Synnytän kohta toisen lapseni ja tuntuu, että lapsi on iso virhe

Soitapa neuvolaan ja perheneuvolaan ja pyydäpä apua. Sitä on tarjolla monenmoista. Tsemppiä.

Ja ukkos tekee väärin paetessaan töihin.

Vika on sun korvien välissä. Mieti niitä ,jotka ilolla ja rakkaudella synnytävät ja kasvattavat kymmenenkin lasta. Olet tosi tyhmä ,kun annoit tulla itsesi raskaaksi. Oletko kuullut ,että on olemassa ehkäisypillerit. Käytin niitä jo 60-luvun lopulla.

Ihan normaalia rimakauhua ennen synnytystä. Tunsin saman ja huolestuneena kysyin neuvoa neuvolasta. Suurin osa äideistä tuntee samaa viimeisillä viikoilla. Onnea tulevaan!

Anna mulle se. Mää voin ottaa vauvelin.

Mä oon molemmissa raskauksissa ollut koko ajan ihan paniikissa. Miten pärjään vauvan kanssa (osa 1)? Miten pärjään lapsen ja vauvan kanssa (osa 2)? Tokassa raskaudessa olin koko ajan hirveän huonovointinen ja kaikki hommat kaatuivat miehen niskaan. Synnytyksen jälkeen kuitenkin piristyin ja enimmäkseen kaikki sujui hyvin. Toki esikoiseni oli vuoden vanhempi sinun esikoistasi. Mutta varsinkin viimeisen kolmanneksen aikana olin todella pohjamudissa, fyysinen olotilani oli sellainen, että pelkäsin, etten selviä synnytyksestäkään.

En nyt valitettavasti voi luvata, että sinulla kaikki menee hyvin, mutta todennäköisesti osa panikoinnistasi on vain perusstressaamista. Stressaatko ylipäätään asioita etukäteen? Me otettiin just koiranpentu (ei ollut edes ensimmäinen), ja mä stressasin pari viikkoa ennen luovutuspäivää, että kaikki menee perseelleen ja ei tästä tuu mitään. Se on varmasti myös vastuuntuntoisen ihmisen ominaisuus. 

Kannattaa puhua miehellesi ja ilmaista huolenaiheesi. Parisuhteen kannalta on tärkeää sekin, että molemmat päättävät selviytyä, yhdessä.

No, eipä sille enää mitään mahda. Todennäköisyys parisuhteen selviämiselle taisi olla jotakin 50% luokkaa, mutta onhan se alku joka tapauksessa ihan hirveää paskaa. 

Uskon, että selviätte tuosta!! Kunhan vauva syntyy, niin jospa kivut jäisi sairaalaan. Jättäkää nyt kotityöt ja muut ei pakolliset ihan minimiin. Loppuraskaus oli itselläkin melko vaikeaa, kun oli kipeä ja nukkuminen oli vaikeaa. Meilläkin oli esikoinen alle 2v, kun toinen syntyi ja kyllä sitä silloin kipeänä mietti, kuinka kaikesta selviää. Vauvan syntymän jälkeen olin ensimäisinä päivinä todella väsynyt kokoaikaisesta imettämisestä yms ja silloin podin huonoa omatuntoa, kun ei jaksanut esikoisen kanssa touhuta. Nopeasti arki alkoi rullaamaan ja aivan äärettömän onnellinen olen näistä kahdesta lapsesta. Parisuhdekkin voi oikein hyvin, vaikka onhan välillä raskaampaa, kun on kaksi alle kolme vuotiasta. Lisäksi lapsista on todella paljon seuraa toisille, kun on pienellä ikäerolla. Paljon voimia sinulle! Kyllä se vielä iloksi muuttuu♡ vauva tulee olemaan sinulle aivan yhtä rakas, kuin esikoinenkin❤

Missäpäin ap asut?

Rakastan vauvoja ja antaisin sinulle silloin tällöin hoitoapua halutessasi. Olen 40v ja itselläni 2 teini-ikäistä lukiolaista ja olen myös ns alalla. Pk-seudulla asustamme.

Kyllä sä pärjäät. Pikkulapsi aika tulee olemaan vaikeaa, mutta kyllä sitä aina asioiden on tapana järjestyä. Selviät tästä rautarouvana ja joskus tulevaisuudessa voit iloita upeista lapsistasi ja muistella että onneksi ne pikkulapsi vuodet on jo takana päin.

Kokeile selkäjumppaa.

Mulla on kaikkien kolmen lapsen kohdalla loppuodotuksessa ollu samanlaista loppuajan paniikkia. Ja miehellä kans. Jonkun kohdalla teki ylitöitä, muiden kohdalla urheili aivan älyttömästi yms. Ihan samalla tavalla rakkaus vauvoihin syntyi.

Tuskin teillä helppoa tulee olemaan, kun esikoinen on noin pieni, mutta se ei ole hänen vika, eikö tulevan vauvan. Kyllä te siitä selvittely kuitenkin, kun muutkin selviää. Esikoiselle huomiota ja ymmärrystä paljon.

Loppuraskauden "apua miten me pärjätään" ja "miten muka toista voi rakastaa niin paljon kuin tätä ekaa" on enemmän sääntö kuin poikkeus. Toivottavaa tietysti olisi että pysyisitte puolison kanssa samassa leirissä haasteista huolimatta - olisiko vielä aikaa yrittää olla hetki kahdestaan ja jutella? Vauvan syntymän jälkeen (tai jo ennenkin) ajatukset esiin neuvolassa ja pyydätte apua jos tarvitsette.

Tsemppiä <3 Sisarukset on toisilleen kultaa kalliimpia ja toinen lapsi opetti minulle itsestäni tuplasti sen mitä eka.

T. Kahden äiti ja neuvolaterkka

Kiitos kovasti vastauksista, olen ihan hämilläni tsemppivastausten määrästä! Juu, on taipumusta stressata ja murehtia asioista etukäteen ja miehellä taipumusta työnarkomaniaan... Fyysinen olo tässä ahdistaa, en vain osaa hyväksyä, ettei oma kroppa toimi. Hyvänä päivänä jaksan kävellä ehkä parisataa metriä. Esikoisen kanssa ei ollut mitään ongelmia, eikä ollut myöskään vilkasta taaperoa hoidettavana. Viime raskaudessa myös päätettiin lapsen nimi heti rakenneultran jälkeen, nyt ei ole siitä tietoakaan. En jotenkin osaa suhtautua vauvaan ihan konkreettisena asiana ja kaikki valmistelut ovat ihan kesken.

Kiitos myös sinulle, joka tarjosit hoitoapua. Meillä on ihanat osallistuvat isovanhemmat, jotka eivät toki tietenkään voi olla koko ajan paikalla. Sen takia toivoisin miehen olevan enemmän kotona, kun en vain selviä pyllypesuista tai syöttötuoliin nostamisesta. No, kai tämäkin helpottaa jossain vaiheessa synnytyksen jälkeen :/

-ap-

Minulla on monta lasta ja nuorimman raskaus oli todella kamala fyysisten kipujen ja pahoinvoinnin vuoksi. Mies oli töiden takia jatkuvasti poissa kotoa ja silloinen nuorimmainen todella vaativassa iässä, valvotti kaikki yöt ja huusi jatkuvasti. Kuopuksen vauva-aika oli myös erittäin vaativa, oli reilusti yli vuoden ikäiseksi takertuva lapsi jota piti hoitaa jatkuvasti ja kantaa sylissä. Nyt kun on kasvanut, on äärimmäisen ihana, suloinen, helposti rakastettava lapsi. Tsemppiä sinulle, liikunta helpottuu kun saat vauvan synnytettyä ja toipuminen alkaa. Vaikka nyt tuntuisi kamalalta, vuoden päästä voi olla jo ihan eri fiilikset. <3

Tsemppiä! On ihan normaalia että tulee tuollaisia tunteita ja ajatuksia kun oma olo.on fyysisesti huono ja suuri elämänmuutos lapsen syntyessä tapahtumassa.

Mä sinuna ottaisin yhteyttä neuvolaan ja kysyisin saisinko jotain kotiapua tai perhetyöntekijää käymään kotona nyt jonkin aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kovasti vastauksista, olen ihan hämilläni tsemppivastausten määrästä! Juu, on taipumusta stressata ja murehtia asioista etukäteen ja miehellä taipumusta työnarkomaniaan... Fyysinen olo tässä ahdistaa, en vain osaa hyväksyä, ettei oma kroppa toimi. Hyvänä päivänä jaksan kävellä ehkä parisataa metriä. Esikoisen kanssa ei ollut mitään ongelmia, eikä ollut myöskään vilkasta taaperoa hoidettavana. Viime raskaudessa myös päätettiin lapsen nimi heti rakenneultran jälkeen, nyt ei ole siitä tietoakaan. En jotenkin osaa suhtautua vauvaan ihan konkreettisena asiana ja kaikki valmistelut ovat ihan kesken.

Kiitos myös sinulle, joka tarjosit hoitoapua. Meillä on ihanat osallistuvat isovanhemmat, jotka eivät toki tietenkään voi olla koko ajan paikalla. Sen takia toivoisin miehen olevan enemmän kotona, kun en vain selviä pyllypesuista tai syöttötuoliin nostamisesta. No, kai tämäkin helpottaa jossain vaiheessa synnytyksen jälkeen :/

-ap-

Käytä kosteuspyyhkeitä pyllyn puhdistukseen, niin ei tarvitse taaperoa nostella lavuaarille. Kyllä se kohta helpottaa, kun vauva syntyy. Ensimmäinen raskaus oli itselläkin sellainen, että kaikki oli hyvissä ajoin valmiina. Toista kun aloin odottamaan, niin ei siitä ollut ihan samalla tavalla innoissaan, että koko ajan mietti vauvaa yms. Kuitenkin kun pieni syntyi, niin tosi rakas ollut alusta asti.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kovasti vastauksista, olen ihan hämilläni tsemppivastausten määrästä! Juu, on taipumusta stressata ja murehtia asioista etukäteen ja miehellä taipumusta työnarkomaniaan... Fyysinen olo tässä ahdistaa, en vain osaa hyväksyä, ettei oma kroppa toimi. Hyvänä päivänä jaksan kävellä ehkä parisataa metriä. Esikoisen kanssa ei ollut mitään ongelmia, eikä ollut myöskään vilkasta taaperoa hoidettavana. Viime raskaudessa myös päätettiin lapsen nimi heti rakenneultran jälkeen, nyt ei ole siitä tietoakaan. En jotenkin osaa suhtautua vauvaan ihan konkreettisena asiana ja kaikki valmistelut ovat ihan kesken.

Kiitos myös sinulle, joka tarjosit hoitoapua. Meillä on ihanat osallistuvat isovanhemmat, jotka eivät toki tietenkään voi olla koko ajan paikalla. Sen takia toivoisin miehen olevan enemmän kotona, kun en vain selviä pyllypesuista tai syöttötuoliin nostamisesta. No, kai tämäkin helpottaa jossain vaiheessa synnytyksen jälkeen :/

-ap-

Sekin on ihan normaalia, että ekan lapsen kanssa kaikki nimeä myöten on valmiina, toisen kohdalla vähän sinne päin. Ensimmäisen kohdalla ehtii eri tavalla ajatella vauvaa, kuulostella ahkerasti potkuja, kiertyä ajatuksissaan sen mahassa kasvavan elämänmuutoksen ympärille, mutta toisen kohdalla ei ole samaa ensikertalaisen uteliaisuutta ja jännitystä, ja se esikoinen vie leijonanosan huomiosta. Ja toisen kohdalla tietää että vaippoja saa kaupasta synnytyksen jälkeenkin ja isän asioista ehtii selvittää/päättää kun vauva on paikalla. Se ei tarkoita että olisi vähemmän valmis tai että syntyvä vauva olisi vähemmän tärkeä, vaan että hän tulee erilaiseen perheeseen, erilaiselle äidille kuin esikoinen aikanaan.

Fyysiset vaivat kuulostaa kyllä tosi raskailta. Oletko miten synnytyksen kynnyksellä, kannattaako vielä yrittää lapsiperheiden kotipalvelua kysellä?

^ Korjaus: ei isän asioista vaan osan asioista :D

Kukaan joka syntyy tänne maailmaan ei synny ilman Elämän antajan tahtoa ja tarkoitusta.