Avostele minut parisuhdemarkkinoilla
Ikä 49. Pituus 176cm. Paino 93kg. Silmälasit. Parta. Insinööri. Vuosiansio 60 tonnia. Lapset aikuisia. Eronnut kolme vuotta sitten. Harrastaa valokuuvaamista ja metsästystä. Asuu metsästyskoiran kanssa. Käyttää alkoholia "lääkkeksi". Ei tupakoi.
Kysyttävää?
Kommentit (94)
Ikä 49. Pituus 176cm. Paino 93kg.
Mitat ok.
Silmälasit. Parta.
Oikeasti arvelet, että viisikymppisenä silmälaseilla on merkitystä parisuhdemarkkinoilla? Parta voi näyttää hyvältä tai sitten kamalalta.
Insinööri.
En ole koskaan ystävystynyt insinöörien kanssa. Yhtä tapailin aikoinaan mutta ei toiminut. Aivan liian erilaiset kiinnostuksen kohteet.
Vuosiansio 60 tonnia.
Tulojen kertominen on aina iso miinus.
Lapset aikuisia. Eronnut kolme vuotta sitten.
Hyvä ja hyvä.
Harrastaa valokuuvaamista ja metsästystä. Asuu metsästyskoiran kanssa.
Tähän kosahtaisi omalla kohdallani. En ikinä voisi tapailla metsästäjää. Eikä kannata alkaa kertoa tehotuotetun lihan ongelmista, koska en ole yli 20 vuoteen syönyt sitäkään.
Käyttää alkoholia "lääkkeksi".
Myös tämä olisi lopettanut kiinnostuksen, koska tuo kuulostaa ongelmakäytöltä.
Ei tupakoi.
Positiivista, mutta ei pelastaisi tilannetta.
Eli sanoisin, että osa naisista sulkeutuisi pois tuon metsästyksen takia ja osa alkoholin käyttötapasi takia. Mutta lähtökohdat (erosta riittävän pitkään, aikuiset lapset, ammatti ja työpaikka) ihan ok. Paljon huonompiakin viisikymppisiä on markkinoilla.
Itselleni sosiaalisuus, persoonallisuus ja huumorintaju on ne tärkeimmät, joten tuolla markkinapuheella en lähtisi matkaan.
Miksi tota on miinustettu? Ihan ookoolta kuulostaa, mutta kaltaisiasi on paljon. Mihin edellinen parisuhde kaatui?
Vierailija kirjoitti:
Ikä 49. Pituus 176cm. Paino 93kg.
Mitat ok.
Silmälasit. Parta.
Oikeasti arvelet, että viisikymppisenä silmälaseilla on merkitystä parisuhdemarkkinoilla? Parta voi näyttää hyvältä tai sitten kamalalta.
Insinööri.
En ole koskaan ystävystynyt insinöörien kanssa. Yhtä tapailin aikoinaan mutta ei toiminut. Aivan liian erilaiset kiinnostuksen kohteet.
Vuosiansio 60 tonnia.
Tulojen kertominen on aina iso miinus.
Lapset aikuisia. Eronnut kolme vuotta sitten.
Hyvä ja hyvä.
Harrastaa valokuuvaamista ja metsästystä. Asuu metsästyskoiran kanssa.
Tähän kosahtaisi omalla kohdallani. En ikinä voisi tapailla metsästäjää. Eikä kannata alkaa kertoa tehotuotetun lihan ongelmista, koska en ole yli 20 vuoteen syönyt sitäkään.
Käyttää alkoholia "lääkkeksi".
Myös tämä olisi lopettanut kiinnostuksen, koska tuo kuulostaa ongelmakäytöltä.
Ei tupakoi.
Positiivista, mutta ei pelastaisi tilannetta.
Eli sanoisin, että osa naisista sulkeutuisi pois tuon metsästyksen takia ja osa alkoholin käyttötapasi takia. Mutta lähtökohdat (erosta riittävän pitkään, aikuiset lapset, ammatti ja työpaikka) ihan ok. Paljon huonompiakin viisikymppisiä on markkinoilla.
Ymmärsin tuon alkoholia "Lääkkeeksi", että ottaa hömpsyn kurkkukipuun eli hyvin vähän. Mutta voihan sen tosiaan ymmärtää niinkin, että lääkitsee masennusta juomalla tms.
Itseäni ei häiritsisi tuossa oikeastaan mikään, mutta ansioista en ole kiinnostunut, minulle ei merkitse ihmisen tulot, vaan se, mitä on pään sisällä. Riistaruuat nyt on sieltä parhaimmasta päästä ja valokuvausta harrastavana voisin kuvitella, että pidät kävelemisestä pitkin ja poikin. Tosin luonteenpiirteitä kannattaa myös jonkun verran avata ja myös sitä, mitä odottaa siltä toiselta puolikkaalta.
Vierailija kirjoitti:
Alkoholia "lääkkeeksi" eli olet alkava alkoholisti? Mitä juokset pakoon, kun et voi selvänä olla? Ei kuulosta hyvältä.
Aika raisu oletus että alkoholia käyttävällä on automaattisesti vähintäänkin alkavaa alkoholismia. En sylje pulloon, mutta en vedä kännejä jatkuvasti, enkä varsinkaan ole hankala humalassa. Kun ikää on tullut, niin alkoholin käyttö on koko ajan vähentynyt. Ei ole koskaan ollut mikään ongelma, eikä ole sellaiseksi muodostumassa.
-ap-
Vierailija kirjoitti:
Itselleni sosiaalisuus, persoonallisuus ja huumorintaju on ne tärkeimmät, joten tuolla markkinapuheella en lähtisi matkaan.
Joku outo fiksaatio miehillä tuntuu olevan siihen, että naiset etsivät jotain kroisosta. En mäkään varmaan vastaisi kenellekään, joka leveilee rahoillaan ja omaisuudellaan.
Vierailija kirjoitti:
Ikä 49. Pituus 176cm. Paino 93kg.
Mitat ok.
Silmälasit. Parta.
Oikeasti arvelet, että viisikymppisenä silmälaseilla on merkitystä parisuhdemarkkinoilla? Parta voi näyttää hyvältä tai sitten kamalalta.
Insinööri.
En ole koskaan ystävystynyt insinöörien kanssa. Yhtä tapailin aikoinaan mutta ei toiminut. Aivan liian erilaiset kiinnostuksen kohteet.
Vuosiansio 60 tonnia.
Tulojen kertominen on aina iso miinus.
Lapset aikuisia. Eronnut kolme vuotta sitten.
Hyvä ja hyvä.
Harrastaa valokuuvaamista ja metsästystä. Asuu metsästyskoiran kanssa.
Tähän kosahtaisi omalla kohdallani. En ikinä voisi tapailla metsästäjää. Eikä kannata alkaa kertoa tehotuotetun lihan ongelmista, koska en ole yli 20 vuoteen syönyt sitäkään.
Käyttää alkoholia "lääkkeksi".
Myös tämä olisi lopettanut kiinnostuksen, koska tuo kuulostaa ongelmakäytöltä.
Ei tupakoi.
Positiivista, mutta ei pelastaisi tilannetta.
Eli sanoisin, että osa naisista sulkeutuisi pois tuon metsästyksen takia ja osa alkoholin käyttötapasi takia. Mutta lähtökohdat (erosta riittävän pitkään, aikuiset lapset, ammatti ja työpaikka) ihan ok. Paljon huonompiakin viisikymppisiä on markkinoilla.
Hienoa että parisuhderintamalla löytyi heti konsensus.
-ap-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni sosiaalisuus, persoonallisuus ja huumorintaju on ne tärkeimmät, joten tuolla markkinapuheella en lähtisi matkaan.
Joku outo fiksaatio miehillä tuntuu olevan siihen, että naiset etsivät jotain kroisosta. En mäkään varmaan vastaisi kenellekään, joka leveilee rahoillaan ja omaisuudellaan.
Olen törmännyt siihen että usein naisille on tärkeää että mies tulee toimeen omillaan, eikä etsi elättäjää. Tosin tätä ei usein haluta myöntää julkisesti. Olen ollut elämässäni myös työttömänä ja erokin lähti alkuun siinä tilanteessa. Joten omakohtaista kokemusta on.
-ap-
Arvosana 10-. Miinus tulee siitä, että kukaan ei ole täydellinen.
Vierailija kirjoitti:
Hah, en huolisi sua mistään hinnasta. Osta vuosiansioillasi vaikkapa vuffellesi puruluita tai menkää yhdessä kurssille, jossa se opetetaan kulkemaan hihnassa vetämättä.
Katkeraa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko mies vai nainen?
Tokihan nainen mainostaisi partaansa :)
Isot pojat ovat joskus kertoneet että parasta seuraa sängyssä ovat viiksekkäät naiset.
Ja joo, olen miesoletettu.
-ap-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni sosiaalisuus, persoonallisuus ja huumorintaju on ne tärkeimmät, joten tuolla markkinapuheella en lähtisi matkaan.
Joku outo fiksaatio miehillä tuntuu olevan siihen, että naiset etsivät jotain kroisosta. En mäkään varmaan vastaisi kenellekään, joka leveilee rahoillaan ja omaisuudellaan.
Olen törmännyt siihen että usein naisille on tärkeää että mies tulee toimeen omillaan, eikä etsi elättäjää. Tosin tätä ei usein haluta myöntää julkisesti. Olen ollut elämässäni myös työttömänä ja erokin lähti alkuun siinä tilanteessa. Joten omakohtaista kokemusta on.
-ap-
Totta kai sen voi myöntää, että ei halua miestä elätettäväksi. Silti tulojen määrän mainitseminen deitti-ilmoituksessa on luotaantyöntävä, asian voi tuoda ilmi fiksumminkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholia "lääkkeeksi" eli olet alkava alkoholisti? Mitä juokset pakoon, kun et voi selvänä olla? Ei kuulosta hyvältä.
Aika raisu oletus että alkoholia käyttävällä on automaattisesti vähintäänkin alkavaa alkoholismia. En sylje pulloon, mutta en vedä kännejä jatkuvasti, enkä varsinkaan ole hankala humalassa. Kun ikää on tullut, niin alkoholin käyttö on koko ajan vähentynyt. Ei ole koskaan ollut mikään ongelma, eikä ole sellaiseksi muodostumassa.
-ap-
Sivusta huomautan, että myös minun silmiin särähti tuo maininta "lääkkeeksi". Jos alkoholi ei ole ongelma, miksei voi sanoa olevansa kohtuukäyttäjä tms. vaan selittelee ottavansa alkoholia lääkkeeksi?
Myös minua kiinnostaa minkä rotuinen metsästyskoira sinulla on :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni sosiaalisuus, persoonallisuus ja huumorintaju on ne tärkeimmät, joten tuolla markkinapuheella en lähtisi matkaan.
Joku outo fiksaatio miehillä tuntuu olevan siihen, että naiset etsivät jotain kroisosta. En mäkään varmaan vastaisi kenellekään, joka leveilee rahoillaan ja omaisuudellaan.
Olen törmännyt siihen että usein naisille on tärkeää että mies tulee toimeen omillaan, eikä etsi elättäjää. Tosin tätä ei usein haluta myöntää julkisesti. Olen ollut elämässäni myös työttömänä ja erokin lähti alkuun siinä tilanteessa. Joten omakohtaista kokemusta on.
-ap-
Jos treffi-ilmoitusta suunnittelet, niin suosittelen tulojen sijaan laittamaan siihen, että "koulutusta vastaavassa mielenkiintoisessa työssä, jossa viihdyn hyvin".
Koira sitoo sut kotiisi. Et taida juurikaan matkustella Turun toria ja metsästysreissuja kauemmaksi.
Millainen haulikko / luodikko? Onko uhanalaisten eläinten päitä seinillä, vai pelkkiä hirviä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko mies vai nainen?
Tokihan nainen mainostaisi partaansa :)
Isot pojat ovat joskus kertoneet että parasta seuraa sängyssä ovat viiksekkäät naiset.
Ja joo, olen miesoletettu.
-ap-
Sinulla selkeästi on huumorintajua, siitä plussaa.
Vegaanit ja eläintenystävät kiertävät kaukas metsästystä harrastavan miehen.
Tokihan nainen mainostaisi partaansa :)