Lasten isä ei noudata tapaamissopimusta
Olemme eronneet vuosi sitten ja puoli vuotta sitten lasten isä muutti pois.
Eron syynä oli se, että isä ei ikinä hoitanut lapsia, että olisin itse saanut edes hetken vapaata.
Sovimme lastenvalvojalla joka toinen viikonloppu tapaamiset eli silloin lapset olisivat isänsä kanssa. Sovimme myös, että isä saa tulla milloin vain moikkaamaan lapsia, mutta hänen tapaamis vuorollaan lapset olisivat hänen luona.
Hän ei ole kertaakaan ottanut lapsia sovitusti luokseen, aina perunut jollain tekosyyllä esim. Lupautunut töihin juuri sinä viikonloppuna jne.
Hänen ei siis ole pakko tehdä viikonloppuisin töitä, vaan hän vain välttelee lasten hoitoa tuolla tavalla.
Silloin, kun olimme vielä yhdessä, jouduin aina pyytämään jonkun muun hoitamaan lapsia, jos minulla oli jotain menoja.
Voiko tälle asialle tehdä jotain? Voinko ilmoittaa jonnekin, että isä jatkuvasti rikkoo tapaamissopimusta?
Isä siis käy aina moikkaamassa lapsia välillä, minun läsnäollessa, mutta ei ikinä ota hoitovastuuta eli, että lapset olisivat hänen kanssaan keskenään.
Lapsia meillä on kaksi alle kouluikäistä.
Kommentit (320)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etävanhemman ei ole pakko noudattaa sopimusta. Et mahda mitään.
Oikeasti?? Siis voiko todella olla näin, että etävanhempi pääsee pois kaikesta vastuusta mitä tulee lasten hoitoon ja kasvatukseen?
ApKyllä näin on. Sopimuksen tarkoitus on lähinnä turvata se ettei lähivanhempi voi estää etävanhempaa tapaamasta lapsia.
Olen tiennyt sen, että lähivanhemman on sitouduttava tapaamisiin uhka sakon uhalla, mutta luulin, että tämä koskee myös etävanhempaa.
Minusta tuo on niin väärin, että etä pääsee kaikesta vastuusta, paitsi elatusmaksuista.
Voisin ilomielin luopua yhden kuun elareita, jos isä sen kuukauden ajan tapaisi lapsia sovitusti, edes kerran.
Ap
Lastenvalvojan vahvistamissa sopimuksissa ei ole edes uhkasakkoja, käräjäoikeuden päätöksissä kylläkin. Jos tilanne ei tyydytä, niin hae yksinhuoltajuutta. Etää ei selvästi kiinnosta osallistua, niin miten luulet, että lasten asioista sopiminenkaan jatkossa onnistuu.
Ei minun eksälläni, ja lapseni isällä ollut mitään ongelmia toimia yhteistyössä vaikka hän olikin pitkiä aikoja näkemättä lasta. Ihan hyvin hoitui pankkitilien avaamiset valtakirjalla, ja passinhaku, ei mitään ongelmia. Ei todellakaan korreloi näkemättömyys sen kanssa että toinen haluaisi vahingoittaa omaa lastansa, ja kiusata tämän lähivanhempaa, vaikka ei häntä tapaisikaan
Et sä kuitenkaan itsekään voi ikuisuuksia jatkaa samalla tavalla, että ex tulee sun luo milloin haluaa eli itse tulet rikkomaan tuota sopimusta. Sun elämä jatkuu eteenpäin tästä. Jossain vaiheessa et halua enää, että mies sinne tulee. Oli kyse sitten siitä, että olet päässyt exästä yli tai että sulla on jo uusi mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa, jota tapaamissopimus sitoo on lähivanhempi. Eli lähi ei saa estää tapaamisia...
Mutta tervetuloa joukkoon! Meillä tosin isä piti kiinni "oikeudestaan" lasten luonapitoon, mitä nyt hankki lastenpiian päästäkseen itse vähän nollaamaan.
Älä puhu pahaa sanaa etävanhemmasta lasten kuullen. Valehdellakaan ei tarvitse. Fiksu lapsi tajuaa kyllä itse asiain laidan. Jos ei nyt, niin kyllä aikanaan.
En ole puhunutkaan. Olen aina sanonut lapsille, kun isä perunut tapaamisen, että hänellä on taas töitä, eli olen sanonut sen mitä lasten isä sanonut minulle perumisen syyksi.
Minusta tuohon tapaamissopimuksen noudattamiseen tulisi tulla muutos, että etävanhemmallakin olisi velvollisuus noudattaa sitä, koska mitä järkeä koko sopimuksessa on jos toinen osapuoli eli etä voi rikkoa sopimusta mielensä mukaan.
Ap
Järki sopimuksessa on siinä, ettei lähivanhempi voi etäännyttää etävanhempaa lapsista. Oikeuden molempiin vanhempiin katsotaan olevan niin suuri oikeus että se menee lähivanhemman oikkuilun edelle. Oikeus katsoo myös että ketään ei tule pakottaa tai rankaista väkisin olemaan lapsensa kanssa, koska senkin ajatellaan olevan lasten etujen vastaista. Eli ei, et pysty mitenkään pakottamaan exääsi olemaan lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kurja tilanne. Lasten kannalta kiva että annat tavata luonasi/valvoessasi ja ollessasi vastuussa. Minä en antaisi. Lastenkin etu olisi että isä ottaisi itse vastuuta ja olisi kunnolla aikuinen. Mahdollistat hänen vastuunpakoilunsa käytökselläsi. En ikinä suostuisi kirjaamaan sopimukseen että toinen vanhempi saa koska tahansa tulla omaan kotiini katsomaan lapsia, tai antaisi edes ymmärtää tällaista etenkään jos on ollut ongelmaa toisen vanhemman kanssa siitä ettei ota vastuuta.
Joka toinen viikonloppu on yleinen ja verrattaen runsas määrä tapaamisia (joskin usein etä saa tavata lapsia myös joka viikko yhtenä arkipäivänä, nämä määrät usein ne mitä oikeudessa vahvistetaan jos vanhemmat eivät pääse sopuun ja määrä on muuten mahdollinen toteuttaa) ja minusta toisella vanhemmalla ei pitäisi olla mitään erityistä syytä tulla sinun kotiisi ellet erikseen niin toivo ja hyväksy sitä että siinä ne tapaamiset sitten ovat. Pidä rajasi. Se on lastenkin etu.
Lasten takia nimenomaan halusin, että isä voisi tavata lapsia myös muina päivinä.
Halusin, että isän ja lapsien välit säilyisivät mahdollisimman hyvinä ja läheisinä erosta huolimatta.
Oletin, että isä olisi valmis noudattamaan sopimusta, kun itse näytin olevani joustava ja reilu tapaamisten suhteen eli kuvittelin hänen tulevan puolitiehen vastaan,mutta toisin kävi.
Ap
Väärin luulit. Halusiko edes lapsia ja hoitoon esikoistaan koskaan?
Joudut hyväksymään sen, että lapsillasi on huono isä ja että olet yksin vastuussa heistä. Olisin itsekin kyllä tuossa tilanteessa eronnut. Eron jälkeen tulee näkyväksi kaikille (isälle itselleen, lapsille, lähipiirille), että kuka niistä lapsista välittää ja huolehtii ja kuka ei.

Voit lohduttautua siihen että teitä on paljon jotka luulivat ja ajattelivat toisin. Ole sinä parmepi äiti kuin moni muu, älä sotke lapsiasi pelinappuloiksi, älä kiusaa isää, vaan keskity omaan elämääsi, jooko?
Niin paljon on tullut katsottua sitä miten exä tekee eron jälkeen kiusaa. Ole kiltti ja ymmärrä että et voi vaikuttaa enää exäsi elämään, häne tekee nyt omat päätökset, miellyttivät ne sinua tai ei. Mieheni exällä kesti 6 vuotta päästä miehestäni irti, vaikka itse halusi eron(ja mieheni oli lasten kanssa juuri niin kuin oli sovittu ja enemmänkin, tottakai) kats että sinä pääset miehestäsi yli mahdollisimma npian, ettei lapset joudu kärsimään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etävanhemman ei ole pakko noudattaa sopimusta. Et mahda mitään.
Oikeasti?? Siis voiko todella olla näin, että etävanhempi pääsee pois kaikesta vastuusta mitä tulee lasten hoitoon ja kasvatukseen?
Ap
On juridisesti säädetty, että muualla asuvan vanhemman AINOA velvollisuus on maksaa elatusmaksuja.
Case closed.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kurja tilanne. Lasten kannalta kiva että annat tavata luonasi/valvoessasi ja ollessasi vastuussa. Minä en antaisi. Lastenkin etu olisi että isä ottaisi itse vastuuta ja olisi kunnolla aikuinen. Mahdollistat hänen vastuunpakoilunsa käytökselläsi. En ikinä suostuisi kirjaamaan sopimukseen että toinen vanhempi saa koska tahansa tulla omaan kotiini katsomaan lapsia, tai antaisi edes ymmärtää tällaista etenkään jos on ollut ongelmaa toisen vanhemman kanssa siitä ettei ota vastuuta.
Joka toinen viikonloppu on yleinen ja verrattaen runsas määrä tapaamisia (joskin usein etä saa tavata lapsia myös joka viikko yhtenä arkipäivänä, nämä määrät usein ne mitä oikeudessa vahvistetaan jos vanhemmat eivät pääse sopuun ja määrä on muuten mahdollinen toteuttaa) ja minusta toisella vanhemmalla ei pitäisi olla mitään erityistä syytä tulla sinun kotiisi ellet erikseen niin toivo ja hyväksy sitä että siinä ne tapaamiset sitten ovat. Pidä rajasi. Se on lastenkin etu.
Lasten takia nimenomaan halusin, että isä voisi tavata lapsia myös muina päivinä.
Halusin, että isän ja lapsien välit säilyisivät mahdollisimman hyvinä ja läheisinä erosta huolimatta.
Oletin, että isä olisi valmis noudattamaan sopimusta, kun itse näytin olevani joustava ja reilu tapaamisten suhteen eli kuvittelin hänen tulevan puolitiehen vastaan,mutta toisin kävi.
Ap
E-ron syy-nä o-li se, et-tä i-sä ei i-ki-nä hoi-ta-nut lap-si-a...

Hän ei vaikuta olleen aiemminkaan joustava ja reilu, ymmärrän toiveesi mutta parempi antaa tuollaisen olla. No tietysti jos toinen vanhempi ei ole kertaakaan puoleen vuoteen tavannut lasta eikä sopimusta ole noudatettu lainkaan, varaisin uuden ajan lastenvalvojan luokse ja menisin keskustelemaan sopimuksen reaaliaikaistamisesta koska toinen vanhempi ei sitä noudata ja sopimus voitaisiin päivittää vastaamaan todellisuutta. Lukeeko teillä tosiaan siinä että saa tulla vapaasti kotiisi katsomaan lapsia koska haluaa? Niiltä osin hän toki sitten noudattaa sopimusta ja tapaa lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etävanhemman ei ole pakko noudattaa sopimusta. Et mahda mitään.
Oikeasti?? Siis voiko todella olla näin, että etävanhempi pääsee pois kaikesta vastuusta mitä tulee lasten hoitoon ja kasvatukseen?
ApKyllä näin on. Sopimuksen tarkoitus on lähinnä turvata se ettei lähivanhempi voi estää etävanhempaa tapaamasta lapsia.
Olen tiennyt sen, että lähivanhemman on sitouduttava tapaamisiin uhka sakon uhalla, mutta luulin, että tämä koskee myös etävanhempaa.
Minusta tuo on niin väärin, että etä pääsee kaikesta vastuusta, paitsi elatusmaksuista.
Voisin ilomielin luopua yhden kuun elareita, jos isä sen kuukauden ajan tapaisi lapsia sovitusti, edes kerran.
Ap
Ajai!! Taas turha ero vain siksi että yrittettiin kiristää toista. Nyt sattuu sitten omaan nilkkaan. Kannattaisi ottaa asioista selvää ennen kuin tekee hätäisiä päätöksiä vihapuuskissaan. SINUN tulee ajattella lapsia, koska muuten niitä ei kukaan ajattele. Pleasee?
Kyse ei ole kiristyksestä, vaan siitä, että kodin ilmapiiri kiristyi aivan hirveäksi, kun lasten isä ei osallistunut lasten hoitoon.
Hänellä oli aikaa harrastuksiin ym ja aina kun yritin kysyä, että voisiko hän olla lasten kanssa niin vastaus oli ei.
Kuopuksemme ollessa erittäin vaativa koliikkivauva, ehdotin kerran, että jos menisin yhdeksi yöksi äitini luokse nukkumaan univelkoja pois. Olin siis todella väsynyt, kun olin valvonut vauvan kanssa viikko tolkulla.
Tähänkin vastaus oli, että ei käy.
Ymmärrät varmasti, että pidemmän päälle tuollainen alkaa suoraan sanottuna v*tuttamaan ja kiristämään välejä toisen kanssa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Joudut hyväksymään sen, että lapsillasi on huono isä ja että olet yksin vastuussa heistä. Olisin itsekin kyllä tuossa tilanteessa eronnut. Eron jälkeen tulee näkyväksi kaikille (isälle itselleen, lapsille, lähipiirille), että kuka niistä lapsista välittää ja huolehtii ja kuka ei.
Ei näin. Eroaminen ei saa koskaan olla keino näpäyttää isää, ja näyttää lähipiirille miten hieno marttyyri äiti onkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa, jota tapaamissopimus sitoo on lähivanhempi. Eli lähi ei saa estää tapaamisia...
Mutta tervetuloa joukkoon! Meillä tosin isä piti kiinni "oikeudestaan" lasten luonapitoon, mitä nyt hankki lastenpiian päästäkseen itse vähän nollaamaan.
Älä puhu pahaa sanaa etävanhemmasta lasten kuullen. Valehdellakaan ei tarvitse. Fiksu lapsi tajuaa kyllä itse asiain laidan. Jos ei nyt, niin kyllä aikanaan.
En ole puhunutkaan. Olen aina sanonut lapsille, kun isä perunut tapaamisen, että hänellä on taas töitä, eli olen sanonut sen mitä lasten isä sanonut minulle perumisen syyksi.
Minusta tuohon tapaamissopimuksen noudattamiseen tulisi tulla muutos, että etävanhemmallakin olisi velvollisuus noudattaa sitä, koska mitä järkeä koko sopimuksessa on jos toinen osapuoli eli etä voi rikkoa sopimusta mielensä mukaan.
ApMitä lapsi tekee sellaisella vanhemmalla, joka tapaa tätä vain velvollisuudesta ja pakotettuna? Eiköhän tuo ole ihan lapsen etu ettei häntä pakoteta vanhemmalle, jolla ei ole sitä aitoa tahtoa olla läsnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kurja tilanne. Lasten kannalta kiva että annat tavata luonasi/valvoessasi ja ollessasi vastuussa. Minä en antaisi. Lastenkin etu olisi että isä ottaisi itse vastuuta ja olisi kunnolla aikuinen. Mahdollistat hänen vastuunpakoilunsa käytökselläsi. En ikinä suostuisi kirjaamaan sopimukseen että toinen vanhempi saa koska tahansa tulla omaan kotiini katsomaan lapsia, tai antaisi edes ymmärtää tällaista etenkään jos on ollut ongelmaa toisen vanhemman kanssa siitä ettei ota vastuuta.
Joka toinen viikonloppu on yleinen ja verrattaen runsas määrä tapaamisia (joskin usein etä saa tavata lapsia myös joka viikko yhtenä arkipäivänä, nämä määrät usein ne mitä oikeudessa vahvistetaan jos vanhemmat eivät pääse sopuun ja määrä on muuten mahdollinen toteuttaa) ja minusta toisella vanhemmalla ei pitäisi olla mitään erityistä syytä tulla sinun kotiisi ellet erikseen niin toivo ja hyväksy sitä että siinä ne tapaamiset sitten ovat. Pidä rajasi. Se on lastenkin etu.
Lasten takia nimenomaan halusin, että isä voisi tavata lapsia myös muina päivinä.
Halusin, että isän ja lapsien välit säilyisivät mahdollisimman hyvinä ja läheisinä erosta huolimatta.
Oletin, että isä olisi valmis noudattamaan sopimusta, kun itse näytin olevani joustava ja reilu tapaamisten suhteen eli kuvittelin hänen tulevan puolitiehen vastaan,mutta toisin kävi.
ApE-ron syy-nä o-li se, et-tä i-sä ei i-ki-nä hoi-ta-nut lap-si-a...
Näin. Jos isä ei ollut lasten kanssa kun olitte yhdessä, miten hän mystisesti olisi lasten kanssa kun olette eronneet?
Aikuista ihmistä ei voi pakottaa eikä velvoittaa olemaan lastensa kanssa. Kannattaa järjestää oma elämä ihan ikiomalla tavalla ja unohtaa se että koetat ylläpitää isän suhdetta lapsiinsa kun hän ei itse sitä tee - tai jos tekee niin sinun järjestämissäsi puitteissa. Älä ota kantaaksesi hänenkin vastuutaan vaan unohda koko tyyppi ja jos koettaa tulla teille niin sano että valitettavasti ei sovi tällä viikolla mutta saat lapset sitten kun on sinun viikonloppusi. Älä mahdollista perseilyn jatkumista. Saattaa olla että se jatkuu silti muttei ainakaan sinun kotonasi, sinun ajallasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etävanhemman ei ole pakko noudattaa sopimusta. Et mahda mitään.
Oikeasti?? Siis voiko todella olla näin, että etävanhempi pääsee pois kaikesta vastuusta mitä tulee lasten hoitoon ja kasvatukseen?
ApKyllä näin on. Sopimuksen tarkoitus on lähinnä turvata se ettei lähivanhempi voi estää etävanhempaa tapaamasta lapsia.
Olen tiennyt sen, että lähivanhemman on sitouduttava tapaamisiin uhka sakon uhalla, mutta luulin, että tämä koskee myös etävanhempaa.
Minusta tuo on niin väärin, että etä pääsee kaikesta vastuusta, paitsi elatusmaksuista.
Voisin ilomielin luopua yhden kuun elareita, jos isä sen kuukauden ajan tapaisi lapsia sovitusti, edes kerran.
Ap
Ajai!! Taas turha ero vain siksi että yrittettiin kiristää toista. Nyt sattuu sitten omaan nilkkaan. Kannattaisi ottaa asioista selvää ennen kuin tekee hätäisiä päätöksiä vihapuuskissaan. SINUN tulee ajattella lapsia, koska muuten niitä ei kukaan ajattele. Pleasee?
Kyse ei ole kiristyksestä, vaan siitä, että kodin ilmapiiri kiristyi aivan hirveäksi, kun lasten isä ei osallistunut lasten hoitoon.
Hänellä oli aikaa harrastuksiin ym ja aina kun yritin kysyä, että voisiko hän olla lasten kanssa niin vastaus oli ei.
Kuopuksemme ollessa erittäin vaativa koliikkivauva, ehdotin kerran, että jos menisin yhdeksi yöksi äitini luokse nukkumaan univelkoja pois. Olin siis todella väsynyt, kun olin valvonut vauvan kanssa viikko tolkulla.
Tähänkin vastaus oli, että ei käy.Ymmärrät varmasti, että pidemmän päälle tuollainen alkaa suoraan sanottuna v*tuttamaan ja kiristämään välejä toisen kanssa.
Ap
Kyllähän tuon ymmärtää. LAsten vika se silti ei ole että sinä valitsit heille tuollaisen isän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kurja tilanne. Lasten kannalta kiva että annat tavata luonasi/valvoessasi ja ollessasi vastuussa. Minä en antaisi. Lastenkin etu olisi että isä ottaisi itse vastuuta ja olisi kunnolla aikuinen. Mahdollistat hänen vastuunpakoilunsa käytökselläsi. En ikinä suostuisi kirjaamaan sopimukseen että toinen vanhempi saa koska tahansa tulla omaan kotiini katsomaan lapsia, tai antaisi edes ymmärtää tällaista etenkään jos on ollut ongelmaa toisen vanhemman kanssa siitä ettei ota vastuuta.
Joka toinen viikonloppu on yleinen ja verrattaen runsas määrä tapaamisia (joskin usein etä saa tavata lapsia myös joka viikko yhtenä arkipäivänä, nämä määrät usein ne mitä oikeudessa vahvistetaan jos vanhemmat eivät pääse sopuun ja määrä on muuten mahdollinen toteuttaa) ja minusta toisella vanhemmalla ei pitäisi olla mitään erityistä syytä tulla sinun kotiisi ellet erikseen niin toivo ja hyväksy sitä että siinä ne tapaamiset sitten ovat. Pidä rajasi. Se on lastenkin etu.
Lasten takia nimenomaan halusin, että isä voisi tavata lapsia myös muina päivinä.
Halusin, että isän ja lapsien välit säilyisivät mahdollisimman hyvinä ja läheisinä erosta huolimatta.
Oletin, että isä olisi valmis noudattamaan sopimusta, kun itse näytin olevani joustava ja reilu tapaamisten suhteen eli kuvittelin hänen tulevan puolitiehen vastaan,mutta toisin kävi.
ApHän ei vaikuta olleen aiemminkaan joustava ja reilu, ymmärrän toiveesi mutta parempi antaa tuollaisen olla. No tietysti jos toinen vanhempi ei ole kertaakaan puoleen vuoteen tavannut lasta eikä sopimusta ole noudatettu lainkaan, varaisin uuden ajan lastenvalvojan luokse ja menisin keskustelemaan sopimuksen reaaliaikaistamisesta koska toinen vanhempi ei sitä noudata ja sopimus voitaisiin päivittää vastaamaan todellisuutta. Lukeeko teillä tosiaan siinä että saa tulla vapaasti kotiisi katsomaan lapsia koska haluaa? Niiltä osin hän toki sitten noudattaa sopimusta ja tapaa lapsia.
Tapaamissopimuksessa lukee, että isä tapaa lapsia joka toinen viikonloppu ja muista tapaamisista vanhemmat sopivat keskenään.
Ehkä pitäisi mennä päivittämään tapaamissopimus ja poistaa tuo viimeinen kohta eli nuo muut tapaamiset ja pitää kiinni tuosta joka toinen viikonloppu,mutta pelkään lasten takia että isä ei silloin tapaa lapsia ollenkaan ja sitä en todellakaan halua.
Ap
Tämä se onkin jännää, että huoltajuus ei sido ihmistä mihinkään jos ei huvita.
Minun mielestäni on lapsia kohtaa kohtuutonta, että hänen oma huoltajansa voi tuosta noin vain kadota lasten elämästä, jos haluaa.
Todellakin myös etävanhemmalla tulisi olla tapaamis-ja hoitovelvollisuus omia lapsiaan kohtaan edes jollain tasolla, poislukien vakavat sairaudet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etävanhemman ei ole pakko noudattaa sopimusta. Et mahda mitään.
Oikeasti?? Siis voiko todella olla näin, että etävanhempi pääsee pois kaikesta vastuusta mitä tulee lasten hoitoon ja kasvatukseen?
ApKyllä näin on. Sopimuksen tarkoitus on lähinnä turvata se ettei lähivanhempi voi estää etävanhempaa tapaamasta lapsia.
Olen tiennyt sen, että lähivanhemman on sitouduttava tapaamisiin uhka sakon uhalla, mutta luulin, että tämä koskee myös etävanhempaa.
Minusta tuo on niin väärin, että etä pääsee kaikesta vastuusta, paitsi elatusmaksuista.
Voisin ilomielin luopua yhden kuun elareita, jos isä sen kuukauden ajan tapaisi lapsia sovitusti, edes kerran.
Ap
Ajai!! Taas turha ero vain siksi että yrittettiin kiristää toista. Nyt sattuu sitten omaan nilkkaan. Kannattaisi ottaa asioista selvää ennen kuin tekee hätäisiä päätöksiä vihapuuskissaan. SINUN tulee ajattella lapsia, koska muuten niitä ei kukaan ajattele. Pleasee?
Kyse ei ole kiristyksestä, vaan siitä, että kodin ilmapiiri kiristyi aivan hirveäksi, kun lasten isä ei osallistunut lasten hoitoon.
Hänellä oli aikaa harrastuksiin ym ja aina kun yritin kysyä, että voisiko hän olla lasten kanssa niin vastaus oli ei.
Kuopuksemme ollessa erittäin vaativa koliikkivauva, ehdotin kerran, että jos menisin yhdeksi yöksi äitini luokse nukkumaan univelkoja pois. Olin siis todella väsynyt, kun olin valvonut vauvan kanssa viikko tolkulla.
Tähänkin vastaus oli, että ei käy.Ymmärrät varmasti, että pidemmän päälle tuollainen alkaa suoraan sanottuna v*tuttamaan ja kiristämään välejä toisen kanssa.
Ap
Hyväksy että olit naiivi, kun kuvittelit että rumasta ankanpoikasesta kuorituu joutsen eron myötä ja keskity rankentamaan tiedän näköinen arki iloineen ja suruineen. Rakenna omaa tukiverkostoa ja jätä isä omaan arvoonsa. Lapset ei osaa kaivata poissaolevia, jos heistä ei tee numeroa. Isästä ei nyt vaan tullut sinulle sitä ilmaista lapsenvahtia.
T. yh since -98
Paska isä on paska vaikka kuinka muuta toivoisit. Eronnut tai ei.