Onko lemmikit kusetus, av? Ne maksavat sinulle maltaita, siis isoja summia rahaa jonka olisit voinut sijoittaa johonkin tuottavaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi sijoittaa johonkin tuottavaan? 

Kissani tuottaa suloisuutta elämääni, se riittää. Ei rahalla mitään parempaakaan saa.

Eli kuten moni, saat lemmikistäsi enemmän kuin se niin sanotusti ottaa.

Tuleekohan keneltäkään kokemusta, että katuu lemmikkiään kun se syö niin paljon varoja/aikaa ja käytännössä lukitsee hänet yhteen lokaatioon?

Varmaan niiltä jotka luopuvat lemmikistään, jättävät sen heittelle tai laiminlyövät sen hoidon. Kyllä niitäkin riittää.

Ps. Lemmikki ei sido ihmistä mihinkään tiettyyn lokaatioon. Matkan luonteesta riippuen lemmikin voi ottaa mukaan tai sen voi jättää jollekin hoitoon. Ystäväni on juuri parin kuukauden matkalla asuntovaunullaan, kissa on mukana.

/4

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapset kusetusta? Näihin menevät rahat voisit sijoittaa. Onko ulkona syöminen kusetusta? Näihin menevät rahat voisit sijoittaa. Onko harrastukset kusetusta? Näihin menevät rahat voisit sijoittaa? Onko kaikki ylimääräinen, joka ei mene sijoitukseen, kusetusta?

Palkitsee kyllä paljon elää koko elämä sillä mielellä, että mitään ei voi tehdä koska pitää sijoittaa ja kuolla sitten rikkaana.

Toisaalta voit tehdä enemmänkin, kun et ole lukittu lemmikin myötä. Voi siis reissata kuukausi kaupalla halutessaan.

Lemmikki kuten koira luo rajotteita, sekin puoli pitää nähdä.

Eli todellakin voi tehdä jotain, eihän kaikkea sijoiteta ja olla elämättä. Sitä paitsi, jätät aina jälkeesi myös perinnön jälkeläisille, tai testamentaten haluamaasi kohteeseen.

Kyllä mä voin reissata kissasta huolimatta. Meille tulee hoitaja kotiin asumaan meidän reissun ajaksi. mutta kuukausia putkeen en voi reissata, eikä se ole lemmikistä kiinni, vaan työnantajasta. Ei heru kuukausien lomia. Toisaalta en edes haluaisi olla kissasta erossa niin pitkää aikaa. 1-2 viikkoa pisimmillään ollaan reissussa. 

Meidän kissa on ainakin ihana ja hauska tapaus. Ei ole mitään harmia ollut. Eläinlääkäri maksaa, jos sitä tarvitsee, mutta rahaa nyt saa menemään muuhunkin. 

Meidän äiti oli aika masentunut ja sairas loppuvuosinaan, mutta kun hän sai kissanpennun, masennus helpotti, verenpaine laski ja hän jopa laihtui muutaman kilon kun pentu oli niin leikkisä ja riehakas. Nyt tuo samainen pentu on mun veljellä, 9v jo. 

Vierailija kirjoitti:

Tuleekohan keneltäkään kokemusta, että katuu lemmikkiään kun se syö niin paljon varoja/aikaa ja käytännössä lukitsee hänet yhteen lokaatioon?

Olen kuullut ainakin joidenkin koiranomistajien valittavan tuota. Koira ei ollutkaan sellainen kuin kuviteltiin, on esim. pelokas ja pelokkuuttaan aggressiivinen ja vaikeasti hallittavissa, tai kärsii pahasta eroahdistuksesta tai ei sopeudu yhteen muiden lemmikkien kanssa. Tai sitten ei sovellu harrastukseen jota varten se on otettu, esim. hirvikoira joka ei haukukaan.

Itse en todellakaan yrittäisi "myydä" ajatusta lemmikistä kenellekään. Pikemmin toppuuttelisin jos joku on oikein innoissaan sellaisen ottamaan, kehottaisin perehtymään ko. eläinlajiin ja sen vaatimaan hoitoon huolella etukäteen, ja miettimään esim. juuri tuota sitovuutta. Onko siihen tosiaan valmis?

Olen yrittäjä ja vastaan tuloksestani yksin. Reilun kymmenen vuoden aikana on käynyt todella selväksi, että tauot parantavat sekä työni laatua että tehokkuuttani. Koira kulkee mukanani töissä ja muistuttaa tauoista, useimmiten töykkimällä kuonollaan pohjettani. Tauot vietetään rapsuttelemalla koiraa kahvikupin äärellä ja luonnossa liikkumalla. Voin vakuuttaa, etten etsiytyisi lähimetsään tai -puistoon kesken työpäivän ilman koiran seuraa. Metsän vaikutuksesta terveyteen voi kukin etsiä tietoa itse.

Koiran läsnäolo laskee stressitasoja ja verenpainetta. Koirien kanssa puuhailu parantaa immuunipuolustusta. Oma koirani on ihmisrakas ja hurmaa helposti monet. Se on monesti ansainnut nappulansa rikkomalla jään neuvottelutilanteissa.

Olen matkustanut koirani kanssa kotimaassa, se on pieni ja kulkee tottuneesti junassa ja bussissa. Lentokoneeseenkin saisin sen matkustamoon, mutten ole vielä hennonut ottaa sitä ulkomaan matkoille. Lähipiirissäni löytyy kaksi vakiohoitajaa, jotka usein jopa kysyvät, eikö minulla olisi jotakin matkaa tiedossa, niin, että koirani voisi tulla heille.

Pieni koira on varsin pieniruokainen. Minun ei kannata ostaa koirille tarkoitettua lihaa, vaan napsaista omista eläinproteiiniruoistani osuus talteen. Osa ravinnosta on ihan tähteitä, tuo eläin rakastaa keitettyä kalan nahkaa ja härän häntänikamia. Lisäksi laadukasta täysravintonappulaa, jota kuluisi desilitra päivässä, jos koira ei söisi muuta. Ruokakustannukset ovat häviävän pienet.

Koira palelee talvisin harvoin eikä suostu käyttämään tossuja. Olen ostanut sille yhden kolmenkympin palttoon, jolle tulee käyttöä muutamana päivänä vuodessa. Käytän yhtä hihnaa ja yksiä kunnon valjaita jo kolmatta vuotta.

Toistaiseksi sekarotuinen koirani on ollut hyvin terve. Alun perin sovin itseni kanssa, että hoidan koiran vanhanaikaisesti, eli mieluummin piikille kuin isoja kustannuksia. Edelleenkin ajattelen, ettei koiran tarvitse minun riippuvuuteni takia kärsiä isoista leikkauksista tai pitkistä sairauksista. Mutta jos voisin sen elämän loppuvaiheessa taata sille kivuttomia, onnellisia elinpäiviä lisää, olisin varmaan valmis sijoittamaan omaan toimeentulooni nähden merkittäviä summia.

Jos rakkautta ei lasketa, näen koiran sijoituksena omaan tuottavuuteeni ja työterveyteeni, hyvinvointiini ja mielenterveyteeni.

Lemmikit on erittäin tuottavia.  Ne tuottaa iloa.  Esim. meidän koira.  Ollaan kahdestaan oleva aviopari ja meillä on koira.  Se on meidän yhteinen iso ilonaihe.  Se on koko ajan meidän kanssa, nukkuu sängyn jalkopäässä, kiehnää jaloissa, loikoo meidän välissä kun katsotaan telkkaria, on mukana joka ikisessä touhussa.  Se on ilontuottaja, aina hyvällä tuulella, aina ilahtuu meidät nähdessään.  Käy meidän kanssa jopa saunassa.  Se on ehkä meidän viimeinen koiramme, tai sitten toiseksi viimeinen, riippuu siitä miten kauan se elää ja miten itse pysymme terveinä, kun ei olla enää nuoria.  Meidän yhteiselämäämme on aina kuulunut koira.

Mitään suuria rahoja siihen ei ole mennyt.  Se on pysynyt hyvin terveenä ja niin on olleet entiset koirammekin.  Koiriin koko tänä aikana laitetut rahat on olleet hyvin kohtuullisia ja kuuluneet normaaleihin menoihin.  Vai pitäisi tässä ruveta niistäkin hintaa laskemaan ja miettimään, että onko niistä saatu ilo kaiken arvoista.  Kuinka kovaksi maailma on menossa?  Kaikelle hinta, ilollekin?