Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nyt mennään lujaa vauhtia suhteessa. Skeptisenä ihmisenä olen hämilläni. Mitä mieltä?

Vierailija
21.07.2019 |

Pelkään, että minun käy huonosti ja että juttu onkin vedätystä mutta toisaalta mies osaa olla hyvin vakuuttava. Hän sanoo olevansa minulle aina rehellinen ja voin kysyä mitä vain.
On fiksu, vaativassa työssä, taloudellinen tilanne on erittäin hyvä. Hän on myös todella hyvännäköinen ja pitää kunnostaan huolta, hänellä on paljon ystäviä ja vaikuttaa aidosti lojaalilta ihmiseltä.
Kaikinpuolin loistava kumppani ja naisia olisi jonoksi asti.

Ekasta tapaamisesta lähtien ollaan oltu tiiviisti yhteydessä, hänestä kuuluu jatkuvasti ja keksii yhteisiä suunnitelmia ja myös toteuttaa ne. Olemme jo tehneet kaikenlaista vaikka vasta hetken olemme tunteneet.
Olen myöskin tavannut hänen kavereitaan ja hän on myös monille minusta kertonut.
Haluaa jo minut kokonaan, puhuu häistä ja talosta jne. On todellakin piirittänyt minut kunnolla ja haluaa pitää minusta huolta. Alkuun ajattelin vain näiden olevan turhia höpinöitä, jotta pinnallinen suhde jatkuisi mutta mies on tosissaan. Vakuuttelee olevansa rehellinen ja olevansa yhden naisen mies, hänellä on ollut muutenkin vain muutama suhde, jotka molemmat johtivat pitkään avioliittoon.
Hmm..
Tämä on oikeasti ihan hullua mutta nautin tilanteesta. Tuntuu hyvälle mutta pelottaa olenko nyt ryhtynyt johonkin jossa satutan pahasti itseni vaikka toisaalta en tiedä sitä muuta kun ottamalla selvää ja ajan kuluessa.

Koskaan ei kukaan mies ole rakastunut minuun näin täysillä, tilanne on ihan uusi.
Tiedän, että järki pitäisi pitää päässä ja tunnustella tilannetta rauhassa ja hän itsekin tätä ehdottaa toisinaan. Tilanteessa on vielä paljonkin tiettyjä vaikeuksia mutta jostain syystä minä nyt olen tuonut elämään iloa ja haluaa olla yhdessä.
Mielestäni en ole itse mitenkään ihmeellinen kuitenkaan ja olen vain nyt mennyt virran mukana jossa en pysykään ehkä perässä.

Kommentit (303)

Vierailija
21/303 |
22.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa narsistiselta persoonallisuushäiriöltä. Onko miehen toiminnassa tai sanomisissa ollut mitään sellaista pientä negatiivista pilkahdusta, joka on saanut hälytyskellot soimaan edes pikkuisen?

Vierailija
22/303 |
22.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olisi todellinen turn off, jos kuulisin potentiaalisen kumppanin ottaneen exään yhteyttä muodostaakseen mielipiteen minusta. Kyllä tuokin kertoo jo jotain eikä niin positiivisella tavalla.

Ai onko fiksu kumppani liikaa? Aika tyhmä ja naivi saa olla jos nykyaikana ei järkeään käytä sen vertaa, että liian hyvältä ja turhan nopeasti etenevän  suhteen kohdalla ei hieman laita jäitä hattuun ja tarkista asioita. Niin kuin suomalainen psykopaattitutkija Hannu Lauerma sanoo, että kun joku kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se yleensä on. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/303 |
22.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi todellinen turn off, jos kuulisin potentiaalisen kumppanin ottaneen exään yhteyttä muodostaakseen mielipiteen minusta. Kyllä tuokin kertoo jo jotain eikä niin positiivisella tavalla.

Ai onko fiksu kumppani liikaa? Aika tyhmä ja naivi saa olla jos nykyaikana ei järkeään käytä sen vertaa, että liian hyvältä ja turhan nopeasti etenevän  suhteen kohdalla ei hieman laita jäitä hattuun ja tarkista asioita. Niin kuin suomalainen psykopaattitutkija Hannu Lauerma sanoo, että kun joku kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se yleensä on

Ai totta vai? Nojoo, ymmärrän pointin. Pätee ylipäätään ihan kaikkeen maailmassa. Jos joku vaikuttaa liian hyvältä, pitäisi hälytyskellojen soida.

Vierailija
24/303 |
22.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa ihan minulta. Olisin siis voinut kirjoittaa tämän aloituksen itse noin 20 vuotta sitten. Se oli just tuollaista. Mä olin miehen elämän suurin rakkaus, just mua hän on odottanut koko elämänsä. Kosi mua melkein samantien ja vaikka epäröin, hän sai minut suostuteltua ja uskomaan itseään. Sitten hän halusi lapsen kanssani... ja kun tulin raskaaksi, helvetti alkoi. Se alkoi pikkuhiljaa ja paheni koko ajan niin, että kolmen vuoden kuluttua hän oli jo yrittänyt tappaa minut useampaan otteeseen.

Se henkinen, fyysinen ja taloudellinen väkivalta oli jotain sellaista, josta mulla on traumat edelleen. Hän traumatisoi myös oman lapsensa käytöksellään. Eronkin jälkeen hän jatkoi piinaamista, uhkailua ja kiusantekoa. Olin jo siinä pisteessä, että olin valmis katoamaan lopullisesti lapseni kanssa, kunnes hän joutuikin onnettomuuteen ja kuoli. Luojalle kiitos siitä, sillä sitä helvettiä ei olisi muu lopettanut kuin minun tai hänen kuolema. Se mies oli täysverinen psykopaatti, niin sairas etten osannut kuvitella mitään sellaista olevan olemassakaan. 

Opin kantapään kautta sen, että jos jokin vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, niin silloin se ei ole totta. 

Sinuna olisin erittäin varovainen. Tai itseasiassa, jos olisin sinä nyt tässä hetkessä, en pitäisi enää mitään yhteyttä tuohon mieheen. Se helvetti jossa itse aikanaan elin, oli jotain niin järkyttävää etten sitä toivoisi pahimmalle vihamiehellenikään. 

Vierailija
25/303 |
22.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa narsistiselta persoonallisuushäiriöltä. Onko miehen toiminnassa tai sanomisissa ollut mitään sellaista pientä negatiivista pilkahdusta, joka on saanut hälytyskellot soimaan edes pikkuisen?

Hmm......

No totta puhuakseni kyllä olen joitakin juttuja ihmetellyt mutta vain koska itse olen paljon lukenut ja muutenkin analysoin aika herkästi nykyään tällaisia tapauksia koska olen ollut huonossa suhteessa aikaisemmin. Tosin se mies ei ollut lainkaan tällainen kuin tämä on.

Mutta ne oudot jutut..

Kehuu itseään paljon. Haluaa pitää minusta huolen ja hän tahtoo vain minut. Muuta ei tarvitse ja hän tarjoo kaiken mitä tarvitsen. Kunhan saa vain minut. Yhteisen ihanan tulevaisuuden minunlaiseni ihanan ihmisen kanssa. Rakastaa minua.

Kuulemma sillä ole väliä kauan olemme tunteneet, hän vain hullaantui.

Voi apuaaaa...

Mihin paskaa sitä itsensä onkin ehkä tunkenut.

Mutta puhuin tästä tunteestani miehelle ja hän pahoitteli sekä ymmärsi ahdistukseni, että menemme liian lujaa nyt. Kuitenkin itse tulin katumapäälle kun olen jo ihan sekaisin koko kuviosta. Mies vähän pahoitti mielensä mutta oli kuitenkin iloinen kun en lopettanut suhdetta ja lupasi kahta kovemmin melkein kuun taivaalta.

Kuulemma koskaan ei ole naisilleen pahaa tehnyt ja voin häneen luottaa, hänelle voin puhua aina kaikesta jne.

Mutta on kyllä ylpeä mies, ei pidä yksinäisyydestä ja hänet on suhteissa jätetty. On laittanut itsensä uhrin asemaan eroissa mutta toisaalta myös kehunut exiään.

Minussa itsessäni huutaa kyllä kaksi puolta. Haluan nähdä tämän homman mutta toisaalta luulen, että tässä voi sattua ja kovaa. Aina rakastuminen on riski. Tämä mies kuitenkin haluaa nyt minut ja sanoo, että olen vapaa kyllä lähtemään jos haluan mutta hän odottaa. Voisi oikeasti melkein samantien muuttaa kanssani yhteen. Ikävöi kuin hullu jne...

Mitä mä teen..

Ymmärrän täysin teidän puolen ja olipa ikäviä kokemuksia toisilla. Olen pahoillani varsinkin tuosta kohtalosta jossa se mies kuoli lopulta. ♡ kiitos kun jaoit kokemuksesi.

Alan olemaan sanaton kohta. Tiedän tämän jo kuulostavankin silkalta hulluudelta.

Kuitenkin kun näemme niin vaikuttaa selväjärkiseltä tyypiltä, viesteissä ehkei aina niinkään..

Ap

Vierailija
26/303 |
22.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos se niin ihana on niin ei sillä olisi useampaa avioliittoa. Puheet väleistä exiin voi olla myös palturia. Ota yhteys exiin ja säästä aikaa. Tarkista myös taustat.

Mulla on kaks avioliittoa takana ja olen hyvissä väleissä molempien kanssa. Tosin en ole ihana, molemmat liitot loppui kun petin. Miehet olis jatkaneet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/303 |
22.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

No sano sille, että haluat ottaa aikalisän esim. kuukauden. Katso miten reagoi, antaako olla rauhassa ja odottaako ts. kohtaako sanat ja teot...

Vierailija
28/303 |
22.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko tavannut miehen vanhemmat?

Mitä tarkoitat ettei "viesteissä ehkei niinkään" vaikuta selväjärkiseltä tyypiltä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/303 |
22.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa ihan mun sukulaismieheltä, tosin hän ei ole ehtinyt kertaakaan naimisiin, mutta lapsi on kahden exän kanssa. Vauhti on aina huima, on kiire ostaa talo, tehdä lapsi jne.

Hänet on myös aina jätetty, ja hän on täysin viaton uhri. Toki unohtaa aina julkisellekin nyksälleen kertoa sen henkisen väkivallan ja uhkaavan käytöksen, joka alkoi heti, kun nainen on saatu jollain ns. sitoutettua (asuntolaina, raskaus...). Ei hän muista kertoa sitäkään, miten pommittaa naistaan viesteillä kesken työpäivän. Jos ei heti pysty vastata, missä on ja kenen kanssa (töissä!), puhelimessa saattaa odottaa kymmeniä, ellei satoja viestejä.

Tuota rumbaa kun on seurannut, niin itse juoksisin ja lujaa jos olisin ap. Kuulostaa liian tutulta, ja tekisi mieli tätä nykyistä uutta varoittaa, mutta en halua sekaantua.

Vierailija
30/303 |
22.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole hyvä merkki se, että sen jälkeen kun olet ns.pitänyt puoliasi, sua alkaa kaduttamaan koko homma. Vastapuoli osaa manipuloida niin hyvin, että tunnet aina olevasi anteeksipyynnön velkaa vaikka itseasiassa vika ei ollenkaan ole sinussa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/303 |
22.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä sinun oma taustasi on AP? Onko pitkiä suhteita, vaikeita eroja (käsittelemättömiä ?), oletko ollut petetty ja jätetty? Vai jotain ihan muuta. Sekin nimittäin vaikuttaa siihen, miltä uusi suhde tuntuu ja saattaa aiheuttaa vähän vainoharhaisia ja vääriä tuntemuksia siitä, että kaikki ei ole kohdallaan. Jos on taustalla käsittelemättömiä huonoja kokemuksia, epäilee helposti kaikkea ja kaikkia ja saa itselleen uskoteltua, että hyvässäkin suhteessa on jotain pielessä ”koska mulla on sellainen tunne”.

Vierailija
32/303 |
22.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luota intuitioosi! Älä suostu yhteen muuttamaan ja varo tulemasta raskaaksi, silloin miehellä on jo tiukka

ote sinusta. Lue tuo kirja Kaikki anteeksi, tekijää en muista mutta on omakohtainen kertomus juuri tuon

kaltaisesta miehestä. Sano että haluat edetä hitaasti ja pitää vaikka tuumaustauon suhteessanne. Elämäsi voi muuttua todella ikäväksi jos miehestä kuoriutuukin kontrolloiva friikki- tai hän voi olla todella niin

mahtava kuin tuntuu olevan. Mutta etene hitaasti ja järjellä huomioiden vaara!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/303 |
23.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Luota intuitioosi! Älä suostu yhteen muuttamaan ja varo tulemasta raskaaksi, silloin miehellä on jo tiukka

ote sinusta. Lue tuo kirja Kaikki anteeksi, tekijää en muista mutta on omakohtainen kertomus juuri tuon

kaltaisesta miehestä. Sano että haluat edetä hitaasti ja pitää vaikka tuumaustauon suhteessanne. Elämäsi voi muuttua todella ikäväksi jos miehestä kuoriutuukin kontrolloiva friikki- tai hän voi olla todella niin

mahtava kuin tuntuu olevan. Mutta etene hitaasti ja järjellä huomioiden vaara!

Ok, aloitan kirjan tänään! Kiitos vinkistä.

Täytyy katsoa nyt mitä tästä tulee mutta ongelmiin en halua. Toisaalta en myöskään menettää arvokkaita asioita elämässä.

Mutta otan selvää ja vähän opiskelen lisää tällaisia salamarakastumisen piirteitä, onko se epärealistista jne.

Ap

Vierailija
34/303 |
23.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Youtubessa on myös hyviä videoita ja kanavia (englanniksi) narsisteista, heidän toimintatavoistaan, siitä miten heidät tunnistaa jne. Ainakin yksi hyvä kanava on nimeltään Surviving Narcissism. Kannattaa vilkaista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/303 |
23.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa luottaa omaan fiilikseensä. Jos sinusta tuntuu, että jokin on pielessä, niin siihen on yleensä hyvä syy.

Ps. Suosittelen kaikkia naisia lukemaan kirjan Kaikki anteeksi

Muistatko tekijää? 

Vierailija
36/303 |
23.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa luottaa omaan fiilikseensä. Jos sinusta tuntuu, että jokin on pielessä, niin siihen on yleensä hyvä syy.

Ps. Suosittelen kaikkia naisia lukemaan kirjan Kaikki anteeksi

Meinasin tulla ehdottamaan samaa kirjaa. Ehdit ensin 😊

Vierailija
37/303 |
23.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Hän sanoo olevansa minulle aina rehellinen", omat hälytyskelloni olisivat alkaneet jo tuossa vaiheessa kalkattaa täysillä. Vain ihminen, joka joutuu pohtimaan suhdettaan rehellisyyteen, katsoo asiakseen mainita siitä erikseen. Ne ihmiset, joille rehellisyys on lähtökohta kaikelle kanssakäymiselle, eivät sano sitä erikseen.

"Haluaa jo minut kokonaan, puhuu häistä ja talosta jne." Huomaatko, että hän pitää itsestäänselvyytenä olevansa sinulle "catch"? Hänelle ei tule mieleenkään, että sinä ehkä haluaisit elämältä jotain muuta kuin hänet ja hänen mukaan tuomansa varallisuuden? Aivan liikaa hälytysmerkkejä, mutta en usko, että haluat kuulla niitä.

Vierailija
38/303 |
23.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa luottaa omaan fiilikseensä. Jos sinusta tuntuu, että jokin on pielessä, niin siihen on yleensä hyvä syy.

Ps. Suosittelen kaikkia naisia lukemaan kirjan Kaikki anteeksi

Muistatko tekijää? 

Sori. Ehdikin jo täydenää vastaustasi ja nyt muistan (Jos minun yksinkeraisen sinkkumiehen muistiini nyt voi luotaa..) mainisemasi teoksen: Kaikki anteeksi tekijän  hän on Laura Manninen. - Ei ede kovin vanha teos olisiko viime vuodelta. 

   

Vierailija
39/303 |
23.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ohiksena kommentoin, että olen tyttäriäni kehoittanut lukemaan tuon Kaikki anteeksi - kirjan. Olikohan Laura Manninen kirjoittaja. Itse otin randomisti palautettujen hyllystä kirjastossa ja totesin luettuani, ettei olisi huono asia jos seurusteluikään tulleet lukisivat sen. Mitä voi olla kääntöpuolella ja ettei kaikki todellakaan ole aina sitä miltä näyttää.

Vierailija
40/303 |
23.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllähän ihmiset salamarakastuvat, normaalitkin. Mutta älä sitoudu alkuvaiheessa ja pidä noita juttuja sellaisena rakastuneen haaveiluna ja höpötyksenä.

Minä sitouduin liian nopeasti ihmiseen, joka osoittautui todella hankalaksi, ilkeäksi, kontrolloivaksi ja epäsopivaksi ja yritin ihan liian pitkään saada suhdetta toimimaan eli palaamaan siihen alun hyvään tunnelmaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kahdeksan kolme