Voi jeesus toi 3v.

Voimia. Meillä oli ihan samanlaista. En tiedä onko yhtään lohduttavaa mutta pidä pintasi... ja jos joku asia on sinun mielestäsi ei, niin se on myös ei. Se raivon ottaminen vastaan ei ole helppoa mutta palkitsee myöhemmin kun lapsi huomaa ettei saa tahtoaan läpi. Jaksamista kaikille raivopäiden kanssa kamppaileville T. Voimakastahtoinen lapsen äiti

Vierailija kirjoitti:

Voimia. Meillä oli ihan samanlaista. En tiedä onko yhtään lohduttavaa mutta pidä pintasi... ja jos joku asia on sinun mielestäsi ei, niin se on myös ei. Se raivon ottaminen vastaan ei ole helppoa mutta palkitsee myöhemmin kun lapsi huomaa ettei saa tahtoaan läpi. Jaksamista kaikille raivopäiden kanssa kamppaileville T. Voimakastahtoinen lapsen äiti

Kiitti! Tosi raskasta toi huutaminen. Lapsi on super temperamenttinen eikä tunnu näkevän missään mitään positiivista. Ap

Varmasti tähän tulee kohta rivi täydellisten lasten äitejä, mutta ihan samaa meilläkin. Onneksi on niitä hyviäkin hetkiä, jotka täynnä rakkautta ja hellyyttä. Mutta juuri tuota samaa, huutoa, uhmaa, kiukuttelua. Itse pyrin positiiviseen kasvatustyyliin ja juurikin panostan tunnekasvatukseen, mutta välillä tuntuu että kaikki oma energia menee itsehillintään, kun ei kerta kaikkiaan jaksa vastaanottaa joka ikistä uhmakohtausta milloin siitä että on väärät sukat jalassa ja milloin siitä että on väärä ruokaa tarjolla. Ja sellainen ihan pettymyksen itku meillä tulee nykyään todella herkästi, tyyliin joku keinuu leikkipuistossa keinussa kun itse haluaisi mennä, niin itku siitä tulee. Noissa tilanteissa lohdutan, mutta olen myös sellainen lujan lempeä ja teen selväksi ettei toisia voi komennella pois leikkimästä vaan jokainen odottaa vuoroaan ja vuoroa odottaessa voi tehdä muutakin.

Itse olen huomannut, että parhaiten sujuu ne päivät jolloin panostan yhteiseen leikkiin ja puuhaan. Jos olen nukkunut hyvin, niin on helppoa olla mukana leikissä "sivuroolissa" samalla kun tekee kotitöitä yms. Mutta välillä tulee vauvan kanssa valvottua ja se kyllä näkyy heti omassa jaksamisessa ja isomman käytöksessä. Usein myös huomaan, että minua ärsyttää lapsen suht normaali käytös, esim. meluisa leikki, ja lapsi sitten aistii tavallaan sen ja käytös pahenee. Silloin kun itse hoksaa niin helpottaa, kun alkaa leikkimään lapsen kanssa jotain oikein "hiljaista" leikkiä ja saa ujutettua sen hiljaisuuden sitä kautta. Lapset toki ovat yksilöitä, mutta ylipäätään meillä toimii valtavan hyvin kaikenlaiset mielikuvitusleikit joiden ääreen lapsi on helppo saada, ja joskus esim. siirtymätilanteissa pääsee helpommalla kun laitetaan homma leikiksi. Mutta eihän sitä aina voi, eikä sitä kiukkua pidä poiskaan hämätä, vaan tarkoitushan on oppia sietämään ja hallitsemaankin niitä omia tunteita.

Kyllä meillä tämä vaihe on kuitenkin helpompi kuin 2-vuotiaana, jolloin raivarit saattoi tulla ihan mistä vain eikä lapsi vielä hyvin ymmärtänyt asioita. Nyt sentään välillä voi keskustella ja perustella asiat. Tämän johdosta helpottaa ajatella, että pian se 4-vuotispäiväkin koittaa..

Mulla keskimmäinen sai jäätäviä raivareita 3-4-vuotiaana jos esim. ei osannut jotain, tai jos minä vahingossa autoin liikaa, tai välillä vaikka jos sanoi väärän sanan väärään aikaan. Oikeasti ne oli sellaisia, että ihmiset pysähtyivät kadulla tuijottamaan, eikä mitenkään myötätuntoisesti. Sitä ennen luulin olevani maailman paras äiti koska esikoinen ei koskaan raivonnut ja on muutenkin poikkeuksellisen kiltti ja joustava.

Keskimmäiseni on onneksi myös poikkeuksellisen iloinen, eli ei ollut tuota että kaikki oli huonosti. Mutta se raivo, huh huh. Tsemppiä ap, et ole yksin.