Miten saada mies ymmärtämään, että lapsen myötä kaikki muuttuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin hoitanut todella paljon suvun lapsia, pieniäkin. Silti omat lapset yllättivät. Siis ennenkaikkea se sitoutuminen mikä siihen liittyy. Olet oikeasti 24t /vuorokausi valppaana lasten tarpeiden varalle. Ja on yllättävän paljon järjestettäviä/huolehdittava asioita joita ei tajua jos hoitaa lapsia vain pari päivää kerrallaan (sairastamiset, harrastuksiin liittyvät hommat, neuvolat, lääkärit jne).

Suosittelisin apta kysymään mieheltä millaista olettaa elämän olevan kun teillä pieni vauva. Siis kysyisit mitä olettaisi aamuisin tapahtuvan arki/viikonloppu. Miten mies olettaisi illlan kuluvan kun tulee töistä (ruoka odottaa valmiina, siivoukset ym tehty kun vaimolla kotona aikaa päivisin ja sitten ruuan jälkeen pidän vauvaa että vaimo saa siivota keittiön ja sitten lähden harrastukseen jne). Entä yöt kumpi hoitaa heräilyä ja kumpi hoitaa mahdolliset aikaiset aamut sen 3-5 vuotta kun lapsi ei voi olla yhtään valvomatta herättyään jne. Jos mies oikeasti on sitä mieltä että elämä ei muutu vauvan myötä lienee syy siinä että olettaa vauvan äidin hoitavan kaiken lisätyön. Ei kuulosta oikein reilulta.

Meillä kaikilla lapsilla pitkäaikaissairauksia. Pahimmista vuosista minulla ei ole oikeastaan muistikuvia. Yksi lapsista heräili öisin hyvinä öinä 4 kertaa ja huonoina 12 kertaa. Ensimmäisen kokonaisen yön tuo lapsi nukkui joskus 4 tai 5 vuotiaana. Säännöllisemmin kokonaisia öitä alkoi nukkua joskus 6 v iässä. Tosin vieläkin valvoo välillä sairauksien takia öisin mutta nykyään osaa itse hoitaa tavalliset kohtaukset ja herättää meitä aikuisia vain satunnaisesti pahassa kohtauksessa. Nyt lapsella ikää 14 v.

Eli kannattaa sille miehelle selittää että vauvalla voi olla koliikki, allergioita ym sairauksia tai jopa vakavampia asioita. Ja saattaahan noita vauvoja tulla kerralla useampiakin. Eli jos tulee oikein helppo vauva niin elämä ei muutu kovin paljoa. Mutta saattaa olla että se muuttuu tosi rajustikin. Onko mies silloin valmis tauottamaan harrastuksensa vuosiksi jne.

Mieheni puhuu kyllä, että hänen mielestään yövalvomiset jaetaan puoliksi (esim. nukutaan eri huoneissa vauvan kanssa vuorotellen tms). Eli puhuu kyllä, että ottaa vastuuta. Kuitenkin olen epäileväinen, sillä normaaliarjessa hän on suoraan sanottuna aika saamaton - tekee asiat hyvin kun aloittaa, mutta se itse aloittaminen on joskus työn ja tuskan takana. 

Tuo oli hyvä vinkki, että pyytäisin miestä kuvaamaan, että miltä hänen mielestään arki näyttää konkreettisesti vauvan tultua. Kiitos! :)

AP

Kysy, että jaetaanko ne yövalvomiset silloinkin, kun molemmat ovat niin väsyneitä, että vaan pyöryttää ja oksettaa? Töissä ei ajatus luista ja työmatkalla nukahtaa rattiin. Vai onko yhtäkkiä oletus, että se kotona oleva voi zombeilla ja työssä käyvä saa katkeamattomat yöunet? Ja kun lapsen äiti palaa työelämään ja lapsi edelleen herää useita kertoja yössä, niin onko se tietenkin se äiti, joka nukuttaa, koska lapsi rauhoittuu siihen paremmin.

Aloittakaa harjoittelu. Laitatte 1.9. - 31.12. joka yö herätyskellon soittamaan 45 minuutin välein ja nousette 10-30 minuutiksi ylös. Muuten jatkatte normaalia elämäänne eli käytte töissä, teette kotihommia, harrastatte jne. 

Vierailija kirjoitti:

Aloittakaa harjoittelu. Laitatte 1.9. - 31.12. joka yö herätyskellon soittamaan 45 minuutin välein ja nousette 10-30 minuutiksi ylös. Muuten jatkatte normaalia elämäänne eli käytte töissä, teette kotihommia, harrastatte jne. 

Ne kotihommat ja harrastukset kannattaa vielä tehdä niin, että niin että aina toinen pitää sylissään 5 kg vesikanisteria.

Kannattaa miettiä myös aika vauvavuoden jälkeen. Mitä jos lapsi haluaa harrastaa luistelua? Sairastuu? Jos lapsi onkin 15 v vihainen teini, jota kotityöt, koulu ja nukkuminen ennen puoltayötä ei voisi vähempää kiinnostaa.

Ap, kuulostat minusta tosi järkevältä ihmiseltä. Sulla kuulostaa olevan paljon realistisempi käsitys lapsiarjesta kuin miehelläsi. Mun mielestä on todella hyvä että joku kerrankin pohtii näitä asioita ihan rauhassa etukäteen eikä kuvittele että lapsiarki olisi vain ruusuilla tanssimista. Kyllä suosittelisin keskustelemaan asiasta vielä miehesi kanssa. Itse olen tosin vapaaehtoisesti lapseton, niin hyvähän mun on täällä huudella. Mutta tunnistan itse omat voimavarani ja tiedän et minusta ei olisi siihen. Nostan kuitenkin hattua suuresti kaikille vanhemmille, sillä tiedän että helppoa lapsiarki ei aina todellakaan ole. Onneksi mieheni ei painosta minua hankkimaan lapsia. Hänellä on jo yksi edellisestä suhteesta, ja se lapsi on kyllä maailman ihanin. Koen olevani todella onnekkaassa asemassa, kaikki voittaa. Lähipiirissäni ei ole juurikaan paljoa sellaisia vanhempia, joiden parisuhde olisi kestänyt lapsiarjen. Tai jos ovat, niin ovat kyllä silmin nähden melko väsyneitä ja toisinaan aika onnettomankin oloisia..niin ikävää kun se onkin..elämä kannattaa tehdä sellaiseksi kun itse haluaa, jos siis onnellisuus on tavoitteena. Toiset saavat sen täydellisen onnellisuuden tunteen perheen perustamisesta, ja se on hienoa. Toiset taas haluavat mielummin panostaa parisuhteeseen ja jättää lapset tekemättä. Itse nautin elämästäni täysillä näin, ja koen että lapsettomuuteni on palvelus myös yhteiskunnalle. Tällaisen ihmisen kuten minä ei kannata lisääntyä, lapset ansaitsevat paljon parempaa. Ja on minusta onneksi joskus jotain hyötyä, kun voin sitten itse levänneenä ja onnellisena auttaa niitä väsyneitä äitejä hoitamalla heidän lapsiaan, jotta hekin saavat välillä omaa aikaa. Sitä he nimittäin tarvitsevat, jotta voisivat hyvin ja se kaikki kun heijastuu myös lapsiinkin. Kun vanhemmat voivat hyvin, niin yleensä lapsetkin voivat hyvin. Tsemppiä teille kaikille vanhemmille, arvostan suuresti miten hienosti hoidatte hommanne vanhempina. ❤️

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisen miehen kanssa....hanki sen verran lapsia kuin haluat ja jaksat yksin hoitaa. Homma jää sinulle kun mies tajuaa, ettei asenne riitä mihinkään, ja että kaikki tosiaan muuttuu.

Jättäsin tuosta alusta tuollaisen sanan pois. Äitiys on sen verrran erikoisominaisuus, että nainen joutuu tekemään erinlaista valitoja elämässään kuin mies ja ihan jokaisen äidiksi aikovan tulisi miettiä jaksaako, pystyykö vastaamaan lapsistaan yksin. 

Kyllä, joo. Kaikki muuttuu paremmaksi.

Ei tuollainen asenne varmaan muutu kuin kokemalla. Ja voi käydä niin, että kun isä on kokenut tarpeekseen, äiti jää osin tai kokonaan yksinhuoltajaksi.

Minulla oli aikoinani poikaystävä, joka oli aivan tosissaan sitä mieltä, että yksi lapsi ei muuta elämää millään tavalla. Hänen mielestään elämä jatkuu aivan samanlaisena, koska lapsi on vain järjestelykysymys. Hänhän ei itse olisi tietenkään ollut se järjestelijä, mutta kotiäidin ja kahden samalla kylällä asuneen isoäidin hoivissa kasvaneena hän ei osannut ollenkaan hahmottaa sitä, mitä 24/7 tarkoittaa. En tehnyt lapsia hänen kanssaan.

On niitä naisiakin, joilla on samat mietteet. Joku julkkiksenalku kertoi aikoinaan lehdessä ajatelleensa, että hänpä jatkaa entistä spontaania elämäänsä ja lapsi tulee siinä mukana: tenava rintareppuun mukaan ja suunta taidenäyttelyihin ja teatteriin. Totuus oli sitten valjennut, ja sekin, että taidenäyttelyyn lähtemistä ei jaksanut edes ajatella.

Vierailija kirjoitti:

Seksi, seksi, seksi, seksi, seksi. Siinäpä ne tärkeimmät. Elämä on täydellistä kunhan on seksiä.

Ja toisissa ketjuissa itketään vuosipäiviä, ja ihmetellään missä lienee, minne mahtoi häipyä se seksi...