Lue keskustelun säännöt.
Kokemuksia työhöntulotarkastus + mielenterveysongelmat
04.08.2019 |
Olen opettaja ja mut on valittu virkaan, vielä pitäisi käydä työhöntulotarkastuksessa. Mulla on historiassani pari masennusjaksoa, niiden ajan olen kyllä ollut koko ajan töissä ja nyt pari vuotta oireeton. Alkoi jännittää, kuinka mun viran käy kun kerron tästä työhöntulotarkastuksessa. Kellään kokemuksia vastaavasta? Vissiin kertomatta jättäminenkin on laitonta.
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävää kuinka moni on sitä mieltä että ei pitäisi kertoa
Hyvä vain, jos ihmiset ovat vihdoin heräämässä siihen, että ylirehellisyys ja -tunnollisuus eivät ole hyviä piirteitä ihmisessä. Niistä ei saa mitään palkintoa elämässä tai kirkkaampaa kruunua itselleen.
Suomalaiset ovat hirveän sinisilmäisiä ja liian rehellisiä, ja moni erehtyy esim. raskausajan neuvolakäynneillä mainitsemaan jonkin teini-iän pilvenpolttokokeilun; sitten ollaankin pulassa, kun terkka (ylitunnollinen hänkin) kirjaa huumetaustan ylös ja odottava äiti joutuu loppuelämäkseen seurantaan.
Ymmärrän kyllä että kaikkea ei kannata kaikkialla kertoa... mutta mua ainakin stressaa sitten se, että entä jos mun sairaus uusiutuu (ei ehkä juuri nyt todennäköistä, mutta ihan mahdollista) ja saan sitten kenkää kun en ollut kertonut :(
Ap
Onkohan joku saanut tuollaisesta kenkää? Onko kukaan tämän kommentin lukeva kuullut tällaisesta tapauksesta? Sanoisin, että potkujen todennäköisyys on äärimmäisen pieni.
Ei ole laillinen syy irtisanomiselle, vaikka olisi jättänyt kertomatta työhöntulotarkastuksessa ja on siis todettu terveeksi aiemmin, mutta sinänsä sillä ei ole suurta eroa työnantajalle, käyttääkö laillista tai laitonta perustetta, laiton maksaa vain vähän enemmän, valttämättä ei edes.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Opettajan ammatissa se uupumus ja masennus vähän niinkuin tulee työn mukana. Jos ei ole jo sairastanut, se odottaa edessä myöhemmin. Etenkin ylitunnollisella perfektionistitytöllä. Ehkä siksi olisikin syytä vähitellen jättää sitä tunnollisuutta ja perfektionismia taka-alalle.
No tämä on kyllä täysin totta.
Ap
En todellakaan alkaisi valehdella minkään av-raadin neuvojen perusteella. Mahtaako tämä jengi olla edes työelämässä? Mitä järkeä ottaa riski, että jää kiinni valehtelusta? Plus se on ylipäätään väärin. Masennus on niin yleinen sairaus, että jos se estäisi työpaikan saannin, Suomessa olisi aika paha työvoimapula. Se, että olet hakenut apua sairauteesi ja selättänyt sen, kertoo päinvastoin siitä, että olet henkisesti vahva ihminen.
Mää kerroin sairastaneeni masennusta pari vuotta sitten ja sain 10/10 terveystarkastuksesta. Kyllähän ne oma kantaan siitä jotain kirjoitti mutta esimiehelle vein vain lapun jossa luki tyyliin: "henkilö on täysin kykeneväinen suoriutimaan töistään"
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan alkaisi valehdella minkään av-raadin neuvojen perusteella. Mahtaako tämä jengi olla edes työelämässä? Mitä järkeä ottaa riski, että jää kiinni valehtelusta? Plus se on ylipäätään väärin. Masennus on niin yleinen sairaus, että jos se estäisi työpaikan saannin, Suomessa olisi aika paha työvoimapula. Se, että olet hakenut apua sairauteesi ja selättänyt sen, kertoo päinvastoin siitä, että olet henkisesti vahva ihminen.
Samaa mieltä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ikimaailmassa kertoisi siitä jos mulla olisi jotain vakavaakin mt-ongelmaa.
Ei masennus (ellei nyt ole parhaillaan todella paha ja työkyvyn vievä=sairauslomakunnossa) ole este opettajan työhön eikä melkein mihinkään muuhunkaan työhön. Ehkä lentäjän työhön voi olla, en tiedä, mutta ei opettajaksi, sairaanhoitajaksi, kokiksi, insinööriksi, päiväkodin johtajaksi eikä muuhunkaan sellaiseen.
Suomessa työikäisistä on masentunut jossain vaiheessa noin kolmasosa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ikimaailmassa kertoisi siitä jos mulla olisi jotain vakavaakin mt-ongelmaa.
Mä tässä mietin et onko näissä kertomatta jättämisissä kyse siitä että teidän omissa päissänne mt-ongelmilla on vielä joku hirveä hullun leima? Koska siis nykyään kuka tahansa tietojensa tasalla oleva lääkäri kyllä tietää että masennus/ahdistus ovat ihan yleisiä ongelmia eivätkä yleensä tarkoita mitään sen kummempaa, ja niistä kuntoudutaan hyvinkin työkykyisiksi. Eikä välttämättä tarvita edes sairaslomia. Eli pidättekö vaan itse yllä tätä stigman kulttuuria...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ikimaailmassa kertoisi siitä jos mulla olisi jotain vakavaakin mt-ongelmaa.
Mä tässä mietin et onko näissä kertomatta jättämisissä kyse siitä että teidän omissa päissänne mt-ongelmilla on vielä joku hirveä hullun leima? Koska siis nykyään kuka tahansa tietojensa tasalla oleva lääkäri kyllä tietää että masennus/ahdistus ovat ihan yleisiä ongelmia eivätkä yleensä tarkoita mitään sen kummempaa, ja niistä kuntoudutaan hyvinkin työkykyisiksi. Eikä välttämättä tarvita edes sairaslomia. Eli pidättekö vaan itse yllä tätä stigman kulttuuria...
Itse olen sitä mieltä, että liiallinen avoimuus on haitallista, oli kyseessä mikä asia tahansa. Etenkin kun puhutaan viranomaistahoista, työnantajasta, puolitutuista...
Nykyinen netti- ja somekulttuuri, jossa avaudutaan koko maailmalle kaikesta mahdollisesta, on todella ongelmallinen, vaikka ihmisiä kannustetaankin olemaan avoimia. Vaikka esim. vertaistuki on hieno asia, pidän yksityisyyden suojelemista silti tärkeämpänä. Ihmiset ovat liian holtittomia nykyään, mitä tulee tietojen jakamiseen.
Tämä ei liity mitenkään mt-ongelmien stigmaan vaan siihen, että mikä tahansa "arempi" asia, jonka kerrot muille, voi myöhemmin tulla sinua vastaan ja aiheuttaa ikäviä seurauksia, joita et avautuessasi osannut kuvitellakaan. Ja kun joitain tietoja on kerran luovuttanut, niitä ei saa sähköisistä järjestelmistä tai netistä pois kirveelläkään.
Mielestäni itsensä suojeleminen on tärkeämpää kuin taisteleminen pinttyneitä ajatusmalleja vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ikimaailmassa kertoisi siitä jos mulla olisi jotain vakavaakin mt-ongelmaa.
Mä tässä mietin et onko näissä kertomatta jättämisissä kyse siitä että teidän omissa päissänne mt-ongelmilla on vielä joku hirveä hullun leima? Koska siis nykyään kuka tahansa tietojensa tasalla oleva lääkäri kyllä tietää että masennus/ahdistus ovat ihan yleisiä ongelmia eivätkä yleensä tarkoita mitään sen kummempaa, ja niistä kuntoudutaan hyvinkin työkykyisiksi. Eikä välttämättä tarvita edes sairaslomia. Eli pidättekö vaan itse yllä tätä stigman kulttuuria...
Itse olen sitä mieltä, että liiallinen avoimuus on haitallista, oli kyseessä mikä asia tahansa. Etenkin kun puhutaan viranomaistahoista, työnantajasta, puolitutuista...
Nykyinen netti- ja somekulttuuri, jossa avaudutaan koko maailmalle kaikesta mahdollisesta, on todella ongelmallinen, vaikka ihmisiä kannustetaankin olemaan avoimia. Vaikka esim. vertaistuki on hieno asia, pidän yksityisyyden suojelemista silti tärkeämpänä. Ihmiset ovat liian holtittomia nykyään, mitä tulee tietojen jakamiseen.
Tämä ei liity mitenkään mt-ongelmien stigmaan vaan siihen, että mikä tahansa "arempi" asia, jonka kerrot muille, voi myöhemmin tulla sinua vastaan ja aiheuttaa ikäviä seurauksia, joita et avautuessasi osannut kuvitellakaan. Ja kun joitain tietoja on kerran luovuttanut, niitä ei saa sähköisistä järjestelmistä tai netistä pois kirveelläkään.
Mielestäni itsensä suojeleminen on tärkeämpää kuin taisteleminen pinttyneitä ajatusmalleja vastaan.
Eikö se sitten ole itsensä suojelua, että jättää riskin mahdollisista myöhemmistä ongelmista ottamatta ja kertoo avoimesti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ikimaailmassa kertoisi siitä jos mulla olisi jotain vakavaakin mt-ongelmaa.
Mä tässä mietin et onko näissä kertomatta jättämisissä kyse siitä että teidän omissa päissänne mt-ongelmilla on vielä joku hirveä hullun leima? Koska siis nykyään kuka tahansa tietojensa tasalla oleva lääkäri kyllä tietää että masennus/ahdistus ovat ihan yleisiä ongelmia eivätkä yleensä tarkoita mitään sen kummempaa, ja niistä kuntoudutaan hyvinkin työkykyisiksi. Eikä välttämättä tarvita edes sairaslomia. Eli pidättekö vaan itse yllä tätä stigman kulttuuria...
Itse olen sitä mieltä, että liiallinen avoimuus on haitallista, oli kyseessä mikä asia tahansa. Etenkin kun puhutaan viranomaistahoista, työnantajasta, puolitutuista...
Nykyinen netti- ja somekulttuuri, jossa avaudutaan koko maailmalle kaikesta mahdollisesta, on todella ongelmallinen, vaikka ihmisiä kannustetaankin olemaan avoimia. Vaikka esim. vertaistuki on hieno asia, pidän yksityisyyden suojelemista silti tärkeämpänä. Ihmiset ovat liian holtittomia nykyään, mitä tulee tietojen jakamiseen.
Tämä ei liity mitenkään mt-ongelmien stigmaan vaan siihen, että mikä tahansa "arempi" asia, jonka kerrot muille, voi myöhemmin tulla sinua vastaan ja aiheuttaa ikäviä seurauksia, joita et avautuessasi osannut kuvitellakaan. Ja kun joitain tietoja on kerran luovuttanut, niitä ei saa sähköisistä järjestelmistä tai netistä pois kirveelläkään.
Mielestäni itsensä suojeleminen on tärkeämpää kuin taisteleminen pinttyneitä ajatusmalleja vastaan.
Eikö se sitten ole itsensä suojelua, että jättää riskin mahdollisista myöhemmistä ongelmista ottamatta ja kertoo avoimesti?
Ne mahdolliset myöhemmät ongelmat ovat todella epätodennäköisiä. Ap:n oma ylitunnollisuus vain puskee pintaan ja aiheuttaa stressiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oiskohan jollakulla ihan oikeaa tietoa, mitä voi pahimmillaan käydä jos jättää kertomatta?
En todellakaan kertoisi. Kannasta kaikki piiloon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä masennustausta ja adhd. Kerroin nämä työhöntulotarkastuksessa. Adhd oli pakko mainita jo siksi, että käytän lääkitystä joka voisi näkyä huumetestissä esim. työtapaturman yhteydessä. Työnantajalle meni vain paperi jossa sanottiin minun olevan työhöni kykenevä.
Työ osoittautui kuitenkin niin stressaavaksi, että masennus nousi pintaan. Puolen vuoden saikun jälkeen työsuhde purettiin omasta aloitteestani. Sain työnantajalta lähtiessä parin kk:n palkat siltä varalta, jos tulisi karenssi. Ei tullut. Ainakin mun kohdalla rehellisyys kannatti ihan taloudellisestikin.
Sen opin myös, että työsuhteen purkaminen työnantajan toimesta on erittäin hankalaa, vaikka työntekijä olisi miten hajalla. Työnantaja ei saa päättää työsuhdetta terveyssyistä.
Neuvoisin sua ap, että stressaa vähemmän. Tuntuu, että sulla on aika paljon pelokkaita ajatusrakennelmia. Kantsii käyttää energia oman hyvinvoinnin vahvistamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä masennustausta ja adhd. Kerroin nämä työhöntulotarkastuksessa. Adhd oli pakko mainita jo siksi, että käytän lääkitystä joka voisi näkyä huumetestissä esim. työtapaturman yhteydessä. Työnantajalle meni vain paperi jossa sanottiin minun olevan työhöni kykenevä.
Työ osoittautui kuitenkin niin stressaavaksi, että masennus nousi pintaan. Puolen vuoden saikun jälkeen työsuhde purettiin omasta aloitteestani. Sain työnantajalta lähtiessä parin kk:n palkat siltä varalta, jos tulisi karenssi. Ei tullut. Ainakin mun kohdalla rehellisyys kannatti ihan taloudellisestikin.
Sen opin myös, että työsuhteen purkaminen työnantajan toimesta on erittäin hankalaa, vaikka työntekijä olisi miten hajalla. Työnantaja ei saa päättää työsuhdetta terveyssyistä.
Neuvoisin sua ap, että stressaa vähemmän. Tuntuu, että sulla on aika paljon pelokkaita ajatusrakennelmia. Kantsii käyttää energia oman hyvinvoinnin vahvistamiseen.
Ok, no kiva kuulla että rehellisyys kannatti. Ja juu, mietin kyllä välillä pahinta mahdollista lopputulosta vaikka mitään ei olisi vielä tapahtunut.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ikimaailmassa kertoisi siitä jos mulla olisi jotain vakavaakin mt-ongelmaa.
Mä tässä mietin et onko näissä kertomatta jättämisissä kyse siitä että teidän omissa päissänne mt-ongelmilla on vielä joku hirveä hullun leima? Koska siis nykyään kuka tahansa tietojensa tasalla oleva lääkäri kyllä tietää että masennus/ahdistus ovat ihan yleisiä ongelmia eivätkä yleensä tarkoita mitään sen kummempaa, ja niistä kuntoudutaan hyvinkin työkykyisiksi. Eikä välttämättä tarvita edes sairaslomia. Eli pidättekö vaan itse yllä tätä stigman kulttuuria...
Ahdistus ja masennus ovat tosiaan pikkujuttuja. Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja skitsofrenia ovat taas lääkärien mielestä oikeita ”sairauksia” ja olisin todella vaikuttunut, että sinä seuraavassa työhöntulotarkastuksessa alkaisit purkaa näiden häiriöiden stigmaa kertomalla avoimesti, että olet emotionaalisesti epävakaa, harhainen, kognitiivisesti rajoittunut, omituinen ja potentiaalisesti turvallisuusuhka opiskeluasi ensin ahkerasti vuosikausia saadaksesi sen työn, johon sinut on valittu ja selvittyäsi ”hoidoista”, joista ei ollut muuta kuin vakavaa haittaa mielenterveydellesi. Tämän kaiken voit ilmaista parilla sanalla ja lääkäri kyllä oivaltaa heti, mistä on kyse. Siitä vain kokeilemaan Kerro sitten, päästettiinkö sinua pikku pilttien keskuuteen opettamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ikimaailmassa kertoisi siitä jos mulla olisi jotain vakavaakin mt-ongelmaa.
Mä tässä mietin et onko näissä kertomatta jättämisissä kyse siitä että teidän omissa päissänne mt-ongelmilla on vielä joku hirveä hullun leima? Koska siis nykyään kuka tahansa tietojensa tasalla oleva lääkäri kyllä tietää että masennus/ahdistus ovat ihan yleisiä ongelmia eivätkä yleensä tarkoita mitään sen kummempaa, ja niistä kuntoudutaan hyvinkin työkykyisiksi. Eikä välttämättä tarvita edes sairaslomia. Eli pidättekö vaan itse yllä tätä stigman kulttuuria...
Ahdistus ja masennus ovat tosiaan pikkujuttuja. Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja skitsofrenia ovat taas lääkärien mielestä oikeita ”sairauksia” ja olisin todella vaikuttunut, että sinä seuraavassa työhöntulotarkastuksessa alkaisit purkaa näiden häiriöiden stigmaa kertomalla avoimesti, että olet emotionaalisesti epävakaa, harhainen, kognitiivisesti rajoittunut, omituinen ja potentiaalisesti turvallisuusuhka opiskeluasi ensin ahkerasti vuosikausia saadaksesi sen työn, johon sinut on valittu ja selvittyäsi ”hoidoista”, joista ei ollut muuta kuin vakavaa haittaa mielenterveydellesi. Tämän kaiken voit ilmaista parilla sanalla ja lääkäri kyllä oivaltaa heti, mistä on kyse. Siitä vain kokeilemaan Kerro sitten, päästettiinkö sinua pikku pilttien keskuuteen opettamaan.
No ap:n tapauksessa ei ollut tällaisesta kyse. Ehkä noilla spekseillä kannattaa miettiä onko oikealla alalla ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Tämä kiinnostaa minuakin.
Olen sairastanut koko ikäni, minulla on persoonallisuushäiriö ja kakkostyypin bipo.
Oikea lääkekombo löytyi ja terapioista oli apua, ja opiskelen nyt opettajaksi. Syön lääkkeeni ja kaikki sujuu ihan hyvin.
Ehkä tuollaiset pari masennusjaksoa uskaltaisin olla kertomatta, mutta entäs tällaiset ”kroonisemmat” mielenterveydenhäiriöt? Jättäisittekö nekin kertomatta?
Jos ne ei pahasti päälle näy, ei kerrota. Joskus siellä vastapäätä voi olla uskomattoman tyhmä ja rajoittunut tyyppi. Bisneksessä on hyötyä psykopatiasta jne. Kertooko he, no eivät tiedä että ovat ja heille se on samantekevää.
Up, vielä kaipailen kokemuksia!
Ap
Opettajan ammatissa se uupumus ja masennus vähän niinkuin tulee työn mukana. Jos ei ole jo sairastanut, se odottaa edessä myöhemmin. Etenkin ylitunnollisella perfektionistitytöllä. Ehkä siksi olisikin syytä vähitellen jättää sitä tunnollisuutta ja perfektionismia taka-alalle.