Miten osa naisista voi syödä niin valtavan paljon? Sellaisia määriä, mitä syö ehkä isokokoinen, raavas mies raskaan fyysisen työn jälkeen!
Olen ihan omin silmin nähnyt mm. työpaikalla. Ensin lapioidaan iso määrä ruokaa lautaselle ja sen jälkeen otetaan vielä samanlainen santsiannos! No, ylipainoisia tai jopa lihavia nämä naiset ovatkin ja ihmekös tuo. Sillä eihän tuollaiset määrät voi olla lihottamatta muita, kuin isokokoista, raavasta miestä, raskaan fyysisen työn jälkeen.
Kommentit (205)
Vierailija kirjoitti:
Aina jaksaa hämmästyttää nämä toisten ruokien kyttääjät. Että kuinka pientä ja tylsää se oma elämä on, kun kaikkea pitää taivastella?
Ja samaa mieltä olen kuin monet ketkuun kirjoittaneet, kyllä ne useammin ovat hoikkia/normaalipainoisia, jotka jättiannoksia vetelevät. Lihavat syö salaattia ja närppii jotain pientä juuri AP:n kaltaisten kyttääjien pelossa ja illalla sitten lähtee taas lapasesta mättäminen, kun ei päivällä kehtaa syödä nälkänsä mukaan.
Itse pääsin aikoinani iltamässyttämisestä eroon vasta, kun aloin syömään reilun aamupalan ja tuhdin lounaan. Paino putosi kuin itsestään, eikä mielitekoja ole.
Lähes kaikki tuntemani reilusti ylipainoiset eivät syö aamupalaa, ei maistu. Se kertoo vaan siitä, että illalla on syöty liikaa ja lounaallakin syövät todella vähän kokoonsa nähden, työnlomassa napostellaan jotain välipalapatukoita tms. Olen itsestänut huomannut, jos syön kevyesti illalla niin aamulla on taatusti nälkä.

Tuo pitää paikkansa. Mutta jos syön kevyesti illalla, herään yöllä nälkääni. Siksi yleensä syön illalla kunnon iltapalan, aamulla ei sitten ole nälkä.
Vierailija kirjoitti:
Ajattele.
Mä oon syönyt tänään aamulla 3 keitettyä munaa, 3 viipaletta pekonia, 200g kurkkua ja 200g tomaattia.Lounaalla 350g pihviä, kasvisvartaita, iso annos salaattia reilulla majoneesilla
Päivällisellä söin parsakaalia, lohi-kasvisgratiinia(paljon) ja jälkkäriksi karppimutakakkua.
Iltapalaksi 150g savulohta ja 2 munaa.
Olen 173cm ja painan 54kg. Olen syönyt näin vuosia ja vain laihtunut. :D
Sulla tuli kirjoitusvirhe, unohtui ykkönen painosta 😉
Vierailija kirjoitti:
Joo olen törmännyt tähän myös. Yksi väitti kivenkovaan että kaikki johtuu geeneistä ja haki lisää.
Oikeassa oli. Ininäsi johtuu geeneistäsi, jotka säätelevät älykkyytesi aika matalalle.
Muiden perseet ovat muiden asia. Keskity sinä omaan perseeseesi, kun kykysi eivät ehkä muuhun riitä.
Ehkä ovat samaa hämäläistä heimoa kuin minäkin: syömme yhden lämpimän aterian päivässä.
Vatsan vetoisuus tällöin melkoinen.
Ex-puolisonikin aina ihmetteli että yritänkö tahallani syödä häntä suohon. Syystäkin ex: ruuan määrä on yksityisasia jota tunnustellaan omien fiilisten, ei ulkopuolisen arvostelijan sanomisten mukaan.
No, ehkä siksi että teen raskasta fyysistä työtä. Katsos kun nainenkin voi tehdä sellaista.
Santsiannoksia en ota, eihän sellainen olisi mahdollistakaan, eikä ole tarvetta. Yksi annos riittää mainiosti. Puolet vihanneksia, loput ruokaa.
Mielenterveysongelmat ovat jänniä. Jollain oireilevat niin, että ensin kritisoidaan toisten pillukarvat, sitten toisten tatskat ja sitten toisten perseet.
Ja semmoista on ressukan koko elämä.

"Puolet vihanneksia, loput ruokaa", kuulostat tyhmältä ja mieheltä. Usein synonyymejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina jaksaa hämmästyttää nämä toisten ruokien kyttääjät. Että kuinka pientä ja tylsää se oma elämä on, kun kaikkea pitää taivastella?
Ja samaa mieltä olen kuin monet ketkuun kirjoittaneet, kyllä ne useammin ovat hoikkia/normaalipainoisia, jotka jättiannoksia vetelevät. Lihavat syö salaattia ja närppii jotain pientä juuri AP:n kaltaisten kyttääjien pelossa ja illalla sitten lähtee taas lapasesta mättäminen, kun ei päivällä kehtaa syödä nälkänsä mukaan.
Itse pääsin aikoinani iltamässyttämisestä eroon vasta, kun aloin syömään reilun aamupalan ja tuhdin lounaan. Paino putosi kuin itsestään, eikä mielitekoja ole.
Lähes kaikki tuntemani reilusti ylipainoiset eivät syö aamupalaa, ei maistu. Se kertoo vaan siitä, että illalla on syöty liikaa ja lounaallakin syövät todella vähän kokoonsa nähden, työnlomassa napostellaan jotain välipalapatukoita tms. Olen itsestänut huomannut, jos syön kevyesti illalla niin aamulla on taatusti nälkä.
Tuo pitää paikkansa. Mutta jos syön kevyesti illalla, herään yöllä nälkääni. Siksi yleensä syön illalla kunnon iltapalan, aamulla ei sitten ole nälkä.
Ei siihen kuole jos muutamana yönä herää nälkään, juo lasin vettä tms. Syöt vasta aamupalan, kyllä se keho pian tottuu uuteen ruokarytmiin, hieman itsekuriahan se vaatii.
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveysongelmat ovat jänniä. Jollain oireilevat niin, että ensin kritisoidaan toisten pillukarvat, sitten toisten tatskat ja sitten toisten perseet.
Ja semmoista on ressukan koko elämä.
Niinpä. Ja toiset vielä ylensyövät itsensä 3XL-kokoiseksi. Ei syödä elääkseen vaan eletään syödäkseen!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun työkaverinainen ainakin syö paljon enemmän kuin minä ja se on hoikka kuin mikä. Kaikki menee läpi.
Minä ja työkaverini syömme lounaalla suuria annoksia, mutta se onkin meille kaikille päivän ainoa lämmin ateria. Olemme kaikki hoikkia/normaalipainoisia. Emme syö välipaloja, ja päivällisen tilalla vain pari leipää. Olemme jutelleet tästä, siitä tiedän.
Kannattaa syödä runsas lounas ja jättää illalla syöminen väliin, niin ei liho.
Ei kai se aika milloin syö vaikuta, vaan energiamäärä suhteessa kulutukseen. Voit syödä nuo kaikki vaikka klo 24 yöllä ja vaikutus on jotakuinkin samanlainen.
Kyllä se ajankohtakin vaan vaikuttaa. Iltasyönti lihottaa. Tästä on useita tutkimuksia.
https://www.iltalehti.fi/elintavat/a/bfc73ed7-f5d0-40bc-8e78-5a6dbc3b4b…;
Ja lähteenä iltapäivälehden artikkeli :D:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattele.
Mä oon syönyt tänään aamulla 3 keitettyä munaa, 3 viipaletta pekonia, 200g kurkkua ja 200g tomaattia.Lounaalla 350g pihviä, kasvisvartaita, iso annos salaattia reilulla majoneesilla
Päivällisellä söin parsakaalia, lohi-kasvisgratiinia(paljon) ja jälkkäriksi karppimutakakkua.
Iltapalaksi 150g savulohta ja 2 munaa.
Olen 173cm ja painan 54kg. Olen syönyt näin vuosia ja vain laihtunut. :D
Sulla tuli kirjoitusvirhe, unohtui ykkönen painosta 😉
Saahan sitä kuvitella. Tuo ruokahan on juurikin sellaista, joka pitää hoikkana.
Söin tällä vkolla saaristolaispöydässä kukkurallisen lautasellisen kaloja, salaatteja ja perunaa. Hain vielä toiselle lautaselle vähän lämpimiä ruokia ja pikkasen lisää kalaa. Tein tämän siitä huollimatta, että joku ap taas paheksui BMI 30 ahteriani.
En todellakaan syö tuollaisia annoksia päivittäin. Toisaalta uskoisin lopulta olevani hoikempi, jos minulla olisi joka päivä helposti saatavilla hyviä kaloja ja kasviksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina jaksaa hämmästyttää nämä toisten ruokien kyttääjät. Että kuinka pientä ja tylsää se oma elämä on, kun kaikkea pitää taivastella?
Ja samaa mieltä olen kuin monet ketkuun kirjoittaneet, kyllä ne useammin ovat hoikkia/normaalipainoisia, jotka jättiannoksia vetelevät. Lihavat syö salaattia ja närppii jotain pientä juuri AP:n kaltaisten kyttääjien pelossa ja illalla sitten lähtee taas lapasesta mättäminen, kun ei päivällä kehtaa syödä nälkänsä mukaan.
Itse pääsin aikoinani iltamässyttämisestä eroon vasta, kun aloin syömään reilun aamupalan ja tuhdin lounaan. Paino putosi kuin itsestään, eikä mielitekoja ole.
Lähes kaikki tuntemani reilusti ylipainoiset eivät syö aamupalaa, ei maistu. Se kertoo vaan siitä, että illalla on syöty liikaa ja lounaallakin syövät todella vähän kokoonsa nähden, työnlomassa napostellaan jotain välipalapatukoita tms. Olen itsestänut huomannut, jos syön kevyesti illalla niin aamulla on taatusti nälkä.
Tuo pitää paikkansa. Mutta jos syön kevyesti illalla, herään yöllä nälkääni. Siksi yleensä syön illalla kunnon iltapalan, aamulla ei sitten ole nälkä.
Ei siihen kuole jos muutamana yönä herää nälkään, juo lasin vettä tms. Syöt vasta aamupalan, kyllä se keho pian tottuu uuteen ruokarytmiin, hieman itsekuriahan se vaatii.
Urpo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattele.
Mä oon syönyt tänään aamulla 3 keitettyä munaa, 3 viipaletta pekonia, 200g kurkkua ja 200g tomaattia.Lounaalla 350g pihviä, kasvisvartaita, iso annos salaattia reilulla majoneesilla
Päivällisellä söin parsakaalia, lohi-kasvisgratiinia(paljon) ja jälkkäriksi karppimutakakkua.
Iltapalaksi 150g savulohta ja 2 munaa.
Olen 173cm ja painan 54kg. Olen syönyt näin vuosia ja vain laihtunut. :D
Sulla tuli kirjoitusvirhe, unohtui ykkönen painosta 😉
Huomaa ettei suurinosa ihmisistä ymmärrä kevyesti syömisestä mitään. Tuossa on hädintuskin 1500kilokaloria. Salaattia, kasviksia, kananmunaa, kalaa.. kaikkea kevyttä ja terveellistä.
Kommenteista päätellen 3/4 osaa vastaajista on ylipainoisia..😏
Vierailija kirjoitti:
Mä en ikinä ole nähnyt lihavan syövän isoja annoksia. En työpaikalla, en ravintolassa enkä opiskelijaruokalassa. Päinvastoin, usein annokset hyvin pieniä ja terveellisiä. Sellaisia, että varmasti jää nälkä. Olen itsekin joskus harrastanut tuota, kun en kehdannut ottaa ihmisten ilmoilla enempää ruokaa...
Käypä Raxissa joskus.
Vierailija kirjoitti:
Pystykahvit ja leipä vessassa istuessa. Ei muita taukoja ja silti olen lihava. Mitäs nyt?
Et liiku eli ala uimaan ja käymään kuntosalilla ja kävely, fillarointi. Alkaa läsät tippumaan ja kiinteytystä.
Vierailija kirjoitti:
Ei se Australian mantereen kokoinen ahteri ihan tyhjästäkään tule.
Ameriikassa joillain naisilla on niin iso peffa että pakarat ovat eri aikavyöhykkeillä.
Se on kaunista kun ne menee niillä moottoroiduilla pyörätuoleilla walmartissa
Syön paljon, koska treenaan kovaa ja kehossani on paljon lihasmassaa suhteessa rasvaan. Aineenvaihdunta toimii myös hyvin. Mitäs jos ap keskittyisi vain omaan syömiseensä?