Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä siinä puhumisessa voi olla niin kamalaa?
05.08.2019 |
Olemme naimisissa, ja viimeisenä parina vuotena meillä on ollut ongelmia tässä parisuhteessa. Molempien mielestä siis ongelmia, tosin ehkä eri syistä. Mutta mies ei suostu puhumaan niistä, joten en edes oikein tiedä mitkä asiat häntä ärsyttää tai mitä hän pitää isoimpina ongelmina. Ei suostu kuuntelemaan kun minä yritän puhua. Ei suostu sanomaan yhtään mitään kun pyydän, että hän puhuisi siitä mikä hänen mielestä on vialla ja sanon että vain kuuntelen enkä itse puhu mitään. Ei suostu puhumaan vaikka miten perustelisin miten tärkeää asioista keskustelu on. Ei suostu siihen, että ongelmat yritettäisiin ratkaista puhumalla niistä sähköpostilla (jos ei halua ääneen puhua) tai kirjeellä. Jos kirjoitan hänelle itse kirjeen niin sanoo, että ei aio sitä lukea ja jättää sen vain lojumaan johonkin. Ei suostu pariterapiaan millään. Ei vaikka saisi itse valita minne mennään. Ei suostu puhumaan niin, että joku hänen kaveri vaikka olisi siinä kolmantena.
Sanoo, että eroaa mieluummin kuin "alkaa vatvomaan asioita". Mutta että ei halua erota vaan haluaa ehdottomasti olla kanssani. Eli ei jätä minulle käytännössä mitään muuta vaihtoehtoa kuin ero (jota en itsekään missään nimessä haluaisi) tai se, että en koskaan yritä puhua mistään ongelmista vaikka niitä olisi paljon (jota en missään nimessä halua sitäkään).
Mikä siinä puhumisessa voi olla niin kamalaa? Niin kamalaa, että eroaa vaikka mieluummin kuin puhuu kunnolla edes kerran?!
Kommentit (54)
Tuota olen itsekin ihmetellyt. Miehet, mikä on syynä vastaavanlaiseen käytökseen? Vai tuleeko vain vastapuolen syyttelyä omasta käytöksestä?
Itse luulisin, että eräitä syitä voisi olla, että ei vain halua käsitellä asioita, vaikka syytä olisikin, halu päästä helpolla, ei osaa keskustella/käsitellä asioita, häpeää jotain, ei uskalla puhua asioista (mikä sekin voidaan laittaa vastapuolen syyksi). Todellisesta syystä sitä itse voi vain arvailla, kun itsellä ei ole vastaavaa käytöstä. Asianosaiset itse tietävät todellisen syyn parhaiten, jos vain haluavat sen paljastaa ilman toisen syyttelyä. Toivottavasti saat asiallisia vastauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuota olen itsekin ihmetellyt. Miehet, mikä on syynä vastaavanlaiseen käytökseen? Vai tuleeko vain vastapuolen syyttelyä omasta käytöksestä?
Itse luulisin, että eräitä syitä voisi olla, että ei vain halua käsitellä asioita, vaikka syytä olisikin, halu päästä helpolla, ei osaa keskustella/käsitellä asioita, häpeää jotain, ei uskalla puhua asioista (mikä sekin voidaan laittaa vastapuolen syyksi). Todellisesta syystä sitä itse voi vain arvailla, kun itsellä ei ole vastaavaa käytöstä. Asianosaiset itse tietävät todellisen syyn parhaiten, jos vain haluavat sen paljastaa ilman toisen syyttelyä. Toivottavasti saat asiallisia vastauksia.
Minäkin toivon, että asia selviäsi minulle, koska oma mieheni, joka ei suostu puhumaan ei tietenkään suostu puhumaan myöskään siitä, että mikä siinä puhumisessa on niin kamalaa tai vaikeaa. Joten pakko kysyä täältä, jos joku toinen osaisi selittää. Haluaisin välttää eron, mutta en voi elää niin että mistään ei voi puhua. Ehkä jos ymmärtäisin miksi ei voi puhua, niin solmu voisi vähän aueta ihan siitä?
Ja en halua tehdä tästä sukupuolikysymystä, varmaan on naisiakin, jotka ei suostu puhumaan. Itselläni se nyt tällä kertaa on vain mies.
Ja ei se eroaminenkaan ihan helppoa ole, koska meillä on kaksi lastakin. Helpompaa, paljon helpompaa olisi puhua ja yrittää ratkaista ongelmat.
Ap
Mulla suurin syy puhumattomuuteen on, että en itsekään tiedä, miten haluaisin asioiden muuttuvan tai mitä pitäisi tehdä. Tai taustalla voi olla miljoona ihan pikkuasiaa, jotka vain kasaantuessaan alkavat ottaa päähän. Asioita, jotka yksinään eivät olisi iso ongelma, mutta koska niitä on niin paljon, niistä puhuminenkin veisi oienen ikuisuuden.
Vierailija kirjoitti:
Mulla suurin syy puhumattomuuteen on, että en itsekään tiedä, miten haluaisin asioiden muuttuvan tai mitä pitäisi tehdä. Tai taustalla voi olla miljoona ihan pikkuasiaa, jotka vain kasaantuessaan alkavat ottaa päähän. Asioita, jotka yksinään eivät olisi iso ongelma, mutta koska niitä on niin paljon, niistä puhuminenkin veisi oienen ikuisuuden.
Ainakin minulla olisi aikaa ja halua kuunnella mitä mieheni sanoo, vaikka siinä menisi pieni ikuisuus kun puhuu. Kunhan puhuisi. Ap
Puhe on turhaa jorinaa. Teot puhukoon puolestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naiset ovat keskimäärin verbaalisesti lahjakkaampia kuin miehet. Ehkäpä mies ei osaa pukea ajatuksiaan sanoiksi. Tai sitten hän tuntee sen turhaksi, koska sinä dominoit keskustelun omille urillesi, vaikka miten vannot vain kuuntelevasi. Asiaa ei ainakaan helpota joku ulkopuolinen terapeutti. Siinä saa pelätä, että nainen vie sielläkin keskustelun mieleiseensä suuntaan ja (nais)terapeutti komppaa.
Ehkä teidän sitten vaan kannattaa erota?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselleni tunteiden sanoittaminen ainakin on todella vaikeaa. Pelkään, että loukkaan toista sanomisillani, kun en osaa puhua tarpeeksi selkeästi. Minulla on, mahdollisesti vääristynyt, kuva parisuhdeterapeuteista, jotka puhuvat hitaasti tyhjää p*skaa ja itse pitäisi hoksata asioita sen tyhjän päiväisen diibadaaban välistä. No, tiedostan kuitenkin sen, että tässä asiassa voi kehittyä.
Itsessäni olen todennut tuon puhumisen vaikeuden (olen nainen). Ehkä syy siihen on kotikasvatuksessa, meillä kotona ei nimittäin puhuttu mistään vaikeista asioista. Ikinä. En muista minkä ikäinen olin, kun eräs sukulainen teki itsemurhan ja ensimmäinen mitä meille lapsille sanottiin oli, että tästä ei sitten saa puhua kenellekään. Eikä siitä ole puhuttu, aikaa tapauksesta on nyt varmaan parikymmentä vuotta.
Tuo itsemurha oli ääriesimerkki, mutta sama koski kaikkia pienempiäkin vaikeita asioita. Ja siitä puhumattomuudesta on vaikea enää aikuisena oppia pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi puhua, kun se puhe ei muuta mitään?
Jos ne hiertävät asiat on esim. Se, ettei toisella ole minulle aikaa, että eri asiat on sulle tärkeitä kuin mulla, tai että toinen ei huomioi minun haluja ja tarpeita edes sen vertaa, että joskus laitettaisiin minunkin lempiruokaa, tai että toinen juo liikaa tai ei halua seksiä saman verran ja samaan aikaan, niin ei näistä puhuminen muuta millään lailla sitä, että sä haluat eri asioita kuin minä. En voi vaatia, että haluaisit jotain muuta, etkä sinä voi vaatia, että minä haluaisin tai olisin jotain muuta, joten mitä hyötyä siitä olisi jankata?
Ja älä väitä, että et tiedä, mitä minä toivoisin, tai että en saa sitä etkä sinä halua antaa. Tottakai tiedät, vai mitn puusilmä pitää ihmisen olla, ettei tajua viettävänsä kaiken aikansa joko töissä tai kaverien kanssa harrastuksissa? Tai ettei syö kuin omia lempiruokiaan vaan huokailee kyllästyneesti jos muuta on tarjolla? Taatusti tiedät, ja olen sanonutkin, vaan sinä et usko, että sillä on väliä. No sorry, mulle on..
Oletko joskus moittinut, haukkunut tms. miehen mielipidettä, kuulostaisi että olet, eikä mies halua siitä uusintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puhe on turhaa jorinaa. Teot puhukoon puolestaan.
Selitä miten ilman puhumista minä voisin tietää mitä omia tekojani minun pitäisi muuttaa? Siis kun mies ei suostu puhumaan en tiedä mikä häntä teoissani häiritsee. Miten minä osaisin toimia toisin kun mies ei kerro mikä on vialla? Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla suurin syy puhumattomuuteen on, että en itsekään tiedä, miten haluaisin asioiden muuttuvan tai mitä pitäisi tehdä. Tai taustalla voi olla miljoona ihan pikkuasiaa, jotka vain kasaantuessaan alkavat ottaa päähän. Asioita, jotka yksinään eivät olisi iso ongelma, mutta koska niitä on niin paljon, niistä puhuminenkin veisi oienen ikuisuuden.
Ainakin minulla olisi aikaa ja halua kuunnella mitä mieheni sanoo, vaikka siinä menisi pieni ikuisuus kun puhuu. Kunhan puhuisi. Ap
Mutta jos hänellä ei ole mitään puhuttavaa? Jos hän vain on tajunnut, että oli virhe mennä parisuhteeseen, ottaa asuntolaina, muuttaa sinne missä nyt asuttekin, hankkia lapsia tms tms, mutta ymmärtää, ettei asiat enää puhumalla miksikään muutu. Ja tajuaa, ettei hänen elämänsä eron jälkeen olisi yhtään sen parempaa ja sen vuoksi ei halua erotakaan. Tehty mikä tehty ja nyt on vaan tyydyttävä siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla suurin syy puhumattomuuteen on, että en itsekään tiedä, miten haluaisin asioiden muuttuvan tai mitä pitäisi tehdä. Tai taustalla voi olla miljoona ihan pikkuasiaa, jotka vain kasaantuessaan alkavat ottaa päähän. Asioita, jotka yksinään eivät olisi iso ongelma, mutta koska niitä on niin paljon, niistä puhuminenkin veisi oienen ikuisuuden.
Ainakin minulla olisi aikaa ja halua kuunnella mitä mieheni sanoo, vaikka siinä menisi pieni ikuisuus kun puhuu. Kunhan puhuisi. Ap
Mutta jos hänellä ei ole mitään puhuttavaa? Jos hän vain on tajunnut, että oli virhe mennä parisuhteeseen, ottaa asuntolaina, muuttaa sinne missä nyt asuttekin, hankkia lapsia tms tms, mutta ymmärtää, ettei asiat enää puhumalla miksikään muutu. Ja tajuaa, ettei hänen elämänsä eron jälkeen olisi yhtään sen parempaa ja sen vuoksi ei halua erotakaan. Tehty mikä tehty ja nyt on vaan tyydyttävä siihen.
No sanoisi edes tuon sitten. Ap
Mykkä kirjoitti:
Naiset ovat keskimäärin verbaalisesti lahjakkaampia kuin miehet. Ehkäpä mies ei osaa pukea ajatuksiaan sanoiksi. Tai sitten hän tuntee sen turhaksi, koska sinä dominoit keskustelun omille urillesi, vaikka miten vannot vain kuuntelevasi. Asiaa ei ainakaan helpota joku ulkopuolinen terapeutti. Siinä saa pelätä, että nainen vie sielläkin keskustelun mieleiseensä suuntaan ja (nais)terapeutti komppaa.
Itselläni ainakin vaikuttaa tämä. Vaikka kuinka asiat olisivat selkeitä ajatuksen tasolla, en osaa kuitenkaan laittaa niitä sanoiksi haluamallani tavalla. Kumppani puolestaan on verbaalisesti erittäin taitava, mikä ahdistaa minua, koska tuntuu ettemme ole keskustelussa "samalla tasolla". Kai siinä on pelko omien heikkouksien esille tuomisesta. Muistan kun ex tyttöystävä yritti saada minua taannoin puhumaan omista tuntemuksista, niin siinä istuttiin monta tuntia hiljaa sohvalla ja ahdistus kasvoi kasvamistaan, kun toinen odotti ja minä pyörittelin sanoja päässäni. Ei puhuttu sillä kertaa, mutta kun aikani mietin asioita omassa rauhassani, tuli asiat lopulta puhuttua selväksi.
Se ei varmaan uskalla enää puhua kun sinä pusket päälle.
Itse en ole koskaan ollut puhujatyyppejä, vaikka olen nainen. Toki, jos on joku selkeä käytännön ongelma, jonka voi ratkaista, osaan sen sanoa. Tyyliin että minusta sinun pitäisi osallistua kotitöihin enemmän, koska molemmat käy töissä kodin ulkopuolella joten tuntuu väärältä että minä teen kotona kaiken lähes yksin. Tai jos vaikka toisen alkoholin tissuttelu häiritsisi tms.
Mutta sellainen "yleinen parisuhdekeskustelu", silloin kun itsekään ei osaa sanoa mikä tarkkaan ottaen ottaa aivoon, ei nappaa yhtään. Parempi vaan elää elämäänsä eteenpäin ja katsella, josko se joskus kirkastuisi mikä mättää. Tai menisi itsestään olo se mättäminen. Kyllä meidän 14 v parisuhteessa on ollut vaikeitakin kausia, mutta ne on menneet meillä ohi ilmlan mitään puhumisia, vain pitämällä sitoutumisestas kiinni. Useimmiten olen huomannut ongelmien olevan lähinnä pään sisäisiä, ja siellä pään sisällä ne on tarvinnut itsekseen selvittää, ei olisi puhe auttanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla suurin syy puhumattomuuteen on, että en itsekään tiedä, miten haluaisin asioiden muuttuvan tai mitä pitäisi tehdä. Tai taustalla voi olla miljoona ihan pikkuasiaa, jotka vain kasaantuessaan alkavat ottaa päähän. Asioita, jotka yksinään eivät olisi iso ongelma, mutta koska niitä on niin paljon, niistä puhuminenkin veisi oienen ikuisuuden.
Ainakin minulla olisi aikaa ja halua kuunnella mitä mieheni sanoo, vaikka siinä menisi pieni ikuisuus kun puhuu. Kunhan puhuisi. Ap
Mutta jos hänellä ei ole mitään puhuttavaa? Jos hän vain on tajunnut, että oli virhe mennä parisuhteeseen, ottaa asuntolaina, muuttaa sinne missä nyt asuttekin, hankkia lapsia tms tms, mutta ymmärtää, ettei asiat enää puhumalla miksikään muutu. Ja tajuaa, ettei hänen elämänsä eron jälkeen olisi yhtään sen parempaa ja sen vuoksi ei halua erotakaan. Tehty mikä tehty ja nyt on vaan tyydyttävä siihen.
No sanoisi edes tuon sitten. Ap
Ai ettei ole mitään puhuttavaa? Hänhän on ilmaissut asian jo kertomalla, ettei ala vatvomaan mitään. Tietenkään hän ei sano sitä, että kaduttaa elämässä tehdyt valinnat, jos sinä olet osa niitä valintoja, mutta hän kuitenkin haluaa jatkaa sun kanssasi.
MIehellä ei ole kokemusta siitä että puhumisella asiat olisivat muuttuneet hänen kannaltaan paremmiksi. Tämä kokemus voi juontaa juurensa jo lapsuudesta tai nuoruudesta.
Myös nykyisessä parisuhteessaan miehesi voi kokea olevansa tavalla tai toisella alakynnessä silloin kuin keskustellaan. Tällä tunteella voi olla katetta tai sitten ei mutta se ei ole lopulta tärkää koska tuo tunne on olemassa joka tapauksessa.
Alue: Aihe vapaa
Nostan, jos joku osaisi kommentoida tähän jotain fiksua.