Neuvokaa mitä teen väärin yksivuotiaan lapseni kanssa? Tappelee kaikessa vastaan
Meillä on 1v 4kk ikäinen lapsi, ja arki on muuttunut todella väsyttäväksi. Lapsi "tappelee" kaikessa vastaan joka päivä ja koko ajan. Eli mitä tahansa pitäisi tehdä, niin hän nostaa siitä itkuraivarit. Siis selvästi itkee raivoissaan. Jos pitäisi mennä syöttötuoliin, jotta voitaisiin syödä, niin tulee itkuraivarit ja rimpuilee niin, että en saa häntä millään sinne syöttötuoliin (jos laittaisin väkisin, niin lasta sattuisi joten en laita). Jos pitäisi istua hetki lattialla paikallaan eikä kiipeillä huonekaluissa, niin tulee itkuraivarit. Ainoa asia kotona sisällä jossa lapsi on iloinen ja tyytyväinen on se, kun hän yrittää kiipeillä huonekaluissamme. Ja sitä iloa kestää sen pari sekuntia, koska sitten on pakko ottaa lapsi syliin, koska hän ei osaa edes kunnolla kävellä joten vain putoaa ja satuttaa itsensä, jos saisi kiipeillä.
Tänään lapseni on itkenyt raivoitkua minulle jo ainakin neljä tuntia, kaksi niistä ilman taukoa. Itkun aiheutti tänään se, että laitoin lapsen pinnasänkyyn käydäkseni nopeasti pissalla. Yritin saada hänet sinne ensin laulun ja leikin avulla lelujen kanssa, mutta raivostui heti. Sitten kokeilin, jos tulisikin syöttötuolissa mukaani vessaan, raivostui siitäkin. Oli pakko vain laittaa pinnasänkyyn, jotten pissaisi housuuni, mutta sen minuutin aikana ehti sitten tikahtua itkuunsa niin, että oksensi sinne pinnasänkyyn itkun takia. Jotta olisin saanut ne lakanat vaihdettua, minun olisi pitänyt saada hänet vaikka syöttötuoliin tai hetkeksi pysymään paikallaan lattialla, mutta ei onnistunut, koska tuli uusi itkuraivari.
Toisen itkun aiheutti se, kun olisin laittanut hänet syöttötuoliin tehdäkseni hänelle lounasta (jossa olisi mennyt noin 30 sek, koska lounas piti vain lämmittää mikrossa). Sama toistuu joka päivä, on toistunut jo kuukausia. Me ei useinkaan päästä koko päivänä edes ulos, koska jotta pääsisimme ulos, niin lapsen pitäisi olla muutama minuutti jossain, jotta voisin laittaa jonkun ruoan tai pukea itse tai käydä vessassa ja pestä hampaani. Se ei monesti onnistu ollenkaan, koska kun vain yritän laittaa hänet johonkin, missä hän ei heti pysty kiipeämään huonekaluihin, niin sekunnissa tulee raivoitku, joka sitten vain kestää ja kestää ja välillä päättyy oksentamiseen.
Olen aivan loppu. Yritän keksiä kaikkea kivaa hänelle, leluja, leikkejä, sylittelyjä, laulamista, yhdessäoloa, lempiruokia ja vaikka mitä, jotta hänellä olisi hyvä mieli, mutta ei onnistu, kun en saa häntä mihinkään edes laittaakseni sitä ruokaa nopeasti. Yritän joka päivä viedä hänet muutaman kerran leikkipuistoon, ja jos joskus sinne pääsemme niin lapsi on heti iloinen ja tyytyväinen ja rauhallinen lapsi siellä, kunnes pitäisi lähteä kotiin tai syödä siellä eväitä tms muuta kuin leikkiä ja keinua. Jo vauvana oli vähän merkkejä tällaisesta voimakkaasta omasta tahdosta, mutta tilanne on vaikeutunut koko ajan. Lapsi on saanut aivan varmasti riittävästi huomiota ja silittelyä ja läsnäoloa, mutta en kuitenkaan ole antanut hänen määrätä minua "oikuttelulla". Kaikkiin itkuihin olen aina reagoinut ja sylitellyt, mutta kiukkuitkulla hän ei kuitenkaan ole saanut aina tahtoaan läpi (välillä on, mutta silloin olen tarkoituksella antanut tehdä mitä on halunnut).
Mitä teen väärin? Miksi tämä on tällaista? Raskausaikana haaveilin miten käymme perhekerhoisssa, vauvauinneissa, kahviloissa ja ulkoilemme paljon ja leivon pullaa ja laitan hyviä ruokia ja sellaista. Nyt emme pääse noihin mihinkään kuin ihan harvoin, koska lähtemisestä ei tule mitään. Leipominen olisi aivan mahdotonta.
Neuvokaa.
Kommentit (357)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun. Todella sydämettömiä ja ilkeitä kommentteja täällä monia ap:ta kohtaan. Ap on selvästi aivan loppuunpalanut äiti, joka yrittää paljon lapsen eteen mutta ei uupumukseltaan pysty enää toimimaan kunnolla eikä ajattelemaan normaalisti. Ja mies on jättänyt ap:n aivan yksin. Mihin te tuolla ap:n haukkumisella ja ilkeillä viesteillä oikein pyritte? Siihenkö, että ap masentuisi vain lisää??!!
Ei vaan siihen, että AP tajuaisi hakea apua . Jos kaikki muu on kokeiltu niin sitten lastensuojelusta. Sieltä saa hyvää perhetyötä ja tukea parisuhteeseenkin.
Saatko yleensäkin ihmiset tekemään haluamiasi asioita haukkumisella ja syyllistämisellä? Vai olisitko voinut kertoa noista palveluista niin, että olisit samalla suhtautunut APn tilanteeseen empaattisesti ja ymmärtäen?
Ohhoh mistäs tämä nyt tuli? En ole haukkunut ketään. Ja syyllisyys ei ole koskaan pahasta vaan auttaa korjaamaan omaa toimintaa. Empatiaa tunnen tätä lasta kohtaan, kyllä.
Lisään vielä, että taidat luulla minua nyt joksikin toiseksi. Täällä on monta ihmistä kirjoittelemassa joten mulle raivoat nyt ihan syyttä.
Vaihtoehto 1:
Vie lapsi päiväkotiin ja mene itse töihin. Selvästi toimelias lapsi joka haluaa äksöniä ja ulkoilua. Näin olisi varaa palkata myös hoitaja että saatte miehen kanssa esim. Aikaa treffeille.
2:
Kodista vaaralliset esineet esim. Televisio ym. vanhempien makuuhuoneeseen ja ovi lukkoon. Muu talo turvalliseksi ja anna lapsen rymytä ja telmiä vapaana lattialla. Tee omia juttujasi ja kokkaa ym. Anna lapsen olla rauhassa lattialla. Leluja ja muuta aktiviteettia esim. Potkumopoa ym. Sisälle. Joka päivä ulos eri puistoihin että on tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun. Todella sydämettömiä ja ilkeitä kommentteja täällä monia ap:ta kohtaan. Ap on selvästi aivan loppuunpalanut äiti, joka yrittää paljon lapsen eteen mutta ei uupumukseltaan pysty enää toimimaan kunnolla eikä ajattelemaan normaalisti. Ja mies on jättänyt ap:n aivan yksin. Mihin te tuolla ap:n haukkumisella ja ilkeillä viesteillä oikein pyritte? Siihenkö, että ap masentuisi vain lisää??!!
Ei vaan siihen, että AP tajuaisi hakea apua . Jos kaikki muu on kokeiltu niin sitten lastensuojelusta. Sieltä saa hyvää perhetyötä ja tukea parisuhteeseenkin.
En ole kyllä koskaan työssäni enkä yksityiselämässäni kuullut, että kukaan tajuaisi hakea apua sillä menetelmällä, että häntä syyllistetään ja haukutaan psykopaatiksi.
t. terveydenhoitaja, joka täällä miettii, että jos sinä tuon viestin kirjoittanut tulisit vastaanotolleni jossain elämänkriisissä ahdistuneena niin toivoisitko, että haukkuisin sinut ensi töikseni psykopaatiksi tarkoituksena se, että älyäisit hakea apua itsellesi.
En ole haukkunut ketään psykopaatiksi. Kehotin AP: ta hakemaan apua lastensuojelusta. Jos se on sinun mielestäsi haukkumista, niin epäilen ammattitaitoasi vahvasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun. Todella sydämettömiä ja ilkeitä kommentteja täällä monia ap:ta kohtaan. Ap on selvästi aivan loppuunpalanut äiti, joka yrittää paljon lapsen eteen mutta ei uupumukseltaan pysty enää toimimaan kunnolla eikä ajattelemaan normaalisti. Ja mies on jättänyt ap:n aivan yksin. Mihin te tuolla ap:n haukkumisella ja ilkeillä viesteillä oikein pyritte? Siihenkö, että ap masentuisi vain lisää??!!
Ei vaan siihen, että AP tajuaisi hakea apua . Jos kaikki muu on kokeiltu niin sitten lastensuojelusta. Sieltä saa hyvää perhetyötä ja tukea parisuhteeseenkin.
Saatko yleensäkin ihmiset tekemään haluamiasi asioita haukkumisella ja syyllistämisellä? Vai olisitko voinut kertoa noista palveluista niin, että olisit samalla suhtautunut APn tilanteeseen empaattisesti ja ymmärtäen?
Ohhoh mistäs tämä nyt tuli? En ole haukkunut ketään. Ja syyllisyys ei ole koskaan pahasta vaan auttaa korjaamaan omaa toimintaa. Empatiaa tunnen tätä lasta kohtaan, kyllä.
Syyllistäminen ei todellakaan ole hyväksi vaan tukeminen ja rohkaisu on. Minusta kaikenlainen vihjailu siitä, että AP on huono äiti tai ei välitä lapsestaan on haukkumista. Osoita mulle yksikin kohta APn kommenteista, joka näyttää, että AP ei välitä lapsestaan tai on välinpitämätön tätä kohtaan.

Ja lisään vielä, että jos sinun ainoa kommenttisi on ollut, että AP:n pitää hakea apua, niin miksi sitten vastasit, että tämä on APn haukkujien ja syyllistäjien motiivi? Koska niitä täällä kyllä riittää tuon psykopaatti-nimittelijän lisäksikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun. Todella sydämettömiä ja ilkeitä kommentteja täällä monia ap:ta kohtaan. Ap on selvästi aivan loppuunpalanut äiti, joka yrittää paljon lapsen eteen mutta ei uupumukseltaan pysty enää toimimaan kunnolla eikä ajattelemaan normaalisti. Ja mies on jättänyt ap:n aivan yksin. Mihin te tuolla ap:n haukkumisella ja ilkeillä viesteillä oikein pyritte? Siihenkö, että ap masentuisi vain lisää??!!
Ei vaan siihen, että AP tajuaisi hakea apua . Jos kaikki muu on kokeiltu niin sitten lastensuojelusta. Sieltä saa hyvää perhetyötä ja tukea parisuhteeseenkin.
Saatko yleensäkin ihmiset tekemään haluamiasi asioita haukkumisella ja syyllistämisellä? Vai olisitko voinut kertoa noista palveluista niin, että olisit samalla suhtautunut APn tilanteeseen empaattisesti ja ymmärtäen?
Ohhoh mistäs tämä nyt tuli? En ole haukkunut ketään. Ja syyllisyys ei ole koskaan pahasta vaan auttaa korjaamaan omaa toimintaa. Empatiaa tunnen tätä lasta kohtaan, kyllä.
Syyllistäminen ei todellakaan ole hyväksi vaan tukeminen ja rohkaisu on. Minusta kaikenlainen vihjailu siitä, että AP on huono äiti tai ei välitä lapsestaan on haukkumista. Osoita mulle yksikin kohta APn kommenteista, joka näyttää, että AP ei välitä lapsestaan tai on välinpitämätön tätä kohtaan.
Jokainen vanhempi välittää lapsestaan, myös ne juopot ja narkkarit joilta on otettu lapset huostaan. Eri asia on, miten sen toimissaan osoittaa lapselle ja minkälaiseksi järjestää lapsen kodin ja ihmissuhteet, jotta lapsella olisi hyvä elämä ja kasvaisi terve itsetunto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun. Todella sydämettömiä ja ilkeitä kommentteja täällä monia ap:ta kohtaan. Ap on selvästi aivan loppuunpalanut äiti, joka yrittää paljon lapsen eteen mutta ei uupumukseltaan pysty enää toimimaan kunnolla eikä ajattelemaan normaalisti. Ja mies on jättänyt ap:n aivan yksin. Mihin te tuolla ap:n haukkumisella ja ilkeillä viesteillä oikein pyritte? Siihenkö, että ap masentuisi vain lisää??!!
Ei vaan siihen, että AP tajuaisi hakea apua . Jos kaikki muu on kokeiltu niin sitten lastensuojelusta. Sieltä saa hyvää perhetyötä ja tukea parisuhteeseenkin.
En ole kyllä koskaan työssäni enkä yksityiselämässäni kuullut, että kukaan tajuaisi hakea apua sillä menetelmällä, että häntä syyllistetään ja haukutaan psykopaatiksi.
t. terveydenhoitaja, joka täällä miettii, että jos sinä tuon viestin kirjoittanut tulisit vastaanotolleni jossain elämänkriisissä ahdistuneena niin toivoisitko, että haukkuisin sinut ensi töikseni psykopaatiksi tarkoituksena se, että älyäisit hakea apua itsellesi.
En ole haukkunut ketään psykopaatiksi. Kehotin AP: ta hakemaan apua lastensuojelusta. Jos se on sinun mielestäsi haukkumista, niin epäilen ammattitaitoasi vahvasti.
Edellisellä sivulla ap:ta haukuttiin psykopaatiksi, siihen puututtiin ja sinä itse vastasit asiaan puuttuneelle kommentoijalle siten, että tuli mielikuva että sinä olit se haukkuja. Et kirjoita nimimerkillä niin miten voisin varmaksi tietää mikä viesti täällä on sinun ja mikä ei.

Joo vastasin varmaan epäselvästi, mut mun pointti oli että apua olisi hyvä hakea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun. Todella sydämettömiä ja ilkeitä kommentteja täällä monia ap:ta kohtaan. Ap on selvästi aivan loppuunpalanut äiti, joka yrittää paljon lapsen eteen mutta ei uupumukseltaan pysty enää toimimaan kunnolla eikä ajattelemaan normaalisti. Ja mies on jättänyt ap:n aivan yksin. Mihin te tuolla ap:n haukkumisella ja ilkeillä viesteillä oikein pyritte? Siihenkö, että ap masentuisi vain lisää??!!
Ei vaan siihen, että AP tajuaisi hakea apua . Jos kaikki muu on kokeiltu niin sitten lastensuojelusta. Sieltä saa hyvää perhetyötä ja tukea parisuhteeseenkin.
Saatko yleensäkin ihmiset tekemään haluamiasi asioita haukkumisella ja syyllistämisellä? Vai olisitko voinut kertoa noista palveluista niin, että olisit samalla suhtautunut APn tilanteeseen empaattisesti ja ymmärtäen?
Ohhoh mistäs tämä nyt tuli? En ole haukkunut ketään. Ja syyllisyys ei ole koskaan pahasta vaan auttaa korjaamaan omaa toimintaa. Empatiaa tunnen tätä lasta kohtaan, kyllä.
Syyllistäminen ei todellakaan ole hyväksi vaan tukeminen ja rohkaisu on. Minusta kaikenlainen vihjailu siitä, että AP on huono äiti tai ei välitä lapsestaan on haukkumista. Osoita mulle yksikin kohta APn kommenteista, joka näyttää, että AP ei välitä lapsestaan tai on välinpitämätön tätä kohtaan.
Jokainen vanhempi välittää lapsestaan, myös ne juopot ja narkkarit joilta on otettu lapset huostaan. Eri asia on, miten sen toimissaan osoittaa lapselle ja minkälaiseksi järjestää lapsen kodin ja ihmissuhteet, jotta lapsella olisi hyvä elämä ja kasvaisi terve itsetunto.
Juurikin näin.

Apn tapauksessa tuo välittäminen kyllä näkyy myös toimissa, jos olet hänen kommenttinsa lukenut: lapsen sylittelyä, leikkiä, leikkipuistoon vientiä, laulamalla rauhoittamista (mikä ei vaan toiminut). Ap ei voi yksin järestää hänen ja miehen suhdetta vauvan parhaaksi, siihen tarvittaisiin myös miehen tahtoa ja panosta.
Siitä olen samaa mieltä, että ulopuolista apua on hyvä hakea, jos voimat on loppu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun. Todella sydämettömiä ja ilkeitä kommentteja täällä monia ap:ta kohtaan. Ap on selvästi aivan loppuunpalanut äiti, joka yrittää paljon lapsen eteen mutta ei uupumukseltaan pysty enää toimimaan kunnolla eikä ajattelemaan normaalisti. Ja mies on jättänyt ap:n aivan yksin. Mihin te tuolla ap:n haukkumisella ja ilkeillä viesteillä oikein pyritte? Siihenkö, että ap masentuisi vain lisää??!!
Ei vaan siihen, että AP tajuaisi hakea apua . Jos kaikki muu on kokeiltu niin sitten lastensuojelusta. Sieltä saa hyvää perhetyötä ja tukea parisuhteeseenkin.
Saatko yleensäkin ihmiset tekemään haluamiasi asioita haukkumisella ja syyllistämisellä? Vai olisitko voinut kertoa noista palveluista niin, että olisit samalla suhtautunut APn tilanteeseen empaattisesti ja ymmärtäen?
Ohhoh mistäs tämä nyt tuli? En ole haukkunut ketään. Ja syyllisyys ei ole koskaan pahasta vaan auttaa korjaamaan omaa toimintaa. Empatiaa tunnen tätä lasta kohtaan, kyllä.
Syyllistäminen ei todellakaan ole hyväksi vaan tukeminen ja rohkaisu on. Minusta kaikenlainen vihjailu siitä, että AP on huono äiti tai ei välitä lapsestaan on haukkumista. Osoita mulle yksikin kohta APn kommenteista, joka näyttää, että AP ei välitä lapsestaan tai on välinpitämätön tätä kohtaan.
Jokainen vanhempi välittää lapsestaan, myös ne juopot ja narkkarit joilta on otettu lapset huostaan. Eri asia on, miten sen toimissaan osoittaa lapselle ja minkälaiseksi järjestää lapsen kodin ja ihmissuhteet, jotta lapsella olisi hyvä elämä ja kasvaisi terve itsetunto.
Vertaat siis ap:ta juoppoon ja narkkariin. Kannattaisikohan sinun vähän nyt katsoa peiliin.
Kyllähän sen lapsen voi huutavanakin ottaa kainaloon, kantaa ovesta ulos, ja viedä puistoon. Siis jos on kävelymatkan päässä. Lapsen kanssa tulee eteen paljonkin näitä hetkiä, jolloin on vaan toimittava, huudosta piittaamatta.
Kuulostaa tutulta, meillä on hyvin samanlainen supertemperamenttinen täystuhokaheli, nyt tosin jo 2,5v. Pari vinkkiä, laita se hoitoon. Sillä saattaa olla vähän tylsää kotona, ja purkaa sitä kiukuttelemalla. Siis huutaa kokoajan kun ei ole mitään kiinnostavaa.. Päiväkodissa on uusia ihmisiä, lapsia, aktiviteettiä yms ja oppii pikkuhiljaa muita lapsia seuraamalla istumaan pöydässä, syömään yms. Huutaa varmaan kotona illat, ainakin alkuun, mutta helpottaa ainakin vähän. Vinkki 2. kannat sen lapsen vaan ulos (vaikka huutaen poikittain kainalossa) ja menette johonkin missä paljon katseltavaa (ja melua.. Niin ei huuto kuulu 😅) kaupungin keskusta tms. Unohtaa kiukuttelun kun katselee autoja, moottoripyöriä, rakennustyömaata. Oma lapsenikin vain raivosi leikkipaikoilla jos kävi yhtään tylsäksi, ei tarpeeksi lapsia, katseltavaa yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun. Todella sydämettömiä ja ilkeitä kommentteja täällä monia ap:ta kohtaan. Ap on selvästi aivan loppuunpalanut äiti, joka yrittää paljon lapsen eteen mutta ei uupumukseltaan pysty enää toimimaan kunnolla eikä ajattelemaan normaalisti. Ja mies on jättänyt ap:n aivan yksin. Mihin te tuolla ap:n haukkumisella ja ilkeillä viesteillä oikein pyritte? Siihenkö, että ap masentuisi vain lisää??!!
Ei vaan siihen, että AP tajuaisi hakea apua . Jos kaikki muu on kokeiltu niin sitten lastensuojelusta. Sieltä saa hyvää perhetyötä ja tukea parisuhteeseenkin.
Saatko yleensäkin ihmiset tekemään haluamiasi asioita haukkumisella ja syyllistämisellä? Vai olisitko voinut kertoa noista palveluista niin, että olisit samalla suhtautunut APn tilanteeseen empaattisesti ja ymmärtäen?
Ohhoh mistäs tämä nyt tuli? En ole haukkunut ketään. Ja syyllisyys ei ole koskaan pahasta vaan auttaa korjaamaan omaa toimintaa. Empatiaa tunnen tätä lasta kohtaan, kyllä.
Syyllistäminen ei todellakaan ole hyväksi vaan tukeminen ja rohkaisu on. Minusta kaikenlainen vihjailu siitä, että AP on huono äiti tai ei välitä lapsestaan on haukkumista. Osoita mulle yksikin kohta APn kommenteista, joka näyttää, että AP ei välitä lapsestaan tai on välinpitämätön tätä kohtaan.
Jokainen vanhempi välittää lapsestaan, myös ne juopot ja narkkarit joilta on otettu lapset huostaan. Eri asia on, miten sen toimissaan osoittaa lapselle ja minkälaiseksi järjestää lapsen kodin ja ihmissuhteet, jotta lapsella olisi hyvä elämä ja kasvaisi terve itsetunto.
Vertaat siis ap:ta juoppoon ja narkkariin. Kannattaisikohan sinun vähän nyt katsoa peiliin.
En kirjouttanut ap:sta lainkaan. Kerroin yleisellä tasolla, että jokainen vanhempi välittää lapsestaan, kun epäilit minun kuvittelevan, ettei ap välittäisi lapsestaan. Siinä ei ollut minkäänlaista vertailua. Pitäisikö sinun nyt vähän rauhoittua, niin ei menisi kaikki noin kovasti tunteisiin?

En epäillyt. Joku toinen kirjoittaja epäili sitä sinusta. Kirjoitin tänne vain tuon yhden viestin ja kyllä, minusta se narkkarivertaus oli pöyristyttävä tämän ketjun kontekstiin nähden.

Mutta eihän se ollut vertaus. Sulla taitaa nyt olla vaan vähän liikaa tunteet pinnassa kun noin pöyristyt. Se vaan on totta, että jokainen vanhempi välittää lapsestaan ainakin jollakin tasolla. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisi silti täydellinen vanhempi lapselleen.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta, meillä on hyvin samanlainen supertemperamenttinen täystuhokaheli, nyt tosin jo 2,5v. Pari vinkkiä, laita se hoitoon. Sillä saattaa olla vähän tylsää kotona, ja purkaa sitä kiukuttelemalla. Siis huutaa kokoajan kun ei ole mitään kiinnostavaa.. Päiväkodissa on uusia ihmisiä, lapsia, aktiviteettiä yms ja oppii pikkuhiljaa muita lapsia seuraamalla istumaan pöydässä, syömään yms. Huutaa varmaan kotona illat, ainakin alkuun, mutta helpottaa ainakin vähän. Vinkki 2. kannat sen lapsen vaan ulos (vaikka huutaen poikittain kainalossa) ja menette johonkin missä paljon katseltavaa (ja melua.. Niin ei huuto kuulu 😅) kaupungin keskusta tms. Unohtaa kiukuttelun kun katselee autoja, moottoripyöriä, rakennustyömaata. Oma lapsenikin vain raivosi leikkipaikoilla jos kävi yhtään tylsäksi, ei tarpeeksi lapsia, katseltavaa yms.
Ainiin piti vielä sanoa että laita peltorit (+korvatulpat) päähän jos et jaksa kuunnella huutoa. Hiljentää vähän, mulla on aina lähistöllä ja kovassa käytössä. Sitten vaan peset hampaat ja puet. Katot vaan ettei lapsi tukehdu jos huutoitkuoksentaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun. Todella sydämettömiä ja ilkeitä kommentteja täällä monia ap:ta kohtaan. Ap on selvästi aivan loppuunpalanut äiti, joka yrittää paljon lapsen eteen mutta ei uupumukseltaan pysty enää toimimaan kunnolla eikä ajattelemaan normaalisti. Ja mies on jättänyt ap:n aivan yksin. Mihin te tuolla ap:n haukkumisella ja ilkeillä viesteillä oikein pyritte? Siihenkö, että ap masentuisi vain lisää??!!
Ei vaan siihen, että AP tajuaisi hakea apua . Jos kaikki muu on kokeiltu niin sitten lastensuojelusta. Sieltä saa hyvää perhetyötä ja tukea parisuhteeseenkin.
Saatko yleensäkin ihmiset tekemään haluamiasi asioita haukkumisella ja syyllistämisellä? Vai olisitko voinut kertoa noista palveluista niin, että olisit samalla suhtautunut APn tilanteeseen empaattisesti ja ymmärtäen?
Ohhoh mistäs tämä nyt tuli? En ole haukkunut ketään. Ja syyllisyys ei ole koskaan pahasta vaan auttaa korjaamaan omaa toimintaa. Empatiaa tunnen tätä lasta kohtaan, kyllä.
Syyllistäminen ei todellakaan ole hyväksi vaan tukeminen ja rohkaisu on. Minusta kaikenlainen vihjailu siitä, että AP on huono äiti tai ei välitä lapsestaan on haukkumista. Osoita mulle yksikin kohta APn kommenteista, joka näyttää, että AP ei välitä lapsestaan tai on välinpitämätön tätä kohtaan.
Jokainen vanhempi välittää lapsestaan, myös ne juopot ja narkkarit joilta on otettu lapset huostaan. Eri asia on, miten sen toimissaan osoittaa lapselle ja minkälaiseksi järjestää lapsen kodin ja ihmissuhteet, jotta lapsella olisi hyvä elämä ja kasvaisi terve itsetunto.
Vertaat siis ap:ta juoppoon ja narkkariin. Kannattaisikohan sinun vähän nyt katsoa peiliin.
En kirjouttanut ap:sta lainkaan. Kerroin yleisellä tasolla, että jokainen vanhempi välittää lapsestaan, kun epäilit minun kuvittelevan, ettei ap välittäisi lapsestaan. Siinä ei ollut minkäänlaista vertailua. Pitäisikö sinun nyt vähän rauhoittua, niin ei menisi kaikki noin kovasti tunteisiin?
Minä olen tuon alkuperäisen kysymyksen kirjoittaja ja kirjoitin viestin 292 vastaukseksi narkkariviestiin. En kirjoittanut tuota viestiä johon vastasit. En kyllä ymmärrä, miten tuo alkuperäinen kysymys on raivoamista (niinkuin taisit aiemmin väittää) tai asioiden menemistä tunteisiin. Ehkä se en ole minä, jonka kannattaisi rauhoittua.

En väittänyt, vaan viestisi vaikutti niin kiihtyneeltä, että provosoivasti nimesin kirjoituksesi sävyn raivoamiseksi. Minä ainakin olen ihan rauhallinen, toivottavasti myös sinä. Mutta nyt heippa, menen viettämään kesäpäivää perheeni kanssa.