Mikä siinä puhumisessa voi olla niin kamalaa?

Vierailija kirjoitti:

Mun mies ei osannut puhua mistään epäkohdista koskaan. Minä sanoin, jos jokin asia vaivasi. Mies hautoi ja hautoi, ja otti lopulta eron. Toivottavasti nyt uudessa suhteessaan osaa puhua.

Ei osaa. Nämä sanattomat Santerit toistavat virheitään hautaan saakka.

Yleensä jos itse en halua puhua asiasta, se johtuu siitä että arvaan ettei toinen osapuoli ymmärrä, että joudun selittämään kaiken liiankin juurta jaksaen ja ettei toinen osaa suhtautua asiaan niin ettei se vain ärsyttäisi. Terapeutit aina neuvovat puhumaan koska eivät muuta neuvoa osaa antaa. Joistain asioista on kuitenkin parempi vaieta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla suurin syy puhumattomuuteen on, että en itsekään tiedä, miten haluaisin asioiden muuttuvan tai mitä pitäisi tehdä. Tai taustalla voi olla miljoona ihan pikkuasiaa, jotka vain kasaantuessaan alkavat ottaa päähän. Asioita, jotka yksinään eivät olisi iso ongelma, mutta koska niitä on niin paljon, niistä puhuminenkin veisi oienen ikuisuuden. 

Ja mieluummin kuin sanot muutaman asian miljoonasta ääneen, annat koko elämäsi mennä ketuiksi? Fiksua kuin päänsä työntäminen käyvään ruohonleikkuriin.

Niiden muutaman asian tilalle tulee nopeasti taas uusia asioita, joten pää on ruohonleikkurissa jokatapauksessa. 

Joillain ihmisillä ei vain ole tarvetta puhua. Pätee niin naisiin kuin miehiin. Kyse voi olla syvästä halusta olla jotain - olla puhumatta. Silloin painostus puhumista kohtaan voi olla puhumattoman mielestä julmaa vallankäyttöä ja henkistä pahoinpitelyä. Puhumista arvostava voi ajatella asiasta luonnollisesti päin vastoin, niin että hänen tunteita loukataan puhumattomuudella. Molemmilla on oikeus olla oma itsensä.

Jos puhumattomuus häiritsee sinua ja miehesi ei halua puhua, ehdota pehmeää, kokeilevaa muutoksen. Tehkää vaikkapa niin, että muutoksen alussa ette sano yhtään sanaa keskenänne, seuraavaksi yhden sanan per päivä ja hiljalleen enemmän.

Voit myös kokeilla kertoa miehelle ystävälliseen sävyyn ajatuksistasi ja kertoa jo ennalta ettei miehesi tarvitse vastata heti, vaan että hän voi palata asiaan päivien tai viikkojen kuluttua. Osa meistä käsittelee asioita sisäisesti ja osa ajan kanssa.

Jos mikään keskustelunavaus ei tuota tulosta, olet kertonut miehellesi ajatuksiasi ja miehelläsi on ollut tilaisuus käydä pidemmänkin aikaa asioita sisällään läpi, ja olet lisäksi kertonut miehelle mistä hänestä aikanaan pidit ja mies on kertonut vastaavan sinusta eikä tilanne kohene, sanoisin että miehesi haluaa elää haluamallaan tavalla ja niin sinunkin pitäisi. On molemminpuolista kunnioitusta antaa jokaisen elää haluamallaan tavalla.

Minua on kutsunut muutama ihminen puhumattomaksi, ihmiseksi, joka ei kerro tai jaa omia asioitaan. Outoa ehkä, mutta olen huomannut näiden puhumattomaksi kutsuvien jakavan elämästään vielä vähemmän yhtään mitään. Johtuisiko siitä, että keskustellessa kerrotun ja kertomattoman raja helposti hämärtyy ja moni voi kokea käsitelleensä keskustelun aikana jo vaikka mitä asioita, mistä syystä voi olla helppoa sanoa, että keskustelukumppani on jakanut itsestään takuulla paljon vähemmän.

Varaa teille aika terpiaan ja ilmoita miehelle, että jos hän haluaa jatkaa kanssasi niin hän tulee paikalla. Jos ei tule niin suhde on ohi.

Vierailija kirjoitti:

Joillain ihmisillä ei vain ole tarvetta puhua. Pätee niin naisiin kuin miehiin. Kyse voi olla syvästä halusta olla jotain - olla puhumatta. Silloin painostus puhumista kohtaan voi olla puhumattoman mielestä julmaa vallankäyttöä ja henkistä pahoinpitelyä. Puhumista arvostava voi ajatella asiasta luonnollisesti päin vastoin, niin että hänen tunteita loukataan puhumattomuudella. Molemmilla on oikeus olla oma itsensä.

Jos puhumattomuus häiritsee sinua ja miehesi ei halua puhua, ehdota pehmeää, kokeilevaa muutoksen. Tehkää vaikkapa niin, että muutoksen alussa ette sano yhtään sanaa keskenänne, seuraavaksi yhden sanan per päivä ja hiljalleen enemmän.

Voit myös kokeilla kertoa miehelle ystävälliseen sävyyn ajatuksistasi ja kertoa jo ennalta ettei miehesi tarvitse vastata heti, vaan että hän voi palata asiaan päivien tai viikkojen kuluttua. Osa meistä käsittelee asioita sisäisesti ja osa ajan kanssa.

Jos mikään keskustelunavaus ei tuota tulosta, olet kertonut miehellesi ajatuksiasi ja miehelläsi on ollut tilaisuus käydä pidemmänkin aikaa asioita sisällään läpi, ja olet lisäksi kertonut miehelle mistä hänestä aikanaan pidit ja mies on kertonut vastaavan sinusta eikä tilanne kohene, sanoisin että miehesi haluaa elää haluamallaan tavalla ja niin sinunkin pitäisi. On molemminpuolista kunnioitusta antaa jokaisen elää haluamallaan tavalla.

Kukaan ei halua elää puhumattoman möllykän kanssa. Kuvaulemallasi tavalla ei se ero on jo aika lähellä. Sitäkö haluat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillain ihmisillä ei vain ole tarvetta puhua. Pätee niin naisiin kuin miehiin. Kyse voi olla syvästä halusta olla jotain - olla puhumatta. Silloin painostus puhumista kohtaan voi olla puhumattoman mielestä julmaa vallankäyttöä ja henkistä pahoinpitelyä. Puhumista arvostava voi ajatella asiasta luonnollisesti päin vastoin, niin että hänen tunteita loukataan puhumattomuudella. Molemmilla on oikeus olla oma itsensä.

Jos puhumattomuus häiritsee sinua ja miehesi ei halua puhua, ehdota pehmeää, kokeilevaa muutoksen. Tehkää vaikkapa niin, että muutoksen alussa ette sano yhtään sanaa keskenänne, seuraavaksi yhden sanan per päivä ja hiljalleen enemmän.

Voit myös kokeilla kertoa miehelle ystävälliseen sävyyn ajatuksistasi ja kertoa jo ennalta ettei miehesi tarvitse vastata heti, vaan että hän voi palata asiaan päivien tai viikkojen kuluttua. Osa meistä käsittelee asioita sisäisesti ja osa ajan kanssa.

Jos mikään keskustelunavaus ei tuota tulosta, olet kertonut miehellesi ajatuksiasi ja miehelläsi on ollut tilaisuus käydä pidemmänkin aikaa asioita sisällään läpi, ja olet lisäksi kertonut miehelle mistä hänestä aikanaan pidit ja mies on kertonut vastaavan sinusta eikä tilanne kohene, sanoisin että miehesi haluaa elää haluamallaan tavalla ja niin sinunkin pitäisi. On molemminpuolista kunnioitusta antaa jokaisen elää haluamallaan tavalla.

Kukaan ei halua elää puhumattoman möllykän kanssa. Kuvaulemallasi tavalla ei se ero on jo aika lähellä. Sitäkö haluat?

Paitsi toinen puhumaton. 

Vaikea arvailla, mitä tuossa on taustalla. Mutta mielestäni tuollainen käyttäytyminen on joka tapauksessa henkistä väkivaltaa - tietoista tai tiedostamatonta.

En itse suostuisi olemaan tuollaisessa suhteessa. :(

Luulen, että miehesi on hautonut eroa jo muutaman vuoden mutta koska se kuitenkin pelottaa, on mielummin (vielä) hiljaa ja antaa asioiden vaan olla ja muhia.

Tietää, ettei mikään puhuminen enää suhdettanne pelasta koska ainoa asia mitä edes haluaisi sanoa on että nyt mä lähden.

Sorry, mutta kuulostaa juuri tuolta.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi puhua, kun se puhe ei muuta mitään?

Jos ne hiertävät asiat on esim. Se, ettei toisella ole minulle aikaa, että eri asiat on sulle tärkeitä kuin mulla, tai että toinen ei huomioi minun haluja ja tarpeita edes sen vertaa, että joskus laitettaisiin minunkin lempiruokaa, tai että toinen juo liikaa tai ei halua seksiä saman verran ja samaan aikaan, niin ei näistä puhuminen muuta millään lailla sitä, että sä haluat eri asioita kuin minä. En voi vaatia, että haluaisit jotain muuta, etkä sinä voi vaatia, että minä haluaisin tai olisin jotain muuta, joten mitä hyötyä siitä olisi jankata?

Ja älä väitä, että et tiedä, mitä minä toivoisin, tai että en saa sitä etkä sinä halua antaa. Tottakai tiedät, vai mitn puusilmä pitää ihmisen olla, ettei tajua viettävänsä kaiken aikansa joko töissä tai kaverien kanssa harrastuksissa? Tai ettei syö kuin omia lempiruokiaan vaan huokailee kyllästyneesti jos muuta on tarjolla? Taatusti tiedät, ja olen sanonutkin, vaan sinä et usko, että sillä on väliä. No sorry, mulle on..

Miten se toinen tietäisi mitä sinä haluat jos et sano? Se toinen ei ole ajatuksenlukija. Mistä hänen pitäisi osata tulkita, että haluat hänen olevan enemmän kotona tai että haluat enemmän huomiota tai jotain tiettyä ruokaa? Miten se toinen voi reagoida haluamiisi asioihin, jos et niistä kerro? Asiat on sinulle päivänselviä jos niitä itse vatvot mielessäsi päivästä toiseen, mutta miten tämä toinen näkee pääsi sisään?

Kannattaa panostaa siihen rehellisyyteen ja keskusteluyhteyteen heti suhteen ensimetreiltä lähtien. Kummankin pitäisi pystyä luottamaan, että toinen kuuntelee eikä kilahtele vaikka olisi mitä sanottavaa tällä toisella. Toista ei myöskään pidä vähätellä tms vaan ottaa ihan vakavasti hänen tuntemuksensa ja asiansa. Silloin kun on jo kriisi päällä on paha tätä kommunikaatiota opetella.

Sä et jaksanut selvästi lukea ihan loppuun asti. Kyllä minä olen nöistä asioista miehelle sanonut ja aikanaan puhunut paljonkin. Mutta kun se ei kuule eikä kuuntele mitään sellaista, mitä ei itsse pidä tärkeänä, eikä se pidä tärkeänä muuta kuin sellaisia asioita, jotka onSILLE tärkeitä. Se voi jopa kysyä, että mitä ruokaa minä haluaisin, mutta jos vastaan oman lempiruokani, se tuhahtaa, unohtaa sen heti ja kysyy uudestaan - ja toistaa tätä tarvittaessa niin kauan, että annan ”oikean” vastauksen. Siis, sen, joka on hönen halujensa mukainen.

Eli siitä puhumisesta ei tosiaan ole mitään hyötyä. Ainoa, mistä on hyötyä, on, että minä opettelen olemaan haluamatta mitään tai ainakaan mitään muutakuin sitä, mitä hänkin.

Ennen pitkää otan eron, mutta toisaalta ole. Jo lakannut haluamasta juuri mitään, niin etten tiedä, viitsinkö. Mutten kyllä viitsi tässä enää puhuakaan, mua ei yksinkertaisesti enää kiinnosta.

Mulla on kaveri, jonka äiti huokailee, että kun ei se lapsi (aikuinen jo) puhu. Se on äidin suurin ongelma. No, lapsellaan on kyllä ongelmia, mutta puhumattomuus ei ole minkäänlainen ongelma. Paitsi äidin kanssa.

Minun kanssani hän puhuu ihan hyvin. Kuvailee mitä tunteita mikäkin juttu herättää ja osaa kertoa mitä haluaa. Mutta otti se vähän aikaa, että sille sai opetettua, että noita asioita on ihan ok puhua.

Äitinsä ei ole kiinnostunut lapsensa mielipiteistä. Koko suku on ihan tunnevammaista väkeä. Ja ovat kammottavan tuomitsevia ja äkkipikaisia, riidanhaluisia ja lapsellisia mököttäjiä. Ei ihme, ettei siinä seurassa oikein kiinnosta puhella. Ei minuakaan kiinnosta.

Mutta kun tuollaisesta tunnevammaisesta taustasta tulee, niin ei ihme, ettei oikein osaa puhua. Meidän välille se aiheuttaa vielä vuosien jälkeenkin jonkin verran ongelmia. Mutta valovuoden verran parempaan on menty kuitenkin.

Minusta siinä puhumisessa ei ole pointtina se, että käydään juuriaan myöten läpi asiat ja ratkaistaan ne, vaan yhteisen siteen ja todellisuuden vahvistaminen ja sitä kautta fiiliksen parantaminen. Sen jälkeen ne puitavat asiatkin alkavat tuntua turhilta ja ikään kuin hälvenevät kuin pilvet taivaalta. Puhumattomuus taas hauduttaa tilannetta ja kasvattaa paria erilleen. Toki sen voi tehdä myös epäonnistunut puhuminenkin.