Anoppi ja mies murskaa minut

Onneksi ei ole miestä eikä anoppia. 😃😄

Vierailija kirjoitti:

On tehty kiinteistöarvio, mies ainoa lapsi, ja tila aikanaan apen perimä josta 50% suoraan miehelle (en ymmärrä miksi vain 50 😧). Appi ja anoppi molemmat hengissä ja heillä oma erillinen koti ja maat (luojan kiitos!) Mutta lähekkäin asutaan.

Terkkuja vaan tutuille, mutta kaikki, jopa anoppi tietää fiilikseni.

Ap

Miten sinä et ymmärrä anopin omistamaa 50% vaikka itsekin kuvittelet omistavasi miehesi osuudesta puolet? Ei se niin mene, sillä avioliittonne aikana sinä omistat oman omaisuutesi 100-prosenttisesti, samoin miehesi omansa.

Ilmeisesti anoppi ja appi ovat eronneet tai muuten jakaneet omaisuuttaan ja anoppi saanut tasinkona puolet miehensä omaisuudesta, koska on ollut itse täysin varaton, ja appi on luovuttanut oman osuutensa pojalleen. Näin oletan, jos miehesi isä on edelleen elossa, mutta jos on kuollut, niin mies on saanut osuutensa perintönä, anoppi tasinkona.

Nähtävästi olet maatilan miniä? Miten olet sekaantunutkin tuollaiseen mammanpoikaan? Mistä tämä helmi löytyi? Netistäkö? Ette tainneet elää juurikaan arkea yhdessä ennen avioitumista. Oman mielenterveytesi takia suosittelisin muuttamaan muualle joko miehen kanssa tai yksin, jotta saat riittävän hajuraon ainakin anoppiin.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi ei ole miestä eikä anoppia. 😃😄

Ei mullakaan, enää. Luojan kiitos. Elämä on huomattavasti helpompaa näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laita siihen yksiöön oma kotisi. Tee siitä täsmälleen sellainen kiva pikkukoti, jossa saat olla ihan oma itsesi ja elää oman mielesi mukaan. Toivon mukaan saat siellä itseluottamusta. 

Tee samalla miehelle selväksi, että hänen on itselleen selvitettävä se, onko hänellä yhteinen koti sinun vai äitisi kanssa. Jospa asuminen omassa yksiössäsi helpottaisi päätöksentekoa.

Muista se, että kotirauha koskee sinun asuntoasi myös silloin, kun asut miehen luona. Etkä sinä todellisuudessa omista siitä yhtään mitään niin kauan kuin miehesi on elossa tai ette ole eronneet, etkä tule omistamaan sen jälkeenkään, jos miehelläsi on rintaperillinen= lapsi ja sinun oma omaisuutesi on suurempi kuin miehen. Avioliitossa kumpikin omistaa itse oman omaisuutensa, ja sinäkin omistat oman yksiösi itse, et puoliksi miehesi kanssa.

Harmi, kun minä en voi luovuttaa osaa omastani. Mutta kerronpa muutaman vinkin anopin ynnä hänen sukunsa kanssa toimeen tulemiseen: " Ei minun tarvitse" oli vastaukseni, kun anoppi nuhteli mitääntekemättömyyttäni (=laiskuuttani). " Laitapa nyt mieleesi, että nyt näit/ kuulit, että tämän jälkeen ei enää tarvitse koskaan sanoa ..." tilanteessa, jossa anoppi taivasteli edesottamuksiani sanoilla " En ole koskaan ennen nähnyt / kuullut kenenkään tekevän noin:"   "MINÄ olen aina tehnyt näin ja tulen aina tekemään, kun juuri näin on minusta hyvä" kun tein jotain anopin mielestä aivan väärin.

Millaset välit teillä on nyt? Muuttuiko anoppi?

Kuoli. Sitä samaa taistelua se oli loppuun saakka, tai siis kunnes hän joutui laitoshoitoon.

AP:lla on olemassa tämä vaihtoehto, jota minä toteutin. Vaatii tosin teräksistä itseluottamusta nauttia kyseenalaista mainetta seutukunnan kamalimpana miniänä. Mutta en minä tiedä, onko tämä yhtään sen pahempi titteli kuin kamala anoppi. Luultavasti sitä päivää ei koskaan tule, että minä olisin jonkun anoppi.

Tila on apen perimä, joten anoppihan ei kai omista sitten siitä mitään??? Mies ja appi omistavat puoliksi. Ei se tee omistajaksi, että on jonkun kanssa naimisissa.

Miksi osa väittää ettei Ap omista mitään? Eikö avioliitto puolita kaiken omaisuuden? Vai meneekö se niin, että puolittaa vain avioliiton jälkeen tulleen omaisuuden?

I feel you. Olen itse niin kyllästynyt tähän miellyttämiseen, vanhentuva isäni on todella raskas, anoppi aivan toope ja mies mammanpoika. Olen voimakastahtoinen hyvin koulutettu ja hyvin tienaava nainen, silti olen joutunut johonkin saakelin loukkoon, jossa on näennäisen hyvä olla. Vahvasti mietin häipymistä koko kuviosta, silti mukavuuden haluni ja vaurauteen tottuminen vaikeuttavat lähtemistä. Ja en, en elä mieheni rahoilla, vaan yksinkertaisesti sinkkuna menotaso on korkea ja koti luonnollisesti pienempi ilman kirjastoa ja ruokahuonetta.

Vierailija kirjoitti:

Miksi osa väittää ettei Ap omista mitään? Eikö avioliitto puolita kaiken omaisuuden? Vai meneekö se niin, että puolittaa vain avioliiton jälkeen tulleen omaisuuden?

Omaisuus on avioliiton aikana sen, jonka nimi on papereissa. Vasta eron tai kuoleman tullessa tulee ajankohtaiseksi tasingon maksaminen yms.

Vierailija kirjoitti:

Miksi osa väittää ettei Ap omista mitään? Eikö avioliitto puolita kaiken omaisuuden? Vai meneekö se niin, että puolittaa vain avioliiton jälkeen tulleen omaisuuden?

Avioliitto ei tuo omistusoikeutta toisen omaisuuteen. Mitä kukin hankkii, niin hän myös omistaa sen. Jos jotain ostetaan yhdessä (kumpikin maksaa), niin se on yhteistä.

Avioliitto tuo avio-oikeuden, mutta tämä istuu voimaan vain avioliiton päättyessä (joko ero tai kuolema). Tällöin suoritetaan ositus eli omaisuus velkojen vöhentämisen jälkeen tasataan 50/50. Ellei sitten ole avioehto tai perityssä omaisuudesta testamentissa avio-oikeuden poissulkevaa mainintaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tehty kiinteistöarvio, mies ainoa lapsi, ja tila aikanaan apen perimä josta 50% suoraan miehelle (en ymmärrä miksi vain 50 😧). Appi ja anoppi molemmat hengissä ja heillä oma erillinen koti ja maat (luojan kiitos!) Mutta lähekkäin asutaan.

Terkkuja vaan tutuille, mutta kaikki, jopa anoppi tietää fiilikseni.

Ap

Miten sinä et ymmärrä anopin omistamaa 50% vaikka itsekin kuvittelet omistavasi miehesi osuudesta puolet? Ei se niin mene, sillä avioliittonne aikana sinä omistat oman omaisuutesi 100-prosenttisesti, samoin miehesi omansa.

Ilmeisesti anoppi ja appi ovat eronneet tai muuten jakaneet omaisuuttaan ja anoppi saanut tasinkona puolet miehensä omaisuudesta, koska on ollut itse täysin varaton, ja appi on luovuttanut oman osuutensa pojalleen. Näin oletan, jos miehesi isä on edelleen elossa, mutta jos on kuollut, niin mies on saanut osuutensa perintönä, anoppi tasinkona.

Yhdessä ovat, ja yhdessä apen kanssa tuon 50% omistavat, puhun anopista, koska appi ei aiheuta ongelmia.

En tiedä avioliittolakia tarkemmin, mutta yhdessä hankittu omaisuus on yhteistä, ja myös maksamani asiat talon huollossa varmasti otettaisiin huomioon. Yksiöni arvo on pienempi kun tämän 50% ja kun anopin tästä ulos ostamme, niin todellakin siitä maksan myös minä, eli ei tule 100% miehen omistukseen.

Jos nyt ikinä saadaan anopilta ostettua mitään.

Yksiöön muuttaminen olisi radikaalia ja ankeaa, ja vuokrasopimuskin on vuoden loppuun saakka.

Ehkä se on vain keino selviytyä kun mietin sinne muuttoa, en oikeasti halua. En halua uhkailla miestä jos en oikeasti ole valmis toteuttamaan aikeita, niistä saa sitten kuulla. En kuvitellut ihan tällaista suhdetta, mutta ehkä vuorostorata joskus hajoaa..

Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi osa väittää ettei Ap omista mitään? Eikö avioliitto puolita kaiken omaisuuden? Vai meneekö se niin, että puolittaa vain avioliiton jälkeen tulleen omaisuuden?

Ei varsinaisesti omista, mutta osituksen jälkeen on oikeutettu puoleen puolison omaisuudesta, jos siis ei ole avioehtoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi ostaa anoppia pihalle, koska he vääntävät miehen kanssa jostain 30 tuhannesta ja ikivanhan rantasaunan kuulumisesta kauppaan. Mies on mielestäni sauna-asiassa oikeassa, mutta ei suostu mihinkään kompromissiin. Nyt saunaa ei käytä kukaan, koska mies haluaisi räjäyttää sen ja anoppi remontoida.

Ihan sairas äiti-poikasuhde. Kun tästä sanon, niin mies ei kestä. Käskee minun asioida anopin kanssa, kun olen siinä niin taitava, ei silti suostu mihinkään mitä ehdotan, joten vaikea asioida ilman päätösvaltaa.

Ap

Olen sitä mieltä, ettei anopin pitäisi puuttua asioihinne, mutta tuossa sauna-asiassa kannattaa kuunnellä häntä. Nykyään ei saa enää rakentaa saunaa rantaan, mutta jo olemassa olevien rantasaunojen kunnostus on sallittua. Jos puratte vanhan saunan, niin ette enää saa koskaan rakentaa saunaa yhtä hyvään paikkaan rannan viereen.

Maalaa vain huone sillä värillä kuin alunperin halusit, äläkä välitä miehen tokaisusta. Hän tuli sinua vastaan ja ihan oikein se on, koska sinäkin olet varmasti tehnyt useimmissa asioissa hänen mielensä mukaan. Hyvä, että osaat pitää pääsi. Jatka samaan malliin. Tämä oli vasta ensimmäinen askel siihen suuntaan, että talosta tulee myös sinun kotisi. Vaadi, että sinun pitää saada päättää puolet kotisi asioista ja pidä kiinni päätöksistäsi ja nauti niistä hyvällä omallatunnolla.

Meillä oli aikoinaan melkoinen taistelu keittiönpöydästä. Mies ei olisi halunnut valkoista pöytää, mutta se oli minulle todella tärkeä. Hänelle taas melko merkityksetön asia. Pitkän jankkaamisen jälkeen sain lopulta tahtoni läpi ja tulen joka kerta hyvälle tuulelle, nähdessäni ihanan keittiöni, johon pöytä sopii täydellisesti. Mielestäni lopputulos oli koko perheelle hyvä asia, vaikka kyse olikin näin pienestä jutusta.

Kiitos vastauksesta! Uskonkin olevani iloinen jos vain nyt maalaisin ja pääsisin tästä itsesäälistä eroon.

Valitettavasti verhoja ja mattoja ym katsoessa tulee välillä mieleen anopin kommentit. Tosin hänen kotinsa ei miellytä omaa silmääni, joten pitäisi osata olla antamatta arvoa arvostelulle. Vaikeaa vaan kun en ole tuollaiseen haukkumiseen tottunut.

Ap

Tottakai tuntuu pahalle, kun et ole tottunut. Mutta keksi jokin tapa kääntää ajatuksesi pois. Jos omaa sisustusta katsellessa tulee tuo paha mieli, ajattele vaikkapa "Kyllä näiden oikeasti sitten pitää olla tosi hienot, kun anoppi kerran piti näitä aivan kamalina ja hänen makunsa on niin päinvastainen kuin minulla. Ja oli vielä niin huonotapainenkin, että haukkui näitä ääneen."

Ap: sinulta ilmeisesti kysyttiin jo aiemmin tätä eli miten pitkään seurustelitte miehesi kanssa, ennenkuin muutitte yhteen? Entäpä ennen naimisiinmenoa, kuinka kauan seurustelitte ennen sitä?

Muutitko suoraan miehesi maatilalle, kun muutitte yhteen?

Tuo pahenee vielä. Miehesi on äitinsä ”puoliso”. Läheisriippuvainen yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tehty kiinteistöarvio, mies ainoa lapsi, ja tila aikanaan apen perimä josta 50% suoraan miehelle (en ymmärrä miksi vain 50 😧). Appi ja anoppi molemmat hengissä ja heillä oma erillinen koti ja maat (luojan kiitos!) Mutta lähekkäin asutaan.

Terkkuja vaan tutuille, mutta kaikki, jopa anoppi tietää fiilikseni.

Ap

Miten sinä et ymmärrä anopin omistamaa 50% vaikka itsekin kuvittelet omistavasi miehesi osuudesta puolet? Ei se niin mene, sillä avioliittonne aikana sinä omistat oman omaisuutesi 100-prosenttisesti, samoin miehesi omansa.

Ilmeisesti anoppi ja appi ovat eronneet tai muuten jakaneet omaisuuttaan ja anoppi saanut tasinkona puolet miehensä omaisuudesta, koska on ollut itse täysin varaton, ja appi on luovuttanut oman osuutensa pojalleen. Näin oletan, jos miehesi isä on edelleen elossa, mutta jos on kuollut, niin mies on saanut osuutensa perintönä, anoppi tasinkona.

Yhdessä ovat, ja yhdessä apen kanssa tuon 50% omistavat, puhun anopista, koska appi ei aiheuta ongelmia.

En tiedä avioliittolakia tarkemmin, mutta yhdessä hankittu omaisuus on yhteistä, ja myös maksamani asiat talon huollossa varmasti otettaisiin huomioon. Yksiöni arvo on pienempi kun tämän 50% ja kun anopin tästä ulos ostamme, niin todellakin siitä maksan myös minä, eli ei tule 100% miehen omistukseen.

Jos nyt ikinä saadaan anopilta ostettua mitään.

Yksiöön muuttaminen olisi radikaalia ja ankeaa, ja vuokrasopimuskin on vuoden loppuun saakka.

Ehkä se on vain keino selviytyä kun mietin sinne muuttoa, en oikeasti halua. En halua uhkailla miestä jos en oikeasti ole valmis toteuttamaan aikeita, niistä saa sitten kuulla. En kuvitellut ihan tällaista suhdetta, mutta ehkä vuorostorata joskus hajoaa..

Ap

Edelleenkään en ymmärrä, miten anoppi omistaa osuuden, jos appi on tilan (tai sen puolen, joka ei mennyt suoraan miehellesi) perinyt?? Ei avioliitto anna osuutta kenenkään perintöön. Ero voi antaa.

Vierailija kirjoitti:

Nyt lomalla olisin halunnut maalata meidän makkarin. Anopilta ja mieheltä tuli välittömästi vastaus, että katsomani väri on aivan hirveä.

Jotenkin tuo oli viimeinen piste. Ei huvittanut tehdä mitään ja luin vain kirjoja. Lopulta miehellä meni hermo "mököttämiseen" ja haki katsomani maalipurkit. No en minä halua maalata miehen mielestä rumalla värillä. En vaan jaksanut ainaista vääntämistä. Tai jaksaisin, jos anoppi ei puuttuisi kaikkeen. Nyt mies on vihainen kun en maalaa.

En jaksa tätä. Kuulostan ihan hullulta jo itsekin...

Ap

Kyllä ne maalit pitää yhdessä valita molemmille mieleiseksi. Suuttuisin jos mies alkaisi noin vain maalata kysymättä mielipidettäni.

Vierailija kirjoitti:

Mikä uudisraivaaja sinun tarvitsee niiden suvussa olla... Muuta sinne yksiöön niin saat vapauden ja sielunrauhan takaisin.

Ja kun ottaa eron niin saa vielä 25% siitä niiden omaisuudesta. Silloin kelpaa vittuilla sieltä yksiöstä käsin idiooteille.

Vierailija kirjoitti:

I feel you. Olen itse niin kyllästynyt tähän miellyttämiseen, vanhentuva isäni on todella raskas, anoppi aivan toope ja mies mammanpoika. Olen voimakastahtoinen hyvin koulutettu ja hyvin tienaava nainen, silti olen joutunut johonkin saakelin loukkoon, jossa on näennäisen hyvä olla. Vahvasti mietin häipymistä koko kuviosta, silti mukavuuden haluni ja vaurauteen tottuminen vaikeuttavat lähtemistä. Ja en, en elä mieheni rahoilla, vaan yksinkertaisesti sinkkuna menotaso on korkea ja koti luonnollisesti pienempi ilman kirjastoa ja ruokahuonetta.

Mutta se oma mielenrauha menee kaiken tuon edelle. Itse asun nyt tyytyväisenä kaksiossa enkä haikaile yhtään hienoa ja isoa taloa. Olisi pitänyt erota jo aiemmin.

Seurusteltiin pari vuotta, ja vietettiin valtaosa ajasta luonani. Miehen kotona vietin viikonloppuja, ja silloin se tuntui mökkeilyltä. Ennen häitä asuttiin jokunen kuukausi miehen luona.

En tajunnut kuinka paljon anoppi on elämässä mukana, kun soittelivat harvoin ja nuo viikonloput todellakin vietettiin ilman anoppia. Nyt hän tekee tikusta asiaa, ja näen varmaan anoppia enemmän kuin miestä.

Mies ei ole perinteinen mammanpoika todellakaan. Ovat lähes kaikesta eri mieltä, ja draamaa riittää. En seurueellessa nähnyt miehessä tätä draamapuolta. Toki nyt on minuakin kohtaan lähes yhtä ärsyttävä kuin äitiään, sanoinkin etten ole hänen äitinsä, enkä tosiaan katsele niin huonoa käytöstä (no näköjään katselen, minulta sentään pyytää anteeksi...) Yhtä tuollaista vielä jaksaisin. Onhan vahvasti tuntevilla sitten todella hyvätkin puolensa, mutta anopin taholta en hirveästi hyvää saa.

Ap