Yle: kummeista pulaa, kasteiden määrä laskussa
Ylen uutisen mukaan lapsille on vaikea löytää kummeja, koska niin moni ihminen on eronnut kirkosta. Uutisen mukaan kirkko on luopumassa periaatteistaan ja sallimassa jatkossa kummiuden niin, että vain toinen kummeista kuuluu kirkkoon. Taustalla on kirkon halukkuus saada lisää veronmaksajia liitättämällä mahdollisimman paljon vastasyntyneitä jäsenyyteensä. Kirkko kuitenkin myöntää epäonnistuneensa, sillä lapsikasteen suosio laskee kovaa tahtia. "Kaste ei ole enää itsestään selvä perinne", kirkon edustaja toteaa.
Koko juttu: https://yle.fi/uutiset/3-10900524
Kommentit (76)
Kyllä päätösvalta pitäisi säilyttää lapsen vanhemmilla, liitetäänkö lapsi kirkkoon vai ei, niin kuin muissakin asioissa.
Jos lapsi haluaa erota täysi-ikäisenä kirkosta se on ok. ihan samalla tavalla haluaako hän "erota" tai jatkaa kodin arvomaailmaa ja perinteitä. Miksi uskonto olisi muiden arvojen ulkopuolella?
Eikös kummiperinnettä halua jatkaa myös ei kirkkoon kuuluvat ja viettää nimiäisiä?
Jopa suvun kastepuku puetaan lapsen päälle.
Pitäisikö sekin kieltää vanhemmilta?
Minut kastettiin vauvana, jolloin olin vielä syyntakeeton, mutta jo 15-vuotiaana olin siinä määrin itsenäinen että en mennyt rippikouluun. Kävin vielä lukiossa ollessa uskonnon tunneilla, ja se oli minusta helppo lukuaine vaikka minua kiinnostikin siinä enemmän kirkkohistoria ja muut uskonnot eikä niinkään kristinuskon dogmit. Erosin kirkosta lukion jälkeen enkä ole koskaan maksanut kirkollisveroa. Filosofia on huomattavasti mielenkiintoisempaa kuin teologia vaikka vanhat kirkolliset kiistat ovat huvittavaa luettavaa.
Voi herranpieksut tätä tiukkapipoisuutta. Lasta ei saisi enää liittää seurakunnan jäseneksi, kun se rikkoon uskonnonvapautta
Eikä viedä vauvauintiin tai muskariin, kun se loukkaa vauvan itsemääräämisoikeutta ja suosii vanhempien arvomaailmaa ja jopa ohjaa lapsen musiikkimakua.
Ehkä tulevaisuudessa vauvat annetaan jo synnytyssairaalassa laitokseen, ettei vain vanhemmat loukkaa lapsen itsemääräämisoikeutta, ei ohjaa lapsen arvoja ja vakaamusta. Ja tietysti siellä ap. on päällepäsmärinä, kun valvoo lasten oikeuksia.
Vierailija kirjoitti:
Luuluu kirjoitti:
Minä en oikein ymmärrä, miksi lapsi pitää pakottaa uskontoon. Nimiäisistä saa ihan niin arvokkaan tapahtuman kuin itse haluaa. Jotenkin tuntuu pahalta, että vastasyntynyttä ei voi jättää uskonnolta rauhaan. Hyvät tavat ja muut tulee tietysti opettaa, mutta uskontoa tai politiikkaa ei pitäisi pakottaa.
Jos vanhemmilla on joku uskonnollinen vakaumus, niin joka tapauksessa se vaikuttaa perheen arvoihin ja elämään ja lasten kasvatukseen riippumatta siitä, liitetäänkö lapsi johonkin uskonnolliseen yhteisöön jäseneksi vai ei. En näe, että se jäsenyys on ratkaiseva asia, oikeasti merkityksellistä on se, miten lapsi kasvatetaan ja millaiset arvot asiaa ohjaavat. Vahvasti uskonnollisessa ilmapiirissä kasvaminen on ihan samalla tavalla uskontoon pakottamista kuin jonkun yhteisön jäseneksi liittäminen.
Kaikissa perheissä vanhempien arvot ja asenteet vaikuttavat lapsen elämään, oli ne sitten uskonnollisia, pakanallista, poliittisia tai mitä tahansa muita arvoja.
Tapajäsenyys on minusta käsittämätöntä ja se että tapaa jatketaan liittämällä lapsi uskontokuntaan, vaikka ei itsekkään uskota. Näitähän on varmaan vähintään 80% kastetuista.
Minä olen kyllä saanut olla kummi vaikken ole kuulunut kirkkoon. Ilmeisesti riippuu papista.
Mutta erittäin hyvä että määrä on laskussa, mielestäni on ihan vinksahtanutta että uskonnonvapaus ei koskisi myös vauvoja.
Vierailija kirjoitti:
Voi herranpieksut tätä tiukkapipoisuutta. Lasta ei saisi enää liittää seurakunnan jäseneksi, kun se rikkoon uskonnonvapautta
Eikä viedä vauvauintiin tai muskariin, kun se loukkaa vauvan itsemääräämisoikeutta ja suosii vanhempien arvomaailmaa ja jopa ohjaa lapsen musiikkimakua.
Ehkä tulevaisuudessa vauvat annetaan jo synnytyssairaalassa laitokseen, ettei vain vanhemmat loukkaa lapsen itsemääräämisoikeutta, ei ohjaa lapsen arvoja ja vakaamusta. Ja tietysti siellä ap. on päällepäsmärinä, kun valvoo lasten oikeuksia.
Paska yritys viisastella. Muskarin käyminen ei vaikuta siihen mitä aineita on pakko opiskella koulussa tai että joutuuko maksamaan ylimääräistä veroa kesätöistään.

Seurakunta rikkoo kirkkolakia jos ottaa kummiksi kirkkoon kuulumattoman.

Jaa. Pitäiskö tehdä rikosilmoitus? :D
/27
Vierailija kirjoitti:
Eikös kummiperinnettä halua jatkaa myös ei kirkkoon kuuluvat ja viettää nimiäisiä?
Jopa suvun kastepuku puetaan lapsen päälle.Pitäisikö sekin kieltää vanhemmilta?
Miksi? Ei kirkkoon kuulumattomilla ole mitään jumalaa joka kieltäisi ja rankaisisi muiden jumalien palvomisesta.
Enemmän tuo perinteiden siirto kertoo siitä, että myöskään kastetta ei ole mielletty kirkkoon liittämiseksi, vaan enemmänkin nimeämisjuhlaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kyllä saanut olla kummi vaikken ole kuulunut kirkkoon. Ilmeisesti riippuu papista.
Mutta erittäin hyvä että määrä on laskussa, mielestäni on ihan vinksahtanutta että uskonnonvapaus ei koskisi myös vauvoja.
Seurakunta rikkoo kirkkolakia jos ottaa kummiksi kirkkoon kuulumattoman.
Jaa. Pitäiskö tehdä rikosilmoitus? :D
/27
Ei siitä ole määritelty rikoslaissa rangaistusta, joten ei maksa vaivaa.
Kertoo vain sen miten hataralla pohjalla kirkon moraali on nykypäivän, kun ei noudateta edes omia itse määriteltyjä sääntöjä.

Kirkolla ei ole koskaan mitään moraalia ollutkaan. Perehdypä vähän sen lahkosi historiaan.
/27
Lapsen ylioppilaaksi lakittaminen tapahtui kirkossa. Tilaisuus oli kuulema uskonnoton, vaikka siellä laulettii rukous eli suvivirsi. Olen varma että kirkko merkkasi tuon tilaisuuden ja siinä mukana oleen väen osallistuneeksi kansankirkon (=valtionkirkon) jumalanpalvelukseen.
Raamatussa ei puhuta mitään kummeista, joten kirkko voisi luopua kummivaatimuksesta kokonaan. Jos vanhemmat haluavat lapselleen kasteen, se on ihan ok, mutta ei siihen kummeja tarvita.
Niin sinänsähän kummius ja lapsikaste eivät liity toisiinsa mitenkään. Vaikka ihminen kastettaisiin ev-lutiksi vasta aikuisena, hänellä pitää silti olla kummit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kyllä saanut olla kummi vaikken ole kuulunut kirkkoon. Ilmeisesti riippuu papista.
Mutta erittäin hyvä että määrä on laskussa, mielestäni on ihan vinksahtanutta että uskonnonvapaus ei koskisi myös vauvoja.
Seurakunta rikkoo kirkkolakia jos ottaa kummiksi kirkkoon kuulumattoman.
Jaa. Pitäiskö tehdä rikosilmoitus? :D
/27
Ei siitä ole määritelty rikoslaissa rangaistusta, joten ei maksa vaivaa.
Kertoo vain sen miten hataralla pohjalla kirkon moraali on nykypäivän, kun ei noudateta edes omia itse määriteltyjä sääntöjä.
Kirkolla ei ole koskaan mitään moraalia ollutkaan. Perehdypä vähän sen lahkosi historiaan.
/27
Jätä arvailu fiksummille kun ei näytä suvana ja survo lahkosi omaan perseeseesi.
En minä mitään arvaillut, ihan koulussa niitä asioita opetettiin.
Mutta hyvää päivänjatkoa sinulle ja paljon sitä kuuluisaa lähimmäisenrakkautta elämääsi! :D Sitä löytyy monesti ateisteilta huomattavasti enemmän kuin uskovaisilta.
/27
Vierailija kirjoitti:
Mitä kummius oikeastaan merkitsee ihmisille? Kuinka moni esim. mieltää itsensä lapsen hengelliseksi kasvattajaksi?
Teininä en ilennyt kieltäytyä tuosta kummihommasta. Olen pakkouskonnonvastainen ihminen ja kummin toimiini on kuulunut jouluna rahan antaminen.
Vierailija kirjoitti:
Eikös kummiperinnettä halua jatkaa myös ei kirkkoon kuuluvat ja viettää nimiäisiä?
Jopa suvun kastepuku puetaan lapsen päälle.Pitäisikö sekin kieltää vanhemmilta?
Jos olisin pitänyt lapselle nimiäiset niin en kyllä olisi mitään kummeja pyytänyt. Lapsi kastettiin niin kummit oli pakko hommata vaikka ei haluaisi. En ymmärrä kuka haluaa "kummit" lapselle vaikka ei kasteta? Kiinnostaisi tietää että miksi. Kastemekon käyttö nimiäisissä on ehkä vähän irvokasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi herranpieksut tätä tiukkapipoisuutta. Lasta ei saisi enää liittää seurakunnan jäseneksi, kun se rikkoon uskonnonvapautta
Eikä viedä vauvauintiin tai muskariin, kun se loukkaa vauvan itsemääräämisoikeutta ja suosii vanhempien arvomaailmaa ja jopa ohjaa lapsen musiikkimakua.
Ehkä tulevaisuudessa vauvat annetaan jo synnytyssairaalassa laitokseen, ettei vain vanhemmat loukkaa lapsen itsemääräämisoikeutta, ei ohjaa lapsen arvoja ja vakaamusta. Ja tietysti siellä ap. on päällepäsmärinä, kun valvoo lasten oikeuksia.
Paska yritys viisastella. Muskarin käyminen ei vaikuta siihen mitä aineita on pakko opiskella koulussa tai että joutuuko maksamaan ylimääräistä veroa kesätöistään.
Ei nuoret mitään kirkollisveroa maksa kesätöistään, kun tuloraja on n.20.000€ ja harvalla on noin suuret tulot.
Uskonnot pitäisi kieltää lailla. Hyväntekeväisyyttä ja 'henkistä tukea' voisi järjestää ilman verotusoikeuttakin.
Ja minä olen ollut 4-5 lapselle kummina, vaikka olen eronnut kirkosta jo aikoja sitten. Yhtään vanhemmista tai lapsista ei ole kiinnostanut 'hengellinen tuki tai kasvatus', eikä kastepappia keksimäni seurakunnan jäsenyys.