En uskalla puhua naisille. Kysy mitä vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et tainnut vastata mitenkään ehdotukseen terapiasta. Oletko sitä mieltä että sinun tapauksessasi kyseessä ei ole mt-ongelma?

En ole asiantuntija, mutta en pidä tätä mielenterveysongelmana. Jonkinlainen sosiaalinen estoisuus, joka vaikeuttaa normaalia olemista, mutta en tiedä onko kyseessä mielenterveydellinen juttu. Mieleni toimii, mutta jotenkin siinä itse tilanteessa olen itse itseni pahin vihollinen ja estän toimimasta niin kuin tiedän, että pitää toimia.

ap

Harva on asiantuntija, mutta silti tuhannet osaavat hakeutua terapiaan.

Kai kuitenkin ymmärrät, että tilanteesi ei missään nimessä ole normaali? Itselläni meni 10 vuotta ennen kuin ymmärsin, että ei ole pelkkää ujoutta tai epäsosiaalisuutta pelätä ihmisten kanssa puhumista niin paljon että jo ajatus saa vatsan sekaisin. Se on todellinen, iso ongelma jota ei voi selvittää ilman apua. Mutta huijasin itseäni pitkään.

Uskon, että terapia voisi auttaa sinua. Ja varma olen siitä, että tarvitset apua. Et selviä tuosta ongelmasta yksin.

Tarvitsenko apua? Toimin normaalissa elämässa kuin kuka tahansa. On vain tämä yksi juttu, jota en osaa. Se on itseäni harmittava juttu, mutta ei se estä normaaliutta muilla osa-alueilla tai muuten tavallista ihmisoloa. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa kysyä enkä oikein osaa auttaakaan, mutta totean vaan, että tsemppiä. Itsekään en ole oikein koskaan osannut puhua miehille, koska mielestäni miehet ja naiset ovat ihan eri planeetoilta. Olen aina viihtynyt siis paremmin naisseurassa. Parisuhteisiin olen kuitenkin onnistunut eksymään (herraties miten), mutta ei ne mitään ns. sielunkumppaneita ole olleet.

Pari- tai kaverisuhteessa puhuminen olisi varmaan helpompaa, koska a) se olisi normaalia ja usein tapahtuvaa toimintaa ja b) tuntisin sen henkilön paremmin enkä näkisi häntä vain sukupuolensa edustajana vaan kaverina/kumppanina.

ap

Kyllä varmasti noin. Pitää vaan päästä sen Mr. Bean -vaiheen ohi, että osaa olla oma itsensä, ja se voi olla pirun työlästä sekä itselle että sille toiselle. Kai tämä jokin sosiaalinen vamma on, mutta itse en ole sitä hirveästi jaksanut murehtia.

Mä vähän murehdin. Jos esimerkiksi haluan saada perheen tai parisuhteen niin tästä olisi päästävä yli. Hankala tutustua, jos ei osaa tehdä sitä ensivaikutusta. 

ap

Eikö vaan voi soittaa jollekin tutulle naiselle ja puhua vaikka tunnin mistä tahansa? Mä teen niin usein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et tainnut vastata mitenkään ehdotukseen terapiasta. Oletko sitä mieltä että sinun tapauksessasi kyseessä ei ole mt-ongelma?

En ole asiantuntija, mutta en pidä tätä mielenterveysongelmana. Jonkinlainen sosiaalinen estoisuus, joka vaikeuttaa normaalia olemista, mutta en tiedä onko kyseessä mielenterveydellinen juttu. Mieleni toimii, mutta jotenkin siinä itse tilanteessa olen itse itseni pahin vihollinen ja estän toimimasta niin kuin tiedän, että pitää toimia.

ap

Harva on asiantuntija, mutta silti tuhannet osaavat hakeutua terapiaan.

Kai kuitenkin ymmärrät, että tilanteesi ei missään nimessä ole normaali? Itselläni meni 10 vuotta ennen kuin ymmärsin, että ei ole pelkkää ujoutta tai epäsosiaalisuutta pelätä ihmisten kanssa puhumista niin paljon että jo ajatus saa vatsan sekaisin. Se on todellinen, iso ongelma jota ei voi selvittää ilman apua. Mutta huijasin itseäni pitkään.

Uskon, että terapia voisi auttaa sinua. Ja varma olen siitä, että tarvitset apua. Et selviä tuosta ongelmasta yksin.

Tarvitsenko apua? Toimin normaalissa elämässa kuin kuka tahansa. On vain tämä yksi juttu, jota en osaa. Se on itseäni harmittava juttu, mutta ei se estä normaaliutta muilla osa-alueilla tai muuten tavallista ihmisoloa. 

ap

Yleensä ihmisillä on se yksi juttu jota eivät osaa. Vähemmistössä ovat ihmiset jotka nyyhkivät nurkassa lamaantuneena. Kyllä minäkin opiskelin AMK-tutkinnon sosiaalisten tilanteiden pelosta huolimatta. Tärisin luennoilla ja kävin jatkuvasti vessassa, mutta hoidin homman. Olin kuin kuka tahansa, mutta minulla oli tämä yksi valtavan iso ongelma.

Huomaan kuitenkin vastauksistasi, että itse et myönnä ongelman olemassaoloa, tai ainakaan suuruusluokkaa. Vähättelin itse samalla tavalla, samoilla sanoillakin. Siksi en yritä sinua vakuuttaa, tiedän kokemuksesta että siihen ei pysty kukaan ulkopuolinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et tainnut vastata mitenkään ehdotukseen terapiasta. Oletko sitä mieltä että sinun tapauksessasi kyseessä ei ole mt-ongelma?

En ole asiantuntija, mutta en pidä tätä mielenterveysongelmana. Jonkinlainen sosiaalinen estoisuus, joka vaikeuttaa normaalia olemista, mutta en tiedä onko kyseessä mielenterveydellinen juttu. Mieleni toimii, mutta jotenkin siinä itse tilanteessa olen itse itseni pahin vihollinen ja estän toimimasta niin kuin tiedän, että pitää toimia.

ap

Harva on asiantuntija, mutta silti tuhannet osaavat hakeutua terapiaan.

Kai kuitenkin ymmärrät, että tilanteesi ei missään nimessä ole normaali? Itselläni meni 10 vuotta ennen kuin ymmärsin, että ei ole pelkkää ujoutta tai epäsosiaalisuutta pelätä ihmisten kanssa puhumista niin paljon että jo ajatus saa vatsan sekaisin. Se on todellinen, iso ongelma jota ei voi selvittää ilman apua. Mutta huijasin itseäni pitkään.

Uskon, että terapia voisi auttaa sinua. Ja varma olen siitä, että tarvitset apua. Et selviä tuosta ongelmasta yksin.

Tarvitsenko apua? Toimin normaalissa elämässa kuin kuka tahansa. On vain tämä yksi juttu, jota en osaa. Se on itseäni harmittava juttu, mutta ei se estä normaaliutta muilla osa-alueilla tai muuten tavallista ihmisoloa. 

ap

Yleensä ihmisillä on se yksi juttu jota eivät osaa. Vähemmistössä ovat ihmiset jotka nyyhkivät nurkassa lamaantuneena. Kyllä minäkin opiskelin AMK-tutkinnon sosiaalisten tilanteiden pelosta huolimatta. Tärisin luennoilla ja kävin jatkuvasti vessassa, mutta hoidin homman. Olin kuin kuka tahansa, mutta minulla oli tämä yksi valtavan iso ongelma.

Huomaan kuitenkin vastauksistasi, että itse et myönnä ongelman olemassaoloa, tai ainakaan suuruusluokkaa. Vähättelin itse samalla tavalla, samoilla sanoillakin. Siksi en yritä sinua vakuuttaa, tiedän kokemuksesta että siihen ei pysty kukaan ulkopuolinen.

Musta tuntuu, että hieman ylitulkitsit vastauksiani. En kyyki nurkassa. Toimin elämässä ihan normaalisti lukuunottamatta tätä yhtä asiaa. On tämä tietysti ongelma, jos haluaa tiettyjä juttuja, mutta niiden ulkopuolella ei. En usko, että kukaan mua esim. virallisissa jutuissa näkevä osaa edes ajatella mun omaavan tätä ongelmaa. Mä luulen, että siedätyshoito olisi paras, mutta ehkä puhuminen jollekin auttaisi myös. Ehkä. Puhuminen naiselle, terapeutille tai ehkä jopa itselleni.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa kysyä enkä oikein osaa auttaakaan, mutta totean vaan, että tsemppiä. Itsekään en ole oikein koskaan osannut puhua miehille, koska mielestäni miehet ja naiset ovat ihan eri planeetoilta. Olen aina viihtynyt siis paremmin naisseurassa. Parisuhteisiin olen kuitenkin onnistunut eksymään (herraties miten), mutta ei ne mitään ns. sielunkumppaneita ole olleet.

Pari- tai kaverisuhteessa puhuminen olisi varmaan helpompaa, koska a) se olisi normaalia ja usein tapahtuvaa toimintaa ja b) tuntisin sen henkilön paremmin enkä näkisi häntä vain sukupuolensa edustajana vaan kaverina/kumppanina.

ap

Kyllä varmasti noin. Pitää vaan päästä sen Mr. Bean -vaiheen ohi, että osaa olla oma itsensä, ja se voi olla pirun työlästä sekä itselle että sille toiselle. Kai tämä jokin sosiaalinen vamma on, mutta itse en ole sitä hirveästi jaksanut murehtia.

Mä vähän murehdin. Jos esimerkiksi haluan saada perheen tai parisuhteen niin tästä olisi päästävä yli. Hankala tutustua, jos ei osaa tehdä sitä ensivaikutusta. 

ap

Ymmärrän, ja voi kun osaisin auttaa. Itse ajattelen, että tämä ei koskaan muutu ja olen ehkä vähän luovuttanut, että enää siinä mielessä tutustuisin kehenkään.

Sulla pitäisi ehkä olla sellaisia vanhan ajan (nais)kirjekavereita, joille selittäisit, että livenä kestää hetken, että pääset kyytiin. Vaikka eihän tuo sitä pohjimmaista ongelmaa korjaisi, jos ylipäätään haluaisi osata puhuta naisille.

Fobialta tuo kuulostaa, ja siihen auttaisi parhaiten terapia. Kuulostaa siltä, että sinulla naisten pelko tulee siitä, että pelkäät torjutuksi tulemista, mikä taas voi johtua huonommuuden tunteesta, jonka takana voi olla vaikka mitä kokemuksia. Ihan niin kuin naisten torjuminen uhkaisi murentaa sinun henkisen integriteettisi. Voi olla, että tässä on taustalla esimerkiksi joku syvä yksittäinen negatiivinen kokemus, jonka vaikutusta et äkkiseltään nyt ymmärrä. Siedätys on varmasti yksi askel ongelman selättämiseksi, ja sitä myös terapeutti varmasti suosittelisi, mutta tätä asiaa pitäisi myös alkaa avaamaan keskustelemalla. Puheavun puutteen takia olet umpikujassa, koska tiedostat joten kuten ongelmasi ja sen, että sinun pitäisi aloittaa siedättäminen, mutta sinulla ei ole siedättämisen aloittamiseen tarvittavia henkisiä työkaluja ja siksi koko homma vaikuttaa mahdottomalta. Terapeutti voisi toimia sinulle tsempparina ja antaa sinulle tavoitteita ja työkaluja niiden saavuttamiseen. Mieluiten terapeutti olisi naispuolinen, jonka kanssa voisit kommunikoida vaikka kirjoittamalla ajatuksesi ylös ja sitten näyttämällä hänelle, jos keskustelu on liian haastavaa.

Älä luovuta! Maailmassa noin puolet väestöstä on naisia, ja menetät todella monta ihanaa ihmiskontaktia. Fobioiden kanssa on inhottavaa elää, ja koska meillä on näiden asioiden hoitamiseen resurssit, ei ole mitään syytä, miksi sinun pitäisi elää peläten muita ihmisiä. Fobioiden yli pääseminen on haastavaa, mutta siihen kannattaa sitoutua -- lopputulos on sen arvoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä yksisarvisina naisia oikein pidät? Mitä haluat heiltä (niin että se saa sinut noin jännittyneeksi)? Miksi pystyt puhumaan miehille?

Hyväksyntää ja mahdollista parisuhdettahan sitä naisilta halutaan. Naiselta tuleva arvostelu ja torjunta se on ainakin omalla kohdalla kaikkein pelottavin asia. Siitä syystä en ole tehnyt ainuttakaan aloitetta naisille, enkä varmaan tule tekemäänkään. Jos nainen on kiinnostunut, niin eiköhän tämä itse tule aloitteen tekemään nykyaikana. Jos ei ole kiinnostunut, niin enpähän ainakaan menetä mitään tai nolaa itsenä osoittamalla kiinnostusta jotain minua huomattavasti korkeatasoisempaa naista kohtaan.

Tämä on juuri se ongelma, joka tekee sinusta peräkammarin pojan. Naiset ovat ensisijaisesti ihmisiä. Suhtaudu heihin kuten kehen tahansa ihmiseen. Ei kukaan parisuhdetta halua satunnaisen kohtaamisen perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Fobialta tuo kuulostaa, ja siihen auttaisi parhaiten terapia. Kuulostaa siltä, että sinulla naisten pelko tulee siitä, että pelkäät torjutuksi tulemista, mikä taas voi johtua huonommuuden tunteesta, jonka takana voi olla vaikka mitä kokemuksia. Ihan niin kuin naisten torjuminen uhkaisi murentaa sinun henkisen integriteettisi. Voi olla, että tässä on taustalla esimerkiksi joku syvä yksittäinen negatiivinen kokemus, jonka vaikutusta et äkkiseltään nyt ymmärrä. Siedätys on varmasti yksi askel ongelman selättämiseksi, ja sitä myös terapeutti varmasti suosittelisi, mutta tätä asiaa pitäisi myös alkaa avaamaan keskustelemalla. Puheavun puutteen takia olet umpikujassa, koska tiedostat joten kuten ongelmasi ja sen, että sinun pitäisi aloittaa siedättäminen, mutta sinulla ei ole siedättämisen aloittamiseen tarvittavia henkisiä työkaluja ja siksi koko homma vaikuttaa mahdottomalta. Terapeutti voisi toimia sinulle tsempparina ja antaa sinulle tavoitteita ja työkaluja niiden saavuttamiseen. Mieluiten terapeutti olisi naispuolinen, jonka kanssa voisit kommunikoida vaikka kirjoittamalla ajatuksesi ylös ja sitten näyttämällä hänelle, jos keskustelu on liian haastavaa.

Älä luovuta! Maailmassa noin puolet väestöstä on naisia, ja menetät todella monta ihanaa ihmiskontaktia. Fobioiden kanssa on inhottavaa elää, ja koska meillä on näiden asioiden hoitamiseen resurssit, ei ole mitään syytä, miksi sinun pitäisi elää peläten muita ihmisiä. Fobioiden yli pääseminen on haastavaa, mutta siihen kannattaa sitoutua -- lopputulos on sen arvoinen.

Tässä hienosti kirjoitetussa viestissä mua häiritsee, tai ei oikeastaan viestissä, mutta sen johtavassa ajatuksessa se, että terapia auttaisi osittain, koska pääsisin juttelemaan naiselle. Mulla taas tulee mieleen, että se nainen puhuisi kanssani vain, koska maksan hänelle. Koska en sinänsä pelkää torjutuksi tulemista vaan oikein toimimista niin tuo kuulostaisi vähän keinolta, jonka toimiminen vaatisi itselleen valehtelua. Osa tätä juttua on kuitenkin se primitiivinen hyväksynnän hakua, joka on pinnallista, mutta kohdallani totta. Etsin merkkiä siitä, että osaan toimia oikein ja keskustelukumppanini tykkää puhua kanssani. Ja koska en omaa tästä suurta kokemusta niin on tuo yksi askel matkalla kohti sujuvasti naisille puhuvaa miestä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä yksisarvisina naisia oikein pidät? Mitä haluat heiltä (niin että se saa sinut noin jännittyneeksi)? Miksi pystyt puhumaan miehille?

Hyväksyntää ja mahdollista parisuhdettahan sitä naisilta halutaan. Naiselta tuleva arvostelu ja torjunta se on ainakin omalla kohdalla kaikkein pelottavin asia. Siitä syystä en ole tehnyt ainuttakaan aloitetta naisille, enkä varmaan tule tekemäänkään. Jos nainen on kiinnostunut, niin eiköhän tämä itse tule aloitteen tekemään nykyaikana. Jos ei ole kiinnostunut, niin enpähän ainakaan menetä mitään tai nolaa itsenä osoittamalla kiinnostusta jotain minua huomattavasti korkeatasoisempaa naista kohtaan.

Tämä on juuri se ongelma, joka tekee sinusta peräkammarin pojan. Naiset ovat ensisijaisesti ihmisiä. Suhtaudu heihin kuten kehen tahansa ihmiseen. Ei kukaan parisuhdetta halua satunnaisen kohtaamisen perusteella.

Todistit juuri hänen pointtinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et tainnut vastata mitenkään ehdotukseen terapiasta. Oletko sitä mieltä että sinun tapauksessasi kyseessä ei ole mt-ongelma?

En ole asiantuntija, mutta en pidä tätä mielenterveysongelmana. Jonkinlainen sosiaalinen estoisuus, joka vaikeuttaa normaalia olemista, mutta en tiedä onko kyseessä mielenterveydellinen juttu. Mieleni toimii, mutta jotenkin siinä itse tilanteessa olen itse itseni pahin vihollinen ja estän toimimasta niin kuin tiedän, että pitää toimia.

ap

Harva on asiantuntija, mutta silti tuhannet osaavat hakeutua terapiaan.

Kai kuitenkin ymmärrät, että tilanteesi ei missään nimessä ole normaali? Itselläni meni 10 vuotta ennen kuin ymmärsin, että ei ole pelkkää ujoutta tai epäsosiaalisuutta pelätä ihmisten kanssa puhumista niin paljon että jo ajatus saa vatsan sekaisin. Se on todellinen, iso ongelma jota ei voi selvittää ilman apua. Mutta huijasin itseäni pitkään.

Uskon, että terapia voisi auttaa sinua. Ja varma olen siitä, että tarvitset apua. Et selviä tuosta ongelmasta yksin.

Tarvitsenko apua? Toimin normaalissa elämässa kuin kuka tahansa. On vain tämä yksi juttu, jota en osaa. Se on itseäni harmittava juttu, mutta ei se estä normaaliutta muilla osa-alueilla tai muuten tavallista ihmisoloa. 

ap

Yleensä ihmisillä on se yksi juttu jota eivät osaa. Vähemmistössä ovat ihmiset jotka nyyhkivät nurkassa lamaantuneena. Kyllä minäkin opiskelin AMK-tutkinnon sosiaalisten tilanteiden pelosta huolimatta. Tärisin luennoilla ja kävin jatkuvasti vessassa, mutta hoidin homman. Olin kuin kuka tahansa, mutta minulla oli tämä yksi valtavan iso ongelma.

Huomaan kuitenkin vastauksistasi, että itse et myönnä ongelman olemassaoloa, tai ainakaan suuruusluokkaa. Vähättelin itse samalla tavalla, samoilla sanoillakin. Siksi en yritä sinua vakuuttaa, tiedän kokemuksesta että siihen ei pysty kukaan ulkopuolinen.

Musta tuntuu, että hieman ylitulkitsit vastauksiani. En kyyki nurkassa. Toimin elämässä ihan normaalisti lukuunottamatta tätä yhtä asiaa. On tämä tietysti ongelma, jos haluaa tiettyjä juttuja, mutta niiden ulkopuolella ei. En usko, että kukaan mua esim. virallisissa jutuissa näkevä osaa edes ajatella mun omaavan tätä ongelmaa. Mä luulen, että siedätyshoito olisi paras, mutta ehkä puhuminen jollekin auttaisi myös. Ehkä. Puhuminen naiselle, terapeutille tai ehkä jopa itselleni.

ap

Et itse ymmärtänyt mitä tarkoitin. Pointti oli juuri siinä että suurin osa meistä ongelmaisista on toimintakykyisiä, joista ei kukaan arvaa että mikään on pielessä. Tuo on ongelma. Piste. Se olisi ongelma vaikka et haluaisikaan kumppania, silloin ongelmasta ei vain seuraisi mitään vahingollista. Mutta ilmeisesti haluat kumpanin, joten turha edes miettiä missä olosuhteissa ja ketä tuo haittaa/ei haittaa.

Itselle puhuminen ei kyllä varmasti enää auta. Sitä olet varmaan ehtinyt tehdä jo monta, monta vuotta.

Vähän samaa vikaa. Ei ole ihan sieltä helpoimmasta päästä alkaa tutustumaan tuntemattomaan naiseen. Jossain tilanteissa se taas onnistuu ihan vaan heittämällä vaikka yhden sanan mittaisen kommentin johonkin asiaan. Mielestäni se on ihan paskapuhetta, että naisten kanssa pitäisi puhua niinkuin miestenkin kanssa. Ei varmaan kovin pitkälle pääse jos alkaa jauhamaan jostain autoista tai vetouistelusta sille mimosalle. Paitsi jos nainen uistelee ja rassaa autoja. Ja en ainakaan itse miesten kanssa puhuessa mieti, että voisikohan tuo tykätä minusta ja miten nyt teen vaikutuksen tuohon mieheen. Oletettavasti olenkin taas ymmärtänyt nämä neuvot ihan väärin, mutta sellaista se on.

Terveisin Naispelko26

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et tainnut vastata mitenkään ehdotukseen terapiasta. Oletko sitä mieltä että sinun tapauksessasi kyseessä ei ole mt-ongelma?

En ole asiantuntija, mutta en pidä tätä mielenterveysongelmana. Jonkinlainen sosiaalinen estoisuus, joka vaikeuttaa normaalia olemista, mutta en tiedä onko kyseessä mielenterveydellinen juttu. Mieleni toimii, mutta jotenkin siinä itse tilanteessa olen itse itseni pahin vihollinen ja estän toimimasta niin kuin tiedän, että pitää toimia.

ap

Harva on asiantuntija, mutta silti tuhannet osaavat hakeutua terapiaan.

Kai kuitenkin ymmärrät, että tilanteesi ei missään nimessä ole normaali? Itselläni meni 10 vuotta ennen kuin ymmärsin, että ei ole pelkkää ujoutta tai epäsosiaalisuutta pelätä ihmisten kanssa puhumista niin paljon että jo ajatus saa vatsan sekaisin. Se on todellinen, iso ongelma jota ei voi selvittää ilman apua. Mutta huijasin itseäni pitkään.

Uskon, että terapia voisi auttaa sinua. Ja varma olen siitä, että tarvitset apua. Et selviä tuosta ongelmasta yksin.

Tarvitsenko apua? Toimin normaalissa elämässa kuin kuka tahansa. On vain tämä yksi juttu, jota en osaa. Se on itseäni harmittava juttu, mutta ei se estä normaaliutta muilla osa-alueilla tai muuten tavallista ihmisoloa. 

ap

Yleensä ihmisillä on se yksi juttu jota eivät osaa. Vähemmistössä ovat ihmiset jotka nyyhkivät nurkassa lamaantuneena. Kyllä minäkin opiskelin AMK-tutkinnon sosiaalisten tilanteiden pelosta huolimatta. Tärisin luennoilla ja kävin jatkuvasti vessassa, mutta hoidin homman. Olin kuin kuka tahansa, mutta minulla oli tämä yksi valtavan iso ongelma.

Huomaan kuitenkin vastauksistasi, että itse et myönnä ongelman olemassaoloa, tai ainakaan suuruusluokkaa. Vähättelin itse samalla tavalla, samoilla sanoillakin. Siksi en yritä sinua vakuuttaa, tiedän kokemuksesta että siihen ei pysty kukaan ulkopuolinen.

Musta tuntuu, että hieman ylitulkitsit vastauksiani. En kyyki nurkassa. Toimin elämässä ihan normaalisti lukuunottamatta tätä yhtä asiaa. On tämä tietysti ongelma, jos haluaa tiettyjä juttuja, mutta niiden ulkopuolella ei. En usko, että kukaan mua esim. virallisissa jutuissa näkevä osaa edes ajatella mun omaavan tätä ongelmaa. Mä luulen, että siedätyshoito olisi paras, mutta ehkä puhuminen jollekin auttaisi myös. Ehkä. Puhuminen naiselle, terapeutille tai ehkä jopa itselleni.

ap

Et itse ymmärtänyt mitä tarkoitin. Pointti oli juuri siinä että suurin osa meistä ongelmaisista on toimintakykyisiä, joista ei kukaan arvaa että mikään on pielessä. Tuo on ongelma. Piste. Se olisi ongelma vaikka et haluaisikaan kumppania, silloin ongelmasta ei vain seuraisi mitään vahingollista. Mutta ilmeisesti haluat kumpanin, joten turha edes miettiä missä olosuhteissa ja ketä tuo haittaa/ei haittaa.

Itselle puhuminen ei kyllä varmasti enää auta. Sitä olet varmaan ehtinyt tehdä jo monta, monta vuotta.

Mä ymmärsin kyllä. En vain ole samaa mieltä. Keskustelu ei ole hedelmällistä, jos toinen ottaa position, josta ei suostu luopumaan pätkääkään ja olettaa olevansa täysin oikeassa. Maailmassa on luonnontieteellisiä faktoja, mutta niistäkin kiistellään ja siksi en ymmärrä miksi tämän ketjun aihepiirissä voisi olla yksi oikea kanta ja muut mielipiteet ovat vääriä? Kiitos silti mielpiteestäsi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et tainnut vastata mitenkään ehdotukseen terapiasta. Oletko sitä mieltä että sinun tapauksessasi kyseessä ei ole mt-ongelma?

En ole asiantuntija, mutta en pidä tätä mielenterveysongelmana. Jonkinlainen sosiaalinen estoisuus, joka vaikeuttaa normaalia olemista, mutta en tiedä onko kyseessä mielenterveydellinen juttu. Mieleni toimii, mutta jotenkin siinä itse tilanteessa olen itse itseni pahin vihollinen ja estän toimimasta niin kuin tiedän, että pitää toimia.

ap

Harva on asiantuntija, mutta silti tuhannet osaavat hakeutua terapiaan.

Kai kuitenkin ymmärrät, että tilanteesi ei missään nimessä ole normaali? Itselläni meni 10 vuotta ennen kuin ymmärsin, että ei ole pelkkää ujoutta tai epäsosiaalisuutta pelätä ihmisten kanssa puhumista niin paljon että jo ajatus saa vatsan sekaisin. Se on todellinen, iso ongelma jota ei voi selvittää ilman apua. Mutta huijasin itseäni pitkään.

Uskon, että terapia voisi auttaa sinua. Ja varma olen siitä, että tarvitset apua. Et selviä tuosta ongelmasta yksin.

Tarvitsenko apua? Toimin normaalissa elämässa kuin kuka tahansa. On vain tämä yksi juttu, jota en osaa. Se on itseäni harmittava juttu, mutta ei se estä normaaliutta muilla osa-alueilla tai muuten tavallista ihmisoloa. 

ap

Yleensä ihmisillä on se yksi juttu jota eivät osaa. Vähemmistössä ovat ihmiset jotka nyyhkivät nurkassa lamaantuneena. Kyllä minäkin opiskelin AMK-tutkinnon sosiaalisten tilanteiden pelosta huolimatta. Tärisin luennoilla ja kävin jatkuvasti vessassa, mutta hoidin homman. Olin kuin kuka tahansa, mutta minulla oli tämä yksi valtavan iso ongelma.

Huomaan kuitenkin vastauksistasi, että itse et myönnä ongelman olemassaoloa, tai ainakaan suuruusluokkaa. Vähättelin itse samalla tavalla, samoilla sanoillakin. Siksi en yritä sinua vakuuttaa, tiedän kokemuksesta että siihen ei pysty kukaan ulkopuolinen.

Musta tuntuu, että hieman ylitulkitsit vastauksiani. En kyyki nurkassa. Toimin elämässä ihan normaalisti lukuunottamatta tätä yhtä asiaa. On tämä tietysti ongelma, jos haluaa tiettyjä juttuja, mutta niiden ulkopuolella ei. En usko, että kukaan mua esim. virallisissa jutuissa näkevä osaa edes ajatella mun omaavan tätä ongelmaa. Mä luulen, että siedätyshoito olisi paras, mutta ehkä puhuminen jollekin auttaisi myös. Ehkä. Puhuminen naiselle, terapeutille tai ehkä jopa itselleni.

ap

Et itse ymmärtänyt mitä tarkoitin. Pointti oli juuri siinä että suurin osa meistä ongelmaisista on toimintakykyisiä, joista ei kukaan arvaa että mikään on pielessä. Tuo on ongelma. Piste. Se olisi ongelma vaikka et haluaisikaan kumppania, silloin ongelmasta ei vain seuraisi mitään vahingollista. Mutta ilmeisesti haluat kumpanin, joten turha edes miettiä missä olosuhteissa ja ketä tuo haittaa/ei haittaa.

Itselle puhuminen ei kyllä varmasti enää auta. Sitä olet varmaan ehtinyt tehdä jo monta, monta vuotta.

Mä ymmärsin kyllä. En vain ole samaa mieltä. Keskustelu ei ole hedelmällistä, jos toinen ottaa position, josta ei suostu luopumaan pätkääkään ja olettaa olevansa täysin oikeassa. Maailmassa on luonnontieteellisiä faktoja, mutta niistäkin kiistellään ja siksi en ymmärrä miksi tämän ketjun aihepiirissä voisi olla yksi oikea kanta ja muut mielipiteet ovat vääriä? Kiitos silti mielpiteestäsi.

ap

Et ymmärtänyt, kun kerran selitit minulle saman asian jonka olin juuri sanonut.

En aio poistua ketjusta ja olen edelleen sitä mieltä että asian jauhaminen ei auta sinua, vaan tarvitset ammattilaisen apua. Loukkaantumisestasi huomaa, että sitä jauhamista haluat ja aiot kuitenkin nimenomaan jatkaa. Et ehkä tässä ketjussa mutta jossakin muualla.

Vierailija kirjoitti:

Eikö vaan voi soittaa jollekin tutulle naiselle ja puhua vaikka tunnin mistä tahansa? Mä teen niin usein.

Laskin juuri nimet puhelimeni muistista. Niistä 80% oli miehiä ja naisistakin puolet sukulaisia. Ei siis paljoa ole valinnanvaraa.

ap

Et siis puhunut nuoruusvuosien tyttöystävällesi? Et puhu kavereillesi? Miten voit käydä kaupassa?

Vierailija kirjoitti:

Tässä hienosti kirjoitetussa viestissä mua häiritsee, tai ei oikeastaan viestissä, mutta sen johtavassa ajatuksessa se, että terapia auttaisi osittain, koska pääsisin juttelemaan naiselle. Mulla taas tulee mieleen, että se nainen puhuisi kanssani vain, koska maksan hänelle. Koska en sinänsä pelkää torjutuksi tulemista vaan oikein toimimista niin tuo kuulostaisi vähän keinolta, jonka toimiminen vaatisi itselleen valehtelua. Osa tätä juttua on kuitenkin se primitiivinen hyväksynnän hakua, joka on pinnallista, mutta kohdallani totta. Etsin merkkiä siitä, että osaan toimia oikein ja keskustelukumppanini tykkää puhua kanssani. Ja koska en omaa tästä suurta kokemusta niin on tuo yksi askel matkalla kohti sujuvasti naisille puhuvaa miestä.

Idea terapeutin naispuolisuudesta ei ollut pääpointti vaan ikäänkuin mahdollinen lisä siedättämiseen. Terapiassa käyvänä ymmärrän tuon ajatuksen siitä, että terapeutti kuuntelee minua vain, koska hänelle maksetaan palkkaa. Tämä on osittain totta. Asia ei ole kuitenkaan täysin mustavalkoinen, sillä monet terapeutit ovat kutsumusammatissaan, koska haluavat auttaa muita. Terapeutista riippuen he myös saattavat keskustella omista asioistaan ja näin heidän ihmisyytensä tulee esille. Sosiaalisesti rajoitteisena saan itse siedätystä, kun terapeutti session alussa tai lopussa juttelee kevyesti mm. omista asioistaan ja minun pitää siten käyttäytyä sitten häneen kanssaan terapian skriptin ulkopuolella. Hän on niissä tilanteissa selkeästi Ihminen (Nainen, Vaimo, Tytär, Käsityöläinen, ..) eikä pelkästään Terapeutti. Empatia on minulle haastavaa, joten joudun keskittymään siihen, mitä terapeutti sanoo omasta elämäästään ja miten minä itse reagoin siihen.

Kuten sanoin, edellä mainitsemani oli lähinnä sivuhuomautus. Olen kanssasi eri mieltä sen suhteen, että hyväksynnän hakusi olisi loppujen lopuksi pinnallista tai että se ei johtuisi torjunnan pelosta. Miksi sinun pitäisi toimia "oikein", jos et pelkäisi torjuntaa? Miksi sillä olisi väliä, että keskustelukumppanisi ei välittäisi puhua kanssasi, ellei taustalla olisi syvä pelko siitä, että sinä et ole välittämisen arvoinen? Hyväksynnän vastakohta on torjunta. Jokainen meistä hakee ja tarvitseekin kanssaeläjiemme hyväksyntää, koska on lajityypillisesti ominaista, että opimme peilaamalla. Pelkäämme torjumisen mahdollisuutta, ja se aktivoikin kivusta vastaavia osia aivoissa. (On teorisoitu, että ihminen pelkää sosiaalista torjumista, koska se tarkoittaisi yksinjäämistä ja siten kuolemaa ilman yhteisön suojaa.) Sinun kohdallasi tämä hyväksynnän halu on johtanut välttelykäyttäytymiseen. Kysy itseltäsi, mitä oikein välttelet naisten kohdalla.

(Jatkuu)

(Jatkuu)

Mielestäni sinun olisi tärkeää miettiä suhdettasi torjutuksi tulemiseen. Mikä on se suuri onnettomuus siinä, jos joku ei esimerkiksi halua puhua kanssasi? Mitä seuraa siitä, jos et toimi jossain tilanteessa "oikein" ja miten suhtaudut itseesi sen jälkeen? Tekemäsi sosiaaliset "virheet" naisten edessä eivät määrittele sinun ihmisarvoasi tai sitä, ettetkö olisi ihana ihminen. Tiedostatko tämän? Johtaako pienen sosiaalisen "virheen" tekeminen häpespiraaliin ja tämä välttelyyn? Kuulostaa ihan kuin siltä, että kohdallasi naisista on tullut jonkinlainen ylempi päätäntävalta, joka hyväksynnällään tai hyväksymättömyydellään uhkaisi sinua. Jos et ole kokenut paljon hyväksytyksi tulemisen tunteita -- varsinkaan naisten kanssa -- sinulle ei välttämättä ole peilaamalla muodostunut tervettä itsetuntoa, joka kantaisi sinut negatiivistenkin sosiaalisten tilanteiden läpi. Et ehkä ole täysin varma itsessäsi ja tietoinen omasta ihmisarvostasi, joten aktiivisesti haet hyväksyntää ja pelkäät sen vastakohtaa.

Kuten sanottua, ihminen tarvitsee toisten hyväksyntää, koska sitä tarvitaan oman sisäisen arvon rakentamiseen. Jokaisen pitäisi sisäistää terve ääni, joka tsemppaa vaikeiden ja pelottavienkin tilanteiden läpi. Terapia auttaa tämän äänen rakentamisessa, koska terapiassa käydään läpi omia riittämättömyyden tunteita ja terapeutti kouluttautuneena ihmisenä pystyy tarjoamaan realistisia vastalauseita pelkoajattelulle. Jos hakee jatkuvasti hyväksyntää muilta ihmisiltä sisäistämättä omaa arvoaan, käyttää hyväksymistä vain laastarina. Tarvitset siis lisää kokemuksia kanssakäymisestä naisten kanssa, mutta ainoastaan se ei vielä välttämättä auta, jos pelkästään haet pinnallisesti hyväksyntää. Siksi et voi pelkästään toivoa, että naiset hyväksyisivät sinut tai että sopiva tyttöystävä ilmaantuisi itsestään. Taustalla olisi silti pelkosi siitä, ettet toimi oikein ja mitä siitä seuraisi. Huono itseluottamuksesi olisi silti ongelman ydin.

Vierailija kirjoitti:

(Jatkuu)

Mielestäni sinun olisi tärkeää miettiä suhdettasi torjutuksi tulemiseen. Mikä on se suuri onnettomuus siinä, jos joku ei esimerkiksi halua puhua kanssasi? Mitä seuraa siitä, jos et toimi jossain tilanteessa "oikein" ja miten suhtaudut itseesi sen jälkeen? Tekemäsi sosiaaliset "virheet" naisten edessä eivät määrittele sinun ihmisarvoasi tai sitä, ettetkö olisi ihana ihminen. Tiedostatko tämän? Johtaako pienen sosiaalisen "virheen" tekeminen häpespiraaliin ja tämä välttelyyn? Kuulostaa ihan kuin siltä, että kohdallasi naisista on tullut jonkinlainen ylempi päätäntävalta, joka hyväksynnällään tai hyväksymättömyydellään uhkaisi sinua. Jos et ole kokenut paljon hyväksytyksi tulemisen tunteita -- varsinkaan naisten kanssa -- sinulle ei välttämättä ole peilaamalla muodostunut tervettä itsetuntoa, joka kantaisi sinut negatiivistenkin sosiaalisten tilanteiden läpi. Et ehkä ole täysin varma itsessäsi ja tietoinen omasta ihmisarvostasi, joten aktiivisesti haet hyväksyntää ja pelkäät sen vastakohtaa.

Kuten sanottua, ihminen tarvitsee toisten hyväksyntää, koska sitä tarvitaan oman sisäisen arvon rakentamiseen. Jokaisen pitäisi sisäistää terve ääni, joka tsemppaa vaikeiden ja pelottavienkin tilanteiden läpi. Terapia auttaa tämän äänen rakentamisessa, koska terapiassa käydään läpi omia riittämättömyyden tunteita ja terapeutti kouluttautuneena ihmisenä pystyy tarjoamaan realistisia vastalauseita pelkoajattelulle. Jos hakee jatkuvasti hyväksyntää muilta ihmisiltä sisäistämättä omaa arvoaan, käyttää hyväksymistä vain laastarina. Tarvitset siis lisää kokemuksia kanssakäymisestä naisten kanssa, mutta ainoastaan se ei vielä välttämättä auta, jos pelkästään haet pinnallisesti hyväksyntää. Siksi et voi pelkästään toivoa, että naiset hyväksyisivät sinut tai että sopiva tyttöystävä ilmaantuisi itsestään. Taustalla olisi silti pelkosi siitä, ettet toimi oikein ja mitä siitä seuraisi. Huono itseluottamuksesi olisi silti ongelman ydin.

Hienot viestit. 

Kykyni ei riitä vastaamaan seikkaperäisesti tai avaamaan omia ajatuksiani noin laajasti. Haluan vain sanoa, että arvostan, että käytit aikaasi ja suhtauduit ongelmaani vakavasti ja empaattisesti. Yritän sulatella viestiesi sisällön ja ehkä löytää sieltä ne tärkeimmät kohdat. 

Sen mitä osaan näin nopeasti kommentoida, että ehkä kohdallani halua käyttäytyä "oikein" liittyy jollain tavalla hyvään ihmisyyteen ja hyvä ihmisyys syntyy toisten hyväksynnästä. Haluaisin sanoa, että epäitsekkyydestä johtuvaa, mutta kyllähän tässäkin on kyse itsekkäästä halusta olla hyvä ja miellyttävä.

ap

Pieni päivitys.

Kävin kirjastossa. En löytänyt hakemaani kirjaa vaikka sen piti tietokannan mukaan olla hyllyssä. Edessä oli siis kirjastovirkailijan kanssa keskustelu - hän oli nainen. Kerroin asiani, kirja löytyi ja jopa muutaman minuutin puhuimme järjestelmän luotettavuudesta, päivitysvauhdista, genren muista kirjailijoista ja kirjailijan muista teoksista. Asiallisesti, välillä jopa silmiin katsoen. 

Hieman olin ylpeä itsestäni.

ap