Miettikääpä miten heikoissa oloissa useimmat 60-luvun lapset joutuivat elämään

Useimmat?

Vierailija kirjoitti:

Useimmat?

Et ilmeisesti ole tietoinen miten heikko elintaso tuohon aikaan keskiverrolla työssäkäyvällä oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useimmat?

Et ilmeisesti ole tietoinen miten heikko elintaso tuohon aikaan keskiverrolla työssäkäyvällä oli.

"päätteeksi autoritaarinen ja väkivaltainen kasvatus" Joojoo.

Taloudellinen tilanne on suhteutettava aina ympäröivään taloudelliseen tilanteeseen. 

Ei ihmistä haittaa, jos hänen elintasonsa on kuta kuinkin sama kuin muilla. Eli jos vertaat pitkäaikaistyöttämän toimeentulotuen varassa elävien lapsia 60-luvun lapsiin, niin ontuu. 

Varmasti tämä edellä mainittu nauttii nyt paremmasta elintasosta. Yleinen elintaso vain on niin paljon korkeampi, että hän saattaa kärsiä toisin kuin jälkimmäinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useimmat?

Et ilmeisesti ole tietoinen miten heikko elintaso tuohon aikaan keskiverrolla työssäkäyvällä oli.

"päätteeksi autoritaarinen ja väkivaltainen kasvatus" Joojoo.

Lähes kaikissa perheissä kuritettiin ruumiillisesti 60-luvulla ja lisäksi kulttuuri oli muutenkin se, että vaadittiin tottelua ja kovaa kuria lapsille.

Ei varaa paljon mihinkään? Mihin olisi pitänyt olla?

Olen 60-luvulla syntynyt ja kaikillahan oli silloin suhteellisen vaatimatonta nykypäivän mittapuun mukaan. Mutta ruuasta ei ollut pulaa, katto oli pään päällä ja kaikki tarpeellinen saatiin hankittua. 70-luvulla elettiin sitten jo paljon mukavammin, kun vanhemmatkin olivat jo ehtineet uraa luomaan.

Ei se ollut lähellekään niin niukkaa kuin 30- ja 40-luvuilla syntyneillä vanhemmillani lapsuudessaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useimmat?

Et ilmeisesti ole tietoinen miten heikko elintaso tuohon aikaan keskiverrolla työssäkäyvällä oli.

"päätteeksi autoritaarinen ja väkivaltainen kasvatus" Joojoo.

Lähes kaikissa perheissä kuritettiin ruumiillisesti 60-luvulla ja lisäksi kulttuuri oli muutenkin se, että vaadittiin tottelua ja kovaa kuria lapsille.

Kerran sain tukkapöllyä. Voi hirveetä. Kyllä oli väkivaltaista.

Kasvatus ei mielestäni ollut niinkään autoritääristä ja väkivaltaista ainakaan fyysisesti, mutta henkinen latistus oli hurjaa.

Ehkä eri puolilla Suomea oli erilaista, mutta ainakin itäsuomalaisessa pikkukaupungissa itsensä ja muiden vähättely ja nöyristeleminen jättivät ikuisen huonommuudentunteen.

Taloudellinen tilanne ei niinkään ollut ongelma, koska tilanne oli muillakin yleensä ympäristössä sama. Jos ihmisen perustarpeet kuten ruoka ja suoja tulee tyydytetyksi, niin ei aineellinen niukkuus välttämättä aiheuta mitään kärsimystä, jos ympärillä muut ei ole ihan eri elintasolla.

 Tuo kasvatus taas, se varmasti on jättänyt moniin jälkensä, ja myös siihen miten ovat omat lapsensa kasvattaneet. Esim. täällä oli pitkä ketju siitä, millaisia 1970-luvulla lapsena saaneiden äidit olivat. Aika paljon oli kovia ja tunnekylmiä äitejä, ja luultavasti tällaiseen on johtanut juuri omasta lapsuudesta saatu malli, jossa "mukulat" vaan kasvaa jotenkin siinä sivussa, ei niihin sen enempää huomiota kiinnitetä, paitsi jos ne tekee jotain väärin niin isä antaa vyöremmistä.

Vierailija kirjoitti:

Ei varaa paljon mihinkään? Mihin olisi pitänyt olla?

Olen 60-luvulla syntynyt ja kaikillahan oli silloin suhteellisen vaatimatonta nykypäivän mittapuun mukaan. Mutta ruuasta ei ollut pulaa, katto oli pään päällä ja kaikki tarpeellinen saatiin hankittua. 70-luvulla elettiin sitten jo paljon mukavammin, kun vanhemmatkin olivat jo ehtineet uraa luomaan.

Ei se ollut lähellekään niin niukkaa kuin 30- ja 40-luvuilla syntyneillä vanhemmillani lapsuudessaan.

On nykypäivän työttömilläkin tarpeeksi ruokaa, katto pään päällä ja kaikki perustarpeet tyydytettyinä. Silti äärettömän harva hankkisi lapsia työttömänä, koska sen ei katsota olevan elämisen arvoista elämää.

Minä olen tuollainen 60-luvun lapsi ja minulla on ollut hyvä ja turvallinen lapsuus. Vanhempani olivat tavallisia työläisiä, äiti siivooja ja isä tehtaassa töissä. Meitä lapsi oli kolme. Aravalainalla rakennettiin rintamamiestalon mallinen omakotitalo. Rahasta teki tiukkaa tiukkaa, mutta mitään puutetta ei tarvinnut kärsiä. Ruokaa, vaatetta, lämpöä ja perheen rakkautta ja huolenpitoa oli riittämiin. Ruumiillista kuritusta ei meidän perheessä käytetty. Kavereiden elämä oli suunnilleen samanlaista, joillain oli ehkä vähän enemmän varallisuutta, silloin perheen äiti oli kotiäiti. Äitiysloma oli noin 3 kk, mummo muutti meille lapsenhoitajaksi.

Miksi ap kuvittelee, että useimmilla 60-luvun lapsilla oli kurja lapsuus? Minun lapsuuteni oli ihanan turvallinen ja se on kantanut minua läpi elämäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useimmat?

Et ilmeisesti ole tietoinen miten heikko elintaso tuohon aikaan keskiverrolla työssäkäyvällä oli.

"päätteeksi autoritaarinen ja väkivaltainen kasvatus" Joojoo.

Lähes kaikissa perheissä kuritettiin ruumiillisesti 60-luvulla ja lisäksi kulttuuri oli muutenkin se, että vaadittiin tottelua ja kovaa kuria lapsille.

Kerran sain tukkapöllyä. Voi hirveetä. Kyllä oli väkivaltaista.

Nykyään siitäkin tulisi lasu, ja jos olisi vaara että se ei jäisi yhteen kertaan, niin huostaanotto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varaa paljon mihinkään? Mihin olisi pitänyt olla?

Olen 60-luvulla syntynyt ja kaikillahan oli silloin suhteellisen vaatimatonta nykypäivän mittapuun mukaan. Mutta ruuasta ei ollut pulaa, katto oli pään päällä ja kaikki tarpeellinen saatiin hankittua. 70-luvulla elettiin sitten jo paljon mukavammin, kun vanhemmatkin olivat jo ehtineet uraa luomaan.

Ei se ollut lähellekään niin niukkaa kuin 30- ja 40-luvuilla syntyneillä vanhemmillani lapsuudessaan.

On nykypäivän työttömilläkin tarpeeksi ruokaa, katto pään päällä ja kaikki perustarpeet tyydytettyinä. Silti äärettömän harva hankkisi lapsia työttömänä, koska sen ei katsota olevan elämisen arvoista elämää.

Se on nykyaikana ihan eri juttu. Jos ns. köyhä saa lapsen ja pysyy köyhänä, hänen lapsensa jää helposti ulos kaveripiireistä tms. koska ne kaverit menee maksullisiin harrastuksiin joihin usein pitää kuskatakin autolla, niillä on kalliita puhelimia ja vaatteita ja kiusaavat erilaisia jne. Ennen vanhaan suuri enemmistö oli niitä joilla ei ollut mitään ylimääräistä, eikä siihen liittynyt stigmaa eikä hyljityksi joutumista. 

Lisäksi työttömyyden aiheuttama kärsimys ei pääosin useinkaan tule taloudellisesta puolesta, koska tosiaan: tässä maassa ihmiselle välttämättömät perustarpeet turvataan sosiaaliturvan avulla. Mutta toimeton, yksin päivästä toiseen jossain kerrostaloluukussa istuva ihminen helposti masentuu ja alkaa kokea elämänsä merkityksettömäksi.  Silloin vanhaan aikaan useimmat oli kuitenkin jossain tuottavassa työssä, esim. hoitivat omaa pientilaansa, joten tuota tarkoituksettomuuden tunnetta ei syntynyt. 

Lapsuuteni vietin 60-luvulla ja ihan hyvää aikaa se oli ja oltiin onnellisia ja nautittiin elämästä, kun paremmasta ei tiedetty mitään.

Pari asiaa on jäänyt mieleen. Sain jotakin ihmeellisen hyvää kaverin kotona, ehkä pari ruokalusikallista ja se oli todennäköisesti sulanutta jäätelöä.

Ja toinen asia, talvella joillakin köyhän perheen lapsilla ei ollut kenkiä, vaan sisarukset vaihtoivat kenkiä kesken koulumatkan, ettei jalat paleltuisi.

Vanhempia ja isovanhempia monessa perheissä teititeltiin.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tuollainen 60-luvun lapsi ja minulla on ollut hyvä ja turvallinen lapsuus. Vanhempani olivat tavallisia työläisiä, äiti siivooja ja isä tehtaassa töissä. Meitä lapsi oli kolme. Aravalainalla rakennettiin rintamamiestalon mallinen omakotitalo. Rahasta teki tiukkaa tiukkaa, mutta mitään puutetta ei tarvinnut kärsiä. Ruokaa, vaatetta, lämpöä ja perheen rakkautta ja huolenpitoa oli riittämiin. Ruumiillista kuritusta ei meidän perheessä käytetty. Kavereiden elämä oli suunnilleen samanlaista, joillain oli ehkä vähän enemmän varallisuutta, silloin perheen äiti oli kotiäiti. Äitiysloma oli noin 3 kk, mummo muutti meille lapsenhoitajaksi.

Miksi ap kuvittelee, että useimmilla 60-luvun lapsilla oli kurja lapsuus? Minun lapsuuteni oli ihanan turvallinen ja se on kantanut minua läpi elämäni.

Pointti on se, että nykyään keskivertoa 60-luvun elämää pidettäisiin niin kurjana elintasona, ettei sellaiseen tilanteeseen kannata lasta hankkia.

Aloitus kertoo minun lapsuudestani. Lapset touhusivat päivät keskenään mutta kova kuri esti meitä etukäteen tekemästä typeryyksiä. Köyhyys ja selkäsaunat eivät pilanneet minua eikä sisaruksiani, hyvin olemme menestyneet elämässä ja olemme henkisesti vahvoja ihmisiä kaikki. Opimme pärjäämään.

Nykyaika tuntuu ylihuolehtivaisuudelta.

Itse elin vaatimattomissa oloissa 70-luvun alussa, mutta ei se haitannut, kun kavereilla oli sama tilanne. Yläasteelle siirryttäessä homma muuttui, kun luokkakavereiden vanhempia oli pankin- ja tehtaanjohtajina. Yhtäkkiä sitä kuuli, miten joillain on omat huoneet, kalliita harrastuksia kuten laskettelu ja ratsastus, ulkomaan matkoja ja merkkivaatteita. Erityisen kateellinen olin niille, joiden kotona oli levysoitin ja he saivat ostaa mieleisiään levyjä.

Omat vanhemmat kuritti tukkapöllyin ja lyömällä enkä ikinä olisi uskaltanut sanoa heille mitään vastaan. En ymmärtänyt ollenkaan, kun yksi tyttö kertoi huutaneensa vanhemmilleen ja karanneensa illalla ulos vanhempien kielloista huolimatta. Ja tyttö pääsi myöhemmin vielä takaisin kotiinsa.

Kuten muutkin jo todenneet, ei se lapsuus mitään kurjaa ollut, koska kaikilla kavereillakin oli ihan samanlaista. 60-luvulla lapset eri tuloluokista olivat yhdessä vain kansakoulussa, joka kesti 4 vuotta. Sen jälkeen tilanne jo muuttuikin, koska oppikoulu oli maksullinen ja jos vanhemmilla ei ollut varaa eikä lapsi ollut riittävän lahjakas saadakseen nk vapaaoppilaspaikan, köyhien perheiden lapset eivät tulleet oppikouluun. Siihen aikaan myös monet hyvätuloisemmatkin vanhemmat olivat varsin säästäväisiä eikä lapsille hankittu kaikkea, mitä nämä keksivät pyytää. Tosin ei pyydettävääkään ollut kaupoissa niin paljon kuin nykyisin. 

Kyllä siinä "pula-ajassa" oli paljon hyvää, jos jotakin hienoa sain, sitå odotettiin kauan ja hartaasti. Ja voi niitä mielenmyllerryksiä kun sen lopulta sai.

Sain posliininuken 5v ja vieläkin muistan ne elämyksen ja ilon ja sitä pidettiin hyvää huolta ja se oli hyvin merkityksellistä ja ainutkertaista elämässä.

Samoja kokemuksia en enää ole tuntenut myöhemmin kun olen elänyt tavarapaljoudessa ja kaikki on vaihdettavissa uuteen.

Tavarapaljoudessa nämä elämykset jää tuntematta tai ainakin ilo on lyhytaikainen.

Kyllä lasten ruumiillinen kuritus rajussa muodossa oli jo väistymässä 60-luvulla. Ainakin meidän helsinkiläisissä "paremmissa" piireissä. 

Minä sain joskus tukkapöllyä ja luunappeja. Nurkassa seisominenkin on koettu. En koskaan mitään remmiä eikä muutenkaan lyöty. Eipä tämä haitannut juurikaan, kun kavereilla oli useimmilla sama meininki. 

Mutta henkinen puoli oli meillä kyllä kylmyyttä, vähättelyä ja latistamista. Tätä varmasti on vieläkin paljon. Mieluummin se suutuspäissään kivahdettuna pikku ruumiillinen näpäytys kuin alentava kohtelu kaikessa.