Lue keskustelun säännöt.
Tein sosiaalisen itsemurhan, jota kadun loppuelämäni.
14.07.2019 |
Hei!
Julkaisen kirjoitukseni palstalla uudelleen, jonka tein jo joskus aiemminkin.
Haluaisin vain muistuttaa teitä uusia opiskelemaan lähtijöitä sillä, ettei kannata lähteä liian suurin odotuksin kohti uutta ja tuntematonta. Voi tulla seinä vastaan.
Olen kotoisin pienestä kunnasta, joissa ei ole koskaan ollut omaa lukiota.
Naapurikunnissa oli ja luonnollisesti lukioon haluavat haki niihin, varsinkin lähellä olevaan kaupunkiin.
Minä kun olin toiselta puolelta kuntaa kotoisin ja lukiomatkani olisi tullut pitkäksi siihen paikkaan, minne pääsääntöisesti muut menivät.
Itse valitsin toisen naapurikunnan lukion, jonne kotoani oli lyhyempi matka ja suora tie ja jonne pääsin sopivasti kulkemaan mopolla ja isäni kyydillä tai asumaan sukulaisilleni. Tähän lukioon ei kotikunnastani koskaan aiemmin ollut kukaan muu mennyt, joten olin ensimmäinen ja muutenkin harvinaisuus, että siihen lukioon tuli kukaan ulkopaikkakuntalainen.
Minua toki varoiteltiin siitä, että kannattaako nyt hakeutua erilleen kavereista, että olisi nyt vaan viisaampi hakea samaan lukioon, minne muutkin menevät ja kuinka hankalaa voisi olla ryhmäytyä uudella paikkakunnalla, jossa muut tuntevat toisensa, mutta itse tulisin ulkopuolelta.
Ajattelin vaan, että tutustun helposti sosiaalisena ihmisenä uusiin ihmisiin ja saan pidettyä vanhatkin kaverit mukana, vaikkei enää päivittäin nähtäisikään.
Voi, kun olisinkin kuunnellut muita, järjen ääntä
Lukio, johon hain, siellä toiset todellakin olivat tuttuja ja kavereita keskenään. Minua vieroksuttiin heti alusta saakka enkä saanutkaan luotua kontakteja, kuten toivoin. Muut toki kaveerasivat keskenääntuttuun tapaan ja minä putosin heti kyydistä. Tämä järkytys sitten häiritsi myös opintojani ja jäin niissäkin jälkeen jo ensimmäisenä lukukautena. Koska opiskelu osoittautuikin yllättävän rankaksi, jäi yhteydenpioto vanhoihin kavereihin vähäiseksi. Oli äärettömän raskasta yrittää väksin roikkua uudella paikkakunnalla kiinni uusissa ihmisissä ja pitää yhteyttä vanhoihin, jotka ryhmäytyivät tahollaan entistä tiiviimmin ja pian jäin heidän elämästään ulkopuolelle, eikä kaveruus koskaan enää palautunut.
lukiostakaan en siis saanut uusia kavereita, kuten piti vaan jäin tässäkin täysin ulkopuoliseksi. Olin totaalisenyksin ja opinnot laahasivat jäljessä, kunnes toisena lukiovuonna oli jo pakko lopettaa, kun en enää jaksanut.
Siihenkään lukioon, missä vanhat kaverit olivat, ei enää voimavarat riittänyt hakea siirtoa eivätkä he enää minuun yhteyttä pitäneetkään.
Millaista tuskaa olikaan mietiä, mitä olisikaan ollut vanhojen tanssit suun muut juhlat heidän kanssaan.
Myöhemmin, kun voimavarani palautuivat, muutin äitini kanssa vanhempien erotessa isovanhempieni kotipaikkakunnalle, jossa aloitin ammattikjoulun ja valmistuin ammatiin. Nyt olen normaalisti töissä ja kaikki ihan ok elämässä. Muistot vaan ovat kipeitä epäonnistuneesta seikkailusta uusien ystävien etsinnässä.
Haluan kertoa, että miettikää tarkkaan, mitä teette. Älkää hankkiutuko eroon tarkoituksella turvaverkosta, johon olette jo kiinnittyneet.
Kommentit (156)
Ihan vieras ajatusmaailma. Tosin olen aidosti epäsosiaalinen intro, enkä mitenkään ole kärsinyt ihmissuhteiden puutteesta. Lohdutukseksi muille samankaltaisille, elämä on tästä huolimatta tuonut tielleni kymmeniä vuosia kestäneen ystävyyden ja kaksi aviopuolisoakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pikkuhiljaa sinunkin kannattaisi opetella päästämään menneestä irti. Kouluaika meni jo ja olet kumminkin elämässäsi muuten päässyt eteenpäin.
Omakohtaista kokemusta tästä on sen verran , että tyttäreni ja poikani menivät naapurikunnan lukioon sen oman kunnan lukion sijaan. Tyttärellä ei ollut muutenkaan kavereita luokkatovereistaan peruskoulussa. Pojalla oli. Tytär on viihtynyt uudessa lukiossa ja jouluun mennessä sai mukavan kaveripiirin. Poika ei ole halunnut ystävystyä siellä uusien ihmisten kanssa. Kaikki kuulema olisivat ihan ok, mutteivat hänen tyylisiään ihmisiä. Kun kysyin mikä hänen tyylinsä oli niin vastaus oli ,äijä. Poika järjesti siirtymisensä lukioon, jossa muutkin kaverit käyvät. No biggie.
Vierailija kirjoitti:
Opiskelupaikat pitää valita ihan itse, eikä kavereiden perusteella. Omat sosiaaliset taidot vaikuttavat hurjasti siihen, miten hyvin kavereiden hankkiminen onnistuu. Vanhemmat ovat tärkeässä asemassa kasvattamassa näitä kaveritaitoja.
Monilla on kannustamaton ja lasta jatkuvasti morkkaava kasvatus, mutta silti he ovat itse pala palata rakentaneet itsensä ja itsetuntonsa uudelleen tekemällä asioita, joihin ei olisi luullut pystyvän.
Se onnistumisen tunne ja rohkaistuminen tekemään uusia vaikeitakin asioita antaa ihmiselle kummasti ihan uutta dataa omasta itsestään ja osaamisestaan.
Otsikosta luulin, että olit yliopistossa mennyt kehumaan Halla-ajon kirjoituksia :)
Olen itse käynyt suuren lukion pääkaupunkiseudulla ja olin erittäin koulukiusattu koko lukioajan. Lapseni käy pientä maalaislukiota ja viihtyy. Pienellä paikkakunnalla tunnetaan toisten vanhemmat ja opettajatkin saattavat asua lähistöllä. Perseilystä jää kiinni. Sitäpaitsi ne koulukiusaajat eivät lapseni mukaan edes tulleet lukioon vaan kuuluivat heikkoihin.
Kaipa tässä on yhtä monta kokemusta kuin on ihmistäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan vieras ajatusmaailma. Tosin olen aidosti epäsosiaalinen intro, enkä mitenkään ole kärsinyt ihmissuhteiden puutteesta. Lohdutukseksi muille samankaltaisille, elämä on tästä huolimatta tuonut tielleni kymmeniä vuosia kestäneen ystävyyden ja kaksi aviopuolisoakin.
Samoin. Itseasiassa itse kärsin enemmänkin siitä, että toiset ihmiset ovat tunkemassa ystäviksi/ tuttaviksi esim harrastuksissa ja töissä. Näissä ilmeisesti vaikutan mukavalta ja ystävälliseltä. Tätä sosiaalista puolta en vaan jaksa yhtään pitempää ja viihdyn paremmin yksin tai perheen parissa.
Ap:lla jäivät kaverit saamatta, koska lukiopaikkakunnalla oli epäilemättä tolkutettu samaa potaskaa: että pysy nyt tutuissa ympyröissä ja tuttujen ihmisten seurassa, ei kannata ottaa kontaktia ulkomaailmaan, ollaan vaan elämämme läpi samojen ihmisten kanssa ja samoilla kylillä, pysytelkää tässä "turvaverkossa" joka teillä on.
Eihän sellaiseen turvaverkkoon haluta eikä uskalleta ottaa jotain ulkopaikkakuntalaista ja ulkopuolista, jota ei ole tunnettu synnytyslaitokselta saakka ja jonka sukutaustoja ei tiedetä viidenteentoista polveen saakka. AP jäi siis yksin, koska tämä "pysy tuttujen seurassa ja ajattele turvaverkkoa" -ajattelu esti kaksin puolin tutustumista ja loi typeriä raja-aitoja.
Lakatkaa olemasta nurkkakuntaisia juntteja, niin kyllä se siitä. Suomessa osataan olla todella sulkeutuneita ja kuppikuntaisia, kaikissa ikäluokissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen itse käynyt suuren lukion pääkaupunkiseudulla ja olin erittäin koulukiusattu koko lukioajan. Lapseni käy pientä maalaislukiota ja viihtyy. Pienellä paikkakunnalla tunnetaan toisten vanhemmat ja opettajatkin saattavat asua lähistöllä. Perseilystä jää kiinni. Sitäpaitsi ne koulukiusaajat eivät lapseni mukaan edes tulleet lukioon vaan kuuluivat heikkoihin.
Kaipa tässä on yhtä monta kokemusta kuin on ihmistäkin.
Tätähän ei voi yleistää - moni ei mene lukioon, koska eivät ole motivoituneita juuri siinä elämäntilanteessa opiskelemaan, mutta tosi monet innostuvat opiskelusta sitten myöhemmin aikuisena jo työnsaanninkin tähden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vieras ajatusmaailma. Tosin olen aidosti epäsosiaalinen intro, enkä mitenkään ole kärsinyt ihmissuhteiden puutteesta. Lohdutukseksi muille samankaltaisille, elämä on tästä huolimatta tuonut tielleni kymmeniä vuosia kestäneen ystävyyden ja kaksi aviopuolisoakin.
Samoin. Itseasiassa itse kärsin enemmänkin siitä, että toiset ihmiset ovat tunkemassa ystäviksi/ tuttaviksi esim harrastuksissa ja töissä. Näissä ilmeisesti vaikutan mukavalta ja ystävälliseltä. Tätä sosiaalista puolta en vaan jaksa yhtään pitempää ja viihdyn paremmin yksin tai perheen parissa.
Sama juttu. Mulla on kiltti naama, ehkä se johtuu siitä...oletus, että harmittoman näköinen täti jaksaa kuunnella. Työn puolesta joudun olemaan tekemisissä ihmisten kanssa, vapaa-ajalleni en ihmisiä halua. Perhettä ei tosiaan lasketa tässä ihmisiksi. ;) - ed.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vieras ajatusmaailma. Tosin olen aidosti epäsosiaalinen intro, enkä mitenkään ole kärsinyt ihmissuhteiden puutteesta. Lohdutukseksi muille samankaltaisille, elämä on tästä huolimatta tuonut tielleni kymmeniä vuosia kestäneen ystävyyden ja kaksi aviopuolisoakin.
Samoin. Itseasiassa itse kärsin enemmänkin siitä, että toiset ihmiset ovat tunkemassa ystäviksi/ tuttaviksi esim harrastuksissa ja töissä. Näissä ilmeisesti vaikutan mukavalta ja ystävälliseltä. Tätä sosiaalista puolta en vaan jaksa yhtään pitempää ja viihdyn paremmin yksin tai perheen parissa.
Sama juttu - muutama päivä menee nippanappa suvun ja omaisten kesken, mutta sitten tulee jo hyvin tukala olo ja pitää päästä jo pian omaan rauhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nuoren ensisijainen opiskelupaikka voi olla pelkästään kavereiden perusteella vaan se mikä nuorta itseään kiinnostaa. Sieltä sitten tulee uudet kaveruudet jos vanhat eivät kanna.
Tässähän ei niin käynyt, vai luitko ollenkaan Ap:n aloitusta??
Kyllä sosiaalinen turvaverkko on varsinkin nuorelle ihmiselle erittäin tärkeä, koska nuori kehittyvä ihminen tarvitsee erityisen paljon hyväksyntää ja tukea henkisessä kasvussaan.
Tunnen monia, joita on kiusattu koulussa, mutta vapaa-aikana on kuitenkin ollut kavereita ja se on ikäänkuin pelastanut heidät vaipumasta suurempaan masennukseen ja henkiseen ahdinkoon.
Ap:lla olisi ollut vanhat ystävät, mutta hän itse ei pitänyt heihin yhteyttä.
Sinäkään et siis lukenut Ap:n juttua?? Oli ystävät, mutta oli niin uupunut kiusaamisiin, ettei jaksanut pitää yhteyttä heihin.
Aloituksessa ei puhuttu mitään kiusaamisesta, ap ei vaan saanut uusia kavereita.
Käsittääkseni kiusaamista on mitä suuremmassa määrin vieroksuminen, noteeraamatta jättäminen - että on toisille kuin ilmaa ja jätetään yksin.
Ne lyhyet tauot, mitä lukiossa on oppituntien välissä, voi käyttää hyödyllisemminkin kuin notkumalla käytävillä kavereidensa kanssa. Sitä en aloittajan kirjoituksen perusteella tiedä, joutuiko hän tekemään ryhmätyötkin yksin. Se on tietysti ikävää, jos näin on käynyt. Toisaalta nykyisin lukion voi suorittaa ilman, että käy koulussa muuten kuin kokeissa ja yo-kirjoituksissa. Edellyttää toki kykyä omaehtoiseen opiskeluun, mutta eipä ole ryhmätöitä eikä koulukavereistakaan ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko lukion päätarkoitus "saada ystäviä"?
Kyllä, pitäisi olla, jos se on ainoa paikka josta niitä voi saada. Tässä ruutua tuijottaessa moni saattaa unohtaa että ihmisen lajinmukaiseen käytökseen liitty sosiaaliset suhteet. Mikään ei ole lopulta niin tärkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nuoren ensisijainen opiskelupaikka voi olla pelkästään kavereiden perusteella vaan se mikä nuorta itseään kiinnostaa. Sieltä sitten tulee uudet kaveruudet jos vanhat eivät kanna.
Tässähän ei niin käynyt, vai luitko ollenkaan Ap:n aloitusta??
Kyllä sosiaalinen turvaverkko on varsinkin nuorelle ihmiselle erittäin tärkeä, koska nuori kehittyvä ihminen tarvitsee erityisen paljon hyväksyntää ja tukea henkisessä kasvussaan.
Tunnen monia, joita on kiusattu koulussa, mutta vapaa-aikana on kuitenkin ollut kavereita ja se on ikäänkuin pelastanut heidät vaipumasta suurempaan masennukseen ja henkiseen ahdinkoon.
Ap:lla olisi ollut vanhat ystävät, mutta hän itse ei pitänyt heihin yhteyttä.
Sinäkään et siis lukenut Ap:n juttua?? Oli ystävät, mutta oli niin uupunut kiusaamisiin, ettei jaksanut pitää yhteyttä heihin.
Aloituksessa ei puhuttu mitään kiusaamisesta, ap ei vaan saanut uusia kavereita.
Käsittääkseni kiusaamista on mitä suuremmassa määrin vieroksuminen, noteeraamatta jättäminen - että on toisille kuin ilmaa ja jätetään yksin.
Ne lyhyet tauot, mitä lukiossa on oppituntien välissä, voi käyttää hyödyllisemminkin kuin notkumalla käytävillä kavereidensa kanssa. Sitä en aloittajan kirjoituksen perusteella tiedä, joutuiko hän tekemään ryhmätyötkin yksin. Se on tietysti ikävää, jos näin on käynyt. Toisaalta nykyisin lukion voi suorittaa ilman, että käy koulussa muuten kuin kokeissa ja yo-kirjoituksissa. Edellyttää toki kykyä omaehtoiseen opiskeluun, mutta eipä ole ryhmätöitä eikä koulukavereistakaan ongelmia.
No huhhuh. Onko tämä ihmisen kirjoittamaa tekstiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lukion päätarkoitus "saada ystäviä"?
Kyllä, pitäisi olla, jos se on ainoa paikka josta niitä voi saada. Tässä ruutua tuijottaessa moni saattaa unohtaa että ihmisen lajinmukaiseen käytökseen liitty sosiaaliset suhteet. Mikään ei ole lopulta niin tärkeää.
Miksi se olisi ainoa paikka, josta niitä voi saada? Mitä tapahtuu, kun lukio on ohi? Ihmiset hajaantuu eri puolille maata (ja myös ulkomaille) eri yliopistoihin, korkeakouluihin ja ammattikorkeakouluihin. Vaikka menisikin samaan oppilaitokseen, saattaa opiskella lukiossa olleen ystävänsä kanssa ihan eri alaa. Sama tapahtuu valmistumisen jälkeen eli muutetaan sinne, missä halutaan työskennellä.
Mulla on teinivuosien ystävistä jäljellä enää yksi. Hänkään ei käynyt samaa lukiota kuin minä. Ja hänenkin kanssaan ystävyys syntyi uudelleen parin vuosikymmenen jälkeen, kun hän muutti naapuriini.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nuoren ensisijainen opiskelupaikka voi olla pelkästään kavereiden perusteella vaan se mikä nuorta itseään kiinnostaa. Sieltä sitten tulee uudet kaveruudet jos vanhat eivät kanna.
Tässähän ei niin käynyt, vai luitko ollenkaan Ap:n aloitusta??
Kyllä sosiaalinen turvaverkko on varsinkin nuorelle ihmiselle erittäin tärkeä, koska nuori kehittyvä ihminen tarvitsee erityisen paljon hyväksyntää ja tukea henkisessä kasvussaan.
Tunnen monia, joita on kiusattu koulussa, mutta vapaa-aikana on kuitenkin ollut kavereita ja se on ikäänkuin pelastanut heidät vaipumasta suurempaan masennukseen ja henkiseen ahdinkoon.
Ap:lla olisi ollut vanhat ystävät, mutta hän itse ei pitänyt heihin yhteyttä.
Sinäkään et siis lukenut Ap:n juttua?? Oli ystävät, mutta oli niin uupunut kiusaamisiin, ettei jaksanut pitää yhteyttä heihin.
Aloituksessa ei puhuttu mitään kiusaamisesta, ap ei vaan saanut uusia kavereita.
Käsittääkseni kiusaamista on mitä suuremmassa määrin vieroksuminen, noteeraamatta jättäminen - että on toisille kuin ilmaa ja jätetään yksin.
Ne lyhyet tauot, mitä lukiossa on oppituntien välissä, voi käyttää hyödyllisemminkin kuin notkumalla käytävillä kavereidensa kanssa. Sitä en aloittajan kirjoituksen perusteella tiedä, joutuiko hän tekemään ryhmätyötkin yksin. Se on tietysti ikävää, jos näin on käynyt. Toisaalta nykyisin lukion voi suorittaa ilman, että käy koulussa muuten kuin kokeissa ja yo-kirjoituksissa. Edellyttää toki kykyä omaehtoiseen opiskeluun, mutta eipä ole ryhmätöitä eikä koulukavereistakaan ongelmia.
No huhhuh. Onko tämä ihmisen kirjoittamaa tekstiä?
Miksi ei olisi?
Hain lukioon muualle, pieni ja hyvä maalaislukio pikkukunnassa. Muutin keski-isosta kaupungista. Elämäni paras päätös. En tuntenut ketään sieltä, viikossa sain hyviä ystäviä ihmisistä, jotka olivat olleet ikänsä siellä, mutta ilman kavereita ja eivät olleet hakeutuneet toistensakaan seuraan, vaan möllöttäneet peruskoulun yksin tahoillaan. Meille tuli tosi kiva porukka, muut ysin tyttöjä, minä nippanappa seiskan. Yläasteen olin hölmöillyt vähän huonossa seurassa, mutta sosiaalisesti ollut ns huipulla. Lukumotivaatio tarttui ja yhdessä opiskelemalla nostin keskiarvoni päälle ysiin lukion päättötodistuksessa, kirjoituksetkin menivät nappiin. Oma menoni rauhoittui paljon, mutta samalla villitsin kiltimmät tytöt mukaan ihmisten ilmoille ja kemutettiin aika paljon opiskelun lomassa. Kaikki lähdettiin opiskelemaan eri suunnille hyviin kouluihin. Nykyään pidetään yhteyttä lähinnä facessa, koska kaikki elävät ruuhkavuosia. Suurella lämmöllä muistelen lukiovuosia ja asuntolan bileitä.
Mutta yksin olisin jäänyt, jos en olisi uskaltanut heittäytyä ja tutustua ihan erityyppisiin ihmisiin kuin ennen. Sama myös opiskelemaan lähtiessä, pakotin itseni mukaan turhanpäiväisiin fuksikemuihin ja pikkukaljoissa koitin vain jutella ihan kaikille, vaikka mieluiten olisin nököttänyt kämpillä. Ryhmätöiden kanssa kova skarppaaminen, mutta kyllä sieltäkin vaan alkoi vakiintua se porukka, jonka kanssa tehtiin ne yhdessä.
Heittäytymistä, oman mukavuusalueen ulkopuolelle menoa ja välillä pakotettua ihmisten kanssa sosialiseerausta. Sitä se työelämässäkin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nuoren ensisijainen opiskelupaikka voi olla pelkästään kavereiden perusteella vaan se mikä nuorta itseään kiinnostaa. Sieltä sitten tulee uudet kaveruudet jos vanhat eivät kanna.
Tässähän ei niin käynyt, vai luitko ollenkaan Ap:n aloitusta??
Kyllä sosiaalinen turvaverkko on varsinkin nuorelle ihmiselle erittäin tärkeä, koska nuori kehittyvä ihminen tarvitsee erityisen paljon hyväksyntää ja tukea henkisessä kasvussaan.
Tunnen monia, joita on kiusattu koulussa, mutta vapaa-aikana on kuitenkin ollut kavereita ja se on ikäänkuin pelastanut heidät vaipumasta suurempaan masennukseen ja henkiseen ahdinkoon.
Ap:lla olisi ollut vanhat ystävät, mutta hän itse ei pitänyt heihin yhteyttä.
Sinäkään et siis lukenut Ap:n juttua?? Oli ystävät, mutta oli niin uupunut kiusaamisiin, ettei jaksanut pitää yhteyttä heihin.
Aloituksessa ei puhuttu mitään kiusaamisesta, ap ei vaan saanut uusia kavereita.
Käsittääkseni kiusaamista on mitä suuremmassa määrin vieroksuminen, noteeraamatta jättäminen - että on toisille kuin ilmaa ja jätetään yksin.
Ne lyhyet tauot, mitä lukiossa on oppituntien välissä, voi käyttää hyödyllisemminkin kuin notkumalla käytävillä kavereidensa kanssa. Sitä en aloittajan kirjoituksen perusteella tiedä, joutuiko hän tekemään ryhmätyötkin yksin. Se on tietysti ikävää, jos näin on käynyt. Toisaalta nykyisin lukion voi suorittaa ilman, että käy koulussa muuten kuin kokeissa ja yo-kirjoituksissa. Edellyttää toki kykyä omaehtoiseen opiskeluun, mutta eipä ole ryhmätöitä eikä koulukavereistakaan ongelmia.
No huhhuh. Onko tämä ihmisen kirjoittamaa tekstiä?
Jos lukion suorittaminen vie kaiken vapaa-ajankin niin, ettei lukiolainen ehdi harrastamaan mitään eikä tutustumaan lukion ulkopuolella muihin ihmisiin, silloinhan hänellä ei olisi luokkakavereidensakaan kanssa aikaa muuten kuin välitunneilla. Ainakin omien lasteni lukioissa on hyvin usein kaksoistunteja, joten välituntien määräkin on vähäisempi kuin jos yksi oppitunti kestäisi sen noin kolme varttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lukion päätarkoitus "saada ystäviä"?
Kyllä, pitäisi olla, jos se on ainoa paikka josta niitä voi saada. Tässä ruutua tuijottaessa moni saattaa unohtaa että ihmisen lajinmukaiseen käytökseen liitty sosiaaliset suhteet. Mikään ei ole lopulta niin tärkeää.
Miksi se olisi ainoa paikka, josta niitä voi saada? Mitä tapahtuu, kun lukio on ohi? Ihmiset hajaantuu eri puolille maata (ja myös ulkomaille) eri yliopistoihin, korkeakouluihin ja ammattikorkeakouluihin. Vaikka menisikin samaan oppilaitokseen, saattaa opiskella lukiossa olleen ystävänsä kanssa ihan eri alaa. Sama tapahtuu valmistumisen jälkeen eli muutetaan sinne, missä halutaan työskennellä.
Mulla on teinivuosien ystävistä jäljellä enää yksi. Hänkään ei käynyt samaa lukiota kuin minä. Ja hänenkin kanssaan ystävyys syntyi uudelleen parin vuosikymmenen jälkeen, kun hän muutti naapuriini.
Jos asut ja käyt koko elämäsi koulut Helsingissä, saattaa olla mahdollista pitää ystäväpiirisi lähelläsi kehdosta hautaan, mutta muualla päin suomea valitettavasti on monesti näin, että ne lapsuuden ja nuoruuden kaverit ja jopa ystävät loittonevat ja joskus jopa katoavat iäksi, kun on lähdettävä koulun, työn ja parisuhteen myötä uusille seuduille.
Ja tämä ei ole pelkästään negatiivinen asia, elämä vain menee näin. Uuden elämänvaiheen myötä tulee aina uudet sosiaaliset ympyrät ja parhaassa tapauksessa ne tuovat mukanaan uusia, avartavia ja mielenkiintoisia ihmiskontakteja. Varhaislapsuudessa solmittujen ystävyyssuhteiden veroisia niistä ei monestikaan tule, mutta se ei ole välttämättä tarpeellistakaan. Ihminenkin muuttuu matkan varrella ja jossain kohtaa saattaa olla, että sen aiemman kylki kyljessä -bestiksen kanssa ei löydykään enää mitään yhteistä keskusteltavaa.
Ei se väärä neuvo ole - kuten ei ollut ap:lläkään ollut, riippuu tapauksesta.