja hän vain totesi, että hemoglobiini voidaan tarkistaa mutta jos se on normaali, ei lisäkokeille ole tarvetta. En käsitä, miten lääkärit eivät ymmärrä sitä että hemoglobiini ei kerro kaikkea rautavarastoista. :/ Ap

Vierailija
8/79 |

Varmaan hölmö kysymys, mutta onko ferritiinin mittaaminen maksullista vai voiko lääkäriä pyytää kirjoittamaan lähete sen ottamiseen? Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/79 |
08.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

On myös mahdollista, että sinulla voi olla muitakin puutteita raudan lisäksi, joten kannattaa ottaa pari kuukautta vaikka vahvaa monivitamiinilisää ja katsoa, miltä olo alkaa tuntua.

Vierailija
10/79 |
08.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla oli täsmälleen samat oireet kuin ap:lla ja menin lääkäriin. Verikokeissa todettiin piilevä raudanpuute = hemoglobiini oli normaali, mutta varastorauta eli ferritiini oli vakavan raudanpuutteen puolella.

Sen lisäksi kilpirauhanen toimi vajaalla raudanpuutteen takia eli TSH oli koholla.

Lisärautaa vain naamaan ja sitä mukaa, kun rauta-arvot nousi, niin TSH arvo laski.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/79 |
08.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raudanpuute. Jos sulla on runsaat menkat, niin tarkistapa se ferritiini.

Toinen mitä olen epäillyt on juurikin raudanpuute. Puhuin asiasta lääkärille ja hän vain totesi, että hemoglobiini voidaan tarkistaa mutta jos se on normaali, ei lisäkokeille ole tarvetta. En käsitä, miten lääkärit eivät ymmärrä sitä että hemoglobiini ei kerro kaikkea rautavarastoista. :/ Ap

Siksipä hakeudu sellaiselle lääkärille, joka ymmärtää varastoraudasta.

Tosin ferritiinin voit mittauttaa ilman lähetettä yksityisellä.

Vierailija
12/79 |
08.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Raudanpuute pitäisi hoitaa tavalla tai toisella ennen kuin kunto pettää täysin. Mutta helpompaa (ja halvempaa) on antaa se masennusdiagnoosi :/

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/79 |
08.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Todennäköisesti et tule saamaan S-ferrit testiä julkiselta puolelta. Paitsi ehkä jankkaamalla ja silloinkin viitearvot on 12-150, ja jollei arvo ole tyyliin 1 niin ne sanoo, että kaikki hyvin. Suomessa ollaan tosi hakoteilla tuon hemoglobiini/ferritiini asian kanssa.

Osa selviää alhaisilla ferritiineillä ongelmitta, mutta mikäli ongelmia havaitsee, kannattaa pyrkiä nostamaan ferritiini lähemmäs tasoa 80, jos ei ylikin. Hemoglobiini saattaa jossakin vaiheessa jopa laskea, kun varastorauta täyttyy.

T. S-ferrit 22, pahat migreenit monta vuotta, raudanpuutetta ei epäilty hyvän hemoglobiinin vuoksi ja vedin kipu- ja migreenilääkkeitä turhaan vuositolkulla.

Vierailija
14/79 |
08.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

On myös mahdollista, että sinulla voi olla muitakin puutteita raudan lisäksi, joten kannattaa ottaa pari kuukautta vaikka vahvaa monivitamiinilisää ja katsoa, miltä olo alkaa tuntua.

En yhtään yllättyisi, jos jotain puutostiloja olisi. Masennuksen lisäksi on ollut syömishäiriötä ja syöminen välillä todella huonoa ja yksipuolista. Kokeilin jokin aika sitten monivitamiinilisää sekä kalkkia, kummankaan ottaminen ei vaikuttanut olooni mitenkään. Ap 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/79 |
08.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hemoglobiini voi olla normaali, vaikka olisi jo raudanpuute. Eli ota ferritiini. Se ei kuulu perusverenkuvaan, se pitää osata erikseen pyytää.

Kaikki oireesi voi hyvin olla raudanpuutetta.

Varmaan hölmö kysymys, mutta onko ferritiinin mittaaminen maksullista vai voiko lääkäriä pyytää kirjoittamaan lähete sen ottamiseen? Ap

Et tarvi lähetettä ferritiiniin. Sen kun marssit sisään vaikka Mehiläiseen, painelet labran eteen ja painat vuoronumeroa. Menet sisään, näytät kela-kortin ja pyydät ottamaan ferritiinin. Maksaa alle 50 euroa.

Tulos tulee usein jo samana päivänä OmaMehiläiseen, näet sen heti sähköisesti.

Vierailija
16/79 |
08.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raudanpuute. Jos sulla on runsaat menkat, niin tarkistapa se ferritiini.

Toinen mitä olen epäillyt on juurikin raudanpuute. Puhuin asiasta lääkärille ja hän vain totesi, että hemoglobiini voidaan tarkistaa mutta jos se on normaali, ei lisäkokeille ole tarvetta. En käsitä, miten lääkärit eivät ymmärrä sitä että hemoglobiini ei kerro kaikkea rautavarastoista. :/ Ap

Siksipä hakeudu sellaiselle lääkärille, joka ymmärtää varastoraudasta.

Tosin ferritiinin voit mittauttaa ilman lähetettä yksityisellä.

Paljonko sen mittauttaminen yksityisellä suunnilleen maksaisi? Ap 

Vierailija
17/79 |
08.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

TSH voi olla koholla ja T4V vajaalla, jos varastoraudat on pohjamudissa. Kilppari tarvitsee rautaa toimiakseen.

Vierailija
18/79 |
08.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikä ferritiinin mittaamiseen tarvita paastoa. Eli voit mennä mihin kellonaikaan vain ottamaan ferritiinin.

Vierailija
19/79 |
08.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raudanpuute. Jos sulla on runsaat menkat, niin tarkistapa se ferritiini.

Toinen mitä olen epäillyt on juurikin raudanpuute. Puhuin asiasta lääkärille ja hän vain totesi, että hemoglobiini voidaan tarkistaa mutta jos se on normaali, ei lisäkokeille ole tarvetta. En käsitä, miten lääkärit eivät ymmärrä sitä että hemoglobiini ei kerro kaikkea rautavarastoista. :/ Ap

Siksipä hakeudu sellaiselle lääkärille, joka ymmärtää varastoraudasta.

Tosin ferritiinin voit mittauttaa ilman lähetettä yksityisellä.

Paljonko sen mittauttaminen yksityisellä suunnilleen maksaisi? Ap 

alle 50 euroa etkä tarvi lähetettä.

Vierailija
20/79 |
08.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hemoglobiini voi olla normaali, vaikka olisi jo raudanpuute. Eli ota ferritiini. Se ei kuulu perusverenkuvaan, se pitää osata erikseen pyytää.

Kaikki oireesi voi hyvin olla raudanpuutetta.

Varmaan hölmö kysymys, mutta onko ferritiinin mittaaminen maksullista vai voiko lääkäriä pyytää kirjoittamaan lähete sen ottamiseen? Ap

Et tarvi lähetettä ferritiiniin. Sen kun marssit sisään vaikka Mehiläiseen, painelet labran eteen ja painat vuoronumeroa. Menet sisään, näytät kela-kortin ja pyydät ottamaan ferritiinin. Maksaa alle 50 euroa.

Tulos tulee usein jo samana päivänä OmaMehiläiseen, näet sen heti sähköisesti.

Okei kiitoksia, kokeilen tätä. Kun masennus on todettu jo vuosia sitten ennen näitä oireita, tuntuu että usein lääkäri(t) pistää kaikki oireet vain sen piikkiin ja on vaikeaa päästä tarkempiin tutkimuksiin. Rytmihäiriöistäkin jouduin tapella hyvän aikaa lääkärin kanssa ennen kuin pääsin kokeisiin, olivat varmoja että kyseessä on vain stressin ja huonon syömisen aiheuttamat oireet. Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kuusi kahdeksan