"25-vuotiaasta ylöspäin on sopiva ikä äidiksi, olet vielä vähän liian nuori" Mitä, ai miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ehtinyt lukea koko ketjua, vastaan vain aloitukseen.

Olen jokseenkin samaa mieltä tuon kommentoijan kanssa, kuitenkaan väittämättä etteikö nuorempi kuin 25v. voisi olla hyvä äiti.

Minä olen nyt 27-vuotias ja ihan vain henkilökohtainen kokemukseni on se, että ikävuosien 18-25 välillä muutuin ja kehityin vielä aivan VALTAVASTI. Koko ajatteluni ja elämänkatsomukseni olivat täysin erilaisia 20-vuotiaana ja 25-vuotiaana.

Olen varma, että jos olisin saanut lapsen 20v., olisin tehnyt parhaani ja antanut kaikkeni ja ollut hyvä äiti silloinkin. Kuitenkin uskon, että nyt 25+ olen silti huomattavasti parempi äiti kuin mitä olisin ollut parikymppisenä.

Olen nyt valtavasti kypsempi, rennompi (parikymppisenä kaikki oli mustavalkoista), tiedän mitkä arvot elämässä ovat minulle tärkeitä, tiedän mitä haluan esimerkiksi perhe-elämältä ja parisuhteelta (!!). Vasta 25-vuotiaasta eteenpäin olen tuntenut olevani oikeasti kypsä valitsemaan sen sopivan puolison itselleni ja näkemään, mitkä ominaisuudet miehessä todella ovat tärkeitä ja kestävän parisuhteen edellytyksiä.

Ketjun alussa joku sanoi, että ihmisen aivot kehittyvät 25-vuotiaaksi saakka, ja tämä vastaa omaa kokemustani 100%. Tuntuu että vasta noin 25v. kieppeillä todella "tulin omaksi itsekseni".

Mielestäni on hyvä että ensin löytää itsensä ja aikuistuu kunnolla, ennen kuin ottaa toisen ihmisen elämän vastuulleen.

Toki jollain tämä prosessi voi tapahtua jo hyvin nuorena! Mutta uskon, että suurimmalla osalla se suunnilleen tällaista keskivertotahtia kuten minulla.

Minulla on 19 ja 23 vuotiaat lapset. Kun heitä katselee ei toivoisi heidän ihan vielä lapsia tekevän. Toivoisin ensin heidän löytävän paremmin itsensä, matkustelevan, tekevän kaikkea sitä mitä haluavat ilman suurta vastuuta lapsesta. Opiskeluaikanani näin muutamia äitejä jotka opiskelivat lastenteon ohessa. Osalla tuo näytti menevän hyvin OK, muutama oli selvästi kateellinen meille lapsettomille jotka olimme vapaita menemään ja tulemaan, opiskelemaan ulkomailla jne. Eli varmaan tässäkään ei ole yleistotuutta, ihminen voi olla hyvin kypsä vanhemmuuteen nuorena, mutta varmaan suurempi osa kohorttia ei ole. Erityisesti hyvin nuorena tehdyt lapset näyttävät olevan kehnossa asemassa, parisuhteet eivät kestä, yh-äidit eivät kykene lapsiaan kunnolla huolehtimaan jne. Näitä esimerkkejä näin tyttären kaverin kavereilla, nuo vauvat on jo aikaa huostaanotettuja.

Musta on hassua että ulkopuoliset ihmiset toivoo/ei toivo että joku tekisi jossain iässä lapsia. Mitä jos sun lasten suurimpana haaveena on saada oma lapsi, toivotko silti etteivät vielä saisi?

Mulle oma perhe (aviomies ja oma lapsi) on ollut suurin unelma käytännössä koko elämän ajan. Me yritettiin lasta lähes puoli vuotta ennen kuin "tärppäsi", eli mistään sattumankaupastakaan ei ollut kyse. Nyt koen toteuttaneeni kaikkein suurimman unelmani ja elämä tuntuu aivan ihmeellisen nautinnolliselta. En ole koskaan kokenut eläväni näin "huipulla" kuin nyt kun vihdoin sain sen mistä olen aina unelmoinut. Tietenkin lapsen hoitamiseen liittyy paljon aikaa, vaivaa, huonoja yöunia ja syömättömiä aterioita, mutta ne ei merkkaa mulle negatiivisessa mielessä oikeastaan mitään tän onnen ohella.

ap

ap

Vierailija kirjoitti:

Itse sain esikoiseni 19-vuotiaana. Eipä minulle ketkään muut kommentoineet kuin jotkut juopot kerran bussipysäkillä, että "Ihan lapsi oot itsekkin, voi voi." :D ja raskauden ja synnytyksen aikana henkilökunta puhui "nuoresta äidistä" mutta ei mitenkään negatiiviseen sävyyn.

Elämänmuutos oli raskas, vauva muuten helppo.

Nyt 8 vuotta myöhemmin syntyi toinen ja osaan ihan eri tavalla nauttia vauva-ajasta, mutta sillä tuskin on mitään tekemistä iän kanssa. Ekan vauvan kanssa kaikki oli opettelua ja se elämänmuutos nimenomaan oli se shokki.

Minulla jotakuinkin sama tarina ja oma kokemukseni on kyllä se, että nimenomaan oma ikä ja kypsyminen ovat olleet isossa roolissa siinä, että toisen lapsen vauva-aika on sujunut paljon soljuvammin ja siitä on osannut nauttia ihan eri tavalla. Yhtä rakkaita ovat tietysti kumpikin lapsi, mutta kyllä vaan kypsemmällä iällä osaa itse suhtautua asioihin niin paljon rennommin ja arvostaa ihan eri tavalla. Itse sain lapseni 20v. ja 28v.

Vierailija kirjoitti:

Ap:n viesteistä huomaa sen että hän on nuori. Nimenomaan sellainen kypsyys, levollisuus vielä uupuu hänen ajattelustaan ja puheestaan. Ei silti tarkoita etteikö voisi olla hyvä äiti. Ei se vauva/pikkulapsi paljoa muuta tarvitse kuin turvallisen kodin, syliä, äidin joka on läsnä eikä tee kovin suuria huonoja ratkaisuja (esim. talous, parisuhdeasiat) tulevaisuutta ajatellen. Kyllä tällainen jo monelta nuorelta aikuiselta onnistuu.

Toisen profilointi muutaman nettiviestin perusteella ei liene kovin luotettava tapa tehdä analyysia toisen ihmisen kypsyydestä äidiksi. Tietenkin kieli muuttuu ja siitä voi ehkä päätellä jotain henkilön biologisesta iästä ja elinympäristöstä, muttei henkisestä kypsyydestä. Se minkä sinä tulkitset viestin perusteella kypsyydeksi ja levollisuudeksi saattaa hyvin olla vaikka 12-vuotiaan vitsailua.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse sain esikoiseni 19-vuotiaana. Eipä minulle ketkään muut kommentoineet kuin jotkut juopot kerran bussipysäkillä, että "Ihan lapsi oot itsekkin, voi voi." :D ja raskauden ja synnytyksen aikana henkilökunta puhui "nuoresta äidistä" mutta ei mitenkään negatiiviseen sävyyn.

Elämänmuutos oli raskas, vauva muuten helppo.

Nyt 8 vuotta myöhemmin syntyi toinen ja osaan ihan eri tavalla nauttia vauva-ajasta, mutta sillä tuskin on mitään tekemistä iän kanssa. Ekan vauvan kanssa kaikki oli opettelua ja se elämänmuutos nimenomaan oli se shokki.

Minulla jotakuinkin sama tarina ja oma kokemukseni on kyllä se, että nimenomaan oma ikä ja kypsyminen ovat olleet isossa roolissa siinä, että toisen lapsen vauva-aika on sujunut paljon soljuvammin ja siitä on osannut nauttia ihan eri tavalla. Yhtä rakkaita ovat tietysti kumpikin lapsi, mutta kyllä vaan kypsemmällä iällä osaa itse suhtautua asioihin niin paljon rennommin ja arvostaa ihan eri tavalla. Itse sain lapseni 20v. ja 28v.

Mä olen ainakin nauttinut tästä vauva-ajasta ihan valtavasti. Suurella innolla odotan mitä tuleman pitää lapsen kasvaessa, vaikka pienellä haikeudella samalla hyvästelen sitä mikä on jo ohitettua aikaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n viesteistä huomaa sen että hän on nuori. Nimenomaan sellainen kypsyys, levollisuus vielä uupuu hänen ajattelustaan ja puheestaan. Ei silti tarkoita etteikö voisi olla hyvä äiti. Ei se vauva/pikkulapsi paljoa muuta tarvitse kuin turvallisen kodin, syliä, äidin joka on läsnä eikä tee kovin suuria huonoja ratkaisuja (esim. talous, parisuhdeasiat) tulevaisuutta ajatellen. Kyllä tällainen jo monelta nuorelta aikuiselta onnistuu.

Toisen profilointi muutaman nettiviestin perusteella ei liene kovin luotettava tapa tehdä analyysia toisen ihmisen kypsyydestä äidiksi. Tietenkin kieli muuttuu ja siitä voi ehkä päätellä jotain henkilön biologisesta iästä ja elinympäristöstä, muttei henkisestä kypsyydestä. Se minkä sinä tulkitset viestin perusteella kypsyydeksi ja levollisuudeksi saattaa hyvin olla vaikka 12-vuotiaan vitsailua.

ap

Tätä juuri tarkoitan. Kovin kiihkeä olet, etkä ole valmis harkitsemaan sitä mahdollisuutta, jonka moni täällä on ottanut esille, että 21v. jälkeen useilla tapahtuu vielä aivan valtavaa henkistä kehitystä jolla todella voi olla vaikutusta äitinä oloon.

En sano ettetkö olisi hyvä äiti, päinvastoin uskon että olet, sen perusteella kuinka rakastavasti puhut vauvastasi.

Mutta tuollainen "tiedän kaiken ja olen kypsä" -ajattelu on tyypillistä juurikin epäkypsille nuorille aivoille. Minulla oli sama mentaliteetti iässäsi.

"Kun lakit päähän vedettiin, kaikesta kaikki tiedettiin. Mitä vanhemmiksi vartutaan, sitä tyhmemmiksi muututaan."

- Lainaus Anssi Kelan biisistä :)

Samaa mieltä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n viesteistä huomaa sen että hän on nuori. Nimenomaan sellainen kypsyys, levollisuus vielä uupuu hänen ajattelustaan ja puheestaan. Ei silti tarkoita etteikö voisi olla hyvä äiti. Ei se vauva/pikkulapsi paljoa muuta tarvitse kuin turvallisen kodin, syliä, äidin joka on läsnä eikä tee kovin suuria huonoja ratkaisuja (esim. talous, parisuhdeasiat) tulevaisuutta ajatellen. Kyllä tällainen jo monelta nuorelta aikuiselta onnistuu.

Toisen profilointi muutaman nettiviestin perusteella ei liene kovin luotettava tapa tehdä analyysia toisen ihmisen kypsyydestä äidiksi. Tietenkin kieli muuttuu ja siitä voi ehkä päätellä jotain henkilön biologisesta iästä ja elinympäristöstä, muttei henkisestä kypsyydestä. Se minkä sinä tulkitset viestin perusteella kypsyydeksi ja levollisuudeksi saattaa hyvin olla vaikka 12-vuotiaan vitsailua.

ap

Tätä juuri tarkoitan. Kovin kiihkeä olet, etkä ole valmis harkitsemaan sitä mahdollisuutta, jonka moni täällä on ottanut esille, että 21v. jälkeen useilla tapahtuu vielä aivan valtavaa henkistä kehitystä jolla todella voi olla vaikutusta äitinä oloon.

En sano ettetkö olisi hyvä äiti, päinvastoin uskon että olet, sen perusteella kuinka rakastavasti puhut vauvastasi.

Mutta tuollainen "tiedän kaiken ja olen kypsä" -ajattelu on tyypillistä juurikin epäkypsille nuorille aivoille. Minulla oli sama mentaliteetti iässäsi.

"Kun lakit päähän vedettiin, kaikesta kaikki tiedettiin. Mitä vanhemmiksi vartutaan, sitä tyhmemmiksi muututaan."

- Lainaus Anssi Kelan biisistä :)

Mistä ihmeestä olet saanut tuollaisen käsityksen mun puheista? Puhehan oli jo otsikonkin mukaan "sopivasta iästä äidiksi".  Ihminen muuttuu aivan läpi elämän, ja varmasti jokainen on jollain tavalla erilainen 20-, 30- ja 40-vuotiaana. Sitä onko muutos iän mukana lapsen kannalta "hyvään" vai "huonoon" suuntaan, ei kukaan voi sanoa etukäteen. Mä tiedän, todellakin tiedän, olevani sopiva äidiksi tälle lapselleni, juuri nyt, tässä iässä, tänään ja vastaisuudessa. En ole mitään muuta, tai varsinkaan kaikkea, missään väittänyt tietäväni. Olet siis tehnyt jotain omia inhottavia ennakkoluuloisia oletuksiasi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n viesteistä huomaa sen että hän on nuori. Nimenomaan sellainen kypsyys, levollisuus vielä uupuu hänen ajattelustaan ja puheestaan. Ei silti tarkoita etteikö voisi olla hyvä äiti. Ei se vauva/pikkulapsi paljoa muuta tarvitse kuin turvallisen kodin, syliä, äidin joka on läsnä eikä tee kovin suuria huonoja ratkaisuja (esim. talous, parisuhdeasiat) tulevaisuutta ajatellen. Kyllä tällainen jo monelta nuorelta aikuiselta onnistuu.

Toisen profilointi muutaman nettiviestin perusteella ei liene kovin luotettava tapa tehdä analyysia toisen ihmisen kypsyydestä äidiksi. Tietenkin kieli muuttuu ja siitä voi ehkä päätellä jotain henkilön biologisesta iästä ja elinympäristöstä, muttei henkisestä kypsyydestä. Se minkä sinä tulkitset viestin perusteella kypsyydeksi ja levollisuudeksi saattaa hyvin olla vaikka 12-vuotiaan vitsailua.

ap

Tätä juuri tarkoitan. Kovin kiihkeä olet, etkä ole valmis harkitsemaan sitä mahdollisuutta, jonka moni täällä on ottanut esille, että 21v. jälkeen useilla tapahtuu vielä aivan valtavaa henkistä kehitystä jolla todella voi olla vaikutusta äitinä oloon.

En sano ettetkö olisi hyvä äiti, päinvastoin uskon että olet, sen perusteella kuinka rakastavasti puhut vauvastasi.

Mutta tuollainen "tiedän kaiken ja olen kypsä" -ajattelu on tyypillistä juurikin epäkypsille nuorille aivoille. Minulla oli sama mentaliteetti iässäsi.

"Kun lakit päähän vedettiin, kaikesta kaikki tiedettiin. Mitä vanhemmiksi vartutaan, sitä tyhmemmiksi muututaan."

- Lainaus Anssi Kelan biisistä :)

Kuule, ihmisellä voi tapahtua valtavaa kehitystä vielä sen maagisen 25 ikävuoden jälkeenkin. Pitäisikö lapsentekoa lykätä loputtomiin vain sen takia, että on varmasti täydessä henkisessä kapasiteetissaan?

Ap vaikuttaa kypsemmältä kuin sinä ilmeisesti olit hänen iässään. Ei siis kannata yleistää, ihmiset ovat erilaisia ja kypsyvät eri tahtiin.