Miten kauan jaksat vielä olla yksin sinkkuna?

Parempi yksin kuin huonossa seurassa.

Pakko kai se on pystyä. Viides vuosi menossa. Ei nyt itseä tappaakaan voitsi.

Kun on 30 vuoden kokemus, niin meneehän se jo rutiinilla.

No olen ollut nyt 36 vuotta ilman parisuhdetta, tai mitään muutakaan kontaktia miehiin, ja ajattelin olla myös seuraavat 36 (tai jopa enemmän, jos eloa riittää). Eipä kiinnosta olla miehen käytössä ja jatkuvissa riidoissa. En tunne yhtäkään onnellista paria, jotka puhuisivat toisilleen kauniisti - se on jatkuvaa kinastelua siitä kuka sanoi mitäkin. Ei kiitos, haluan olla kotonani ja elämässäni rauhassa.

Olen ollut sinkkuna jo 27 vuotta. Ajattelin olla lopunkin elämästäni sinkkuna. Olen siis ollut viimeksi parisuhteessa 28-vuotiaana. Tottakai kuitenkin hakeudun muiden ihmisten seuraankin. Mulla on ihanat lapset, aikuisia jo ja parisuhteissa, on läheiset välit siskoni ja veljeni perheiden kanssa, on ystäviä ja kavereita. Olen sinkku, mutta en yksinäinen.

Haluaa paritella, ei pariutua.  Pariutuminen on se kaamea loukko mistä löydät itsesi kun seksi on mennyt liian pitkälle.

Vaikka maailman tappiin asti.

Jaksan kyllä olla sinkkuna vaikka lopun elämääni, jollei ketään sellaista miestä löydy, jonka kanssa molemminpuolinen rakkaus syntyisi. Kuitenkin taustalla kokemus pitkästä parisuhteesta, että en oo jäänyt siitäkään paitsi. Molemmissa on puolensa, siis parisuhteessa ja sinkkuudessa. Joku tahtomattaan ikisinkku voi luulla, että parisuhde on yhtä kuin ikuinen auvo, mutta ehei, ei se ole.

Ei se itsellä ole uskottelusta kiinni. Onnistuin nuorempana löytämään sellaisia miehiä, joita ei sitten parisuhde kiinnostanut. Tai heti alkuun ilmeni epärehellisyyttä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän miehillä on baaripano/FB/FWB-historiaa. Sellaisen miehen tapailu palauttaa hyvin äkkiä huonot muistot mieleen, ja ero omaan seksuaalimenneisyyteen mietityttää. Eli nirsous on osin pelkoa ja yritystä oppia aiemmista virheistä.

Aion pysytellä sinkkuna koko elämäni ajan. Niin helposti se hoituu.

En halua minkäänlaista miestä, joten tämä "uusi todellisuus" ei kosketa minua mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Haluaa paritella, ei pariutua.  Pariutuminen on se kaamea loukko mistä löydät itsesi kun seksi on mennyt liian pitkälle.

Minä haluan juuri päinvastoin.

Nyt on takana 4v ja oikeesti alkaa riittää.

Takana pitkä liitto ja ajatus siitä, että on ihana olla yksin. Niin onkin, mutta olis myös mahtavaa vielä kokea rakastuminen ja ihastuminen ja seksi jne... mutta tässä iässä harva tulee kotoa hakemaan. Joten kai tässä täytyy itse kohta alkaa toimia. Jo pelkkä ajatus saa posket punaiseksi =)

Olen ollut tähän asti ja yhä vahvemmin tuntuu siltä, että olen aina. N29

Parisuhteet naisten kanssa on haastavia ja harvoin onnellisia mitä ympärillenikin katson. Keskityn vain naisiin vain ystävinä ja panokavereina.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut tähän asti ja yhä vahvemmin tuntuu siltä, että olen aina. N29

Sulle siis riittää ku saat välillä seksiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut tähän asti ja yhä vahvemmin tuntuu siltä, että olen aina. N29

Sulle siis riittää ku saat välillä seksiä?

Paremmin sitä sinkkuna saa kuin parisuhteessa

Mä oon eläny suurimman osan elämästäni parisuhteissa.Asunu yksin  8v.Mua ei tyydytä perinteinen parisuhde.Mä tarviin miehen ainoastaan halimiseen,pussailuun,seksiin ja joitain asioita tekemään kanssani.Inhoan sukukyläilyjä ym...Mulla ei oo halua palvella ketään.Eikä katella kenenkään kaljan tissuttelua.Mulla on ystäviä.Sekä miehiä,että naisia.Omia mielenkiinnonkohteita.Mua säväyttää muutenki harva mies.Pelkkiä seksishteita en harrasta.Tää on ihanaa elämää.Tuntee itsensä vapaakin :)

Kyllä se näin taitaa loppuelämä mennä ihan erakoituessa, kun ei jaksa sietää ihmiskontakteja yleensäkään saati jotain niskassa huohottavaa kumppania.

Uudesta todellisuudesta en tiedä mitään, koska sinkkuuteni on jatkunut aika pitkään: jos vain täysi-ikäisyys lasketaan mukaan, 37 vuotta.

Olisi ollut kiva löytää elämänkumppani. Sikäli, kun tunnen itseni, voin kuitenkin arvella, että parisuhteessa tieni olisi ollut kuoppaisempi kuin sinkkuna. Parisuhdetta toivovat ja yksin onnettomat ihmiset pariutuvat helposti ja eroavat helposti, joten minun kaltaisellani omillaan viihtyvällä ei olisi paljon toivoa: vaikka rakastuminen ja naimisiinmeno olisivatkin ihania kokemuksia, arjen erimielisyydet - saati sitten avioeron kamaluus - olisivat minun sopuisalle luonteelleni liikaa. En kaipaa huippukokemuksia kumpaankaan suuntaan niin paljon, että se vastakkainen suunta kompensoituisi.

Ja olen muuten normaali ja terve mieleltäni. Fyysisesti suorastaan poikkeuksellisen terve.