Parisuhdevääntö: kumpi toimi väärin?
Mieheni kysyi minua mökille. Hän tykkää tissutella, kuten tällä kesälomalla lähes joka päivä. Esim. Pullo viiniä menee illassa. Juotuaan saattaa puhe vähän sammaltaa, mutta muuten pysyy omana rauhallisena itsenään, ehkä vähän helpommin esim. loukkaantuu normi sanomisista kuin selvin päin.
Itselläni on lääkitys, jonka takia en voi isommin juoda. Kysyin mieheltä, miten hän aikoo juoda mökillä, että mahtaako haluta juoda enemmänkin vai maltillisemmin. Koska en itse voi kovasti humaltua, olisin vähän outsider siinä vierellä sitten, jos mies ottaisi "selkeät humalat". No tämä oli mieheni mielestä kontrollointia jota hän ei kuuntele, eikä kuulemma aio laseja laskea. Yritin selittää, etten häntä kontrolloinut, vaan mietin, lähdenkö itse mukaan. Ei auttanut. Saan kuulemma jäädä kotiin, kun alan häntä näin "pompottamaan".
Olen ollut vähän huolissani miehen tissuttelusta aiemmin ja kertonut huolestani hänelle. Aihe on punainen vaate.
Olinko kontrolloiva akka vaiko mieheni käytös tylyä? Olisi ollut hienoa kuulla vaikka vastauksena että "otan kyllä alkoholia, mutten enempiä, etenkin kun sinäkään et nyt voi ottaa" tms. Olisko ollut liikaa mieheltä odotettu?
Voi kuulostaa pieneltä asialta muttei ole sitä. Mielipiteitä?
Kommentit (107)
No kirjoita miehellesi kirje. Ja anna lukea rauhassa.
Kerro siinä muutama esimerkki mikä miehen juomisessa haittaa esim määrien suureneminen ja juontikertojen tihentyminen ja näiden vaikutus miehen terveyteen. Tai se että miehen seura ei ole kiinnostavaa kun sammaltaa eikä oikein pysty keskustelemaan humalassa.
Ja ehdottomasti kerro että pahiten haittaa miehen kyvyttömyys keskustella rauhallisesti asiasta ym. Esimerkiksi vaikka tämä mökkijuttu.
Jos ei auta niin...
Laita miehen teiniäiti lapsineen mukaan mökille, saavat yhdessä ryypiskellä ja parantaa maailmaa.
Niin surullista. En haluaisi menettää tätä suhdetta. Noloa kysyä palstalta tällaisia, mutta kyllä täältä jotain yleistä kaikua asiaan saa. En sitten tiedä, onko yleistettävissä oleva näkemys just tällä otannalla... mutta aika selkeästi tunnutte ajattelevan, että miehen juominen on runsasta. Olen yrittänyt antaa mahdollisimman realistisen kuvan, ilman tippaakaan liioittelua. Rakastan tätä miestä, mutten kylmäkiskoista selän kääntämistä heti kun hänelle ehkä haastavaa aihetta lähestytään.
Kiitos hyvistä kommenteista, puolesta ja vastaan. Luen lisääkin, mielenkiinnolla.
Minusta ap:n kannattaisi jo hakeutua johonkin al-anoniin, koska tuo, että omiin tekemisiin (menenkö mökille) jo vaikuttaa toisen alkoholinkäyttö, ei ole "tervettä" lähisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Miten juomisen jälkeinen päivä? Onko aamusta asti esim. ajokuntoinen? Pystyykö normaaleihin toimiinsa?
Tästäkin paljon riippuu, miten häiritseväksi juominen muuttuu yhteisen arjen kannalta.
Miehen teiniäiti on kyllä ajokuntoinen.
Pystyy ehkä huolehtimaan lapsestaan, vaikka ei haluaisi.
Vierailija kirjoitti:
Niin surullista. En haluaisi menettää tätä suhdetta. Noloa kysyä palstalta tällaisia, mutta kyllä täältä jotain yleistä kaikua asiaan saa. En sitten tiedä, onko yleistettävissä oleva näkemys just tällä otannalla... mutta aika selkeästi tunnutte ajattelevan, että miehen juominen on runsasta. Olen yrittänyt antaa mahdollisimman realistisen kuvan, ilman tippaakaan liioittelua. Rakastan tätä miestä, mutten kylmäkiskoista selän kääntämistä heti kun hänelle ehkä haastavaa aihetta lähestytään.
Kiitos hyvistä kommenteista, puolesta ja vastaan. Luen lisääkin, mielenkiinnolla.
Jos et usko palstalaisia, niin tee netissä AUDIT-testi ja vastaa siihen kuin olisit miehesi (eli vastaa testiin siten mikä kuvaa miehesi tilannetta). Siitä saat tuloksen, että onko miehen tilanne hälyttävä vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Juominen on jatkunut läpi vuoden, ei jokailtaisena, mutta useana iltana viikossa. Sen verran, että itseäni on alkanut kyllästyttää se viinin lorina lasiin ja tupakalla istuskelu tunti toisen jälkeen kun on vapaailta. Keski-iässä yksi illanistujaissessio pidemmällä kaavalla ja pienessä humalassa riittäisi mulle. Mutta mies nappaa vähintään kevyen humalan kahtena-kolmena iltana viikossa kesäloma-ajan ulkopuolellakin. Nyt lomalla tosiaan on juonut useampana iltana, kuin ei ole juonut. Olisiko tällainen teille liikaa, vai olenko ankea tiukkapipo?
Kostean illan jälkeen ei ole välttämättä ajokunnossa vielä keskipäivälläkään. Hoitaa kyllä kaikki velvollisuutensa ylireippaasti. Mutta vapaahetket ovat märkiä.
Ap
Hoitaa myös tyttärensä lapsen adoption ylireippaasti.
Ap kirjoittaa, että mies on humalassa arkiviikoilla (eli ei-loma-aikana) 2-3 iltaa viikossa, joka viikko. Eli myös joka viikko yhtenä iltana ennen työaamua. Lähes joka ilta juo ainakin pari kaljaa. Lomalla mies juo itsensä humalaan vielä useammin. Ihan kunnon alkoholismia tuo on.
12 pistettä, riskit selvästi kasvaneet. "Alkoholin käyttöösi liittyy riskejä, jotka voivat vaarantaa terveyttäsi. Sinun kannattaa aloittaa alkoholinkäytön tarkkailu.". Tein kyselyn mieheni ominaisuudessa, vastasin hänen yleisen kulutuksen mukaan, nyt kesälomalla on mennyt enemmän. Ja sanotaanko, etten nyt ainakaan liioitellut vastauksissa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Niin surullista. En haluaisi menettää tätä suhdetta. Noloa kysyä palstalta tällaisia, mutta kyllä täältä jotain yleistä kaikua asiaan saa. En sitten tiedä, onko yleistettävissä oleva näkemys just tällä otannalla... mutta aika selkeästi tunnutte ajattelevan, että miehen juominen on runsasta. Olen yrittänyt antaa mahdollisimman realistisen kuvan, ilman tippaakaan liioittelua. Rakastan tätä miestä, mutten kylmäkiskoista selän kääntämistä heti kun hänelle ehkä haastavaa aihetta lähestytään.
Kiitos hyvistä kommenteista, puolesta ja vastaan. Luen lisääkin, mielenkiinnolla.
Alkoholistin puoliso on usein jollain tavalla läheisriippuvuudesta kärsivä itse. Joku syy sille on, että pystyt rakastamaan alkoholistia, kaikki eivät pysty vaan poistavat alkoholistin heti elämästään. Se kylmä selänkääntäminen on ihan samalla lailla oikea osa sitä miestä kuin joku hyvä puolikin.
Vierailija kirjoitti:
12 pistettä, riskit selvästi kasvaneet. "Alkoholin käyttöösi liittyy riskejä, jotka voivat vaarantaa terveyttäsi. Sinun kannattaa aloittaa alkoholinkäytön tarkkailu.". Tein kyselyn mieheni ominaisuudessa, vastasin hänen yleisen kulutuksen mukaan, nyt kesälomalla on mennyt enemmän. Ja sanotaanko, etten nyt ainakaan liioitellut vastauksissa.
Ap
Eli vähättelit. Ja miksi et vastannut lomakäytön mukaan?
Ap et uskalla katsoa totuutta silmiin.
Ap. Sinulla on juoppo mies ja itse olet kontrolloiva akka. Jos ette osaa hakea apua, tilanne kehittyy. Miehesi juo entistä enemmän. Syynä kontrolloiva akka. Sädekehä akan pään päällä kirkastuu. Hänhän on niin hyvä ihminen juopon miehen rinnalla. Mene itse al anon -ryhmään. Alkoholistien läheisille tarkoitettu ryhmä. Siellä opit, miten hoidat itseäsi. Miehesi juomiseen et pysty vaikuttamaan mitenkään.
Vuosien mittaan ole tuttavapiirissä pari tapausta joutunut seuraamaan, joissa säännöllinen runsaahko alkoholinkäyttö on koko ajan lisääntynyt.
Väkivaltaisia kumpikaan mies ei olleet, joten sikäli aluksi ollut helpompi sietää. Lopulta kännääminen on alkanut jo lounaskaljoilla työpäivänä. Illat olleet melko tokkuraisia.
Alkoholi lopulta johtanut sekä työpaikan että perheen menettämiseen.
AP:n tapauksessa vaikuttaisi olevan riski että alkoholi tulee ajan mittaa ottamaan vielä vahvemman roolin, ellei mies ymmärrä lopettaa.
Vierailija kirjoitti:
Sinä toimit väärin. "Olisin halunnut kuulla vastauksena..." Älä kysy kysymyksiä joihin et halua rehellistä vastausta.
En itsekään lähtisi puolison kanssa yhtään minnekään, jos lomalla täytyisi alkaa laskemaan laseja jo ennen reissuunlähtöä. Ahdistavaa ja todellakin kontrolloivaa.
Jep. Yleensä en juo ja voi mennä huomaamatta vuosi etten juo pisaraakaan, mutta varmasti sillä mökkireissulla jossa EI SAISI juoda niin tekisikin mieli.
On eri asia kysyä toisen ajatusta reissujuomisen määrästä siksi, että miettii omaa lähtemistään mukaan jos joutuisi mökillä toisen kanssa eri aaltopituudelle alkoholin oton takia. En sanonut miehelle, etten halua hänen juovan. Ja vielä, hän ei siis ikinä örvellä, mutta hänelle rentoutuminen on usein yhtä kuin lasi kädessä pitkin iltaa. Esim. Viikkosiivouksen tekee tissutellen enemmän tai vähemmän, juo yleensä kotona eikä tarvitse siihen kaveria. Lasi kädessä on kaveri ja tupakka toinen. Ottaa mieluummin kotihiprakat yksin kuin esim. ottaisi tuttaviinsa yhteyttä ja tapaisi heitä. Yksin saa toki olla, mutta minä koen tahatonta yksinäisyyttä kun huomaan, että hänelle se kevyt humala on raivokas ihmisoikeus usein parisuhdeiltoinakin (asumme erillään), jos häntä huvittaa ottaa, vaikka itse en haluaisi/voisi ottaa. Ja tähän en saa puuttua.
Alustuksessani mainitsin viinipullon illassa. Tarkensin määrää sitten myöhemmin, pulloa ei siis joka ilta mene "vain" ehkä parina tai jopa kolmenakin iltana viikossa lomien ulkopuolella. Ja usein pe-la-iltoina enemmän. Huomaan että mulla on jotenkin morkkis että olisin liioitellut määrää. Hän siis hoitaa velvollisuutensa. Ei juo ikinä liikaa jos pitää ajaa aikaisin aamulla. Kuitenkin tosi usein kun illalla soitellaan, huomaan äänestä että on ottanut useamman lasin.
Tämä elämäntapa on kuitenkin sen verran toistuva, että ihan sama mitä hän tekisi yhtä paljon, esim. Kokoaisi pienoismalleja tai ihan mitä vaan, olisin ehkä tympääntynyt ja kokisin että jään tavallaan usein toiseksi. Nyt se on tissuttelu, josta tietysti on ihan terveysriskinsäkin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ap. Sinulla on juoppo mies ja itse olet kontrolloiva akka. Jos ette osaa hakea apua, tilanne kehittyy. Miehesi juo entistä enemmän. Syynä kontrolloiva akka. Sädekehä akan pään päällä kirkastuu.
Taidat itsekin olla alkoholisti? Heillä on tapana etsiä syitä juomiselleen muista ihmisistä. Yleensä se on puolison vika. Vaikka tuo puoliso vaihtuisi tiuhaankin.
Vierailija kirjoitti:
Voi ei, kirjoitin "keski-iässä yksi illanistujaissessio pidemmällä kaavalla ja pienessä humalassa riittäisi mulle", tuosta unohtui sana VIIKOSSA. Ei koko keski-iän aikana😂
Ap
Kännäysillat keski-ikäisten kesken joka viikko kuulostaa sekin tosi paljolta! Onkohan lähipiirisi muutenkin liian viinaan menevää? Olisiko aika etsiä muunlaisia piirejä? Ja siis itsekin olen tissuttelija ja useimpina päivinä otan ainakin lasin viiniä illalla, mutta en jaksaisi kosteita illanviettoja joka viikko!
Vierailija kirjoitti:
Niin surullista. En haluaisi menettää tätä suhdetta. Noloa kysyä palstalta tällaisia, mutta kyllä täältä jotain yleistä kaikua asiaan saa. En sitten tiedä, onko yleistettävissä oleva näkemys just tällä otannalla... mutta aika selkeästi tunnutte ajattelevan, että miehen juominen on runsasta. Olen yrittänyt antaa mahdollisimman realistisen kuvan, ilman tippaakaan liioittelua. Rakastan tätä miestä, mutten kylmäkiskoista selän kääntämistä heti kun hänelle ehkä haastavaa aihetta lähestytään.
Kiitos hyvistä kommenteista, puolesta ja vastaan. Luen lisääkin, mielenkiinnolla.
En sanoisi, että se olisi kovin runsasta, vielä. Mutta huonompi homma se, että juo jatkuvasti. Juominen menee kaiken muun edelle. Vähäinenkin juominen pehmittää päätä kaiken aikaa ja vaikuttaa käytökseen jossakin vaiheessa. Jo nyt mies suuttuu niin röyhkeästä ehdotuksesta, että olisi edes muutaman päivän juomatta. Se on paha, todella paha!
Luepa aloituksesi uudestaan! Voisiko mies tuon selväsanaisemmin ilmaista, että juominen on hänelle tärkeämpi kuin sinä? Tarkoittaa sitä, että valintatilanteesssa mies valitsee juomisen, ei sinua.
Alkoholismi, tai sitten alkava sellainen. Aina jos suuttuu alkoholin juomisesta huolestuessa, on ongelma. Tai no ei nyt ihan aina, mutta 99% tapauksista se on ongelma. Silloin ei välttämättä, jos vaikka koko elämän ajan on rajoitettu kaikkea elämässä ja sitten saa itse päättää ja kumppani alkaakin "rajoittaa" voi suuttua vaikkei olisi ongelmaa asian kanssa. Mutta silloin on muuta ongelmaa, tunteiden kanssa.
Minä käytin hyvin harvoin alkoholia, otin silloin kuin huvitti, pari kertaa vuodessa. Sitten aloin ottaa kesäisin enemmän kun oli hyvät ilmat, sitten oli aina jotakin minkä takia oli hyvä syy ottaa. Kun huomasin suuttuvani siitä, että mieheni sanoi, että tarvitseeko nyt taas ottaa, lopetin kokonaan pitkäksi aikaa. En ottanut yhtään useampaan vuoteen, tänä vuonna olen ottanut taas silloin tällöin, mutta tarkkaillut itseäni koko ajan. Jos huomaan taas, että alkaa ärsyttää jos en voi ottaa kun huvittaisi, sitten lopetan.
En tiedä onko minulla alkava alkoholismi vai johtuuko tämä elämäni ensimmäisistä 20 vuodesta, kun lapsuudenperheeni kontrolloi kaikkea tekemistäni, mutta minulla on riski sairastua alkoholismiin, koska äitini on alkoholisti. Siksikin seuraan todella tarkkaan nyt tunteitani, alkon kulutusta ja itseäni muutenkin tämän suhteen.